NordenBladet —
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet —
30.12.2019 klo 12.03Helsinki
Helsingin poliisi valvoo 31.12.2019 vuoden vaihtumista Helsingin keskustassa. Poliisi näkyy iltapäivän ja illan aikana Helsingin ydinkeskustassa, etenkin Kansalaistorilla, jossa järjestetään kaksi kansalaisille suunnattua tapahtumaa, ensimmäinen kello 17 alkaen, toinen kello 23 alkaen.
Järjestäjän arvion mukaan tapahtumiin odotetaan yli 60 000 osallistujaa.
Helsingin ydinkeskustassa on tapahtumien vuoksi useita liikennerajoituksia. Töölönlahdenkatu ja Mannerheimintie välillä Arkadiankatu ja Eteläinen Hesperiankatu suljetaan liikenteeltä viimeistään kello 22.
Kansalaistorille johtava Eero Erkon katu suljetaan liikenteeltä 15–01.30.
Linnunlaulusta Töölönlahden tapahtumapuistoon kulkeva kevyenliikenteen väylä puolestaan suljetaan kaikelta liikenteeltä kello 17.
– Omalla autolla keskustaan ei kannata lähteä, vaan suosittelemme käyttämään julkisia liikennevälineitä, painottaa komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisilaitokselta.
Helsingin keskustassa ei saa ampua omia raketteja
Vuoden vaihtuminen on yksi vilkkaimpia iltoja ja öitä poliisin työssä Helsingissä. Poliisi muistuttaakin uudenvuoden juhlijoita turvallisuudesta. Alkoholin nauttimisessa on hyvä muistaa kohtuus ja se, että alkoholia saa pitää hallussaan ja käyttää vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vanhemmilla on vastuu lasten ja nuorten juhlimisesta.
Ilotulitteita ei saa luovuttaa alle 18-vuotiaille eikä päihtyneille, sillä päihtyneenä harkinta saattaa pettää tai puuttua kokonaan.
– Vastuuntuntoinen kaveriporukka estää päihtynyttä käsittelemästä ilotulitteita. Tällä tapaa vältytään onnettomuuksilta, ja juhlamieli säilyy loppuun asti hyvänä, Sinivuori muistuttaa.
Suojalasien käyttö on pakollista ilotulitteiden ampujille ja suositeltavaa myös katsojille. Ilotulitteita saa käyttää 31.12.2019 klo 18 – 1.1.2020 klo 02. Ydinkeskustan alueella omien ilotulitteiden ja paukkupommien käyttö on ehdottomasti kielletty.
Erityistä huomiota ilotulitteiden käyttö vaatii silloin, kun lunta ei ole lainkaan. Raketit ja padat on tuettava huolella, jotta ilotulitteiden lähettäminen on turvallista.
– Viime vuosina olemme poliisissa havainneet hyvänä suuntauksena sen, että ihmiset ampuvat vähemmän omia ilotulitteita ja tulevat mieluusti katsomaan järjestettyjä ilotulitustapahtumia.
Helsingin poliisilaitos toivottaa turvallista vuodenvaihdetta!
Asiassa ei ole muuta tiedotettavaa.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet —
30.12.2019 klo 11.39Pohjanmaa
80 vuotias nainen kadonnut Lauhavuoren kansallispuiston alueella Isojoella.
Kadonnut on noin 160 cm pitkä ja hoikka. Hänellä on yllään harmaa takki, päässään mahdollisesti musta pipo ja käyttää kulkiessaan kävelysauvaa.
Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet — 28.12. klo 21-aikaan, Seinäjoki, Pahoinpitely70-luvulla syntynyt mies epäillään taksinkuljettajan pahoinpitelystä. Kuljetuksen aikana mies oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti ja kotipihallaan tönäissyt taksikuski niin että tämän polveen oli tullut vamma.
28.12. klo 2:30-aikaan, Seinäjoki, Pahoinpitely80-luvulla syntynyt mies epäillään taksinkuljettajan pahoinpitelystä. Mies oli istunut takapenkillä ja kuljetuksen aikana nyrkillä lyönyt taksikuljettajaa useita kertoja päähän.
28.12. klo 21-aikaan, Kauhajoki, PahoinpitelyTilataksissa on syntynyt riita reittijärjestyksestä matkustajien keskuudessa ja se taas on johtanut tappeluun taksissa. Poliisi tutkii sekavaa tapausta ja tällä hetkellä epäiltynä on 70-luvulla syntynyt mies ja 80-luvulla syntynyt nainen. Ainakin kahdelle henkilölle on tullut vammoja tappelussa.
28.12. klo 20, Vaasa, rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikosAjokortiton 80-luvulla syntynyt mies epäillään em. rikoksista. Kuljetti henkilöautoa, kun partio pysäytti. Huumepikatesti positiivinen.
24.12. – 27.12. Vaasa Saaristokatu, VarkausPakettiautoon murtauduttu ja sieltä anastettu GPS-paikannin, Makita pyörösirkkeli ja Makita akkuporakone.
28.12. klo 16-aikaan, Vaasa, Varkaus90-luvulla syntynyt mies varasti kaksi talvitakkia marketista Vaasassa. Toisen oli pukenut päälle oman talvitakin alle ja toisen piilottanut kassiin. Tuotteet saatiin myyntikuntoisena takaisin. Mies on jäänyt useita kertoja kiinni näpistyksista/varkauksisa vuoden sisällä.
28.12. klo 11-aikaan, Vaasa, Rattijuopumus, Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikosAjokortiton 80-luvulla syntynyt mies epäillään em. rikoksista. Kuljetti henkilöautoa. Huumepikatesti positiivinen.
24.-27.12. Seinäjoki Suopursu 7, VarkausAsunnon terassilta varastettu jäykkäperäinen punainen maastopyörä Specialized 29”.
28.12. klo 20.25, Seinäjoki, Rattijuopumus, Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikosAjokortiton 80-luvulla syntynyt mies epäillään em. rikoksista. Kuljetti henkilöautoa, kun partio pysäytti. Huumepikatesti positiivinen.
29.12. klo 2-aikaan, Ilmajoki, törkeä rattijuopumus60-luvulla syntynyt mies kuljetti henkilöautoa ja puhalsi 0,58 mg/l kun poliisit pysäyttivät ja puhallutti.
29.12. klo 16-aikaan, Vaasa, Rattijuopumus, Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikosAjokortiton 80-luvulla syntynyt mies epäillään em. rikoksista. Kuljetti henkilöautoa, kun partio pysäytti. Huumepikatesti positiivinen.
28.12. klo 23:40, Seinäjoki, Rattijuopumus80-luvulla syntynyt mies kuljetti henkilönostinta kun poliisipartio pysäytti ja puhallutti, puhalsi 0,45 mg/l.
29.12. klo 1.30, Vaasa, Törkeä pahoinpitely, väärän henkilötiedon antaminenRavintolan tanssilattialla ollut erimielisyyksiä ja tappelua. 80-luvulla syntynyt mies oli rikkinäisellä pullolla lyönyt toista miestä kasvoihin. Uhrilla viiltohaava poskessa. Epäilty on kiinniottotilanteessa antanut vääriä henkilötietoja poliisille.
27.12. klo 22.40, Kauhajoki, törkeä rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen70-luvulla syntynyt mies ajanut ojaan henkilöautolla. Poliisin tullessa paikalle ei tavattu ketään. Lähietsinnässä löydettiin kuljettaja, joka puhalsi 0,57 mg/l.
28.12.-29.12., Kauhajoki Syystie, törkeä varkausAsuntoon murtauduttu ja sieltä anastettu ainakin kolme toppatakkia, hajuvesiä ja laukku.
29.12. klo 19-aikaan, Alavus, törkeä rattijuopumusTaksinkuljettaja epäillään ajaneen taksia juopuneena. Poliisi oli ottanut kuljettajan kiinni ajon jälkeen, jolloin hän puhalsi 0,79 mg/l. Kuljettaja on ajon jälkeen nauttinut jonkin verran alkoholia ja poliisi selvittää mikä on ollut kuljettajan ajokunto kun hän on hieman aikaisemmin ajanut taksia.
27.12. klo 16-aikaan, Kurikka, Pahoinpitely, laiton uhkaus50-luvulla syntynyt mies epäillään pahoinpidelleen toista miestä ja uhkailleen tätä ravintolassa Kurikan keskustassa. Uhrin käsiin tullut nirhaumia.
28.12. kl 17, Kurikka, Eläimen vartioimatta jättäminen30-luvulla syntynyttä miestä epäillään jättäneen koiransa vartioimatta siten että koira on päässyt pihasta karkaamaan ja purrut ohikulkijaa takareiteen.
28.12. klo 13.45. Laihia, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos60-luvulla syntynyt mies epäillään em. rikoksista. Kuljetti henkilöautoa, kun partio pysäytti. Huumepikatesti positiivinen.
27.12. kl 15.30, Maalahti, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ym.Ajokortiton 90-luvulla syntynyt nainen epäillään em. rikoksista. Poliisipartio pysäytti naisen kuljettaman henkilöauton, nainen puhalsi nollaa, mutta huumepikatesti reagoi positiivisesti. Nainen antoi tilanteessa poliisille väärät henkilötiedot. Auton omistaja, 80-luvulla syntynyt mies oli matkustajana autossa ja hänet epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajoneuvorikkomuksesta (luovutti ajokortittomalle) sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
27.12. kl 18., Maalahti, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, väärennys, ym.Ajokortiton 70-luvulla syntynyt mies epäillä em rikoksista. Poliisipartio pysäytti henkilöauto kuljettaneen miehen, joka puhalsi nolla, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies on menettänyt ajo-oikeuden 2007 ja tämä oli 14 kerta vuoden sisällä, kun hän jäi kiinni siitä. Henkilöautossa oli yhteensä kolmet eri väärät rekisterikilvet edessä ja takana (edessä kahdet päällekkäin). Eturekisterikilpeä oli vielä sen lisäksi väärennetty teippaamalla. Henkilöauton omistajanvaihdos oli myös tekemättä.
28.12. klo 21 Pietarsaari, Törkeä rattijuopumus70-luvulla syntynyt mies kuljetti henkilöauto kun poliisit pysäytti ja puhallutti. Puhalsi 0,76 mg/l. Henkilöauto oli katsastamaton ja ajoneuvoverot maksamatta.
28.12. klo 2.20 Kauhava, Törkeä rattijuopumusHätäkeskuksesta ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta. Henkilöauto löytyi kaupan takapihasta lumeen juuttuneen ja kuljettajan paikalla nukkui 90-luvulla syntynyt mies. Mies puhalsi alkomittariin 2,65 promillea.
28.12. klo 16 Kauhava, Törkeä rattijuopumusHätäkeskuksesta ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta. Poliisi tavoitti ajon jälkeen 60-luvulla syntyneen naisen, joka puhalsi alkomittariin 1,87 promille.
27.12. klo 16 Kaustinen, Törkeä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudettaHätäkeskuksesta ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta. Poliisi tavoitti ajon jälkeen ajokortittoman 60-luvulla syntyneen miehen, joka puhalsi alkomittariin 1,65 promille.
27.12. Kokkola, Räjähderikos, Ampuma-aserikosToisen tutkinnassa olevan jutun yhteydessä on 80-luvulla syntyneen miehen asunnosta löytynyt panoksia, lippaita ja louhintaräjähteitä.
28.12. Kokkola, Törkeä rattijuopumus, pahoinpitely, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, laiton uhkaus ym.Kaksi miestä, toinen syntynyt 90-luvulla ja toinen 2000-luvulla, epäillään useasta eri rikoksesta. Poliisi tutkii tapausta, joka ensitietojen perusteella on aika sekava. Tapahtumapaikalta ja miesten käyttämästä autosta on löytynyt mm. teleskooppipatukka, kaasusumutin ja etälamautin. Toinen miehistä on puhaltunut 0,55 mg/l alkomittariin ja toinen 0,63 mg/l.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet — Huittislainen mies kuljetti henkilöautoa ja suistui ojaan 28.12.2019 noin klo 2.30 Huittisissa Loimijoentiellä. Kokemäen poliisipartio tavoitti miehen myöhemmin Huittisissa olevasta ykstyisasunnosta. Mies puhalsi alkometriin 0.80 mg/l -lukeman, joka vastaa noin 1.7 promillea. Mies kuljetettiin kiinniotettuna Porin poliisivankilaan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Mies ei loukaantunut ojaanajossa, mutta hänen autonsa romuttui pahoin. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja pahoinpitelyyn, koska hänen epäillään pahoinpidelleen huittislaista miestä yksityisasunnossa ennen ajamaan lähtemistä.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet — Sunnuntaina klo 15.16 Kuopiontiellä Joensuussa oli tapahtunut neljän auton kolari. Kolarista ei ollut aiheutunut henkilövahinkoja. Kuopiontiellä Pilkon kohdalla Joensuun suuntaan matkalla ollut 22-vuotias joensuulaismies oli lähtenyt ohittamaan edellään ajanutta henkilöautoa, jolloin hänen kuljettamansa henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimään ja pyörähtänyt ympäri törmäten ohittamansa henkilöauton vasempaan kylkeen. Edellisten takana ajaneen henkilöauton kuljettaja oli saanut pysäytettyä autonsa ajoissa, mutta hänen takanaan ajanut henkilöauton kuljettaja ei ollut ehtinyt jarruttamaan tarpeeksi ja oli törmännyt edellään ajaneen henkilöauton perään.
Tapahtuma-aikaan oli vallinnut erittäin huonot keliolosuhteet, lunta oli satanut sankasti ja tiellä oli ollut lumesta puhtaana vain toinen kaista.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet — Hämeen poliisilaitos haluaa muistuttaa uudenvuodenjuhlijoita muutamista turvallisuuteen liittyvistä asioista:
Päihtymys ja ilotulitteiden käsittely eivät sovi lainkaan yhteen, päihtyneenä harkinta saattaa pettää tai puuttua kokonaan
Alle 18-vuotiaat eivät saa pitää hallussaan tai käyttää ilotulitteita
Ilotulitteita saa käyttää aikavälillä 31.12.2019 klo 18–1.1.2020 klo 02
Suojalasien käyttö on pakollista
Muutama helppo ohjenuora turvalliseen uuteen vuoteen:
1. Osta ilotulitteita vain sellainen määrä, minkä pystyt varmasti ampumaan sallitussa ajassa, joka on 31.12.2019 klo 18 ja 1.1.2020 klo 02 välisenä aikana. Viranomaisilla on oikeus puuttua, mikäli ilotulitteiden ampuminen aiheuttaa häiriötä edellä mainitun ajan ulkopuolella.
2. Suunnittele ja valmistele ilotulitteiden käyttö jo etukäteen. Valitse turvallinen paikka ja avara paikka ilotulitteiden lähettämiselle. Raketit ja padat on tuettava kunnolla, jotta voit varmistua sivullisten turvallisuudesta. Vakavat henkilövahingot ja suuret omaisuusvahingot ovat vältettävissä, kun annettuja ohjeita noudatetaan ja toiminta on suunnitelmallista.
3. Hanki tarvittavat suoja- ja apuvälineet. Muista, että suojalasit ovat pakolliset ilotulitteiden ampujille.
4. Jos aiot käyttää alkoholia, ammu raketit suunnitellulla turvallisella tavalla ennen kuin aloitat alkoholin nauttimisen. Vastuuntuntoinen porukka estää liiaksi päihtynyttä kaveriaan käsittelemästä ilotulitteita.
5. Hätäraketit on tarkoitettu ainoastaan hätätapauksiin! Ampumalla hätäraketin vain huvin vuoksi, kuormitat turhaan viranomaisia. Viranomaisten on varmistuttava joka kerta, ettei hätäraketin ampuneella ole hätää.
6. Älä luovuta ilotulitteita alle 18-vuotiaalle tai päihtyneelle henkilölle.
7. Vältä myös aiheuttamasta kohtuutonta haittaa metelistä kärsiville eläimille ja lemmikeille.
Mitä ilotulitteiden säilyttämisessä tulee ottaa huomioon?
Noudata huolellisuutta ja varovaisuutta. Pidä erityisesti huoli siitä, ettei ilotulitteita päädy lasten käsiin.
Asuinhuoneistossa tai huonetiloissa, joissa ihmisiä oleskelee, saa säilyttää yhteensä enintään 5 kg ilotulitteita tai muita pyroteknisiä välineitä. Säilytys ei ole luvallista kerrostalon ullakko- tai kellaritiloissa.
Lukitussa pihavarastossa tms. ilotulitusvälineitä ja muita pyroteknisiä valmisteita saa säilyttää enintään 25 kg. Tällaisen varastotilan tulee olla vähintään 10 metrin päässä asutusta rakennuksesta sekä vähintään 5 metrin päässä naapurin rajasta ja yleisestä tiestä.
Ilotulitteiden säilytyspaikan läheisyydessä ei saa olla lämmönlähteitä eikä sellaista tulenkäsittelyä, josta voisi aiheutua ilotulitteen syttyminen, eikä myöskään helposti syttyviä muita aineita.
Hämeen poliisi toivottaa alueensa asukkaille turvallista vuodenvaihdetta!
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet —
30.12.2019 klo 08.48Lounais-Suomi
Poliisille on jätetty ilmoitus luonnonsuojelurikoksesta, mistä ilmenee, että 26.12.2018 – 27.5.2019 välisenä aikana on Porissa Sandön edustalla Järvikarin ja Huidumin saarissa kaadettu kaikki puut mahdollisesti merimetsojen pesimisen häiritsemistarkoituksessa. Kaatamisen seurauksena on tuhoutunut puissa olleet merimetsojen pesät. Merimetso on pesäpaikkauskollinen laji ja palaa käyttämään seuraavana pesimäkautena edellisvuoden pesiä, joten pesät ovat suojeltuja ympärivuotisesti. Asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin numeroon 050-4564963
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet —
30.12.2019 klo 07.13Sisä-Suomi
Jyväskylä 29.12.2019 klo 17.20 liikennerikkomus
Henkilöauto suistui tieltä Laukaantiellä Jyväskylässä sunnuntai-iltana. Poliisipartio totesi paikkatutkinnassa, että ajoneuvon kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Ajoneuvoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies ei alustavien tietojen mukaan loukkaantunut. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta tapahtumainkulkuun.
Äänekoski 29.12.2019 klo 20.18 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Useampi poliisipartio valvoi liikennettä Äänekoskella edeten 4-tietä Viitasaarelta Äänekosken suuntaan. Yhden poliisipartion huomio kiinnittyi henkilöautoon, joka lähestyi partiota takaa huomattavaa nopeutta käyttäen. Takaa lähestynyt ajoneuvo ohitti poliisipartion ja toisen ajoneuvon Niinilahdessa risteysalueella. Ohituksen jälkeen ajoneuvon nopeudeksi mitattiin 131 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Ajoneuvo pysäytettiin ja sen kuljettajaksi ilmeni vuonna 1997 syntynyt mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Tapahtuma-aikaan satoi räntää ja ajorata oli loskainen.
Jämsä 29.12.2019 klo 20.36 liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Poliisipartiota ajoi Koskenpääntiellä vastaan ajoneuvo, jolle tutka osoitti 83 km/h nopeutta. Mittauskohdassa oli 50 km/h nopeusrajoitus. Vuonna 1994 syntyneen kuljettajan osalta tapahtuma käsiteltiin päiväsakoin.
Lähde: Poliisi.fi
NordenBladet —
30.12.2019 klo 04.24Oulu
Rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja huumausainerikos Oulussa.
Poliisipartio pysäytti Oulun keskustassa sunnuntaina klo 14.20 henkilöauton, jota kuljetti paikkakuntalainen 46-vuotias mies. Mies on ajo-oikeudeton ja hänen epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänen hallustaan löytyi lisäksi pieni määrä huumausainetta. Kuljettaja käytettiin verikokeissa veressä olevien päihdyttävien aineiden selvittämiseksi.
Rattijuopumus Kalajoella.
46-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen VT8:lla hieman puolenyön jälkeen maanantaina. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,42mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle annettiin rattijuopumuksesta sakko.
Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Siikajoella.
46-vuotiaan paikkakuntalaisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen VT8:lla Siikajoella maanantaina klo 2.50. Naisella ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja puhalsi poliisilaitoksella tarkkuusalkometriin 0,82mg/l.
Lähde: Poliisi.fi