Poliisi valvoo liikennettä koulujen läheisyydessä

NordenBladet —

07.08.2020 klo 08.18Pohjanmaa
Koulut alkavat ja tämän myötä nähdään jälleen huomattava määrä pieniä tienkäyttäjiä liikenteessä, joista osa harjoittelee liikkumaan ensimmäistä kertaa itsenäisesti. Päävastuu koulumatkojen turvaamisessa on aina aikuisilla ja jokaisen kokeneen tienkäyttäjän onkin syytä huomioida pienemmät kulkijat ja näyttää esimerkkiä turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.
Varsinkin autoilijoilta ja pyöräilijöiltä koulujen alkaminen vaatii erityistä huomiota. Koulujen alkamisen ja päättymisen aikoihin koulujen ympäristössä liikenne on vilkasta, ja näillä alueilla liikkuvien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. On myös tärkeää noudattaa koulualueilla usein olevia madallettuja nopeusrajoituksia kuten 40 ja 30 km/h.
Poliisi turvaa omalta osaltaan lasten kouluteitä valvomalla liikennettä koulujen läheisyydessä. Poliisi kiinnittää valvonnassaan erityistä huomiota juuri suojatiekäyttäytymiseen, liikennevalojen noudattamiseen ja ajonopeuksiin koulujen läheisyydessä sekä lisäksi turvavöiden käyttöön. Aikuisia jalankulkijoita kehotetaan noudattamaan suojatiesäännöksiä ja siten toimimaan esimerkkinä lapsille ja nuorille.
Muutama tärkeä asia koululaisten vanhemmille:
– Tutustukaa koululaisen koulutiehen etukäteen. Liikkukaa niillä kulkuneuvoilla, joilla koululainen tulee liikkumaan; kävellen, pyöräillen, linja-autolla jne.- Välttäkää turhaa autolla ajamista koulujen läheisyydessä, mitä vähemmän autoja koulun pihassa liikkuu, sen turvallisempaa on lasten liikkua siellä.- Panostakaa näkyvyyteen, kirkkaan väriset vaatteet fiksuilla heijastimilla näkyvät moninkertaisesti paremmin kuin tummat vaatteet ilman heijastimia.
Muutama tärkeä asia muille tielläliikkujille:
– Siirtykää liikenteessä “minä ensin” -ajattelusta “kaikki yhdessä turvallisesti” -ajatteluun
– Hiljentäkää vauhtia missä ikinä liikutte, varsinkin koulujen läheisyydessä tai, jos liikenteessä on lapsia- Keskittykää liikenteeseen, ei elektronisiin laitteisiin.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory