23.12.2019 klo 08.16Itä-Suomi
Henkilöauto suistui tieltä Tervossa Pielavedentiellä sunnuntai-iltana kello 18 aikaan. Auto oli ollut matkalla Pielaveden suunnasta kohti Tervoa. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja, mutta kumpikaan ei loukkaantunut ulosajossa. Poliisi epäilee auton kuljettajaksi noin 40-vuotiasta maaningalta kotoisin olevaa miestä. Hänelle tehty huumausainetesti oli positiivinen huumausaineille, minkä vuoksi hänet käytettiin verikokeissa mahdollisten huumaavien aineiden selvittämiseksi. Hän oli myös entuudestaan ajokiellossa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Tampereella hätäkeskus ilmoitti mahdollisesta rattijuoposta Ketostenkadulla sunnuntaina. Partio tavoitti epäillyn auton klo 16.25 aikaan. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti törkeää rattijuopumusta, samoin kuin tarkkuusalkometrikoe. Naiskuljettaja määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Hätäkeskukseen tuli sunnuntai-iltana ilmoitus, että Akaassa Luhtaniitytiellä oli rivitalon pihaan nurmikolle tullut henkilöauto klo 19.20 aikaan ja kuljettaja käyttäytyy omituisesti. Auto oli kulkeutunut kukkapuskan läpi ja siirtänyt sadevesikaivoa päätyessään nurmikolle. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki tapahtuneen yhteydessä. Epäilty kuljettaja tavattiin kävelemästä lähistöltä. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Lisäksi kuljettaja oli ajokiellossa. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäillyltä löytyi nyrkkirauta ja huumausaineen käyttöön tarkoitettua esineistöä. Verikokeen ja kuulustelujen jälkeen epäilty vapautettiin ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Jyväskylässä Kylmälahdentiellä sijaitsevassa tavaratalossa asioi sunnuntaina klo 19.55 naishenkilö, joka otti hyllystä savustuspussin ja laittoi siihen Garmin älykellon, arvoltaan yli 300 euroa. Nainen ohitti kassalinjan maksamatta tuotetta ja vartija otti naisen kiinni kassalinjan jälkeen aulassa. Kello saatiin myyntikuntoisena takaisin, mutta savustuspussi meni myyntikelvottomaksi. Pussi korvattiin myöhemmin. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä naisen käsilaukusta löytyi sivuleikkurit. Rikosilmoitus kirjattiin varkaudesta ja murtovälineen hallussapidosta.
Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastukseen Jyväskylässä Silokkaantiellä sunnuntaina klo 21 aikaan. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumusta osoittavat lukemat ja huumepikatesti näytti positiivista, jonka johdosta hänet kuljetettiin verikokeisiin ja sen jälkeen etsintäkuulutusten vuoksi poliisiasemalle. Henkilöä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
NordenBladet — Oulun poliisin liikenneryhmä valvoi tehostetusti joulun menoliikennettä perjantaina ja lauantaina Oulun eteläpuolella, nelostiellä.
Partiot olivat liikkeellä sekä siviilimallisella että tunnuksin varustetuilla poliisiautoilla.
Perjantain ajokeli oli lauantaita haastavampi johtuen räntäsateesta ja tielle kertyneestä loskasta. Lauantaina ajourat olivat paljaat ja märät.
Liikenne oli molempina päivinä iltapäivästä iltaan vilkasta, ajoittain liikenne jonoutui.
Poliisi kirjasi perjantaina suoritetussa nopeusvalvonnassa 10 rangaistusvaatimusta. Kahden epäillään syyllistyneen myös vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan.
Lauantaina iltapäivällä ja alkuillasta suoritetussa valvonnassa meno oli astetta villimpää.
Poliisi kirjasi valvonnan aikana kaksi rikosilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ensimmäisessä mies ajoi 170 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h tapahtumapaikkana Leskelä. Toinen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapahtui Oulussa moottoritiellä, jossa mies ajoi 154 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Molemmat kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Edellä mainittujen lisäksi poliisi kirjasi lauantaina 26 kpl rangaistusvaatimuksia ylinopeuksista, joista kolmen epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Valvonnan yhteydessä poliisi kirjasi Siikalatvalla rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, jossa ajo-oikeudeton mies kuljetti autoa huumeiden vaikutuksen alaisena.
Vuoron lopuksi siviilipartio tapasi kaksi etsintäkuulutettua liikennepysäytyksen yhteydessä.
Joululiikenteen valvonta jatkuu Oulun pohjoispuolella. Sunnuntaina päivällä ryhmä aloitti työvuoron rattijuopumusvalvonnalla keskittyen joulun taajamaliikenteeseen. Suoritetussa ratsiassa puhallutettiin noin 300 auton kuljettajaa, joista yhden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle annettiin paikan päällä sakko rattijuopumuksesta.
Poliisin toivomus on, että ajoittain villi meno rauhoittuisi ja kaikki pääsisivät turvallisesti perille joulun viettoon. Toiveena on myös, että auton ratissa oltaisiin selvin päin.
Tämä kaikki pitää ottaa huomioon myös joulun paluuliikenteessä.
22.12.2019 klo 14.47Lounais-Suomi
Turkulaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaiaamuna Uudessakaupungissa kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Miehen kuljettama auto oli suistunut ojaan kulkusuuntaansa nähden tien vasemmalle puolen. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.
Varhain lauantaiaamuna paikkakuntalainen nuorimies mopoili Uudenkaupungin Alisellakadulla kiinnittäen poliisipartion huomion vauhdikkaalla ajollaan. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,39o/oo, jonka vuoksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja hänen M-luokan ajokortti otettiin poliisin haltuun.
22.12.2019 klo 14.33Kaakkois-Suomi
Pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, liikenteen vaarantamisia ja poliisin keskeyttämä nuorison juhla sekä ajankohtaan sopien normaalia useammat juopuneet työllistivät viikonvaihteessa Etelä-Karjalan poliisia.
Perjantaina 20.12.2019 myöhään illalla poliisi sai ilmoituksen Lappeenrannan Skinnarilassa sijaitsevan entisen ravintolan tiloissa pidettävästä nuorten kovaäänisestä juhlasta.
Poliisi totesi paikalla olleen lukuisia kovassa humalatilassa olevia alaikäisiä nuoria. Poliisi määräsi välittömästi tilaisuuden päättymään ja poisti henkilöitä paikalta.
Poistetuista yksi alaikäinen käyttäytyi erittäin aggressiivisesti vastustaen turvallisuustarkastusta, hänen hallusta poliisi löysi vähäisen määrän marihuanaa. Muilta alaikäisiltä poliisi otti haltuun alkoholia. Kaksi alkoholin vaikutuksen alaisena olleista alaikäisistä nuorista toimitettiin kotiin ja tapahtumasta ilmoitettiin myös sosiaalipäivystykseen.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa.
La 21.12.2019 aamuyöllä poliisi pysäytti Lappeenrannan Lauritsalassa ulkomaalaisen noin 30-vuotiaan miehen jonka puhalluskoe osoitti yli törkeän rattijuopumuksen rajan.
Su 22.12.2019 aamuyöllä paikkakuntalainen noin 20 vuotiaan naisen kuljettama henkilöauto törmäsi Voisalmessa puuhun. Kuljettaja kertoi menettäneensä ajoneuvon hallinnan ollessaan ajon aikana puhelimessa. Naisella oli törmäyksestä aiheutuneita lieviä vammoja kasvoissa. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Su 22.12.2019 aamuyöllä lappeenrantalaisen noin 25 vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto törmäsi Savitaipaleen keskustassa alikulkutunnelin seinään. Kuljettaja ei loukkaantunut, henkilöauton keula vaurioitui törmäyksessä.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta puhalluskokeen ollessa lähes kaksi promillea ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Perjantaina 20.12.2019 myöhään illalla paikkakuntalainen noin 35 vuotias nainen ajoi Parikkalassa henkilöautolla ylinopeutta. Naiselle suoritettu puhalluskoe osoitti hänen syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen.
Perjantaina 20.12.2019 alkuillasta Imatran Imatrankoskella avioparille tuli riitaa jonka seurauksena vaimo kertoi aviomiehensä lyöneen häntä keittiöjakkaralla päähän. Partion saapuessa paikalle ovea oli avannut pää verisenä ollut nainen joka toimitettiin sairaalaan tutkimuksiin. Mies otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn. Kumpikin osapuoli oli voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisena.
Lauantaina 21.12.2019 yöllä ulkopaikkakuntalainen noin 30 vuotias mies löi Imatran Vuoksenniskalla paikkakuntalaista naista nyrkillä kasvoihin. Lyönnin seurauksena naisen huuli halkesi.
Mies otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.
Lauantaina 21.12.2019 myöhään illalla kahden seurueen välissä tuli erimielisyyttä paikallisessa ravintolassa jonka seurauksen imatralainen noin 30 vuotias nainen löi imatralaista miestä lasilla päähän. Miehelle aiheutui lieviä vammoja. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.
Su 22.12.2019 aamuyöllä Lappeenrannan keskustassa paikkakuntalainen ulkomaalaistaustainen noin 30 vuotias mies löi ravintolassa lähes saman ikäistä ulkomaalaistaustaista ravintolan työntekijää useita kertoja nyrkillä kasvoihin, lyönneistä aiheutui vammoja uhrin kasvoihin.
Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.
La 21.12.2019 illalla poliisi sai kotihälytystehtävän Lappeenrannan keskustassa sijaitsevaan asuntoon josta oli kuulunut kovaa ääntä. Poliisin saavuttua paikalle asunnosta oli paennut paikkakuntalainen noin 30 vuotias mies, poliisipartio tavoitti miehen lyhyeksi jääneen ”kilpajuoksun” jälkeen.
Miehen hallusta löytyi useita kannabista sisältäneitä myyntipakkauksia. Alustavassa puhuttelussa mies kertoi myyneensä aiemmin illalla huumausaineita. Miehen asuntoon tehdyssä kotietsinnässä miehen asunnosta löytyi lisää kannabista.
Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen.
NordenBladet — Rattijuoppojen yö E-P:llä.
Poliisipartio pysäytti Kurikassa Saumantiellä sunnuntaina puolen yön jälkeen henkilöauton, jota kuljetti hiukan alle viisikymppinen Hämeessä asuva mies. Puhalluskoe osoitti rattijuopumuksen lukemia ja myös huumausaineen pikatesti antoi syyn epäillä huumeiden käyttöä. Myöskään ajo-oikeus ei ollut voimassa. Aiemmin samana iltana kuljettajaa ja autossa olleita toispaikkakuntalaisia oli sakotettu huumausaineen käyttörikoksista.
Kauhajoen keskustassa sunnuntaina hiukan ennen neljää aamuyöllä, ajoi poliisipartiota vastaan valoitta hiukan yli kaksikymppinen Kauhajoella asuva nainen. Puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja asian loppukäsittely tapahtuu käräjäoikeudessa.
Sunnuntaina neljän maissa aamuyötä poliisipartiota vastaan ajoi Seinäjoen keskustassa Valtionkadulla valoton skootteri, jonka kyydissä oli matkustaja. Mopoilija ajoi jonkin matkaa poliisia karkuun mutta pysäytti sitten ajonsa. Puhalluskoe osoitti parikymppiselle seinäjokelaismiehelle törkeän rattijuopumuksen lukemia.
Sunnuntaina aamuyöstä yhden jälkeen poliisi tapasi Kärjessä skootterilla liikkeellä olleen nelikymppisen Seinäjoella asuvan miehen. Huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumeille ja miehen läheisyydestä löydettiin huumeita todennäköisesti sisältänyt pussi ja samanlainen pussi oli miehen vaatteissa. Asiaa tutkitaan huumausainerikoksena ja rattijuopumuksena.
Lapualainen alle kaksikymppinen mies suistui tieltä Seinäjoen ohitustiellä sunnuntaina aamulla yhden maissa. Auto oli jälkien perusteella ajanut ojassa n 70 metriä, jonka jälkeen oli törmännyt tienliittymään, josta auto oli pyörinyt katon kautta ympäri päätyen pyörilleen. Kuljettaja oli päässyt omin voimin autosta ulos mutta oli loukkaantunut vakavasti ja hänet toimitettiin Seinäjoen sairaalaan. Puhalluskokeen mukaan alkoholilla oli osuutta tapahtumassa.
Lauantain ja sunnuntain taitteessa poliisille ilmoitettiin pahoinpitelystä yksityisasunnossa Nurmossa. Pariskunnan välille oli syntynyt riita, joka eteni siihen, että komikymppinen ilmajokelaismies pahoinpiteli naisystäväänsä. Poliisi toimitti miehen putkaan. Uhrin vammat olivat vähäiset.
Lauantaina puolen yön maissa poliisi selvitteli Ylistarossa tapahtunutta perheen sisäistä väkivaltatapahtumaa. Hiukan alle kolmikymppinen poika oli pahoinpidellyt isäänsä nyrkein. Myöhemmin sama mies oli sairaalassa uhitellut lääkäriä ja hoitajia väkivallalla. Poliisi toimitti miehen putkaan Seinäjoelle.
Lauantaina illalla kahdeksan kieppeillä poliisille ilmoitettiin Kivistössä sijaitsevasta asunnosta tulevasta voimakkaasta kannabiksen tuoksusta. Poliisi tapasi asunnosta kolme hiukan alle kolmikymppistä Seinäjoella asuvaa miestä ja asunnosta löytyi myös kannabiskasvattamo. Asunnon omistaja tuotiin poliisivankilaan ja toiselle asunnossa vierailleelle kirjoitettiin huumausaineen käyttörikoksesta sakko. Huumausaineen kasvattaminen on aina huumausainerikos, eikä huumausaineen käyttörikos.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisi tarkisti omien tutkimustensa perusteella syntyneen epäilyn kannabiskasvattamosta. Kotietsinnässä Seinäjoen Joupissa sijaitsevasta rivitaloasunnosta löytyi pienehkö kannabiskasvattamo. Tapahtumasta on kirjattu huumausainerikosjuttu.
NordenBladet — Henkilöauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauauntai- iltana 21.12.-19 noin klo. 21 aikaa Hämeentietä Lahden suunnasta kohti Kausalaa ajaneen auton kuljettaja oli ilmeisesti nukahtanut kesken ajon ja suistunut vastaantulijoiden kaistan yli ulos tieltä. Hän puhalsi poliisin alkometriin 0,6 promillea. Kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa.
NordenBladet — Lauantaina iltapäivällä kello 14.50 aikaan pysäytettiin Juvalla, Savonlinnantiellä liikenteenvalvonnassa päihtynyt autoilija. Seulonta-alkometripuhallus osoitti 0,75 mg/l ja hetkeä myöhemmin suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi tuloksen 0,68 mg/l.
Autoa kuljettanutta paikkakuntalaista vuonna 1968 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Poliisi pysäytti vuonna 1986 syntyneen siilinjärveläisen miehen kuljettaman henkilöauton lauantai-iltapäivällä Siilinjärvellä Siilinkoskentiellä. Poliisi epäilee miehen olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi miehen hallusta löytyi huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. Mies oli ennestään ajokiellossa.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, huumausainerikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.