sunnuntai, 3 elokuun, 2025

Poliisiuutiset

Hämeessä tähän saakka rauhallinen joulu

NordenBladet — Jouluaatto sujui Hämeessä rauhallisesti. Poliisilla oli tehtäviä 145 kappaletta vuorokauden aikana joulupäivän aamuun mennessä. Huumeratteja jäi kiinni kolme, Riihimäellä, Orimattilassa ja Lopella. Lisäksi oli muutama pahoinpitely tai lievä pahoinpitely. Osa niistä tapahtui yleisellä paikalla ja osa yksityisessä asunnossa.
Hämeenlinna
Keskiviikkona aamuyöllä Nummella jäi kiinni noin 25-vuotias mies pakettiauton kuljettamisesta päihtyneenä. Hän puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Lahti
Keskiviikkoaamuna puoli seitsemän aikaan henkilöauto törmäsi liikennevalopylvääseen Hämeenlinnantien ja Keskussairaalankadun risteyksessä. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias nainen ei loukkaantunut törmäyksessä. Auto vaurioitui hinauskuntoon. Yksin autossa ollut nainen oli tullut Lahden suunnasta Hämeenlinnantietä pitkiin ja hänen tarkoituksenaan oli ollut kääntyä Keskussairaalankadulle, mutta auto suistui loskaisella tiellä päin liikennevalopylvästä. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Jouluyön tapahtumia

NordenBladet — Tampereella klo 23.25 hieman alle 50 vuotias mies oli riitaantunut neljän hengen nuorisoporukan kanssa Hämeenkadulla sijaitsevassa ravintolassa. Sen vuoksi heidät kaikki oli poistettu ravintolasta. Riita oli jatkunut ulkona jolloin miestä oli lyöty ja potkittu niin että hän oli kaatunut maahan. Maassa ollutta miestä oli potkittu keskivartaloon ja kuristettu kurkusta takaapäin. Tämän jälkeen nuorisoporukka oli poistunut paikalta. Sairaankuljetus toimitti uhrin Acutaan vammojen tarkistukseen. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Partio pysäytti Tampereella Porintiellä henkilöauton liikennetarkastusta varten. Auton kuljettajaksi ilmeni ajo-oikeudeton ja ajokiellossa oleva 30-vuotias mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Jyväskylässä poliisi sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Keskussairaalantiellä klo 03.10. Auto tavattiin Valajankadulta ja kuljettaja seisoi kerrostalon ulko-ovella. Mies oli silminnähden päihtynyt ja hän kieltäytyi puhalluskokeesta. Koska ajolle oli todistajia niin 25-vuotias mies käytettiin verikokeissa ja hänet kiinniotettiin poliisiasemalle.
Poliisi sai ilmoituksen klo 03.40 että Ikaalisissa vt 3:lla Ikaalisten keskustan kohdalla on henkilöauto matkalla pohjoiseen, auto heittelehtii, epäily kuljettajan kunnosta. Auto saatiin pysähtymään Riitialan kohdilla. Sen kuljettajaksi ilmeni noin 20-vuotias mies ja hänelle suoritettu puhalluskoe osoitti 2.95 promillea. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Tampereella klo 03.45 poliisi sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta. Kyseinen pakettiauto havaittiin Messkukylänkadun ja Ristinarkuntien risteyksessä jalkakäytävällä keula pensaassa. Partion saapuessa auton luo sen kuljettajan paikalta nousi mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti 0,87 mg/l. Tapahtumapaikalla olevista jäljistä päätellen pakettiauto oli tullut Messukylänkatua Kaukajärven suunnasta ja ajautunut risteysalueella olevan liikennejakajan yli päätyen keula edellä pensaaseen. Noin 30-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi

Jouluaamun päivittäistiedote Pohjois-Savon alueelta

NordenBladet —

25.12.2019 klo 08.24Itä-Suomi
Kuopiossa Petosella Alakatu 3 A -osoitteessa sijaitsevaan kauppaliikkeeseen murtauduttiin 23-24.12 välisenä yönä kello 02.30 aikaan. Huppupäinen murtautuja rikkoi liikkeen ulko-oven lasin mukanaan olleella kirveellä ja tunkeutui liikkeeseen anastaen omaisuutta ja rikkoen paikkoja. Poliisi sai tiedon tapahtuneesta jouluaattona aamulla. Asiaa tutkitaan varkautena. Tapauksesta jotain tietäviä pyydetään ilmoittamaan tietonsa poliisin vihjepuhelimeen p. 0295 415232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Nelikymppinen päihtynyt mies pahoinpiteli kolmekymppistä vaimoaan perheen yhteisessä asunnossa jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä Koillis-Savossa. Tilanteessa mies löi vaimoaan nyrkeillä, avokämmenellä sekä jääkiekkomailalla ja lisäksi repi hiuksista. Poliisipartion saavuttua tapahtumapaikalle mies otettiin kiinni ja toimitettiin Kuopion poliisiasemalle asian selvittelyihin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Kaksi miestä kimpaantui toisiinsa ja löivät toisiaan nyrkeillä Kuopiossa Kauppakadun ravintolakorttelissa sijaitsevan ravintolan tanssilattialla joulupäivänä aamuyöllä neljän aikaan. Tilanteessa syntyi tämänhetkisen arvion mukaan vähäisiä vammoja. Alkoholilla oli osuutta tapahtumien kulkuun. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus lievästä pahoinpitelystä.
Kuopion pääpoliisiaseman pääovi joutui aggressiivisen joulunviettäjän raivonpurkauksen kohteeksi joulupäivän aamuna kuuden jälkeen. Tilanteessa pääoven paksuudeltaan noin kolmemillinen lasi rikottiin esinettä apuna käyttäen. Tekijän kiinnijääminen tapahtumapaikalta oli ns. hullun tuurista kiinni, koska tapahtuma-aikaan oli poliisiasemalla vuoronvaihto käynnissä ja poliisimiehiä kulki ovesta suuntaan ja toiseen. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus vahingonteosta ja poliisi selvittää tekijää. Tapauksesta jotain tietäviä pyydetään ilmoittamaan tietonsa poliisin vihjepuhelimeen p. 0295 415232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Mikkelissä törkeä ylinopeus, Savonlinnassa rattijuopumus

NordenBladet —

24.12.2019 klo 14.26Itä-Suomi
Poliisipartio mittasi maanantaina aamupäivällä Mikkelissä tiellä 13/15 Löydön kohdalla vastaan tulleen henkilöauton nopeudeksi 141 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Henkilöautoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
1990-luvulla syntyneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Savonlinnassa Moinsalmentiellä maanantaina päivällä. Miehelle tehty tarkkuusalkometrikoe antoi tulokseksi 0,23 mg/l alkoholia uloshengitysilmassa, joten poliisi antoi hänelle tiedoksi sakkovaatimuksen sekä määräyksen väliaikaisesta ajokiellosta.

Lähde: Poliisi.fi

Loimaan poliisin alkuviikko

NordenBladet — Pöytyällä ilmeni maanantain aikana useampi epäilty varkausrikos. Elisenvaaran oppimiskeskukseen Kyrössä Kyröntiellä on maanantaina aamulla puoli seitsemän aikaan menty luvatta sisälle ja sieltä on anastettu omaisuutta. Myös oppimiskeskuksen läheisellä talotyömaalla Uimalantiellä oli samana aamuna käyty sisällä rakenteilla olevassa talossa. Tämän lisäksi varkaita kävi saman aamupäivän aikana myös Kyröntiellä sijaitsevassa hallissa.
Mahdollisia havaintoja voi ilmoittaa Loimaan poliisille numeroon 0295444933 taikka sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Murto Kotkan Motonettiin

NordenBladet — Kotkan Motonettiin murtauduttiin perjantaina 20.12.19 00:21 – 02.55 välisenä aikana ja liikkeen tiloista anastettiin huomattava rahasumma.
Poliisi pyytää nyt havaintoja kuvassa näkyvistä kahdesta henkilöistä. Havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 500 (ma-pe kello 09-15).

Lähde: Poliisi.fi

Porissa liikenneonnettomuudessa menehtyneen henkilöllisyys selvinnyt

NordenBladet —

23.12.2019 klo 17.35Lounais-Suomi
Porissa viime keskiviikkona sattuneen liikenneonnettomuuden uhrin henkilöllisyys on selvinnyt. Kyseessä on porilainen vuonna 1993 syntynyt mies. Henkilöllisyys selvisi poliisin omassa tiedonhankinnassa.
Liikenneonnettomuus tapahtui viime keskiviikkoaamuna vähän ennen kello seitsemää. Jalan liikkeellä ollut mies jäi Rauman suuntaan ajaneen henkilöauton alle Raumantien alussa Länsi-Porin Prisman kohdalla.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja pyytää tapauksen silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä puhelimeen 050 4564963 tai sähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari

Lähde: Poliisi.fi

Tuntematon vainaja löytyi vedestä Juankoskella

NordenBladet — Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat klo 14.17 ilmoituksen vedessä olevasta ihmisestä Kuopion Juankosken taajamassa, Pyykkiniemen edustalla. Ilmoituksen mukaan vedessä oleva on todennäköisesti menehtynyt.
Paikalle tullut pelastuslaitoksen yksikkö löysi vedestä menehtyneen naisen ja toi hänet rantaan. Poliisi tutkii asiaa tapahtumapaikalta saatujen tietojen perusteella kuolemansyyn selvittämisenä ja pyrkii aluksi selvittämään toistaiseksi tuntemattoman naisen henkilöllisyyden. Naisen arvioidaan olleen vedessä useita vuorokausia.
Vainajan tuntomerkit: ikä 50-70 vuotta, tumma, pitkä tukka, osin nutturalla. Normaali ruumiinrakenne. Vaatetus: vihertävä takki, mustat housut sekä mustat, vetoketjulliset, nilkkurimalliset nahkakengät. Harmaat rukkaset, musta kypärämyssy.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tuntomerkkeihin sopivista ja mahdollisesti kateissa olevista henkilöistä hätäkeskukseen.

Lähde: Poliisi.fi

Kevyenliikenteen väyläää pitkin autoillutta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta Joensuussa

NordenBladet —

23.12.2019 klo 15.06Itä-Suomi
Sunnuntaina klo 19.38 Joensuun Rantakylässä epäillään henkilöauton kuljettajan autoilleen päihtyneenä pitkin kevyenliikenteenväylää.
Mutalantien ja Koskelontien risteyksestä kevyenliikenteen väylälle ajanut kuljettaja oli kaatanut jalkakäytävä/pyörätie -liikennemerkin ja jatkanut ajoaan kevyenliikenteen väylällä korttelin matkan.
Poliisipartio tavoitti kuljettajan jonkin ajan kuluttua ja koska hänen epäiltiin olleen jo ajon aikana päihtynyt, hänet käytettiin verikokeissa ajon aikaisen veren alkoholipitoisuuden määrittämistä varten. Kuljettaja, 40-vuotias joensuulaismies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
___________
Sunnuntaina klo 13.35 VT6:lla Tohmajärven Tikkalassa poliisipartio tapasi 19-vuotiaan jyväskyläläismiehen autoilemasta ilman ajo-oikeutta. Tämänkertainen kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli miehelle jo 21. kerta vuoden sisällä.
___________
Perjantain ja maanantain (20 – 23.12) välisenä aikana oli murtauduttu venevajoihin Kontiolahden Häikänniemessä. Havaintoja murtautumisista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Korsossa 17.12. tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen

NordenBladet —

23.12.2019 klo 10.55Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkinnassa Maakotkantiellä tiistaina 17.12.2019 noin klo 20 tapahtunut epäilty tapon yritys, jossa asianomistajaa on puukotettu aiheuttaen hänelle hengenvaaralliset vammat. Poliisi epäilee teon sattuneen Maakotkantie 21:n kohdalla tekijän poistuttua teon jälkeen mahdollisesti Korson keskustan suuntaan.Itä-Uudenmaan poliisi pyytää ilmoittamaan tapaukseen liittyneistä havainnoista vinkkipuhelimeen 0295436442 tai sähköpostitse osoitteeseen vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi