NordenBladet — Suomen poliisi on ollut mukana tekemässä eurooppalaisen liikennepoliisiverkoston Roadpolin uutta strategiaa. Strategiatyöryhmän työ saatiin päätökseen viime viikolla.Nyt luonnosvaiheessa oleva strategia lähetetään Roadpolin neuvoston jäsenmaille kommenteille, jonka jälkeen se esitetään syyskuuun kokouksessa Roadpolin neuvostolle hyväksyttäväksi.Suomen poliisia Roadpolin strategiatyöryhmässä edustivat poliisiylitarkastajat Pasi Rissanen ja Hannu Kautto Poliisihallituksesta. He ovat tyytyväisiä strategialuonnoksen sisältöön. – Kansainvälinen yhteistyö sekä Euroopan laajuisesti esille nostettava liikenneturvallisuus ja sen eteen tehtävä työ ovat tärkeitä teemoja, Pasi Rissanen sanoo.– Uudessa strategialuonnoksessa korostetaan nykyistä enemmän liikennevalvonnassa tehtävää rikostorjuntatyötä teillä sekä viestinnän merkitystä vaikuttavuuden saavuttamiseksi, Hannu Kautto sanoo.Roadpol on jäsenmaiden poliisiorganisaatioiden muodostama verkosto, jonka tavoitteena on liikenneturvallisuuden lisääminen Euroopassa. Verkostolla on vuosittain useita yhteisiä ja yhtäaikaisia valvontaoperaatioita Euroopan alueella. Yksi keskeisimmistä teemoista on 16.-22. syyskuuta järjestettävä Roadpol Safety Days, jonka tavoitteena on muistuttaa kansalaisia päivittäin tapahtuvista liikennekuolemista. 21. syyskuuta on nimetty liikennekuolemattomaksi päiväksi. Tavoitteena on, että tuona päivänä ketään ei kuolisi liikenteessä.
Suomen poliisi on ollut mukana tekemässä eurooppalaisen liikennepoliisiverkoston Roadpolin uutta strategiaa. Strategiatyöryhmän työ saatiin päätökseen viime viikolla.
Nyt luonnosvaiheessa oleva strategia lähetetään Roadpolin neuvoston jäsenmaille kommenteille, jonka jälkeen se esitetään syyskuuun kokouksessa Roadpolin neuvostolle hyväksyttäväksi.
Suomen poliisia Roadpolin strategiatyöryhmässä edustivat poliisiylitarkastajat Pasi Rissanen ja Hannu Kautto Poliisihallituksesta. He ovat tyytyväisiä strategialuonnoksen sisältöön.
– Kansainvälinen yhteistyö sekä Euroopan laajuisesti esille nostettava liikenneturvallisuus ja sen eteen tehtävä työ ovat tärkeitä teemoja, Pasi Rissanen sanoo.
– Uudessa strategialuonnoksessa korostetaan nykyistä enemmän liikennevalvonnassa tehtävää rikostorjuntatyötä teillä sekä viestinnän merkitystä vaikuttavuuden saavuttamiseksi, Hannu Kautto sanoo.
Roadpol on jäsenmaiden poliisiorganisaatioiden muodostama verkosto, jonka tavoitteena on liikenneturvallisuuden lisääminen Euroopassa. Verkostolla on vuosittain useita yhteisiä ja yhtäaikaisia valvontaoperaatioita Euroopan alueella.
Yksi keskeisimmistä teemoista on 16.-22. syyskuuta järjestettävä Roadpol Safety Days, jonka tavoitteena on muistuttaa kansalaisia päivittäin tapahtuvista liikennekuolemista. 21. syyskuuta on nimetty liikennekuolemattomaksi päiväksi. Tavoitteena on, että tuona päivänä ketään ei kuolisi liikenteessä.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan lupapalveluissa ruuhkat keskittyvät etenkin Espooseen ja siellä perjantaipäiviin. Tilanteen helpottamiseksi on palkattu kahdeksan uutta työntekijää.Espoon pääpoliisiasemalla vuoronumeroasiakkaita on päivittäin yhä paljon, ja jonotusajat vaihtelevat 1,5 tunnista 3 tuntiin. Erityisesti perjantait ovat olleet Espoon pääpoliisiasemalla koko päivän ajan ruuhkaisia.Muilla alueen asemilla vuoronumeroasiakkaiden jonotusajat vaihtelevat kymmenen minuutin ja kahden tunnin välillä. Joinakin päivinä asiakas voi siis saada asiansa hoidettua hyvinkin nopeasti.Tilannetta helpottamaan Länsi-Uudenmaan alueelle on palkattu yhteensä kahdeksan uutta määräaikaista työntekijää. Lisäresurssien perehdytys on pystytty järjestämään hyvin. Siksi uudet henkilöt on saatu nopeasti ja tehokkaasti asiakaspalveluun mukaan.Näin ajanvarausajat jakautuvat Länsi-Uudellamaalla nytEspoon pääpoliisiasema on Länsi-Uudenmaan ruuhkaisin toimipiste sekä vuoronumero-odottajien että ajanvarausten näkökulmasta. Seuraavan vapaan ajan saa tällä hetkellä varattua noin kolmen kuukauden päähän.Lohjan, Raaseporin ja aiemmin Kirkkonummen poliisiasemilla ajanvarausjonot ovat olleet hieman Espoota lyhyempiä. Ajanvarausaikoja matkustusasiakirjoille saa näillä asemilla noin kahden kuukauden päähän.Heinäkuussa Kirkkonummen asema on suljettuna, mikä saattaa hieman lisätä asiakkaiden määrää muilla poliisiasemilla.Pika-, express- ja väliaikainen passi kiireelliseen tilanteeseenPikapassin toimitusaika tällä hetkellä on viisi arkipäivää. Sen voi noutaa Matkahuollon toimipisteestä. Pikapassi maksaa edullisimmillaan 63 euroa silloin, kun hakemus on tehty verkossa.Express-passin toimitusaika taas on yksi vuorokausi. Sen voi noutaa pelkästään Matkahuollon Kampin terminaalista, Helsinki-Vantaan lentoaseman R-Kioskilta tai Länsiterminaalissa sijaitsevasta Verkkokauppa.com-kioskista. Express-passi maksaa edullisimmillaan 83 euroa, kun hakemus on tehty verkossa.Erityisestä syystä voi asiakas myös tilata väliaikaisen passin. Se valmistetaan paikallispoliisissa ja se on voimassa vain matkan ajan. Väliaikaisen passin saa odottaessa, ja sen hinta on 85 euroa.Ennakoi ja tule paikalle ajoissaJos tarvitset uuden passin, käy hyvissä ajoin valokuvauksessa ja tee sähköinen hakemus poliisin asiointipalvelussa. Ennakoi ja varaa asiointiaika, mikäli hakemuksesi vaatii tunnistuskäynnin. Kun sinulla on varattu aika, tule ajoissa paikalle.
Länsi-Uudenmaan lupapalveluissa ruuhkat keskittyvät etenkin Espooseen ja siellä perjantaipäiviin. Tilanteen helpottamiseksi on palkattu kahdeksan uutta työntekijää.
Espoon pääpoliisiasemalla vuoronumeroasiakkaita on päivittäin yhä paljon, ja jonotusajat vaihtelevat 1,5 tunnista 3 tuntiin. Erityisesti perjantait ovat olleet Espoon pääpoliisiasemalla koko päivän ajan ruuhkaisia.
Muilla alueen asemilla vuoronumeroasiakkaiden jonotusajat vaihtelevat kymmenen minuutin ja kahden tunnin välillä. Joinakin päivinä asiakas voi siis saada asiansa hoidettua hyvinkin nopeasti.
Tilannetta helpottamaan Länsi-Uudenmaan alueelle on palkattu yhteensä kahdeksan uutta määräaikaista työntekijää. Lisäresurssien perehdytys on pystytty järjestämään hyvin. Siksi uudet henkilöt on saatu nopeasti ja tehokkaasti asiakaspalveluun mukaan.
Näin ajanvarausajat jakautuvat Länsi-Uudellamaalla nyt
Espoon pääpoliisiasema on Länsi-Uudenmaan ruuhkaisin toimipiste sekä vuoronumero-odottajien että ajanvarausten näkökulmasta. Seuraavan vapaan ajan saa tällä hetkellä varattua noin kolmen kuukauden päähän.
Lohjan, Raaseporin ja aiemmin Kirkkonummen poliisiasemilla ajanvarausjonot ovat olleet hieman Espoota lyhyempiä. Ajanvarausaikoja matkustusasiakirjoille saa näillä asemilla noin kahden kuukauden päähän.
Heinäkuussa Kirkkonummen asema on suljettuna, mikä saattaa hieman lisätä asiakkaiden määrää muilla poliisiasemilla.
Pika-, express- ja väliaikainen passi kiireelliseen tilanteeseen
Pikapassin toimitusaika tällä hetkellä on viisi arkipäivää. Sen voi noutaa Matkahuollon toimipisteestä. Pikapassi maksaa edullisimmillaan 63 euroa silloin, kun hakemus on tehty verkossa.
Express-passin toimitusaika taas on yksi vuorokausi. Sen voi noutaa pelkästään Matkahuollon Kampin terminaalista, Helsinki-Vantaan lentoaseman R-Kioskilta tai Länsiterminaalissa sijaitsevasta Verkkokauppa.com-kioskista. Express-passi maksaa edullisimmillaan 83 euroa, kun hakemus on tehty verkossa.
Erityisestä syystä voi asiakas myös tilata väliaikaisen passin. Se valmistetaan paikallispoliisissa ja se on voimassa vain matkan ajan. Väliaikaisen passin saa odottaessa, ja sen hinta on 85 euroa.
Ennakoi ja tule paikalle ajoissa
Jos tarvitset uuden passin, käy hyvissä ajoin valokuvauksessa ja tee sähköinen hakemus poliisin asiointipalvelussa. Ennakoi ja varaa asiointiaika, mikäli hakemuksesi vaatii tunnistuskäynnin. Kun sinulla on varattu aika, tule ajoissa paikalle.
NordenBladet — Poliisi pyytää yleisöltä tunnistusapua Auransillan kupeessa viime perjantaina tapahtuneeseen väkivallantekoon mahdollisesti liittyvästä miehestä.Lounais-Suomen poliisi tutkii perjantain vastaisena yönä 8. heinäkuuta kello 1–2 välisenä aikana Turussa Auransillan kupeessa tapahtunutta väkivallantekoa. Yksi mies loukkaantui tilanteessa vakavasti.Poliisi epäilee kuvassa olevan miehen liittyvän tapaukseen ja pyytää yleisöltä tunnistusapua ja mahdollisia havaintoja miehen liikkeistä. Mies on liikkunut yöllä ainakin Läntisellä Rantakadulla.Kaikki tiedot voi lähettää poliisille sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.
Poliisi pyytää yleisöltä tunnistusapua Auransillan kupeessa viime perjantaina tapahtuneeseen väkivallantekoon mahdollisesti liittyvästä miehestä.
Lounais-Suomen poliisi tutkii perjantain vastaisena yönä 8. heinäkuuta kello 1–2 välisenä aikana Turussa Auransillan kupeessa tapahtunutta väkivallantekoa. Yksi mies loukkaantui tilanteessa vakavasti.
Poliisi epäilee kuvassa olevan miehen liittyvän tapaukseen ja pyytää yleisöltä tunnistusapua ja mahdollisia havaintoja miehen liikkeistä. Mies on liikkunut yöllä ainakin Läntisellä Rantakadulla.
Kaikki tiedot voi lähettää poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.
NordenBladet — Nilsiässä murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ravintolaan.Nilsiässä murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Nilsiäntie 76 osoitteessa olevaan ravintolaan. Ravintolaan oli päästy sisälle vääntämällä jollakin esineellä oven ja karmin välistä. Murtautuminen on tapahtunut sisäpihan puolella olevan sisäänkäynnin kautta. Teko on tapahtunut noin kello 02.00. Teko on jäänyt kesken ja ravintolasta ei alustavan tarkastuksen mukaan ole havaittu mitään anastetuksi. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]ässä mur
Nilsiässä murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ravintolaan.
Nilsiässä murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Nilsiäntie 76 osoitteessa olevaan ravintolaan. Ravintolaan oli päästy sisälle vääntämällä jollakin esineellä oven ja karmin välistä. Murtautuminen on tapahtunut sisäpihan puolella olevan sisäänkäynnin kautta. Teko on tapahtunut noin kello 02.00. Teko on jäänyt kesken ja ravintolasta ei alustavan tarkastuksen mukaan ole havaittu mitään anastetuksi. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fisiässä mur
NordenBladet — Poliisi on ottanut kiinni naisen, jota epäillään tuntemattoman aineen levittämisestä hotelli Tornin Atelje bar -ravintolassa perjantaina 8. heinäkuuta.Naista ei toistaiseksi ole päästy kuulemaan. Poliisi jatkaa aineen alkuperän selvittämistä.Kolme henkilökunnan jäsentä sai oireita naisasiakkaan levittämästä aineesta hotelli Tornin Ateljee bar -ravintolassa perjantai-iltana. Poliisin määräyksestä ravintola suljettiin. Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona.Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.Poliisi sulki hotelli Tornin ravintolan perjantaina – Poliisi
Poliisi on ottanut kiinni naisen, jota epäillään tuntemattoman aineen levittämisestä hotelli Tornin Atelje bar -ravintolassa perjantaina 8. heinäkuuta.
Naista ei toistaiseksi ole päästy kuulemaan. Poliisi jatkaa aineen alkuperän selvittämistä.
Kolme henkilökunnan jäsentä sai oireita naisasiakkaan levittämästä aineesta hotelli Tornin Ateljee bar -ravintolassa perjantai-iltana. Poliisin määräyksestä ravintola suljettiin.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona.
NordenBladet — Paikkana tarkemmin Haukivuoren sataman aallonmurtajan laituriAjalla 12.7.2022 klo 12.00 – 13.7.2022 klo 08.00 anastettu moottorivene Yamarin 4730 , rekno: M10104 , perässä 40 hv Yamaha perämoottori , anastettu Mikkelin Haukivuoren sataman aallonmurtajan laiturista, jossa se oli ketjulla kiinnitetty ja lukittu.Vene pulpettimallinen , väriltään valkoinen kyljessä normaalit Yamarinin sinivihreät teippaukset. Veneen valmistusvuosi 1995. Perässä vm. 1995 Yamaha 40 hv mallinen perämoottori.Havainnot tilanteeseen liittyen voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin [email protected] tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.
Paikkana tarkemmin Haukivuoren sataman aallonmurtajan laituri
Ajalla 12.7.2022 klo 12.00 – 13.7.2022 klo 08.00 anastettu moottorivene Yamarin 4730 , rekno: M10104 , perässä 40 hv Yamaha perämoottori , anastettu Mikkelin Haukivuoren sataman aallonmurtajan laiturista, jossa se oli ketjulla kiinnitetty ja lukittu. Vene pulpettimallinen , väriltään valkoinen kyljessä normaalit Yamarinin sinivihreät teippaukset. Veneen valmistusvuosi 1995. Perässä vm. 1995 Yamaha 40 hv mallinen perämoottori.
Havainnot tilanteeseen liittyen voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.
NordenBladet — Vantaalla Metsomäentiellä sijaitsevassa paritalossa syttyi tulipalo viime viikolla 8.7. perjantain vastaisena yönä noin kello 3.26. Tulipalo sai alkunsa toisen asunnon terassilta. Rakennukseen aiheutui merkittävät vahingot.– Asunnoissa oli tapahtuma-aikaan yhteensä seitsemän henkilöä, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Asuntojen asukkaat olivat havainneet palon ajoissa ja ehtineet poistua asunnoista ulos turvaan, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.– Selvittelemme palon syttymissyytä ja pyydämme havaintoja alueella ennen ja jälkeen tapahtuma-ajan liikkuneista henkilöistä tai ajoneuvoista. Kaikki havainnot ja tiedot ovat meille erittäin arvokkaita. Ne voi virka-aikana soittaa poliisin numeroon 0295 436 442 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected], Tyynelä jatkaa.
Vantaalla Metsomäentiellä sijaitsevassa paritalossa syttyi tulipalo viime viikolla 8.7. perjantain vastaisena yönä noin kello 3.26. Tulipalo sai alkunsa toisen asunnon terassilta. Rakennukseen aiheutui merkittävät vahingot.
– Asunnoissa oli tapahtuma-aikaan yhteensä seitsemän henkilöä, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Asuntojen asukkaat olivat havainneet palon ajoissa ja ehtineet poistua asunnoista ulos turvaan, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.
– Selvittelemme palon syttymissyytä ja pyydämme havaintoja alueella ennen ja jälkeen tapahtuma-ajan liikkuneista henkilöistä tai ajoneuvoista. Kaikki havainnot ja tiedot ovat meille erittäin arvokkaita. Ne voi virka-aikana soittaa poliisin numeroon 0295 436 442 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, Tyynelä jatkaa.
NordenBladet — Omaiset löysivät saunomaan lähteneen miehen rantavedestä hukkuneena.Perheen kanssa kesämökille tullut mies hukkui rantaveteen tiistai-iltana Kesälahdella. Mies oli mennyt saunomaan yksikseen ja noin puoli tuntia myöhemmin omaiset huomasivat hänet liikkumattomana rantavedessä. Paikalle hälytettiin poliisi ja ensihoito, mutta miestä ei pystytty pelastamaan.
Omaiset löysivät saunomaan lähteneen miehen rantavedestä hukkuneena.
Perheen kanssa kesämökille tullut mies hukkui rantaveteen tiistai-iltana Kesälahdella. Mies oli mennyt saunomaan yksikseen ja noin puoli tuntia myöhemmin omaiset huomasivat hänet liikkumattomana rantavedessä. Paikalle hälytettiin poliisi ja ensihoito, mutta miestä ei pystytty pelastamaan.
NordenBladet — Poliisille välitetyissä tehtävissä korostuivat viime viikolla yksilön suojaan liittyvät tehtävät. Tutkinnassa on myös selvitetty toukokuun loppupuolella tapahtuneita ryöstörikoksia. Esitutkinta näiden tapausten osalta on loppusuoralla.Kovien nopeuksien valvontaa poliisilaitoksen alueen pääväylilläLiikennepoliisisektorin partiot panostivat viime viikonloppuna erityisesti kovien nopeuksien valvontaan poliisilaitoksen pääväylillä. Valvonta tuotti tulosta ja liikenteestä mitattiin muun muassa useita epäiltyjä törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja vakavia piittaamattomuuksia liikenneturvallisuutta kohtaan.– Nopeusvalvonnan lisäksi keskityimme myös mopovalvontaa taajamissa erityisesti Vantaan Kivistössä sekä Porvoon keskustassa. Mopojen häiritsevästä ajosta ja yöllisistä päristelyistä tulee meille paljon palautetta. Pyrimme mahdollisuuksiemme mukaan kohdentamaan valvontaa valvontapyynnöissä mainittuihin kohteisiin, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.– Myös raskaan liikenteen valvonta tuotti tulosta. Valvonnassa havaittiin useita vuorokausilepoaikojen noudattamatta jättämisiä, eli kuorma-autojen kuljettajat olivat jättäneet noudattamatta useita lain edellyttämiä lepoaikoja työvuorojensa aikana, Sartanen jatkaa.Liikenteestä tavattiin myös viisi kuljettajaa, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämän lisäksi valvonnassa jäi kiinni muutamia kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.Kiireinen viikko keikkarintamalla – viikonlopun yövuoroissa riitti tehtäviä laidasta laitaanViime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella taas kesäisen kiireinen ja poliisille välitettyjä tehtäviä hoidettiin koko poliisilaitoksen alueella yhteensä yli 2 000. Viikonloppuna, perjantain ja sunnuntain välisenä aikana, poliisi hoiti hätäkeskuksen välittämiä tehtäviä noin 750. Viikonloppuna korostuivat yksilön suojaan liittyvät tehtävät, kuten häiriökäyttäytymiset ja erilaiset kotihälytystehtävät. Kaikki kotihälytystehtävät eivät suinkaan johda rikosilmoitukseen, vaan osasta selvitään muilla toimilla.– Perheväkivaltatehtävien määrä on viikosta toiseen pysynyt melko korkeissa lukemissa. Karkeasti laskien perheväkivaltatehtäviä on hoidettu viimeisen kymmenen viikon aikana 440. Se on aikamoinen määrä, toteaa komisario Kimmo Klemetti.Rattijuopumusten ja pahoinpitelyiden määrässä ei nousuaRattijuopumusten kokonaismäärässä ei edelliseen viikkoon verrattuna tapahtunut nousua, mutta törkeiden rattijuopumusten osuus oli edellisviikkoa suurempi, kun taas lievemmissä tapauksissa oli havaittavissa hienoista laskua. Yhteensä rattijuopumustapauksia kirjattiin 26. Pahoinpitelyrikosten kokonaismäärä sen sijaan laski viime viikosta noin kymmenellä tapauksella.– Tapaukset keskittyivät enemmän yksityisille paikoille, eli ihmeisten koteihin. Yleisellä paikalla tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrässä oli havaittavissa selkeää laskua. Yhteensä pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikon aikana 97, Klemetti jatkaa.Maltti on valttia Päihtyneiden kiinniottotilat täyttyvät erityisesti näin kesäviikonloppuisin melko ripeään ja joskus joudumme turvautumaan ja kuljettamaan asiakkaitamme alueemme eri poliisiasemien kiinniottotiloihin. – Poliisin asiakkaaksi päätyessä voikin sitten käydä niin, että heräät aamulla vieraassa kaupungissa. Se on tilanne, jota kukaan ei varmaankaan toivo kohdalleen. Nautitaan kesästä maltilla ja järki päässä ja ei anneta helteen ja alkoholin yllättää, Klemetti kehottaa.Tikkurila Festivaalit järjestetään VantaallaEnsi viikolla poliisilaitoksen alueella Vantaalla järjestetään perinteiset Tikkurila Festivaalit. Tapahtuma on kolmipäiväinen ja se starttaa jo torstaina. Tapahtuma aiheuttaa liikennejärjestelyjä Hiekkaharjun urheilukentän läheisyydessä, joten tämä kannattaa ottaa huomioon alueella liikuttaessa.Polkupyöriä anastetaan tasaiseen tahtiin – merkitse omasiKesä on polkupyörävarkauksien sesonkiaikaa. Anastetuksi epäiltyjä polkupyöriä tavataan myös tehtävillä säännöllisesti, jolloin niiden yksilöinti näyttelee isoa osaa, jotta varastettu pyörä saadaan todennäköisemmin palautettua takaisin omistajalleen. – On tärkeää, että polkupyöräsi on merkitty jollain tunnisteella ja siitä kannattaa ottaa kännykällä kuvakin talteen. Kun teet nämä toimenpiteet, poliisipartio tunnistaa helpommin pyörän oikean omistajan tehtävien yhteydessä, muistuttaa Klemetti.Ryöstörikosten tutkinta loppusuorallaItä-Uudenmaan poliisilla on ollut tutkinnassa kaksi toukokuun loppupuolella tapahtunutta ryöstörikosta. Tapausten esitutkinta alkaa olemaan loppusuoralla, jonka jälkeen ne siirtyvät syyttäjälle syyteharkintaan.– Toinen näistä, törkeänä ryöstönä tutkittava teko, tapahtui 24.5. Keravan asemalla, jossa asianomistajalta ryöstettiin pädi teräaseella uhkaamalla. Toinen ryöstönä tutkittava teko tapahtui 26.5. Vantaan Rekolan asemalla, missä asianomistajalta ryöstettiin puhelin niin ikään teräaseella uhkaamalla, kertoo tapausten tutkinnajohtaja rikoskomisario Krista Vallila. Vastaavanlaisia tekoja tapahtuu tämän tästä. Omaisuudesta kannattaa luopua, jos henkeä ja terveyttä uhataan, eli näissä tapauksissa asianomistajat ovat toimineet oikein ja järkevästi.– Tekijän tuntomerkit ja poistumissuuunta kannattaa ottaa mahdollisimman tarkasti ylös ja soittaa saman tien hätäkeskukseen. Mitä nopeammin tieto välittyy tehtävänä poliisille, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on päästä epäiltyjen jäljille, Vallila neuvoo.
Poliisille välitetyissä tehtävissä korostuivat viime viikolla yksilön suojaan liittyvät tehtävät. Tutkinnassa on myös selvitetty toukokuun loppupuolella tapahtuneita ryöstörikoksia. Esitutkinta näiden tapausten osalta on loppusuoralla.
Kovien nopeuksien valvontaa poliisilaitoksen alueen pääväylillä
Liikennepoliisisektorin partiot panostivat viime viikonloppuna erityisesti kovien nopeuksien valvontaan poliisilaitoksen pääväylillä. Valvonta tuotti tulosta ja liikenteestä mitattiin muun muassa useita epäiltyjä törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja vakavia piittaamattomuuksia liikenneturvallisuutta kohtaan.
– Nopeusvalvonnan lisäksi keskityimme myös mopovalvontaa taajamissa erityisesti Vantaan Kivistössä sekä Porvoon keskustassa. Mopojen häiritsevästä ajosta ja yöllisistä päristelyistä tulee meille paljon palautetta. Pyrimme mahdollisuuksiemme mukaan kohdentamaan valvontaa valvontapyynnöissä mainittuihin kohteisiin, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.
– Myös raskaan liikenteen valvonta tuotti tulosta. Valvonnassa havaittiin useita vuorokausilepoaikojen noudattamatta jättämisiä, eli kuorma-autojen kuljettajat olivat jättäneet noudattamatta useita lain edellyttämiä lepoaikoja työvuorojensa aikana, Sartanen jatkaa.
Liikenteestä tavattiin myös viisi kuljettajaa, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämän lisäksi valvonnassa jäi kiinni muutamia kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Kiireinen viikko keikkarintamalla – viikonlopun yövuoroissa riitti tehtäviä laidasta laitaan
Viime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella taas kesäisen kiireinen ja poliisille välitettyjä tehtäviä hoidettiin koko poliisilaitoksen alueella yhteensä yli 2 000. Viikonloppuna, perjantain ja sunnuntain välisenä aikana, poliisi hoiti hätäkeskuksen välittämiä tehtäviä noin 750.
Viikonloppuna korostuivat yksilön suojaan liittyvät tehtävät, kuten häiriökäyttäytymiset ja erilaiset kotihälytystehtävät. Kaikki kotihälytystehtävät eivät suinkaan johda rikosilmoitukseen, vaan osasta selvitään muilla toimilla.
– Perheväkivaltatehtävien määrä on viikosta toiseen pysynyt melko korkeissa lukemissa. Karkeasti laskien perheväkivaltatehtäviä on hoidettu viimeisen kymmenen viikon aikana 440. Se on aikamoinen määrä, toteaa komisario Kimmo Klemetti.
Rattijuopumusten ja pahoinpitelyiden määrässä ei nousua
Rattijuopumusten kokonaismäärässä ei edelliseen viikkoon verrattuna tapahtunut nousua, mutta törkeiden rattijuopumusten osuus oli edellisviikkoa suurempi, kun taas lievemmissä tapauksissa oli havaittavissa hienoista laskua. Yhteensä rattijuopumustapauksia kirjattiin 26. Pahoinpitelyrikosten kokonaismäärä sen sijaan laski viime viikosta noin kymmenellä tapauksella.
– Tapaukset keskittyivät enemmän yksityisille paikoille, eli ihmeisten koteihin. Yleisellä paikalla tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrässä oli havaittavissa selkeää laskua. Yhteensä pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikon aikana 97, Klemetti jatkaa.
Maltti on valttia
Päihtyneiden kiinniottotilat täyttyvät erityisesti näin kesäviikonloppuisin melko ripeään ja joskus joudumme turvautumaan ja kuljettamaan asiakkaitamme alueemme eri poliisiasemien kiinniottotiloihin.
– Poliisin asiakkaaksi päätyessä voikin sitten käydä niin, että heräät aamulla vieraassa kaupungissa. Se on tilanne, jota kukaan ei varmaankaan toivo kohdalleen. Nautitaan kesästä maltilla ja järki päässä ja ei anneta helteen ja alkoholin yllättää, Klemetti kehottaa.
Tikkurila Festivaalit järjestetään Vantaalla
Ensi viikolla poliisilaitoksen alueella Vantaalla järjestetään perinteiset Tikkurila Festivaalit. Tapahtuma on kolmipäiväinen ja se starttaa jo torstaina. Tapahtuma aiheuttaa liikennejärjestelyjä Hiekkaharjun urheilukentän läheisyydessä, joten tämä kannattaa ottaa huomioon alueella liikuttaessa.
Kesä on polkupyörävarkauksien sesonkiaikaa. Anastetuksi epäiltyjä polkupyöriä tavataan myös tehtävillä säännöllisesti, jolloin niiden yksilöinti näyttelee isoa osaa, jotta varastettu pyörä saadaan todennäköisemmin palautettua takaisin omistajalleen.
– On tärkeää, että polkupyöräsi on merkitty jollain tunnisteella ja siitä kannattaa ottaa kännykällä kuvakin talteen. Kun teet nämä toimenpiteet, poliisipartio tunnistaa helpommin pyörän oikean omistajan tehtävien yhteydessä, muistuttaa Klemetti.
Ryöstörikosten tutkinta loppusuoralla
Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut tutkinnassa kaksi toukokuun loppupuolella tapahtunutta ryöstörikosta. Tapausten esitutkinta alkaa olemaan loppusuoralla, jonka jälkeen ne siirtyvät syyttäjälle syyteharkintaan.
– Toinen näistä, törkeänä ryöstönä tutkittava teko, tapahtui 24.5. Keravan asemalla, jossa asianomistajalta ryöstettiin pädi teräaseella uhkaamalla. Toinen ryöstönä tutkittava teko tapahtui 26.5. Vantaan Rekolan asemalla, missä asianomistajalta ryöstettiin puhelin niin ikään teräaseella uhkaamalla, kertoo tapausten tutkinnajohtaja rikoskomisario Krista Vallila.
Vastaavanlaisia tekoja tapahtuu tämän tästä. Omaisuudesta kannattaa luopua, jos henkeä ja terveyttä uhataan, eli näissä tapauksissa asianomistajat ovat toimineet oikein ja järkevästi.
– Tekijän tuntomerkit ja poistumissuuunta kannattaa ottaa mahdollisimman tarkasti ylös ja soittaa saman tien hätäkeskukseen. Mitä nopeammin tieto välittyy tehtävänä poliisille, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on päästä epäiltyjen jäljille, Vallila neuvoo.