NordenBladet — Poliisi valvoi koko Suomessa raskasta liikennettä tehostetusti 10.‒16.10.2022. Länsi-Uudellamaalla poliisi kohtasi runsaasti ajo- ja lepoaikasäännösten rikkomuksia.Länsi-Uudenmaan poliisi tarkasti 124 ajoneuvoa syksyisissä säissä. Valvontaa oli tekemässä enemmän henkilöstöä edellisvuoden vastaavaan teemaan verrattuna, mikä osaltaan näkyi tuloksessa. Tarkastuksia tehtiin kaksinkertainen määrä syksyyn 2021 verrattuna.Yleisin puute tiellä oli hyvin tyypillinen: rikkomukset ajo- ja lepoaikasäännöksissä. Myös viime syksyn vastaavassa valvonnassa nämä rikkeet muodostivat suurimman ryhmän. Ajo- ja lepoaikarikkomuksia kirjattiin tänä vuonna viikon aikana 28 kappaletta.‒ Vaikka rikkomukset olivat tälläkin kertaa pääsääntöisesti lieviä, kysymys on kuitenkin kuljettajan ajokunnosta ja vireystilasta ja sitä kautta liikenneturvallisuudesta, kertoo ylikomisario Aapo Isoaho.Lisäksi kuormituksessa ja kuormanvarmistuksessa oli jonkin verran puutteita. Esimerkiksi ylikuormaa oli 5 kuljettajalla.‒ Tällä kertaa kyseessä olivat onneksi pääasiassa vähäiset massaylitykset, toteaa vanhempi konstaapeli Timo Toivonen.Tavoitteina turvallinen tie ja harmaan talouden ehkäisyLänsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toteuttama valvonta oli osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.Raskasta liikennettä valvotaan turvallisuuden varmistamiseksi, mutta myös harmaan talouden torjumiseksi. Turvallisuustekijöitä, joita valvonnassa tarkastellaan, ovat esimerkiksi ajoneuvon liikennekelpoisuus, ajotapa ja mahdollinen päihtymys, väsymys, kuorman sidonta ja vaarallisten aineiden kuljetus.Toisaalta valvonnalla pyritään myös esimerkiksi ehkäisemään kuljetusrikollisuutta, varmistamaan tieliikenteen sosiaalilainsäädännön toteutumista ja torjumaan ympäristöuhkia.​​​​​

Poliisi valvoi koko Suomessa raskasta liikennettä tehostetusti 10.‒16.10.2022. Länsi-Uudellamaalla poliisi kohtasi runsaasti ajo- ja lepoaikasäännösten rikkomuksia.

Länsi-Uudenmaan poliisi tarkasti 124 ajoneuvoa syksyisissä säissä. Valvontaa oli tekemässä enemmän henkilöstöä edellisvuoden vastaavaan teemaan verrattuna, mikä osaltaan näkyi tuloksessa. Tarkastuksia tehtiin kaksinkertainen määrä syksyyn 2021 verrattuna.

Yleisin puute tiellä oli hyvin tyypillinen: rikkomukset ajo- ja lepoaikasäännöksissä. Myös viime syksyn vastaavassa valvonnassa nämä rikkeet muodostivat suurimman ryhmän. Ajo- ja lepoaikarikkomuksia kirjattiin tänä vuonna viikon aikana 28 kappaletta.

‒ Vaikka rikkomukset olivat tälläkin kertaa pääsääntöisesti lieviä, kysymys on kuitenkin kuljettajan ajokunnosta ja vireystilasta ja sitä kautta liikenneturvallisuudesta, kertoo ylikomisario Aapo Isoaho.

Lisäksi kuormituksessa ja kuormanvarmistuksessa oli jonkin verran puutteita. Esimerkiksi ylikuormaa oli 5 kuljettajalla.

‒ Tällä kertaa kyseessä olivat onneksi pääasiassa vähäiset massaylitykset, toteaa vanhempi konstaapeli Timo Toivonen.

Tavoitteina turvallinen tie ja harmaan talouden ehkäisy

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toteuttama valvonta oli osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Raskasta liikennettä valvotaan turvallisuuden varmistamiseksi, mutta myös harmaan talouden torjumiseksi. Turvallisuustekijöitä, joita valvonnassa tarkastellaan, ovat esimerkiksi ajoneuvon liikennekelpoisuus, ajotapa ja mahdollinen päihtymys, väsymys, kuorman sidonta ja vaarallisten aineiden kuljetus.

Toisaalta valvonnalla pyritään myös esimerkiksi ehkäisemään kuljetusrikollisuutta, varmistamaan tieliikenteen sosiaalilainsäädännön toteutumista ja torjumaan ympäristöuhkia.

​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi