NordenBladet — Suolistosyöpien seulontaa otetaan käyttöön valtakunnallisesti. Samalla kohdunkaulansyövän seulontoja laajennetaan. Valtioneuvosto muutti torstaina 12.8. seulonnoista annettua asetusta. Muutos tulee voimaan 1.1.2022.Suolistosyövän seulonta otetaan käyttöön asteittain valtakunnallisesti kaikille 56-74-vuotiaille. Seulonta toteutetaan kahden vuoden välein.Vuonna 2022 suolistosyöpäseulonta aloitetaan koko maassa 60–68-vuotiaille miehille ja naisille. Seulonta laajenee ikäryhmittäin niin, että vuonna 2031 kaikki 56-74-vuotiaat ovat mukana.Suolistosyöpää seulotaan Euroopassa laajalti ja EU suosittelee jäsenmailleen seulontojen järjestämistä. Suomessa suolistosyöpien seulontaa on pilotoitu kahdessatoista kunnassa viimeisen kahden vuoden aikana. Samalla laajennetaan kohdunkaulansyövän seulontoja 30-65-vuotiaisiin. Nyt seulonnat ovat päättyneet 60-vuotiaiden ikäryhmään useimmissa kunnissa. Valtakunnallisella asetuksella kaikki 65-vuotiaat pääsevät seulontoihin asuinpaikasta riippumatta.Syöpäseulonnoilla on mahdollista havaita syövän esiasteita ja löytää syöpä varhaisvaiheessa. Sekä kohdunkaulansyövän että suolistosyövän seulontojen vaikuttavuudesta on selkeää tutkimusnäyttöä.
NordenBladet — Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa sekä Rovaniemen kaupunki siirtyvät kiihtymisvaiheeseen.Asetus tulee voimaan 14.8.2021.Ravitsemisliikkeiden rajoitukset leviämisvaiheessa olevissa maakunnissa Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Kymenlaaksossa sekä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 14.8. alkaen:Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-23.Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja uutena rajoituksena myös ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on vastaavasti sisä- ja ulkotiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sekä sisä- että ulkotiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä. Asiakkaita ohjeistetaan sisätiloissa istumaan istumapaikoillaan. Liikkeen on laadittava ja annettava asiakkaille ohjeet siitä, miten sisätiloissa sallitaan kulkeminen liikkeeseen saapumisen, sieltä poistumisen, tupakointitilassa tai wc- ja pesutilassa käymisen sekä ruuan ja juoman noutamisen yhteydessä. Käytännössä esimerkiksi tanssiminen ja karaokelavalla esiintyminen eivät ole sallittuja.Ravitsemisliikkeiden rajoitukset kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä Rovaniemen kaupungissa ja muualla Uudenmaan maakunnassa kuin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 14.8. alkaen:Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-01. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista. Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu ulkoterasseilla. Ravitsemisliikkeiden rajoitukset Ahvenanmaan, Etelä-Savon ja Lapin maakunnissa pois lukien Rovaniemen kaupunki 14.8. alkaen: Ei erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.Tästä poiketen Ahvenanmaan maakunnassa ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu vain klo 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-01.Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä.Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla.Poikkeukset rajoituksiin säilyvät ennallaanAsetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille. Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.
NordenBladet — Valtioneuvosto nimitti 12.8.2021 poliisijohtaja, oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari Tomi Vuoren sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikön määräaikaiseen virkaan. Virka täytetään ajalle 16.8.2021–15.4.2025, kuitenkin enintään siksi ajaksi kuin viran vakinainen haltija on virkavapaalla.Vuori siirtyy sisäministeriöön Poliisihallituksen poliisijohtajan paikalta, jossa hän on vastannut Poliisihallituksen esikunnan johtamisesta.Vuorella on pitkä kokemus poliisin toimialalta: hän on toiminut poliisihallinnossa vuodesta 2008 lähtien sekä vuosina 1994–2000. Vuori on työskennellyt muun muassa sisäministeriön poliisiosaston esikunnan päällikkönä, Poliisihallituksen kehitysjohtajana ja esikunnan päällikkönä sekä Helsingin poliisikomentajana.– Hyvin nöyrällä mielellä tulen jo kolmatta kertaa sisäministeriön poliisiosaston palvelukseen. Edessämme on monia haasteita, mutta olen silti luottavainen ja innoissani. Keskeistä on selkeät roolit ja hyvä yhteistyö poliisin toimialalla, Tomi Vuori sanoo.Poliisiosaston osastopäällikön tehtävänä on johtaa ja kehittää osaston toimintaa sekä vastata siitä, että osaston tehtävät hoidetaan tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi osastopäällikön tehtäviin kuuluu toimialan yleinen kehittäminen ja yleisistä toimintaedellytyksistä huolehtiminen sekä kansallinen ja kansainvälinen sidosryhmäyhteistyö.Sisäministeriön keskeisenä tehtävänä on valmistella poliisia, pelastustoimea, hätäkeskustoimintaa, rajavalvontaa, meripelastusta ja maahanmuuttoa koskeva lainsäädäntö, tulosohjata sen alaisia virastoja sekä käsitellä ministeriön toimialaan kuuluvat kansainväliset ja EU-asiat.
NordenBladet — Sisäministeri Maria Ohisalon uudeksi valtiosihteeriksi on 12.8.2021 nimitetty VTM Akseli Koskela. Valtiosihteerinä aiemmin toiminut Olli-Poika Parviainen siirtyy Hämeenlinnan kaupunginjohtajaksi.Akseli Koskela tulee sisäministeriöön Teknologiateollisuus ry:stä, jossa hän on toiminut EU-strategiatyön päällikkönä. Koskela on ennen valtiosihteerin tehtävää työskennellyt EU-politiikan valmistelussa muun muassa työ- ja elinkeinoministeriössä, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä valtioneuvoston kansliassa. Lisäksi Koskela on työskennellyt yritysten parissa, mm. kansainvälisten rekrytointien nopeuttamisen osalta.
NordenBladet — Muutokset työturvallisuuslaissa koskevat työajan ulkopuolista työhön liittyvää matkustamista ja yötyötä. Tarkoituksena on vähentää työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä työntekijöille aiheutuvaa haitallista kuormitusta ja terveydellisiä haittoja.Työnantajan velvollisuutena nykyisinkin olevaa työn vaarojen selvittämistä ja arviointia koskevaa säännöstä täsmennetään. Vaarojen arvioinnissa huomioon otettavaksi seikaksi lisätään maininta työajan ulkopuolella tapahtuvasta työhön liittyvästä matkustamisesta.Yötyötä koskeva muutos koskee tilanteita, joissa yksittäisen työntekijän työtehtävien vaihto tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista huolimatta työntekijän terveydelle yötyöstä aiheutuvasta terveysvaarasta. Työnantajalle säädetään velvollisuus selvittää, millä muilla toimenpiteillä työn kuormitustekijöitä voitaisiin näissä tilanteissa vähentää.Lakimuutos tulee voimaan 1.10.2021.
NordenBladet — Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen maisteri Vesa Lipposen valtiovarainministeriön tietojohtajaksi. Lipponen on tällä hetkellä valtiovarainministeriön virkaa toimittava tietojohtaja.”Olen todella iloinen ja ylpeä voidessani jatkaa valtiovarainministeriön tietojohtajana tämän noin vuoden sijaisuuden jälkeen. Tehtävä on osoittautunut jopa moninaisemmaksi ja haasteellisemmaksi kuin olin osannut odottaa. Tiedon ja tekniikan merkitys työssämme on jatkuvassa kasvussa, joten haasteet eivät ole vähentymässä. Onneksi apunani on jatkossakin tietoyksikön ja koko ministeriön osaava porukka sekä verkostot ja sidosryhmät, joiden kanssa on ilo tehdä töitä”, Lipponen kertoo.Tietojohtaja vastaa asioista, jotka koskevat hallinnonalan tulosohjausta sekä hallinnonalan tiedonhallinnan ja tietohallinnon ohjausta ja koordinaatiota. Lisäksi tietojohtaja johtaa valtiovarainministeriön tietoyksikön toimintaa ja toimintojen kehittämistä. Lipponen on työskennellyt valtiovarainministeriössä useissa eri tehtävissä vuodesta 2017 lähtien. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa hankepäällikkönä työ- ja elinkeinoministeriössä sekä strategiayksikön päällikkönä ja kehittämispäällikkönä Uudenmaan ELY-keskuksessa. Valtioneuvosto päätti nimityksestä 12. elokuuta. Lipponen nimitettiin virkaan 1. lokakuuta 2021 alkaen.
NordenBladet — Valtioneuvosto on nimittänyt hallintotieteiden maisteri Anu Nousiaisen valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajaksi. Nousiainen työskentelee tällä hetkellä valtiovarainministeriössä valtionhallinnon kehittämisosastolla yksikön päällikkönä.”On erittäin hienoa päästä työskentelemään ministeriön kehittämis- ja hallintotoimintoon luomaan ja edelleen kehittämään edellytyksiä ministeriön henkilöstölle ja hallinnonalalle tehdä vaativaa asiantuntijatyötä tulevaisuutemme parhaaksi. Ajankohtaista on ministeriön uuden strategian valmistelu ja miten hyödynnämme kuluneen puolentoista vuoden ajan kokemukset työn tapojen kehittämiseksi”, Nousiainen kertoo.Hallinto- ja kehitysjohtaja kuuluu ministeriön ylimpään johtoon ja toimii ministeriön kehittämis- ja hallintotoiminnon päällikkönä. Hallinto- ja kehitysjohtaja johtaa hallinnonalan yhtiöiden omistajaohjausta sekä vastuullaan olevien virastojen ja laitosten tulosohjausta. Lisäksi hallinto- ja kehitysjohtaja kehittää ja sovittaa yhteen valtiosihteerin kansliapäällikön apuna ministeriön sisäistä toimintaa, taloutta, organisaatiota ja henkilöstöpolitiikkaa.Nousiainen on työskennellyt valtiovarainministeriössä vuodesta 2008 lähtien. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa hallintojohtajana aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueella Etelä-Suomen aluehallintovirastossa ja kuntasektorilla sekä sisäministeriössä useissa eri tehtävissä.Valtioneuvosto päätti nimityksestä 12. elokuuta. Nousiainen nimitettiin hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan viiden vuoden määräajaksi 1.10.2021 alkaen.
NordenBladet — Ulkoministeriö ja Eurooppa-Foorumi Turussa ry ovat sopineet aiempaa pitkäaikaisemmasta kumppanuudesta, jossa ulkoministeriö tukee vuosittain järjestettävää Eurooppa-foorumia vuosina 2021–2023. Kumppaneiden yhteinen tavoite on edistää korkeatasoista, monipuolista ja mielenkiintoista EU-keskustelua.”Ulkoministeriön ja Eurooppa-foorumin yhteistyösopimuksella on suuri merkitys koko suomalaisen EU-keskustelun kannalta. Sopimus tuo ennakoitavuutta ohjelmavalmisteluun korkeatasoisten puhujien osalta, vahvistaa yhteisiä verkostoja ja Eurooppa-foorumia”, sanoo Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Anders Blom.”Tämän vuoden Eurooppa-foorumissa ovat edustettuna kaikki keskeiset EU-toimijat valtioneuvostosta keskuspankkiin, työmarkkinakeskusjärjestöistä korkeakouluihin sekä kansalais- ja edunvalvontajärjestöistä eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin. Eurooppa-foorumi antaa merkittävän panoksen myös meneillään olevaan Euroopan tulevaisuuskonferenssiin”, Blom jatkaa.”Ulkoministeriö on ollut mukana Eurooppa-foorumilla jo sen ensimmäisestä vuodesta lähtien. Mukana on ollut niin ministereitä kuin myös ministeriön vastuulla oleva Eurooppatiedotus. Halusimme kuitenkin luoda pysyvämmän kumppanuussuhteen. Suomi tarvitsee jatkuvaa Eurooppa-keskustelua. Uskon, että mm. kattavan edustustoverkkomme kautta voimme tuoda foorumille mielenkiintoisia puhujia ja tulokulmia niin Euroopan unionin jäsenmaista kuin muualtakin”, toteaa alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti ulkoministeriöstä.Kuluvan vuoden Eurooppa-foorumi järjestetään Turussa 25.–27.8.2021.Eurooppa-foorumin verkkosivut: www.europeforum.fi
NordenBladet — Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden todellisia ilmastovaikutuksia voidaan vahvistaa tuoreen selvityksen mukaan julkisella ohjauksella ja luomalla alalle yhtenäiset kriteerit. Kompensaatiopalveluiden sääntelyyn ei kuitenkaan tarvita uutta lainsäädäntöä.Kotimaisilla kompensaatiomarkkinoilla ei ole tähän mennessä ollut selkeitä yhteisiä pelisääntöjä, esimerkiksi kompensaation ja hiilineutraaliuden määritelmiä. Selvityksen mukaan kompensaatioiden laatua voitaisiin parantaa koostamalla opas kompensaation hyvistä käytännöistä ja kriteereistä, joiden noudattamiseen yritykset voisivat vapaaehtoisesti sitoutua.Vaikuttava keino olisi myös kompensaatiopalveluiden tuottajien vapaaehtoinen rekisteri, joka hyödyttäisi palvelujen ostajia. Rekisterin avulla voitaisiin myös välttää päästövähennyksen kaksoislaskenta eli se, että sama päästövähennys käytetään useampaan kertaan tai lasketaan hyödyksi useaan eri tavoitteeseen.Selvityksen mukaan uuden pakottavan kansallisen lainsäädännön luominen vapaaehtoiseen kompensaatioon ei nykyisellään ole toteuttamiskelpoinen ohjauskeino. Tähän vaikuttavat erityisesti toimijoiden elinkeino- ja sopimusvapaus sekä se, että EU-lainsäädäntö asettaa kuluttajalainsäädännölle Suomessa tiukat reunaehdot.”Vapaaehtoisten kompensaatioiden käyttö on kasvanut Suomessa ja maailmalla viime vuosina ja alalle ennustetaan suurta kasvua tulevaisuudessa. Päästökompensaatioita koskevan tiedon saatavuus ja luotettavuus ovat keskeisiä asioita: kuluttajien on saatava luotettavaa tietoa kompensaatioilla saavutettavista päästövähennyksistä ilman kohtuutonta vaivannäköä. On hyvä, että alalle luodaan selkeät pelisäännöt”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.Ohjauskeinojen valmistelussa on huomioitava kansainvälinen ilmastopolitiikkaSelvityksen tekijät korostavat, että kansallisten ratkaisujen tulee ottaa huomioon kansainvälinen kehitys ja sallia jousto tulevaisuudessa, kun säännöt kehittyvät. Kansallisia nopeasti vanhentuvia erillisratkaisuja tulee välttää.Pariisin ilmastosopimuksen jatkoneuvottelut sekä EU:n ilmastopolitiikan muuttuminen, kuten Fit for 55 -paketti ja vuonna 2023 tuleva uusi lainsäädäntö hiilinielujen ja -varastojen sertifiointijärjestelmästä, vaikuttavat Suomessa tehtäviin ratkaisuihin. Euroopan komissiolta on odotettavissa uusia lainsäädäntöehdotuksia myös tuotteiden harhaanjohtavaan markkinointiin liittyen. EU:sta lähivuosina tuleva lainsäädäntö ei selvityksen mukaan kuitenkaan estäisi kehittämästä samanaikaisesti myös kansallista järjestelmää.”Jotta kompensaatiota voi käyttää uskottavasti organisaation tai tuotteen hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, kompensaation pitää täyttää hyvän kompensaatiohankkeen kriteerit. Voimakkaasti kasvava kompensaatiokysyntä kaipaa tuekseen selkeitä pelisääntöjä”, sanoo Gaia Consulting Oy:n johtaja Pasi Rinne.Selvityksen toteuttivat Gaia Consulting, Perspectives ja Bärkraft Legal Services. Selvityksessä tutkittiin, miltä osin kompensaatiopalveluiden tarjontaa olisi tarpeen säännellä Suomessa. Lisäksi kartoitettiin, mitä ohjauskeinovaihtoehtoja tähän tarkoitukseen olisi käytettävissä, ja arvioitiin eri keinojen soveltuvuutta ja vaikutuksia. Selvityksen tilasi ympäristöministeriö.
NordenBladet — Uusien koronatapausten määrä on hieman kasvanut verrattuna edelliseen viikkoon. Viikolla 31 (2.-8.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 5 017, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 4 618. Koronaepidemia leviää tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten aikuisten keskuudessa. Koronatestejä tehtiin valtakunnallisesti noin 133 000, joista positiivisten näytteiden osuus oli 3,8 prosenttia.Covid-19-tapausten kahden viikon (26.7.–8.8.) ilmaantuvuus on 174 sataatuhatta asukasta kohden ja tehollinen tartuttavuusluku on 1,35–1,40 (90 prosentin todennäköisyysväli). Ulkomailta tuotujen tartuntojen osuus oli viime viikolla noin 8 prosenttia.Viikolla 31 karanteeniin asetettiin ennätykselliset 9 880 henkilöä, eli yli 1500 henkilöä enemmän kuin sitä edeltävällä viikolla. Uusista tartunnoista 23 % todettiin henkilöillä, jotka olivat jo karanteenissa. Osuus on likimain sama kuin viikoilla 29-30. Karanteeniin asetettujen suuri määrä voi näkyä ensi viikolla kasvavina tartuntamäärinä.Perusterveydenhuollon kuormitustilanne jatkuu vaikeana. Osa alueista raportoi tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta ja viiveistä eristysten ja karanteenien asettamisessa. Tartunnanjäljityksen toteutumisessa on paljon alueellista vaihtelua.Koko maassa 54 prosentissa tapauksista tartunnanlähde saatiin selvitettyä. Jäljitykseen kuormitusta aiheuttavat kasvaneet tartuntamäärät ja henkilöstöpula. Jäljittäjät eivät aina saa tartunnan saaneilta ja altistuneilta kaikkia tarvittavia tietoja muista mahdollisesti altistuneista.Lähes 40 prosentilla suomalaisista täysi rokotesarjaSuomessa noin 68 % väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja täyden rokotesarjan, eli kaksi rokoteannosta, on saanut 39 % väestöstä. Sairaalahoitoa tarvitsevissa korostuvat tällä hetkellä valtakunnallisesti katsottuna nuoret aikuiset ja rokottamattomat potilaat. Erikoissairaanhoidon kuormitus on kokonaisuudessaan hieman keventynyt, mutta tehohoidon tarve on kasvanut verrattuna viime viikon tilanteeseen.Koronapotilaita oli 11.8.2021 sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 83, joista perusterveydenhuollon osastoilla 14, erikoissairaanhoidon osastoilla 50 ja teho-osastoilla 19 potilasta.Epidemian luonne on muuttunut: tautia leviää tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten ja nuorten aikuisten piirissä. Kasvavan rokotekattavuuden myötä heikentynyt epidemiatilanne ja kasvaneet tartuntamäärät eivät kuitenkaan suoraan johda sairaalahoidon tarpeen kasvuun samalla tavalla kuin syksyn 2020 tai kevään 2021 epidemiahuippujen myötä, kun valtaosa väestöstä oli vielä rokottamatta. Kasvava tapausmäärä kuormittaa kuitenkin huomattavasti perusterveydenhuoltoa ja heijastuu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävään määrään sekä erikoissairaanhoidon potilaiden jatkohoidon järjestämiseen.Täysi rokotesarja, eli kaksi rokoteannosta, suojaa erittäin hyvin koronavirustautia ja sen vakavia muotoja sekä virusmuunnoksia vastaan. Väestön korkea rokotuskattavuus vähentää tehokkaasti sairaalahoidon ylikuormittumisen riskiä. Onkin erityisen tärkeää, että omat rokoteannokset otetaan ajallaan, jotta epidemian vakavilta vaikutuksilta, kuten sairaalahoitoon joutuvien ja koronaan liittyvien kuolemien määrän lisääntymiseltä, vältytään. Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 11.8.2021 mennessä yhteensä 995. Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin klo 10. Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla. Koronaviruksen seuranta (THL) Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset (THL)Koronavirus lukuina (HUS)Toimintasuunnitelma covid-19 -epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:21)Koronaepidemian vaikutukset hyvinvointiin, palveluihin ja talouteen (THL)Covid-19-rokotusten edistyminen (THL)Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle: Hallituksen muistio 20.4.2021 (VNK)