NordenBladet — Lauantaina 25.7. vietetään maailman hukkumisten ehkäisyn päivää ja asia on ajankohtainen myös Itä-Suomessa. Poliisin tietoon on tullut tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana yhteensä 12 hukkumistapausta.Valtakunnallisesti tammi-kesäkuussa on hukkumistapauksia ollut 39 henkilöä (lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto), joten Itä-Suomen osuus kaikista tapauksista on merkittävä.  Vuositasolla hukkumistapausten määrä vaihtelee hieman valtakunnallisesti sekä paikallisesti. Itä-Suomessa hukkuu vuosittain reilut 20 henkilöä, sillä vuonna 2024 poliisin tietoon tuli 23 hukkumistapausta ja vuonna 2025 hukkumistapauksia oli 25. Itä-Suomessa kahden viimeisen vuoden aikana hukkuneista valtaosa osa on ollut miehiä. Hukkuneista 11 on ollut naisia ja loput miehiä. Hukkuneet ovat olleet iältään yhtä lukuun ottamatta yli 21 -vuotiaita ja yli 60 -vuotiaitten osuus näistä on yli 60 prosenttia eli 36 tapausta.   Alkoholi on merkittävin syy hukkumisilleSyinä Itä-Suomessa hukkumistapauksille voidaan pitää alueen runsasvesistöisyyttä sekä sitä, että alueella on paljon vapaa-ajan kiinteistöjä kuin myös vakituista asutusta vesistöjen rannoilla tai läheisyydessä. Runsasvesistöisellä alueella harrastetaan luonnollisesi myös paljon kalastusta ympärivuotuisesti ja muutenkin vesistöalueet ovat ahkerassa vapaa-ajan käytössä ympäri vuoden.  Tutkimusten mukaan hukkumistapaturmien merkittävimmät syyt ovat alkoholi, puutteellinen varustautuminen, heikko toimintakyky ja uimataito sekä lasten valvomatta jättäminen veden äärellä. Poliisi haluaa omalta osaltaan muistuttaa keinoista, joilla suurin osa hukkumiskuolemista olisi vältettävissä: alkoholi ei kuulu vesille, käytä aina pelastusliivejä vesillä liikkuessa sekä huolehdi, että veneestä löytyy sinne kuuluva varustus, arvioi oma uimataitosi ja ui sen mukaan, jos mahdollista, ota kaveri aina mukaan, kun menet vesille ja älä hyppää vieraassa paikassa veteen. Hukkumisten ennalta ehkäisyyn kuuluu myös uimarantojen ja muiden ranta-alueiden pelastusvälineistön kunnosta huolehtiminen, joten älä ole hän, joka vahingoittaa pelastusvälineistöä. Se välineistö on tarkoitettu ihmisten pelastamiseen. 

Itä-Suomessa hukkuu vuosittain yli 20 henkilöä

Lähde: Poliisi.fi