Suomen elpymissuunnitelma sai tukea EU:n valtiovarainministereiltä

NordenBladet — EU-maiden valtiovarainministerit ilmoittivat torstaina 28. lokakuuta olevansa tyytyväisiä Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman arviointiin. Suomea edusti videoneuvottelussa valtiovarainministeri Annika Saarikko.”Olen tyytyväinen Suomen saamaan positiiviseen palautteeseen. Elpymissuunnitelma osaltaan auttaa meitä tekemään suomalaista vastuullista talouspolitiikkaa, jossa kestävä taloudenpito ja vihreät investoinnit kulkevat käsi kädessä,” ministeri Saarikko sanoo.Suomi linjaa elpymis- ja palautumissuunnitelmassaan, miten käyttää EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoitusta. Elpymissuunnitelma sisältää nykyhinnoin 2,1 miljardia euroa rahoitusta uudistuksiin ja investointeihin. Suunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.Uudistukset ja investoinnit jakautuvat neljälle pilarille:vihreä siirtymädigitalisaatiotyöllisyys ja osaaminensosiaali- ja terveyspalvelut.Neuvosto hyväksyy suunnitelman lähipäivinäEuroopan komissio julkisti myönteisen arvion Suomen suunnitelmasta 4. lokakuuta. Valtiovarainministerit keskustelivat videoneuvottelussaan arvioinnista, mutta muodollisesti EU:n neuvosto hyväksyy suunnitelman täytäntöönpanopäätöksellä kirjallisessa menettelyssä lähipäivinä. Täytäntöönpanopäätös sisältää muun muassa välitavoitteet ja tavoitteet Suomen suunnitelmalle.Hyväksynnän jälkeen Suomi saa käyttöönsä 13 prosenttia elpymissuunnitelman EU-rahoituksesta eli 271 miljoonaa euroa nykyhinnoin. Eduskunta on hyväksynyt kolmannen lisätalousarvion, joka linjaa rahoituksen käyttöä tänä vuonna. Ensi vuoden EU-rahoitus sisältyy hallituksen talousarvioesitykseen. Ministeriöt ja muut organisaatiot viestivät vastuualueidensa rahoitushauista.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi viidentenä EU-maiden tasa-arvovertailussa

NordenBladet — Suomi on sijoittunut viidenneksi sukupuolten tasa-arvovertailussa Euroopan unionissa. Vertailussa mitattiin tasa-arvoa useilla eri osa-alueilla kuten työmarkkinoilla, terveydenhuollossa ja vallankäytössä.Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE julkaisi kuudennen sukupuolten tasa-arvoa mittaavan indeksin 28. lokakuuta 2021. Indeksillä mitataan tasa-arvoa kuudella eri osa-alueella: valta, tieto, työ, terveys, raha ja aika. Lisäksi raportissa on mukana erityinen teema, joka tänä vuonna on terveys, erityisesti koronan terveysvaikutukset, mielenterveys sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys. Suurin osa nyt julkaistun indeksin tiedoista on vuodelta 2019, vallan alueella käytetään suurimmaksi osaksi keskiarvoja vuosilta 2018–2020.Kokonaisvertailussa nousu on voimakkainta vallan alueella ja taloudellisessa päätöksenteossaIndeksin kokonaisluku EU:ssa on nyt tasan 68, kun täydellistä tasa-arvoa kuvaava luku on 100. Nousua edellisestä mittauksesta on 0,6 pistettä ja 4,9 pistettä vuodesta 2010. Raportissa kiinnitetäänkin huomiota kehityksen hitauteen. Nykyisellä nopeudella tasa-arvon saavuttamisen arvioidaan kestävän lähes kolme sukupolvea. Koronpandemia ja sen kielteiset tasa-arvovaikutukset uhkaavat hidastaa vauhtia.Korkeimmat pisteet EU:n yhteispisteissä ovat terveyden alueella (87,8) ja matalimmat vallan (55,0) ja tiedon (62,7) alueilla. Näistä taloudellisessa päätöksenteossa ja koulutuksen segregaatiossa pisteet ovat kaikkein matalimmat (48,8/54,1). Sukupuolen mukainen segregaatio on merkittävä ongelma EU:ssa sekä työmarkkinoilla että koulutuksessa. Koulutuksen osalta pisteet ovat pysyneet lähes samoina viime vuosina, varsinkin segregaation osalta.Eniten pisteet ovat nousseet vallankäytössä, edellisestä mittauksesta nousua on 1,9 pistettä ja vuodesta 2010 reilu 13 pistettä. Nousu vallan alueella vastaa lähes kahta kolmasosaa koko indeksin pisteiden noususta vuodesta 2010. Erityisen paljon tilanne on parantunut taloudellisessa päätöksenteossa.Suomi EU:n keskiarvon yläpuolellaSuomen kokonaisteet ovat 75,3 ollen reilu seitsemän pistettä yli EU:n keskiarvon. Nousua viime vuodesta on 0,6 pistettä. Vuodesta 2010 indeksiluku on noussut 2,2 pisteellä. Suomi kuuluu EIGEn luokituksessa ryhmään, jossa kansallinen pistemäärä on korkeampi kuin EU:n keskiarvo, mutta pisteet ovat nousseet EU:n keskiarvoa hitaammin.
 
Suurinta nousu myös Suomessa on vallan alueella, jonka tulos on nyt 74,3. Eroa edelliseen mittaukseen on 2,4 pistettä. Nousua on sekä poliittisessa että taloudellisessa päätöksenteossa. Lyhyellä aikavälillä suurin nousu on ollut poliittisessa päätöksenteossa (6,5), pitkällä aikavälillä taloudellisessa (8,3). Nousua on tuonut naisten osuuden kasvu eduskuntavaaleissa 2019 sekä hallituksessa.
Muilta osin muutokset ovat Suomen osalta olleet pieniä. Suomen korkeimmat pisteet ovat terveyden alueella 89,5 pistettä. Kärjessä vähän muutoksia – Alankomaat nousi kolmanneksiKolmen kärjen muodostavat Ruotsi, Tanska ja Alankomaat. Ranska on neljännellä sijalla ja Suomi viidennellä. Alankomaat ajoi Ranskan ja Suomen ohi kolmanneksi ja samalla pudotti nämä yhden sijan. Yhdeksän maata on yli 70 pisteen. Näistä ainoastaan Ruotsi sai yli 80 pistettä. Alankomaiden ja Ranskan pisteet ovat nousseet viime vuosina erityisesti päätöksenteon alueella, Ranskassa melkein 30 pistettä vuodesta 2010. Tähän keskeisenä syynä ovat Ranskassa sekä poliittisessa että taloudellisessa päätöksenteossa käytössä olevat kiintiöt. Alankomaiden pisteet nousivat viime vuodesta erityisesti taloudellisessa päätöksenteossa. Terveydentilassa ja terveyskäyttäytymisessä selkeitä eroja sukupuolten välilläTänä vuonna erityisteemana on terveys. Kokonaistuloksissa naiset raportoivat keskimäärin huonommasta terveydentilasta kuin miehet, mielenterveys mukaan lukien kaikissa ikäryhmissä. Naisista 66 % ja miehistä 71 % kertoo terveydentilansa olevan hyvä tai erittäin hyvä. Naiset myös raportoivat alhaisemmasta psyykkisestä hyvinvoinnista riippumatta perheen kokoonpanosta, iästä, tuloista, syntymämaasta tai vammaisuudesta.Terveyttä edistävässä käyttäytymisessä, kuten terveellisessä syömisessä ja liikunnassa, on pysyviä sukupuolten välisiä eroja; miehet esimerkiksi tupakoivat ja käyttävät enemmän alkoholia kuin naiset. Toisaalta miehet saavuttavat naisia useammin viikoittaisen liikuntatavoitteen. Käyttäytymismallit näkyvät jo nuoruudessa, ja miesten ja naisten välinen kuilu laajenee iän myötä. Koronapandemia heikentänyt terveydenhuoltopalvelujen saatavuuttaMonet väestöryhmät, kuten yksinhuoltajat, iäkkäät ihmiset, maahanmuuttajat ja vammaiset, ja näissä ryhmissä erityisesti naiset, ovat suuremmassa riskissä jäädä syrjään terveydenhuollon palveluiden piiristä. Terveyspalveluiden saatavuutta voivat estää esimerkiksi kustannukset ja syrjinnän kokemukset. Suuret kustannukset ovat pääsyn esteenä etenkin 65-vuotiailla ja sitä vanhemman väestön parissa.Koronapandemia on entisestään lisännyt terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden esteitä EU:ssa joko lääketieteellisten toimenpiteiden lykkäämisen tai tartunnan pelon vuoksi. Noin viidennekseltä on pandemian aikana jäänyt väliin hoito tai lääkärintarkastus. Miehillä suurempi riski sairastua vakavaan koronatautiin – naiset altistuvat taudille useamminMiehillä on suurempi riski sairastua vakavaan tautiin ja heillä on suurempi riski kuolla tautiin. Naiset puolestaan altistuvat useammin koronatartunnalle ja työikäisten naisten koronatartunnat ovat yleisempiä verrattuna työikäisiin miehiin, mikä on liitetty naisten tekemään hoivatyöhön ja erityisesti työskentelyyn terveydenhuollossa.Erityisesti hoitoalalla työskentelevillä on havaittu koronan vakavia vaikutuksia myös mielenterveyteen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ulkomaalaislain uudistaminen käynnistyy esiselvityksellä

NordenBladet — Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jossa tehdään esiselvitys ulkomaalaislain muutostarpeista ja uudistuksen toteuttamistavasta.Esiselvityksessä on tarkoitus arvioida ulkomaalaislain nykyisen sisällön ja rakenteen toimivuus ja tunnistaa keskeiset kehittämistarpeet, jotka johtuvat oikeuskäytännön ja toimintaympäristön muutoksesta. Toimintaympäristöön on vaikuttanut erityisesti teknologian kehitys, kuten digitaalisen asioinnin ja biometristen tunnisteiden käyttöönotto.Esiselvityksen pohjalta hankkeessa laaditaan suunnitelma kokonaisuudistuksesta. Suunnitelmassa annetaan ehdotus ulkomaalaislain tulevasta rakenteesta ja uudistuksen toteuttamistavasta sekä arvioidaan työn henkilöstötarpeet ja aikataulu.Varsinainen uudistustyö aloitettaisiin erillisessä hankkeessa seuraavalla hallituskaudella. Kokonaisuudistusta koskeva kirjaus on tarkoitus sisällyttää seuraavaan hallitusohjelmaan. Hankkeessa kootaan näkemyksiä ulkomaalaislain käytettävyydestäEsiselvitys valmistellaan sisäministeriön maahanmuutto-osastolla. Pohjana hyödynnetään vertailevaa tutkimustietoa EU-maiden ulkomaalaislainsäädännön rakenteesta. Tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan työssä hyödynnetään myös ulkopuolisia selvityksiä sekä valtioneuvoston yhteistä selvitys- ja tutkimustoimintaa (VN TEAS). Esiselvityksessä kuullaan lakia soveltavia viranomaisia sekä muita asiantuntijoita ja sidosryhmiä erityisesti lain käytettävyydestä ja toimivuudesta. Samanaikaisesti ministeriössä on vireillä hanke, jonka tehtävänä on määritellä pitkän aikavälin tavoitteet Suomen kokonaisvaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle. Esiselvityshankkeelle asetetaan poikkihallinnollinen seurantaryhmä. Siihen kutsutaan jäsenet ulkoministeriöstä, oikeusministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta, tuomioistuinlaitoksesta, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta sekä tutkijayhteisöstä. Hankkeen toimikausi päättyy 31.3.2023.Muutokset ovat tehneet laista vaikeasti hahmotettavanUlkomaalaislaissa säädetään muun muassa maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksistä, matkustusasiakirjoista, kansainvälisestä suojelusta ja oikeusturvasta. Joistakin lupatyypeistä on nykyisin omat lakinsa, mutta ulkomaalaislaissa määritellään myös näiden lupien yleiset edellytykset.Nykyinen ulkomaalaislaki tuli voimaan vuonna 2004. Laajassa laissa on noin 300 pykälää, joissa on yli 1 000 säännöstä. Voimaantulonsa jälkeen lakia on muutettu kaikkiaan noin 90 kertaa. Ulkomaalaislain säännöksillä on myös saatettu voimaan yli 20 EU-direktiiviä. Lukuisten muutosten johdosta lain rakenne on kärsinyt, ja laista on tullut vaikeasti hahmotettava. Ulkomaalaislaki on maahanmuuttopolitiikan väline, jonka avulla voidaan tukea kokonaisvaltaisen, johdonmukaisen ja selkeän maahanmuuttopolitiikan tavoitteita. Hallitus päätti toukokuun 2021 kehysriihessä, että ulkomaalaislain kokonaisuudistuksesta valmistellaan esiselvitys. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Liikenne- ja viestintäministeriön osoite muuttuu

NordenBladet — Liikenne- ja viestintäministeriön toimipaikka on 1.11.2021 lähtien Helsingissä osoitteessa Eteläesplanadi 4. Ministeriö muuttaa vanhasta osoitteestaan Eteläesplanadi 16:sta remontin vuoksi. Muutto tapahtuu 28.-31.10.2021 aikana. Työskentely uusissa toimitiloissa alkaa marraskuun alussa. Muuton myötä ministeriön kaikki osastot ja yksiköt ovat jälleen samassa osoitteessa lähes kahden vuoden tauon jälkeen.Liikenne- ja viestintäministeriön yhteystiedot 1.11.2021 lähtien ovatMinisteriön käyntiosoite:Liikenne- ja viestintäministeriöEteläesplanadi 400130 HelsinkiMinisteriön postilokero-osoite:Liikenne- ja viestintäministeriöPL 3100023 ValtioneuvostoPuhelinvaihde: 0295 16001Kirjaamo:käyntiosoite: Ritarikatu 2, Helsinkisähköpostiosoite: [email protected]Internetsivut:www.lvm.fi

Lähde: Valtioneuvosto.fi

78 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta – epidemiatilanne on olennaisesti ennallaan

NordenBladet — Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, ja 78 prosenttia kaksi rokoteannosta 27.10. mennessä. Nykyisen arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa marraskuun alussa, viikoilla 44 tai 45, mikäli rokotuskattavuuden nousu ei hidastu.Viikon aikana (21.–27.10.) ensimmäisen rokoteannoksen kattavuus on kasvanut 0,5:llä prosenttiyksiköllä ja toisen annoksen kattavuus 1,5:llä prosenttiyksiköllä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille. Kolmannen rokoteannoksen on 27.10. mennessä saanut 88 774 henkilöä.Viikolla 42 erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli yhteensä 98 uutta koronaviruspotilasta. Viimeisen viiden viikon aikana uusien erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 79 ja 129 potilaan välillä. Tehohoitoon tuli viime viikolla 22 uutta koronaviruspotilasta, mikä on seitsemän potilasta vähemmän kuin edellisellä viikolla.Viime viikon lopussa erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 120 potilasta, joista 89 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 31 teho-osastoilla. Viikon 41 lopussa hoidossa oli yhteensä 148 potilasta, joten kuormitus on jonkin verran pienentynyt. Tautiin liittyviä kuolemia oli 27.10. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 150. Sairaalahoidon tarpeen jatkuva lasku edellyttäisi sekä rokotuskattavuuden kasvua että tapausmäärien selvää vähenemistä. Paikallisen tai alueellisen epidemiatilanteen heikentyessä tartuntojen leviämistä ja sen aiheuttamia haitallisia vaikutuksia voidaan edelleen tehokkaasti estää ottamalla oikea-aikaisesti käyttöön hybridistrategian mukaisia toimenpiteitä kuntakohtaisesti tai yksittäistä kuntaa laajemmalla alueella.Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla. Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 15 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut. Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on ollut suurin 50-69-vuotiailla, rokottamattomilla henkilöillä, joilla riski on 52-kertainen verrattuna saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin. Uusia koronatartuntoja on ilmaantunut Suomessa kahden viimeisen viikon aikana 133 sataatuhatta asukasta kohden, mikä on noin 6 prosenttia vähemmän kuin näitä edeltävien kahden viikon aikana (27.9.–10.10.), jolloin tartuntoja ilmaantui 141 sataatuhatta asukasta kohden. Viikoittainen todettujen koronatapausten määrä on pysynyt neljä viikkoa samalla tasolla, noin 3600–4000 tapausta viikoittain.Viikolla 42 koronavirustestejä tehtiin yli 74 000. Määrä on hieman pienempi kuin kolmella edellisellä viikolla, jolloin testejä tehtiin noin 79 000–81 000 viikoittain. Viime viikolla testatuista näytteistä oli positiivisia 4,9 prosenttia. Osuus on kasvanut hieman tätä edeltävästä viikosta, jolloin lukema oli 4,6 prosenttia. Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurantaraportti julkaistaan Hybridistrategian seurantaraportit –verkkosivuilla torstai-iltapäivisin.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ministeriryhmä linjasi Suomen digikompassista – tavoitteena olla EU-maille suunnannäyttäjä

NordenBladet — Uusi ministeriryhmä päätti Suomen digitaalisen kompassin laatimisesta kevään 2022 aikana. Tavoitteena on luoda digitalisaatiolle ja datataloudelle yhteinen kansallinen visio ja tavoitteet vuoteen 2030.Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon ministerityöryhmä piti ensimmäisen kokouksensa 27. lokakuuta. Ministerit kuulivat myös katsauksen Suomen digitaalisesta tilanteesta ja hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisestä.Digikompassi määrittelee yhteisen vision ja tavoitteetEuroopan unionin digitaalistrategian tavoitteena on valjastaa digitalisaatio palvelemaan ihmisiä ja yrityksiä sekä tukemaan tavoitetta tehdä Euroopasta ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Tämän tueksi Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksen EU:n digitaalisesta kompassista syyskuussa 2021. Se on jaettu neljään osa-alueeseen: osaaminen, turvalliset ja kestävät digitaaliset infrastruktuurit, yritysten digitaalinen muutos sekä julkisten palvelujen digitalisointi.Suomen digikompassilla on tarkoitus laatia näille alueille kansalliset tavoitteet ja mittarit sekä luoda yhtenäinen digivisio. Työtä on tarkoitus tehdä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Työhön kytketään nyt jo vireillä olevat hankkeet. Kompassi auttaa myös Suomen digitalisaatiokehityksen kannalta keskeisten hankkeiden priorisoinnissa.– Digitaalinen kompassi on keskeinen työkalu yhteisen tavoitetilan luomiseksi vuoteen 2030 sekä tähän tarvittavien konkreettisten toimien määrittelemiseksi. Haluamme olla edelläkävijöitä ja olla ensimmäinen digikompassin laatinut EU-maa, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoo.Suomi on digitalisaation kärkeä, mutta tarkempaa tilannekuvaa tarvitaanMinisterit käsittelivät digitalisaation ja datatalouden tilannekuvaa. Sen mukaan Suomi on digimaailman kärkeä kansainvälisten mittausten perusteella. Kuitenkin tietyillä osa-alueilla, kuten verkkokaupassa, Suomi on jäämässä jälkeen.Digitalisaatioon, datatalouteen ja tiedon hyödyntämiseen liittyviä hankkeita on vireillä lukuisia ja ne ovat yhteensä satojen miljoonien eurojen arvoisia. Vahvempaa kokonaiskuvaa ja koordinaatiota tarvitaan, jotta hankkeilla saavutettava hyöty on mahdollisimman suuri. Koordinaatiolla varmistetaan myös hankkeiden yhteentoimivuus ja se, että hankkeista saatavat opit ovat laajalti hyödynnettävissä.Hyvinvointialueiden valmistelut etenevät pääosin suunnitellustiMinisterityöryhmä kuuli tilannekatsauksen hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisestä. Väliaikaisten valmistelutoimielinten toiminta on käynnissä kaikilla alueilla. Aluevaalit järjestetään 23.1.2022 ja aluevaltuustojen toimikausi käynnistyy maaliskuussa 2022.– Valmisteilla on Suomen historian suurin hallintouudistus. Pidän tärkeänä, että alueet ja väliaikaiset valmistelutoimielimet saavat työhönsä riittävästi tukea. Uudistuksen onnistunut toimeenpano edellyttää hyvää yhteistyötä ja tiivistä yhteydenpitoa valtiovarainministeriön ja alueiden välillä, kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo.Hyvinvointialueiden valmistelurahoitus vuodelle 2021 on maksettu. Myös ICT-rahoituksesta on tehty ensimmäiset päätökset. Sote-ministeriryhmän linjauksen mukaisesti hyvinvointialueiden mahdollista lisärahoitustarvetta arvioidaan täytäntöönpanon edetessä, ja siihen varaudutaan lisätalousarvioesityksissä vuonna 2022.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Onnettomuustutkintakeskuksen johtajaksi 16 hakijaa

NordenBladet — Oikeusministeriön yhteydessä toimivan Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan viran hakuaika päättyi tänään 27. lokakuuta. Virkaa haki kuusitoista henkilöä. Vakinainen virka täytetään 1.1.2022 alkaen.Hakijat ovat: Taisto HakalaJuha HakolaTapio HeiskanenHannamari HelkeMiikka HultMatti KinnunenJukka-Pekka KiuruKurt Kokko Jussi LaaksonenEki LamminmäkiJarno RuusunenArja ToolaKai ValonenJyri VilkoKaksi hakijaa ei halua nimeään julkisuuteen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Valtioneuvoston yleisistunnon asialista 28.10.2021

NordenBladet — Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.Valtioneuvoston kansliaArno Liukko, hallitusneuvos p. 0295 160 175
– Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenen sidonnaisuuksista (Kurvinen)
Nina Brander, erityisasiantuntija, esittelijä p. 0295 160 347
– Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio
Merja Saaritsa-Lantta, hallinnollinen notaari p. 0295 160 270
– Valtioneuvoston jäsenten vuosilomaan rinnastettavat vapaat
UlkoministeriöTarja Kangaskorte, lähetystöneuvos p. 0295 350 292
– YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n yleiskokouksen 41. istunto Pariisissa 9.-24.11.2021
OikeusministeriöArto Jääskeläinen, vaalijohtaja p. 0295 150 128
– Valtioneuvoston asetus ennakkoäänestyspaikoista ulkomailla ja Ahvenanmaan maakunnassa vuoden 2022 aluevaaleissa
Piritta Koivukoski-Kouhia, erityisasiantuntija, esittelijä p. 0295 150 026
– Asiantuntijajäsenen varajäsenen määrääminen Ahvenanmaan hallintotuomioistuimeen
– Asiantuntijajäsenen määrääminen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen
– Asiantuntijajäsenten määrääminen vakuutusoikeuteen
Jasmiina Jokinen, erityisasiantuntija, esittelijä p. 0295 150 078
– Valtioneuvoston periaatepäätös valtioneuvoston toimintaohjelmasta rasismin torjumiseksi ja hyvien väestösuhteiden edistämiseksi
SisäministeriöElina Rantakokko, johtava asiantuntija, esittelijä p. 0295 488 611
– Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1153 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse toimivaltaisten viranomaisten pääsystä keskitettyihin pankkitilirekistereihin keskitetyn yhteyspisteen kautta
PuolustusministeriöHannu Antikainen, hallintojohtaja p. 0295 140 500
– Puolustusministeriön kansliapäällikön viran täyttäminen
ValtiovarainministeriöPauli Kariniemi, osastopäällikkö, ylijohtaja p. 0295 530 210
– Eduskunnan kirjelmä eduskunnan käsittelemän eduskunnan pankkivaltuuston kertomuksen 2020 johdosta (EK 29/2021 vp – K 19/2021 vp)
Seppo Tanninen, hallitusneuvos p. 0295 530 224
– Valtiontakaukseen perustuvan saamisen luovuttaminen
Antti Makkonen, lainsäädäntöneuvos p. 0295 530 013
– Hallituksen esitys eduskunnalle katettuja joukkolainoja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi
Jaana Mikkola, neuvotteleva virkamies p. 0295 530 665
– Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta annetun lain ja tuloverolain 9 ja 10 §:n muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriöPiritta Sirvio, hallitusneuvos p. 0295 330 238
– Valtioneuvoston asetus valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2022
Leo Liukkonen, hallitusneuvos p. 0295 330 388
– Virkavapauden myöntäminen opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvokselle
Maa- ja metsätalousministeriöTimo Rämänen, lainsäädäntöneuvos p. 0295 162 197
– Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinten lääkitsemisestä annetun lain muuttamisesta sekä eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 10 §:n muuttamisesta
Hannu Miettinen, lainsäädäntöneuvos p. 0295 162 478
– Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rehulain muuttamisesta
Liikenne- ja viestintäministeriöEmmi Nykänen, neuvotteleva virkamies p. 0295 342 397
– Valtioenemmistöisen osakeyhtiön perustaminen
– Liikenne- ja viestintäministeriön oikeuttaminen valtion puolesta hyväksymään Pohjolan Rautatiet Oy:n asettaminen selvitystilaan
Työ- ja elinkeinoministeriöMikko Huuskonen, teollisuusneuvos p. 0295 063 732
– Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain muuttamisesta
Sari Alho, neuvotteleva virkamies p. 0295 049 007
– Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi jalkineiden ja tekstiilituotteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetun lain ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
Petri Haapalainen, neuvotteleva virkamies p. 0295 064 922
– Ehdokkaiden nimeäminen Suomen edustajaksi ja varaedustajiksi Euroopan unionin alueiden komiteaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja ilmoitus muiden jäsenten toimikauden jatkumisesta
Johanna Osenius, neuvotteleva virkamies p. 0295 064 937
– Suomen EU-ohjelmien kumppanuussopimuksen 2021−2027 hyväksyminen
Sosiaali- ja terveysministeriöArita Kaario, vanhempi hallitussihteeri p. 0295 163 522
– Sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteerin viran täyttäminen

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Uusi opas auttaa kaupan alan rikosten sovittelussa

NordenBladet — Rikoksentorjuntaneuvosto, Kaupan liitto ja Aseman Lapset ry. ovat laatineet oppaan myymälävarkauksien sovitteluun. Verkossa julkaistun oppaan tarkoituksena on kannustaa kaupan alan ammattilaisia kokeilemaan sovittelua.Kaupan alalle kohdistuu monenlaisia rikoksia, joista yleisimpiä ovat asiakkaiden tekemät varkaudet ja näpistykset. Kokonaisuudessaan myymälävarkauksista on arvioitu aiheutuvan kaupan alalle noin 550 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Kustannusten lisäksi rikollisuus kuluttaa työaikaa sekä aiheuttaa työntekijöille ylimääräistä henkistä kuormitusta ja väkivallan uhkaa.Sovittelu on joustava tapa ratkaista rikoksia ja riitoja. Sovittelulla ehkäistään uusintarikollisuutta sekä parannetaan uhrin mahdollisuuksia saada vahingosta korvaus. Rikoksesta epäillylle sovittelu tarjoaa mahdollisuuden uhrin kohtaamiseen ja aitoon vastuunottoon. Parhaimmillaan sovittelu toimii rikosprosessin rinnalla tai sitä täydentäen. Vaikka sovittelua säännöllisesti käyttävien kaupan alan ammattilaisten kokemukset ovat pitkälti positiivisia, sovittelu ei vielä ole levinnyt kaupan alalle kovin laajasti.Myymälävarkaudesta sovintoon -oppaassa käydään yksityiskohtaisesti läpi, miten kaupan alan rikoksia, kuten myymälävarkauksia ja näpistyksiä, voidaan ratkoa tehokkaasti lakisääteisen rikos- ja riita-asioiden sovittelun keinoin. Lisäksi esitellään katusovittelu-menetelmä, jota sovelletaan monilla paikkakunnilla nuorten tekemien rikosten käsittelyyn. Opasta varten on haastateltu niin sovittelun asiakkaita kuin sovittelun parissa työskenteleviä ammattihenkilöjäkin. Ääneen pääsevät kauppias, kauppakeskuspäällikkö, poliisi ja sovittelunohjaaja.Opas julkaistiin tänään rikoksentorjuntaneuvoston ja Kaupan liiton järjestämässä seminaarissa, jossa aiheena oli myymälävarkauksien ennaltaehkäisy.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ministeri Tuppurainen ja ”Eurooppa olemme me”- kiertue saapuu Utsjoelle

NordenBladet — Pohjoisimman Suomen asukkailla on tilaisuus keskustella eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen kanssa EU-asioista Utsjoella 2. marraskuuta. Avoimen keskustelutilaisuuden teemat käsittelevät erityisesti rajat ylittävää yhteistyötä sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia saamelaiskulttuuriin ja paikallisiin elinkeinoihin.Tapahtuma kuuluu valtioneuvoston ”Eurooppa olemme me” -tapahtumasarjaan. Ministerit matkaavat syksyn ja talven aikana ympäri maata kuulemassa suomalaisten toiveita EU:n kehittämisestä.Tapahtumasarja on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia, jonka tavoitteena on kerätä laajasti EU-maiden kansalaisten ajatuksia Euroopan tulevaisuudesta. Sekä Euroopan tulevaisuuskonferenssin että Eurooppa olemme me -tapahtumasarjan pohjoisin tapahtuma järjestetään Utsjoella.”On tärkeää, että kuulemme ajatuksia mahdollisimman kattavasti ympäri Suomen. Tämä konferenssin pohjoisin tilaisuus on tärkeä mahdollisuus tuoda esiin EU:n pohjoista ulottuvuutta. Maantieteellinen sijaintimme antaa meille suomalaisille poikkeuksellista näkökulmaa, jonka on syytä kuulua konferenssissa. Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu itselleen luontevaksi kokemallaan tavalla tähän mahdollisuuteen jakaa ajatuksiaan”, Tuppurainen kertoo.Keskustelussa keskitytään ennen kaikkea kahteen teemaan: miten ilmastonmuutos vaikuttaa arktisen alueen asukkaiden elinkeinoon ja kulttuuriin ja miten EU:n ulkoraja ja rajat ylittävä yhteistyö näyttäytyy alueen ihmisten jokapäiväisessä arjessa.Teemoista keskustellaan arktiselta alueelta ja Ylä-Lapin alueen asukkaista koostuvan paneelin voimin. Myös paikalle saapuneen yleisön toivotaan ottavan osaa keskusteluun ja yleisöä kannustetaan esittämään kysymyksiä ja näkemyksiä keskustelun aiheisiin.Keskusteluissa esiin nousseet asiat kirjataan tulevaisuusfoorumin verkkofoorumiin, ja suomalaisministerit vievät näitä viestejä tulevaisuuskonferenssin EU-tason täysituntoihin.
Jokainen voi vapaasti jakaa ajatuksiaan myös tulevaisuuskonferenssin kaikille avoimessa verkkofoorumissa. Verkkofoorumin kautta haetaan kansalaisten näkemyksiä esimerkiksi arvoista, ilmastonmuutoksesta, taloudesta, terveydestä ja koulutuksesta. Sosiaalisessa mediassa käytetään EU-tason yhteistä tunnistetta #SinunTulevaisuutesi.
Utsjoen tilaisuus järjestetään tiistaina 2. marraskuuta Utsjokisuun koululla. Tilaisuus myös striimataan. Lähetystä voi seurata suorana ja tallenteena Lapin Kansa -lehden verkkosivuilla ja eurooppaolemmeme.fi -verkkosivuilla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä valtioneuvoston kanslia ja Utsjoen kunta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi