Rahoitustietodirektiivin muutos vahvistaisi kansainvälistä talousrikostutkintaa

NordenBladet — Euroopan komissio antoi 20.7. ehdotuksen rahoitustietodirektiivin muuttamisesta. Muutoksella mahdollistettaisiin EU-maiden toimivaltaisten viranomaisten pääsy keskitettyihin pankkitilirekistereihin. Valtioneuvosto ilmaisi kantansa ehdotukseen eduskunnalle antamassaan kirjelmässä 28.10.Rahoitustietodirektiivin muutos liittyy komission ehdotukseen uudeksi rahanpesunvastaiseksi direktiiviksi. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että keskitetyistä pankkitilirekistereistä saatavat tiedot ovat saatavilla keskitetyn yhteyspisteen kautta. Keskitetyn yhteyspisteen kehittäisi Euroopan komissio, joka myös ylläpitäisi sitä. Yhteyspisteen avulla toimivaltaiset viranomaiset voisivat selvittää nopeasti, onko tietyllä henkilöllä pankkitilejä muissa jäsenvaltioissa, eikä niiden tarvitsisi tiedustella asiaa erikseen eri jäsenvaltioiden viranomaisilta.Rajat ylittävää rikollisuuden rahoittamista voitaisiin selvittää tehokkaamminValtioneuvosto suhtautuu ehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Ehdotus vahvistaa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa, sillä sen avulla jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille luotaisiin työkalu selvittää ja puuttua tehokkaammin rikollisuuden rahoittamiseen rajat ylittävissä tapauksissa. Niissä on tärkeää saada selville, kenelle muussa kuin tutkintaa suorittavassa jäsenvaltiossa oleva pankkitili kuuluu.Eduskunta käsittelee rahoitustietodirektiivin kansallista täytäntöönpanoaJo voimassa olevan rahoitustietodirektiivin mukaan EU:n jäsenvaltioiden on nimettävä ne viranomaiset, joilla on valtuudet päästä jäsenvaltioiden kansallisiin keskitettyihin pankkitilirekistereihin. Direktiivin mukaan pääsy voidaan antaa viranomaisille, joilla on toimivalta vakavien rikosten ennalta estämisessä, paljastamisessa, tutkimisessa ja niihin liittyvissä syytetoimissa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Valtioneuvosto hyväksyi Itärata-hankeyhtiön perustamisen

NordenBladet — Itäradan suunnittelua varten perustettavan hankeyhtiön valmistelu etenee.Valtioneuvosto päätti 28.10.2021 valtuuttaa liikenne- ja viestintäministeriön perustamaan uuden, valtion osittain omistaman Itärata-nimisen osakeyhtiön. Liikenne- ja viestintäministeriö voi allekirjoittaa yhtiön perustamissopimuksen ja muut perustamiseen liittyvät asiakirjat ja merkitä valtion puolesta perustettavan osakeyhtiön osakkeet.Suomen valtio sitoutuu pääomittamaan yhtiötä osakassopimuksen ehtojen mukaisesti enintään 40,29 miljoonalla eurolla.Hankeyhtiön toimialana ja tehtävänä olisi Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjausta koskevaan raidehankkeeseen liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti.Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi Itärata-hankeyhtiön perustamista 28.9.2021.Valtioneuvosto oikeutti 28.10.2021 lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön hyväksymään valtion puolesta Pohjolan Rautatiet Oy:n asettamisen selvitystilaan. Yhtiö perustettiin helmikuussa 2019 raideliikenteen kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Yhtiöllä ei ole operatiivista liiketoimintaa.Mitä seuraavaksi?Itärata-hankeyhtiö perustetaan kuntien päätöksiä koskevan muutoksenhakuajan päätyttyä.Perustamisen edellytyksenä on, että Suomen valtion rahoitussitoumus edustaa perustamisvaiheessa enintään 51 prosentin suuruista osuutta rahoitussitoumusten kokonaismäärästä.Mahdollisilla muutoksenhakuprosesseilla voi olla vaikutusta yhtiön perustamisen aikatauluun ja tämän vuoksi tarkkaa perustamispäivää ei voida ilmoittaa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Vaatteiden ja kenkien materiaalimerkintöjen lainsäädäntö vastaamaan EU-säännöksiä

NordenBladet — EU edellyttää jo nykyään, että jalkineissa ja tekstiilituotteissa täytyy olla selkeästi merkittynä valmistusmateriaali. Hallitus esittää eduskunnalle EU:n markkinavalvonta-asetukseen perustuvaa lainsäädäntöä, joka täsmentää yritysten velvollisuuksia materiaalimerkintöihin liittyen. Ehdotettu lakiuudistus mahdollistaa myös seuraamusmaksun määräämisen virheellisistä tai puutteellisista merkinnöistä.Hallitus esitti 21.10.2021 uutta lakia jalkineiden ja tekstiilituotteiden valmistusmateriaalien merkinnöistä. Vaadittujen merkintöjen lisäksi lakiuudistukseen sisältyy ehdotus seuraamusmaksusta. Ehdotuksessa esitetään, että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes voisi määrätä seuraamusmaksun jalkineiden ja tekstiilituotteiden puutteellisista tai virheellisistä merkinnöistä. EU:n markkinavalvonta-asetuksessa edellytetään seuraamusten säätämisestä kansallisesti.EU:ssa myytävien jalkineiden ja tekstiilituotteiden valmistajien, maahantuojien ja markkinoijien täytyy huolehtia siitä, että kaikista tuotteista löytyy merkintä, joka kertoo, mistä materiaalista tuote on valmistettu. Suomessa merkintöjen täytyy olla sekä suomeksi että ruotsiksi. Materiaalimerkinnät eivät ole uusi vaatimus, mutta virheellisistä tai puutteellisista merkinnöistä ei aikaisemmin ole ollut mahdollista määrätä seuraamusmaksua. Uudistuksen tärkeä tavoite on parantaa kuluttajansuojaa. Sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2022 alusta. Hallituksen esitys on osa laajempaa markkinavalvonta-asetuksen toimeenpanoa, jota koskeva esitys annettiin eduskunnalle 23.9.2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Veron kiertämisen estämistä koskevan direktiivin mukaiset käänteisen hybridiyksikön tulot säädetään veronalaisiksi

NordenBladet — Esityksessä on kyse veron kiertämisen estämistä koskevan sääntelydirektiivin kansallisesta voimaansaattamisesta.Esityksen tavoitteena on puuttua tilanteisiin, joissa elinkeinoyhtymän tulo jää verottamatta käänteisen hybridiyksikön tilanteesta johtuen. Käänteisen hybridiyksikön tilanteella tarkoitetaan tilannetta, joissa yksikköä pidetään toisen valtion lakien mukaisesti verotuksessa läpivirtaavana yksikkönä ja toisen valtion lakien mukaisesti erillisenä verovelvollisena. Soveltamisedellytysten täyttyessä EU:n jäsenvaltiot verottaisivat käänteisen hybridiyksikön tuloa. Muutos toteutettaisiin laajentamalla rajoitetusti verovelvollisten yhtiömiesten verovelvollisuutta käänteisen hybridiyksikön tilanteissa. Lisäksi säädettäisiin direktiiviin perustuen eräitä vaihtoehtorahastoja koskevasta poikkeuksesta. Uudistuksen esitetään tulemaan voimaan vuoden 2022 alusta. Uudistusta sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa. Ehdotetun uudistuksen myötä veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi ja sen muutosdirektiivi on saatettu kaikilta osin voimaan Suomessa.Hallituksen esitys julkaistaan päätökset-sivulla

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Jäsenvaihdoksia alueiden komitean Suomen valtuuskuntaan

NordenBladet — Euroopan alueiden komitean Suomen valtuuskunnassa vaihtuu yksi varsinainen jäsen ja kaksi varajäsentä. Valtioneuvosto on nimennyt uudet ehdokkaat komitean loppukaudeksi eli tammikuuhun 2025 asti.  Valtioneuvosto on nimennyt uudeksi jäseneksi Niina Ratilaisen Turun kaupunginvaltuustosta. Uusiksi varajäseniksi on nimetty Eeva-Liisa Nieminen Tuusulan kunnanvaltuustosta ja Manu Huuhilo Kouvolan kaupunginvaltuustosta. Lopullisen päätöksen kokoonpanon muutoksista tekee Euroopan unionin neuvosto.Alueiden komitea on EU:n neuvoa-antava toimielin, joka antaa lausuntoja alueita ja kuntia koskevista uusista säädöksistä. Jäsenet ovat vaaleilla valittuja alueellisten ja paikallisten julkisyhteisöjen edustajia tai poliittisesti vastuussa vaaleilla valitulle elimelle.Suomella on alueiden komiteassa yhdeksän varsinaista ja yhdeksän varaedustajaa. Näistä kahdeksan on Manner-Suomessa ja yksi Ahvenanmaalta.Alueiden komitean toimikausi on viisi vuotta. Meneillään oleva kausi on alkanut vuonna 2020 ja päättyy tammikuussa 2025.Alueiden komitean suomalaisjäsenten ehdotettu kokoonpano jatkossaVarsinaiset jäsenetMarkku Markkula, Espoon kaupunginvaltuuston jäsen
Sari Rautio, Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen
Anne Karjalainen, Keravan kaupunginvaltuuston jäsen
Mikkel Näkkäläjärvi, Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen
Mirja Vehkaperä, Oulun kaupunginvaltuuston jäsen
Ilpo Heltimoinen, Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen
Mikko Aaltonen,Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen
Niina Ratilainen, Turun kaupunginvaltuuston jäsen (uusi)
Ahvenanmaa:
Bert Häggblom, maakuntapäivien jäsen
VarajäsenetPauliina Haijanen, Laitilan kaupunginvaltuuston jäsen 
Jari Andersson, Sastamalan kaupunginvaltuuston jäsen
Sanna Rissanen, Liperin kunnanvaltuuston jäsen 
Merja Lahtinen, Jämsän kaupunginvaltuuston jäsen
Pekka Myllymäki, Mynämäen kunnanvaltuuston jäsen
Patrik Karlsson, Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen
Eeva-Liisa Nieminen, Tuusulan kunnanvaltuuston jäsen (uusi)
Manu Huuhilo, Kouvolan kaupunginvaltuuston jäsen (uusi)
Ahvenanmaa:
Annette Bergbo, maakuntapäivien jäsen
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio aloittaa työnsä Suomessa

NordenBladet — Valtioneuvosto on asettanut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission valtioneuvoston istunnossa 28. lokakuuta. Työtä Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustamiseksi on jatkettu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti. Asiaa on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Suomen valtion, Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen edustajien kanssa. Komission tavoitteena on koota saamelaisten kokemukset Suomen valtion ja eri viranomaisten toimista sekä tehdä tämä tieto näkyväksi.”Toivotan menestystä Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle sen tärkeässä työssä. Yhteinen tavoitteemme on, että komission työn seurauksena vuoropuhelu ja luottamus saamelaisten ja valtion välillä lisääntyy. Vain ymmärtämällä mitä saamelaiset ovat kokeneet, voimme aidosti löytää ratkaisuja tulevaisuuteen”, pääministeri Sanna Marin sanoo.”Tänään käynnistyy merkittävä työ saamelaisten kohtaaman syrjinnän sekä valtion sulauttamispolitiikan aiheuttamien seurauksien selvittämiseksi. Saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien tunnustaminen ja toimeenpano takkuaa Suomessa edelleen. Toivon, että tämän raskaan prosessin läpikäymisestä seuraa konkreettisia toimenpiteitä, jotka aidosti edistävät saamelaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa”, toteaa Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.”Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio tulee tekemään tärkeää ja samalla myös raskasta työtä. Komission työn alkaessa on jo useamman vuoden huolellinen valmistelutyö saamelaisten ja valtion välisen ymmärryksen ja luottamuksen lisäämiseksi takana. Toivomme komission työlle menestystä ja riittäviä resursseja onnistumisen turvaamiseksi”, sanoo Kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff.Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Siihen kuuluu viisi komissaaria, joista kaksi on asetettu valtioneuvoston esityksestä, kaksi Saamelaiskäräjien esityksestä ja yksi Kolttien kyläkokouksen esityksestä.Komission jäsenet ovat: väitöskirjatutkija, oikeustieteiden kandidaatti Heikki J. Hyvärinen hallintotieteiden maisteri Irja Jefremoffarkkipiispa emeritus, teologian tohtori Kari Mäkinentyöelämäprofessori, oikeustieteen tohtori Hannele Pokkafilosofian maisteri Miina Seurujärvi Saamelaisten totuus- ja sovintoprosessin päämääränä on:Tunnistaa ja arvioida saamelaisten historiallista ja nykyistä syrjintää, mukaan lukien valtion sulauttamispolitiikkaa, sekä oikeuksien loukkauksia.Selvittää, miten tämä vaikuttaa saamelaisiin ja heidän yhteisöönsä nykyisessä tilanteessa.Ehdottaa, miten voitaisiin edistää yhteyttä saamelaisten ja Suomen valtion välillä sekä saamelaisten keskuudessa.Lisätä tietoisuutta saamelaisista Suomen alkuperäiskansana. Tarkoituksena on myös, että totuus- ja sovintoprosessin tuloksena Suomen valtio kantaa vastuuta ja yhdessä Saamelaiskäräjien, Kolttien kyläkokouksen ja muiden saamelaistoimijoiden kanssa vahvistaa saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa. Psykososiaalinen tuki on olennainen osa Saamelaisten totuus- ja sovintoprosessin toteutumista.
 
Komissio laatii työstään raportin, joka sisältää myös toimenpide-ehdotuksia. Raportti luovutetaan valtioneuvostolle, Saamelaiskäräjille ja Kolttien kyläkokoukselle 30.11.2023 mennessä. 
Saamelaisten asema alkuperäiskansana on turvattu Suomessa perustuslaissa. Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.Kansainväliset esikuvatTotuus- ja sovintokomissioinstituutio juontaa juurensa 1970-luvulle. Kansainvälisesti totuuskomissioiksi tai totuus- ja sovintokomissioiksi kutsutaan prosesseja, joissa tarkastellaan historiassa tapahtuneita kollektiivisia vääryyksiä. Totuus- ja sovintokomissioita on toteutettu noin 40 maassa.
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset jatkuvat 15.11. saakka

NordenBladet — Valtioneuvosto on jatkanut ravitsemisliikkeiden toimintaa rajoittavan asetuksen voimassaoloa 15.11.2021 saakka. Voimassa olevat aluekohtaiset rajoitukset ravintoloille säilyvät ennallaan.Leviämisvaiheen rajoitukset ravitsemisliikkeille ovat voimassa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Uudenmaan maakunnassa 31.10. alkaenRavitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-01.Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.Vaihtoehtona ravitsemistoiminnan erityisille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.Rajoitukset ravitsemisliikkeille muualla maassa, eli kiihtymisvaiheen ja perustason alueilla, 31.10. alkaenEi erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla.Poikkeukset rajoituksiin säilyvät ennallaanAsetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille. Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille uusi kustannustukikierros

NordenBladet — Hallitus esittää 28.10.2021 muutoksia yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annettuun lakiin. Kustannustukea jatketaan kohdistamalla tuki erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille. Tuen myöntää Valtiokonttori. Hakukausi alkaisi joulukuussa 2021Tukikelpoisia olisivat myös muiden toimialojen yritykset, joihin tai jonka merkittävään asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen pandemian hallintaan liittyvä rajoitus. Pelkkää viranomaisen suositusta ei pidetä rajoituksena.
 
Lain tavoitteena on koronapandemiasta erityisesti kärsineiden toimialojen ja rajoituksista kärsineiden yritysten toiminnan jatkuvuuden tukeminen COVID-19 -pandemian aikaansaamassa vaikeassa tilanteessa sekä konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen järjestämällä yrityksille lisäaikaa toiminnan ja kustannusten sopeuttamiseen COVID-19 -pandemian aiheuttaman kriisin pitkityttyä.
 
Esitys liittyy valtion vuoden 2021 neljänteen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lain voimassaolon jatkumisesta 31.12.2021 jälkeen annetaan erillinen hallituksen esitys.
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Muutoksia eläinten lääkitsemismahdollisuuksiin

NordenBladet — EU tarjoaa uusia aseita mikrobilääkeresistenssin vastaiseen taisteluun, ja eläinlääke- ja lääkerehumääräykset pätevät kaikissa EU-jäsenvaltioissa. Muutokset astuvat voimaan ensi vuoden tammikuun lopussa.Hallitus esittää 28.10. eduskunnalle, että eläinten lääkitsemisestä annetun lain, eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain sekä rehulain muuttamiseksi annettavilla lakiesityksillä toimeenpannaan Euroopan unionin eläinlääkkeitä ja lääkerehuja koskevat asetukset. Päivitettyjen lakien on tarkoitus tulla voimaan 28.1.2022 yhtäaikaisesti EU-asetusten soveltamisen alkaessa.Eläinlääkäreiden oikeus saada apteekkien tavoin keskeytymättömästi lääkkeitä tukkukauppiailta turvataan. Eläinlääkäreiden oikeudet luovuttaa eläinlääkkeitä pysyisivät lakimuutoksen jälkeen ennallaan, eli eläinlääkärit eivät jatkossakaan toimisi apteekkien kaltaisesti lääkkeiden vähittäismyyjinä.Tietyt kriittiset mikrobilääkkeet varataan ainoastaan ihmisille ja eläimille tarkoitettujen mikrobilääkkeiden käyttöä rajoitetaan. Lain tultua voimaan aloitetaan tiedonkeruu eläimille käytetyistä mikrobilääkkeistä. Jatkossa eläinlääkemääräykset ja lääkerehumääräykset tunnustetaan koko unionin alueella.Lääkerehun valmistuksen ja sisämarkkinakaupan ilmoitusvelvollisuutta yksinkertaistetaanRehulakia koskevan hallituksen esityksen mukaisesti lääkerehuihin liittyvät säännökset pysyvät pääsääntöisesti ennallaan. Lääkerehun valmistukseen käytetään lääkemuodoltaan esisekoitteita. Tilarehustamot sekä hyväksytyt tilasekoittajat saavat mahdollisuuden valmistaa lääkerehua tilan omille eläimille lain tultua voimaan. Lääkerehun valmistukseen ja sisämarkkinakauppaan liittyvää ilmoitusvelvollisuutta harvennetaan ja yhdenmukaistetaan, ja tiedot ilmoitetaan jatkossa vuosittain Ruokavirastolle.Lääkerehuasetuksen tavoitteena on rehu- ja elintarviketurvallisuuden varmistaminen sekä ympäristön suojelu ja mikrobilääkeresistenssin rajoittaminen. Samalla tuetaan sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa, mahdollistetaan innovaatioita sekä yhdenmukaistetaan rehualan toimijoiden toimintaedellytyksiä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Esa Pulkkinen puolustusministeriön kansliapäälliköksi

NordenBladet — Valtioneuvosto on yleisistunnossaan 28.10.2021 nimittänyt Esa Pulkkisen puolustusministeriön kansliapäällikön virkaan ajaksi 1.1.2022-31.7.2025.Ylijohtaja Esa Ilmari Pulkkinen (s. 1957) on toiminut puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkönä vuodesta 2020. Aikaisemmin hän on toiminut samassa tehtävässä vuosina 2011-2016. Vuosina 2016-2020 Pulkkinen työskenteli Euroopan unionin sotilasesikunnan päällikkönä Brysselissä. Aikaisemmin urallaan hän on toiminut muun muassa Puolustusvoimissa apulaisosastopäällikkönä Pääesikunnassa ja Jääkäriprikaatin komentajana, sekä EU:n sotilasesikunnassa osastopäällikkönä ja kansallisena asiantuntijana. Koulutukseltaan Pulkkinen on yleisesikuntaupseeri.

Kansliapäällikkö on ministeriön korkein virkamies, joka ministerin apuna johtaa, kehittää ja valvoo ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa. Kansliapäällikkö johtaa ministeriön strategista suunnittelua, sovittaa yhteen sen toimeenpanoa, vastaa sisäisen valvonnan toimivuudesta ja osallistuu ministerin tukena laajakantoisten asioiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja valvontaan sekä johtaa hallinnonalan tulosohjausta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi