Peltojen kipsikäsittelyä laajennetaan rannikolla Itämeren tilan parantamiseksi

NordenBladet — Hallitus haluaa ulottaa peltojen kipsikäsittelyn nykyistä laajemmille rannikkoalueille Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Kipsikäsittely kohdennetaan soveltuville peltolohkoille Perämeren, Selkämeren, Saaristomeren ja Suomenlahden valuma-alueilla. Suomen rannikkovesien rehevöityminen on edelleen vesiensuojelun suurin yksittäinen haaste, jonka torjuntaan tarvitaan tehokkaita ja laaja-alaisia toimia.Peltojen kipsikäsittely on tehokas kiertotalousratkaisu, joka vähentää maatalouden fosforikuormitusta Itämereen ja edistää peltomaan hiilivarannon säilymistä. Kipsin teho on osoitettu laajamittaisilla peltokokeilla Suomessa viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kipsi parhaimmillaan puolittaa fosforin huuhtoutumisen pelloilta vesistöön. Suomessa käytetty maanparannuskipsi syntyy lannoiteteollisuuden sivutuotteena ja täyttää asetetut puhtausvaatimukset.Vesiensuojelun tehostamisohjelmassa levitetään parhaillaan Saaristomeren valuma-alueen pelloille kipsiä yhteistyössä viljelijöiden kanssa vuosina 2020–2023. Tähän mennessä alueen pelloista noin 16 000 hehtaaria on käsitelty kipsillä.Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Kipsituen viljelijöille myöntää Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka kilpailuttaa kipsin hankinnan ja toimituksen pelloille. Kipsikäsittelytuki myönnetään palveluna viljelijän hakemuksesta. Alueelliset ELY-keskukset tarjoavat oman toimialueen viljelijöille tietoa ensi kevään 2022 kipsihausta.Suomessa on kartoitettu kipsikäsittelyyn soveltuvat pellot. Nyt käynnissä olevassa vesiensuojelun tehostamisohjelmassa 2019-2023 on tavoitteena käsitellä noin 65 000 hehtaaria peltoa Saaristomeren valuma-alueella. Ensi vuoden talousarvioesityksessä oleva määräraha mahdollistaa peltojen kipsikäsittelyn muilla rannikkoalueilla noin 35 000 hehtaarilla peltoa.Kipsin hyödyistä kerrotaan ”Kipsi, kuitu ja rakennekalkki – uutta tietoa ympäristöhyödyistä” -seminaarissa 8.12.2021 klo 9-11. Seminaarissa kerrotaan vesiensuojelun tehostamisohjelmaan kuuluvien Kipsi-, Rakennekalkki- ja kuitu-hankkeiden tuloksista.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Selvitys: Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän hyödyt ylittävät kustannukset

NordenBladet — Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän tulevista hyödyistä ja kustannuksista on saatu entistä tarkempaa tietoa. Osana järjestelmän määrittelyä laadittu selvitys ennakoi, minkälaisia hyötyjä uudistuksesta voidaan saada. Toinen valmistunut selvitys kartoitti uudistuksen vaikutuksia kuntien myyntituloihin. Selvitysten avulla voidaan varmistua siitä, että uudistus tuottaa hyötyjä järjestelmän käyttäjille. Ne auttavat myös arvioimaan mittavan investoinnin hyötyjä suhteessa kustannuksiin.Ramboll Oy:n Heikki Rannikon laatima selvitys osoittaa, että uuden valtakunnallisen tietojärjestelmän hyödyt ovat suuremmat kuin sen kustannukset. Näin on erityisesti pidemmällä aikavälillä, sillä tietojärjestelmä tulee täydentymään uusilla tiedoilla ja toiminnallisuuksilla. Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän ensimmäisen version on tarkoitus avautua käyttöön vuonna 2024. Välittömiä säästöjä tulee jo lyhyellä aikavälillä siitä, että viranomaisten toimintaa voidaan tehostaa.Selvityksessä käytettiin aikaisempia muutos- ja hyötyanalyyseja, joiden lisäksi pureuduttiin tarkemmin muutamaan viranomaisprosessiin. Digimuutoksen hyötypotentiaalia tarkasteltiin osana Verohallinnon kiinteistöverotusta, Pelastustustoimen tehtäviä, aluevastuumuseoiden kaavalausuntoa sekä ympäristöluvan myöntämistä ja Metsäkeskuksen päätöksiä. Esimerkkien avulla päästiin kiinni siihen, miten prosessi tulisi muuttumaan, mikä siinä voisi sujuvoitua, ja kuinka paljon työaikaa tiedon entistä parempi saatavuus voi säästää. Prosesseihin käytettyä työaikaa ei ollut saatavina valmiina, mistä syystä perattiin läpi valitut esimerkit.Viranomaisprosesseissa koituvat tehokkuushyödyt ovat selvityksen mukaan varovaisesti arvioituna noin kymmenen miljoonaa euroa viidessä vuodessa. Hyödyt kasvavat, kun useampia tehtäviä saadaan mukaan tietojärjestelmän täydentyessä. Lopulta vuotuiseksi säästöpotentiaaliksi on arvioitu valtion tehtävissä kaksi miljoonaa euroa ja kunnissa 32 miljoonaa euroa.Kartoitus kuntien myyntituloista valmistuiMuutostuuli Oy:n ympäristöministeriön tilaamana tehty selvitys puolestaan kartoitti, minkälaisia tuloja kunnat saavat myydessään rakennusvalvonnan asiakirjoja ja paikkatietoaineistoja. Toni Saarikosken tekemä tarkastelu ei koskenut rakennuslupien käsittelyn tuloja. Tavoitteena oli selvittää paitsi liikkuvia euroja, myös myyntikäytänteitä.Selvitys tehtiin käymällä läpi tilanne 13 eri puolilla Suomea sijaitsevassa ja erikokoisessa kunnassa. Näistä yleistettynä lasketaan, että Suomen kunnissa kertyy vuosittain 3,8 – 4,9 miljoonaa euroa myyntituloa. Menoista selvitys ei saanut kyllin kattavaa tietoa. Toimitusmäärät vaihtelivat luonnollisesti kunnan koon mukaan. Rakennusvalvonnan asiakirjavolyymi on joitakin satoja tuhansia kappaleita vuodessa ja paikkatietotuotteiden volyymi on joitakin kymmeniä tuhansia kappaleita vuodessa. Erityisesti isoimmissa kunnissa on käytössä erilaisia verkkokauppoja tietotuotteiden myyntiin. Tietoa tuotteiden hinnoista oli hyvin saatavilla.Suomen ympäristökeskus SYKE hyödyntää molempia selvityksiä osana rakennetun ympäristön tietojärjestelmän määrittelytyötä, joka valmistuu vuodenvaihteessa.Esitys kustannuksista ja hyödyistä Ryhti-infossa 26.10. ja 2.11.Esitys kuntien myyntituloista Ryhti-infoissa 26.10. ja 2.11.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Julkisen puurakentamisen edelläkävijä -kunniamaininta Tampereelle

NordenBladet — Ympäristöministeriö ja Motiva ovat myöntäneet Julkisen puurakentamisen edelläkävijä -kunniamaininnan Tampereen kaupungille. Tuomariston perustelujen mukaan Tampere on määrätietoisella työllään juurruttanut puurakentamisen saumattomaksi osaksi kasvavan kaupungin identiteettiä, perustoimintoja ja ilmastotyötä. Kunniamaininta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.Ympäristöministeriö ja Motiva tiedottavat”Lämpimät onnitteluni Tampereelle! Kaupungin vahva tahto rakentaa enemmän puusta on toteutunut vaikuttavana ja näkyvänä uuden ajan puurakentamisena. Kunnilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä, ja Tampere on hyvä esimerkki, että kunnista löytyy halua ja osaamista tehdä ilmastoystävällisiä ratkaisuja myös rakentamisessa. Uskon, että Tampere inspiroi tässä myös muita kuntia”, sanoi ministeri Mikkonen onnittelupuheessaan.Onnistunutta yhteistyötä puukerrostalorakentamisen lisäämiseksiErityistä kiitosta saavat Tampereen toimet puukerrostalorakentamisen lisäämiseksi. Kaupunki on onnistunut sitouttamaan ja rohkaisemaan rakennusalan toimijoita siirtymään moderniin kerrostalorakentamiseen. Vuosina 2021–2022 Tampereelle rakennetaan puusta noin tuhat uutta kerrostalokotia. Vuonna 2020 rakennusluvan saaneista asuinkerrostaloista 14 prosenttia oli puurunkoisia ja kaupungin tavoite on kasvattaa osuutta 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Puukerrostalojen markkinaosuus on koko Suomessa tällä hetkellä 4–5 prosenttia.Tampere on myös tarjonnut hyvän alustan puurakentamisen laaja-alaiselle kehittämiselle. Rakentamisen ohjauskeinojen monipuolinen käyttö on kannustanut ja ohjannut monimuotoiseen puurakentamiseen. Suuren kaupungin selkeä suunta on myös tukenut alan yritystoiminnan vahvistumista. Kaupungille kertynyt tietotaito julkisen puurakentamisen vauhdittamisesta hyödyttää koko Pirkanmaata. Tampereen kaupungin laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on lisännyt puurakentamiseen liittyvää tietoa, taitoa ja osaamista muodostaen vahvan tuen puurakentamisen yleistymiselle Suomessa.”Puurakentamisen edistäminen on tärkeä osa Hiilineutraali Tampere -tiekarttaa. Työtä on tehty pitkäjänteisesti muun muassa maankäytön suunnittelun ja maapolitiikan avulla. Erilaiset kannustimet ovat myös tärkeässä roolissa”, toteaa Tampereen kaupunkiympäristön kehittämisen palvelualueen johtaja Mikko Nurminen.Kunnat puurakentamisen veturinaKansallinen tavoite julkiselle puurakentamiselle on kasvattaa puurakentamisen markkinaosuutta kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta vuoden 2019 15 prosentista 45 prosenttiin vuonna 2025. Ympäristöministeriö julkisti sidosryhmien kanssa laaditut tavoitteet julkiselle puurakentamiselle syksyllä 2020.”Puun käytön edistämisen työkalut ovat kunnissa. Kuntakentällä on jo hyvin suurta kiinnostusta pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä ja edistää kiertotaloutta. Nyt on oikea aika edetä puurakentamisessa puheista tekoihin, kuten Tampereella on ansiokkaasti tehty”, sanoo Puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö ja tuomariston jäsen Petri Heino ympäristöministeriöstä.Julkisen puurakentamisen edelläkävijä -kunniamaininnalla halutaan nostaa esiin tärkeää ja ansiokasta toimintaa, jota julkinen sektori tekee puurakentamisen edistämiseksi. Puurakentaminen on tärkeä osa rakentamisen vähähiilistä tulevaisuutta ja julkinen sektori on rakennuttajana merkittävässä suunnannäyttäjän roolissa koko alalle.Kunniamaininnan tuomaristoon kuuluivat Petri Heino ympäristöministeriöstä, Harri Heinaro Motivasta, Anu Turunen Puuinfosta, Jussi Niemi Kuntaliitosta ja Timo Nyyssölä Metsäkeskuksesta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Sote-ministerit: Elämän loppuvaiheen hoitoa selvittäneen työryhmän ehdotukset jatkovalmisteluun

NordenBladet — Hallituksen sote-ministeriryhmä keskusteli elämän loppuvaiheen hoitoa selvittäneen asiantuntijatyöryhmän ehdottamista toimenpiteistä 4. marraskuuta.Elämän loppuvaiheen hoitoa selvittäneen asiantuntijatyöryhmän ehdottamia toimenpiteitä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämiseksi sekä potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi arvioidaan valmistelussa tarkemmin määrittyvässä aikataulussa. Ensimmäisenä tulevat arvioitaviksi potilaan hoitotahdon vahvistamista koskevat lainsäädäntötarpeet sekä palliatiivisten keskusten toiminnan laajentaminen kaikille hyvinvointialueille.Asiantuntijoista koostuva itsenäinen työryhmä selvitti elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita. Työryhmän luovutti loppuraporttinsa sosiaali- ja terveysministeriölle elokuussa 2021.Elämän loppuvaiheen asiantuntijatyöryhmän näkemyksenä on, että palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tulisi kehittää ja saatavuutta sekä osaamista lisätä. Laadukasta palliatiivista hoitoa tulisi olla saatavilla kaikkialla Suomessa. Pelkät suositukset eivät työryhmän näkemyksen mukaan riitä puutteiden korjaamiseksi, vaan muutoksia tarvitaan myös lainsäädäntöön. Loppuraportissa työryhmä esittää alustavia ehdotuksia muutoksiksi potilaslakiin, terveydenhuoltolakiin ja sairausvakuutuslakiin. Selvitys sääntelytarpeista ja työryhmän näkemyksiä lainsäädännön muuttamisesta: Elämän loppuvaiheen hoitoa, itsemääräämisoikeutta, saattohoitoa ja eutanasiaa koskevan lainsäädäntötarpeen asiantuntijatyöryhmän loppuraportti

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko: Koronakriisin ulkoinen shokki jäi suutariksi

NordenBladet — Koronan iskiessä päälle keväällä 2020 talouden taivaalla seilasi synkkiä pilviä ja ennusteet povasivat Suomelle erityisen kehnoa tulevaisuutta. Vaikka kotimaan epidemia- ja taloustilanne olivat siedettäviä, globaalin kriisin uskottiin heijastuvan Suomeen rajusti ja pitkään, kuten oli käynyt aiemmin muun muassa finanssikriisissä.Aikaisemmista kriiseistä poiketen Suomen talouden kohtaama ulkoinen shokki näyttää kuitenkin koronakriisissä jääneen monia kilpailijamaita pienemmäksi. Osin juuri tästä syystä kriisin alkuvaiheessa laaditut synkät ennusteet menivät Suomen kohdalta pahasti pieleen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan talousneuvostolle laatimassa tuoreessa tutkimuksessa kerrotaan, miksi näin kävi – ainakin osaksi kysymys oli hyvästä onnesta.Mihin Suomen hyvä tuuri perustui ja mitä johtopäätöksiä tutkimuksen perusteella voidaan tehdä? Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko kommentoi Talouspolitiikka-kirjoitussarjassa julkaistussa kirjoituksessaan Etlan tutkimusta ja pohtii, miten talouden kriisinkestävyyttä voitaisiin edelleen vahvistaa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Tasavallan presidentin esittelyn asialista 5.11.2021

NordenBladet — Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.UlkoministeriöKirsti Pohjankukka, henkilöstöjohtaja p. 0295 350 038
– Edustuston päällikön sivuakkreditointi
SisäministeriöSeppo Sivula, poliisitarkastaja, esittelijä p. 0295 488 591
– Kannettavien ampuma-aseiden tarkastusleimojen vastavuoroista hyväksymistä koskevalla sopimuksella perustetun pysyvän komission (C.I.P.) päätösten XXXV-36 – XXXV-46 hyväksyminen
Opetus- ja kulttuuriministeriöKirsi Lamberg, hallitusneuvos p. 0295 330 397
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain 10 §:n muuttamisesta (HE 113/2021 vp; EV 139/2021 vp)
Liikenne- ja viestintäministeriöKatja Viertävä, hallitusneuvos p. 0295 342 612
– Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII lukuun liittyvään vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevaan säännöstöön (IMDG-säännöstö) tehtyjen muutosten hyväksyminen
Kirsi Miettinen, lainsäädäntöneuvos p. 0295 342 570
– Tieliikennettä koskevan yleissopimuksen 1 artiklan muuttamisen ja 34 bis artiklan lisäämisen hyväksyminen
Helinä Teittinen, ylitarkastaja, esittelijä p. 0295 342 017
– Suomen tasavallan ja Perun tasavallan välisen lentoliikennesopimuksen allekirjoitusvaltuuksien myöntäminen
Sosiaali- ja terveysministeriöHenna Huhtamäki, hallitusneuvos p. 0295 163 072
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän välillä annetun lain muuttamisesta (HE 103/2021 vp; EV 137/2021 vp)
Mari Leinonen, hallitussihteeri p. 0295 163 509
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain, eräiden teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain sekä tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamisesta (HE 94/2021 vp; EV 138/2021vp)
YmpäristöministeriöOili Rahnasto, hallitusneuvos p. 0295 250 244
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ympäristönsuojelulain, jätelain ja EU-ympäristömerkistä annetun lain sekä eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 153/2021 vp; EV 136/2021 vp)
Anu Karjalainen, lainsäädäntöneuvos p. 0295 250 067
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi asumisoikeusasunnoista annetun lain 32 ja 89 §:n muuttamisesta
Pekka Virkamäki, lainsäädäntöneuvos p. 0295 250 073
– Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (HE 121/2021 vp, EV 144/2021 vp)

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Lisätalousarviosta määrärahoja avustuksiin

NordenBladet — Hallitus antoi esityksen vuoden 2021 neljänneksi lisätalousarvioksi eduskunnalle 4.11.2021.Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ehdotetaan noin 23,2 miljoonaa euroa, jolloin vuoden 2021 tukisumma nousee noin 69,5 miljoonaan euroon. Tuella turvataan Suomen välttämättömät liikenneyhteydet, huoltovarmuus ja Suomen ulkomaankaupan kuljetukset sekä varmistetaan säännöllinen rahdin kuljetus ja matkustajaliikenne koronaviruspandemian jatkuessa.Maakuntien lentoyhteyksien turvaamiseen ehdotetaan 13,8 miljoonaa euroa. Hallitus sitoutui budjettiriihessä turvaamaan 2021 käynnistetyn ostoliikenteen mukaiset lentoyhteydet 14.8.2022 asti.Aiemmin päätettyjen hankkeiden valtuuksia ehdotetaan tarkistettavaksi seuraavasti: Luumäki-Imatra-Venäjän raja, ratayhteyden parantaminen, hankkeen valtuutta tarkistetaan 15 miljoonalla eurolla (195 miljoonasta eurosta 210 miljoonaan euroon) hankkeelle asetettujen ratarakenteen laatutavoitteiden saavuttamiseksi. Kemin Ajoksen meriväylän syventäminen -hankkeen valtuutta tarkistetaan 15,2 miljoonalla eurolla (26,5 miljoonasta eurosta 41,7 miljoonaan euroon) kustannusarvion noususta johtuen. Kt 68 parantaminen rakentamalla uusi Kolpin ylikulkusilta -hankkeen valtuutta tarkistetaan 1,2 miljoonalla eurolla (5 miljoonasta eurosta 6,2 miljoonaan euroon) kustannusarvion noususta johtuen. Vt 4 Oulu-Kemi liittymien parantaminen Simossa -hankkeen valtuutta tarkistetaan 5 miljoonalla eurolla (20 miljoonasta eurosta 25 miljoonaan euroon) kustannusarvion noususta johtuen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Seurantaraportti Suomen ikääntymispolitiikasta kansainvälisessä kontekstissa julkaistu

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut Suomen kansallisen ikääntymispolitiikkaa tarkastelevan ja arvioivan Madridin ikääntymistä koskevan kansainvälisen toimintasuunnitelman seurantaraportin. Raportissa avataan Suomessa tehtyä kehittämistyötä ja liitetään se osaksi kansainvälistä kontekstia.Suomessa toteutettu ikääntymispolitiikka, sen tavoitteet ja sisällöt, ovat pitkälti yhteneväisiä YK:ssa asetettujen tavoitteiden kanssa. Raportin laadinnassa YK:n Euroopan talouskomissio UNECE kannustaa jäsenvaltioita osallistavaan ”alhaalta ylös” -lähestymistapaan, joka ottaa mukaan kansalaisyhteiskunnan ja iäkkäät itsensä. Tarkoituksena on auttaa jäsenvaltioita saamaan palautetta toteuttamastaan politiikasta ja ohjelmista. Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi seurantaraportista lausuntoja eri ministeriöiltä ja asiantuntijajärjestöiltä sekä kuntasektorin, kansalaisjärjestöjen, eturyhmien ja työmarkkinajärjestöjen edustajilta. Lausuntopyynnön vastaanottaneista 31 organisaatioista 26 antoi lausunnon.Kansalliset raportit ovat tärkeä osa ikääntymispolitiikan tarkastelua ja arviointia, ja ne antavat perustan alueelliselle yhteenvetoraportille toimintasuunnitelman täytäntöönpanosta. Kansallisen tason tarkastelun ja arvioinnin jälkeen YK:n alueelliset toimikunnat koordinoivat tietojen yhdistämistä omalla alueellaan. Tarkastus- ja arviointiprosessit huipentuvat YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan (CSocD) yleiskatsaukseen.Seurantaraportin taustalla on Madridissa huhtikuussa 2002 pidetyn toisen ikääntymistä käsittelevän maailmankokouksen hyväksymä Madridin kansainvälinen ikääntymistä koskeva toimintasuunnitelma (MIPAA). Toimintasuunnitelman täytäntöönpanon ja tavoitteiden toteutumiseksi toteutetaan viiden vuoden välein kansallinen raportointikierros, jossa tarkistetaan ja arvioidaan kansallista ikääntymispolitiikkaa. Toimintasuunnitelman toteutusta seurataan YK:n Euroopan talouskomissiossa (UNECE). 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Oikeusministeriön seminaarissa 11.11. kysytään, mitä kuuluu suomalaiselle oikeusvaltiolle

NordenBladet — Mikä on suomalaisen oikeusvaltion tila? Entä haasteet? Mitä eväitä Euroopan komission heinäkuussa julkaisema oikeusvaltioraportti meille antaa? Oikeusministeriön seminaarissa näihin kysymyksiin on vastaamassa suomalaisen oikeuselämän keskeisiä edustajia.Demokratia, perus- ja ihmisoikeudet sekä oikeusvaltioperiaate ovat yhteiskuntamme perusta. Oikeusvaltiossa kaikki julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia sekä on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Oikeusvaltiota kuitenkin haastetaan yhä enemmän myös EU:ssa.Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kutsunut suomalaisen oikeusalan edustajia keskustelemaan oikeusvaltioperiaatteesta ja oikeuslaitoksemme riippumattomuudesta. Keskustelua käydään myös siitä, miten meillä on varauduttu ja tulisi varautua, jos oikeusvaltion periaatteita ryhdyttäisiin horjuttamaan.Torstaina 11. marraskuuta Säätytalossa järjestettävässä seminaarissa oikeusvaltion tilaa ja uhkia valottaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Pauliine Koskelo.Euroopan komission heinäkuussa julkaisema oikeusvaltioraportin raportin tuloksia puolestaan esittelee Salla Saastamoinen, joka toimii Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston virkaa tekevänä johtajana.Lisäksi suomalaisen oikeusvaltion tilasta ovat keskustelemassa EU:n tuomarinvalintalautakunnan puheenjohtaja Allan Rosas, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi, korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen, Tuomioistuinviraston johtokunnan puheenjohtaja, oikeusneuvos Mika Ilveskero, Oikeusvaltiokeskuksen johtaja Tuija Brax, professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta, professori emeritus, Olli Mäenpää ja professori Johanna Niemi Turun yliopistosta.Tilaisuus järjestetään 11.11. kello 10.30 – 12.45, ja sitä voi seurata myös suoran verkkolähetyksen kautta osoitteessa https://www.mediaserver.fi/live/oikeusministerio/10012/GOD_Jw.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Maahantulon rajoituksia jatketaan 28.11. asti

NordenBladet — Ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. Suomen rokotekattavuus ei ole vielä riittävä, ja vaara terveydenhuollon kantokyvyn ylittymisestä on edelleen olemassa. Tämän vuoksi 14.10. tehdyn päätöksen voimassaoloa jatketaan 28.11. asti. Suomeen voi kuitenkin tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta.Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä.Valtioneuvoston 14.10. tekemän päätöksen mukaan maahantulon rajoitukset poistettiin 18.10. alkaen EU:n vihreän listan maiden ja alueiden asukkailta. Vihreän listan mailla tarkoitetaan riittävän hyvässä tautitilanteessa olevia maita, joiden osalta Euroopan unionin neuvosto on päättänyt sallia vapaan matkustamisen EU:n alueelle. Listalle lisättiin 28.10. Argentiina, Kolumbia, Namibia ja Peru. Samat lisäykset tehdään myös valtioneuvoston päätöksen liitteenä olevaan maaluetteloon 8.11. alkaen.Muiden kolmansien maiden osalta maahantulon rajoituksia jatketaan. Jos rajoitusten piirissä olevasta maasta saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy.Katso voimassa olevat maahantulon rajoitukset ja terveysturvallisuusvaatimukset alla olevilta verkkosivuilta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi