OHMYGOSSIP – Kehonrakentaja ja fitness-tähti Marthe Sundby (42) on kuolemansairas. Hän sairastaa pitkälle edennyttä maksasyöpää. 42-vuotiaalla Sundbyllä on yksi toive ennen kuolemaansa. Hän haluaa ihmisten lopettavan käyttämästä sanontaa, että joku ”hävisi taistelun syöpää vastaan”.
”Olen taistellut fitnesissä, kehonrakennuksessa, painonnostossa ja luistelussa. Tässä sairaudessa on niin paljon arvaamattomia muuttujia, että sitä vastaan on mahdotonta taistella”, Sundby sanoi norjalaislehti VG:n haastattelussa.
Sunby on saanut runsaasti raskasta hoitoa ja läpikäynyt leikkauksia harvinaista maksasyöpää vastaan. Hän kehuu vuolaasti häntä hoitaneen sairaalan henkilökuntaa. ”Kulunut vuosi rankkoine hoitoineen on ollut tuskallinen helvetti. Sairaala on kuin paratiisi, vaikka tiedän kuolevani”, Sundby kertoi.
Lääkärien mukaan Sundbyllä ei ole kauaa aikaa. ”Puhumme päivistä tai viikosta. Jos saan kaksi viikkoa aikaa, se olisi ihanaa. Rakastan jokaista päivää, jona hengitän.”
Tiistaina Sundby julkaisi iloisen kuvan Facebookissa. Kuva keräsi nopeassa ajassa tuhansia tykkäyksiä, ja kommenttikenttään sateli sydämiä.
OHMYGOSSIP – Virossa toimivan kiinteistöyritys Colonnan johtaja ja Inbankin osakas Roberto de Silvestri (40), joka tuli laajemman yleisön tietoisuuteen reality-ohjelmasta ”Unelmien prinssi”, on vaihtanut Virossa naista useammin kuin keskivertomies 10 vuoden aikana sukkia. Kunnolliset naiset välttelevät jo liikemiehen kanssa samaan valokuvaan sattumistakin. Vaikka liikemaailman ympyröissä puhutaankin, että Silvestri on pikemminkin ”ujonpuoleinen työhevonen”, niin ulkoinen imago kertoo jotain aivan muuta.
Roberto vietti huhtikuun lopulla upeasti 40-vuotispäiviään, joilla hän pyöri tanssilattialla suloisesti virolaisen Ulrica Steenin (29) kanssa ja kiitti tätä puheessaan. Syntymäpäiville osallistuneiden keskuudessa supistiin, että hääkutsu on piakkoin odotettavissa. Nyt seurapiirilehti Kroonikalla on tietoa, jonka mukaan tämänkertainenkin liitto on hajonnut ja Ulrica on pyyhitty miehen elämästä.
Virossa toimivalla italialaisella liikemiehellä Robertolla on kuulemma jo uusi rakas, malli Mirjam Väljaots, joka yhdistettiin hiljattain ystävättäreltään Heti Tulvelta (36) tämän liikemiespuolison Indrek Rahumaan (45) sieppaamiseen.
Kuva: Roberto de Silvestri (TV3) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Kuulisan ralliajajan Marko Asmerin ja hänen kauniin ex-vaimonsa Gerli Armerin avioero on aiheuttanut virolaisessa mediassa paljon huomiota. Se, että pari asui jo vuoden alussa erillään, on jäänyt hieman taustalle, mutta on kuitenkin selvä merkki, joka vahvistaa, että eron takana ei ole muuta kuin kahden ihmisen päätös elää elämäänsä erillään, mutta silti kahta reipasta poikaa yhdessä kasvattaen.
Gerli sanoo Buduaarille, että heidän eronsa astui voimaan 11. heinäkuuta, mutta Marko muutti jo helmikuussa asumaan perheestä erillään. ”Meillä oli hieman erilaiset näkemykset perhe-elämästä ja sen toimimisesta, mutta se ei merkitse, että emme voisi kahdestaan ystävyydessä kasvattaa yhteisiä lapsiamme”, Gerli sanoo. Eron jälkeen ovat molemmat eläneet naimattomina ja Gerli kumoaa huhut, joiden mukaan hän ja Jaak Madison olisivat pari. ”Jaak ei ole meidän avioliittoamme hajottanut ja me emme ole pari, Gerli nauraa mediaan vuotaneita juttuja.
Gerli on menestyvästä perheestä lähtöisin ja auttaa tällä hetkellä perheyritystä kasvamaan. Gerlin vanhemmille kuuluvat virolaisten rakastama tavaramerkki Nopri ja sen nimellä myytävät lehmänmaitotuotteet.
OHMYGOSSIP – Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka mies katsookin ensimmäisenä asiana naisen ulkonäköä, lopullisen päätöksen naista valitessaan hän tekee kuitenkin aivan muiden yksityiskohtien perusteella, kirjoittaa AskMen.
Yksi yllättävimmistä asioista, joka aiheuttaa miehessä seksuaalista himoa naista kohtaan, on ylpeys! Ei pahantahtoinen ylpeys, vaan pikemminkin sellainen ylväys, joka osoittaa, että kyseessä on nainen, joka pystyy tulemaan toimeen ja puolustamaan sekä itseään että periaatteitaan. Miehet etsivät nimittäin alitajuisesti kumppania, joka pysyisi käyttämään lastenkasvatuksessa menetelmiä, jotka ovat tehokkaita ja päättäviä.
Sellainen ylväys, joka osoittaa, että nainen ei anna kävellä ylitseen ja tietää mitä tahtoo. Hän ei anna suunnata itseään eikä liiku kuin tuuliviiri, vaan suoraan omia tavoitteitaan kohti. Miehestä ei ole mitään kehnompaa kuin nainen, joka ei itsekään tiedä, mitä elämältään haluaa. Sellaisen naisen kanssa on aika mahdotonta suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
Pieni ylväys ei ole suinkaan huonoa, se vaikuttaa raikastavasti ja näyttää, että nainen on itsevarma ja menestyvä. Sellaiset naiset vaikuttavat vastakkaisen sukupuolen silmissä kiihottavilta.
Kuva on havainnollistava. Malli: Suvi P. (OHMYGOSSIP) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Kesäisin minulla on käynnissä puuhakas talveen valmistautuminen. Haluan juoda vain sellaista yrttiteetä, jonka ainesosat olen itse kasvattanut, itse poiminut ja itse kuivannut. Niissä on erityistä voimaa. Kun kesällä juon esimerkiksi tuoretta (lehdistä, kukinnoista tai varsista) teetä, niin talveksi varaan ja kuivatan kasveja. Niitä on sitten hyvä itse päivä toisensa jälkeen juoda ja tarjota ystävillekin.
Minun suosikkejani ovat lehmuksenkukat, piparminttu ja kamomilla, mutta kerään aina myös vadelmanlehtiä ja -varsia, mustaherukan lehtiä ja tyrnin lehtiä – näitä kaikkia saan omasta puutarhasta. Tänä vuonna ovat poimimatta vielä koivun ja mustikan lehdet. Heinäkuu on yrttiteeainesten poimintaan parasta aikaa. Siinä missä monet kasvien ystävät keräävät ja kuivaavat ennemmin touko- ja kesäkuussa, niin minä pidän kasveista ja lehdistä, jotka ovat nähneet riittävästi auringonvaloa ja päivää, ja tallettaneet itseensä runsaasti lämmintä ja valkeaa energiaa. Päivä hoitaa! Jopa sellaisilla päivänä, joina aurinkoa ei näy, on suuri hoitokyky!
Jotta yrttiteen hoito-ominaisuudet olisivat vieläkin suuremmat, on aina suositeltavaa ennen poimimista keskustella puun tai pensaan kanssa – sano sille, että tulet hyvin aikein, että kasvista on paljon apua ja luonnollisesti kiitä sitä hienosta sadosta. Älä ole myöskään vastapalveluksen suhteen säästeliäs – silitä kasvia, hymyile sille ja kehu sitä.
Tässä myös pieni opetus siitä, mihin eri kasvit auttavat:
Lehmuksenkukat – Biokemialliselta koostumukseltaan lehmuksenkukat sisältävät runsaiden vitamiinien lisäksi sokereita, flavonoideja, parkkiaineita, fytonsideja, glukosideja, eteerisiä öljyjä ym. ainesosia. Lehmuksenkukkatee tunnetaan yleisestä tulehduksenvastaisesta vaikutuksestaan, se rauhoittaa ja rentouttaa sekä pumppaa kehoon terveyttä ja elinvoimaa. Sitä käytetään kansalääketieteessä vilustumisen, kuumeen, flunssan, kurkkukivun, keuhkoputkentulehduksen ja yskän hoitoon. Teellä on jossain määrin myös rauhoittavaa, lievempiä ruoansulatushäiriöitä ja sileiden lihasten kouristuksia rentouttava sekä lievästi tulehduksenvastainen vaikutus. Isoäitieni viisaudestani tiedän kertoa teille vielä sen, että lehmuksenkukkatee pidentää elämää ja vanhaan aikaan lehmuksenkukkia pidettiin yleisesti kuolemattomuuden symboleina. Ja se, jolla on unettomuusongelmia, asettakoon nukkumaan mennessään silmilleen lehmuksen lehtiä ja juokoon illalla mietoa lehmuksenkukkateetä! Lehmuksen voima rauhoittaa teitä ja antaa makoisan unen!
Piparminttu – Piparmintun lehdet sisältävät eteeristä öljyä, parkkiaineita (6–12 %), karoteenia, flavonoideja, ursoli- ja oleanolihappoa. Piparmintun eteerisistä öljyistä 40–70 % muodostaa mentoli ja 10–25 % mentoni. Lehdissä on lisäksi triperteenejä, hesperidiinia, betaiinia, kuparia, mangaania ym. hivenaineita, jotka kaikki laajentavat kasvin hoitovaikutusta. Kansanviisaus on suositellut piparminttua monien vatsaongelmien yhteydessä pahoinvoinnista kuukautisvaivoihin, samoin ärtyneen suolen oireyhtymän yhteydessä. Piparminttuteellä on rauhoittava ja kipua lievittävä vaikutus. Se auttaa neuroosia, unettomuutta ja liiallista ärtymystä vastaan. Piparminttuteetä on hyödyllistä juoda myös päänsäryn ja pahoinvoinnin yhteydessä.
Kamomilla – Kamomillan kukinnot sisältävät eteeristä öljyä, flavoniglykesideja, kumariinia derivaatteja, hamasuleenia, koliinia, C-vitamiinia, karoteenia, katkeroaromiainetta, rasvaöljyä ja limaa. Sisältää antioksidantteja, jotka tukevat elimistön vastustuskykyä. Eteerinen öljy sisältää lisäksi bisabololia (bisabololilla ja hamasuleenilla on tulehduksenvastainen vaikutus). Kumariinipitoisuuden vuoksi kamomilla vähentää vedenohennuslääkkeiden (varfariini) vaikutusta. Voi myös estää raudan imeytymistä. Kansanlääketieteessä kamomilla on rakastettu yrttikasvi, joka auttaa tukemaan ruoansulatuskanavan normaalia toimintaa ja jolla on hermojärjestelmää vahvistava vaikutus – alentaa verenpainetta, hidastaa sydämenlyöntejä, vähentää jännitystä, lisää tyytyväisyyden tunnetta ja empatiakykyä. Kamomillateen juominen auttaa säilyttämään hengitysteiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikuttaa rauhoittavasti kurkkuun, nieluun ja äänihuuliin. Tukee elimistön vastustuskykyä. Sisältää antioksidantteja. Auttaa tukemaan rentoutumista ja normaalia ja terveellistä unta.
Vadelmanlehdet ja -varret – Vadelmanlehdissä ja -varsissa on C- ja E-vitamiinia, karotiinia, frageriinia ja fenyylikarboksyylihappoa. Vadelmanlehti- ja/tai -varsitee auttaa jännitystä ja hermostuneisuutta vastaan, siitä on apua ripuliin, se toimiin hikoiluttavasti, sitä voi juoda vilustumisen yhteydessä (lievittää yskää, kurkkukipua, särkevää suuta), se auttaa herkkien ienten ja suun haavaumien yhteydessä, laskee turvotusta, hoitaa ihovaivoja (paiseita), auttaa kivuliaiden kuukautisten yhteydessä ja säilyttää ihon kauniina, kimmoisana ja hohtavana. Raskaana olevilla lievittää aamupahoinvointia, nopeuttaa ja helpottaa synnytystä ja stimuloi maidon syntyä.
Mustaherukanlehdet ja -varret – Mustaherukan lehdet sisältävät C-vitamiinia, fytonsideja, magnesiumia, mangaania, hopeaa, kuparia, rikkiä ja eteerisiä öljyjä. Mustaherukanlehtiuute auttaa myös poistamaan elimistöstä liian puriini- ja virtsahapon. Suuren vitamiinipitoisuuden vuoksi mustaherukanlehdillä on vahvistava, virkistävä ja väsymystä karkottava vaikutus.
Tyrninlehdet – Tyrnitee nostaa immuniteettia. Ientulehduksen yhteydessä apua on väkevästä tyrniteestä. Jos haluatte vahvistaa hiuksia, voitte käyttää samaa teetä myös hiustenpesuun. Tyrnin lehdistä ja oksista valmistetulla liuoksella huuhtelu vahvistaa hiusten juuria ja auttaa hilsettä ja hiustenlähtöä vastaan.
Koivunlehdet – Koivunlehdet sisältävät eteeristä öljyä, pihkaa, C-vitamiinia, saponiineja, parkkiaineita, flavonoideja ja tuoreina niissä on myös voimakkaita antibioottisesti vaikuttavia aineita. Koivunlehtitee edistää virtsan-, hien- ja sapeneritystä (suositeltavaa juoda munuais- ja sappikivitaudin yhteydessä). Koivunlehtitee herättää ihmisissä intuitiivisiä voimia ja muuttaa heidät sensitiivisiksi – se vapauttaa peloista, epäilyistä ja murehtimisesta. Koivunlehtitee auttaa elimistöä puhdistumaan myrkyllisistä aineista, koska sillä on diureettinen (vettä poistava) vaikutus.
Mustikanlehdet ja -varret – Mustikan lehdissä on paljon C-vitamiinia ja neomyrtilliinia, jonka vuoksi ne ovat loistavia antioksidantteja. Mustikanlehtitee auttaa ikääntymiseen liittyvien fysikaalisten muutosten ja kroonisten sairauksien torjuntaan. Mustikanlehtitee on hyvää verisuonistolle ja sillä on ruoansulatusta tukeva ja veren sokeripitoisuutta vähentävä vaikutus.
OHMYGOSSIP – Maailman talousfoorumi laatii vuosittain valtioiden kilpailukykytaulukon, josta ilmenevät myös kaikkein kalleimmat maat, joihin matkustaa. Taulukossa otetaan huomioon keskimääräiset hotellihinnat, päivittäiset kustannukset eli elinkustannukset, lentolippujen hinnat, lentokenttämaksut ja polttoaineen hinnat.
Maailman kallein maa vuoden 2015 tietojen perusteella on Sveitsi. Viro jää 141 maan joukossa suunnilleen taulukon keskivaiheille. Kaikkein edullisinta on matkustaa sellaisiin maihin kuin Iran, Egypti, Indonesia, Jemen ja Gambia. Halpuus ei aina merkitse turvallisuutta ja vaarattomuutta.
OHMYGOSSIP – Islannin poliisi pysäytti viime viikolla kaksi autoilijaa, jotka väittivät, että rikkoivat liikennesääntöjä revontulien vaikutuksesta.
Molemmat välikohtaukset sattuivat Keflavikin lentoaseman lähistöllä. Yksi auto nähtiin kiemurtelemassa tiellä, jonka vuoksi poliisi pysäytti sen. Vaikka saattoikin olettaa, että kuljettaja on humalassa, alkometri osoitti täyttä raittiutta. Kuljettaja selitti, ettei yksinkertaisesti voinut irrottaa katsettaan revontulista.
Toisen auton kanssa oli sama juttu – ajoneuvo pysäytettiin, sen kuljettaja pantiin puhaltamaan alkometriin ja taas todettiin, että autoilija on raitis. Hän oli vain katsonut haltioituneena revontulia.
OHMYGOSSIP – Kohtuullista alkoholinkäyttöä pidetään turvallisena ja jopa terveellisenä, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pitkäaikainen alkoholinkäyttö saattaa edistää myös haitallisia sydänmuutoksia ja altistaa eteisvärinä-rytmihäiriölle.
Osana tutkimusta tutkijat kuvasivat 5 200 keskimäärin 56-vuotiaan yhdysvaltalaisen sydämet ultraäänellä ja havaitsivat tutkittavien vasempien sydäneteisten olevan sitä suurempia mitä enemmän osallistujat joivat alkoholia. Myös riski sairastua eteisvärinään seurannan aikana suureni 5 prosenttia jokaista päivittäin nautittua alkoholiannosta kohden. Sydäneteisen suurentuminen myös selitti merkittävän osan havaituista eteisvärinöistä. Yhdysvaltalaisten tulokset kuvastavat alkoholin kahtalaisia sydänvaikutuksia, jotka ovat positiivisia tai negatiivisia riippuen siitä, mitä oireita painotetaan. Kohtuukäyttö saattaakin samaan aikaan suurentaa eteisvärinän vaaraa ja ehkäistä esimerkiksi sydäninfarkteja.
Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.
OHMYGOSSIP – Aikakauskirja Psychological Sciencen järjestämästä tutkimuksesta ilmeni, että rakastelleita henkilöitä kaunistaa erityinen seksin jälkeinen hohto jopa 48 tuntia yhdynnästä. Kyllä, se, että rakastelit, näkyy sinusta periaatteessa kaikkialta myös kaksi päivää myöhemmin.
Tutkimuksessa pyydettiin 214 paria pitämään kahden viikon ajan seksipäiväkirjaa. Heidän tuli merkitä siihen milloin he rakastelivat, miten tyytyväisiä he yhdyntään olivat ja miten he arvioivat suhteensa tilaa.
Tuloksista pääteltiin, että yhdyntää seuraava aura on ihmisillä olemassa vielä 48 tuntia myöhemmin, mutta kolmanteen päivään mennessä se katoaa. Tutkimukseen osallistuneet ihmiset olivat kaksi päivää viimeisimmän vuodemaratonin jälkeen tuntuvasti tyytyväisempiä kaikkiin elämänsä puoliin kuin 48 tunnin kulumisen jälkeen.
Joten kun joku tuntuu sinusta kummallisen onnelliselta, niin nyt on syy tiedossa – se henkilö on todennäköisesti rakastellut viimeisten 48 tunnin aikana!
OHMYGOSSIP – Tytöt, ettekö halua tuntea itseänne hemmotelluiksi? Hyvä, sitä haluavat myös pojat. Tarve saada hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi auttaa säilyttämään kipinän suhteessanne. Paras asia, jonka voit tehdä tyttöystävänä, on saada poikaystäväsi tuntemaan itsensä rakastetuksi ja halutuksi. Tässä on viisi tapaa saada poikaystäväsi tuntemaan itsensä tärkeäksi!
1. Seiso hänen rinnallaan
Miehen täytyy saada tietää, että uskot häneen ja hänen mahdollisuuksiinsa. Etsi keinot auttaaksesi häntä saavuttamaan päämääränsä. Rohkaisusi, kannustus ja positiivinen läsnäolo auttavat häntä olemaan parhaimmillaan. Mikään muu ei saa miestä tuntemaan itseään erikoiseksi kuin se, että näytät rakkautesi, ihalusi ja kannustuksesi häntä kohtaan. Älä välttele tai laiminlyö häntä silloin, kun hän käy läpi vaikeita aikoja. Sen sijaan ole hänen voimapilarinsa ja jos teet niin, hän saattaa haluta viettää loppuelämänsä kanssasi.
2. Arvosta häntä
Huomioi kaikki ne asiat, jotka hän tekee saadakseen tuntemaan sinut erityiseksi ja onnelliseksi. Anna hänen tietää, että sinä aidosti arvostat kaikkea sitä, mitä hän panostaa suhteeseenne. Sano ”kiitos” usein ja tarkoita sitä. Tämä varmasti saa hänet tuntemaan olonsa hyväksi ja innoittaa häntä tekemään enemmän suhteen eteen.
3. Kehu häntä
Säännöllinen kehuminen auttaa särkemään jään miehesi kovan itsetunnon ympäriltä. Kehu hänen vahvuuksiaan ja anna hänen tietää miten ihana persoona hän on. Miehelle merkitsee paljon kuulla tyttöystävältään, miten fiksu, komea ja lahjakas hän on. Mitä enemmän hän tätä kuulee, sitä enemmän se ajaa häntä yrittämään elämässä. Miehen onni riippuu paljon rakkaudesta ja naisen arvostuksesta hänen elämässään. Tämä ei tarkoita, että sinun pitää kehua ja taputtaa hänelle kaikesta mitä hän tekee. Jos tunnet, että hän ei ole oikeilla raiteilla, ole avoin asiassa mutta rakastavalla tavalla.
4. Näytä hyvältä häntä varten
Pukeudu upeasti ja näytä kuumalta miehellesi; hän tulee rakastamaan sitä. Näytä hänelle, että hän on tehnyt oikean valinnan ottaessaan sinut. Sinun ei tarvitse tuhlata miljoonia siihen. Pääasia, että olet onnellinen siitä miltä näytät ja pyrit olemaan terve ja pitämään huolta itsestäsi. Pidä ylläsi toisinaan hänen lempivärisiä ja valitsemiaan mekkoja tai kun hän vaatii sitä. Tämä tulee miellyttämään häntä hyvin paljon.
5. Vietä intiimejä hetkiä hänen kanssaan
Miehet kaipaavat henkistä tukea yhtä paljon kuin naiset. Halaa häntä usein ja mene suihkuun hänen kanssaan rakkaudella ja tunteella. Miehet nauttivat läheisyydestä vielä enemmän kuin tietävät, että olet onnellinen heidän kanssaan. Miehet näkevät seksin yhtenä tapana olla sitoutunut liittoon. Nyt sinä tiedät mitä tehdä!
Saada mies tuntemaan itsensä erityiseksi ei ole tämän vaikeampaa.Nämä yksinkertaiset vinkit voivat auttaa rikastuttamaan suhdetta ja tuntemaan hänen olonsa erinomaiseksi!