OHMYGOSSIP – Norjan kruununprinsessa Mette-Marit paljasti, että epäili itsellään välillä huimauksen ja pahoinvoinnin vuoksi varhaista menopaussia. 44-vuotiaan naisen tuli edellisen vuoden marraskuussa tästä syystä myös vetäytyä julkisuudesta, koska hän tunsi jatkuvasti kuin olisi ”juonut lautalla liikaa”.
Hämmästyttävän nuorekas kolmen lapsen äiti ilmoitti nyt julkisuudelle, että häntä vaivasikin mystinen sairaus nimeltä vertigo eli huimaus.
Naista häirinnyt sairaus tuo mukanaan tasapainohäiriöitä, huimausta ja pahoinvointia. Mette-Marit kertoi norjalaiselle radioasemalle P3, miten hän kärsi: ”Kun käänsin päätäni hieman nopeammin, oli sellainen tunne, kuin koko maailma liikkuisi. Aloin hikoilla ja voida pahoin. Olin varma siitä, että olen aikaisen menopaussin kynnyksellä.”
OHMYGOSSIP – Yksi suosikkimessuistani ovat vuosittain Suomessa järjestettävät Matkamessut, jotka pidetään Helsingissä. MATKA-turismimessut järjestetään tänä vuonna jo 32. kerran! Vierailijamäärältään messut ovat yksi Helsingin messukeskuksen suosituimmista tapahtumista.
MATKA 2018 -messuilla on edustettuina matkajärjestöjä sekä Suomesta että ulkomailta. Niin sanottu ”Workshop Day” pidetään ennen messujen avaamista keskiviikkona 17. tammikuuta. Suomi myy mahdollisuuksiaan ohjelman ”Meet Finland” puitteissa. Siellä voi tavata Suomen matkailualan avainhenkilöitä. Samana päivänä järjestetään myös MATKA-messujen erikoisohjelma Global Workshop. Ohjelma on tarkoitettu ulkomaisille yrityksille, jotka haluavat tarjota palveluitaan. NordenBladetin (Scandinaviassa suosituin matkailumedia) ja sen alaisuuteen kuuluvien yritysten (OHMYGOSSIP-sites ja Bloglist24) edustajat ovat luonnollisesti mukana messuilla tänäkin vuonna!
OHMYGOSSIP-sivustot liittyivät skandinavialaiseen mediakonserniin NordenBladetiin vähemmän kuin vuosi sitten. NordenBladetiin liittyi myös erittäin suosittu kansainvälinen blogiverkosto BlogList24. Tänään minun pitää suorastaan nipistää itseäni uskoakseni suurta menestystarinaamme, mutta NordenBladetin virallisena edustajana voin vahvistaa teille, että olemme kasvaneet yhdeksi Skandinavian tunnetuimmista ja suurimmista mediakonserneista! (lue myös: Skandinavian mediakonsernien TOP10 – Bonnier, Sanoma, MTG, Schibsted, Egmont, Aller, YLE, Otava, Alma, NordenBladet). Tämä kaikki luonnollisesti uskollisten lukijoidemme ja reippaan, ahkeran ja upean kansainvälisen tiimimme ansiosta! Kiitos teille, rakkaat lukijat, kirjoittajat, yhteistyökumppanit ja tukijat! Te yhdessä olettekin NordenBladet – teidän kanssamme teemme Pohjoismaiden yhtä suurimmista mediaportaaleista!
Tänä vuonna otan Matkamessuille mukaan tyttäreni Estella Elishevan, joka on yksi Skandinavian tunnetuimmista nuorista (lapsi-) viulunsoittajista, OHMYGOSSIPteenin perustaja ja päätoimittaja sekä Instagramissa Luxury travel influencer – kaikki tämä vain 11-vuotiaana! Minun mottoni on, että kaikki on mahdollista ja hyviä tuttavuuksia ja omia mahdollisuuksiaan käyttämällä jokainen ihminen voi olla menestyvä – niin opetan myös lapsilleni. Olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin heidät otetaan mukaan ns. ”todelliseen elämään”, sitä nopeammin he saavat myös tarvittavaa elämänkokemusta. Yritän osoittaa lapsille, että elämässä täytyy tehdä työtä tuttavuuksien, yhteistyömahdollisuuksien ja sopimusten solmimisen eteen – suunnittelu, vuorovaikutus, kaupanteko, sopimiset, neuvottelut ja sopimusten solmiminen – tämä kaikki on yhtä hienosäätöistä prosessia omien tavoitteiden saavuttamisessa!
Tänään suunnittelin meille käyntikortit. Mitä pidätte? Sopivatko sellaisenaan vai tulisiko jotain muuttaa? Alempana 4x erilaisten käyntikorttiemme muotoilut:
Huomenna alan etsiä laadukasta hotellia Helsingin keskustasta. Olemme Helsingissä 4 yötä ja suunnitelmissa on löytää korkeatasoinen, ylellinen hotelli, jossa ehdottomasti on allas ja SPA illan rentoutumiseen, ja joka sijaitsisi Kampin ympäristössä, sillä haluan ehdottomasti vierailla tyttäreni kanssa myös Helsingin synagogassa, Suomen juutalaisessa koulussa, Israelin suurlähetystössä ja messujen lisäksi myös keskustan hienoissa ravintoloissa ja näyttelyissä!
Avainsanat: Scandinaviassa suosituin matkailumedia, NordenBladet, OHMYGOSSIP, Scandiavia, skandinavialaiset, Pohjoismaat, matkailu, matkailuelinkeino, matkailuauto, matkailuautot, matkailumessut, matkailu messut, matkailuala, matkailuauto vuokraus, matkailualan perustutkinto, matkailu avartaa, matkailuvaunu, matkailuvaunut, matkailuauto b kortti, matkailuvaunu b-kortti, matkailualan työpaikat, matkailu suomessa, matkailu uutiset, matkailu ala, matkailu suomi, matkailu elokuvat, matkailu työpaikat, caravan matkailu, matkailu ja ravitsemisala, matkailublogi, matkailu artikkeli, matkailu avartaa englanniksi, matkailu foorumi, cityshoppari matkailu, matkailu avoimet työpaikat, matkailu äkkilähdöt, älypää matkailu, äkäslompolo matkailu, matkailu ja majoitus, matkailu blogilista, matkailu diilit, matkailu englanniksi, matkailu elinkeinona, matkailu finland, matkailu helsinki, matkailu ilmastonmuutos, matkailu ja ravintola-alan tes palkka, matkailu ja palveluliiketoiminta, matkailu ja ravintola ala, matkailu ja terveys, tech-uutisia, tech news, tech uutisia, matkailu uutisia, matkailu kotimaassa, matkailu koulutus. matkailu ja terveys, matkailu kotimaassa. matkailu koulutus, matkailu keskustelu, matkailu kiinnostaa lapsiarkea enemmän, matkailu lehti, matkailu lasten kanssa, matkailulehdet, matkailu lainsäädäntö, matkailumainos, matkailumarkkinointi, matkailu nähtävyydet, matkailu opiskelu, matkailuohjelma, matkailu pohjanmaa, matkailu suomessa kesällä. matkailu lasten kanssa, matkailulehdet, matkailu lainsäädäntö, matkailumainos, matkailumarkkinointi, matkailu nähtävyydet, matkailu opiskelu, matkailuohjelma, matkailu pohjanmaa, finnish travel blogger, travel bloggers from Finland. matkailu suomessa kesällä, influencer, influencers, vaikutusvalta, vaikuttajat. luettelo bloggaajista, top bloggaajia, kuuluisia bloggaajia, parhaat bloggaajat, tunnetuimpia bloggaajia, visit, bloggaajia Ruotsista, bloggaajia Suomesta, bloggaajia Tanskasta, bloggaajia Norjasta, bloggaajia Virosta, bloggaajia Islannista, bloggaajia Pohjoismaista, Mihin mennä, mitä tehdä, mitä nähdä, mitä vierailla, tiedot, tieto, informaatio, neuvonta, tiedotus, tiedotustoiminta, travel, matkailublogi, blogi, matkailubloggaaja, matkailutoimisto, matkailu keskustelu, matkailu kiinnostaa lapsiarkea enemmän, matkailu lehti. Suomen suosituin matkailumedia, turvallinen matka, turvallinen matkakohde lapsiperheille, turvallinen matkakohde, turvallinen matkakohde yksin matkustavalle, turvallinen matkalaukku, turvallinen matkailu, turvallinen matkailumaa, turvallinen matkatoimisto, turvallinen matkapuhelin, turvallista matkaa, turvallista matkaa aalloilla elämän. turvallista matkaa aalloilla, turvallista matkaa englanniksi, turvallista matkaa in english, halpa ja turvallinen matkakohde, turvallista matkaa kanssa hyvän ystävän, turvallinen käsilaukku matkalle, matkusta turvallisesti, eurooppalainen sairausvakuutuskortti, EHIC. EU:n matkustajaoikeudet, matkustaja-alus turvallisuus, matkustaminen, matkustusturvallisuus, turvallisuus. matkailu, matkailuelinkeino, matkailuauto, matkailuautot, matkailumessut, matkailu messut, matkailuala, matkailuauto vuokraus, matkailualan perustutkinto, matkailu avartaa, matkailuvaunu, matkailuvaunut, matkailuauto b kortti, matkailuvaunu b-kortti, matkailualan työpaikat, matkailu suomessa, matkailu uutiset, matkailu ala, matkailu suomi, matkailu elokuvat, matkailu työpaikat, caravan matkailu, matkailu ja ravitsemisala, matkailublogi, matkailu artikkeli, matkailu avartaa englanniksi, matkailu foorumi, cityshoppari matkailu, matkailu avoimet työpaikat, matkailu äkkilähdöt, älypää matkailu, äkäslompolo matkailu, matkailu ja majoitus, matkailu blogilista, matkailu diilit. matkailu englanniksi, matkailu elinkeinona, matkailu finland, matkailu helsinki, matkailu ilmastonmuutos, matkailu ja ravintola-alan tes palkka, matkailu ja palveluliiketoiminta, matkailu ja ravintola ala.
OHMYGOSSIP – Maailmankuulu bulgarialainen selvännäkijä Vanga ennusti jo vuosikymmeniä sitten maailman tulevaisuuden. Sokea mystikko näki ennakolta 11. syyskuun terrori-iskut, Islamilaisen valtion synnyn ja valloitukset, Yhdistyneen kuningaskunnan eron Euroopan unionista, Syyrian sodassa tapahtuneet hyökkäykset kemiallisin asein, yleismaailmallisen lämpenemisen ja myös sen, että USA:n 44. presidentti on mustaihoinen ja jää viimeiseksi demokraattiseksi valtion päämieheksi. Salaliittoteoreetikot eivät epäile Vanga ennustuksia, mutta ovat päätyneet johtopäätökseen, jonka mukaan selvännäkijän pahaenteiset ennustukset saattavat erehtyä ajallisesti vuodella, kertoo Mirror.
Vuonna 1996 välittömästi ennen kuolemaansa Vanga ilmoitti, että vuonna 2016 muslimit pelästyttävät maailmaa kemiallisen aseen käytöllä. Salaliittoteoreetikot ovat vakuuttuneet siitä, että Vangan ennustus viittasi viime kuussa Syyriassa tapahtuneeseen hyökkäykseen, jossa käytettiin kemiallisia aseita.
Nainen ennusti myös, että kolmas maailmansota alkaa sinä vuonna, jona syntyy vastakkainasettelu USA:n, Venäjän ja Pohjois-Korean ja Kiinan välillä. Voimakkaita jännityksiä näiden maiden välillä on jo syntynyt, mutta mikäli selvännäkijän ennustuksien pitäisi ajallisesti olla vuoden verran paikaltaan, kansainvälinen konflikti alkaa ensi vuonna, ts. vuonna 2018.
Bulgariasta kotoisin ollut Vangelia Pandeva Dimitrova eli Vanga oli vain 12-vuotias, kun hän sattui ankaraan myrskyyn ja menetti näkönsä, mutta sai samalla selvännäkijän kyvyt. Nainen on ennustanut tapahtumia 85 % osuudelta oikein.
Kuva: Vanga (OHMYGOSSIP)
Lue myös: KATSAUS kuuluisan bulgarialaisen selvännäkijä Vangan ennustuksista. Osuvatko kaikki todellakin kohdalleen?
OHMYGOSSIP – Eurooppa jää autioksi: Selvännäkijän mukaan Eurooppa jää vuonna 2016 autioksi, kylmäksi ja lähes elottomaksi. Tämän aiheuttajana Vanga pitää kemiallisten aseiden käyttöä äärimmäisyysaineksia vastaan. Pariisi ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen Euroopan parlamentti julkisti raportin, jossa tuodaan selvästi esiin vaara, että ISIS saattaa seuraavissa hyökkäyksissään ottaa käyttöön kemiallisia tai biologisia aseita. Epäilyä vahvistaa se tosiasia, että ISIS on yhä enemmän alkanut värvätä kemistejä, fyysikkoja ja ohjelmoijia.
OHMYGOSSIP – Kirjoitin 7. joulukuuta Facebook-sivullani, että etsin jo jonkin aikaa sitten luodulle brändille Elisheva & Shoshana (E&S) sijoittajaa ja yhteistyökumppania. Elisheva & Shoshana -nimisen tavaramerkin, brändin ja blogin loin jo vuosia sitten tehdäkseni jotain tyttärieni Estella Elishevan (11) ja Ivanka Shoshanan (9) kanssa yhdessä.
Koska olen Skandinavian mediassa erittäin aktiivinen – johdan Skandinavian tunnetuimpien mediakonsernien TOP10-listalle kuuluvaa viisikielistä ja 17 maassa toimivaa julkaisua NordenBladet (lisää tietoa löydätte TÄSTÄ) ja sen alaisuudessa olevia OHMYGOSSIP-sivustoja, olen viulistityttäreni Estella Elishevan (Instagram: @Estella.Elisheva , Twitter: @EstellaElisheva) manageri ja lisäksi hallinnoin kahdeksan maailman mittakaavassa suuren tähden sosiaalisen median tilejä – huomaan usein, etten voi enkä ehdi tehdä kaikkea itse, toisinaan osa toimista tulee delegoida eteenpäin. Jotta liiketoiminta toimisi, ei ole järkevää tehdä, valvoa ja päättää kaikkea 100-prosenttisesti itse ja pitää käsissään kaikkia yrityksen hankkeita ja osakkeita. Yleensä yhdessä päästään pitemmälle!
Olen pitempään ajatellut, että E&S tarvitsisi lisää tuulta siipiinsä. Vahvaa rahoitusta ja liikemaailmassa hyvin kokenutta kättä. E&S on menestyvä pieni brändi, jota on mainostettu vuosia, mutta joka on minun tiiviin aikatauluni vuoksi nykyisin jäänyt hieman sivuun. Nyt ajattelinkin, että minun tulisi löytää itselleni hengenheimolainen ja kumppani, jonka kanssa minulla olisi samanlainen visio ja joka haluaisi sijoittaa yhteiseen yritykseen yhteisen tavoitteen saavuttamisen nimissä yhtä paljon energiaa, aikaa, rahaa ja ideoita. Etsin jotakuta, joka ottaisin käytännön johdon hoidettavakseen samalla, kun minä toimisin luovan työn johtamisen parissa. Siten en etsi vain sijoittajaa, vaan pikemminkin parasta ystävää, joka uskoisi E&S-ajatuksen ja rakastaisi sitä kuten minä, ja haluaisi panostaa siihen yhtä paljon. Liiketoiminnan tuntevaa ihmistä, jolla olisi liikevaistoa, jolla olisi visio, joka näkisi ideassani molemminpuolista voittoa ja tuloa, jonka mielestä olisin yhteistyökumppanina sympaattinen ja joka olisi myös taloudellisesti niin vahvoilla, että pystyisi sijoittamaan yritykseen sekä rahaa että aikaa. Ja mikä tärkeintä — haluaisi luoda jotain uutta ja terveellistä. Ilman todellista uskoa luotavaan tuotteeseen yhteistyö ei ole mahdollista!
Koska monilla läheisistäni ihmisistä on vakavia allergioita ja eri tuotteiden suhteen yliherkkyyttä, tiedän miten tärkeää on luonnollinen ja ekologinen lähestyminen. Maailma on täynnä kemiaa ja kemikaaleja, joita ei saisi lainkaan olla! Minä haluaisin muuttaa asiaa! Tiedän, etten olisi ensimmäinen, ja olen iloinen siitä, että jokaisella ihmisellä on oma visionsa ja omat mieltymyksensä – sellainen markkinasegmentti, jota tarkoitan, on olemassa ja odottaa toimijaa. Tiedän myös, että sellainen yhteistyökumppani, joka täyttäisi kaikki tarvittavat kriteerit, on todennäköisesti harvinaisuus, mutta sellainen on varmasti olemassa ja kun tiemme kohtaavat, yhteistyö tulee olemaan erittäin menestyvää! Haluaisin tarjota E&S-tavaramerkillä erittäin korkealaatuista ja hienostunutta apteekkikosmetiikkaa ja taata ostajalle tuotteen 100-prosenttisen puhtauden, vaikuttavat ominaisuudet ja laadun. Haluaisin tuottaa mieluummin vähän mutta erittäin hyvää!
Minun Facebook-sivuni pienen huudahdukseni välitti lyhyesti suomalaisia uutisia esittävä Eestinen.fi (katso TÄSTÄ), ja aikakauslehti Buduaarin verkkosivusto www.buduaar.ee tekee ensi viikolla asiasta kanssani laajan haastattelun, jossa kerron lähemmin E&S-brändistä ja sijoittajan etsinnästä! Seuratkaa tapahtuvaa! Sitä, joka on vakavasti kiinnostunut Elisheva & Shoshana -brändin luotavasta kosmetiikkasarjasta, pyydän ottamaan yhteyttä minuun osoitteella: info@nordenbladet.com.
OHMYGOSSIP – Ostin tänään itselleni uuden kalenterimuistikirjan ”2018” ja hymyilin itsekseni sitä, että muistikirjani ovat vuosi vuodelta muuttuneet aina isommiksi. Joskus ajattelin, että mitä ihmettä ihmiset tekevät 2x A4 –kokoisilla muistikirjoilla, jotka kuvaavat jättiläiskokoisena koko viikon, mutta nyt minusta tuntuu, että tarvitsen juuri sellaisen. Sain hieman pienemmän (mutta silti jättimäisen!) ja yritän sen avulla selvitä vuodesta 2018. Pidän siitä, että kaikki tärkeä on kirjoitettuna mustana valkoisella – sen suhteen olen hyvin vanhanaikainen – haluan nähdä asiat paperilla. Pidän siitä, että voin nopeasti raapustaa tarvittavat merkinnät, kääntää sivuja ja kuulla niiden rapinaa.
Muistikirja on suuri ystäväni! Suorastaan tykkään muistikirjastani – kaunis, iso ja tilava ystävä suurine vihreine nahkakansineen. Pitää mielessään kaiken tarvittavan! hahaa… Kulutin monta tuntia kaikkien erilaisten irtolehtien ja paperinkulmien muistiinpanojen kirjoittamiseen uuden muistikirjan oikeisiin paikkoihon ja vanhan muistikirjan tärkeiden asioiden siirtämiseen siihen. Nyt se on kuitenkin tehty ja ensi vuoden katsaus silmien edessä. Tähän muistikirjaan liittyen minulla heräsi monta ajatusta:
1. Koska NordenBladetin keskimääräinen lukija on iältään 45+, varakas ja menestyvä skandinavialainen nainen, ja OHMYGOSSIP-sivuston keskimääräinen lukija 32-48 -vuotias korkeakoulutettu seikkailumielinen nainen, niin seuraavana vuonna haluaisin luoda erityisen liiketoiminnasta ja matkailusta kiinnostuneen naisen vuosikalenterin. Se voisi olla tilava, tasokas, laadukas ja luotettavaa tietoa täysi ystävä vuodelle 2019! Minulla on erittäin paljon jänniä ideoita siitä, mitä tähän mennessä yksikään maailman kalenterimuistikirja ei sisällä!
2. Saattaa NordenBladet-sivuston avulla Skandinavian tapahtumien järjestäjät ja lukijat yhteyteen keskenään. Kehitän parhaillaan NordenBladet.com-sivulla järjestelmää, jolla sen voisi tehokkaasti järjestää. Jos teillä herää hyviä ideoita ja suosituksia, kirjoittakaa minulle, sillä teidän mielipiteenne, rakkaat lukijat, ovat minulle kehitystyössä kaikkein tärkeimmät!
Olen suunnitellut aikatauluni erittäin tiiviiksi, joltain osin jopa päällekkäiseksi, joten minun tulee päättää mitä valita, tai sitten delegoida velvollisuuksiani muille. NordenBladet ja OHMYGOSSIP-sivustot osallistuvat säännöllisesti lukuisille kansainvälisille messuille ja konferensseille, ja koska teemme yhteistyötä hyvin paljojen turismitoimistojen ja turismiministeriöiden kanssa ja kerromme eri maista ja niiden kulttuuritapahtumista, olemme suuren osan ajasta matkoilla. Ulkomaanmatkojen lisäksi suuren osan henkilökohtaisesta kalenteristani täyttävät työmatkat Viron, Suomen ja Ruotsin välillä – yhteistyökumppanien ja mainosasiakkaiden kanssa on paljon tapaamisia.
NordenBladetin ja OHMYGOSSIP-sivustojen lisäksi hallinnoin kahdeksan maailman mittakaavassa suuren julkisen elämän henkilön sosiaalista mediaa + omien muiden sivustojen/projektien sosiaalista mediaa ja lahjakkaan viulistityttäreni Estella Elishevan sosiaalista mediaa, esiintymisaikataulua ja yhteistyötä – kaikki tämä vie paljon aikaa, työtä, harkintaa ja parhaiden ratkaisujen etsintää. Kaikkea tätä en pystyisikään tekemään, jos minulla ei olisi kunnollista muistikirjaa. Nyt ostamani muistikirja on kyllä hyvä — mutta minulla on idea, joka tekisi muistikirjasta ihanteellisen!!! — tähän mennessä en ole löytänyt sellaista mistään maailman kolkasta! Sanotaan, että hyvät ideat syntyvät työn ja asioiden kehityksen myötä, ja se on totta!
No, ja sitten on vielä koti, taloudenhoito ja muut puuhat ja merkkipäivät. Upeaa tuntea, että elämä on vilkasta ja jokainen päivä sisältää jotain uutta ja kiinnostavaa! Monet päivät sisältävät itse laatimiani to-do -luetteloita, jotka muistuttavat, että aloittaisin uusia neuvotteluita ja yhteistyöhankkeita ja pyrkisin luomaan uusia kontakteja! Vuodesta 2017 lähtien olen NordenBladetin, OHMYGOSSIPin ja OHMYGOSSIPteenin kehittämiseen ottanut mukaan myös Estella Elishevan, joka on käynyt kanssani lehdistötilaisuuksissa, workshopeissa ja messuilla – hän on erittäin asiallinen ja haluan, että hän näkee jo nuoresta pitäen mitä maailmassa tapahtuu. Vaikka hän onkin vasta 11-vuotias, hänen monet ehdotuksensa ovat olleet erittäin hyviä ja onnistuneita ja hänelle itselleen maailmankuvaa laajentavia. Siten suunnittelen myös hänen vuodelleen 2018 viuluesiintymisten lisäksi monia yhteisiä työmatkoja, messuja ja ulkomaanmatkoja.
Olkoon meidän vuoden 2018 ”muistikirjamme” täynnä kiinnostavia tapahtumia ja saavutuksia ja toteutukoon minun ideani ihanteellisesta aktiivisen ja menestyvän naisen muistikirjasta vuodelle 2019!
NordenBladet – Koko ajan tapahtuu mielettömän paljon. Haluaisin pitää teidät 100 % perillä kaikista toimistani, mutta epäilen, ehdinkö esittää kymmentäkään prosenttia siitä, mitä päivittäin tapahtuu. Dilemma on, kirjoittaako blogitekstejä taajempaan ja paljon lyhemmin vai harvemmin ja perusteellisemmin. Kummasta pitäisitte enemmän?
NordenBladet ja sen alle kuuluvat OHMYGOSSIP-sivut kasvavat mieletöntä vauhtia! Niin nopeaa kasvua en olisi osannut toivoa edes suurimmissa fantasioissani! NordenBladet kilpailee tänään vaihtelevalla menestyksellä Skandinavian suurimpien mediakonsernien TOP-10 -listan (Bonnier, Sanoma, MTG, Schibsted, Egmont, Aller, YLE, Otava, Alma, NordenBladet) lukijoista ja on sosiaalisessa mediassa jatkuvasti parhaiden skandinavialaisten julkaisujen TOP5:n joukossa – tämä sija on saavutettu OHMYGOSSIPin suuren kansainvälisen lukijakunnan ansiosta. Haaveeni on tehdä NordenBladetista Skandinavian #1 sanomalehti ja online-julkaisu ja NordenBlaedetin viihdesivustosta OHMYGOSSIP Skandinavian #1 aikakauskirja ja online-julkaisu!
Tiedän haaveilevani suuresti – mutta kun katsomme Skandinavian mediamaaston muita tekijöitä, näemme, että olemme oikealla tiellä – NordenBladet (samoin kuin Sanoma ja Modern Times Group) on muiden suurten mediajulkaisujen ohella perustamisen osalta suorastaan vauva! Bonnier perustettiin 213 vuotta sitten ja NordenBladet 5 vuotta sitten, ja se, että meitä vertaillaan jo menestystaulukoissa, on mielestäni loistava menestys! Luonnollisesti kasvuvaraa on vielä erittäin paljon, mutta tunnen sydämessäni, että liikumme oikeaa tietä ylöspäin ja tällainen saavutus saa sydämen lyömään kiihkeämpään!
Pieni katsaus Skandinavian TOP10-mediakonserneista:
Bonnier – Perustettiin 213 vuotta sitten
Bonnier on vuonna 1804 perustettu ruotsalainen kustannuskonserni. Yritys sai alkunsa, kun Gerhard Bonnier perusti Kööpenhaminaan kirjakaupan. Vuonna 1837 Tukholmassa perustettiin kirjankustantamo Albert Bonniers Förlag. Vuonna 1924 Bonnierin perhe osti ruotsalaisen päivälehden Dagens Nyheter enemmistöosakkuuden, vuonna 1929 Ruotsin tuolloisen suurimman sanomalehtikustantamon Ahlen&Akerlund. Vuonna 1944 Bonnier perusti menestyvän iltapäivälehden Expressen. Vuonna 1950 Bonnier alkoi kustantaa sarjakuvia. Vuonna 1965 Bonnier aloitti erikoisalojen aikakauslehtien julkaisun. Vuonna 1973 perheyritys laajeni filmibisnekseen ostamalla Ruotsin suurimman elokuvien tuottajan SF. Vuonna 1976 aloitti toimintansa Bonnierien perheelle kuuluva talouslehti Dagens Industri. Vuonna 1984 Bonnier alkoi kustantaa aikakauskirjaa Science Illustrated. Vuonna 1989 Bonnier perusti sanomalehden Äripäev. Vuodesta 1997 lähtien Bonnier on hankkinut vaiheittain osakkeita Ruotsin suurimmasta tv-kanavasta TV4 ja nykyisin Bonnierille kuuluu yrityksen osakkeista lähes 99 %. Vuonna 2005 Bonnier osti suomalaisen tv-kanavan MTV3 ja radioaseman Radio Nova. Vuonna 2006 Bonnier osti osakkuuden yhdysvaltalaisesta kustantamosta World Publication, joka julkaisee noin 50 aikakauskirjaa ja hallinnoi lähes puolta sataa verkkosivustoa. Nykyisin Bonnier on edustettuna 25 maassa ja yhteensä konsernilla on osakkuuksia 175 yrityksessä kautta maailman. Bonnier on edelleenkin perheyhtiö.
Sanoma – Perustettiin 18 vuotta sitten
Perustettu vuonna 1999. Sanoma Oyj (vuoteen 2008 SanomaWSOY) on Suomen suurin ja Pohjoismaiden toiseksi suurin mediakonserni, joka toimii yli 20 Euroopan maassa. Yrityksen pääkonttori on Helsingissä. Yrityksessä työskentelee noin 19.500 ihmistä. Konserniin kuuluu esimerkiksi Suomen ja Pohjoismaiden suurin sanomalehti Helsingin Sanomat. Konserniin kuuluvalla Nelonen Medialla on kuusi tv-kanavaa, joista tärkein on Nelonen.
Modern Times Group (MTG) – Perustettiin 20 vuotta sitten
Perustettiin vuonna 1997. Modern Times Group (MTG) on ruotsalainen mediayritys. MTG:n muodosti mediayrityksiä omistava investointiliike Kinnevik vuonna 1997 yhdistämällä yritykset Viasat ja Metro International nimen Modern Times Group alle. Viasatin muodostaa ryhmä tv-kanavia, joihin kuuluu esimerkiksi TV3 (Ruotsin ensimmäinen kaupallinen tv-kanava, joka aloitti toimintansa vuonna 1987), ZTV, Viasat Sport ja TV1000. Metro International hallinnoi puolestaan ilmaisjakelulehtiketjua. MTG on listattuna Tukholman pörssissä, sen tunnuksina ovat symbolit MTGA ja MTGB.
Schibsted – Perustettiin 178 vuotta sitten
Perustettiin vuonna 1839. Schibsted on Norjalainen mediaryhmittymä, joka toimii 20 maassa, varsinkin Norjassa ja Ruotsissa. Yhtiö on noteerattu Oslon arvopaperipörssissä. Virossa yhtiöllä olivat sanomalehdet Postimees ja Õhtuleht sekä tv-kanavat Kanal 2 ja Kanal 11. Vuonna 1998 se osti Sõnumilehden. Schibstedin toiminta liittyy erilaisiin media-aloihin, kuten: sanomalehti, televisio, kustannustoiminta, multimedia ja matkapuhelinpalvelut. Schibstedin osakkeista käydään kauppaa Oslon pörssissä.
Egmont – Perustettiin 139 vuotta sitten
Egmont-konserni (aiemmin Gutenberghus Group) on Kööpenhaminassa vuonna 1878 perustettu tanskalainen mediayritys. Egmont Groupin perusti Egmont Harald Petersen vuonna 1878.
Aller – Perustettiin 144 vuotta sitten
Perustettiin vuonna 1873. Aller Media on pohjoismainen mediakonserni, jonka pääkonttori on Tanskassa Kööpenhaminassa. Aller Median tunnetuimmat brändit ovat Elle, Cafe, Familie Journalen, Femina, Allers ja Se og Hør. Aller Median perustivat vuonna 1873 Kööpenhaminassa Carl Aller ja hänen puolisonsa Laura Aller ja 1890-luvulla yritys laajeni Ruotsiin ja Norjaan sekä vuonna 1992 Suomeen.
Yle – Perustettiin91 vuotta sitten
Yle (koko nimi suomeksi Yleisradio Oy ja ruotsiksi Rundradion Ab) on suomen valtiollinen tv- ja radiokonserni, joka perustettiin vuonna 1926. Yle on valtiollinen yleisradioyhtiö, jolla on paljon yhteistä brittiläisen yleisradio BBC:n kanssa, sillä suuresti juuri tästä mallia ottaen Yle onkin rakennettu. Yle kuuluu Suomen valtiolle (99,98 % yrityksestä). Ylellä on neljä kansallista tv-kanavaa, 13 radioverkkoa ja 25 paikallista radiokanavaa. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa – noin 5,5 % Suomen väestöstä puhuu äidinkielenään ruotsia.
Otava – Perustettiin 127 vuotta sitten
Otava (virallisesti Kustannusosakeyhtiö Otava) on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista kustantamoista. Otava on kustantanut muun muassa Eino Leinon, Veijo Meren, Marja-Liisa Vartion, Paavo Haavikon, Tuomas Anhavan, Mauri Kunnaksen, Antti Tuurin, Kjell Westön ja Laila Hirvisaaren (ennen Hietamies) teoksia. Otava on osakeyhtiö, joka perustettiin vuonna 1890. Se on Otava-konsernin (Otava Oy) osa. Päätoimittajana on vuodesta 2009 lähtien ollut Pasi Vainio. Kustannusyhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli 54,5 miljoonaa euroa, voitto 7,2 miljoonaa euroa.
Alma – Perustettiin 168 vuotta sitten
Perustettiin vuonna 1849. Alma Media on mediayritys, joka keskittyy digitaalisiin palveluihin ja kustannustoimintaan. Alma Median tunnetuimmat brändit ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Talouselämä Monster.fi ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee suunnilleen 2.400 henkilöä.
NordenBladet – Perustettiin 5 vuotta sitten
NordenBladet on lukijakunnaltaan yksi pohjoismaiden suurimmista mediakonserneista (yli 7 miljoonaa lukijaa kuukaudessa), jonka pääkonttori sijaitsee Virossa Tallinnassa. Perustajana vuonna 2012 oli kansainvälisten OHMYGOSSIP-sivustojen omistaja ja Skandinavian tunnetuin blogin pitäjä ja sosiaalisessa mediassa seuratuin nainen Helena-Reet Ennet. Toimii 17 maassa, lähinnä Virossa, Suomessa, Ruotsissa, Amerikassa, Englannissa, Brasiliassa ja Venäjällä. NordenBladetin tunnetuimmat brändit ovat NordenBladet, OHMYGOSSIP, OHMYGOSSIPteen, Ohmygossip Couture ja Bloglist24.
Avainsanat: Suomen suosituin media, Pohjoismaat, pohjoismainen, pohjoinen, Pohjoismaiset tiedotusvälineet, Nordic media, Nordic, Norden, Pohjoismaiset mediaryhmät, mediakonserni, mediayhtiö, media-ryhmät Suomesta, Ruotsin media-ryhmiä, median ryhmät Norjasta, mediakonserneista, Viron mediajulkaisuja, tanskalaisista tiedotusvälineistä, Eesti, Estonia, Estonian, mediajulkaisut, luettelo tiedotusvälineistä, mitkä ovat suurimmat mediaryhmät, mitkä ovat tunnetuimmat mediaryhmät. mitkä ovat Skandinaviassa tunnetuimmat mediaryhmät, jotka ovat Skandinavian vanhimmat mediaryhmät, televisio, TV, joka omistaa suomalaisen median, omistaja, omistajalle, rikkain median painos, painos, painokset, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Skandinaavinen media, Scandinavian media, skandinaavinen blogi, media online, media corporation, news, mediacorp. media concepts, media group, entertainment, media productions, companies, media conglomerate, media conglomerates, media forms, media types, media concepts, media sectors, sisäänkäynti, finnish median income, finnish media companies, finnish media landscape, finnish media in english, finnish media and communication system, finnish media system, finnish media group sanoma, finnish media group nordenbladet, finland media freedom, finland free media, finland media landscape, finland media market. finnish mass media, finland mass media, finland news media, finland nelonen media, finland ohmygossip media, finland media ownership, finland media profile, finland media regulation, meedia. finland media services, finland social media sites, finnish social media, finland social media, finland media, finland media tax, lehdet, lehdet suomi, lehdet verkossa, lehdet fi jatkuva tilaus, lehdet lahjaksi, lehdet arkisto, alv, lehdet alv. lehdet asiakaspalvelu, lehdet asiakaspalvelu peruutus, lehdet akateeminen kirjakauppa, lehdet akateeminen, lehdet ale, bonnier lehdet, ohmygossip lehdet, nordenbladet lehdet, bonniers lehdet, digitalisoidut lehdet, kotisivut, englanninkieliset lehdet, Suomen suurin, Pohjoismaiden suurin, Pohjoismaiden. suomalaiset e-lehdet, lehti group taloustiedot, lehti group liikevaihto, hyvät lehdet kokemuksia, infoa suomeksi, uutisia suomeksi. lehtien levikit, sanomalehdet, lehdet nuorille, nuorten lehdet, naisten lehdet, naistenlehdet, news lehdet, lehdet ruotsi, ruotsin lehdet, ruotsalaiset lehdet, suomalaiset lehdet, lehti tarjous, lehti tilaus, uudet lehdet, lehdet verotuksessa, sanomalehdet netissä, sanomalehdet levikki, sanomalehdet suomi. sanomalehdet historia, sanomalehdet suomessa. Tukholma, Ruotsi. alma media sanomalehdet, Ohmygossip sanomalehdet, NordenBladet sanomalehdet, Nordisk Blad, NordiskBlad, bladet, nordern bladet, amerikkalaiset sanomalehdet, brittiläiset sanomalehdet. britannian sanomalehdet, sanomalehdet digiarkisto, sanomalehdet englanti, sanomalehdet englanniksi. kaikissa Pohjoismaissa toimiva, englantilaiset sanomalehdet, sanomalehti formaatti, ruotsalainen mediayhtiö, suomalainen mediayhtiö, sanomalehdet helsinki, sanomalehdet helsingissä, sanomalehti historia, uutiset, yhdysvaltalaiset sanomalehdet, sanomalehdet lista, sanomalehdet luettelo. sanomalehtien liitto, televisiokanavaa. lehtimedia, sanomalehden osastot, sanomalehdet pohjanmaa, sanomalehdet pohjois-suomi, sanomalehdet ruotsi, sanomalehti ruotsiksi, ruotsinkieliset sanomalehdet, sanomalehdet suomi levikki, suomalaiset sanomalehdet. suurimmat sanomalehdet, sanomalehdet tietokanta, sanomalehdet tulevaisuus, sanomalehti uutiset, ulkomaiset sanomalehdet, ulkomaiset sanomalehdet verkossa, sanomalehti uudessa mediamaisemassa, sanomalehdet verkossa, sanomalehdet viro, sanomalehtiviikko, sanomalehdet wikipedia, sanomalehdet wiki, sanomalehden ympäristövaikutukset, sanomalehtien yhteystiedot, Bonnier, Sanoma, MTG, Schibsted, Egmont, Aller, YLE, Otava, Alma, NordenBladet.
OHMYGOSSIP – Kädestä ennustajat osaavat määrittää käden viivojen mukaan ihmisen luonteen, ennustaa tulevaisuutta ja nähdä taipumuksia sairauksiin. Kädestä ennustaminen perustuu siihen seikkaan, että planeetat vaikuttavat ihmisen kohtaloon, Ohmygossip.ee kertoo.
Tavallisesti tähän liittyen mainitaan seitsemän planeettaa: rakkautta edustava Venus, vallan symboli Jupiter, kohtalon planeetta Saturnus, menestystä ja lahjakkuutta suosiva Aurinko eli Apollo, suunnitelmien toteutuksesta vastaava Merkurius, lisäksi vielä Mars ja Kuu. Ihmisen jokaisen sormen alla on kukkula, jolla on jonkin planeetan nimi. Peukalon alla on Venuksen, etusormen alla Jupiterin, keskisormen alla Saturnuksen, nimettömän sormen alla Auringon ja pikkusormen alla Merkuriuksen kukkula. Merkuriuksen kukkulan alla on Marsin ja vielä matalammalla Kuun kukkula. Yhden tai toisen planeetan kukkulan suuntaan kulkevaa viivaa kutsutaan samalla nimellä.
Siten ihmisen käden viivojen mukaan on mahdollista määrittää hänen luonteensa, vilkaista tulevaisuuteen ja nähdä myös taipumuksia sairauksiin. Mutta miksi joidenkin ihmisten käden viivat ovat pitkät ja joidenkin lyhyet? Näyttääkö elämänviiva sinun elämänpolkusi pituuden? Mitä yleensä omista käden viivoista voi itsestään lukea?
Kämmenen kolme tärkeintä viivaa ovat sydämenviiva, elämänviiva ja päänviiva. Tarkastelemme, mistä ne kädessäsi viestivät.
SYDÄMÄNVIIVA
Sydämenviiva ilmaisee henkilön tunteellisuutta ja lämmintä sydäntä tai kylmyyttä ja sisäänpäin kääntyneisyyttä, samoin sitä, miten henkilö suhtautuu rakkauteen. Sydämenviiva alkaa pikkusormen alta ja kulkee kämmen poikki peukalon suuntaan. Jos viivaa ei lainkaan ole, henkilö ajattelee rationaalisesti, hän pystyy keskittymään asioihin intensiivisesti ja saavuttamaan haluamansa, mutta voi antaa tunne-elämänsä kadota.
Jos sydämenviiva kulkee kämmenen poikki ja päättyy etusormen ja keskisormen väliselle alueelle, henkilö on järkevä ja rakastava ja hänellä on onnea rakkaudessa ja avioliitossa. Jos sydämenviiva kulkee etusormen alla olevalle kukkulalle, kyseessä on ahne ja itsekäs henkilö, jonka on vaikeaa olla hienotunteinen.
Pitkä sydämenviiva kertoo ulospäin suuntautuneesta luonteesta. Ohut, haaraton viiva on henkilöllä, joka ei ole kovin iloluontoinen. Ketjumainen sydämenviiva viestii tunteiden muutoksista. Viivasta ylöspäin suuntautuvat pienet haarat osoittavat kiintymyksiä, alaspäin suuntautuvat taas pettymyksiä.
Aikaa voi määrittää jakamalla sydämenviiva kolmeen osaan aloittamalla kämmenen sisuksesta ja lopettaen pikkusormen alla.
ELÄMÄNVIIVA
Elämänviiva kertoo henkilön luonteesta ja elämästä yleisesti ja sellainen on kaikissa käsissä. Viivan pituudella ei ole mitään tekemistä elämän pituuden kanssa, vaan se kertoo ihmisen elämänvoimasta. Viiva alkaa kämmenen reunasta etusormen ja peukalon väliltä ja kulkee kaarena peukalon alapuolen suuntaan. Elämänviiva alkaa tavallisesti ns. Jupiterin kukkulan alapuolelta eli aivan etusormen alta. Jos viiva alkaa kuitenkin kukkulan päältä, henkilö on erityisen kunnianhimoinen. Elämänviivan perusteella voi määrittää ihmisen eliniän, kun viiva jaetaan kymmenvuotiskausiin. Seitsemänkymmenen vuoden ikäpiste sijaitsee kämmenen alaosasta noin 2,5 cm päässä.
Mikäli elämänviiva on pitkä ja selväpiirteinen, eikä ketjumainen tai katkonainen, kyseessä n todella elinvoimainen ja henkisesti vahva persoonallisuus, jolla on mahdollisuus elää vanhaksi. Mikäli viiva vielä lisäksi kaartuu voimakkaasta Venuksen kukkulan alla, henkilöllä on runsaasti voimaa ja tahdonvoimaa.
Ketjumainen elämänviiva on merkki huonosta terveydestä. Elämänviivaa risteävät viivat ennustavat murheita tunne- ja perhe-elämässä – viivoja kutsutaan myös kokemuksen viivoiksi. Ylöspäin suuntautuvat viivat merkitsevät aina hyvää, sillä ne viestivät kehityksestä ja yritteliäisyydestä ja kyvystä kuntoutua sairauksista.
PÄÄNVIIVA
Päänviiva on yksi tärkeimmistä älykkyyden mittareista. Päänviivaa sydämenviivaan verrattaessa selviää, hallitseeko henkilöä sydän vai järki. Elämänviivan tapaan päänviivakin alkaa etusormen ja peukalon välistä, mutta kulkee sieltä kämmenen toiseen reunaan. Päänviivan alkukohdalla on seuraavat merkitykset.
Jos päänviiva kulkee alussa hieman elämänviivan kanssa yhdessä, se tarkoittaa, että henkilö on mietteliäs ja harkitseva eikä ole taipuvainen äärimmäisyyksiin.
Mikäli päänviiva kulkee yhdessä elämänviivan kanssa parin sentin matkan, se näyttää äärimmäistä varovaisuutta, pelkuruutta, arkuutta muodostaa oma kanta ja heikkoa itseluottamusta.
Jos päänviiva kulkee elämänviivasta jonkin verran erillään, ihminen on yritteliäämpi ja itsevarmempi. Hän on myös impulsiivinen ja ottaa elämässään riskejä.
Jos päänviiva kulkee molemmissa käsissä elämänviivasta huomattavan kaukana, ihminen on säntäilevä, erittäin impulsiivinen ja levoton eikä jaksa keskittyä pitkää aikaa samaan asiaan.
Mikäli päänviiva alkaa sisempää kuin elämänviiva eli peukalon puolelta, henkilö on helposti loukkaantuva, äksy ja luonteeltaan kiivas.
Lyhyt päänviiva viestii siitä, että henkilö on käytännöllinen ja teräväpäinen. Monilla liikemiehillä on lyhyt päänviiva.
Pitkä päänviiva viittaa kiinnostukseen yksityiskohtiin ja järjestely- ja keskittymiskykyyn. Alaspäin kaartuva viiva kertoo, että henkilöllä on hyvä mielikuvitus ja vaisto. Päänviivan lopussa oleva haarukka osoittaa, että henkilö on ”liian monipuolinen”, toisin sanoen hän ei pysty keskittymään yhteen asiaan ja hänellä ei ole selvää tavoitetta. Päänviivalla voi ajan jakaa kolmeen vaiheeseen: nuoruus, aikuisikä ja vanhuus – peukalon ja etusormen väliltä aloittaen.
OHMYGOSSIP – Solo Sokos Hotel Estoria on saavuttanut teemahuoneillaan (ks. TÄSTÄ) huomiota jo vuosia ja on ollut tähän saakka Viron ainoa muotoilun ja tarinoiden hotelli. Tallinnan viiden parhaan hotellin joukkoon valittu Solo Sokos Hotel Estoriassa on 93 hotellihuonetta, joista jokainen kertoo yhden kiinnostavan virolaisen menestystarinan. Monet eivät ilmeisesti tiedäkään, että Solo Sokos Hotel Estoria sijaitsee samaan ketjuun kuuluvan Viru-hotellin kanssa samassa osoitteessa (Viru väljak 4), NordenBladet kertoo.
Viru-hotelli avattiin Tallinnan ytimessä vuonna 1972 ja on pohjoisnaapurien keskuudessa Viron tunnetuin hotelli kautta aikojen. Tänä vuonna hotelli viettää 45-vuotispäiväänsä ja toimii nimellä Original Sokos Hotel Viru.
Nyt Viru-hotellikin yllättää kiinnostavilla teemahuoneillaan! Suomen juhlavuoteen liittyen hotelli toi satavuotiaan Suomen kiinnostavimmat tarinat vieraiden nähtäviksi ja avasi toukokuussa hotellin 18. kerrokseen yksitoista loistavat näköalat tarjoavaa Suomi-aiheista huonetta, joista jokainen kertoo kiehtovan tarinan Viron pohjoisnaapureista. Aiheita on diplomaateista urheiluun, matkailusta musiikkiin ja kulttuuriin sekä luonnosta sarjakuviin. Jokaiseen tarinaan kätkeytyy sydämellinen sidos Viroon (katso lähemmin Original Sokos Hotel Virun kotisivulta TÄSTÄ).
Evelin Org, miten ajatus teemahuoneista syntyi ja miten suuri menestys huoneet ovat olleet?
Ajatus syntyi yksinkertaisesta halusta lahjoittaa Suomelle niin tärkeän juhlan kunniaksi jotain merkittävää ja samalla hauskaa. Koko hankkeen annoimme ns. lahjana Suomen lähetystölle jo toukokuussa – Virun 45-vuotispäivänä.
Huoneet ovat saaneet erittäin paljon huomiota – on ollut sekä majoittujia että uteliaita katsojia. On hienoa nähdä, että nämä huoneet aiheuttavat ihmisissä niin paljon myönteisiä tuntemuksia. Se oli myös niiden alkuperäinen tavoite.
Onko jokin teemahuone, joka on muita suositumpi? Mikä on vieraiden suosikkihuone, miksi juuri se?
Kaikki huoneet ovat erittäin suosittuja, varsinkin joulun alla. Erittäin monet ovat löytäneet siitä ainutlaatuisen mahdollisuuden persoonallisen joululahjan antamiseen ja ystäviensä ja läheistensä yllättämiseen. Lahjoina suosituimpia ovat luultavasti olleet Suomen lähetystön, jääkiekon ja Fingerporin huoneen lahjakortit.
Vuoden lopussa on luultavasti suurin rooli ollut Suomen lähetystön huoneella. Tässä huoneessa on myös sauna, joka on varsinkin talvikuukausina hieno yllätys.
OHMYGOSSIP – Sara Sieppi (26) on meikkitaiteilija ja vuoden 2011 Miss Suomi. Hän sijoittui vuoden 2011 kilpailussa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi, mutta nousi Miss Suomeksi Pia Pakarisen luopuessa kruunustaan 16. syyskuuta 2011. Sieppi kruunattiin virallisesti Miss Suomeksi 26. syyskuuta juhlatilaisuudessa Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa tanssikoulussa. Hänen ensimmäinen edustusmatkansa oli loka–marraskuussa järjestetty Miss Maailma -kilpailu. Sieppi sijoittui kilpailussa sijalle 110. Vuonna 2013 Sara osallistui Julkkis Big Brother -ohjelmaan. Hän osallistui myös ohjelmiin Martina ja hengenpelastajat ja Viidakon tähtöset. Juontajana hän on ollut Nelosen ohjelmissa Paratiisihotelli (syksy 2015) ja Ummikot ulkomailla (kevät 2016) sekä vuoden 2016 Miss Helsinki -kilpailun finaalissa. Syksyllä 2016 Sieppi juonsi Nelosen ohjelmaa Kiss Bang Love Suomi.
Tässä hän kertoo 10 tosiasiasta, joista et tiedä hänestä!
1. Oon käsittämättömän huono muistamaan ulkomaalaisten biisien, artistien ja näyttelijöiden nimiä. Tuntuu, että mun aivoissa on tässä kohtaa joku lukitus, joka estää mua muistamasta noista mitään. Leffojen nimet aiheuttavat myös päänvaivaa, ja muutamia kertoja olen katsonut saman leffan useampaan kertaan, sillä puolivälissä vasta tajuan, että mähän olen katsonut tämän, kun itse nimi ei kerro mulle mitään.
2. Syntymäpäivät on ehkä parasta, mitä tiedän. Rakastan järjestää niitä ja mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka jättävät synttärit kokonaan viettämättä. Mulle on kerran järjestetty yllärisynttärit, enkä vieläkään tajua, miten siinä onnistuttiin, kun suunnittelin itselleni juhlia jo hyvissä ajoin ja ne oltiinkin osattu kääntää yllätykseksi mulle itselleni.
3. En voi sietää sipulia enkä tuoretomaattia. Ja kyllä, näitähän onkin sitten melkein joka toisessa ruoassa.
4. Viikkoni ei ole mitään, ellei siihen kuulu ainakin yksi sushiannos. Jos pitäisi valita joku ruoka koko loppuelämäksi, niin sushit ja juustoburgerit kävisivät kovan taiston.
5. Omistan todella paljon kenkiä. Ostaessani niitä tiedostan jo valmiiksi, etten välttämättä tule käyttämään näitä koskaan, mutta ne on silti pakko saada. Kun haluan jotain uutta asukokokonaisuuteeni, kävelen vaatekaapilleni ja ilahdutan itseäni kengillä, joiden olemassaoloa en muistanut.
6. Oon taskuparkkeerauksen maailmanmestari – ainakin omasta mielestäni. Punavuoressa asuessani mun oli pakko opetella tämä ahdistava ja pelottava asia, jota pohjoisessa ei oikein tarvittu. Nykyään välillä jopa etsin mahdollisimman pienen välin, johon pääsen pirssilläni kurvaamaan.
7. Vihaan Simpsoneita. En edes tiedä syytä siihen. Aina, kun ne tulee tv:stä joltain kanavalta mun on vaihdettava kanavaa. En ole antanut edes mahdollisuutta niille katsomalla yhtään jaksoa.
8. Olen huono käyttämään kalenteria. Tarkistan aina sähköposteista ja tekstiviesteistä, milloin mun pitää olla missäkin työjutussa tai ylipäätään, mitä sinä päivänä täytyy tehdä.
9. Oon fiiliksen mukaan matkaaja. En yleensä ota kohteista mitään tietoa etukäteen tai googleta edes paikkoja, missä kannattaa käydä. Mun mielestä ilman suunnitelmia on paras tapa matkustaa.
10. Omistan kymmenittäin nahkahameita ja -takkeja, jokaisessa eri värissä. Tietoisesti löydän itseni vaatekaupoista näiden kimpusta, vaikka kaappini pursuaa näitä.
OHMYGOSSIP – ”Nykyisin lähtökohtani meikkaamiselle on huolellinen ihonhoito ja ihon hyvinvointi. Se onkin kauniin meikkipohjan perusta ja ehkä oma meikkisalaisuuteni. Joka kerta pohjaa tehdessäni haaveilen ja tavoittelen kuulautta, luonnollista hehkua ja pysyvyyttä,” Miss World Finland 2012 ja Miss Suomi 1perintöprinsessa 2012 Sabina Särkkä kertoo.
Tuntuu että täydellisen meikkivoiteen metsästäminen on jatkuva prosessi. Löydän aina hetkellisesti hyvän, mutta ilmastonvaihtelut, ihomuutokset ja ihonsävyn muuttuminen laittavat ainakin pari kertaa vuodessa homman uusiksi. Rakastan testailla varsinkin ystävieni kehumia meikkivoiteita, mutta muuten olen astetta tylsempi ostelemaan esim. uusia trendivärejä huulille tai luomille. Tykkään luonnollisesta ja hyvin huolitellusta lookista. Tärkeimmät meikkituotteet itselleni on jo mainittu meikkivoide, kulmatuotteet, peiteaine tummille silmänalusille ja ripsari.
Tykkään miksailla meikkivoiteita joko keskenään tai sävyttäviin voiteisiin lisättynä. En ikinä käytä vain yhtä sävyä tai yhtä meikkivoidetta pohjassani. Monesti minulla on hieman peittävämpi ja täyteläisempi meikkivoide, jonka sekoitan kevyempään ja kosteuttavampaan meikkivoiteeseen. Tarkoitus on saada molemmista parhaat puolet esiin. Ripsari on toinen meikkituote mistä tykkään käyttää kahta eri tuotetta samaan aikaan. Yksi on ”vanhempi” ja kuivempi, jota levitän ripsiin erottelevasti ja sen jälkeen toista ripsaria mistä tulee enemmän massaa ja käytän sen tyveen tuuhentamaan ripsiäni.
Vaiheet:
1. Ihonhoito: Dermalogica, Phyto Replenish oil (2 tippaa), Skin Smoothing Cream
2. Meikkipohja: Estee Lauder Day Wear (antaa sävyä ja rusketusta mukautuen omaan ihon sävyyn. Loistava myös meikkivoiteen alle) miksattuna MAC Studio Fix Fluid meikkivoiteeseen (muuten itselleni hieman liian kuiva ja peittävä). Beautyblender levittämiseen. (Kakkos meikkivoiteena mulla on MAC:n Face and Body)
3. Peiteaine(valoväri) silmien alle ja luomien pohjustamiseen. Joe Blasco, Orange Highlight 1
4. Varjostukset. MAC voidemainen peiteaine.
5. Kiinnityspuuteri ohuesti. MAC Prep+Prime
6. Kulmat. MAC kulmakynä, Dirty Blonde sävy. Maxfactor kulmakarvageeli sävytön.
7. Liikkuvalle luomelle ”luomiväri”. MAC korallin sävyinen Highlighter(oikeasti tarkoitettu poskille, mutta täydellinen sävy myös luomille). Perfectly Poised, Mineralize Skinfinish.
8. Ripsivärit. Diego Dalla Palma, Ciglione lash booster, sävy brown 112. Elizabeth Arden, Lasting Impression sävy lasting brown 02.
9. Poskipuna. MAC, What I Fancy.
10. Ei pidä unohtaa ihanaa MAC:n Fix+ ! Meikin kiinnityssuihke joka kruunaa kaiken! Loistava jos pitää kerrostaa meikkiä tai käyttää puuterisia tuotteita ja iho kaipaa kuulautta! Love it!