Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21014 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Kerro kantasi: Miltä tulevaisuuden kaavoitus näyttää?

NordenBladet — Ympäristöministeriön käynnistämä Kuntapilotti-hanke on tuottanut ehdotuksia tietomallipohjaisen kaavoituksen toteuttamiseen. Tavoitteena on tehdä kaavatiedoista koneluettavaa. Kaavatietojen saaminen kattavasti eri toimijoiden käyttöön yhtenäisessä, koneluettavassa muodossa helpottaa kuntien, kaavakonsulttien, rakentajien ja kiinteistönomistajien toimintaa.

Ehdotuksista on avattu verkkokysely, jossa niihin voi tutustua ja ottaa kantaa. Kysely on avoinna 16.4.-5.5.2019.

Kyselyssä pyydetään kantoja seuraaviin kokonaisuuksiin:

  • Kaavan lähtötiedot
  • Kaavan pohjakartta
  • Ajantasakaavan esitystapa
  • Kaavaselostus
  • Kaavatiedon julkaisu
  • Muut kaavoitukseen liittyvät prosessit

Kaavatiedon tallentaminen ja jakaminen on tärkeä osa ympäristöministeriön Maankäyttöpäätökset-hanketta ja valmisteilla olevan Paikkatietoalustan kokonaisuutta.

Kuntapilotti-hanke kehittää tietomallipohjaista kaavoitusta yhdessä pilottikuntien kanssa. Hanke on osa alueidenkäytön suunnittelun digitalisointia ja tukee maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistusta. Kyselyn tuloksista julkaistaan yhteenveto Kuntapilotti-hankkeen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Satu Taskinen, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@ym.fi

Erityisasiantuntija Juhana Rautiainen, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@ym.fi

Projektipäällikkö Anssi Savisalo, Sitowise Oy, etunimi.sukunimi@sitowise.com

Ympäristöministeriön käynnistämä Kuntapilotti-hanke on tuottanut ehdotuksia tietomallipohjaisen kaavoituksen toteuttamiseen. Tavoitteena on sujuvoittaa kaavoitusta tekemällä kaavatiedosta koneluettavaa. Ehdotuksista pyydetään palautetta 5.5.2019 mennessä.

Lähde: ym.fi

Aikataulut ja järjestäytymistoimet eduskuntavaalien jälkeen

NordenBladet —

​Keskiviikko 17.4.

Eduskuntavaalien tuloksen vahvistaminen (lisätietoa: oikeusministeriön tulospalvelu)

Torstai 18.4.

Eduskuntaryhmien järjestäytymiskokouksia

Tiistai 23.4.

Valtakirjojen luovutus ja tarkastus vaalipiireittäin, klo 12 – 14
Eduskuntaryhmien järjestäytymiskokouksia

Keskiviikko 24.4.

Täysistunto, klo 12, puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit, ilmoituksia mm. ilmoitus toimielinten vaalista
Eduskuntaryhmien järjestäytymiskokouksia

Torstai 25.4.

Valtiopäiväjumalanpalvelus ja valtiopäivien avajaiset
Eduskuntaryhmien neuvottelu valiokuntien puheenjohtajista

Perjantai 26.4.

Suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja kutsuu eduskuntaryhmien edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan vetäjästä hallitusneuvottelujen tunnusteluvaihetta varten. Lisäksi sovitaan eduskuntaryhmien vastausten määräajasta.

Lähde: Eduskunta.fi

Valtioneuvoston muodostaminen eduskunnassa perustuslain 61 §:n mukaan

NordenBladet —

1. Suurimman eduskuntaryhmän edustaja/nimeämä henkilö kutsuu valtiopäivien avajaisten jälkeen koolle kaikkien eduskuntaryhmien edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan vetäjästä hallitusneuvottelujen tunnusteluvaihetta varten. 

Suurin eduskuntaryhmä on edustajamäärältään suurin ryhmä. Jos kahdella tai useammalla eduskuntaryhmällä on yhtä suuri edustajamäärä, ratkaisevaa on puolueiden eduskuntavaaleissa saama äänimäärä. 

2. Hallitusneuvottelujen vetäjän tehtävänä on selvittää eduskuntaryhmien suhtautuminen hallituksen muodostamiseen liittyviin keskeisiin kysymyksiin 

3.  Tunnustelujen jälkeen vetäjä kutsuu koolle kaikki eduskuntaryhmät informoidakseen käymänsä neuvottelukierroksen tulokset eli, mitkä eduskuntaryhmät ovat päättäneet jatkaa varsinaiseen hallituksen muodostamiseen tähtääviä asianeuvotteluja. 

4. Kun neuvottelutulos on saavutettu, hallitusneuvottelujen vetäjä ilmoittaa tasavallan presidentille tuloksellisista neuvotteluista eli saavutetusta yhteisymmärryksestä hallitusohjelman ja valtioneuvoston kokoonpanon sekä pääministeriehdokkaan suhteen. 

5. Presidentti antaa puhemiestä kuultuaan eduskunnalle neuvottelujen tuloksen perusteella tiedon pääministeriehdokkaasta asiaa koskevalla kirjelmällä. 

6. Tasavallan presidentin ilmoitus pääministeriehdokkaasta ilmoitetaan saapuneeksi eduskunnan täysistunnossa ja pannaan pöydälle seuraavaan istuntoon. 

7. Seuraava täysistunto pidetään heti edellisen istunnon päätyttyä ja istunnossa äänestetään (koneäänestys) tasavallan presidentin ilmoittamasta pääministeriehdokkaasta. Keskustelua ei sallita. 

Jos tasavallan presidentin ilmoittama pääministeriehdokas saa taakseen enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hänet on valittu pääministeriksi (PeL:n 61 § 2 mom).  

8. Pääministerin valinnasta ilmoitetaan heti tasavallan presidentille eduskunnan kirjelmällä. 

9. Tasavallan presidentti voi tämän jälkeen myöntää eron entiselle hallitukselle ja nimittää eduskunnan valitseman henkilön pääministerin tehtävään ja muut ministerit samassa yhteydessä pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti. 

10. Uuden hallituksen (valtioneuvoston) järjestäytymisistunto heti tervehdyskäyntien jälkeen, jossa valtioneuvosto mahdollisesti päättää antaa ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle (PeL 62 §).  Samalla annettaneen eduskunnalle selvitykset ministerien sidonnaisuuksista (PeL 63 §).

11. Vanhan ja uuden hallituksen tervehdyskäynnit tasavallan presidentin luona vielä samana päivänä. 

12. Eduskunnan täysistunnossa tämän jälkeen lähipäivinä valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonanto ja selvitykset ministerien sidonnaisuuksista ilmoitetaan saapuneiksi ja pannaan pöydälle seuraavaan istuntoon. Seuraava istunto pidettäneen heti edellisen jälkeen.  Sen aluksi ovat ministerien sidonnaisuudet ainoassa käsittelyssä. Niiden jälkeen käydään keskustelu tiedonannosta ja sen päätyttyä tehdään päätös valtioneuvoston nauttimasta luottamuksesta.

Lähde: Eduskunta.fi

Ota kantaa: Miten maankäyttöpäätöksiä tulisi kehittää?

NordenBladet —  Millaisia ovat tulevaisuuden maankäyttöpäätökset? Kuinka päätösten digitalisointi parantaa maankäyttö- ja rakennussektorin mahdollisuuksia vastata ilmastonmuutokseen, kaupungistumiseen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen? Ympäristöministeriö kerää Ota kantaa -kyselyllä palautetta muun muassa näistä kysymyksistä Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hankkeen kehittämistyössä 5.5.2019 saakka.

Mistä on kyse ja miksi muutosta tarvitaan?
Maankäyttöpäätökset ovat maankäyttöä tai rakentamista ohjaavia tai rajoittavia viranomaisten päätöksiä. Niitä ovat esimerkiksi asema-, yleis- ja maakuntakaavat, muut maankäyttöön liittyvät suunnitelmat ja rajoitukset sekä rakennusluvat. Ympäristöministeriön vuoden 2019 loppuun asti käynnissä olevalla Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hankkeella kartoitetaan maankäytön suunnittelun ja rakentamisen digitalisoimiseksi tarvittavat toimenpiteet.Aiemmissa hankkeissa on tunnistettu, että kansalaisten ja myös alan asiantuntijoiden on vaikea hahmottaa maankäytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvää kokonaisuutta. Lisäksi prosessit ovat osin tehottomia ja päällekkäisiä, digitalisoiminen ja eri osaprosessien yhteensovittaminen on koettu hankalaksi.

Miten hanke etenee?
Työ tukee maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistusta sekä sen digitalisaation edistämistä koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä vuoteen 2030 saakka. Samalla huomioidaan uuden tiedonhallintalain asettamat edellytykset.Hanke tehdään yhdessä kuntien, maakuntien ja muiden alan toimijoiden kanssa. Hankkeen etenemistä voi seurata hankkeen kotisivuilla sekä Twitterissä tunnisteella #maankäyttöpäätökset.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Sonja Aarnio, Ramboll Oy, p. 040 189 9330, etunimi.sukunimi@ramboll.fi
Erityisasiantuntija Juha Nurmi, ympäristöministeriö, p. 0295 250 181, etunimi.sukunimi@ym.fi
Projektipäällikkö Satu Taskinen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 130, etunimi.sukunimi@ym.fi

Millaisia ovat tulevaisuuden maankäyttöpäätökset? Ympäristöministeriö kerää Ota kantaa -kyselyllä palautetta Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hankkeen kehittämistyötä varten 5.5.2019 saakka.

Lähde: ym.fi

Eduskuntavaaleissa 2019 valitut kansanedustajat

NordenBladet —

​Eduskuntavaaleissa 2019 valitut kansanedustajat: 
(Lähde: Oikeusministeriö – Tieto- ja tulospalvelu)

Vaalien virallisen tuloksen oikeusministeriö vahvistaa äänten tarkastuslaskennan jälkeen keskiviikkona 17. huhtikuuta.

 

Ehdokas |Vaalipiiri |Vertausluku | Äänet

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 
(17,7 % | 40 paikkaa)

Lindtman, Antti | Uudenmaan vaalipiiri | 96962 | 14527
Marin, Sanna | Pirkanmaan vaalipiiri | 66065| 19087
Paatero, Sirpa| Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 59616 | 7859
Haatainen, Tuula | Helsingin vaalipiiri | 52018 |10871
Skinnari, Ville | Hämeen vaalipiiri | 49346 | 8323
Lindén, Aki | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 49100 | 8963
Rinne, Antti | Uudenmaan vaalipiiri | 48481 | 12086
Mäkisalo-Ropponen, Merja | Savo-Karjalan vaalipiiri | 38230 | 8240
Urpilainen, Jutta | Vaasan vaalipiiri |33586 | 11007
Nurminen, Ilmari | Pirkanmaan vaalipiiri | 33032,5 | 9703
Guzenina, Maria | Uudenmaan vaalipiiri | 32320,667 |9995
Salonen, Kristiina | Satakunnan vaalipiiri | 31455 | 10430
Kiljunen, Anneli | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 29808 | 6415
Mäkinen, Riitta | Keski-Suomen vaalipiiri | 29185| 8912
Tuppurainen, Tytti | Oulun vaalipiiri | 26514 | 9398
Heinäluoma, Eveliina | Helsingin vaalipiiri | 26009 |9342
Filatov, Tarja | Hämeen vaalipiiri | 24673 | 7212
Eloranta, Eeva-Johanna | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 24550 |7351
Harakka, Timo| Uudenmaan vaalipiiri | 24240,5 |5470
Viitanen, Pia | Pirkanmaan vaalipiiri | 22021,667 |8489
Werning, Paula | Kaakkois-Suomen vaalipiiri |19872 |6075
Kiljunen, Kimmo | Uudenmaan vaalipiiri |19392,4 | 4644
Eskelinen, Seppo | Savo-Karjalan vaalipiiri |19115 |6233
Tuomioja, Erkki | Helsingin vaalipiiri | 17339,333 | 5015
Berg, Kim | Vaasan vaalipiiri |16793 | 6727
Asell, Marko | Pirkanmaan vaalipiiri | 16516,25 | 7349
Koskinen, Johannes | Hämeen vaalipiiri | 16448,667 | 5720
Taimela, Katja | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 16366,667 | 5734
Kvarnström, Johan | Uudenmaan vaalipiiri | 16160,333 | 4215
Kiuru, Krista | Satakunnan vaalipiiri | 15727,5  |8278
Kymäläinen, Suna | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 14904 | 6001
Rantanen, Piritta | Keski-Suomen vaalipiiri | 14592,5 | 3303
al-Taee, Hussein | Uudenmaan vaalipiiri | 13851,714  | 4210
Ojala-Niemelä, Johanna | Lapin vaalipiiri | 13467 | 6717
Piirainen, Raimo | Oulun vaalipiiri | 13257 | 2775
Gustafsson, Jukka | Pirkanmaan vaalipiiri | 13213 |  4808
Suhonen, Timo | Savo-Karjalan vaalipiiri | 12743,333 | 3980
Kari, Mika | Hämeen vaalipiiri |12336,5 | 5676
Malm, Niina | | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 11923,2| 5814
Viljanen, Heidi | Satakunnan vaalipiiri | 10485 | 2167

Perussuomalaiset

(17,5 % | 39 paikkaa )

Meri, Leena  |Uudenmaan vaalipiiri | 86777 | 9794
Tavio, Ville | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 57795 | 14773
Tynkkynen, Sebastian |Oulun vaalipiiri | 52703 | 9263
Savio, Sami | Pirkanmaan vaalipiiri | 51778 | 11108
Halla-aho, Jussi | Helsingin vaalipiiri | 47105 | 30527
Eerola, Juho | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 46189 | 10440
Ranne, Lulu | Hämeen vaalipiiri | 43543 | 7875
Niikko, Mika | Uudenmaan vaalipiiri | 43388,5 | 7602
Peltokangas, Mauri | Vaasan vaalipiiri | 42826 | 13101
Antikainen, Sanna | Savo-Karjalan vaalipiiri | 40005 | 5793
Huhtasaari, Laura | Satakunnan vaalipiiri | 30135 | 12986
Purra, Riikka | Uudenmaan vaalipiiri| 28925,667| 5959
Junnila, Vilhelm | Varsinais-Suomen vaalipiiri |28897,5 | 10753
Hakkarainen, Teuvo |Keski-Suomen vaalipiiri | 27817 | 8036
Simula, Jenna | Oulun vaalipiiri|26351,5 | 9129
Puisto, Sakari | Pirkanmaan vaalipiiri|25889 | 4824
Rantanen, Mari |Helsingin vaalipiiri|23552,5 | 2909
Mäkelä, Jani | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 23094,5 | 7145
Lehto, Rami | Hämeen vaalipiiri |21771,5 | 7299
Juvonen, Arja | Uudenmaan vaalipiiri |21694,25 | 5481
Mäenpää, Juha | Vaasan vaalipiiri | 21413 | 6910
Wihonen, Jussi | Savo-Karjalan vaalipiiri | 20002,5 | 5740
Elomaa, Ritva ”Kike” | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 19265 | 7644
Immonen, Olli | Oulun vaalipiiri | 17567,667| 5862
Koponen, Ari | Uudenmaan vaalipiiri | 1 7355,4 | 5413
Vallin, Veikko | Pirkanmaan vaalipiiri | 17259,333 | 4564
Juuso, Kaisa | Lapin vaalipiiri | 17139 | 5758
Packalén, Tom | Helsingin vaalipiiri | 15701,667 | 2013
Laakso, Kristian Sheikki| Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 15396,333 | 5637
Koskela, Jari | Satakunnan vaalipiiri | 15067,5| 4322
Ronkainen, Jari | Hämeen vaalipiiri | 14514,333 | 6137
Slunga-Poutsalo, Riikka| Uudenmaan| vaalipiiri | 14462,833 | 4247
Lundén, Mikko| Varsinais-Suomen vaalipiiri | 14448,75| 4504
Mäkynen, Jukka| Vaasan vaalipiiri|14275,333|3862
Kotiaho, Jouni | Keski-Suomen vaalipiiri | 13908,5 | 2878
Reijonen, Minna | Savo-Karjalan vaalipiiri | 13335 | 4927
Vähämäki, Ville | Oulun vaalipiiri |13175,75 | 5074
Niemi, Veijo | Pirkanmaan vaalipiiri |12944,5 | 3702
Turtiainen, Ano | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 11547,25 |  3265

Kansallinen Kokoomus

(17,0 % | 38 paikkaa)

Lepomäki, Elina | Uudenmaan vaalipiiri | 114285 |19273

Zyskowicz, Ben | Helsingin vaalipiiri | 83663 |12517
Mykkänen, Kai | Uudenmaan vaalipiiri | 57142,5 | 14198
Ikonen, Anna-Kaisa | Pirkanmaan vaalipiiri | 55245 |9103
Orpo, Petteri | Varsinais-Suomen vaalipiiri|52420 | 10784
Häkkänen, Antti | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 44177 | 20231
Pelkonen, Jaana | Helsingin vaalipiiri | 41831,5| 10525
Grahn-Laasonen, Sanni | Hämeen vaalipiiri | 39487 | 7420
Kauma, Pia | Uudenmaan vaalipiiri | 38095 | 8645
Risikko, Paula | Vaasan vaalipiiri | 29523  | 9877
Talvitie, Mari-Leena | Oulun vaalipiiri | 28799|  5934
Multala, Sari | Uudenmaan vaalipiiri | 28571,25 | 7717
Vartiainen, Juhana | Helsingin vaalipiiri | 27887,667 | 8110
Kilpi, Marko | Savo-Karjalan vaalipiiri | 27715 | 9231
Vikman, Sofia | Pirkanmaan vaalipiiri | 27622,5  |7403
Kanerva, Ilkka |Varsinais-Suomen vaalipiiri | 26210 | 7448
Vestman, Heikki |Uudenmaan vaalipiiri | 22857 | 7439
Kopra, Jukka |Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 22088,5 | 3973
Koulumies, Terhi |Helsingin vaalipiiri | 20915,75 | 7142
Jokinen, Kalle |Hämeen vaalipiiri | 19743,5 | 5942
Wallinheimo, Sinuhe |Keski-Suomen vaalipiiri | 19686 | 6690
Laiho, Mia | Uudenmaan vaalipiiri | 19047,5 | 5662
Kiuru, Pauli  |Pirkanmaan vaalipiiri | 18415 | 6286
Marttinen, Matias | Satakunnan vaalipiiri | 17831 | 4926
Virolainen, Anne-Mari | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 17473,333| 7246
Sarkomaa, Sari | Helsingin vaalipiiri | 16732,6 | 6759
Sjöblom, Ruut | Uudenmaan vaalipiiri |16326,429 | 4485
Sankelo, Janne | Vaasan vaalipiiri | 14761,5 | 2927
Kaunisto, Ville | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 14725,667 | 3753
Heikkinen, Janne | Oulun vaalipiiri | 14399,5 | 4124
Tolvanen, Kari | Uudenmaan vaalipiiri | 14285,625 | 4211
Rydman, Wille | Helsingin vaalipiiri | 13943,833 | 5900
Eestilä, Markku | Savo-Karjalan vaalipiiri | 13857,5| 3046
Satonen, Arto | Pirkanmaan vaalipiiri | 13811,25 | 5123
Heinonen, Timo | Hämeen vaalipiiri | 13162,333 | 5600
Sirén, Saara-Sofia | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 13105 | 4506
Keto-Huovinen, Pihla | Uudenmaan vaalipiiri | 12698,333 | 3396
Autto, Heikki | Lapin vaalipiiri | 12412| 5447

Suomen Keskusta
(13,8 %  | 31 paikkaa)

Sipilä, Juha | Oulun vaalipiiri | 78208 | 16680
Heikkinen, Hannakaisa | Savo-Karjalan vaalipiiri | 50425 | 8987
Kivisaari, Pasi | Vaasan vaalipiiri | 50063 | 6593
Leppä, Jari | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 40704 | 7462
Kinnunen, Mikko |Oulun vaalipiiri |39104 | 6124
Kaikkonen, Antti| Uudenmaan vaalipiiri | 35197 | 10747
Kalmari, Anne | Keski-Suomen vaalipiiri | 30591 | 8190
Saarikko, Annika| V arsinais-Suomen vaalipiiri | 29747 | 9372
Kulmuni, Katri | Lapin vaalipiiri | 29137 | 8418
Pirttilahti, Arto | Pirkanmaan vaalipiiri | 26527| 5504
Pylväs, Juha| Oulun vaalipiiri | 26069,333| 5890
Vehviläinen, Anu | Savo-Karjalan vaalipiiri | 25212,5| 5503
Lintilä, Mika | Vaasan vaalipiiri | 25031,5| 6003
Kemppi, Hilkka | Hämeen vaalipiiri |20890| 3601
Kalli, Eeva | Satakunnan vaalipiiri | 20867| 6713
Kosonen, Hanna | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 20352 | 5576
Mattila, Hanna-Leena | Oulun vaalipiiri| 19552 | 5721
Vanhanen, Matti | Uudenmaan vaalipiiri| 17598,5 | 5265
Hoskonen, Hannu | Savo-Karjalan vaalipiiri| 16808,333 | 4871
Savola, Mikko | Vaasan vaalipiiri| 16687,667 | 5710
Aittakumpu, Pekka | Oulun vaalipiiri | 15641,6| 4479
Honkonen, Petri | Keski-Suomen vaalipiiri | 15295,5 | 4639
Kiviranta, Esko | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 14873,5 | 3815
Kärnä, Mikko | Lapin vaalipiiri | 14568,5 | 6481
Torniainen, Ari | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 13568 | 4440
Ovaska, Jouni | Pirkanmaan vaalipiiri| 13263,5 | 5357
Rantakangas, Antti | Oulun vaalipiiri | 13034,667| 4447
Huttunen, Hanna | Savo-Karjalan vaalipiiri| 12606,25 | 4155
Kurvinen, Antti | Vaasan vaalipiiri | 12515,75 | 5465
Könttä, Joonas | Keski-Suomen vaalipiiri | 10197 | 3303
Lohi, Markus | Lapin vaalipiiri | 9712,333 | 4966

Vihreä liitto

(11,5 %  | 20 paikkaa)

Haavisto, Pekka | Helsingin vaalipiiri |90425 |20159

Petelius, Pirkka-Pekka | Uudenmaan vaalipiiri| 73495 |6303
Ohisalo, Maria | Helsingin vaalipiiri | 45212,5 |11797
Suomela, Iiris | Pirkanmaan vaalipiiri | 37136 |4872
Hopsu, Inka | Uudenmaan vaalipiiri | 36747,5| 6186
Holopainen, Mari| Helsingin vaalipiiri | 30141,667 | 7071
Virta, Sofia | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 25233 | 4284
Koponen, Noora | Uudenmaan vaalipiiri|  24498,333 | 4711
Järvinen, Heli | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 23018 |  3274
Kari, Emma | Helsingin vaalipiiri | 22606,25 | 6681
Mikkonen, Krista | Savo-Karjalan vaalipiiri | 21315 | 6189
Pitko, Jenni | Oulun vaalipiiri| 20367 | 3606
Hassi, Satu |  Pirkanmaan vaalipiiri | 18568 | 4833
Hyrkkö, Saara | Uudenmaan vaalipiiri| 18373,75 | 4486
Alanko-Kahiluoto, Outi |Helsingin vaalipiiri | 18085 | 5934
Forsgrén, Bella | Keski-Suomen vaalipiiri | 17660 | 4365
Soinikoski, Mirka | Hämeen vaalipiiri | 17330 | 2310
Harjanne, Atte | Helsingin vaalipiiri | 15070,833 | 4791
Elo, Tiina | Uudenmaan vaalipiiri | 14699 |4194
Holopainen, Hanna | Kaakkois-Suomen vaalipiiri | 11509 |2656

Vasemmistoliitto

(8,2  % | 16 paikkaa)

Arhinmäki, Paavo | Helsingin  vaalipiiri  |42753 | 6772

Andersson, Li | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 35348 | 24404
Sarkkinen, Hanna | Oulun vaalipiiri | 33704 | 11103
Saramo, Jussi | Uudenmaan vaalipiiri|26192 |3501
Kontula, Anna | Pirkanmaan vaalipiiri | 24334 | 6944
Kivelä, Mai |Helsingin vaalipiiri | 21376,5 | 6772
Yrttiaho, Johannes |Varsinais-Suomen vaalipiiri | 17674 | 2623
Kyllönen, Merja | Oulun vaalipiiri | 16852 | 7052
Semi, Matti | Savo-Karjalan vaalipiiri | 15885 | 3448
Pekonen, Aino-Kaisa | Hämeen vaalipiiri | 15172 | 6872
Honkasalo, Veronika | Helsingin vaalipiiri | 14251 | 5842
Mustajärvi, Markus | Lapin vaalipiiri|14110 | 5525
Lohikoski, Pia | Uudenmaan vaalipiiri| 13096 | 2536
Kautto, Juho | Keski-Suomen vaalipiiri| 12685 | 3863
Myllykoski, Jari | Satakunnan vaalipiiri| 12405 | 3997
Hänninen, Katja | Oulun vaalipiiri| 11234,667 | 4130

Suomen ruotsalainen kansanpuolue

(4,5  % | 9 paikkaa)

Henriksson, Anna-Maja | Vaasan vaalipiiri | 52821 | 14481
Adlercreutz, Anders | Uudenmaan vaalipiiri| 49531 | 9403
Strand, Joakim| Vaasan vaalipiiri | 26410,5 | 10589
Blomqvist, Thomas | Uudenmaan vaalipiiri | 24765,5 | 6141
Biaudet, Eva | Helsingin vaalipiiri | 20295 | 5472
Ollikainen, Mikko | Vaasan vaalipiiri |17607|  7753
Rehn-Kivi, Veronica | Uudenmaan vaalipiiri | 16510,333|  5636
Bergqvist, Sandra | Varsinais-Suomen vaalipiiri| |15234 | 2981
Norrback, Anders | Vaasan vaalipiiri | 13205,25 | 5885

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

(3,9 % | 5 paikkaa)

Essayah, Sari | Savo-Karjalan vaalipiiri | 17383 | 12387

Tanus, Sari | Pirkanmaan vaalipiiri | 17176|  6476
Östman, Peter | Vaasan vaalipiiri | 16719 | 6365
Laukkanen, Antero | Uudenmaan vaalipiiri | 14928 | 3459
Räsänen, Päivi | Hämeen vaalipiiri | 11743| 6616

Muut ryhmät (2 paikkaa) 
(Liike Nyt) Harkimo, Harry Uudenmaan vaalipiiri |24619 | 12919
Löfström, Mats| Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri | 11638 | 11049

Lähde: Eduskunta.fi

Eduskuntavaalien 2019 vahvistamaton tulos

NordenBladet —

Eduskuntavaalien 2019 kotimaan äänestysprosentti oli 72,0.  

Eduskuntaan kuuluu 200 kansanedustajaa. Vaalien virallisen tuloksen oikeusministeriö vahvistaa äänten tarkastuslaskennan jälkeen keskiviikkona 17. huhtikuuta.

Eduskuntavaalien 2019 tulos: (puolueiden kannatus / kansanedustajien määrä)
(vahvistamattomat tiedot)

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 17,7 % (40)
Perussuomalaiset 17,5 % (39)

Kansallinen Kokoomus 17,0 % (38)
Suomen Keskusta 13,8 % (31)
Vihreä liitto 11,5 % (20)
Vasemmistoliitto 8,2  % (16)
Suomen ruotsalainen kansanpuolue 4,5  % (9)
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 3,9 % (5)
Muut ryhmät: 2,9 % (2) Ahvenanmaa, Liike Nyt

Kansanedustajat – naiset: 92
Kansanedustajat – miehet: 108

Vaalipiirien tulokset (Oikeusministeriö – Tieto- ja tulospalvelu)

Lähde: Eduskunta.fi

Helena-Reet: Itseä pitää kehua ja varata aikaa saavutuksista iloitsemiseen

NordenBladet – Pidän itselleni tunnustuksen antamisesta ja kehun itseäni, aivan joka päivä. Teen niin itsekseni. Annan itselleni tunnustusta saavutuksista, jotka ilahduttavat minua ja iloitsen erilaisista asioista (omat saavutukset, tavoitteiden täyttymiset, lasten saavutukset, mutta myös linnut ja muut eläimet ja koti ilahduttavat minua paljon).

Tarvitsen tunnustusta, mutta koska kukaan lasten lisäksi ei yleensä kehu minua, teen sen itse. Hahaaa… Huomaan ympärilläni yhä enemmän asioita, jotka ilahduttavat ja minun täytyy sanoa, että olen saavuttanut sisäisen tyytyväisyyden ja ilon tunteen (yleensä). Ei kannata jäädä odottamaan muiden kehuja, omista suuremmista ja pienemmistä saavutuksista kannattaa iloita ja kehua itse itseään! Kuulostaa kuin ”itseapukirjan” kannelta, mutta vakuutan teille, että se vaikuttaa kuin meditaatio. Ehkä tuo sana kehuminen on hieman väärä – pikemmin voisi ehkä sopia: arvosta itseäsi, arvosta tekemääsi.

Esimerkiksi aamulla tervehdin lintuja, joita puutarhassamme on paljon. Ne laulavat ja sirisevät niin äänekkäästi, jotta huomaisin ne. Ja minä vastasinkin niille. Menin ulos ja kerroin niille, että olin jo kauan odottanut avosylin niitä etelästä takaisin. Sirottelin niille tervehdykseksi jopa siemeniä puutarhaan. Koska rakastan luontoa, olin erityisen iloinen, kun sain Juhanin taimitarhasta kahdeksan kahden metrin korkuista lehmusta, jotka istutin puutarhaan jo viime viikolla (lehmuksen taimia ei ole taimitarhoissa vuosiin myyty, mutta kun niitä nyt tuli, ne tekivät mielen todella iloiseksi!). Minulla on ennestään viisi isoa lehmusta, mutta lehmuksia ei ole puutarhassa koskaan liikaa! Lehmukset ilahduttavat mehiläisiä ja minuakin koko talven, kun ajattelen niitä kiitollisena juomalla lehmuksenkukkateetä hunajan kera.

Mutta saavutuksista. Jos nyt päästän hieman huumorin kukkimaan, niin oikeastaan olen sitä mieltä, että itseä pitääkin kehua ja nähdä omat saavutukset ja arvostaa niitä. Me teemme lyhyen ja pitkän tähtäyksen suunnitelmia, teemme kaikenlaisia taulukoita ja laskelmia, ennustamme menestystä ja asetamme tavoitteita, sitten pyrimme ylittämään tavoitteita ja esteitä. Mutta mitä teemme sitten, kun olemme saavuttaneet jotain, joka vielä vuosi tai pari sitten näytti vain haaveelta? Emme mitään… Kehitämme jo uusia, suurempia haaveita, olemme etukäteen hermostuneita ja ärtyneitä uusien tavoitteiden saavuttamisesta, mutta emme varaa aikaa siihen, että kiittäisimme itseämme ja muita ja että nauttisimme siitä, mitä olemme saavuttaneet.

Muutin tätä taktiikkaa jokin aika sitten. Aloin itse arvioida saavutuksia ja nauttia ja juhlistaa niitä. Saavutuksista pitää nauttia, tulee antaa itsensä tuntea onnen tunteesta. Miksi ei voisi itselle sallia hieman huomiota, onnen tunnetta ja tärkeänä oloa?! Onnen tunnetta ei pidä vieraiden tuoda, onnen tunne on henkinen tila, joka pitää itse saavuttaa.

Minua on koko elämäni kasvatettu hengessä: ole vaatimaton, ei ole kaunista kehua itseään, älä aiheuta häpeää, tee ensin ja puhu vasta sitten jne.
Minusta asian pitää olla juuri päinvastoin:
a) toimi ja ole rohkea;
b) kehu itseäsi (en tarkoita pöyhkeilyä), sillä kaikenlainen myönteisyys aiheuttaa elämään lisää myönteisyyttä ja myönteiset ihmiset tekevät ja saavuttavat enemmän kuin voivottelevat ja valittelevat ihmiset, ja
c) sekään, että tee ensin ja puhu vasta sitten, ei pidä ihan aina paikkaansa. Koko toiminnan prosessista pitäisi iloita ja olla ylpeä, ei vain lopputuloksesta. Tie saavutukseen on myös tärkeä ja kaunis. Meidän yhteiskuntamme opettaa meitä vain raatamaan ja murehtimaan, mutta ei nauttimaan elämästä. Minusta elämästä pitää nauttia! Jokaisesta hetkestä!

Yksi iso asia, jonka olen oppinut, on se, että älä jää odottamaan muiden kehuja, mielipidettä tai hyväksyntää. Tee itse! Päätä itse! Ja kaiken lopuksi kehu itse itseäsi ja varaa aikaa nauttiaksesi siitä, mitä olet saavuttanut.

Olen verraton! 🙂

https://www.instagram.com/p/Bu3IVgHnQWA/

https://www.instagram.com/p/Bu3DfGBHfMO/

https://www.instagram.com/p/Bu3Ce6hnA9-/

https://www.instagram.com/p/Bu3D7XFHAp0/

Resepti: Pohjoismainen rieska eli kefiirileipänen hampunsiementen ja vaahterasiirapin kera + KUVAT & VIDEO!

NordenBladet – Yksi Viron kansallisruoista on ohrajauhosta valmistettu rieska. Se on helppo paistaa ja voi jopa sanoa, että kyseessä on laiskan ihmisen leipä. Virolainen rieska (viroksi karask) on kefiirillä, piimällä tai kirnupiimällä, rahkalla tai vaikkapa jogurtilla tehty ohra tai karkeasta vehnäjauhotaikinasta tehty paistos. Ohra sisältää B-ryhmän vitamiineja (ml. foolihappoa) ja E-vitamiinia, samoin ohra auttaa laskemaan kolesterolitasoa ja kylläisyyden tunne kestää kauan.

Minä teen rieskaa aina vähintään kolmen jauhon sekoituksesta ja kefiirin kera, soodaa, hiivaa tai muuta nostatusainetta en käytä – taikina nousee muutenkin hyvin. Rapeaksi paistettu uunilämmin rieska maistuu mahtavalta ja sitä on huomattavasti helpompaa valmistaa kuin leipää. Hapatetta ei tarvita eikä taikinan nousemista. Annan teille tänään yhden rieskaresepteistäni.

https://www.instagram.com/p/BwJtYIBnSZ7/

Helena-Reetin kotitekoinen rieska vaahterasiirapin kera

Tarvitaan (yhtä rieskaa kohti): 600-800 g 2,5 % kefiiriä, 300-400 g ohrajauhoa, 150-200 g kaurajauhoa (tai tattarijauhoa),150-200 g vehnäjauhoa (tai maissijauhoa), 2 munaa, 2-3 rkl vaahterasiirappia, 2-3 rkl pellavansiemenöljyä, 7-9 rkl kurpitsansiemeniä, 5-6 rkl auringonkukansiemeniä, 2 rkl seesaminsiemeniä, 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä, Himalajan ruususuolaa (lisätään rohkeasti).

Sekoitan kaikki nämä, mitään tiettyä järjestystä minulla ei ole, sekoitan kevyesti (niin, että muna sekoittunut jauhoon) ja panen joko leipävuokaan tai pieninä litteinä leipinä levylle. Joskus leipävuoassa tehdessä, kun paistos on vuoassa jo saavuttanut muodon, otan vuoasta pois, käännän leivoksen yläsalaisin ja paistan sen vatsapuolen myös. Mitä rapeampaa tulee, sen maistuvampaa. Kaikkein paremmin maistuu lämpimänä yrttivoin kera. Teen basilika-pinaattivoita (sekoita murskattu basilika, pinaatti ja voi. Erittäin hyvin yrttivoin joukkoon sopii myös raastettu valkosipuli ja karhunlaukka).

Mitä enemmän erilaisia siemeniä lisäät, sitä kaloripitoisemman paistoksen tietysti saat. Yhden rieskan kalorimäärä voi yltää 3.000-4.500 kaloriin (cm levyisessä siivussa noin 300-450 kcal, jonka vuoksi yhdestä-kahdesta siivusta saa kunnollisen vatsantäyden). Mitä aineita paistoksesta saat? Tämän reseptin mukaan rieska sisältää runsaasti hyödyllistä biotiinia, foolihappoa, fosforia, kalsiumia, natriumia sekä B1-, B6-, B12-, C-, D- ja E-vitamiinia.




https://www.instagram.com/p/Bv8yv_0n2db/

Kuvat: NordenBladet/Helena-Reet Ennet

Anttila: Euroopan neuvoston puheenjohtajuus vahvistanut Suomen asemaa

NordenBladet —

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on seurannut ylpeänä Suomen puheenjohtajakautta Euroopan neuvostossa. Suomen puheenjohtajuuskauden hoitoa kiiteltiin vuolaasti myös parlamentaarisen yleiskokouksen päättymässä olevalla istuntoviikolla Strasbourgissa. 

”Yleiskokouksen puhemies Liliane Maury Pasquier kohdisti erityiskiitokset Suomelle puheenjohtajan tehtävien erinomaisesta hoitamisesta, kun hän kokousviikon aluksi toivotti ulkominisetri Timo Soinin (sin.) ja kaikki kansanedustajat tervetulleiksi istuntoviikolle. Helsingissä järjestetty tekoälyseminaari ja poliittisten ryhmien kokous mainittiin erityiskiitoksin”, Anttila kertoo tyytyväisenä. 

Hän sanoo, että tärkeä osa Suomen puheenjohtajakautta on ollut myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön vahva sitoutuminen edistämään Euroopan neuvoston työtä diplomatian keinoin. Tammikuun yleiskokouksessa Niinistö piti ajankohtaisen puheen korostaen paitsi rauhan rakentamisen ja turvaamisen tärkeyttä myös Euroopan neuvoston tärkeää roolia demokratian, ihmisoikeuksien oikeusvaltioperiaatteen ja tasa-arvon edistäjänä. 

”Presidentin puheen jälkeen sain edustajakollegoilta paljon kiitosta sanoilla ”erittäin viisaita sanoja”. Suomen arvostus Euroopan neuvostossa on noussut merkittävästi näiden luottamustamme lisänneiden esiintymisten ja puheenjohtajakauden hyvän hoitamisen seurauksena. Suuret kiitokset siis tasavallan presidentti Niinistölle vahvasta sitoutumisesta edistää diplomatian ja yhteistyöneuvottelujen keinoin Euroopan neuvoston parlamentaarista työtä!”

Anttila kiittää myös ulkoministeri Soinia ja ulkoasiainhallinnossa Euroopan neuvoston asioita valmistelevia viranhaltijoita, EN-suurlähettiläs Satu Mattila-Budichia ja koko Strasbourgin lähetystön henkilökuntaa hyvin hoidetusta puheenjohtajakaudesta. Suomen puheenjohtajakausi päättyy 17.5.

”Kansainvälinen arvostuksemme ja luottamuksemme on lisääntynyt merkittävästi Euroopan neuvoston parlamentaarikkojen keskuudessa ja sitä kautta järjestön 47 jäsenmaassa”, kansanedustajakautena hyvillä mielin päättävä Anttila sanoo.

Kuva: Suomen ulkoministeri Timo Soini (sin.) toimii Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajana. Hän puhui Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa maanantaina 8.4. Kuva: Euroopan neuvosto / Candice Imbert

Lähde: Eduskunta.fi

Varapuhemies Haatainen: Meidän on suojeltava demokratiaa

NordenBladet —

Eduskunnan toinen varapuhemies Tuula Haatainen: 

Demokratia haurastuu huomaamatta. Talouden alamäet heiluttavat ihmisten toimeentulon perustaa, työtä. Työn puute tuottaa osattomuutta ja köyhyyttä. Toivon menettäminen johtaa näköalattomuuteen. Osa haluaa aloittaa syyllisten etsinnän kaikista haavoittuvimmista; ihmisistä jotka ovat paenneet sotaa ja kuolemaa omasta kotimaastaan.

Tämän päivän turvallisuusuhkamme niin Suomessa kuin maailmallakin kumpuavat ilmaston lämpenemisestä ja eriarvoistumisesta. Näistä syntyvät kahnaukset ihmisten ja ryhmien välillä. Näistä syntyvät konfliktit ja sodat, joiden seurauksena osa ihmisistä joutuu jättämään kotinsa.

Juuri tässä ajassa meidän on kyettävä suojelemaan demokratiaa. Poliitikkojen puheissa ja mediassa on puhuttu demokratian kriisistä ja rikkimenneestä politiikasta. Demokratian tila on siis erityisen ajankohtainen keskustelun aihe juuri nyt.

Demokratia ja yhteiskunnallinen tasa-arvo kulkevat käsi kädessä. Siksi eriarvoistumiskehitykseen on puututtava kotimaassa ja Euroopassa. Tarvitsemme myös yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, joka perustuu yhteisesti sovittuihin sääntöihin ja oikeudenmukaiseen vastuunjakoon. 

Tämän päivän ongelmia ei ratkaista laittamalla rajat kiinni ja toivomalla, että paha maailma pysyy kaukana. Tarvitsemme rajat ylittävää yhteistyötä. Euroopan unioni ja YK tarjoavat meille mahdollisuuden saada äänemme kuuluviin ja olla vaikuttamassa kehityksen suuntaan. 

Kestävän rauhan varmistamiseksi tarvitaan kehitysyhteistyötä, jolla voidaan auttaa kehittyviä maita löytämään vahvuutensa ja nousemaan sosiaalisen kehityksen tiellä eteenpäin. Kestävän rauhan rakentamiseen tarvitaan mukaan naiset ja nuoret, koko kansalaisyhteiskunta. Kansainvälinen yhteisö pystyy parempaan.

Suomi on itse selviytynyt vaikeista ajoista yhteistyöllä ja sopimalla. Sopimisen kulttuuri on osa suomalaisuutta, ja siitä meidän on pidettävä kiinni. Sopimisen taito voi olla hieno rauhan rakentamisen vientituotteemme. 

Lähde: Eduskunta.fi