lauantai, 21 kesäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20903 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Ryöstö Mikkelissä

NordenBladet — Mikkelissä ryöstettiin Laajalammen Sale kauppaliike lauantaina iltapäivällä noin klo 14 aikaan. Tekijä oli naamioitunut ja uhannut myyjää vasaralla.Poliisi sai ryöstöhälytyksen Mikkelissä Laajalammen Salesta lauantaina 8.7.2023 noin klo 14.14 aikaan.Kauppaan oli tullut naamioitunut mieshenkilö, joka oli mennyt kassoilla ja yrittänyt avata lukittua kassakonetta. Kassoilla ei ollut tapahtumahetkellä henkilökuntaa eikä asiakkaita. Tekijä oli vasaralla uhkaamalla saanut myyjän avaamaan kassakoneen. Ryöstösaaliiksi oli saatu pienehkön summan käteistä rahaa. Poliisi haravoi lähialuetta ja tavoitti maastosta tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Henkilö otettiin kiinni maastosta pienen takaa-ajon jälkeen. Henkilön hallusta löydettiin epäilty tekoväline ja käteistä rahaa. Vuonna 2003 syntynyttä mieshenkilöä epäillään törkeästä ryöstöstä. Epäilty tekijä on pidätetty.Kaupan henkilökunnalle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen. 

Mikkelissä ryöstettiin Laajalammen Sale kauppaliike lauantaina iltapäivällä noin klo 14 aikaan. Tekijä oli naamioitunut ja uhannut myyjää vasaralla.

Poliisi sai ryöstöhälytyksen Mikkelissä Laajalammen Salesta lauantaina 8.7.2023 noin klo 14.14 aikaan.

Kauppaan oli tullut naamioitunut mieshenkilö, joka oli mennyt kassoilla ja yrittänyt avata lukittua kassakonetta. Kassoilla ei ollut tapahtumahetkellä henkilökuntaa eikä asiakkaita. Tekijä oli vasaralla uhkaamalla saanut myyjän avaamaan kassakoneen. Ryöstösaaliiksi oli saatu pienehkön summan käteistä rahaa. 

Poliisi haravoi lähialuetta ja tavoitti maastosta tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Henkilö otettiin kiinni maastosta pienen takaa-ajon jälkeen. Henkilön hallusta löydettiin epäilty tekoväline ja käteistä rahaa. Vuonna 2003 syntynyttä mieshenkilöä epäillään törkeästä ryöstöstä. Epäilty tekijä on pidätetty.

Kaupan henkilökunnalle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tohmajärvellä anastettu moottoriöljyä

NordenBladet — Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä.Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä torstain 6.7. ja perjantain 7.7. välisenä yönä. Mahdolliset havainnot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä.

Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä torstain 6.7. ja perjantain 7.7. välisenä yönä. Mahdolliset havainnot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakava liikenneonnettomuus Joensuussa

NordenBladet — Joensuun Öllölässä mieskuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossaLauantaiaamuna n. klo 9 aikaan Joensuun Öllölässä Tuupovaaran suuntaan matkalla ollut 1982 syntyneen miehen kuljettama auto suistui suoralla tieosalla tieltä törmäten tien varressa olleisiin pinottuihin puihin. Kuljettaja putosi törmäyksessä autosta loukkaantuen vakavasti ja hänet siirrettiin hoidettavaksi KYS:iin. Matkustajana ollut samanikäinen mies selvisi onnettomuudessa vähäisillä vammoilla ja hänet toimitettiin P-KKS:aan tarkastettavaksi. Tapahtumapaikalla oli runsaasti pelastus- ja ensihoitoyksiköitä sekä lääkärihelikopteri.Kuljettajan epäillään olleen päihtynyt ja tapahtumahetkellä ajoneuvon nopeus ylittänyt huomattavasti tieosuudelle suurimman sallitun nopeuden. Ajoneuvo vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi. 

Joensuun Öllölässä mieskuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossa

Lauantaiaamuna n. klo 9 aikaan Joensuun Öllölässä Tuupovaaran suuntaan matkalla ollut 1982 syntyneen miehen kuljettama auto suistui suoralla tieosalla tieltä törmäten tien varressa olleisiin pinottuihin puihin. Kuljettaja putosi törmäyksessä autosta loukkaantuen vakavasti ja hänet siirrettiin hoidettavaksi KYS:iin. Matkustajana ollut samanikäinen mies selvisi onnettomuudessa vähäisillä vammoilla ja hänet toimitettiin P-KKS:aan tarkastettavaksi. Tapahtumapaikalla oli runsaasti pelastus- ja ensihoitoyksiköitä sekä lääkärihelikopteri.
Kuljettajan epäillään olleen päihtynyt ja tapahtumahetkellä ajoneuvon nopeus ylittänyt huomattavasti tieosuudelle suurimman sallitun nopeuden. Ajoneuvo vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Asiakas sumutti OC-kaasua Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 320 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 29 henkilöä. Poliisia työllisti, niin rattijuopumukset kuin häiriökäyttäytymiset yleisillä ja yksityisillä paikoilla.KANTA-HÄMEPerjantaina kello 13.20 aikaan poliisipartio pysäytti Forssassa Tapulikujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 46-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.Kello 16.15 aikaan sai poliisi tehtävän Hämeenlinnan rautatieasemalle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi henkilöä, mies ja nainen, anastavat polkupyöriä. Partio tapasi tuntomerkkeihin sopivan kaksikon anastettujen polkupyörien kanssa Viipurintien sillan lähettyviltä. Miehen hallusta löytyi pihdit, joilla lukot oli katkaistu. 43-vuotias miestä ja 50-vuotiasta naista, epäillään varkaudesta.Kello 23.00 aikaan sai partio tehtävän Hämeenlinnassa Rantakasinon laiturille, jossa ilmoitukseen mukaan mieshenkilö pahoinpitelee naista veneessä ja nainen on pudonnut veneestä veteen koiran kanssa. Partion tultua kohteeseen, oli nainen koiransa kanssa saatu ylös vedestä ja vene missä pahoinpitely oli tapahtunut juuri poistumassa laiturista. Partio seurasi venettä autolla rantaa pitkin sen aikaa, kunnes saivat yhteyden järvipelastuksen veneeseen ja pääsivät sen kyytiin. Pienen perässä ajon jälkeen, edellä kulkeva vene pysähtyi ja partio nousi epäilyn veneeseen. Partio puhallutti veneen kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen. 47-vuotias mies kuljetettiin kiinniotettuna tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miestä epäillään myös pahoinpitelystä. Sairaankuljetus tarkasti paikan päällä naisen vammat, jotka eivät vaatineet välitöntä hoitoa.Kello 02.20 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lopelle Räyskäntielle, missä ilmoittaja seuraa mahdollista rattijuoppoa. Partio tavoitti epäillyn rattijuopon mökin pihasta, jonne ilmoittaja oli seurannut autoilijaa omalla autollansa. Autoa kuljettanut 77-vuotias mies myönsi ajaneensa päihtyneenä ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Samassa yhteydessä partio kiinnitti huomiota ilmoittajan ajokuntoon ja puhallutti tämän. Ilmoittaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. 57-vuotias nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Kello 04.50 aikaan partio pysäytti Riihimäellä Keskuskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin epäilyjen varmistamiseksi.PÄIJÄT-HÄMEPerjantaina kello 13.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli laittanut mukanaan olleisiin kestokasseihin elintarvikkeita ja alkoholia yli 200 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.Kello 20.40 aikaan tapahtui Lahdessa Ankkurikadun S-marketin pihalla Henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa parkkialueen ajoväylää pitkin, tarkoituksenaan kääntyä parkkiruutuun ajosuunnastaan oikealle. Ajoväylän ja parkkiruudun välissä kulkee kevyenliikenteenväylä, jota myöten oli tulossa skuutti samasta suunnasta kuin henkilöauto. Auton kääntyessä ruutuun ajoi sähköskuutin kuljettaja auton oikeaan kylkeen. Partio puhallutti osalliset ja sähköskuutin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.89 mg/l. Autoa kuljettanutta 65-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sähköskuutilla ajanutta 32-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.Kello 22.40 aikaan havaittiin Lahdessa Marolankadulla meneillään oleva pahoinpitely poliisin tilannekeskuksesta kaupunkikameroiden kautta. Tilannekeskuksesta ilmoitettiin partioille meneillään olevasta pahoinpitelystä ja partiot olivat nopeasti tapahtumapaikalla. Tekijän havaittua poliisit, lähti hän juoksemaan kohti Kirkkokatua. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden tekijään, mutta pienen lähietsinnän jälkeen hänet tavoitettiin Fellmannikadulta. Kahden asianomistajan kertomana selvisi, että heille entuudestaan tuntematon nuori mies oli tullut pyytämään heiltä tupakkaa ja aivan yllättäen alkanut pahoinpitelemään asinomistajia nyrkein ja potkimalla. Asianomistajat yrittivät poistua tilanteesta, mutta mies oli seurannut heitä, samalla jatkaen pahoinpitelyä. Epäilty oli myös ottanut väkisin toisen asianomistajan puhelimen ja paiskannut sen katuun. 17-vuotiasta nuorta epäillään ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Samalla selvisi, että nuori oli luvattomasti pois lastensuojelun sijoituspaikasta.Kello 03.20 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Lahdessa Marolankadulle, jossa mies oli yllättäen hypännyt taksin konepellille ja siitä taksin katolle. Taksin kuljettaja oli yrittänyt ottaa miestä kiinni, jolloin mies oli vielä hypännyt katolta taksin takakontin päälle. Mies oli pyrkinyt karkuun, mutta muut taksinkuljettajat saivat miehen kiinni Rauhankadulta ja taluttivat hänet paikalle tulleelle poliisipartiolle. Partio toimitti 24-vuotiaan miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä vahingonteko.Kello 04.20 aikaan tuli ilmoitus Lahdesta Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka yhteydessä asiakas oli sumuttanut OC-kaasua toisen asiakkaan kasvoille. Kaasuttaja oli otettu kiinni ja järjestyksenvalvojien hallinnassa. Tapahtumapaikalla jäi epäselväksi, minkä takia 20-vuotias mies oli käyttänyt ravintolan sisätiloissa OC-kaasua. Alustavissa puhutuksissa ei selvinnyt, että ravintolassa olisi ollut ennen kaasun käyttöä minkäänlaista riitaa. Epäilty mies ei kertonut muuta, kuin että hän kantaa luvatonta sumutinta itsepuolustus tarkoituksessa mukanaan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä.  

Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 320 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 29 henkilöä. Poliisia työllisti, niin rattijuopumukset kuin häiriökäyttäytymiset yleisillä ja yksityisillä paikoilla.

KANTA-HÄME

Perjantaina kello 13.20 aikaan poliisipartio pysäytti Forssassa Tapulikujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 46-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Kello 16.15 aikaan sai poliisi tehtävän Hämeenlinnan rautatieasemalle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi henkilöä, mies ja nainen, anastavat polkupyöriä. Partio tapasi tuntomerkkeihin sopivan kaksikon anastettujen polkupyörien kanssa Viipurintien sillan lähettyviltä. Miehen hallusta löytyi pihdit, joilla lukot oli katkaistu. 43-vuotias miestä ja 50-vuotiasta naista, epäillään varkaudesta.

Kello 23.00 aikaan sai partio tehtävän Hämeenlinnassa Rantakasinon laiturille, jossa ilmoitukseen mukaan mieshenkilö pahoinpitelee naista veneessä ja nainen on pudonnut veneestä veteen koiran kanssa. Partion tultua kohteeseen, oli nainen koiransa kanssa saatu ylös vedestä ja vene missä pahoinpitely oli tapahtunut juuri poistumassa laiturista. Partio seurasi venettä autolla rantaa pitkin sen aikaa, kunnes saivat yhteyden järvipelastuksen veneeseen ja pääsivät sen kyytiin. Pienen perässä ajon jälkeen, edellä kulkeva vene pysähtyi ja partio nousi epäilyn veneeseen. Partio puhallutti veneen kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen. 47-vuotias mies kuljetettiin kiinniotettuna tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miestä epäillään myös pahoinpitelystä. Sairaankuljetus tarkasti paikan päällä naisen vammat, jotka eivät vaatineet välitöntä hoitoa.

Kello 02.20 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lopelle Räyskäntielle, missä ilmoittaja seuraa mahdollista rattijuoppoa. Partio tavoitti epäillyn rattijuopon mökin pihasta, jonne ilmoittaja oli seurannut autoilijaa omalla autollansa. Autoa kuljettanut 77-vuotias mies myönsi ajaneensa päihtyneenä ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Samassa yhteydessä partio kiinnitti huomiota ilmoittajan ajokuntoon ja puhallutti tämän. Ilmoittaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. 57-vuotias nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. 

Kello 04.50 aikaan partio pysäytti Riihimäellä Keskuskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin epäilyjen varmistamiseksi.

PÄIJÄT-HÄME

Perjantaina kello 13.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli laittanut mukanaan olleisiin kestokasseihin elintarvikkeita ja alkoholia yli 200 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.

Kello 20.40 aikaan tapahtui Lahdessa Ankkurikadun S-marketin pihalla Henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa parkkialueen ajoväylää pitkin, tarkoituksenaan kääntyä parkkiruutuun ajosuunnastaan oikealle. Ajoväylän ja parkkiruudun välissä kulkee kevyenliikenteenväylä, jota myöten oli tulossa skuutti samasta suunnasta kuin henkilöauto. Auton kääntyessä ruutuun ajoi sähköskuutin kuljettaja auton oikeaan kylkeen. Partio puhallutti osalliset ja sähköskuutin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.89 mg/l. Autoa kuljettanutta 65-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sähköskuutilla ajanutta 32-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.

Kello 22.40 aikaan havaittiin Lahdessa Marolankadulla meneillään oleva pahoinpitely poliisin tilannekeskuksesta kaupunkikameroiden kautta. Tilannekeskuksesta ilmoitettiin partioille meneillään olevasta pahoinpitelystä ja partiot olivat nopeasti tapahtumapaikalla. Tekijän havaittua poliisit, lähti hän juoksemaan kohti Kirkkokatua. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden tekijään, mutta pienen lähietsinnän jälkeen hänet tavoitettiin Fellmannikadulta. Kahden asianomistajan kertomana selvisi, että heille entuudestaan tuntematon nuori mies oli tullut pyytämään heiltä tupakkaa ja aivan yllättäen alkanut pahoinpitelemään asinomistajia nyrkein ja potkimalla. Asianomistajat yrittivät poistua tilanteesta, mutta mies oli seurannut heitä, samalla jatkaen pahoinpitelyä. Epäilty oli myös ottanut väkisin toisen asianomistajan puhelimen ja paiskannut sen katuun. 17-vuotiasta nuorta epäillään ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Samalla selvisi, että nuori oli luvattomasti pois lastensuojelun sijoituspaikasta.

Kello 03.20 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Lahdessa Marolankadulle, jossa mies oli yllättäen hypännyt taksin konepellille ja siitä taksin katolle. Taksin kuljettaja oli yrittänyt ottaa miestä kiinni, jolloin mies oli vielä hypännyt katolta taksin takakontin päälle. Mies oli pyrkinyt karkuun, mutta muut taksinkuljettajat saivat miehen kiinni Rauhankadulta ja taluttivat hänet paikalle tulleelle poliisipartiolle. Partio toimitti 24-vuotiaan miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä vahingonteko.

Kello 04.20 aikaan tuli ilmoitus Lahdesta Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka yhteydessä asiakas oli sumuttanut OC-kaasua toisen asiakkaan kasvoille. Kaasuttaja oli otettu kiinni ja järjestyksenvalvojien hallinnassa. Tapahtumapaikalla jäi epäselväksi, minkä takia 20-vuotias mies oli käyttänyt ravintolan sisätiloissa OC-kaasua. Alustavissa puhutuksissa ei selvinnyt, että ravintolassa olisi ollut ennen kaasun käyttöä minkäänlaista riitaa. Epäilty mies ei kertonut muuta, kuin että hän kantaa luvatonta sumutinta itsepuolustus tarkoituksessa mukanaan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä

NordenBladet — Pysäköintialueilla syntyy toisinaan vaaratilanteita, kun kaikki kuljettajat eivät osaa väistämissääntöjä. Poliisi muistuttaa kuljettajia väistämään oikealta tulevaa, elleivät liikennemerkit ohjaa toimimaan toisin.Kajaanissa Veturitien sekä Kehräämöntien varressa olevien kauppaliikkeiden suurilla pysäköintialueilla väistämissäännöt eivät aina ole hallinnassa. Pysäköintialueillakin väistäminen perustuu tieliikennelain 24. pykälän 1. momentin pääsääntöön. Sen mukaisesti myös pysäköintialueilla väistetään oikealta lähestyvää ajoneuvoa, jos liikenteenohjauksella ei muuta ole osoitettu. Toisin sanoen, vaikka pysäköintialueilla on useimmiten yksi leveämpi ajoväylä, ei sillä kulkevalla ole etuajo-oikeutta, mikäli sivuväylillä ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä. Väistä oikealta tulevaa, vaikka kulkemasi väylä miellettäisiin niin sanotusti pääväyläksi. Kuva on Kehräämöntien pysäköintialueelta. Oikealta tulevaa väistetään, keskiviivoitus tai pysäköintipaikkamerkit eivät tilannetta muuksi muuta. Kuva on Kajaanin Veturitien yläpysäköintialueelta.Pysäköintiruudusta lähtevä väistää muuta liikennettäPaitsi väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen, niin myös pysäköintiruudusta lähteminen on yleinen syy pysäköintialueilla tapahtuneeseen kolarointiin. Parkkiruudusta lähtevä on lähtökohtaisesti syyllinen osapuoli, koska hänellä on velvollisuus väistää muuta liikennettä. Toki kaikilla tienkäyttäjillä on velvollisuus toimia vaaran ja vahingon välttämiseksi.Havainnoinnin parantamiseksi olisi hyvä ajaa parkkiruutuun siten, että ruudusta pääsee poistumaan keula edellä. Kun kuljettaja peruuttaa pysäköintiruudusta, vaaratilanteita aiheutuu enemmän. Tällaisella pysäköintialueella voi ajaa edessä olevan pysäköintiruudun läpi seuraavaan, jotta ruudusta lähtö onnistuu keula edellä.Tee vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitus kolarin jälkeenUseimmissa tapauksissa pysäköintialueilla tapahtuneet kolarit hoidetaan osapuolten vakuutusyhtiöiden välillä. Poliisilla ei ole tutkintavelvollisuutta, jos tapaus on lievä tai onnettomuuteen ei liity rikosta. Vahinkoja sattuu, ja parhaiten korvausasiat selviävät, kun osapuolet tekevät vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen. Vahinkoilmoituksessa selvitetään osapuolten tiedot sekä se, mitä onnettomuuteen johtaneessa tilanteessa tapahtui. Onnettomuuspaikasta ja ajoneuvojen sijoittelusta sekä aiheutuneista vahingoista on hyvä ottaa valokuvat. Myös mahdollisten todistajien yhteystiedot on syytä ottaa ylös. 

Pysäköintialueilla syntyy toisinaan vaaratilanteita, kun kaikki kuljettajat eivät osaa väistämissääntöjä. Poliisi muistuttaa kuljettajia väistämään oikealta tulevaa, elleivät liikennemerkit ohjaa toimimaan toisin.

Kajaanissa Veturitien sekä Kehräämöntien varressa olevien kauppaliikkeiden suurilla pysäköintialueilla väistämissäännöt eivät aina ole hallinnassa. Pysäköintialueillakin väistäminen perustuu tieliikennelain 24. pykälän 1. momentin pääsääntöön. Sen mukaisesti myös pysäköintialueilla väistetään oikealta lähestyvää ajoneuvoa, jos liikenteenohjauksella ei muuta ole osoitettu. Toisin sanoen, vaikka pysäköintialueilla on useimmiten yksi leveämpi ajoväylä, ei sillä kulkevalla ole etuajo-oikeutta, mikäli sivuväylillä ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä.

Väistä oikealta tulevaa, vaikka kulkemasi väylä miellettäisiin niin sanotusti pääväyläksi. Kuva on Kehräämöntien pysäköintialueelta.

Oikealta tulevaa väistetään, keskiviivoitus tai pysäköintipaikkamerkit eivät tilannetta muuksi muuta. Kuva on Kajaanin Veturitien yläpysäköintialueelta.

Pysäköintiruudusta lähtevä väistää muuta liikennettä

Paitsi väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen, niin myös pysäköintiruudusta lähteminen on yleinen syy pysäköintialueilla tapahtuneeseen kolarointiin. Parkkiruudusta lähtevä on lähtökohtaisesti syyllinen osapuoli, koska hänellä on velvollisuus väistää muuta liikennettä. Toki kaikilla tienkäyttäjillä on velvollisuus toimia vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Havainnoinnin parantamiseksi olisi hyvä ajaa parkkiruutuun siten, että ruudusta pääsee poistumaan keula edellä. Kun kuljettaja peruuttaa pysäköintiruudusta, vaaratilanteita aiheutuu enemmän.

Tällaisella pysäköintialueella voi ajaa edessä olevan pysäköintiruudun läpi seuraavaan, jotta ruudusta lähtö onnistuu keula edellä.

Tee vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitus kolarin jälkeen

Useimmissa tapauksissa pysäköintialueilla tapahtuneet kolarit hoidetaan osapuolten vakuutusyhtiöiden välillä. Poliisilla ei ole tutkintavelvollisuutta, jos tapaus on lievä tai onnettomuuteen ei liity rikosta. Vahinkoja sattuu, ja parhaiten korvausasiat selviävät, kun osapuolet tekevät vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen. 

Vahinkoilmoituksessa selvitetään osapuolten tiedot sekä se, mitä onnettomuuteen johtaneessa tilanteessa tapahtui. Onnettomuuspaikasta ja ajoneuvojen sijoittelusta sekä aiheutuneista vahingoista on hyvä ottaa valokuvat. Myös mahdollisten todistajien yhteystiedot on syytä ottaa ylös.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Äiti, todennäköisesti lapsesi puhelin ei oikeasti ole kastunut

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii parhaillaan kymmeniä petoksia, joiden taustalla on esimerkiksi tämän kaltainen tarina: Äiti saa tekstiviestin lapselta, jonka puhelin on kastunut, ja nyt tarvittaisiin rahaa. Paitsi, että eihän se puhelin yleensä oikeasti kastunut ole.Poliisille jo surullisen tuttu huijaustapa toimii harmillisen usein edelleen. Tuoreissa tapauksissa yhdistävä tekijä on nimenomaan se, että huijari esiintyy henkilön lapsena.Variaatioita huijauksille riittää. Joskus huijari lähettää lapsen nimissä viestin, että tämän puhelinnumero on muuttunut. Tämän jälkeen vanhempaa pyydetään siirtämään rahaa annetulle tilille, koska lapsella on ongelmia pankin kanssa. Rahantarpeen syynä on ollut väitetysti lisäksi esimerkiksi vaikeudet saada maksettua lainaa, koska pankkitunnukset ovat siellä olevinaan kastuneessa puhelimessa.Tilit, joille uhrit ovat siirtäneet varojaan, ovat olleet sekä ulkomaisia että kotimaisia. Usein uhria on ohjeistettu merkitsemään maksun saajaksi täysin vieraan henkilön nimi, mutta uhri on silti uskonut pyynnön oikeellisuuteen. Viimeaikaisissa tapauksissa suomalaisten varat ovat päätyneet lopulta joko perinteisenä valuuttana tai kryptovaluutoiksi muutettuina eri Euroopan maihin.Kymmenet länsi-uusimaalaiset ovat menettäneet huijausten vuoksi suuria summia rahaa. Monet uhrit ovat siirtäneet huijarille tuhansia euroja ennen kuin asia on tullut puheeksi sen oman, todellisen lapsen kanssa. Muutamissa tapauksissa puhutaan jopa useista kymmenistä tuhansista euroista.Toimi näin, jos huomaat tulleesi huijatuksiJos huomaat tulleesi huijatuksi, ota välittömästi yhteyttä pankkiin, josta rahat on siirretty ja kerro asiasta. Tee sitten poliisille rikosilmoitus joko sähköisesti tai käymällä millä tahansa poliisiasemalla.Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. Ilmoitusten avulla poliisi pystyy sarjoittamaan rikoksia.​​​​​​​

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii parhaillaan kymmeniä petoksia, joiden taustalla on esimerkiksi tämän kaltainen tarina: Äiti saa tekstiviestin lapselta, jonka puhelin on kastunut, ja nyt tarvittaisiin rahaa. Paitsi, että eihän se puhelin yleensä oikeasti kastunut ole.

Poliisille jo surullisen tuttu huijaustapa toimii harmillisen usein edelleen. Tuoreissa tapauksissa yhdistävä tekijä on nimenomaan se, että huijari esiintyy henkilön lapsena.

Variaatioita huijauksille riittää. Joskus huijari lähettää lapsen nimissä viestin, että tämän puhelinnumero on muuttunut. Tämän jälkeen vanhempaa pyydetään siirtämään rahaa annetulle tilille, koska lapsella on ongelmia pankin kanssa. Rahantarpeen syynä on ollut väitetysti lisäksi esimerkiksi vaikeudet saada maksettua lainaa, koska pankkitunnukset ovat siellä olevinaan kastuneessa puhelimessa.

Tilit, joille uhrit ovat siirtäneet varojaan, ovat olleet sekä ulkomaisia että kotimaisia. Usein uhria on ohjeistettu merkitsemään maksun saajaksi täysin vieraan henkilön nimi, mutta uhri on silti uskonut pyynnön oikeellisuuteen. Viimeaikaisissa tapauksissa suomalaisten varat ovat päätyneet lopulta joko perinteisenä valuuttana tai kryptovaluutoiksi muutettuina eri Euroopan maihin.

Kymmenet länsi-uusimaalaiset ovat menettäneet huijausten vuoksi suuria summia rahaa. Monet uhrit ovat siirtäneet huijarille tuhansia euroja ennen kuin asia on tullut puheeksi sen oman, todellisen lapsen kanssa. Muutamissa tapauksissa puhutaan jopa useista kymmenistä tuhansista euroista.

Toimi näin, jos huomaat tulleesi huijatuksi

Jos huomaat tulleesi huijatuksi, ota välittömästi yhteyttä pankkiin, josta rahat on siirretty ja kerro asiasta. Tee sitten poliisille rikosilmoitus joko sähköisesti tai käymällä millä tahansa poliisiasemalla.

Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. Ilmoitusten avulla poliisi pystyy sarjoittamaan rikoksia.

​​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi vaatii yhtä henkilöä vangittavaksi epäiltynä murhan yrityksestä Utajärvellä

NordenBladet — Keskiviikkona Utajärvellä poliisi otti kaksi henkilöä kiinni epäiltyinä murhan yrityksestä. Toinen henkilö on vapautettu, mutta toista poliisi esittää käräjäoikeudelle vangittavaksi.Yhtä ihmistä ammuttiin Utajärvellä keskiviikkona 5. heinäkuuta 2023. Poliisi otti tapahtumapaikan läheisyydestä kiinni kaksi henkilöä teosta epäiltyinä. Toista heistä se esittää käräjäoikeudelle vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä. Toisen kiinniotetun poliisi on vapauttanut, eikä se enää epäile häntä osallisuudesta rikokseen.Poliisin tietojen mukaan teon uhri on edelleen sairaalahoidossa.Poliisi on kuulustellut tapaukseen liittyviä henkilöitä ja saanut tapahtumainkulun pääosin selville. Sillä on alustava käsitys teon motiivista ja yksityiskohdista. Esitutkinta on kuitenkin vasta alussa, ja poliisi edelleen selvittää tapahtumia. Sen vuoksi poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Keskiviikkona Utajärvellä poliisi otti kaksi henkilöä kiinni epäiltyinä murhan yrityksestä. Toinen henkilö on vapautettu, mutta toista poliisi esittää käräjäoikeudelle vangittavaksi.

Yhtä ihmistä ammuttiin Utajärvellä keskiviikkona 5. heinäkuuta 2023. Poliisi otti tapahtumapaikan läheisyydestä kiinni kaksi henkilöä teosta epäiltyinä. Toista heistä se esittää käräjäoikeudelle vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä. Toisen kiinniotetun poliisi on vapauttanut, eikä se enää epäile häntä osallisuudesta rikokseen.

Poliisin tietojen mukaan teon uhri on edelleen sairaalahoidossa.

Poliisi on kuulustellut tapaukseen liittyviä henkilöitä ja saanut tapahtumainkulun pääosin selville. Sillä on alustava käsitys teon motiivista ja yksityiskohdista. Esitutkinta on kuitenkin vasta alussa, ja poliisi edelleen selvittää tapahtumia. Sen vuoksi poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ampuma-aseasioita poliisin sähköiseen asiointiin syyskuussa

NordenBladet — Poliisin sähköisen asioinnin uudet, aseisiin liittyvät palvelut avataan kansalaisille syyskuun puolivälistä 2023 alkaen.Harrastuksen jatkumisesta voi ilmoittaa poliisin sähköisessä asioinnissa 19.9.2023 alkaen. Myös lain vaatima ilmoitus pysyvästi ampumakelvottomaksi tehdystä tai deaktivoidusta ampuma-aseesta aukeaa tuolloin poliisin sähköisessä asioinnissa.Harrastuksen jatkumisen osoittaminen helpottuuToistaiseksi voimassa olevan aseluvan haltija voi toimittaa poliisille tarvittavat tiedot luvan myöntämisperusteena olevan harrastuksen jatkumisesta ilman käyntiä poliisilaitoksella. Harrastuksen jatkumisen osoittaminen -palvelu avataan kansalaisille syyskuussa.Ampumakelvottomat aseet rekisteriin helposti, jos ei jo oleKansalaisten on ilmoitettava poliisille ampumakelvottomaksi tehdyistä aseista 15.7.2024 mennessä. Ilmoittamisen voi tehdä syksyllä myös poliisin sähköisessä asioinnissa 19.9.2023 alkaen. Ilmoitus pysyvästi ampumakelvottomaksi tehdystä tai deaktivoidusta ampuma-aseesta -palvelu ohjeistaa aseen yksilöintitietojen kirjaamisessa. Se helpottaa ja nopeuttaa ilmoituksen tekemistä eikä käyntiä poliisiasemalla useimmiten tarvita. Lisää ampuma-ase- ja lupa-asioiden sähköisen asioinnin palveluita avataan kansalaisille maaliskuussa 2024. Poliisin sähköiseen asiointiin pääsee poliisi.fi verkkosivulta ja osoitteesta poliisi.fi/asiointi.Hae aselupaa – Poliisi palvelee sinua erilaisissa aselupiin ja aseisiin liittyvissä asioissa – PoliisiKuolinpesien aseet – miten toimit, kun pesässä on ampuma-aseita – Poliisi

Poliisin sähköisen asioinnin uudet, aseisiin liittyvät palvelut avataan kansalaisille syyskuun puolivälistä 2023 alkaen.

Harrastuksen jatkumisesta voi ilmoittaa poliisin sähköisessä asioinnissa 19.9.2023 alkaen. Myös lain vaatima ilmoitus pysyvästi ampumakelvottomaksi tehdystä tai deaktivoidusta ampuma-aseesta aukeaa tuolloin poliisin sähköisessä asioinnissa.

Harrastuksen jatkumisen osoittaminen helpottuu

Toistaiseksi voimassa olevan aseluvan haltija voi toimittaa poliisille tarvittavat tiedot luvan myöntämisperusteena olevan harrastuksen jatkumisesta ilman käyntiä poliisilaitoksella. Harrastuksen jatkumisen osoittaminen -palvelu avataan kansalaisille syyskuussa.

Ampumakelvottomat aseet rekisteriin helposti, jos ei jo ole

Kansalaisten on ilmoitettava poliisille ampumakelvottomaksi tehdyistä aseista 15.7.2024 mennessä. Ilmoittamisen voi tehdä syksyllä myös poliisin sähköisessä asioinnissa 19.9.2023 alkaen. Ilmoitus pysyvästi ampumakelvottomaksi tehdystä tai deaktivoidusta ampuma-aseesta -palvelu ohjeistaa aseen yksilöintitietojen kirjaamisessa. Se helpottaa ja nopeuttaa ilmoituksen tekemistä eikä käyntiä poliisiasemalla useimmiten tarvita. 

Lisää ampuma-ase- ja lupa-asioiden sähköisen asioinnin palveluita avataan kansalaisille maaliskuussa 2024. Poliisin sähköiseen asiointiin pääsee poliisi.fi verkkosivulta ja osoitteesta poliisi.fi/asiointi.

Hae aselupaa – Poliisi palvelee sinua erilaisissa aselupiin ja aseisiin liittyvissä asioissa – Poliisi

Kuolinpesien aseet – miten toimit, kun pesässä on ampuma-aseita – Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemen poliisi tavoitti mopoksi muutetun polkupyörän kuljettajan Rovaniemellä

NordenBladet — Poliisi kohtasi Rovaniemellä liikenteessä 06.07.2023 polkupyörän, joka oli rakennettu mopoksi. ​Poliisi antoi kulkuneuvon kuljettajalle pysäytysmerkin, mutta kuljettaja ei tätä noudattanut, vaan lähti ajamaan karkuun. Kuljettaja ajoi kulkuneuvollaan poliisia karkuun mm. pyöräteitä pitkin, aiheuttaen pyörätiellä oleville jalankulkijoille vaaraa. Lisäksi karkumatkan aikana kuljettaja jätti noudattamatta punaista liikenne valoa. Kulkuneuvon kuljettaja hylkäsi karkumatkan päätteeksi kulkuneuvonsa jatkaen karkumatkaansa juosten. Poliisi jatkoi kuljettajan etsintää lähialueelta ja hetken kuluttua poliisi tavoitti kuljettajan. Kuljettajan todettiin olevan 15-vuoden ikäinen ja hänet toimitettiin kotiin. Nuorta odottaa poliisin kuulustelut, koska hänen epäillään syyllistyneen tapauksessa mm. törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi hänen käyttämänsä itserakennettu moottorikäyttöinen kulkuneuvo takavarikoitiin rikoksen tekovälineenä. 

Poliisi kohtasi Rovaniemellä liikenteessä 06.07.2023 polkupyörän, joka oli rakennettu mopoksi.

 ​Poliisi antoi kulkuneuvon kuljettajalle pysäytysmerkin, mutta kuljettaja ei tätä noudattanut, vaan lähti ajamaan karkuun. Kuljettaja ajoi kulkuneuvollaan poliisia karkuun mm. pyöräteitä pitkin, aiheuttaen pyörätiellä oleville jalankulkijoille vaaraa. Lisäksi karkumatkan aikana kuljettaja jätti noudattamatta punaista liikenne valoa. Kulkuneuvon kuljettaja hylkäsi karkumatkan päätteeksi kulkuneuvonsa jatkaen karkumatkaansa juosten. Poliisi jatkoi kuljettajan etsintää lähialueelta ja hetken kuluttua poliisi tavoitti kuljettajan. Kuljettajan todettiin olevan 15-vuoden ikäinen ja hänet toimitettiin kotiin. Nuorta odottaa poliisin kuulustelut, koska hänen epäillään syyllistyneen tapauksessa mm. törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi hänen käyttämänsä itserakennettu moottorikäyttöinen kulkuneuvo takavarikoitiin rikoksen tekovälineenä. 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Miehen teko jäi varkauden yritykseksi poliisipartion valvonnan seurauksena

NordenBladet — Hämeen poliisin partio suoritti Lahden Renkomäessä omatoimista valvontaa torstain ja perjantain välisenä yönä. Noin klo 04 aikaan mies jäi kiinni verekseltään lastaamasta autoonsa anastettua tavaraa ja nimikkeeksi jäi varkauden yritys.

Hämeen poliisin partio suoritti Lahden Renkomäessä omatoimista valvontaa torstain ja perjantain välisenä yönä. Noin klo 04 aikaan mies jäi kiinni verekseltään lastaamasta autoonsa anastettua tavaraa ja nimikkeeksi jäi varkauden yritys.

LAHTI

Perjantaina aamuyöllä Lahden Renkomäessä poliisipartio sai verekseltään kiinni valvontansa seurauksena miehen, joka oli juuri anastamassa myymälän takapihalta tavaraa kantaen niitä autoonsa. Partion havaittuaan mies pudotti hallussaan olevat tavarat maahan autonsa taakse. Partio otti hänet kiinni ja kuljetti Lahden pääpoliisiasemalle. Miehen teko jäi kesken ja häntä epäillään varkauden yrityksestä.

HEINOLA

Heinolassa Marjoniementiellä alkoholista päihtynyt 1960-luvulla syntynyt mies kuljetti hallitsemaansa henkilöautoa siten, että päätyi tieltä ulos. Mies oli ajanut vielä tien pengermällä n. 20 metriä, kunnes oli törmännyt kiveen. Tapahtumien seurauksena ajoneuvo vaurioitui ja kuljettaja loukkaantui siten, että hänet toimitettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Mies puhalsi seulonta-alkometriin tapahtumapaikalla 1,51 promillen lukemat. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

HÄMEENLINNA

Hämeenlinnassa 90-luvulla syntynyt mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Poliisipartio sai kyseisestä ajoneuvosta tehtävän hätäkeskuksesta ja tapasi silminnähden sekavan kuljettajan henkilöautosta. Partion havainnot vahvisti kuljettajan oma kertomus edellisenä iltana polttamastaan kannabiksesta ja käytetyistä huumaaviksi luokitelluista lääkkeistä. Mies kuljetettiin verikokeisiin ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

JANAKKALA

Poliisi etsi Janakkalan Turengissa kadonnutta yli 80-vuotiasta naista ja pyysi välittämään mahdolliset tuntomerkkeihin sopivat havainnot hätäkeskukseen. Nainen löytyi sivullisen toimesta noin kahden kilometrin päästä katoamispaikastaan. Poliisi kiittää havainnoista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi