NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö suoritti liikenteenvalvontaa viikonloppuna Kalajoella ja sen lähialueilla. Kalajoella järjestettiin autoharrastajien tapahtuma, joka keräsi runsaasti osallistujia ympäri Suomen. Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö oli paikalla valvomassa liikennettä.Viikonlopun aikana liikenneturvallisuuden vaarantamisia ei ollut juuri normaalia kesäviikonloppua enempää. Partiot kirjoittivat liikenneturvallisuuden vaarantamisista hieman yli 20 sakkoa perjantain ja lauantain aikana. Ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi määrättiin perjantain ja lauantain aikana viisi kuljettajaa. Yhtä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kymmenkunta kuljettajaa sai sakon ajoneuvojen kuntopuutteiden vuoksi.Sunnuntaina valvonta kohdistui ajokuntoon. 585 kuljettajaa puhallutettiin Kalajoen hiekkasärkkien alueella. Viisi kuljettajaa syyllistyi rattijuopumukseen. Puhallutetuista 19 oli maistissa, mutta puhalluskoe jäi alle rangaistavuuden. Rattijuopumusten ja maistissa ajaneiden määrä on erittäin korkea suhteessa puhalluskokeiden määrään.
Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö suoritti liikenteenvalvontaa viikonloppuna Kalajoella ja sen lähialueilla. Kalajoella järjestettiin autoharrastajien tapahtuma, joka keräsi runsaasti osallistujia ympäri Suomen. Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö oli paikalla valvomassa liikennettä.
Viikonlopun aikana liikenneturvallisuuden vaarantamisia ei ollut juuri normaalia kesäviikonloppua enempää. Partiot kirjoittivat liikenneturvallisuuden vaarantamisista hieman yli 20 sakkoa perjantain ja lauantain aikana. Ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi määrättiin perjantain ja lauantain aikana viisi kuljettajaa. Yhtä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kymmenkunta kuljettajaa sai sakon ajoneuvojen kuntopuutteiden vuoksi. Sunnuntaina valvonta kohdistui ajokuntoon. 585 kuljettajaa puhallutettiin Kalajoen hiekkasärkkien alueella. Viisi kuljettajaa syyllistyi rattijuopumukseen. Puhallutetuista 19 oli maistissa, mutta puhalluskoe jäi alle rangaistavuuden. Rattijuopumusten ja maistissa ajaneiden määrä on erittäin korkea suhteessa puhalluskokeiden määrään.
NordenBladet — Poliisi varautui MM-rallin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon Jyväskylän keskustassa ja Himoksella sekä liikenteenvalvontaan muun muassa reiteillä erikoiskokeille. Poliisi oli myös varautunut erilaisiin mielenilmauksiin, joista osasta oli tehty ilmoitus etukäteen ja osasta ei.Erikoiskokeiden läheisyydessä ja siirtymillä erikoiskokeelta toiselle liikenne tilapäisesti ruuhkautui. Poliisi valvoi liikenteen sujumista ja suurissa määrin ylilyöntejä ei liikenteessä tänä vuonna todettu, kertoo komisario Teemu Karhunen.Muutamia mielenilmauksiaTorstaina, perjantaina ja lauantaina Jyväskylässä järjestettiin ralleja vastustavia mielenilmauksia, joista poliisi on jo tiedottanut erikseen. Lauantain mielenilmauksesta oli tehty poliisille ilmoitus aiemmin. Lisäksi Jyväskylässä kiersi niin ikään ilmoituksen tehnyt mielenilmaisija auton ja peräkärryn kanssa esittäen kristillisiä perhearvoja puolustavaa sanomaa. Poliisiin otettiin asiasta yhteyttä, mutta mielenilmauksen sanamuodoissa ei ole rikottu lakia, Karhunen toteaa. Sama taho on osoittanut mieltään muun muassa Tampereella ja muissa kaupungeissa, jossa yhteydessä toiminnan laillisuutta on linjattu aiemmin.Jyväskylässä juhlintaa vaihtelevasti, Himoksella rauhallistaRallikansa ja muut tunnelmasta nauttivat ovat perinteisesti juhlineet viikonlopun yöt Jyväskylän keskustassa. Perjantaina poliisilla olikin runsaasti tehtäviä keskusta-alueella, mutta lauantaiyö vastasi tehtävämäärältään normaalia viikonloppua. Yleisöä majoittui tänä vuonna osittain Jämsän Himokselle, mikä saattoi rauhoittaa Jyväskylän juhlintaa.Jämsään majoittunut ralliyleisö ei työllistänyt poliisia kohtuuttomasti. Poliisin tehtävämäärät rallien aikaan olivat kokonaisuutena arvioiden kohtuulliset suhteessa yleisömäärään. Osaltaan yleisömäärään sekä heidän aktiivisuuteensa vaikuttivat varmaan myös suomalaisten suosikkikuljettajien valitettavat keskeyttämiset perjantain erikoiskokeilla, Karhunen arvioi.Yleisö lähtee ralleilta pitkin sunnuntaitaRallien palkintoseremonia päätti tapahtuman sunnuntaina iltapäivällä ja paluuliikenne näkyy ysitiellä iltaan asti. Kun yleisöä on majoittunut myös Jämsään, merkittävä määrä liikennettä lähtee Jämsästä ysitietä sekä Tampereelle että Jyväskylään päin. Samoin Jämsästä lähdetään Padasjoen kautta Lahden suuntaan. Tämän lisäksi toki Jyväskylästä liikutaan poispäin, joten ruuhkaa tulee olemaan laajalti, Karhunen varoittaa.Malttia siis liikenteeseen. Varaudu liikenteen ruuhkautumisiin, pidä ruuhkassa riittävä turvaväli ja muista, että jonossa ohittaminen luo turhia vaaratilanteita ilman ajallista hyötyä. Poliisi valvoo edelleen liikenteen sujuvuutta rallien paluuliikenteessä.Turvallista kotimatkaa!
Poliisi varautui MM-rallin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon Jyväskylän keskustassa ja Himoksella sekä liikenteenvalvontaan muun muassa reiteillä erikoiskokeille. Poliisi oli myös varautunut erilaisiin mielenilmauksiin, joista osasta oli tehty ilmoitus etukäteen ja osasta ei.
Erikoiskokeiden läheisyydessä ja siirtymillä erikoiskokeelta toiselle liikenne tilapäisesti ruuhkautui. Poliisi valvoi liikenteen sujumista ja suurissa määrin ylilyöntejä ei liikenteessä tänä vuonna todettu, kertoo komisario Teemu Karhunen.
Muutamia mielenilmauksia
Torstaina, perjantaina ja lauantaina Jyväskylässä järjestettiin ralleja vastustavia mielenilmauksia, joista poliisi on jo tiedottanut erikseen. Lauantain mielenilmauksesta oli tehty poliisille ilmoitus aiemmin. Lisäksi Jyväskylässä kiersi niin ikään ilmoituksen tehnyt mielenilmaisija auton ja peräkärryn kanssa esittäen kristillisiä perhearvoja puolustavaa sanomaa. Poliisiin otettiin asiasta yhteyttä, mutta mielenilmauksen sanamuodoissa ei ole rikottu lakia, Karhunen toteaa. Sama taho on osoittanut mieltään muun muassa Tampereella ja muissa kaupungeissa, jossa yhteydessä toiminnan laillisuutta on linjattu aiemmin.
Rallikansa ja muut tunnelmasta nauttivat ovat perinteisesti juhlineet viikonlopun yöt Jyväskylän keskustassa. Perjantaina poliisilla olikin runsaasti tehtäviä keskusta-alueella, mutta lauantaiyö vastasi tehtävämäärältään normaalia viikonloppua. Yleisöä majoittui tänä vuonna osittain Jämsän Himokselle, mikä saattoi rauhoittaa Jyväskylän juhlintaa.
Jämsään majoittunut ralliyleisö ei työllistänyt poliisia kohtuuttomasti. Poliisin tehtävämäärät rallien aikaan olivat kokonaisuutena arvioiden kohtuulliset suhteessa yleisömäärään. Osaltaan yleisömäärään sekä heidän aktiivisuuteensa vaikuttivat varmaan myös suomalaisten suosikkikuljettajien valitettavat keskeyttämiset perjantain erikoiskokeilla, Karhunen arvioi.
Yleisö lähtee ralleilta pitkin sunnuntaita
Rallien palkintoseremonia päätti tapahtuman sunnuntaina iltapäivällä ja paluuliikenne näkyy ysitiellä iltaan asti. Kun yleisöä on majoittunut myös Jämsään, merkittävä määrä liikennettä lähtee Jämsästä ysitietä sekä Tampereelle että Jyväskylään päin. Samoin Jämsästä lähdetään Padasjoen kautta Lahden suuntaan. Tämän lisäksi toki Jyväskylästä liikutaan poispäin, joten ruuhkaa tulee olemaan laajalti, Karhunen varoittaa.
Malttia siis liikenteeseen. Varaudu liikenteen ruuhkautumisiin, pidä ruuhkassa riittävä turvaväli ja muista, että jonossa ohittaminen luo turhia vaaratilanteita ilman ajallista hyötyä. Poliisi valvoo edelleen liikenteen sujuvuutta rallien paluuliikenteessä.
NordenBladet — Poliisin nopeusvalvonnassa Kuopiossa jäivät lauantai-iltana kiinni kovaa ylinopeutta ajaneet henkilöauton kuljettaja sekä moottoripyörän kuljettaja. Lisäksi Lapinlahdella varhain sunnuntaiaamuna muun valvonnan yhteydessä jäi kiinni ylinopeutta ajanut henkilöauton kuljettaja.Kuopiossa poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 154 km/h ja toisen mieshenkilön kuljettaman moottoripyörän nopeudeksi 175 km/h. Molemmissa tapauksissa paikalla oli 100 km/h:n nopeusrajoitus. Lapinlahdella poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 178 km/h nopeusrajoituksen ollessa tapahtumapaikalla 80 km/h. Poliisi tutkii kaikkia tapauksia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Poliisin nopeusvalvonnassa Kuopiossa jäivät lauantai-iltana kiinni kovaa ylinopeutta ajaneet henkilöauton kuljettaja sekä moottoripyörän kuljettaja. Lisäksi Lapinlahdella varhain sunnuntaiaamuna muun valvonnan yhteydessä jäi kiinni ylinopeutta ajanut henkilöauton kuljettaja.
Kuopiossa poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 154 km/h ja toisen mieshenkilön kuljettaman moottoripyörän nopeudeksi 175 km/h. Molemmissa tapauksissa paikalla oli 100 km/h:n nopeusrajoitus. Lapinlahdella poliisi mittasi mieshenkilön kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 178 km/h nopeusrajoituksen ollessa tapahtumapaikalla 80 km/h. Poliisi tutkii kaikkia tapauksia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — Mikkelissä nainen puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja mies ajoi huumausaineen pikatestin mukaan amfetamiinin ja bentsodiatsepaamin vaikutuksen alaisena. Puumalassa mies ajoi 67km/h ylinopeutta.Mikkelissä Graanintiellä henkilöautoa kuljettanut nainen puhalsi poliisin alkometriin lauantaina 5.8.2023 kello 9.00 törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman 0,60mg/l. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä rattijuopumus.Puumalassa Lietvedentiellä mies ajoi henkilöautolla lauantaina 5.8.2023 kello 23.15 tutkalla mitattuna 147km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80km/h. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Mikkelissä Suonsaarentiellä henkilöautoa sunnuntaina 6.8.2023 kello 00.38 kuljettaneelle miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepaameille. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan nimikkeillä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikos.
Mikkelissä nainen puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja mies ajoi huumausaineen pikatestin mukaan amfetamiinin ja bentsodiatsepaamin vaikutuksen alaisena. Puumalassa mies ajoi 67km/h ylinopeutta.
Mikkelissä Graanintiellä henkilöautoa kuljettanut nainen puhalsi poliisin alkometriin lauantaina 5.8.2023 kello 9.00 törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman 0,60mg/l. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä rattijuopumus.
Puumalassa Lietvedentiellä mies ajoi henkilöautolla lauantaina 5.8.2023 kello 23.15 tutkalla mitattuna 147km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80km/h. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Mikkelissä Suonsaarentiellä henkilöautoa sunnuntaina 6.8.2023 kello 00.38 kuljettaneelle miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepaameille. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan nimikkeillä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikos.
NordenBladet — Kovia ylinopeuksia Joensuussa, Liperissä ja Outokummussa.
Kovia ylinopeuksia Joensuussa, Liperissä ja Outokummussa.
Kahden henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen kovaa ylinopeutta Joensuussa Ilomantsintiellä yöllä puoli kahden aikoihin. Kuljettajat suuntasivat peräkkäin kohti Ilomantsia. Tapahtuma-aikaan ajoneuvot olivat ohittaneet muutamia edellä olleita ajoneuvoja. Molemmille autoille mitattiin keskinopeusmittarilla nopeudeksi 153 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Uusi mittaus tuotti vielä tulokseksi keskinopeutta 166 kilometriä tunnissa. Tapahtuma-aikaan oli pimeä, märkä tie ja muuta liikennettä. Haastavat olosuhteet vaikeuttivat huomattavasti poliisin toimintaa. Toinen kuljettajista oli alaikäinen ja toinen jo täysi-ikäinen. Molemmat määrättiin ajokieltoon. Asiaa tutkitaan molempien osalta nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Liperissä Liperintiellä kohti Liperin keskustaa mies kuljetti henkilöautoa 148 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Tämän lisäksi kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 1.35 promillea. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Tapahtuma-aikaan liikennettä oli kohtalaisesti. Asiaa tutkitaan nimikkeillä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Outokummussa Polvijärventiellä mies ajoi henkilöautolla, tutkalla mitattuna 127 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa illalla ennen kello kahdeksaa. Kyydissä oli tapahtuma-aikaan yksi matkustaja ja liikennettä oli jonkin verran. Tie oli märkä, mutta muuten ajokeli oli hyvä. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Joensuussa Teollisuuskadulla poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänen kuljettamalle henkilöautolle mitattiin 88 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 40 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus on määrätty nopeusrajoitusalue -liikennemerkillä. Kuljettaja oli alaikäinen ja hänellä oli kyydissä neljä alaikäistä matkustajaa. Tapahtuma-aikaan oli pimeä, tie valaistu ja kuiva tie. Tieosuudella on useita liittymiä kiinteistöihin. Muuta liikennettä ei ollut. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.
NordenBladet — Kemissä paljon pahoinpitelyitä, liikennejuttuja ja muita tehtäviäViime vuorokausi oli Meri-Lapissa ja varsinkin Kemin keskustan alueella poliisin kannalta erittäin vilkas. Poliisille tuli yhteensä yli 100 hälytystehtävää.Kemin keskustan alueella tuli poliisin tietoon eilisen illan ja yön aikana 8 pahoinpitelyä, joissa osassa useita osallisia. Pahoinpitelyt tapahtuivat lähinnä keskustan kaduilla. Lisäksi Torniossa tapahtui yksi pahoinpitely Hallituskadulla. Kahdesta tapahtumasta epäilty tekijä joutui Kemin poliisivankilaan. Kenellekään ei tullut pahoinpitelyistä vakavia vammoja. Poliisia työllisti pahoinpitelyiden lisäksi mm häiriökäyttäytymiset, joista 5 henkilöä jouduttiin ottamaan säilöön Kemin poliisivankilaan.Kemi 6.8.2023 kello 00.52 törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminenSiviilipoliisipartio ajoi Kemi-Tornio moottoritiellä 120 km/h rajoitusalueella, jossa heidät ohitti lujalla vauhdilla henkilöauto. Partio lähti auton perään ja nopeusrajoituksen vaihtuessa 100 km/h oli auton vauhti 165 km/h ja auto ajoi ajoittain keskiviivan päällä. Auto pysäytettiin Eteläväylän rampin kohdalla. Kuljettajaksi paljastui Oulussa asuva ulkomaalainen 35-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,78 mg/l. Mies toimitettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan. Kemi 5.8.2023 kello 22.00 vesiliikennejuopumusPoliisin ja merivartioston yhteispartio suoritti vesiliikenteen valvontaa Kemin merialueella ja he pysäyttivät Selkäsaaren edustalla moottoriveneen tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Kuljettajan ollut 44-vuotias mies puhalsi alkometriin 1,87 promillen lukemat. Mies toimitettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen.Simo 5.8.2023 kello 17.56 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminenSiviilipoliisipartio suoritti liikennevalvontaa Oijärventiellä Simossa, jolloin heidät ohitti 80 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto. Partio lähti auton perään ja mittasi tälle keskinopeusmittauksella 600 metrin matkalla nopeudeksi 161,9 km/h. Partio pysäytti auton ja kuljettajaksi paljastui rovaniemeläinen 17-vuotias nuorimies. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Simo 5.8.2023 kello 17.56 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminenSiviilipoliisipartio suoritti liikennevalvontaa Oijärventiellä Simossa, jolloin heidät ohitti 80 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto. Partio lähti auton perään ja mittasi tälle keskinopeusmittauksella 600 metrin matkalla nopeudeksi 161,9 km/h. Partio pysäytti auton ja kuljettajaksi paljastui rovaniemeläinen 17-vuotias nuorimies. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Kemissä paljon pahoinpitelyitä, liikennejuttuja ja muita tehtäviä
Viime vuorokausi oli Meri-Lapissa ja varsinkin Kemin keskustan alueella poliisin kannalta erittäin vilkas. Poliisille tuli yhteensä yli 100 hälytystehtävää. Kemin keskustan alueella tuli poliisin tietoon eilisen illan ja yön aikana 8 pahoinpitelyä, joissa osassa useita osallisia. Pahoinpitelyt tapahtuivat lähinnä keskustan kaduilla. Lisäksi Torniossa tapahtui yksi pahoinpitely Hallituskadulla. Kahdesta tapahtumasta epäilty tekijä joutui Kemin poliisivankilaan. Kenellekään ei tullut pahoinpitelyistä vakavia vammoja. Poliisia työllisti pahoinpitelyiden lisäksi mm häiriökäyttäytymiset, joista 5 henkilöä jouduttiin ottamaan säilöön Kemin poliisivankilaan.
Kemi 6.8.2023 kello 00.52 törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Siviilipoliisipartio ajoi Kemi-Tornio moottoritiellä 120 km/h rajoitusalueella, jossa heidät ohitti lujalla vauhdilla henkilöauto. Partio lähti auton perään ja nopeusrajoituksen vaihtuessa 100 km/h oli auton vauhti 165 km/h ja auto ajoi ajoittain keskiviivan päällä. Auto pysäytettiin Eteläväylän rampin kohdalla. Kuljettajaksi paljastui Oulussa asuva ulkomaalainen 35-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,78 mg/l. Mies toimitettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan.
Kemi 5.8.2023 kello 22.00 vesiliikennejuopumus Poliisin ja merivartioston yhteispartio suoritti vesiliikenteen valvontaa Kemin merialueella ja he pysäyttivät Selkäsaaren edustalla moottoriveneen tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Kuljettajan ollut 44-vuotias mies puhalsi alkometriin 1,87 promillen lukemat. Mies toimitettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen. Simo 5.8.2023 kello 17.56 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Siviilipoliisipartio suoritti liikennevalvontaa Oijärventiellä Simossa, jolloin heidät ohitti 80 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto. Partio lähti auton perään ja mittasi tälle keskinopeusmittauksella 600 metrin matkalla nopeudeksi 161,9 km/h. Partio pysäytti auton ja kuljettajaksi paljastui rovaniemeläinen 17-vuotias nuorimies. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Simo 5.8.2023 kello 17.56 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Siviilipoliisipartio suoritti liikennevalvontaa Oijärventiellä Simossa, jolloin heidät ohitti 80 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto. Partio lähti auton perään ja mittasi tälle keskinopeusmittauksella 600 metrin matkalla nopeudeksi 161,9 km/h. Partio pysäytti auton ja kuljettajaksi paljastui rovaniemeläinen 17-vuotias nuorimies. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
NordenBladet — Poliisin tietoon tullut mopojen ja muiden ajoneuvojen miitti kuivui kokoon poliisin vaikutuksesta.Lauantaina 5.8.2023 vähän ennen kello 16 poliisin tietoon tuli Pirkanmaalle aiottu iso ajoneuvomiitti, josta ei oltu tehty yleisötilaisuusilmoitusta. Pirkkalasta Jasperintien alueelta poliisi paikansi useiden satojen mopojen ja muiden ajoneuvojen kokoontumisen. Paikalle oli tuotu muun muassa pakettiautoilla kilvettömiä crossipyöriä.Poliisin tultua paikalle kuljettajat pyrkivät kello 22 aikaan hajautumaan ryhmissä eri paikkoihin, mutta poliisi ajoi letkoissa mukana seuraten ja valvoen samalla liikennekäyttäytymistä. Uusissa kokoontumispaikoissa poliisi esti mahdollisuuden kiihdyttelemiseen. Kokoontumiset hajaantuivat tämän johdosta hetkeksi.Kello 23 jälkeen poliisi paikansi keulijoita ja valottomia mopoja Realparkinkadulta Lempäälästä. Meno rauhoittui nopeasti poliisin tultua paikalle ja paikalle saapuneet kertoivat poliisin pilanneen heidän iltansa. Nuoret kertoivat poliisille, että laittoivat jo viestiä ryhmään, että ei kannata enää tulla. Miitti päättyi siihen.Tapahtuneen yhteydessä annettiin muutamia sakkoja, kaksi henkilöä määrättiin ajokieltoon, kirjattiin rikosilmoitus yhdestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä annettiin 20 huomautusta.Poliisi tulee jatkossakin aktiivisesti puuttumaan ilmoittamattomiin miitteihin.
Poliisin tietoon tullut mopojen ja muiden ajoneuvojen miitti kuivui kokoon poliisin vaikutuksesta.
Lauantaina 5.8.2023 vähän ennen kello 16 poliisin tietoon tuli Pirkanmaalle aiottu iso ajoneuvomiitti, josta ei oltu tehty yleisötilaisuusilmoitusta. Pirkkalasta Jasperintien alueelta poliisi paikansi useiden satojen mopojen ja muiden ajoneuvojen kokoontumisen. Paikalle oli tuotu muun muassa pakettiautoilla kilvettömiä crossipyöriä.
Poliisin tultua paikalle kuljettajat pyrkivät kello 22 aikaan hajautumaan ryhmissä eri paikkoihin, mutta poliisi ajoi letkoissa mukana seuraten ja valvoen samalla liikennekäyttäytymistä. Uusissa kokoontumispaikoissa poliisi esti mahdollisuuden kiihdyttelemiseen. Kokoontumiset hajaantuivat tämän johdosta hetkeksi.
Kello 23 jälkeen poliisi paikansi keulijoita ja valottomia mopoja Realparkinkadulta Lempäälästä. Meno rauhoittui nopeasti poliisin tultua paikalle ja paikalle saapuneet kertoivat poliisin pilanneen heidän iltansa. Nuoret kertoivat poliisille, että laittoivat jo viestiä ryhmään, että ei kannata enää tulla. Miitti päättyi siihen.
Tapahtuneen yhteydessä annettiin muutamia sakkoja, kaksi henkilöä määrättiin ajokieltoon, kirjattiin rikosilmoitus yhdestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä annettiin 20 huomautusta.
Poliisi tulee jatkossakin aktiivisesti puuttumaan ilmoittamattomiin miitteihin.
NordenBladet — Poliisipartioilla oli hieman yli 300 tehtävää kuluneen vuorokauden aikana Hämeen poliisilaitoksen alueella. Rattijuoppoja ja kaahareita jäi kiinni tasaiseen tahtiin.HÄMEENLINNA. Poliisipartio mittasi tutkalla sitä vastaan tulleen auton nopeudeksi 103 km/h myöhään lauantai-iltana Vääksyntiellä Lammilla. Nopeusrajoitus on kyseisessä paikassa 50 km/h.Auto kuljettanut parikymppinen mies kuulusteltiin epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNA. Nuori mies oli myymälävarkaissa lauantaina puolenpäivän aikoihin kauppaliikkeessä Tiiriössä. Hän oli anastanut liikkeestä noin 80 euron arvosta tavaraa ja poistui kaupasta maksamatta tuotteita myyjän estelyistä huolimatta.Vartija oli saanut hälytyksen tapahtuneesta ja havaitsi kaupasta poistuneen myymälävarkaan. Vartija otti miehen kiinni ja sai kaupasta anastetun omaisuuden haltuunsa. Myymälävaras ei ollut halukas jäämään paikalle yrittäen poistua tiulanteesta. Vartija otti nuorukaisesta kiinni, jolloin hän alkoi riuhtomaan itseään irti vartijan otteesta. Vartija sai apua kahdelta mieheltä, jolloin painitilanne rauhoittui.Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen näpistyksestä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.HÄMEENLINNA. Päihtynyt parikymppinen nainen tuskastui taksin maksupäätelaitteelle sunnuntaiyönä Hämeenlinnan keskustassa. Nainen yritti maksaa päätepisteessä kyytiään aluksi pankkikortilla, muttei muistanut sen tunnuslukua. Tämän jälkeen hän yritti maksaa kyytiä puhelimellaan, mutta sekään ei onnistunut. Niinpä maksupääte sai kokea naisen kiukun. Hän heitti maksupäätteen katuun ja päätelaite rikkoontui. Nuoren naisen epäillään syyllistyneen asiassa lievään vahingontekoon. Hotellimajoituksen sijaan nainen päätyi yöksi poliisiasemalle.HÄMEENLINNA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaiyönä kello kolmen aikoihin kolmostiellä Hämeenlinnan keskustan kohdilla.Poliisipartio mittasi etelän suunnasta tulleen henkilöauton nopeudeksi 172 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.HEINOLA. Kolmekymppinen mies suistui henkilöautolla ulos tieltä lauantai-iltana nelostiellä Vuohkallion liittymässä. Poliisin suorittamien selvitysten perusteella mies oli ajanut kovalla nopeudella nelostietä Lahden suuntaan vasemmanpuoleisella ajokaistalla. Hän oli vaihtanut kaistaa oikeanpuoleiselle ajokaistalle ja ajanut liittymään juuri ennen sen päättymistä kovalla vauhdilla. Auto oli heittelehtinyt rampissa ajautuen kulkusuunnassaan oikealle ojaan.Auto kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,35 mg/l tuloksen. Poliisi tutkii tapahtunutta rattijuopumuksena sekä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa, joiden kunnon ensihoidon yksikkö tarkasti.LAHTI. Vanhempi mies ajeli mopolla alkoholin vaikutuksen alaisena lauantaina iltapäiväpäivällä Lahden Launeella. Poliisipartio päätti pysäyttää mopon tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.66 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen poliisiasemalle. Kokeen tulos oli 0.73 mg/l, joten miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän penkillä nukkuvasta miehestä lauantai-iltana Lahden matkakeskukseen. Partio herätteli penkillä nukkuneen kolmekymppisen miehen. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa teräase ja erilaisia huumausaineita. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.LAHTI. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaina puolenyön aikoihin Lahden keskustan tuntumassa.Hätäkeskukseen tuli ilmoitus pakettiautosta, jonka kuljettaja jätti noudattamatta punaiset liikennevalot ja kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt. Poliisipartio tapasi kyseisen miehen juuri kun hän oli ehtinyt poistua kuljettamastaan autosta. Mies puhalsi tarkkuusalkometrikokeissa 0,72 mg/l tuloksen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisipartioilla oli hieman yli 300 tehtävää kuluneen vuorokauden aikana Hämeen poliisilaitoksen alueella. Rattijuoppoja ja kaahareita jäi kiinni tasaiseen tahtiin.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio mittasi tutkalla sitä vastaan tulleen auton nopeudeksi 103 km/h myöhään lauantai-iltana Vääksyntiellä Lammilla. Nopeusrajoitus on kyseisessä paikassa 50 km/h. Auto kuljettanut parikymppinen mies kuulusteltiin epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA. Nuori mies oli myymälävarkaissa lauantaina puolenpäivän aikoihin kauppaliikkeessä Tiiriössä. Hän oli anastanut liikkeestä noin 80 euron arvosta tavaraa ja poistui kaupasta maksamatta tuotteita myyjän estelyistä huolimatta. Vartija oli saanut hälytyksen tapahtuneesta ja havaitsi kaupasta poistuneen myymälävarkaan. Vartija otti miehen kiinni ja sai kaupasta anastetun omaisuuden haltuunsa. Myymälävaras ei ollut halukas jäämään paikalle yrittäen poistua tiulanteesta. Vartija otti nuorukaisesta kiinni, jolloin hän alkoi riuhtomaan itseään irti vartijan otteesta. Vartija sai apua kahdelta mieheltä, jolloin painitilanne rauhoittui. Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen näpistyksestä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
HÄMEENLINNA. Päihtynyt parikymppinen nainen tuskastui taksin maksupäätelaitteelle sunnuntaiyönä Hämeenlinnan keskustassa. Nainen yritti maksaa päätepisteessä kyytiään aluksi pankkikortilla, muttei muistanut sen tunnuslukua. Tämän jälkeen hän yritti maksaa kyytiä puhelimellaan, mutta sekään ei onnistunut. Niinpä maksupääte sai kokea naisen kiukun. Hän heitti maksupäätteen katuun ja päätelaite rikkoontui. Nuoren naisen epäillään syyllistyneen asiassa lievään vahingontekoon. Hotellimajoituksen sijaan nainen päätyi yöksi poliisiasemalle.
HÄMEENLINNA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaiyönä kello kolmen aikoihin kolmostiellä Hämeenlinnan keskustan kohdilla. Poliisipartio mittasi etelän suunnasta tulleen henkilöauton nopeudeksi 172 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HEINOLA. Kolmekymppinen mies suistui henkilöautolla ulos tieltä lauantai-iltana nelostiellä Vuohkallion liittymässä. Poliisin suorittamien selvitysten perusteella mies oli ajanut kovalla nopeudella nelostietä Lahden suuntaan vasemmanpuoleisella ajokaistalla. Hän oli vaihtanut kaistaa oikeanpuoleiselle ajokaistalle ja ajanut liittymään juuri ennen sen päättymistä kovalla vauhdilla. Auto oli heittelehtinyt rampissa ajautuen kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Auto kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,35 mg/l tuloksen. Poliisi tutkii tapahtunutta rattijuopumuksena sekä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa, joiden kunnon ensihoidon yksikkö tarkasti.
LAHTI. Vanhempi mies ajeli mopolla alkoholin vaikutuksen alaisena lauantaina iltapäiväpäivällä Lahden Launeella. Poliisipartio päätti pysäyttää mopon tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.66 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen poliisiasemalle. Kokeen tulos oli 0.73 mg/l, joten miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän penkillä nukkuvasta miehestä lauantai-iltana Lahden matkakeskukseen. Partio herätteli penkillä nukkuneen kolmekymppisen miehen. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa teräase ja erilaisia huumausaineita. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
LAHTI. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaina puolenyön aikoihin Lahden keskustan tuntumassa. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus pakettiautosta, jonka kuljettaja jätti noudattamatta punaiset liikennevalot ja kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt. Poliisipartio tapasi kyseisen miehen juuri kun hän oli ehtinyt poistua kuljettamastaan autosta. Mies puhalsi tarkkuusalkometrikokeissa 0,72 mg/l tuloksen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Poliisi tutkii onnettomuutta kuolemansyyn tutkintanaMies kuoli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 6.8.2023 vesiliikenneonnettomuudessa ollessaan yksin liikkeellä vesiskootterilla. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät miehen vedestä ja mies todettiin kuolleeksi paikalla.Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, jolloin asiasta ei tiedoteta enempää.
Poliisi tutkii onnettomuutta kuolemansyyn tutkintana
Mies kuoli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 6.8.2023 vesiliikenneonnettomuudessa ollessaan yksin liikkeellä vesiskootterilla. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät miehen vedestä ja mies todettiin kuolleeksi paikalla.
Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, jolloin asiasta ei tiedoteta enempää.
NordenBladet — Poliisitoiminnallisesti lauantai-sunnuntaiyö 5.-6.8.2023 oli rallien vaikutusalueella rauhallinen. Tälle päivälle on luvassa vilkasta paluuliikennettä, joka jatkunee iltaan saakka.Lauantaiyö oli Keski-Suomessa melko rauhallinen. Alkuillassa poliisilla oli enemmän tehtäviä ja päällekkäisiä useamman partion tilanteita Jyväskylän keskustan alueella. Jyväskylän keskustassa oli yöllä yllättävän vähäinen ihmismäärä aiempiin vuosiin verrattuna ja yö oli lähes normaaliin viikonloppuyöhön verrattavissa. Tehtävät koostuivat suurimmalta osin pahoinpitely- ja häiriötehtävistä sekä päihtyneistä henkilöistä huolehtimisesta. Kahdeksan päihtynyttä vietti yön poliisin suojissa.Äänekosken ja Jämsän seudulla oli jonkin verran tehtäviä. Himoksen alueella oli hiljaista, vaikka rallien viimeiset erikoiskokeet keskittyvät sinne ja yleisöä majoittuu alueella runsaasti.Rattijuopumuksesta saatiin kiinni yön aikana yksi henkilö.Rallia ajetaan 9-tien varressaTänään ajetaan neljä erikoiskoetta Jämsän ja Jyväskylän välillä, joten paluuliikenteen lisäksi 9-tiellä kulkee erikoiskokeisiin liittyvää liikennettä iltapäivään saakka. Palkintoseremonia on Himoksella kello 14.15.Paluuliikennettä iltaan astiSunnuntaina etenkin Jämsän ja Himoksen alue ruuhkautuu 9-tiellä sekä Jyväskylän että Tampereen suuntaan ajoittain, ja liikenteen odotetaan jatkuvan vilkkaana iltaan asti. Myös reitin Jämsästä Padasjoen kautta Lahden suuntaan odotetaan ruuhkautuvan.Varaudu paluuliikenteessä pitkiin jonotusaikoihin. Ruuhkassa ohittelu ei juurikaan nopeuta matkantekoa ja aiheuttaa turhia vaaratilanteita. Sanomattakin on selvää, että väsyneenä tai edellisen illan promilleissa ei liikenteeseen saa lähteä.
Poliisitoiminnallisesti lauantai-sunnuntaiyö 5.-6.8.2023 oli rallien vaikutusalueella rauhallinen. Tälle päivälle on luvassa vilkasta paluuliikennettä, joka jatkunee iltaan saakka.
Lauantaiyö oli Keski-Suomessa melko rauhallinen. Alkuillassa poliisilla oli enemmän tehtäviä ja päällekkäisiä useamman partion tilanteita Jyväskylän keskustan alueella.
Jyväskylän keskustassa oli yöllä yllättävän vähäinen ihmismäärä aiempiin vuosiin verrattuna ja yö oli lähes normaaliin viikonloppuyöhön verrattavissa. Tehtävät koostuivat suurimmalta osin pahoinpitely- ja häiriötehtävistä sekä päihtyneistä henkilöistä huolehtimisesta. Kahdeksan päihtynyttä vietti yön poliisin suojissa.
Äänekosken ja Jämsän seudulla oli jonkin verran tehtäviä. Himoksen alueella oli hiljaista, vaikka rallien viimeiset erikoiskokeet keskittyvät sinne ja yleisöä majoittuu alueella runsaasti.
Rattijuopumuksesta saatiin kiinni yön aikana yksi henkilö.
Rallia ajetaan 9-tien varressa
Tänään ajetaan neljä erikoiskoetta Jämsän ja Jyväskylän välillä, joten paluuliikenteen lisäksi 9-tiellä kulkee erikoiskokeisiin liittyvää liikennettä iltapäivään saakka. Palkintoseremonia on Himoksella kello 14.15.
Paluuliikennettä iltaan asti
Sunnuntaina etenkin Jämsän ja Himoksen alue ruuhkautuu 9-tiellä sekä Jyväskylän että Tampereen suuntaan ajoittain, ja liikenteen odotetaan jatkuvan vilkkaana iltaan asti. Myös reitin Jämsästä Padasjoen kautta Lahden suuntaan odotetaan ruuhkautuvan.
Varaudu paluuliikenteessä pitkiin jonotusaikoihin. Ruuhkassa ohittelu ei juurikaan nopeuta matkantekoa ja aiheuttaa turhia vaaratilanteita. Sanomattakin on selvää, että väsyneenä tai edellisen illan promilleissa ei liikenteeseen saa lähteä.