keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Liikennerikoksia Kouvolassa sekä poliisin havaintopyyntö

NordenBladet — Kuninkuusravien viikonloppu ei aiheuttanut poliisin rikostorjunnassa normaalia viikonloppua enempää töitä Kouvolassa. Liikennerikoksien osalta poliisi kirjasi viime viikolla yhteensä kymmenen rikosilmoitusta epäillyistä rattijuopumuksista.Kouvolassa elokuun ensimmäisen viikonlopun tapahtumat sujuivat Kouvolan poliisin rikostorjunnan näkökulmasta varsin rauhallisesti eikä poliisille tullut normaalia viikonloppua enempää ilmoituksia epäillyistä rikoksista.Poliisi epäilee seitsemän kuljettajan syyllistyneen viime viikolla rattijuopumukseen. Näistä kuljettajista neljän epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja kolmen alkoholin vaikutuksen alaisena. Lisäksi kolmea kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta alkoholin vaikutuksen alaisena. Rattijuopumusten ohella neljää kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä kahta kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Epäillyistä rikoksista neljä tapahtui Kouvolassa, kaksi Kuusankoskella ja loput neljä Utissa, Myllykoskella, Inkeroisissa sekä Jaalassa. ***********Havaintopyyntö:Poliisille on tehty ilmoitus torstaina 3.8.2023 kello 12 aikaan Kouvolan Pappikallion kuntoradalla irrallaan olleesta koirasta. Saatujen tietojen mukaan kuntoradalla vapaana ollut isokokoinen koira oli käynyt kiinni pienempään koiraan. Pienempi koira oli saanut tapahtuneesta eläinlääkärihoitoa vaativia vammoja.Vapaana ollut koira oli isokokoinen ja väritykseltään valkoinen, jossa lisäksi hieman mustaa. Vapaana olleen koiran ulkoiluttaja poistui tapahtuman jälkeen koiran kanssa paikalta.Poliisi pyytää koiran ulkoiluttajalta tai tapahtuneen mahdollisilta silminnäkijöiltä yhteydenottoa sähköpostitse osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 447 9574. 

Kuninkuusravien viikonloppu ei aiheuttanut poliisin rikostorjunnassa normaalia viikonloppua enempää töitä Kouvolassa. Liikennerikoksien osalta poliisi kirjasi viime viikolla yhteensä kymmenen rikosilmoitusta epäillyistä rattijuopumuksista.

Kouvolassa elokuun ensimmäisen viikonlopun tapahtumat sujuivat Kouvolan poliisin rikostorjunnan näkökulmasta varsin rauhallisesti eikä poliisille tullut normaalia viikonloppua enempää ilmoituksia epäillyistä rikoksista.

Poliisi epäilee seitsemän kuljettajan syyllistyneen viime viikolla rattijuopumukseen. Näistä kuljettajista neljän epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja kolmen alkoholin vaikutuksen alaisena. Lisäksi kolmea kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta alkoholin vaikutuksen alaisena. Rattijuopumusten ohella neljää kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä kahta kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Epäillyistä rikoksista neljä tapahtui Kouvolassa, kaksi Kuusankoskella ja loput neljä Utissa, Myllykoskella, Inkeroisissa sekä Jaalassa.
 

***********
Havaintopyyntö:

Poliisille on tehty ilmoitus torstaina 3.8.2023 kello 12 aikaan Kouvolan Pappikallion kuntoradalla irrallaan olleesta koirasta. Saatujen tietojen mukaan kuntoradalla vapaana ollut isokokoinen koira oli käynyt kiinni pienempään koiraan. Pienempi koira oli saanut tapahtuneesta eläinlääkärihoitoa vaativia vammoja.

Vapaana ollut koira oli isokokoinen ja väritykseltään valkoinen, jossa lisäksi hieman mustaa. Vapaana olleen koiran ulkoiluttaja poistui tapahtuman jälkeen koiran kanssa paikalta.

Poliisi pyytää koiran ulkoiluttajalta tai tapahtuneen mahdollisilta silminnäkijöiltä yhteydenottoa sähköpostitse osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 447 9574.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitely- ja liikennerikoksia Joensuussa

NordenBladet — Epäilty pahoinpitely ja sen yritys Joensuun keskustassa. Karsikossa mopon ja henkilöauton välinen kolari. Kuopiontiellä törkeä ylinopeus henkilöautolla.Joensuussa siltakadulla ravintolan edessä vahvasti päihtyneen miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn 07.08.2023 klo 04.35 aikaan. Miehen epäillään kuristaneen toista henkilöä ja yrittäneen potkia kolmatta. Poliisipartiolle selvisi paikalla, että yksi henkilö sai tilanteessa vammoja ja ambulanssihenkilöstö hoiti vammaa. Epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä sekä sen yrityksenä.Joensuussa Tuulikinkadun ja Ainonkadun risteyksessä tapahtui henkilöauton ja mopon välinen törmäys 06.08.2023 klo 18.23 aikaan. Poliisipartiolle selvisi paikalla, että tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tullut henkilöauto oli törmännyt vasemmalta tulleen mopon oikeaan takakulmaan. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Vakavia henkilövahinkoja ei ole ilmoitettu.Poliisipartio mittasi 07.08.2023 klo 02.15 aikaan Joensuussa Kuopiontiellä henkilöautoilijalle 162km/h nopeuden, kun paikalla oli 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajana toiminutta naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä oli kyydissä yksi matkustaja. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. 

Epäilty pahoinpitely ja sen yritys Joensuun keskustassa. Karsikossa mopon ja henkilöauton välinen kolari. Kuopiontiellä törkeä ylinopeus henkilöautolla.

Joensuussa siltakadulla ravintolan edessä vahvasti päihtyneen miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn 07.08.2023 klo 04.35 aikaan. Miehen epäillään kuristaneen toista henkilöä ja yrittäneen potkia kolmatta. Poliisipartiolle selvisi paikalla, että yksi henkilö sai tilanteessa vammoja ja ambulanssihenkilöstö hoiti vammaa. Epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä sekä sen yrityksenä.

Joensuussa Tuulikinkadun ja Ainonkadun risteyksessä tapahtui henkilöauton ja mopon välinen törmäys 06.08.2023 klo 18.23 aikaan. Poliisipartiolle selvisi paikalla, että tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tullut henkilöauto oli törmännyt vasemmalta tulleen mopon oikeaan takakulmaan. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Vakavia henkilövahinkoja ei ole ilmoitettu.

Poliisipartio mittasi 07.08.2023 klo 02.15 aikaan Joensuussa Kuopiontiellä henkilöautoilijalle 162km/h nopeuden, kun paikalla oli 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajana toiminutta naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä oli kyydissä yksi matkustaja. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies löytyi menehtyneenä Pyhäjärven Komujärvestä

NordenBladet — Poliisi ja pelastuslaitos etsivät miestä Komujärvellä lauantaina 5. elokuuta. Sukeltajat löysivät hänet vedestä hukkuneena.Mies hukkui Pyhäjärven Komujärvellä lauantaina 5. elokuuta 2023. Poliisi ja pelastuslaitos etsivät häntä illalla noin kuuden tunnin ajan, kunnes pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät hänet vedestä veneen läheltä.Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä.

Poliisi ja pelastuslaitos etsivät miestä Komujärvellä lauantaina 5. elokuuta. Sukeltajat löysivät hänet vedestä hukkuneena.

Mies hukkui Pyhäjärven Komujärvellä lauantaina 5. elokuuta 2023. Poliisi ja pelastuslaitos etsivät häntä illalla noin kuuden tunnin ajan, kunnes pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät hänet vedestä veneen läheltä.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää Huittisten vakavan liikenneonnettomuuden tapahtumia

NordenBladet — Viikonloppuna tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli yksi ja loukkaantui neljä nuorta. Kuljettajan epäillään käyttäneen ennen ulosajoa huomattavaa ylinopeutta.Huittisissa Korkeakoskentiellä Alaskyläntien risteyksen jälkeen tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heti puolenyön jälkeen henkilöauton ulosajo, jossa kuoli yksi paikkakuntalainen nuori ja loukkaantui neljä nuorta. Ulosajossa kuollut nuori oli ollut autossa matkustajana ja istunut takapenkillä apukuljettajan takana.Henkilöautoa kuljettanut 17-vuotias nuori oli ajanut Korkeakoskentietä kohti Huittista. Alaskyläntien risteyksen jälkeen tie kaartuu voimakkaasti oikealle, minkä kohdalla kuljettaja oli menettänyt henkilöauton hallinnan ja ajautunut tieltä ulos kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan osuen ojanrumpuun. Osuttuaan ojanrumpuun auto on lentänyt useiden metrien päähän pysähtyen pyörilleen.Henkilöauton kuljettajan epäillään käyttäneen ennen ulosajoa huomattavaa ylinopeutta. Onnettomuuskohdassa on 50 km/h nopeusrajoitus.Kaikki neljä loukkaantunutta nuorta toimitettiin onnettomuuspaikalta sairaalahoitoon. Tämänhetkisen tiedon mukaan heillä ei ole hengenvaaraa. Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja kolmena törkeänä vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edistyessä. Esitutkintaa jatketaan muun muassa asianosaisten kuulemisilla tarkemman tapahtumien kulun selvittämiseksi.

Viikonloppuna tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli yksi ja loukkaantui neljä nuorta. Kuljettajan epäillään käyttäneen ennen ulosajoa huomattavaa ylinopeutta.

Huittisissa Korkeakoskentiellä Alaskyläntien risteyksen jälkeen tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heti puolenyön jälkeen henkilöauton ulosajo, jossa kuoli yksi paikkakuntalainen nuori ja loukkaantui neljä nuorta. Ulosajossa kuollut nuori oli ollut autossa matkustajana ja istunut takapenkillä apukuljettajan takana.

Henkilöautoa kuljettanut 17-vuotias nuori oli ajanut Korkeakoskentietä kohti Huittista. Alaskyläntien risteyksen jälkeen tie kaartuu voimakkaasti oikealle, minkä kohdalla kuljettaja oli menettänyt henkilöauton hallinnan ja ajautunut tieltä ulos kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan osuen ojanrumpuun. Osuttuaan ojanrumpuun auto on lentänyt useiden metrien päähän pysähtyen pyörilleen.

Henkilöauton kuljettajan epäillään käyttäneen ennen ulosajoa huomattavaa ylinopeutta. Onnettomuuskohdassa on 50 km/h nopeusrajoitus.

Kaikki neljä loukkaantunutta nuorta toimitettiin onnettomuuspaikalta sairaalahoitoon. Tämänhetkisen tiedon mukaan heillä ei ole hengenvaaraa. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja kolmena törkeänä vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edistyessä. 

Esitutkintaa jatketaan muun muassa asianosaisten kuulemisilla tarkemman tapahtumien kulun selvittämiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kortiton huumekuski jäi kiinni Porissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti kortittoman huumekuskin perjantaina PorissaPoliisipartio sai 04.08.2023 kello 23.30 hätäkeskukselta tehtävän epäillyn rattijuopon kuljettamasta henkilöautosta Porin Isomäessä. Partio tavoitti kyseisen auton Metsämiehenkadulta parkissa. Auton kuljettajan paikalla istui kortiton mies. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti kortittoman huumekuskin perjantaina Porissa

Poliisipartio sai 04.08.2023 kello 23.30 hätäkeskukselta tehtävän epäillyn rattijuopon kuljettamasta henkilöautosta Porin Isomäessä. Partio tavoitti kyseisen auton Metsämiehenkadulta parkissa. Auton kuljettajan paikalla istui kortiton mies. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Raaseporissa on tapahtunut henkirikos

NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin 7.8. hieman ennen kello 8 ampumisesta omakotitalossa Snappertunassa Raaseporissa. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Tehtävälle hälytettiin myös Finnhems-lääkärihelikopteri.− Paikalta löytyi kaksi menehtynyttä henkilöä. Asiaa tutkitaan tällä hetkellä murhana sekä kuolemansyyn tutkintana, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mats Sjöholm.Epäilty rikoksentekoväline on poliisin hallussa. Poliisin käsityksen mukaan tapahtumiin ei liity ulkopuolisia henkilöitä. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että tapahtumasta olisi aiheutunut vaaraa muille.Asian selvittäminen jatkuu teknisellä tutkinnalla sekä oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin 7.8. hieman ennen kello 8 ampumisesta omakotitalossa Snappertunassa Raaseporissa. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Tehtävälle hälytettiin myös Finnhems-lääkärihelikopteri.

− Paikalta löytyi kaksi menehtynyttä henkilöä. Asiaa tutkitaan tällä hetkellä murhana sekä kuolemansyyn tutkintana, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mats Sjöholm.

Epäilty rikoksentekoväline on poliisin hallussa. Poliisin käsityksen mukaan tapahtumiin ei liity ulkopuolisia henkilöitä. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että tapahtumasta olisi aiheutunut vaaraa muille.

Asian selvittäminen jatkuu teknisellä tutkinnalla sekä oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä kulunut vuorokausi sujunut poliisilla tavanomaisten tehtävien parissa

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilla tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 195 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.ORIMATTILASunnuntaina aamupäivällä kello 09.00 aikaan liikennevalvontaa Erkontiellä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Iltapäivällä kello 17.10 aikaan poliisipartio pysäytti Kärrytiellä moottoripyöräilijän tarkistaakseen kuljettajan ajo-oikeuden ja ajokunnon. Pyörällä liikkeellä ollut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta kyseisen koko luokan moottoripyörän kuljettamiseen. HEINOLASunnuntaina iltapäivällä kello 15.17 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Mäntyharjun suunnalta tulevasta henkilöautosta, joka aiheutti vaaratilanteita ohittaessaan muita ajoneuvoja. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Lahden valtaväylällä Heinolassa. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt nainen oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei naisella ollut.  Nainen on syyllistynyt 13. kertaa ajo-oikeudetta ajoon vuoden sisällä.TAMMELAMaanantain puolella aamuyöllä kello 03.05 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Somerontiellä. Autoa kuljettanutta 1990-luvun lopulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.  Mies ei loukkaantunut ulosajossa. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilla tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 195 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.

ORIMATTILA
Sunnuntaina aamupäivällä kello 09.00 aikaan liikennevalvontaa Erkontiellä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Iltapäivällä kello 17.10 aikaan poliisipartio pysäytti Kärrytiellä moottoripyöräilijän tarkistaakseen kuljettajan ajo-oikeuden ja ajokunnon. Pyörällä liikkeellä ollut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta kyseisen koko luokan moottoripyörän kuljettamiseen. 
HEINOLA
Sunnuntaina iltapäivällä kello 15.17 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Mäntyharjun suunnalta tulevasta henkilöautosta, joka aiheutti vaaratilanteita ohittaessaan muita ajoneuvoja. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Lahden valtaväylällä Heinolassa. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt nainen oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei naisella ollut.  Nainen on syyllistynyt 13. kertaa ajo-oikeudetta ajoon vuoden sisällä.
TAMMELA
Maanantain puolella aamuyöllä kello 03.05 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Somerontiellä. Autoa kuljettanutta 1990-luvun lopulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.  Mies ei loukkaantunut ulosajossa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuopiossa Kallavedessä kelluu vaaraa aiheuttavia tukkeja

NordenBladet — Tukkeja kuljettanut lautta hajosi Kallavedellä ja järveen päätyi suuri määrä tukkeja, jotka aiheuttavat laivaväylillä veneilijöille vaaraa Kallansiltojen eteläpuolella.Poliisi pyytää veneilijöitä välttämään aluetta tai olemaan vesillä erityisen varovaisia.Osa tukeista on jo raivattu järvestä pelastuslaitoksen toimesta ja raivaus jatkuu sunnuntaina.

Tukkeja kuljettanut lautta hajosi Kallavedellä ja järveen päätyi suuri määrä tukkeja, jotka aiheuttavat laivaväylillä veneilijöille vaaraa Kallansiltojen eteläpuolella.

Poliisi pyytää veneilijöitä välttämään aluetta tai olemaan vesillä erityisen varovaisia.

Osa tukeista on jo raivattu järvestä pelastuslaitoksen toimesta ja raivaus jatkuu sunnuntaina.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ihminen jäi junan alle ja menehtyi Lappeenrannassa

NordenBladet — Sunnuntai-iltapäivällä jäi ihminen Kouvolan suuntaan menevän junan alle Lappeenrannassa Harapaisen kohdallaPoliisi ei epäile rikosta tapauksessa ja suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää

Sunnuntai-iltapäivällä jäi ihminen Kouvolan suuntaan menevän junan alle Lappeenrannassa Harapaisen kohdalla

Poliisi ei epäile rikosta tapauksessa ja suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemen poliisin vilkas viikonloppu

NordenBladet — Viikonlopun aikana Rovaniemen poliisia työllisti häiriökäyttäytymiset, päihtyneet henkilöt sekä epäillyt rattijuopumusrikokset.Häiriökäytöstä Rovaniemen keskustassaPerjantai-iltapäivänä vahvasti päihtynyt henkilö häiritsi yleistä järjestystä Rovaniemen keskustassa. Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia päihtyneestä henkilöstä, joka haastoi riitaa ohikulkijoille, hyökkäili sivullisia kohti, huusi ja raivosi ja lopulta henkilö virtsasi yleisellä paikalla liikekiinteistön ikkunaan. Poliisi tavoitti henkilön, mutta häiriökäyttäytyminen jatkui poliisin läsnäolosta huolimatta. Henkilön käyttäytyminen aiheutti huomattavan häiriön yleiselle järjestykselle Rovaniemen keskustan alueella, jonka vuoksi poliisi otti henkilön säilöön poliisivankilaan. Viikonlopun aikana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi otettiin kiinni useita päihtyneitä henkilöitä.Rattijuopumuksesta epäiltynä kuljettajiaPerjantain ja lauantain vastaisena yönä poliisipartiota ajoi vastaan Nelostiellä henkilöauto, joka partion nähdessään teki nopean jarrutuksen ja ajoi tien sivuun. Partion kääntyessä ajoneuvon perään, lähti ajoneuvo poliisipartiota karkuun. Hetken päästä partio tavoitti ajoneuvon ja kuljettajaksi osoittautui henkilö, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan päihtyneen olemuksen vuoksi hänelle tehtiin huumepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen. Näin ollen kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lauantai-iltana poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Kemijoen Itäpuolentiellä. Partiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta nopeusrajoituksen ollessa 80km/h:ssa. Ajoneuvo pysäytettiin ylinopeuden ja kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen eikä kuljettajalla ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. Anastettu auto ANU-581Henkilöauto ANU-581 on anastettu Rovaniemellä 4.8.-5.8. välisenä aikana. Ajoneuvon omistaja oli ollut marjastamassa ja jättänyt illalla marjaämpärit lukittuun ajoneuvoon. Ajoneuvon omistajan palatessaan ajoneuvolleen seuraavana päivänä, oli ajoneuvo ja samalla marjaämpärit hävinneet. Ajoneuvo etsintäkuulutettu. Havainnot ajoneuvosta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, numeroon 112. 

Viikonlopun aikana Rovaniemen poliisia työllisti häiriökäyttäytymiset, päihtyneet henkilöt sekä epäillyt rattijuopumusrikokset.

Häiriökäytöstä Rovaniemen keskustassa

Perjantai-iltapäivänä vahvasti päihtynyt henkilö häiritsi yleistä järjestystä Rovaniemen keskustassa. Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia päihtyneestä henkilöstä, joka haastoi riitaa ohikulkijoille, hyökkäili sivullisia kohti, huusi ja raivosi ja lopulta henkilö virtsasi yleisellä paikalla liikekiinteistön ikkunaan. Poliisi tavoitti henkilön, mutta häiriökäyttäytyminen jatkui poliisin läsnäolosta huolimatta. Henkilön käyttäytyminen aiheutti huomattavan häiriön yleiselle järjestykselle Rovaniemen keskustan alueella, jonka vuoksi poliisi otti henkilön säilöön poliisivankilaan.

 
Viikonlopun aikana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi otettiin kiinni useita päihtyneitä henkilöitä.

Rattijuopumuksesta epäiltynä kuljettajia

Perjantain ja lauantain vastaisena yönä poliisipartiota ajoi vastaan Nelostiellä henkilöauto, joka partion nähdessään teki nopean jarrutuksen ja ajoi tien sivuun. Partion kääntyessä ajoneuvon perään, lähti ajoneuvo poliisipartiota karkuun. Hetken päästä partio tavoitti ajoneuvon ja kuljettajaksi osoittautui henkilö, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan päihtyneen olemuksen vuoksi hänelle tehtiin huumepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen. Näin ollen kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. 

Lauantai-iltana poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Kemijoen Itäpuolentiellä. Partiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta nopeusrajoituksen ollessa 80km/h:ssa. Ajoneuvo pysäytettiin ylinopeuden ja kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen eikä kuljettajalla ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. 

Anastettu auto ANU-581

Henkilöauto ANU-581 on anastettu Rovaniemellä 4.8.-5.8. välisenä aikana. Ajoneuvon omistaja oli ollut marjastamassa ja jättänyt illalla marjaämpärit lukittuun ajoneuvoon. Ajoneuvon omistajan palatessaan ajoneuvolleen seuraavana päivänä, oli ajoneuvo ja samalla marjaämpärit hävinneet. Ajoneuvo etsintäkuulutettu. Havainnot ajoneuvosta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, numeroon 112.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi