NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtäviä vuorokauden aikana 186 kpl. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen takia poliisin säilytystiloissa oli 7 henkilöä.Maanantai päivänä ennen klo 11 Riihimäellä sijaitsevasta kaupasta tuli ilmoitus sekavan oloisesta porukasta, joka poistui autolla. Ilmoituksen auto tuli partiota vastaan ja se yritti paeta partiota. Pakenevan seurantaa kesti joitakin kymmeniä minuutteja Valtatie 3:lla ja tie 54:llä ajonopeuden ollessa pahimmillaan moottoritiellä 165 km/h. Pakeneva auto pysähtyi lopulta Tervakosken liittymän jälkeen, koska siitä loppui polttoaine. Kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden osoittavan lukeman, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajaan epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja kiinniotettiin.
Hämeen poliisilla oli tehtäviä vuorokauden aikana 186 kpl. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen takia poliisin säilytystiloissa oli 7 henkilöä.
Maanantai päivänä ennen klo 11 Riihimäellä sijaitsevasta kaupasta tuli ilmoitus sekavan oloisesta porukasta, joka poistui autolla. Ilmoituksen auto tuli partiota vastaan ja se yritti paeta partiota. Pakenevan seurantaa kesti joitakin kymmeniä minuutteja Valtatie 3:lla ja tie 54:llä ajonopeuden ollessa pahimmillaan moottoritiellä 165 km/h. Pakeneva auto pysähtyi lopulta Tervakosken liittymän jälkeen, koska siitä loppui polttoaine. Kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden osoittavan lukeman, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajaan epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja kiinniotettiin.
NordenBladet — Ilta ja yö olivat poliisin näkökulmasta hiljaisiaMaanantai-ilta ja sitä seurannut yö olivat verrattain rauhallisia Oulun poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä kertyi alueen neljälle kenttäjohtoalueelle yhteensä alle sata kappaletta. Pyhäjärvellä henkilöauton kuljettaja puhalsi klo 00.32 alkometriin lukeman 1.2 mg/l, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Oulussa Kuusamontiellä jäi klo 00.45 kiinni ajo-oikeudeton henkilöautoilija.Kajaanissa poliisi otti kiinni rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäillyn henkilöautoilijan klo 02.49.
Ilta ja yö olivat poliisin näkökulmasta hiljaisia
Maanantai-ilta ja sitä seurannut yö olivat verrattain rauhallisia Oulun poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä kertyi alueen neljälle kenttäjohtoalueelle yhteensä alle sata kappaletta.
Pyhäjärvellä henkilöauton kuljettaja puhalsi klo 00.32 alkometriin lukeman 1.2 mg/l, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Oulussa Kuusamontiellä jäi klo 00.45 kiinni ajo-oikeudeton henkilöautoilija.
Kajaanissa poliisi otti kiinni rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäillyn henkilöautoilijan klo 02.49.
NordenBladet — Helsingin poliisi on jatkanut keskustassa tapahtuneen ampumisen esitutkintaa viikonloppuna. Ampuminen tapahtui osoitteessa Antinkatu 1 torstain ja perjantain välisenä yönä 26. huhtikuuta.Poliisi epäilee, että 54-vuotias mies osoitti aseella kahta henkilöä päin ja ampui laukauksen maahan ravintola Ihkun edessä. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.Poliisi ei voi vahvistaa epäillyn henkilöllisyyttä esitutkintalain perusteella.Tapauksen rikosnimikkeet täsmentyivät viikonlopun aikana. Miestä epäillään tällä hetkellä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta. Heti tapahtumien jälkeen rikosnimikkeinä olivat törkeän pahoinpitelyn yritys, laiton uhkaus ja ampuma-aserikos.Poliisi tiedotti lauantaina tapahtumien kulusta, ja poliisin käsitys ampumistilanteesta on pysynyt samana kuin aiemmin.Esitutkinnan alussa tapahtumien kulku oli epäselvä, koska tapahtumapaikalla olleita henkilöitä ei päästy heti kuulemaan eikä valvontakameratallenteita ollut heti saatavilla.– Poliisi pääsi kuulemaan epäiltyä myöhään perjantaina iltapäivällä. Viikonloppuna poliisi teki kuulusteluita ja kävi läpi valvontakameratallenteita, mikä toi omalta osaltaan selvyyttä tapahtumiin ravintolassa ja sen edustalla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio.Epäilty otettiin kiinni perjantaina aamuyöstä, ja hänet pidätettiin saman päivän aikana. Epäilty vapautettiin lauantaina.Poliisin tämänhetkisen arvion mukaan tapauksen esitutkinta valmistuu touko–kesäkuussa. Tapauksen syyttäjä on erikoissyyttäjä Tapio Mäkinen.
Helsingin poliisi on jatkanut keskustassa tapahtuneen ampumisen esitutkintaa viikonloppuna. Ampuminen tapahtui osoitteessa Antinkatu 1 torstain ja perjantain välisenä yönä 26. huhtikuuta.
Poliisi epäilee, että 54-vuotias mies osoitti aseella kahta henkilöä päin ja ampui laukauksen maahan ravintola Ihkun edessä. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi ei voi vahvistaa epäillyn henkilöllisyyttä esitutkintalain perusteella.
Tapauksen rikosnimikkeet täsmentyivät viikonlopun aikana. Miestä epäillään tällä hetkellä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta. Heti tapahtumien jälkeen rikosnimikkeinä olivat törkeän pahoinpitelyn yritys, laiton uhkaus ja ampuma-aserikos.
Poliisi tiedotti lauantaina tapahtumien kulusta, ja poliisin käsitys ampumistilanteesta on pysynyt samana kuin aiemmin.
Esitutkinnan alussa tapahtumien kulku oli epäselvä, koska tapahtumapaikalla olleita henkilöitä ei päästy heti kuulemaan eikä valvontakameratallenteita ollut heti saatavilla.
– Poliisi pääsi kuulemaan epäiltyä myöhään perjantaina iltapäivällä. Viikonloppuna poliisi teki kuulusteluita ja kävi läpi valvontakameratallenteita, mikä toi omalta osaltaan selvyyttä tapahtumiin ravintolassa ja sen edustalla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio.
Epäilty otettiin kiinni perjantaina aamuyöstä, ja hänet pidätettiin saman päivän aikana. Epäilty vapautettiin lauantaina.
Poliisin tämänhetkisen arvion mukaan tapauksen esitutkinta valmistuu touko–kesäkuussa. Tapauksen syyttäjä on erikoissyyttäjä Tapio Mäkinen.
NordenBladet — Mikkelissä tapahtuneen takaa-ajon lisäksi myös Pieksämäellä ja Juvalla pysäytettiin ajoneuvoja toimenpiteiden kera.Pieksämäellä poliisi tavoitti sunnuntaina liikenteestä kolme eri kuljettajaa päihtyneenä. Aamupäivästä kirjattiin Joroistentieltä rattijuopumus. Iltapäivällä Joroistentiellä pysäytettiin kuljettaja, jolle nimikkeitä kertyi rattijuopumusken lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Alkuillasta Pieksämäen keskustassa pysäytettyä kuljettajaa epäillään vuorostaan rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Iltapäivästä VT 5:llä, Siikakosken kohdalla, yli 40km/h ylinopeutta ajaneen ajo-oikeudettoman kuljettajan matka päätyi niin ikään poliisin hyppysiin. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Myös maanantaina poliisilla oli lukuisia liikennetehtäviä iltapäivään mennessä. Poliisi ymmärtää, että kaunis kevätsää ja Vapun vastaanottaminen lisäävät menohaluja, mutta toivoo kansalaisilta harkintakykyä sekä malttia liikenteessä.
Mikkelissä tapahtuneen takaa-ajon lisäksi myös Pieksämäellä ja Juvalla pysäytettiin ajoneuvoja toimenpiteiden kera.
Pieksämäellä poliisi tavoitti sunnuntaina liikenteestä kolme eri kuljettajaa päihtyneenä. Aamupäivästä kirjattiin Joroistentieltä rattijuopumus. Iltapäivällä Joroistentiellä pysäytettiin kuljettaja, jolle nimikkeitä kertyi rattijuopumusken lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Alkuillasta Pieksämäen keskustassa pysäytettyä kuljettajaa epäillään vuorostaan rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Iltapäivästä VT 5:llä, Siikakosken kohdalla, yli 40km/h ylinopeutta ajaneen ajo-oikeudettoman kuljettajan matka päätyi niin ikään poliisin hyppysiin. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myös maanantaina poliisilla oli lukuisia liikennetehtäviä iltapäivään mennessä. Poliisi ymmärtää, että kaunis kevätsää ja Vapun vastaanottaminen lisäävät menohaluja, mutta toivoo kansalaisilta harkintakykyä sekä malttia liikenteessä.
NordenBladet — Helsingin poliisi valvoo tehostetusti rikos- ja häiriöalttiita kohteita 29.4.–19.5.2024 Helsingin keskustassa sekä metro- ja junaliikenteessä.Valvonnan tavoitteena on turvallisuuden ja sen tunteen lisääminen valvontakohteissa. Valvonta on tietojohtoisesti kohdennettua eli sitä tehdään poliisin tilastojen ja sidosryhmien palautteen perusteella.– Jalkaudumme joukkoliikenteen pariin, asemille ja asemien välittömään läheisyyteen. Aktiivisella valvonnalla puututaan havaittuihin häiriöihin, ollaan läsnä ihmisten arjessa ja tehostetaan sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä, kertoo komisario Hanna Kiiskinen. Valvonnan suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana muun muassa Helsingin kaupunki, jalkautuva nuorisotyö, Nuorisotyö raiteilla, HSL, Kaupunkiliikenne, VR ja Väylävirasto.
Helsingin poliisi valvoo tehostetusti rikos- ja häiriöalttiita kohteita 29.4.–19.5.2024 Helsingin keskustassa sekä metro- ja junaliikenteessä.
Valvonnan tavoitteena on turvallisuuden ja sen tunteen lisääminen valvontakohteissa. Valvonta on tietojohtoisesti kohdennettua eli sitä tehdään poliisin tilastojen ja sidosryhmien palautteen perusteella.
– Jalkaudumme joukkoliikenteen pariin, asemille ja asemien välittömään läheisyyteen. Aktiivisella valvonnalla puututaan havaittuihin häiriöihin, ollaan läsnä ihmisten arjessa ja tehostetaan sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä, kertoo komisario Hanna Kiiskinen.
Valvonnan suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana muun muassa Helsingin kaupunki, jalkautuva nuorisotyö, Nuorisotyö raiteilla, HSL, Kaupunkiliikenne, VR ja Väylävirasto.
NordenBladet — Varmista syksyn jahtikauden aloitus ja hae aselupaa nyt, ennen kesää. Voit panna ampuma-aseluvan vireille poliisin sähköisen asioinnin kautta. Muista kuitenkin liittää sähköiseen hakemukseen kopio metsästyskortista ja maksetusta riistanhoitomaksusta. Sähköinen asiointi vaatii hakijalta huolellisuuttaPoliisi suosittelee käyttämään sähköistä asiointia, joka on nopeaa ja helppoa. Poliisihallituksesta muistutetaan kuitenkin, että luvan myöntämisen perusteet ja siihen tarvittavat liitteet eivät ole muuttuneet sähköisen asioinnin myötä. Hakemukseen on liitettävä vaaditut asiakirjat myös sähköisesti. – Sähköinen hakemus tulee täyttää huolellisesti ja tallettaa mukaan kaikki tarvittavat liitteet kuten esimerkiksi kuva metsästyskortista ja maksetusta riistanhoitomaksusta. Silloin poliisilaitoksen on mahdollista tehdä aselupapäätös ilman lisätietopyynnön aiheuttamaa viivettä, muistuttaa ylitarkastaja Tarja Ranta Poliisihallituksesta.
Varmista syksyn jahtikauden aloitus ja hae aselupaa nyt, ennen kesää. Voit panna ampuma-aseluvan vireille poliisin sähköisen asioinnin kautta. Muista kuitenkin liittää sähköiseen hakemukseen kopio metsästyskortista ja maksetusta riistanhoitomaksusta.
Sähköinen asiointi vaatii hakijalta huolellisuutta
Poliisi suosittelee käyttämään sähköistä asiointia, joka on nopeaa ja helppoa. Poliisihallituksesta muistutetaan kuitenkin, että luvan myöntämisen perusteet ja siihen tarvittavat liitteet eivät ole muuttuneet sähköisen asioinnin myötä. Hakemukseen on liitettävä vaaditut asiakirjat myös sähköisesti.
– Sähköinen hakemus tulee täyttää huolellisesti ja tallettaa mukaan kaikki tarvittavat liitteet kuten esimerkiksi kuva metsästyskortista ja maksetusta riistanhoitomaksusta. Silloin poliisilaitoksen on mahdollista tehdä aselupapäätös ilman lisätietopyynnön aiheuttamaa viivettä, muistuttaa ylitarkastaja Tarja Ranta Poliisihallituksesta.
Maaliskuun 2024 alusta poliisin sähköiseen asiointiin avattiin uusina palveluina mahdollisuus panna lupa-asioita vireille ja tehdä ilmoituksia ampuma-aseasioissa. Hakemuksia onkin jätetty vilkkaasti, mutta valitettavasti niissä on havaittu runsaasti puutteita. Puutteelliset hakemukset ovat hidastaneet lupa-asioiden käsittelyä poliisilaitoksissa. , Lisätietoja saa poliisi.fi-sivuilta sekä poliisin valtakunnallisesta neuvontapalvelusta.
NordenBladet — Henkilö kadonnut Kolkkalantien läheisyydestä. Havainnot kadonneesta henkilöstä tulee soittaa hätäkeskukseenUutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa Poliisi.fi- noin 70-vuotias nainen- pituus noin 160cm- aurinkolasit- yllään hänellä sinertävä paita, punertavat housut ja jalassa crocsit.
Henkilö kadonnut Kolkkalantien läheisyydestä. Havainnot kadonneesta henkilöstä tulee soittaa hätäkeskukseen
Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa Poliisi.fi
Kadonneen henkilön tuntomerkit:
– noin 70-vuotias nainen
– pituus noin 160cm
– aurinkolasit
– yllään hänellä sinertävä paita, punertavat housut ja jalassa crocsit.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi varautuu tänä vuonna aurinkoisten kelien myötä vilkkaaseen vappujuhlintaan. Poliisi on läsnä ja turvaa yleistä järjestystä erityisesti suurimpien kaupunkien keskustoissa, puistoissa sekä muilla suosituilla kokoontumispaikoilla.Poliisi valvoo lounaissuomalaisten vapunviettoa koko poliisilaitoksen alueella. Poliisi puuttuu tarvittaessa ja tapauskohtaisesti tilanteisiin, jotka aiheuttavat vaaraa tai muuta häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.– Jalkaudumme aktiivisesti ihmisten pariin. Jo poliisin läsnäololla voidaan estää tehokkaasti ennalta erilaisia häiriöitä ja rikoksia, kertoo ylikomisario Joni Saarimäki Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Lounais-Suomen poliisille on ilmoitettu etukäteen useita vapun ajan yleisötilaisuuksia. Esimerkiksi Turussa vappuaaton perinteinen ylioppilaiden lippukulkue ja Taidemuseonmäen lakitustilaisuus kokoavat keskustaan sankoin joukoin ihmisiä.– Poliisi varmistaa osaltaan, että kaikki vapun ajan yleisötilaisuudet sujuvat rauhallisesti, Saarimäki sanoo.Keskustele kotona nuoren vappusuunnitelmistaVappu kokoaa perinteisesti yhteen myös nuorempaa väkeä. Poliisi toivoo, että perheissä keskustellaan etukäteen lasten ja nuorten vappusuunnitelmista ja ollaan tietoisia siitä, missä ja millä tavalla nuoriso vappuaan viettää.– Jos nuori viettää vappuaan esimerkiksi kavereiden kanssa ulkona, on tärkeä pitää yllä tiivis keskusteluyhteys ja jutella, mitä illan aikana tapahtuu, Saarimäki sanoo.Poliisi on näkyvästi läsnä myös nuorten suosimilla kokoontumispaikoilla yhdessä sosiaalitoimen kanssa.– Puutumme matalalla kynnyksellä alaikäisten päihteiden käyttöön ja niiden hallussapitoon. Kaikista alaikäisten päihteiden hallussapitotilanteista tehdään ilmoitus sosiaaliviranomaisille, Saarimäki painottaa.Poliisi muistuttaa niin nuoria kuin varttuneempaakin väkeä pitämään juhlahumussa kaverista huolta.– Toivottavasti kaikki osaavat nauttia aurinkoisesta vapusta iloisin ilmein ja kohtuullisella määrällä simaa ja muita vappujuomia, Saarimäki sanoo.Lounais-Suomen poliisi toivottaa kaikille iloista ja turvallista vappua!
Lounais-Suomen poliisi varautuu tänä vuonna aurinkoisten kelien myötä vilkkaaseen vappujuhlintaan. Poliisi on läsnä ja turvaa yleistä järjestystä erityisesti suurimpien kaupunkien keskustoissa, puistoissa sekä muilla suosituilla kokoontumispaikoilla.
Poliisi valvoo lounaissuomalaisten vapunviettoa koko poliisilaitoksen alueella. Poliisi puuttuu tarvittaessa ja tapauskohtaisesti tilanteisiin, jotka aiheuttavat vaaraa tai muuta häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
– Jalkaudumme aktiivisesti ihmisten pariin. Jo poliisin läsnäololla voidaan estää tehokkaasti ennalta erilaisia häiriöitä ja rikoksia, kertoo ylikomisario Joni Saarimäki Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Lounais-Suomen poliisille on ilmoitettu etukäteen useita vapun ajan yleisötilaisuuksia. Esimerkiksi Turussa vappuaaton perinteinen ylioppilaiden lippukulkue ja Taidemuseonmäen lakitustilaisuus kokoavat keskustaan sankoin joukoin ihmisiä.
– Poliisi varmistaa osaltaan, että kaikki vapun ajan yleisötilaisuudet sujuvat rauhallisesti, Saarimäki sanoo.
Keskustele kotona nuoren vappusuunnitelmista
Vappu kokoaa perinteisesti yhteen myös nuorempaa väkeä. Poliisi toivoo, että perheissä keskustellaan etukäteen lasten ja nuorten vappusuunnitelmista ja ollaan tietoisia siitä, missä ja millä tavalla nuoriso vappuaan viettää.
– Jos nuori viettää vappuaan esimerkiksi kavereiden kanssa ulkona, on tärkeä pitää yllä tiivis keskusteluyhteys ja jutella, mitä illan aikana tapahtuu, Saarimäki sanoo.
Poliisi on näkyvästi läsnä myös nuorten suosimilla kokoontumispaikoilla yhdessä sosiaalitoimen kanssa.
– Puutumme matalalla kynnyksellä alaikäisten päihteiden käyttöön ja niiden hallussapitoon. Kaikista alaikäisten päihteiden hallussapitotilanteista tehdään ilmoitus sosiaaliviranomaisille, Saarimäki painottaa.
Poliisi muistuttaa niin nuoria kuin varttuneempaakin väkeä pitämään juhlahumussa kaverista huolta.
– Toivottavasti kaikki osaavat nauttia aurinkoisesta vapusta iloisin ilmein ja kohtuullisella määrällä simaa ja muita vappujuomia, Saarimäki sanoo.
Lounais-Suomen poliisi toivottaa kaikille iloista ja turvallista vappua!
NordenBladet — Oulun Kaukovainiolta löytyi vainaja sunnuntaiaamuna 28. huhtikuuta. Poliisi epäilee miehen tulleen tapetuksi ja pyytää tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä.Sunnuntaiaamuna 28. huhtikuuta 2024 Oulun Kaukovainiolla sijaitsevasta Haukkapuistosta löytyi alle 30-vuotias mies menehtyneenä. Poliisi tutkii tapausta tappona.Tapauksen selvittämiseksi poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tapahtuneesta, erityisesti aikaväliltä 27. huhtikuuta kello 23.00 – 28. huhtikuuta kello 6.00. Jos todistit tapausta tai tiedät siitä jotain,soita Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194 tailähetä viesti sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.
Oulun Kaukovainiolta löytyi vainaja sunnuntaiaamuna 28. huhtikuuta. Poliisi epäilee miehen tulleen tapetuksi ja pyytää tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä.
Sunnuntaiaamuna 28. huhtikuuta 2024 Oulun Kaukovainiolla sijaitsevasta Haukkapuistosta löytyi alle 30-vuotias mies menehtyneenä. Poliisi tutkii tapausta tappona.
Tapauksen selvittämiseksi poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tapahtuneesta, erityisesti aikaväliltä 27. huhtikuuta kello 23.00 – 28. huhtikuuta kello 6.00. Jos todistit tapausta tai tiedät siitä jotain,
soita Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194 tai
NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonlopun aikana Kotkasta ja Haminasta päihtyneenä autoilleita ja kortittomia.Perjantaina kello 22 aikoihin Kotkassa Rautatiekadulla poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut henkilöautoa kuljetttanut mieshenkilö antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen kokaiinille, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta kuljettaa henkilöautoa. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoin perjantaina puolen yön aikaan Sunilantiellä henkilöautoa kuljettajanut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 0.64 o/oo lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja tämä määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantaina aamupäivällä Haminassa Tarkka-ampujankadulla henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 1.86 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä ratttijuopumuksesta.Lauantaina puolenpäivän aikaan Tikankadulla Kotkassa poliisi tavoitti henkilöautoa kuljettaneen naishenkilön, jolla ei ollut voimassa ollutta ajo-oikeutta. Kuljettaja oli tavattu vuoden aikana ajelemasta ilman ajo-oikeutta tätä ennen 15 eri kertaa. Kuljettaja joutuu vastaamaan ajeluistaan myöhemmin oikeudessa.Varhain maanantai aamuna poliisi tavoitti yhdessä vartijan kanssa Kotkassa Mahlamäenkadulla kahteen liikehuoneistoon murtautuneen henkilön itseteosta ja tämä päätyi Kotkan poliisiaseman suojiin asiaansa selvittämään.
Poliisi tavoitti viikonlopun aikana Kotkasta ja Haminasta päihtyneenä autoilleita ja kortittomia.
Perjantaina kello 22 aikoihin Kotkassa Rautatiekadulla poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut henkilöautoa kuljetttanut mieshenkilö antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen kokaiinille, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta kuljettaa henkilöautoa. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoin perjantaina puolen yön aikaan Sunilantiellä henkilöautoa kuljettajanut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 0.64 o/oo lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja tämä määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina aamupäivällä Haminassa Tarkka-ampujankadulla henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 1.86 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä ratttijuopumuksesta.
Lauantaina puolenpäivän aikaan Tikankadulla Kotkassa poliisi tavoitti henkilöautoa kuljettaneen naishenkilön, jolla ei ollut voimassa ollutta ajo-oikeutta. Kuljettaja oli tavattu vuoden aikana ajelemasta ilman ajo-oikeutta tätä ennen 15 eri kertaa. Kuljettaja joutuu vastaamaan ajeluistaan myöhemmin oikeudessa.
Varhain maanantai aamuna poliisi tavoitti yhdessä vartijan kanssa Kotkassa Mahlamäenkadulla kahteen liikehuoneistoon murtautuneen henkilön itseteosta ja tämä päätyi Kotkan poliisiaseman suojiin asiaansa selvittämään.