Kateissa olleen Saara Arvan ruumis löytyi Vesannolta

NordenBladet — Poliisi sai 6.4.2024 tiedon, että sivullinen oli löytänyt ruumiin Pohjois-Savon Vesannolta. Poliisi on saanut vahvistuksen siihen, että ruumis on syksyllä 2019 kadonnut Saara Arva.Arvan epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi tuolloin syksyllä 2019, minkä vuoksi asiaa on tutkittu tappona. Esitutkinnan aikana poliisilla on ollut yksi henkilö vangittuna epäiltynä taposta, mutta tällä hetkellä poliisilla ei ole ketään kiinniotettuna tai vangittuna esitutkintaan liittyen. Arvan ruumiin löytymisen jälkeen poliisi on kuullut henkilöä, jonka seurassa Arva on ollut ennen katoamistaan.  Poliisi ei tutkinnallisista syistä voi kommentoida kuulustelun sisältöä tai ruumiin löytymiseen liittyviä olosuhteita.  

Poliisi sai 6.4.2024 tiedon, että sivullinen oli löytänyt ruumiin Pohjois-Savon Vesannolta. Poliisi on saanut vahvistuksen siihen, että ruumis on syksyllä 2019 kadonnut Saara Arva.

Arvan epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi tuolloin syksyllä 2019, minkä vuoksi asiaa on tutkittu tappona. Esitutkinnan aikana poliisilla on ollut yksi henkilö vangittuna epäiltynä taposta, mutta tällä hetkellä poliisilla ei ole ketään kiinniotettuna tai vangittuna esitutkintaan liittyen. 

Arvan ruumiin löytymisen jälkeen poliisi on kuullut henkilöä, jonka seurassa Arva on ollut ennen katoamistaan.  Poliisi ei tutkinnallisista syistä voi kommentoida kuulustelun sisältöä tai ruumiin löytymiseen liittyviä olosuhteita. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory