OHMYGOSSIP – Olen ratsastanut aallonharjalla jonkin aikaa ja nyt minun täytyy tunnustaa, että jokaista menestystä seuraa takaisku. Korkealla lentävän lenkokoneen pitää jonakin hetkenä laskeutua tankkaamaan, sillä korkealla lentäminen ei yksinkertaisesti ole loputtomiin mahdollista. Minun suhteeni on sama juttu. Teen yksin yhtä paljon ja yhtä tuloksekasta työtä, kuin useissa muissa mediajulkaisuissa tekee melkein kokonainen toimitus.

Sama koskee kaikkia meidän muitakin tekijöitämme – olemme tehneet mahdotonta – poikkeuksellisen pienellä tiimillä olemme luoneet OHMYGOSSIPista suuren skandinavialaisen mediakonsernin ja tehneet siitä yhden maailman tunnetuimmista viihdesivustoista. Meitä luetaan Virossa, me olemme Skandinavian luetuimpien julkaisujen TOP-listalla ja meidät tunnetaan Brasiliassa ja Amerikassa.

Nyt kun olemme NordenBladetin alaisuudessa, olemme optimaalisen taloudenhoidon nimissä sulkeneet lähes kymmenen skandinavialaista toimistoa ja pyrimme jatkamaan kuviota myös NordenBladet+OHMYGOSSIP -yhteistyönä – menestyksen avaimella, taikasanalla ja passwordillä Helena-Reet. Helena-Reet on taikuri, joka sujuvasti ratkaisee kaiken ja kaikki ongelmat. Olen pisteessä, jossa tunnen, että olen antanut liian paljon – olen luopunut elämästäni ja yksityiselämästäni. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan työtäni ja nautin siitä täysillä, mutta ihmisenä ja naisena tunnen, että voisi olla vielä lisäksi jotain. Suhteeni mieheeni on hyvin heikolla jäällä, hermoni ja kykyni ovat todennäköisesti joutuneet olemassa olevan ihmiskyvyn äärirajoille – rajalle, jolla ihminen tuntee, että olisi aika myös saada jotain, ei vain antaa.

Saaminen ja antaminen ovat seuraava aihe, josta haluan puhua. Suuri joukko ihmisiä ymmärsi edellisen postitukseni (lue TÄSTÄ) väärin. Sain ennätysmäärän palautetta ja yritän tässä vastata kerralla teille kaikille – minä en vihaa köyhiä ihmisiä… enkä ole mikään mielettömän rikas… vihaan köyhää elämään suhtautumista ja ajatustapaa. Vihaan ihmisiä, jotka edistävät kielteisyyttä ja rikkovat muiden haaveita, ihmisiä, jotka kiskovat muita kuopan pohjalle sen sijaan, että auttaisivat heitä eteenpäin. Ihmisiä, jotka kuluttavat muiden energiaa ja aikaa ja jotka haluavat ratsastaa muiden vaivannäöllä. Vihaan niitä köyhiä ihmisiä, jotka eivät anna mitään, mutta joilla on käsi ulotettuna pitkälle eteen ottaakseen muilta ja sen jälkeen vielä loukatakseen ja pilkatakseen näitä. Vihaan ihmisiä, joilla ei ole moraalia, omaatuntoa ja muita sellaisia ominaisuuksia (äitini voisi jatkaa tätä luetteloa monta tuntia…). On paljon ihmisiä, jotka ovat taloudellisesti köyhiä, mutta henkisesti rikkaita. Raha ei merkitse rikkautta. Raha merkitsee varallisuutta. Rikas voi olla myös ihminen, joka elää ilman senttiäkään, mutta sielukkaasti, ja sellainenkin voi olla köyhä, jolla wc-istuimen nuppi on kultaa.

Mutta palaan menestykseen ja takaiskuihin. Tunnen, että olen saapunut pisteeseen, jossa jo hävitän itseäni ja muita ympärilläni olevia, minusta on hyvin pian tulossa juuri sellainen äsken haukuttu köyhä ja katkeroitunut ihminen – sellainen, joka kylvää ympärilleen paskaa ja masennusta (Excusez-moi!), jos ei itse pian muuta omassa elämässään jotakin. En halua olla se pikkusieluinen ja olematon kärpäsen istuma, en halua olla se katkeroitunut köyhä ja huono ihminen, jonka energia on suunnattu näkemään hyvän sijasta huonoa – ja juuri niin minun suhteeni on viime aikoina tapahtunut. Näen vain huonoa ja jätän huomaamatta hyvän, ja satutan ihmisiä, jotka eivät suinkaan ole sitä ansainneet. Maailmassa kukaan ei satuta muita niin paljon kuin me itse itseämme omalla kielteisyydellämme. Kielteisyys tappaa sekä ihmisen itsensä että ystävät hänen ympärillään. Olen saapunut pisteeseen, jossa minun täytyy tunnustaa itselleni, että olen umpikujassa, tarvitsen restartin, tarvitsen lomaa, tarvitsen tunnustusta ja todennäköisesti myös kunnon… ah, se jääköön minun tietooni.

Ne, joita olen loukannut, antakaa minulle anteeksi. Joka tapauksessa pyrin korjaamaan itseäni, enkä jäämään siksi katkeroituneeksi ja työstä liikarasittuneeksi paskiaiseksi (Désolé encore!), joka olen viime aikoina ollut.

NordenBladet – Satuin lukemaan ERR:n (Viron YLE) sivustolla ilmestyneen artikkelin ”Muotoilijoita kuhisevasta Virosta ovat maailmalle pystyneet murtautumaan vain harvat”, jossa kirjoitettiin, että Viron muotoilijoiden määrä vain kasvaa, mutta maailmalla heistä on vain pieni osa kyennyt lyömään itsensä läpi.

Esimerkkinä mainittiin, että joulukuussa järjestetyille design-markkinoille Kulttuurikattilassa oli osallistunut töineen 110 muotoilijaa, mutta Euroopassa tai maailmalla on vain harvojen virolaisten muotoilijoiden onnistunut lyödä läpi. ”Sellaista suurta menestystarinaa ei ole tällä hetkellä mainittavana, mutta varmaan onkin niin, että ensin sinun tulee vahvistaa asemasi kotona ja sitten mennä niin sanotusti ulos”, perusteli Viron design-keskuksen viestintäjohtaja Maris Orav.

Virosta ulos murtautumiseen tarvitaan jatkuvaa työtä, kuitenkin meidän muotoilijoillamme on Eurooppaan verrattuna myös vähemmän tukea valtiolta, artikkelissa kerrottiin, ja esiteltiin vain yksi menestystarina. ”Muotisuunnittelija Marit Ilison on eräs viime vuosien menestystarinoista, jonka designia on tällä hetkellä myynnissä 16 liikkeessä ulkomailla”. Siihen oli lisätty, että Ilison päätti kerätä kuuluisuutta heti ulkomailla. ”Me päätimme mennä suoraan ulkomaille”, sanoi Marit Ilison -tavaramerkin toimitusjohtaja Peeter Ilison.

Onko Virossa todellakin yksi menestystarina? Onko todella niin, että ensin pitää saavuttaa asema kotona ja voimistua? Minä en ole sitä mieltä. Erityisesti juuri siksi, että Virossa asemien saavuttaminen on pienten markkinoiden vuoksi suhteellisen hyödytöntä ja Viro tekee kaikkensa tappaakseen viimeisetkin yritteliäät henkilöt ja yrittäjät. Ja minkä perusteella yleensäkään määritetään menestys? Onko menestyvä se, jonka maailma tuntee, joka ansaitsee enemmän, jonka vaatteita on nähty kuuluisuuksien päällä, jonka mallit kävelevät fashion week’oilla, jonka muotoilua on eniten esillä mediassa vai jolla on eniten avattuja kauppoja? Suuremmitta ponnistuksitta minulle tulee mieleen monia ulkomailla hyvin menestyneitä muotoilijoita, jotka ovat hyvinkin täyttäneet jonkin mainituista menestyksen kriteereistä – näiden joukossa minä itsekin brändilläni Ohmygossip Couture, jonka markkinoinnin aloitin juuri ulkomailla (Brasiliassa, Skandinaviassa), sillä Virossa halveksitaan säännönmukaisesti kaikkia. En luonnollisestikaan ole muotoilija enkä tavoittele sellaista titteliä, se ei ehkä ole tässä yhteydessä paras esimerkki ja Ohmygossip Couture on minulle ns. sivuprojekti, mutta numerot puhuvat mielestäni hyvinkin menestyvää kieltään ja yhtenä menestystarinana sen voi kyllä mainita. Haluan sanoa, että Virossa on hyvin paljon menestystarinoita (sekä pieniä, isoja että erittäin suuria) ja niitä pitäisi tunnustaa. Meidän täytyy huolehtia omista ihmisistämme!

Siitä täytyy olla samaa mieltä, että Viron valtio ei tue sen enempää itse kehittyneitä kuin yliopiston tutkintotodistuksen saavuttaneitakaan muotoilijoita eikä myöskään muiden elämänalojen edustajia. Viron valtio tekee kaikkensa, jotta pienyrittäjät kuolisivat pois – sekä veroilla, (olemattomilla) tuilla että turhalla byrokratialla. Viron yritystoiminnan kehityssäätiö EAS (Ettevõtluse Arendamise Sihtasutus), jonka pitäisi olla yrittäjän suuri ystävä, on kautta vuosien kerännyt mainetta lähinnä kähmäilyllään ja nepotismillaan. Tukea sai presidentti (entisen valtionpäämiehen Toomas Hendrik Ilveksen OÜ Eramaan skandaali), tukea sai pääministerin puoliso (entisen pääministerin Taavi Rõivasin puoliso Luisa Värk sai tuntuvia summia yrityksilleen Rahvusdisain OÜ ja OÜ Noodivõti), tukea saavat epäilyttävästi keksityt yritykset, jotka rahan saamisen jälkeen täyttävät vuoden ajan asiakirjoja, mutta sitten eivät enää ole olemassakaan. ”Lahjuksitta” hunajakulhon luo ei pääse – lahjakkuus, voitto ja ahkeruus ovat tässä täysin toisarvoisia. Lahjakkuudella ei ole merkitystä. Ole urheilija, ole suunnittelija, muusikko tai tee jotain muuta. Viron pitäisi erittäin vakavasti miettiä sitä, että nuoret tietävät, että maailma on lahjakkaille avoinna ja jos sinut otetaan kylällä paremmin vastaan kuin kotona, jäädäänkin kylille tai luodaan yritys siellä, missä se jää henkiin. Kysymys ei ole siitä, että ihmisillä ei olisi isänmaallisuutta tai että he eivät rakastaisi kotimaataan. Kyse on pikemminkin siitä, että henkiinjäämisen nimissä tulee tehdä päätöksiä, jotka usein eivät ole sellaisia, kuin monet ehkä sydämessään eli ensisijaisena valintanaan haluaisivat.

Kannustan tukemaan, auttamaan ja tunnustamaan maamme lahjakkaita! Lupaan, että kirjoitan ja tunnustan lahjakkaita ja reippaita ihmisiä myös NordenBladet-sivustolla, sillä nykyisin valtamediassa pääsevät esiin vain ne, jotka ovat ”ostaneet” keskinkertaista palkkaa saavat toimittajat.  Jokainen valtio on yhtä vahva kuin sen ihmiset – ja jokainen Viron asukas on hyvä, huolehtivainen ja sisukas! Huolehtikaamme ja rakastakaamme toisiamme ja toivokaamme, että meidän poliitikkomme ja maamme Euroopasta saadun rahan jakajat myös jonain päivänä avaavat silmänsä ja näkevät kauemmas kuin vain omaan puurolautaseensa asti.

Kuva: Ohmygossip Couture