tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

”Näkkälän noidan” suhdehoroskooppi: Eri horoskooppimerkkien EPÄMIELLYTTÄVIMMÄT ominaisuudet

OHMYGOSSIP – Mitä hän todella ajattelee sinusta? Onko hän oikeasti sellainen kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää? Ennen kuin rakastut lopullisesti, katso mitä sinun kohteestasi kertoo hänen horoskooppinsa. Esitämme teille jokaisen horoskooppimerkin viisi epämiellyttävintä ominaisuutta, jotka eivät erityisemmin aiheuta kiinnostusta ryhtyä heidän kanssaan suhteeseen.

OINAS — ei pysty hillitsemään vihaansa, loukkaantumistaan ja muita kiukkujaan; on lapsellinen ja naiivi — hänen kanssaan treffeillä käyminen on kuin teini-ikäisen kanssa olemista; tekee harvoin aloittamansa loppuun; on täysin kärsimätön, kaikki tulee saada nyt ja HETI; on egoisti ja kateellinen, ajattelee aina ensin itseään ja vasta sitten muita.

HÄRKÄ — hirvittävän itsepäinen, älä edes toivo, että hän antaisi kiistassa periksi; laiska ja rakastaa omaa sohvaansa, kotitaloustyöt jäävät sinulle; hänen tarpeensa ovat tärkeämmät kuin sinun tarpeesi; mielettömän tylsä; jää tunnetasolla etäiseksi, ei puhu tunteistaan.

KAKSOSET — kaikkea muuta kuin luotettava; et koskaan tiedä, millä tuulella hän parhaillaan on tai mitä hän nyt haluaa; puheet ovat suuria, mutta teot olemattomia; hän kyllästyy kaikkeen hyvin nopeasti ja sinä et ole mikään poikkeus; hän jättää kaiken aloittamansa kesken ja hänen tavaroitaan vetelehtii kaikkialla.

RAPU — hänen oikkuisuutensa on rasittavaa; hän satuttaa sanoillaan, mutta ei edes aio jälkeenpäin pyytää anteeksi; hän on tarrautuva ja hänen pitää aina tietää, missä ja kenen seurassa olet; hän ehdottaa avioitumista viimeistään kolmansilla treffeillä; hän rakastaa rutiiniaan, ei mitään seikkailuja tai uusia asioita.

LEIJONA — et voi koskaan tuntea itseäsi suhteessa turvallisena, sillä hänen äidinkielensä on flirtti; hän ei rakasta sinua koskaan enempää kuin sitä, joka katsoo häntä peilistä vastaan; yksikään Leijona ei ole koskaan tunnustanut erehtyneensä; hän on mahdottoman ylpeä ja pöyhkeä; hänen täytyy aina olla huomion keskipisteessä.

NEITSYT — hän on älyttömän kriittinen ja löytää sinusta aina jotain, joka on väärin; sinun pitää aina ottaa ensimmäinen askel; hän on mielettömän oikukas; hän on niin epävarma, että väsyt nopeasti hänen jatkuvaan lohduttamiseensa, tunnustamiseensa ja mielistelyynsä; hän palaa vanhoihin riidanaiheisiin aina vain uudelleen.

VAAKA — et koskaan tiedä, mitä hän todella ajattelee, sillä hän sanoo vain sen, mitä haluat kuulla; hän ei koskaan pysty tekemään valintaa; hän ei ole valmis puolustamaan sinua joka tilanteessa; hän on turhamainen ja omasta ulkonäöstään riippuvainen ja edellyttää myös sinulta ei mitään vähempää kuin täydellisyyttä; hänellä on heikko luonne ja hän valittaa jatkuvasti.

SKORPIONI — hän on sairaalloisen mustasukkainen; hän manipuloi jatkuvasti sinun tunteillasi; hän pystyy silmääkään räpäyttämättä murtamaan sydämesi, sytyttämään sen tuleen ja polkemaan tuhkan päällä; hän on salaisuuksia ja petoksia täynnä; Skorpioni tekee pienimmästäkin kärpäsestä härkäsen.

JOUSIMIES — hän osaa vain puhua, mutta ei koskaan kuunnella; hän ikävystyy nopeasti ja sitten hän valittaa, valittaa ja valittaa…; hän tietää kaiken kaikkein parhaiten; hän on hallitseva ja valvova; hän on tunteeton ja satuttaa sinua helposti.

KAURIS — työ on hänelle aina tärkeämpää kuin sinä; hän täydellinen valvontafriikki; mitä tahansa hän tekeekin, se tapahtuu vain hänen oman hyvinvointinsa hyväksi; hän vihaa spontaanisuutta, joka tekee hänestä hyvin tylsän kumppanin; hän on itseensä sulkeutunut.

VESIMIES — hän elää pilvissä, todellisuus ei koske häntä; hän saarnaa sinulle loputtomasti moraalia, sillä hän tietää kaiken paremmin; et saa koskaan olla hänen kanssaan kahdestaan, sillä Vesimiehen ihannetreffit koskevat kaikkia hänen ystäviään; hänellä on oma arvionsa ehdottomasti kaikesta ja hän ei pelkää sanoa sitä ääneen; tiedät aina, mitä hän ajattelee, mutta et koskaan, mitä hän tuntee.

KALAT — hän tarvitsee jatkuvasti tilaa ja vapautta, yritäpä sitten löytää hänen viereltään paikka; kun hän alkaa tehdä jotain, hän tekee sitä ikuisesti — Kaloilla ei ole koskaan minnekään kiirettä! Hän ei tiedä itsekään, mitä ja ketä hän haluaa; hän uhraa omat tunteensa, toiveensa ja tarpeensa teidän suhteenne nimissä, mutta ole valmis myöhemmin maksamaan suuri velka takaisin; hän idealisoi omat suhteensa ja edellyttää, että sinä pystyt aina olemaan hänelle ihanteellinen ja virheetön.

Kirjailija: Näkkälän Noita

Helena-Reet: Elämänrytmi on niin kiireinen, että päätä huimaa. MITÄ merkitsee sairastuminen, siitä oma esimerkki

OHMYGOSSIP – Jos sinulla on lapsia, voit olla varma, että ennemmin tai myöhemmin he tuovat (lastentarhasta, koulusta, harrastuspiireistään tai synttäreiltä) mukanaan viruksen, joka sekoittaa koko perheen elämänrytmin. Vaikka olenkin yleensä varsin terve (täytyy koputtaa puuta!), niin tällä kertaa vaivaa sairaus jo pitemmän aikaa ja viimeisten kymmenen päivän aikana olen ollut pakotettu luopumaan monesta ulkomaanmatkasta ja useasta tärkeästä tapaamisesta.

22-23. tammikuuta oli Tukholman Grand Hotellissa ”Fashion Week Stockholm”, jota kärsimättömänä odotin ja jolle oli sovittu monta tapaamista. 26. tammikuuta minun piti antaa kaksi haastattelua ja ajattelin vierailla Ruotsin Tailsweep-toimistossa ja Marokon ja Israelin matkailuedustustoissa Tukholmassa ja 27. tammikuuta suunnittelin osallistuvani ”Luxury Travel Fair Stockholm” tapahtumaan sekä 28. helmikuuta oli sovittu tapaamiset ”Tukholman häämessujen” (Wedding Fair Stockholm, Bröllopsmässan) puitteissa. 31. tammikuuta suunnittelin osallistumista ”PCD Paris 2018” -messuille ja koska virus vaivasi edelleen, myös 2.-4. helmikuuta Norjassa Oslossa pidettävät ”Health & Beauty Scandinavia” -messut jäävät väliin. Niillä käynnin oli suunnitellut hyvin aikaisin etukäteen ja sinne halusin ottaa mukaan myös tyttäreni Estella Elishevan (11).

Kirjoitin jokin aika sitten, että etsin sijoittajaa-liikekumppania ja että haluaisin alkaa laajentaa E&S (Elisheva & Shoshana) brändiä ja tuoda sen nimissä markkinoille kosmetiikkabrändin. Tähän mennessä on valitettavasti yhteyttä ottanut vain kaksi henkilöä ja he molemmat ovat amerikkalaisia. Olisivat edes Los Angelesista, jossa usein käymme, mutta valitettavasti eivät ole. Pelkästään sijoittajiksi he sopisivat hyvin, mutta eivät aktiivisiksi liikekumppaneiksi, he haluavat olla nimenomaan liikekumppaneita. Koska minun toimintani tapahtuu aktiivisimmin linjalla Viro-Ruotsi-Suomi-Los Angeles, tarvitsen jotakuta tehokkaaseen yhteistyöhön juuri tältä linjalta – mieluummin jopa Skandinaviasta, sillä OHMYGOSSIP-sivustojen NordenBladetin alaisuuteen viemisen vuoksi vietän tällä hetkellä suuren osan ajastani Pohjoismaissa. Kauneusmessuilla käynti oli suunnitelmissa myös siksi, että pyrin hiljalleen syventymään kosmetiikkateollisuuden esiripun takaisiin asioihin.

Niinä hetkinä, kun itse olen aika lailla poissa aktiivisesta työstä, ymmärrän parhaiten, miten TÄRKEÄÄ on, että on hyvä tiimi. NordenBladetin ja OHMYGOSSIP-sivujen pitkäaikainen toimitusjohtaja Marju ja kääntäjä Risto ovat olleet tähän asti täysin korvaamattomia, lähtisin heidän kanssaan taisteluun koska tahansa – asiallisia, ammattitaitoisia, nopeita ja uskollisia –tällä hetkellä molemmat oikeita käsiäni. Samoin luonnollisesti kaikki muutkin meidän työntekijämme, vasta silloin, kun olet itse poissa, näet kuinka hyviä delegointitaitosi ja tiiminvalintasi ovat olleet. Olen iloinen siitä, että olen löytänyt ympärilleni sellaisia upeita ihmisiä. Meitä on tosin vähän ja olemme pieni, sympaattinen ja toisiaan rakastava ja tukeva tiimi! Love you so much!!! Olette minulle yksinkertaisesti hyvin, hyvin rakkaita! Yksi kiinnostava uutinen vielä – Virossa tunnettu bloggaaja ja lahjakas muotisuunnittelija Mariliis Anger liityy tiimiimme ja hänen brändinsä ”Mariliis Anger” tulee 100 % OHMYGOSSIPin alaisuuteen, siirto on suunnitelmissa jo parin kuukauden kuluessa! Mahtavaa! I am so excited! Hän on niin verraton, pidätte hänestä varmasti!!

Hahaaa, sairaskaan ei saa olla rauhassa… koko ajan tapahtuu niin paljon kiinnostavaa 😀

Alun kuva: Mariliis Anger jokin vuosi sitten tekemässä yhteistyötä Ohmygossip Couturen kanssa

Kiristääkö vyötärö? Ota oppia japanilaisilta!

OHMYGOSSIP – Miksi ihmiskunta lihoo? Koska se syö liikaa ja liikkuu liian vähän. Tämä on tiedetty aina. Jos olet tottunut syömään suuria annoksia, et välttämättä osaa edes arvioida, milloin maha on täynnä. Japanilaiset eivät ole ylipainoisia. Heillä onkin tapana syödä, kunnes he ovat 80-prosenttisesti täynnä. Japanilaisilla on sanonta hara hachi bu, joka tarkoittaa, että syö kunnes olet 80-prosenttisesti täynnä.

– Toki ruokavalion tulee olla suunnilleen terveellinen, mutta noudattamalla tätä periaatetta on vaikea saada liikaa energiaa. Ongelma on vain siinä, että on vaikea tietää, koska on 80-prosenttisesti täynnä, terveystieteiden maisteri ja farmaseutti Timo Kettunen sanoo.

Huomaa: kuva on vain havainnollistamistarkoituksessa (Instagram/@ngizerskaya)
Lähde: Iltalehti.fi

VAROITUSMERKIT, jotka osoittavat, että hän ei rakasta sinua vaan käyttää sinua hyväkseen

OHMYGOSSIP – Kun olemme rakastuneita, meidän on usein vaikea ymmärtää, tunteeko toinen osapuoli meitä kohtaan todellista kiinnostusta vai käyttääkö hän meitä vain hyväkseen. Valitettavasti monet miehet osaavat kiertää naisia hyvin taitavasti sormensa ympäri ja saada nämä rakastumaan, vaikka he itse eivät todellisuudessa olekaan näistä lainkaan kiinnostuneita.

On oma miestyyppinsä, joka pitää siitä, että on olemassa joku, jonka kanssa tarpeen vaatiessa harrastaa seksiä, vaikka tunteet eivät tällöin olekaan heidän puoleltaan pelissä. Itsensä säästämiseksi kannattaa kiertää sellaiset miehet hyvin kaukaa.

Ohmygossip esittää teille kolme tärkeää merkkiä, jotka osoittavat, että mies ei rakasta sinua ja täytät vain hänen seksin tarpeensa:

1. Hän ei esittele sinua ystävilleen eikä perheelleen
Sinä et tiedä hänen läheisistään mitään ja joka kerran, kun käsittelet aihetta, hän muuttaa ovelasti puheen suuntaa, sillä hän ei halua puhua perheasioistaan sinun kanssasi.

2. Hän on olemassa vain silloin, kun hän itse haluaa
Toisinaan hän voi olla viikon ajan kadoksissa, ja ilmestyy sitten äkkiä ja haluaa tavata sinut. Tavatessanne ensimmäinen asia hänen ajatuksissaan on tietysti seksi.

3. Hän ei puhu sinun kanssasi tulevaisuudesta
Hän ei tee kanssasi suunnitelmia, ei tarjoa ideoita, minne voisitte mennä. Erittäin todennäköisesti hän ei ole vienyt sinua ravintolan lisäksi yhtään minnekään.

Kuva: OHMYGOSSIP
Lähde: Ohmygossip.se

Erikoisia ja ainutlaatuisia koteja maailmalla (Vol1): Mystinen koti Vancouverin saarella Brittiläisessä Kolumbiassa + VALOKUVAT & VIDEO!

OHMYGOSSIP – Tämä ylisuloinen nukkekoti, jonka tänään esittelemme teille, sijaitsee Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa, Vancouverin saarella. Paikalliset työmiehet ovat rakentaneet talon luonnonmateriaaleista. Koska asuintila on pieni, se tukee kaikin puolin säästäväistä elintapaa.

Talosta avautuvat mahtavat näkymät metsään ja valtamerelle. Pieni talo sopisi olemukseltaan loistavasti pohjoismaisiin mystiikkaa täynnä oleviin sankkoihin kuusimetsiin ja lukemattomille kauniille saarille. Todellinen helmi ihmisille, jotka rakastavat erikoisuutta ja luontoa! Taikamaisen kiehtova!








Alun kuva: Ote YouTubesta
Lähde: NordenBladet.ee

TOP10! Katso, millaista huippukallista tekniikkaa PewDiePie ja muut kovat tietokonepelejä harrastavat youtuberit käyttävät

OHMYGOSSIP – Tietokonepelit ovat keränneet vuosi vuodelta suosiota ja monille youtubereille siitä on kehittynyt ammatti, joka tuottaa reippaan summan rahaa. Tietokonepeleissä nopeus vaatii kuitenkin paitsi harjaantumista myös korkeatasoista tekniikkaan, joka ei petä kesken pelin.

Youtubessa on yli kolme miljoonaa katselua saavuttanut video, jossa tunnettu skandinavialainen youtuber PewDiePie (28) ja yhdeksän muuta youtuberia esittelevät työssään ja pelaamisessaan käyttämäänsä tekniikkaa. Katso video!

https://www.youtube.com/watch?v=1-1wFnLj7X0

Alun kuva: PewDiePie (Ote YouTubesta)
Lähde: Ohmygossip.ee

USKOMATTOMIA toteutuksia ja ideoita! 10 tapaa, miten pieneen tilaan saa mahtumaan paljon + VIDEOT!

OHMYGOSSIP – Ihmiset ovat tarpeen vaatiessa hyvin kekseliäitä ja tässä on siitä todiste. Katso, miten helposti voi säästää erittäin paljon tilaa ja miten yksi monikäyttöinen esine voi muuttaa elämäsi tuntuvasti helpommaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=QtL5a-rj100

Alun kuva: Ote YouTubesta
Lähde: Ohmygossip.ee

USKOMATTOMIA toteutuksia ja ideoita! 12 vuodetta, jollaisia et ole koskaan ennen nähnyt!

OHMYGOSSIP – Koska ihmiset ovat vaativia, suunnittelijoille annetut tehtävät muuttuvat yhä hankalammiksi ja markkinoille pyritään tuomaan uusia ja kiinnostavia ratkaisuita. Ohmygossip esittelee teille 12 vuodetta, jollaisia ette ole koskaan ennen nähneet! Millaisen vuoteen valitsisitte – linnunpesän, terapiakeskuksen vai peräti yksityisen elokuvateatterin suoraan vuoteessanne?

https://www.youtube.com/watch?v=cxhv19Tw9eA

Alun kuva: Ote YouTubesta
Lähde: Ohmygossip.ee

HÄIKÄISEVÄÄ ylellisyyttä – 10 taloa, joita voivat hankkia itselleen vain ultrarikkaat

OHMYGOSSIP – Millaisissa taloissa todella rikkaat asuvat? Katso, millaiselta näyttää 250.000.000 dollaria maksava villa ja mihin mielikuvitus voi talon suunnittelussa ja sisustuksessa johtaa, kun raha on vain numero.

https://www.youtube.com/watch?v=e98dzGwAzfQ

Alun kuva: Ote YouTubesta
Lähde: Ohmygossip.ee

Maailman kiinnostavimmat hotellihuoneet – puun latvassa, veden alla ja jään sisällä! KATSO nämä ihmeet omin silmin!

OHMYGOSSIP – Matkailun ystäviä on erilaisia, on niitä, jotka haluavat perinteistä ylellisyyttä ja niitä, joita kiehtovat seikkailut ja eri paikkojen erikoispiirteet. Onneksi maailma on suuri ja hotellihuoneita ja hotellielämyksiä voi löytää juuri sellaisia, kuin etsitte. NordenBladet löysi kiinnostavan videon, jossa on esiteltynä kymmenen maailman jännittävimpinä pidettyä hotellihuonetta.

Kuva: themantaresort.com
Lähde: NordenBladet.ee