NordenBladet — Maanantaina noin klo 14 aikaan pelastuslaitos sai ihmisen pelastustehtävän Iijoelle.Iijoen rannalla olevat sivulliset olivat havainneet tyhjän alumiiniveneen Iijoella ja onnistuneet vetämään veden varaan joutuneen miehen rannalle.
Maanantaina noin klo 14 aikaan pelastuslaitos sai ihmisen pelastustehtävän Iijoelle.
Iijoen rannalla olevat sivulliset olivat havainneet tyhjän alumiiniveneen Iijoella ja onnistuneet vetämään veden varaan joutuneen miehen rannalle.
Elvytysyrityksistä huolimatta mies todettiin kuolleeksi.
Poliisi jatkaa tapahtuneen tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Hallitus edistää luonnonsuojelua kokonaisuudella, joka koostuu valtion maiden uudesta suojelupäätöksestä ja vanhojen metsien kansallisten kriteerien määrittelystä.Petteri Orpon hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassaan suojelemaan jäljellä olevat kansalliset kriteerit täyttävät valtion luonnontilaiset, vanhat metsät. Esitys vanhojen metsien kansallisiksi kriteereiksi on valmistunut. Lisäksi hallitus on päättänyt siirtää lisää valtion maita pysyvään suojeluun.Kokonaisuutena valtion mailla tehtävän uuden pysyvän suojelun pinta-ala nousee arviolta 80 000–90 000 hehtaariin. ”Kokonaisuus on merkittävä. Pysyvään ja tiukkaan suojeluun siirretään selvästi enemmän valtion metsää kuin aiempina hallituskausina. Lisäksi METSO-ohjelman kautta suojellun, Etelä-Suomeen painottuvan metsän määrä nousee ensi vuonna tavoitteen mukaiseen 96 000 hehtaariin”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.Valtion maiden uusi suojelupäätös koostuu nyt esitettävästä runsaasta 31 000 hehtaarista, joka kohdentuu pääosin Lappiin ja Pohjanmaalle sekä Kainuuseen. Tämän ohella Metsähallitus inventoi valtion mailla sijaitsevat vanhat ja luonnontilaiset metsät. Lopullinen valtion maiden suojelupinta-ala riippuu siitä, kuinka paljon kohteita löytyy Metsähallituksen valtion maiden inventoinnissa ja miten kohteet inventoinnin perusteella rajataan. Lisäksi inventoinnissa löytyy luontokohteita, joiden pinta-alaa on vaikea arvioida.“Kriteeriesityksessä on otettu huomioon myös yksityisten metsänomistajien näkökulma. Yksityismailla metsien suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen, kuten tähänkin asti. Metsähallitus kartoittaa valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät maastokausien 2024–2025 aikana”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu on tärkeää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Kriteerit täyttävien metsien suojelu ei ratkaise kaikkia metsien monimuotoisuuden turvaamisen tarpeita. Monimuotoisuuden edistämisen kannalta on tärkeää valita kullekin kohteelle oikea keino.Vanhoja metsiä sekä valtion maita koskevan erillispäätöksen lisäksi hallitus lisää suojellun metsän määrää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmalla eli METSOlla. METSOn kautta saadaan metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuen monimuotoisuudeltaan arvokkaita metsäkohteita valtion rahoittamaan pysyvään suojeluun. METSO-ohjelma on ollut toimiva, ja sen tavoitteena on perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoteen 2025 mennessä. Tavoite tullaan saavuttamaan. METSOn jatkokautta valmistellaan vuosina 2024–2025.Vanhojen metsien pääkriteereinä puuston ikä ja kuolleen puun määrä Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja esityksestä kriteereiksi vanhoille metsille 24. heinäkuuta mennessä.Vanhojen metsien määrittelyssä Suomessa kaksi pääkriteeriä ovat puuston ikä ja kuolleen puun määrä. Kriteerit täyttävien metsien on oltava riittävän vanhoja ja niissä on oltava riittävästi erimäärin lahonneita, kuolleita puita. Pääkriteerit täyttävissä metsissä esiintyy todennäköisesti vanhoille metsille tyypillisiä, uhanalaisia tai taantuneita lajeja. Pääkriteerien raja-arvot ovat erilaisia Suomen etelä- ja pohjoisosissa, koska metsät kasvavat pohjoisessa hitaammin ja ovat vähäpuustoisempia. EU:n ohjeistuksen mukainen kolmas pääkriteeri ”luontaiseen lajistoon kuuluvat puulajit” täyttyy Suomessa käytännössä aina. Lisäksi inventoitavissa kohteissa tarkastellaan neljää täydentävää kriteeriä, joista vähintään kahden tulee täyttyä: metsikön luontainen alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, niin kutsuttujen elinympäristöpuiden esiintyminen sekä vanhojen metsien indikaattorilajien esiintyminen. Potentiaaliset kriteerit täyttävät kohteet valtion metsissä kartoitetaan. Kriteerit täyttävät, riittävän suuret alueet suojellaan tiukasti, eli niistä perustetaan luonnonsuojelulain mukaisia luonnonsuojelualueita. Vanhan metsän kriteerit täyttävät pienet kohteet voidaan valtion mailla turvata myös osana alue-ekologisten luontokohteiden verkostoa. Yksityismailla kriteerit täyttävät kohteet suojellaan METSO-ohjelman keinoin.Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelutavoite on osa EU:n biodiversiteettistrategiaaLuonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten vanhojen metsien suojelutavoite perustuu EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on, että vanhat ja luonnontilaiset metsät suojellaan kaikissa jäsenmaissa.Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa 2023 yhdessä jäsenmaiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa laaditun ohjeistuksen vanhojen metsien määrittelemiseksi. Jäsenvaltioita on suositettu noudattamaan ohjeistusta kansallisten kriteerien valmistelussa. Aktiivisessa talouskäytössä olevat metsät eivät voi EU:n määritelmän mukaan olla kriteerit täyttäviä vanhoja metsiä. Komission ohjeen mukaan vanhojen metsien kriteerit tulee tarkentaa kansallisesti tutkimustietoon pohjautuen. Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat tarkastelleet tutkimustiedon avulla, miten luonnontilaiset ja vanhat metsät voidaan tunnistaa Suomessa EU:n komission ohjeiden mukaisesti. Syken ja Luken raportti ”Luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät Suomessa” julkaistiin helmikuussa 2024. Vanhojen metsien pääkriteerit Metsän ikä Taulukko 1: Valtapuuston keski-ikä on vähintään Kuolleen puun määräTaulukko 2: Kuolleen puun (pysty- ja maapuu) määrä (m3/ha) on vähintään • Lausuntopyyntö: vanhojen metsien kriteerit Suomessa (lausuntopalvelu.fi) Lisätietoja Lyydia Ylönen ministeri Mykkäsen erityisavustaja [email protected] 029 5250 402Tapio Luoma-aho ministeri Essayahin erityisavustaja [email protected] 029 5162 340Mikko Kuusinen Ympäristöneuvos Ympäristöministeriö [email protected] 029 5250 144Ville Schildt Metsäneuvos Maa- ja metsätalousministeriö [email protected] 0295 162 190• Vanhojen ja luonnontilaisten metsien inventointi 2024–2025 (Metsähallitus.fi)
Hallitus edistää luonnonsuojelua kokonaisuudella, joka koostuu valtion maiden uudesta suojelupäätöksestä ja vanhojen metsien kansallisten kriteerien määrittelystä.
NordenBladet — Elokapina on tehnyt poliisille ilmoituksen mielenosoituksesta, joka alkaa tiistaina 11.6. kello 15.00 ja päättyy keskiviikkona 12.6. kello 15.00. Mielenosoitus saattaa aiheuttaa merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa Helsingissä. Poliisi suosittelee varaamaan aikaa keskustassa liikkumiseen. Poliisi voi ohjata liikennettä tarvittaessa poikkeusreiteille.Tiistai 11.6.2024Kello 15.39: Poliisin arvion mukaan Esplanadin puistoon on kokoontunut noin 230 henkilöä, eduskuntatalolle noin 150 henkilöä ja Dallapénpuistoon noin 100 henkilöä.Kello 15.00: Tämänhetkisen tiedon mukaan mielenosoitus koostuu kolmesta eri kulkueesta. Kulkueiden alustavat reitit:Kulkue 1: Esplanadin puisto – Mikonkatu – Kaisaniemenpuisto – Varsapuistikko Kulkue 2: Eduskuntatalo – Kaivokatu – Kaisaniemenkatu – Kaisaniemen liikenneympyräKulkue 3: Dallapénpuisto – Aleksis Kiven katu – Hämeentie – Unioninkatu – Kaisaniemen liikenneympyrä Poliisin ennakkotiedote: Mielenosoitus saattaa aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa Helsingissä – Poliisi. Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
Elokapina on tehnyt poliisille ilmoituksen mielenosoituksesta, joka alkaa tiistaina 11.6. kello 15.00 ja päättyy keskiviikkona 12.6. kello 15.00. Mielenosoitus saattaa aiheuttaa merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa Helsingissä. Poliisi suosittelee varaamaan aikaa keskustassa liikkumiseen. Poliisi voi ohjata liikennettä tarvittaessa poikkeusreiteille.
Tiistai 11.6.2024
Kello 15.39: Poliisin arvion mukaan Esplanadin puistoon on kokoontunut noin 230 henkilöä, eduskuntatalolle noin 150 henkilöä ja Dallapénpuistoon noin 100 henkilöä.
Kello 15.00: Tämänhetkisen tiedon mukaan mielenosoitus koostuu kolmesta eri kulkueesta. Kulkueiden alustavat reitit:
NordenBladet — Alkuvuoden aikana Lounais-Suomen liikenteessä on menehtynyt ainakin 12 ihmistä. Onnettomuuksia on tapahtunut niin valtateillä, pienemmillä tieosuuksilla kuin kaupunkialueella.Keskimäärin Lounais-Suomen liikenteessä on alkuvuoden aikana kuollut ihminen alle kahden viikon välein.– Liikenteessä kuolleiden määrää voidaan pitää hälyttävänä ja huolestuttavan suurena. Havaitsemme liikennevalvonnassa myös lähes päivittäin todella kovia ylinopeuksia, jotka omalta osaltaan voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteita ja liikenneonnettomuuksia, sanoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Petri Kangas.Alkuvuoden aikana poliisin tietoon tulleet kuolonkolarit ovat tapahtuneet eri puolilla Lounais-Suomea: kymmenen Varsinais-Suomen ja kaksi Satakunnan alueella. Helmikuussa Someron Helsingintiellä tapahtuneessa kahden auton törmäyksessä kuoli kaksi henkilöä.Ainakin kolmessa tapauksessa onnettomuuden syynä on ollut huomattavan kova tilannenopeus. Uhrien ajoneuvoksi on kirjattu muun muassa niin moottoripyöriä, henkilöautoja sekä yhdessä tapauksessa polkupyörä ja yhdessä traktori.”Jokainen kuolema on liikaa”Edellisen kerran Lounais-Suomen poliisi nosti liikennekuolemat laajemmin esille kesällä 2022, jolloin alueen liikenteessä oli vuoden alusta heinäkuun loppuun mennessä kuollut 18 ihmistä.Tilanne hätkähdytti, sillä vertailun vuoksi esimerkiksi koko vuonna 2020 liikennekuolemia tilastoitiin 17.– Jokainen kuolema liikenteessä on liikaa. Ihan jokaisen tienkäyttäjän tulisi omassa arjessaan huomioida ja varmistaa niin oma kuin toisten tielläliikkujien turvallisuus, jotta näin surullisilta tilastoilta vältyttäisiin, Kangas toteaa.Moottoripyöräilijä menehtyi LiedossaLounais-Suomen alueen tuorein kuolonkolari tapahtui perjantaina Liedon Luolakalliontiellä.Kello 16 jälkeen poliisin saaman ilmoituksen mukaan moottoripyörää kuljettanut nuorimies menetti ajoneuvonsa hallinnan, kaatui ja liukui kulkusuunnassa oikealla puolella olevaa ylikulkusillan kaidetta päin.Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi tapausta yksityiskohtaisemmin, koska onnettomuuden tutkinta on alkuvaiheessa.Kesän ajan poliisi kiinnittää erityistä huomiota etenkin tienkäyttäjien ajotapaan ja suuriin nopeuksiin. Näkyvällä valvonnalla ja viestinnällä pyritään vaikuttamaan kansalaisten liikennekäyttäytymiseen ja siten ennaltaestämään liikenneonnettomuuksia.
Alkuvuoden aikana Lounais-Suomen liikenteessä on menehtynyt ainakin 12 ihmistä. Onnettomuuksia on tapahtunut niin valtateillä, pienemmillä tieosuuksilla kuin kaupunkialueella.
Keskimäärin Lounais-Suomen liikenteessä on alkuvuoden aikana kuollut ihminen alle kahden viikon välein.
– Liikenteessä kuolleiden määrää voidaan pitää hälyttävänä ja huolestuttavan suurena. Havaitsemme liikennevalvonnassa myös lähes päivittäin todella kovia ylinopeuksia, jotka omalta osaltaan voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteita ja liikenneonnettomuuksia, sanoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Petri Kangas.
Alkuvuoden aikana poliisin tietoon tulleet kuolonkolarit ovat tapahtuneet eri puolilla Lounais-Suomea: kymmenen Varsinais-Suomen ja kaksi Satakunnan alueella. Helmikuussa Someron Helsingintiellä tapahtuneessa kahden auton törmäyksessä kuoli kaksi henkilöä.
Ainakin kolmessa tapauksessa onnettomuuden syynä on ollut huomattavan kova tilannenopeus. Uhrien ajoneuvoksi on kirjattu muun muassa niin moottoripyöriä, henkilöautoja sekä yhdessä tapauksessa polkupyörä ja yhdessä traktori.
”Jokainen kuolema on liikaa”
Edellisen kerran Lounais-Suomen poliisi nosti liikennekuolemat laajemmin esille kesällä 2022, jolloin alueen liikenteessä oli vuoden alusta heinäkuun loppuun mennessä kuollut 18 ihmistä.
Tilanne hätkähdytti, sillä vertailun vuoksi esimerkiksi koko vuonna 2020 liikennekuolemia tilastoitiin 17.
– Jokainen kuolema liikenteessä on liikaa. Ihan jokaisen tienkäyttäjän tulisi omassa arjessaan huomioida ja varmistaa niin oma kuin toisten tielläliikkujien turvallisuus, jotta näin surullisilta tilastoilta vältyttäisiin, Kangas toteaa.
Moottoripyöräilijä menehtyi Liedossa
Lounais-Suomen alueen tuorein kuolonkolari tapahtui perjantaina Liedon Luolakalliontiellä.
Kello 16 jälkeen poliisin saaman ilmoituksen mukaan moottoripyörää kuljettanut nuorimies menetti ajoneuvonsa hallinnan, kaatui ja liukui kulkusuunnassa oikealla puolella olevaa ylikulkusillan kaidetta päin.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi tapausta yksityiskohtaisemmin, koska onnettomuuden tutkinta on alkuvaiheessa.
Kesän ajan poliisi kiinnittää erityistä huomiota etenkin tienkäyttäjien ajotapaan ja suuriin nopeuksiin. Näkyvällä valvonnalla ja viestinnällä pyritään vaikuttamaan kansalaisten liikennekäyttäytymiseen ja siten ennaltaestämään liikenneonnettomuuksia.
NordenBladet — Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.Itä-Suomen poliisilla oli tutkittavana viisi eri rikosilmoitusta, joissa noin 20-vuotias mies on rikoksesta epäillyn asemassa. Kaupparyöstöt tai sen yritys tapahtuivat 13.12.2023 – 10.4.2024 välisenä aikana Kuopiossa. Tutkittavina olleista epäillyistä rikoksista neljää tutkittiin nimikkeellä törkeä ryöstö ja yksi epäillyistä rikoksista oli ryöstön yritys.
Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.
Itä-Suomen poliisilla oli tutkittavana viisi eri rikosilmoitusta, joissa noin 20-vuotias mies on rikoksesta epäillyn asemassa. Kaupparyöstöt tai sen yritys tapahtuivat 13.12.2023 – 10.4.2024 välisenä aikana Kuopiossa. Tutkittavina olleista epäillyistä rikoksista neljää tutkittiin nimikkeellä törkeä ryöstö ja yksi epäillyistä rikoksista oli ryöstön yritys.
Asiakokonaisuus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan ja poliisi ei enää asiasta tiedota enempää.
NordenBladet — Viime viikolla poliisin tehtävissä näkyivät ryöstöt, asuntomurrot sekä kortittomat ja päihtyneet kuljettajat. Lisäksi Vantaalla maaliskuussa tapahtuneen vakavan väkivallanteon esitutkinta on saatu loppusuoralle ja tapaus siirtyy pian syyteharkintaan.Vantaalla maaliskuussa tapahtuneen vakavan väkivallanteon esitutkinta loppusuorallaVantaan Hiekkaharjussa 27.3.2024 tapahtuneen, tapon yrityksenä tutkitun väkivallanteon esitutkinta on nyt loppusuoralla Itä-Uudenmaan poliisissa.- Neljän miehen epäillään yksissä tuumin aiheuttaen Hiekkaharjun juna-asemalla sijaitsevalla pysäköintipaikalla uhrille sairaalahoitoa vaativat vammat, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Asko Sartanen.- Poliisipartio oli havainnut puukotuksen uhrin auton takapenkillä tavallisen liikennepysäytyksen yhteydessä. Tässä näkyy poliisin tekemän valvontatyön merkitys. Liikenteenvalvontaa tehnyt poliisipartio oli kiinnittänyt huomioita ajoneuvoon ja päätti pysäyttää sen. Pysytyksen yhteydessä tehtiin havainto loukkaantuneesta henkilöstä autossa ja tätä kautta asia tuli poliisin tietoon, sanoo Sartanen.Esitutkinnan aikana poliisilla on ollut kiinniotettuna useita henkilöitä, mutta itse väkivallanteosta epäillään neljää henkilöä.- Tällaisiin yleisillä paikoilla tapahtuviin väkivallantekoihin kohdistuu merkittävä selvittämisintressi. Yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeää saada rikosvastuu toteutumaan, ja poliisi on tässä tietysti esitutkintaviranomaisena keskeisessä roolissa syyttäjän ja tuomioistuinlaitoksen kanssa. Tässä tapauksessa asiaan ja tapahtumien kulkuun kyettiin saamaan selvitystä mm. kattavien kuulustelujen ja erilaisten salaisten pakkokeinojen käyttämisellä. Asia saatetaan syyteharkintaan lähiaikoina, Sartanen kertoo.Kesäisen kiireinen viikko – tehtäviä yli 2000Viime viikko Itä-uudellamaalla oli kesäisen kiireinen ja erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yli 2000. Viikonlopun päivävuorot olivat hieman rauhallisempia ja tehtävät painottuivat tuttuun tapaan viikonlopun yövuoroihin- Kotihälytystehtäviä viikolle kertyi poliisille yhteensä 102. Tehtävissä näkyivät vahvasti ryöstöt, asuntomurrot ja päihtyneenä ajaneet kuljettajat, kertoo komisario Katri Lehti.Kortittoman kuljettajan auto takavarikoitiinLiikennepoliisisektorin partiot tavoittivat viikonloppuna liikenteestä taas useita kortittomia kuljettajia.- Tehtävistä mainittakoon perjantaina 7.6. iltapäivällä Kehä III:lla seilaavasta autosta tavoitettu kolmekymppinen kuljettaja, jolla ei ikinä ole ollutkaan ajo-oikeutta. Miehellä oli kontollaan 36 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä, kertoo komisario Katri LehtiToinen kortiton kuljettaja jäi kiinni liikenteenvalvonnan yhteydessä 9.6. sunnuntain vastaisena yönä Tuusulantiellä. Tällä parikymppisellä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Aikaisempia kulkuneuvon kuljettamaisia oikeudetta hänelle oli ehtinyt kertyä vuoden aikana 26. Poliisi takavarikoi miehen kuulettaman henkilöauton, Lehti jatkaa.Viikonloppuna liikennepoliisisektorin partioita työllistivät tuttuun tapaan myös rattijuopot, kovat ylinopeudet sekä Vantaan Ruskeasannalla sijaitsevalle huoltoasemalle ja Katriinantielle kerääntyneet väkijoukot.Puinen autiotalo paloi kivijalkaan – poliisi pyytää havaintojaPoliisin partio sai lauantai-ilta noin kello 19.20 tehtävän Vantaalle Kinkerikujalle, missä ilmoituksen mukaan paloi autiotalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.Poliisi pyytää havaintoja ja vihjeitä talon lähistöllä lauantai-iltana liikkuneista henkilöistä. Vihjeet pyydetään ilmoittamaan poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fiLompakko varkaiden matkaanVarkaat iskivät viime maanantaina 3.6. Järvenpäässä Alankotiellä pysäköitynä olleeseen pakettiautoon anastaen sieltä lompakon ja matkapuhelimen.- Epäiltyjä tekijöitä oli silminnäkijän mukaan kolme, joista yhden henkilöllisyys on jo poliisin tiedossa. Hän on kuulustelussa myöntänyt teon.Pakettiauton ovet eivät tekohetkellä olleet lukossa ja poliisi muistuttaakin, että tällaisissa tapauksissa tilaisuus valitettavan usein tekee varkaan eli auton ovet kannattaa aina lukita, vaikka poistuisi paikalta vain hetkeksi.
Viime viikolla poliisin tehtävissä näkyivät ryöstöt, asuntomurrot sekä kortittomat ja päihtyneet kuljettajat. Lisäksi Vantaalla maaliskuussa tapahtuneen vakavan väkivallanteon esitutkinta on saatu loppusuoralle ja tapaus siirtyy pian syyteharkintaan.
Vantaalla maaliskuussa tapahtuneen vakavan väkivallanteon esitutkinta loppusuoralla
Vantaan Hiekkaharjussa 27.3.2024 tapahtuneen, tapon yrityksenä tutkitun väkivallanteon esitutkinta on nyt loppusuoralla Itä-Uudenmaan poliisissa.
– Neljän miehen epäillään yksissä tuumin aiheuttaen Hiekkaharjun juna-asemalla sijaitsevalla pysäköintipaikalla uhrille sairaalahoitoa vaativat vammat, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Asko Sartanen.
– Poliisipartio oli havainnut puukotuksen uhrin auton takapenkillä tavallisen liikennepysäytyksen yhteydessä. Tässä näkyy poliisin tekemän valvontatyön merkitys. Liikenteenvalvontaa tehnyt poliisipartio oli kiinnittänyt huomioita ajoneuvoon ja päätti pysäyttää sen. Pysytyksen yhteydessä tehtiin havainto loukkaantuneesta henkilöstä autossa ja tätä kautta asia tuli poliisin tietoon, sanoo Sartanen.
Esitutkinnan aikana poliisilla on ollut kiinniotettuna useita henkilöitä, mutta itse väkivallanteosta epäillään neljää henkilöä.
– Tällaisiin yleisillä paikoilla tapahtuviin väkivallantekoihin kohdistuu merkittävä selvittämisintressi. Yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeää saada rikosvastuu toteutumaan, ja poliisi on tässä tietysti esitutkintaviranomaisena keskeisessä roolissa syyttäjän ja tuomioistuinlaitoksen kanssa. Tässä tapauksessa asiaan ja tapahtumien kulkuun kyettiin saamaan selvitystä mm. kattavien kuulustelujen ja erilaisten salaisten pakkokeinojen käyttämisellä. Asia saatetaan syyteharkintaan lähiaikoina, Sartanen kertoo.
Kesäisen kiireinen viikko – tehtäviä yli 2000
Viime viikko Itä-uudellamaalla oli kesäisen kiireinen ja erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yli 2000. Viikonlopun päivävuorot olivat hieman rauhallisempia ja tehtävät painottuivat tuttuun tapaan viikonlopun yövuoroihin
– Kotihälytystehtäviä viikolle kertyi poliisille yhteensä 102. Tehtävissä näkyivät vahvasti ryöstöt, asuntomurrot ja päihtyneenä ajaneet kuljettajat, kertoo komisario Katri Lehti.
Kortittoman kuljettajan auto takavarikoitiin
Liikennepoliisisektorin partiot tavoittivat viikonloppuna liikenteestä taas useita kortittomia kuljettajia.
– Tehtävistä mainittakoon perjantaina 7.6. iltapäivällä Kehä III:lla seilaavasta autosta tavoitettu kolmekymppinen kuljettaja, jolla ei ikinä ole ollutkaan ajo-oikeutta. Miehellä oli kontollaan 36 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä, kertoo komisario Katri Lehti
Toinen kortiton kuljettaja jäi kiinni liikenteenvalvonnan yhteydessä 9.6. sunnuntain vastaisena yönä Tuusulantiellä. Tällä parikymppisellä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Aikaisempia kulkuneuvon kuljettamaisia oikeudetta hänelle oli ehtinyt kertyä vuoden aikana 26. Poliisi takavarikoi miehen kuulettaman henkilöauton, Lehti jatkaa.
Viikonloppuna liikennepoliisisektorin partioita työllistivät tuttuun tapaan myös rattijuopot, kovat ylinopeudet sekä Vantaan Ruskeasannalla sijaitsevalle huoltoasemalle ja Katriinantielle kerääntyneet väkijoukot.
Puinen autiotalo paloi kivijalkaan – poliisi pyytää havaintoja
Poliisin partio sai lauantai-ilta noin kello 19.20 tehtävän Vantaalle Kinkerikujalle, missä ilmoituksen mukaan paloi autiotalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
Poliisi pyytää havaintoja ja vihjeitä talon lähistöllä lauantai-iltana liikkuneista henkilöistä. Vihjeet pyydetään ilmoittamaan poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi
Lompakko varkaiden matkaan
Varkaat iskivät viime maanantaina 3.6. Järvenpäässä Alankotiellä pysäköitynä olleeseen pakettiautoon anastaen sieltä lompakon ja matkapuhelimen.
– Epäiltyjä tekijöitä oli silminnäkijän mukaan kolme, joista yhden henkilöllisyys on jo poliisin tiedossa. Hän on kuulustelussa myöntänyt teon.
Pakettiauton ovet eivät tekohetkellä olleet lukossa ja poliisi muistuttaakin, että tällaisissa tapauksissa tilaisuus valitettavan usein tekee varkaan eli auton ovet kannattaa aina lukita, vaikka poistuisi paikalta vain hetkeksi.
NordenBladet — Kuljettaja epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Poliisipartio mittasi 10.6.2024 Savonlinnassa Joensuuntiellä vastaantulevalle autolle nopeudeksi 162 km/h, nopeusrajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Partio kääntyi auton perään ja sai pysäytettyä auton. Kuljettaja määrättiin paikalla väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisipartio mittasi 10.6.2024 Savonlinnassa Joensuuntiellä vastaantulevalle autolle nopeudeksi 162 km/h, nopeusrajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Partio kääntyi auton perään ja sai pysäytettyä auton. Kuljettaja määrättiin paikalla väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Kelkkailijantie 4 -porraskäytävästä Kuopiossa löytyi jälleen lihapullia, joiden sisään oli työnnetty nuppineuloja. Tekijän ilmeisenä tarkoituksena on ollut aiheuttaa tahallaan koirille kipua ja kärsimystä. Poliisi pyytää havaintoja tekijästä.Löydös tehtiin sunnuntaiaamuna 9.6.2024 noin kello 9 aikaan. Talon asukas oli löytänyt neulapullia C-rapun ensimmäisen kerroksen käytävältä hissin edestä. Vastaavia tapauksia samassa taloyhtiössä on tullut ilmi vuoden sisällä useita ja löydöksiä on tehty porraskäytävässä sekä talon ulkopuolelta. Myös asuntojen sisälle on pudotettu postiluukusta muun muassa suklaata ja ksylitolipastilleja ilmeisenä tarkoituksena vahingoittaa koiria. Ksylitoli ja suklaa ovat jo varsin pieninä määrinä vaarallisia koirille. Taloyhtiön edustajan mukaan tekijällä on oltava avain kyseiseen rappuun, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Varsin todennäköisesti kyseessä on saman henkilön toiminta, jonka motiivina voi olla koiraviha.Itä-Suomen poliisille on tehty tähän mennessä kaikkiaan kahdeksan tutkintapyyntöä tällaisesta toiminnasta. Rikossarja alkoi 11.4.2023, jolloin poliisille tehtiin ensimmäinen tutkintapyyntö. Poliisin tiedossa on tässä vaiheessa yhden koiran vakava loukkaantuminen. Koira oli syönyt lihapullan, jonka sisään oli piilotettu ainakin neljä nuppineulaa. Koiran vammat vaativat leikkaushoitoa.Itä-Suomen poliisi on kiinnostunut kaikista havainnoista ja tiedoista tekijän selvittämiseksi. Tällainen toiminta vakavasti vaarantaa koirien lisäksi myös pienten lasten hengen ja terveyden, jos pieni lapsi pääsee syömään nuppineuloilla varustetun lihapullan. Kaikki vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa vihjenumeroon 0295 415 232 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Akuutissa tilanteessa voi myös soittaa hätäkeskukseen numeroon 112, jos tekee akuutin havainnon lihapullien levityksestä ja näkee, minne epäilty henkilö poistuu.Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena. Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan henkilö, joka tahallaan aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua ja kärsimystä, josta seuraamuksena sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Lisäksi on syytä muistaa, että jos tekijä saadaan selvitettyä, epäilty on korvausvelvollinen myös aiheuttamistaan vahingoista.
Kelkkailijantie 4 -porraskäytävästä Kuopiossa löytyi jälleen lihapullia, joiden sisään oli työnnetty nuppineuloja. Tekijän ilmeisenä tarkoituksena on ollut aiheuttaa tahallaan koirille kipua ja kärsimystä. Poliisi pyytää havaintoja tekijästä.
Löydös tehtiin sunnuntaiaamuna 9.6.2024 noin kello 9 aikaan. Talon asukas oli löytänyt neulapullia C-rapun ensimmäisen kerroksen käytävältä hissin edestä. Vastaavia tapauksia samassa taloyhtiössä on tullut ilmi vuoden sisällä useita ja löydöksiä on tehty porraskäytävässä sekä talon ulkopuolelta.
Myös asuntojen sisälle on pudotettu postiluukusta muun muassa suklaata ja ksylitolipastilleja ilmeisenä tarkoituksena vahingoittaa koiria. Ksylitoli ja suklaa ovat jo varsin pieninä määrinä vaarallisia koirille. Taloyhtiön edustajan mukaan tekijällä on oltava avain kyseiseen rappuun, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Varsin todennäköisesti kyseessä on saman henkilön toiminta, jonka motiivina voi olla koiraviha.
Itä-Suomen poliisille on tehty tähän mennessä kaikkiaan kahdeksan tutkintapyyntöä tällaisesta toiminnasta. Rikossarja alkoi 11.4.2023, jolloin poliisille tehtiin ensimmäinen tutkintapyyntö. Poliisin tiedossa on tässä vaiheessa yhden koiran vakava loukkaantuminen. Koira oli syönyt lihapullan, jonka sisään oli piilotettu ainakin neljä nuppineulaa. Koiran vammat vaativat leikkaushoitoa.
Itä-Suomen poliisi on kiinnostunut kaikista havainnoista ja tiedoista tekijän selvittämiseksi. Tällainen toiminta vakavasti vaarantaa koirien lisäksi myös pienten lasten hengen ja terveyden, jos pieni lapsi pääsee syömään nuppineuloilla varustetun lihapullan. Kaikki vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa vihjenumeroon 0295 415 232 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Akuutissa tilanteessa voi myös soittaa hätäkeskukseen numeroon 112, jos tekee akuutin havainnon lihapullien levityksestä ja näkee, minne epäilty henkilö poistuu.
Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena. Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan henkilö, joka tahallaan aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua ja kärsimystä, josta seuraamuksena sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Lisäksi on syytä muistaa, että jos tekijä saadaan selvitettyä, epäilty on korvausvelvollinen myös aiheuttamistaan vahingoista.
NordenBladet — Poliisi on jatkanut 25.5.2024 Valkeakoskella tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa. Tutkinta on edistynyt suunnitellusti.Poliisi kuitenkin pyytää vielä silminnäkijöiden tietoja reitiltä Valkeakosken tori – Sääksmäentieltä etelän suuntaan – Kanavasillan yli – edelleen vasemmalle Kaapelintielle ja siitä vasemmalle Naakantielle klo 01.40 ja hieman yli 02.00 väliseltä ajalta. Havainnot pyydetään ilmoittamaan osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.
Poliisi on jatkanut 25.5.2024 Valkeakoskella tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa. Tutkinta on edistynyt suunnitellusti.
Poliisi kuitenkin pyytää vielä silminnäkijöiden tietoja reitiltä Valkeakosken tori – Sääksmäentieltä etelän suuntaan – Kanavasillan yli – edelleen vasemmalle Kaapelintielle ja siitä vasemmalle Naakantielle klo 01.40 ja hieman yli 02.00 väliseltä ajalta. Havainnot pyydetään ilmoittamaan osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.
Syylliseksi epäilty on kuulusteluissa myöntänyt olleensa tapahtumapaikalla ja aiheuttaneensa uhrille vammoja. Poliisilla on DNA-näyte, joka osoittaa epäillyn tekijän olleen läheisessä tekemisessä uhrin kanssa.
Esitutkinnassa ei ole tullut esille mitään sellaista, joka osoittaisi, että epäilty ja uhri olisivat tunteneet toisensa aiemmin.
Seuraavan kerran esitutkinnasta tiedotetaan, kun esitutkinta valmistuu ja siirtyy syyttäjälle. Syytteen nostamisen määräpäivä on 19.9.2024.