Uusiutuvan energian hankkeiden valmistelua sujuvoitetaan: hallituksen esitys muutoksista luonnonsuojelulakiin eduskuntaan

NordenBladet — Uusiutuvan energian RED III -direktiivi tuli voimaan marraskuussa 2023. Direktiiviin lisättiin kaksi artiklaa, jotka liittyvät luonnonsuojelulain soveltamisalaan. Direktiivin luonnonsuojelulainsäädäntöön liittyvät muutokset on pantava täytäntöön 1.7.2024 mennessä.Esityksellä sujuvoitetaan uusiutuvan energian hankkeiden valmistelua. RED III -direktiivin täytäntöön panemiseksi luonnonsuojelulakiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan uusiutuvan energian tuottamiseen liittyvän hankkeen ympäristövaikutusten arviointi ja Natura-arviointi olisi aina suoritettava yhdessä. Lisäksi EU:n luonnonsuojeludirektiivien kansalliseen täytäntöönpanoon liittyvää erittäin tärkeän yleisen edun käsitettä tarkennettaisiin siten, että uusiutuvan energian hankkeet kuuluisivat aina sen piiriin. Kyseinen säännös on tullut voimaan vuoden 2022 lopussa EU:n neuvoston uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamista koskevan väliaikaisen asetuksen nojalla ja se on voimassa kesäkuun loppuun asti. Säännöksen nojalla myös jatkossa uusiutuvan energian hankkeille voitaisiin myöntää poikkeus luonnonsuojelulain lajisuojeluun ja Natura 2000 -verkostoon liittyvistä säännöksistä, mikäli myös muut laissa säädetyt edellytykset täyttyisivät. Muita poikkeuslupaedellytyksiä on muun muassa se, että hankkeelle ei saa olla olemassa vaihtoehtoista ratkaisua, kuten haitattomampi sijoituspaikka. Lakiin ehdotetaan selkeyttävää säännöstä myös koskien asianmukaisin luvin rakennettavan uusiutuvan energian tuotantolaitoksen rakentamisen tai toiminnan yhteydessä tahattomasti kuolevia rauhoitetun lajin yksilöitä. Jos esimerkiksi lintuja kuolee tahattomasti tuulivoimalan lapoihin, kyse ei ole tahallisesta tappamisesta. Rakentamisessa ja tuotantolaitoksen toiminnassa on kuitenkin asianmukaisesti pyrittävä estämään rauhoitetun lajin yksilöiden kuolema ja niihin kohdistuvat häiriöt lieventävin toimenpitein, esimerkiksi sijoittamalla voimalaitos lintujen muuttoreittien ulkopuolelle ja riittävän etäälle suurten petolintujen tunnetuista pesintäpaikoista tai rakentamalla lisääntymiskauden ulkopuolella. Säännös ei vapauta poikkeusluvan hakemisesta, jos yksilöitä on tarkoitus tappaa, niiden pesiä poistaa tai esimerkiksi rakentaa energiansiirtolinja pesintäkauden aikana.Luonnos hallituksen esitykseksi uusiutuvan energian RED III –direktiiviksi oli lausuntokierroksella helmi-maaliskuussa neljän viikon ajan. Siitä jätettiin 70 lausuntoa, joista 22 oli yksityishenkilöiden antamia. Lausunnoissa esitettiin kriittisiä huomioita luonnostelluista säännöksistä, mutta myös yleisesti uusiutuvan energian tuotantolaitoksen vaikutuksista. Säännöksiä ja erityisesti lain perusteluita on tarkennettu lausuntojen perusteella. Ehdotettujen säännösten vaikutus on ennen kaikkea selventävä ja noudattaa pääasiassa jo voimassa olevaa hallintokäytäntöä. LisätietojaLeila Suvantola
lainsäädäntöneuvos
029 5250 433
[email protected]

Uusiutuvan energian RED III -direktiivi tuli voimaan marraskuussa 2023. Direktiiviin lisättiin kaksi artiklaa, jotka liittyvät luonnonsuojelulain soveltamisalaan. Direktiivin luonnonsuojelulainsäädäntöön liittyvät muutokset on pantava täytäntöön 1.7.2024 mennessä.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory