Pohjoinen luontoni -kirjoituskilpailussa koskettava kattaus luontokokemuksia

NordenBladet — Pohjoinen luontoni -kirjoituskilpailussa lapset ja nuoret kertoivat proosatekstein ja runoin, mitä he ajattelevat arktisen luonnon merkityksestä elämässään. Ympäristöministeriön ja Yleisradion yhteiseen kirjoituskilpailuun osallistui 91 lasta ja nuorta Karigasniemeltä Helsinkiin. Kilpailun voitti vain kuusivuotias Anton Soudunsaari.Kirjoituskilpailuun kutsuttiin napapiirin pohjoispuolella asuvat lapset ja nuoret sekä etelämpänä asuvat lapset ja nuoret, joilla on kokemuksia ja ajatuksia arktisen alueen luonnosta. Osallistujia pyydettiin pohtimaan luonnon monimuotoisuutta, ympäristön muutoksia ja tulevaisuuttaan pohjoisessa.Ilmastonmuutos etenee arktisilla alueilla yli neljä kertaa nopeammin kuin maailmanlaajuisesti keskimäärin ja on jo aiheuttanut nopeita muutoksia alueen elinympäristöissä ja lajistossa. Nopealla ympäristönmuutoksella on kauaskantoisia vaikutuksia koko maapallon luonnon monimuotoisuudelle.Kirjoituskilpailun tavoitteena oli saada lapset ja nuoret pohtimaan arktisen luonnon ja sen muutosten merkitystä sekä vahvistaa heidän äänensä kuulumista.“Niin näkökulmiltaan kuin muodoltaan monipuolisissa kirjoituksissa näkyivät luonnon monet arvot ja merkitykset, ymmärrys ihmisen ja muun luonnon yhteydestä sekä huoli luonnon tuhoutumisesta. Voittajateksteissä kuuluivat selkeästi kirjoittajien oma ääni, kirjoittamisen ilo sekä sanoman välittämisen halu ja tarve”, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Mia Rönkä.Voittajaruno kuvaa luontosuhdettaKirjoituskilpailun päävoittajana palkittiin 6-vuotias Anton Soudunsaari. Riemukas ja koskettava teksti kuvaa merkityksellisesti lapsen luontosuhdetta. Soudunsaaren omaääninen ja kantaaottava runo herättää pohtimaan luonnon tilaa ja ihmisenkin tulevaisuutta.Kilpailutekstit tallennetaan osaksi kulttuuriperintöä: kaikki tekstit arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.Voittajat saavat palkinnon lisäksi tuomariston arvion tekstistään. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat tutkija, tietokirjailija, tiedetoimittaja ja runoilija Mia Rönkä (suomi), opettaja, kääntäjä, tutkija ja kirjailija Petter Morottaja (inarinsaame), saamen kielineuvoston puheenjohtaja Tauno Ljetoff (koltansaame), rap-artisti Áilu Valle (pohjoissaame), kulttuuritoimittaja ja sanataidekouluttaja Aleksis Salusjärvi (suomi), lastenkirjailija, sanataidekasvattaja ja koulutaiteilija Veera Vähämaa (suomi), runoilija, aforistikko, nuortenkirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihinen (suomi) ja kirjailija Johanna Holmström (ruotsi).Lisätietoa:Lotta Manninen
ympäristöneuvos
[email protected]
p. 0295 250 226
Voittajatekstit ja tuomariston perustelut (ym.fi/pohjoinenluontoni)

Pohjoinen luontoni -kirjoituskilpailussa lapset ja nuoret kertoivat proosatekstein ja runoin, mitä he ajattelevat arktisen luonnon merkityksestä elämässään. Ympäristöministeriön ja Yleisradion yhteiseen kirjoituskilpailuun osallistui 91 lasta ja nuorta Karigasniemeltä Helsinkiin. Kilpailun voitti vain kuusivuotias Anton Soudunsaari.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory