Kuntien ilmastosuunnitelmien avustushaku avattu

NordenBladet — Uusi ilmastolaki velvoittaa kuntia laatimaan ilmastosuunnitelman. Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua kunnan valtuustokaudella 2025-2029. Kunnat, joilla ei ole olemassa olevaa ilmastosuunnitelmaa tai joiden suunnitelma on vanhentunut, voivat hakea avustusta työn tueksi jo kuluvan valtuustokauden aikana. Opas ilmastosuunnitelmien valmisteluun julkaistaan toukokuussa.Uuden ilmastolain mukaan kunnan on laadittava tai päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Suunnitelman tulee sisältää muun muassa päästövähennystavoite ja toimet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista ja otettava se huomioon kuntastrategiassa ja kunnan toimintakertomuksessa. Ilmastosuunnitelman hyväksyy kunnan valtuusto. Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua kunnan valtuustokaudella 2025-2029. Avustusta kunnan ilmastosuunnitelman laatimiseen voi kuitenkin tietyin kriteerein saada jo kuluvalla valtuustokaudella. Kuluvalla valtuustokaudella avustusta myönnetään vain kunnille, joilla ei ole olemassa olevaa ilmastosuunnitelmaa tai joiden suunnitelma on vanhentunut. Vuonna 2025 alkavasta valtuustokaudesta eteenpäin avustusta voidaan myöntää kaikille kunnille riippumatta siitä, onko kunnalla ennestään ilmastosuunnitelmaa.Suunnitelman laatimisessa voidaan hyödyntää alueellista yhteistyötä ja laatia suunnitelma yhdessä alueen muiden kuntien kanssa. Avustushaku on jatkuva, ja rahoitus myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Avustuksen enimmäismäärä on 45 000 euroa per ilmastosuunnitelmaan osallistuva kunta. Opas auttaa ilmastosuunnitelmien laatimisessaKunnat saavat tukea ilmastosuunnitelman laadintaan ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen valmistelemasta oppaasta. Opas on suunnattu erityisesti ilmastotyötään aloitteleville kunnille ja siinä annetaan ohjeita ja neuvoja lain mukaisen suunnitelman valmistelemiseksi. Oppaassa on myös hyödyllistä tietoa kunnianhimoisemmasta toteutuksesta ilmastotyössään jo pidemmälle edenneille kunnille.Opas julkaistaan toukokuun alussa ja se tulee saataville ympäristöministeriön verkkosivuille. Oppaan lisäksi sivuilla on lisätietoa koulutuksista, joista on hyötyä ilmastosuunnitelman valmistelussa ja avustushaussa.Avustushaku kuntien ilmastohankkeille aukeaa toukokuussaKuntien ilmastosuunnitelmien avustushaun lisäksi ympäristöministeriössä on avautumassa määräaikainen avustushaku kuntien ilmastohankkeille, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Hankeavustusta on mahdollista saada esimerkiksi energiatehokkuuden edistämiseen, liikenteen päästövähennystoimiin tai kuntalaisten kestävien elämäntapojen vauhdittamiseen. Kuntien ilmastosuunnitelmien ja kuntien ilmastohankkeiden avustushaut ovat itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia. Kunnat ja alueet voivat osallistua kriteerien täyttyessä kumpaankin avustushakuun. Haku ilmastohankkeille avataan arviolta 15. toukokuuta, jolloin avustushausta ohjeistetaan tarkemmin.

Uusi ilmastolaki velvoittaa kuntia laatimaan ilmastosuunnitelman. Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua kunnan valtuustokaudella 2025-2029. Kunnat, joilla ei ole olemassa olevaa ilmastosuunnitelmaa tai joiden suunnitelma on vanhentunut, voivat hakea avustusta työn tueksi jo kuluvan valtuustokauden aikana. Opas ilmastosuunnitelmien valmisteluun julkaistaan toukokuussa.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory