ASP-asuntosäästämisen ehdot paranevat vuodenvaihteessa ja huhtikuussa

NordenBladet — ASP-järjestelmällä valtio tukee ensiasunnon hankintaa. Sen avulla yhä useamman on mahdollista säästää ja hankkia omistusasunto. Järjestelmää on kehitetty muun muassa siten, että jatkossa säästämisen voi aloittaa vielä 44-vuotiaana. Tänään valtioneuvosto hyväksyi uuden asetusmuutoksen, joka nostaa ASP-talletusten enimmäismääriä.“Näinäkin aikoina on tärkeää, että ensiasunnon ostaminen on halukkaille mahdollista. Ikärajan nosto on tarpeen siksi, että nykyään ensiasunnon hankinta ei suinkaan koske vain nuoria aikuisia”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo toteaa.ASP-järjestelmää kehitetään, jotta erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset voisivat hankkia ensiasunnon. Enimmäistalletusmäärä, jonka vuosineljänneksittäin voi säästää, nousee 3 000 eurosta 4 500 euroon. Enimmäistalletuksien korotus tulee voimaan 1.4.2023. Sitä sovelletaan myös aiemmin avatuille ASP-tileille 1.4.2023 lähtien tehtäviin talletuksiin.Aiemmin tehdyn päätöksen mukaan ASP-järjestelmään tulee muutoksia jo vuodenvaihteessa. Säästämisen aloitusikäraja nousee 39 vuodesta 44 vuoteen. Aviopuolisoiden tavoin myös avopuolisot voivat avata ASP-tilin, vaikka toinen puoliso on täyttänyt 45 vuotta, jos heillä on yhteinen lapsi.Kahden asuntosäästäjän yhdessä hankkiman asunnon ASP-lainan enimmäismäärää korotetaan 50 prosentilla.Omistusasuntolainan valtiontakauksen enimmäismäärä nousee 50 000 eurosta 60 000 euroon. Tämä korotus on yleinen, eli se koskee muidenkin omistusasuntolainojen kuin ASP-asuntolainojen valtiontakausta.1.1.2023 voimaan tulevia ASP-ehtojen muutoksia sovelletaan vanhoihin asuntosäästösopimuksiin, jos asuntosäästötallettaja ja pankki niin sopivat.Lisää aiheestaValtioneuvoston päätöksetYmpäristö.fi: ASP-säästäminenLisätietojaAnu Karjalainen
lainsäädäntöneuvos
ympäristöministeriö
029 525 0067
[email protected]
​​​​​​​(tavoitettavissa ennen ja jälkeen 27.12.2022-2.1.2023)

ASP-järjestelmällä valtio tukee ensiasunnon hankintaa. Sen avulla yhä useamman on mahdollista säästää ja hankkia omistusasunto. Järjestelmää on kehitetty muun muassa siten, että jatkossa säästämisen voi aloittaa vielä 44-vuotiaana. Tänään valtioneuvosto hyväksyi uuden asetusmuutoksen, joka nostaa ASP-talletusten enimmäismääriä.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory