Suomi auttaa turvaamaan lasten oikeuksia digimaailmassa

NordenBladet — YK:n lastenjärjestö Unicef tekee yhteistyössä Suomen kanssa ohjeistusta, joka luo kansainväliset pelisäännöt lapsiin liittyvän tekoälyn käytölle ja kehitykselle.Uusi ohjeistus auttaa valtioita, kuntia ja yrityksiä varmistamaan, että niiden käyttämät tekoälyratkaisut toimivat lasten parhaaksi. Kuva: UnicefMaailmanlaajuisesti kolmannes internetin käyttäjistä on alle 18-vuotiaita lapsia. Tekoäly on läsnä lasten elämässä monella tapaa niin interaktiivisissa leluissa, videopeleissä kuin erilaisissa kännykkäsovelluksissa.Tekoälyn nopeaan kehitykseen liittyy lasten näkökulmasta huimia mahdollisuuksia esimerkiksi oppimisen, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen. Toisaalta se nostaa esiin kysymykset muun muassa yksityisyyden loukkauksista, digitaalisen osaamisen eriarvoistumisesta ja kertyvän datan vaikutuksista lapsen tulevaisuudelle. Jos aikuisenkin on vaikea hahmottaa virtuaalimaailmaan jättämiään jälkiä, erityisen vaikeaa se on lapsille – eikä vastuun pitäisi olla heidän harteillaan.”Kuten usein nopean teknologisen kehityksen kohdalla, haasteena on pysyä muutoksen vauhdissa ja varmistaa, että tekoäly palvelee meitä ihmislähtöisellä tavalla”, toteaa ulkoministeriön innovaatiosuurlähettiläs Jarmo Sareva.”Ihmisellä on oikeus lapsuuteen erityislaatuisen elämänvaiheena. Jos tekoälyn ratkaisut esimerkiksi heikentävät itsenäisen elämän edellytyksiä tuotteistamalla lapsuuden, ei suunta ole oikea. Lapset ovat myös aikuisia haavoittuvaisempia, minkä takia tällaista erillistä ohjeistusta tarvitaan.”Nyt laadittava kansainvälinen ohjeistus on ensimmäinen laatuaan. Sen tarkoitus on auttaa niin valtioita, kuntia, yrityksiä kuin muitakin tekoälyä käyttäviä ja kehittäviä tahoja ottamaan lasten tarpeet ja oikeudet huomioon. Ohjeistuksen laadinnassa on myös laajasti kuultu lapsia ja nuoria.Suomalaiset mukana testauksessaSuomi on Unicefille luonteva yhteistyökumppani osaamisensa ja kokemuksensa kautta. Suomi on ensimmäisiä maita, jotka ovat julkaisseet oman kansallisen tekoälystrategiansa ja tukenut jo aiemmin Unicefin innovaatio-ohjelmaa ja -rahastoa.Tekoälyohjeistuksen kehittämiseen ja testaukseen osallistuu myös suomalaiskäyttäjiä. Heidän kokemuksensa auttavat viimeistelemään nyt luonnosvaiheessa olevat ohjeet.”Mukaan valittiin erityyppisiä toimijoita ja toimintaympäristöjä ympäri maailman. Esimerkiksi Helsingin yliopistollisella sairaalalla oli jo valmiiksi toiminnassa olevia virtuaalisovelluksia, jotka sopivat hyvin ohjeistuksen pilotointiin”, Sareva kertoo.Lasten mielenterveyttä edistävä Milli-virtuaaliapuri auttaa nuorta arvioimaan oireidensa vakavuutta ja auttaa avun äärelle, Chillaa-kännykkäsovellus puolestaan tarjoaa harjoituksia, vinkkejä ja vertaistukea stressiin ja jännittämiseen.Mukana on myös Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten ja Fujitsu Suomen kehittämä Nuora-tekoälyratkaisu, jolla ennakoidaan ja torjutaan nuorten syrjäytymisriskiä, sekä Someturva-startupin kehittämä nettisovellus somehäirinnän uhriksi joutuneille lapsille, nuorille ja aikuisille.Ohjeistuksia testataan Suomen ohella myös muun muassa Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Japanissa, Maltalla, Chilessä, Yhdysvalloissa, Ruandassa, Nigeriassa ja Sierra Leonessa. Käyttäjien kokemuksen pohjalta ohjeistus viimeistellään ja julkaistaan kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä loppuvuodesta 2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Rovaniemeläinen Sirkus Taika-Aika sai Lapsenpäivä-palkinnon

NordenBladet — Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt Lapsenpäivä-palkinnon Sirkus Taika-Aika ry:lle. Lapsen oikeuksien päivänä jaettava palkinto myönnetään lasten taideharrastuksen ja -kasvatuksen eteen tehdystä työstä. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.Sirkus Taika-Aika on Rovaniemellä toimiva sirkuskoulu, jonka toiminnassa on mukana 270 lasta ja nuorta. Koulu on perustettu vuonna 2003 ja on maamme suurimpia sirkuskouluja. Sirkus Taika-Aika on kuulunut tämän vuoden alusta lähtien taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaviin sirkuskouluihin.– Sirkus Taika-Aika taitaa lasten innostamisen, mistä kertoo harrastajien määrän kasvu. Toimijan ansiosta lapset voivat harrastaa sirkusta ja nähdä esityksiä myös Pohjos-Suomessa. Suomen mallin myötä sirkus ja monet muut lasten toiveharrastukset viedään kouluihin lasten luo. Tämä tulee lisäämään merkittävästi harrastusten tarjontaa koko maassa. Edellytämme lasten kuulemista heidän harrastustoiveistaan. Voin ilolla todeta, että Suomen mallilla vahvistamme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutusta maassamme sekä lasten kuulemisella että yhtäläisiä harrastusmahdollisuuksia lisäämällä, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Annika SaarikkoLapsenpäivä-palkinto on myönnetty vuodesta 1999 lähtien. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Pääministeri Marin vierailee Haminassa

NordenBladet — Pääministeri Sanna Marin vierailee tänään perjantaina 20.11. Haminassa.Pääministeri vierailee Googlen datakeskuksessa sekä tapaa kaupungin edustajia. Vierailu järjestetään terveysturvallisesti. 
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: EU-johtajat keskustelivat unionin yhteisistä toimista koronaa vastaan

NordenBladet — Eurooppa-neuvoston jäsenet keskustelivat epävirallisessa videokokouksessaan 19. marraskuuta koronan testaamisesta, rokottamisesta sekä keinoista ehkäistä uusi tautiaalto vuodenvaihteen lomakaudella. Suomi korosti yhteisen strategian tarvetta.Kokouksen aluksi puheenjohtajamaa Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi EU:n monivuotista rahoituskehystä ja elpymisrahastoa koskevasta tilanteesta, mutta asiasta ei käyty laajempaa keskustelua. Suurella elpymispaketilla on määrä tukea EU-maiden talouksien elpymistä koronapandemian iskuista. Suomi pitää tärkeänä, että työtä jatketaan tarkasti EU-johtajien heinäkuussa sopiman mukaisesti. ”Suomi pitää tärkeänä, että heinäkuun Eurooppa-neuvoston päätelmiä seurataan tarkasti ja että keskeisimpiä elpymisvälineen osia ei erotella toisistaan. Mahdollisimman tehokkaasti toimivan oikeusvaltiomekanismin luominen on olennainen osa elpymiskokonaisuutta”, pääministeri Sanna Marin sanoo. Suomi tuki videokokouksessa Euroopan komission 18.11. antamaa suositusta pika-antigeenitestien käyttämisestä taudin diagnosoinnissa sekä testitulosten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenmaiden kesken.EU-päämiehet saivat tilannekatsauksen rokotteiden hankinnan ja jakelun ajankohtaisesta tilanteesta. Kokouksessa nousi esiin myös syvenevä tarve jakaa tietoa jäsenmaiden kesken tutkimuksen ja kehitystyön tukemiseksi. EU-johtajat ovat paneutuneet koronapandemian vastaiseen työhön myös aiemmissa kokouksissaan. Unionin yhteiset toimet olivat laajasti esillä Eurooppa-neuvostossa 15. lokakuuta Brysselissä sekä videokokouksessa 29. lokakuuta. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Viisi valttia koronan torjuntaan – muista nämä!

NordenBladet — Jotta koronatilanne ei pahentuisi, tarvitsemme yhteisiä toimia. Pidetään huolta toisistamme, aloitetaan itsestämme.Valtioneuvoston kanslia sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos haluavat muistuttaa tänään 19. marraskuuta käynnistyvällä Pidetään huolta toisistamme, aloitetaan itsestämme -kampanjalla ihmisiä hyvästä viidestä valtin muistisäännöstä koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
 
Muista nämä viisi valttia koronaa vastaan  
1. Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona
2. Pidä 1-2 metrin turvaväli
3. Pese kädet, yski hihaan
4. Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää etäisyyttä
5. Lataa koronavilkku-sovellus
 
Kampanja näkyy tulevina viikkoina muun muassa televisiossa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Kampanjassa ovat mukana muun muassa
 
presidentti Tarja Halonen
Jarmo Koski 
Pelle Miljoona
Michael Monroe
Jussi Ahokas
Roni Back 
Aira Samulin 
Pekka Hyysalo 
Cledos 
Ellinoora 
Sara La Fountain 
Markku Kanerva 
Paula Koivuniemi 
James Nikander 
Marco Bjurström 
Mikko Leppilampi 
Kiti Kokkonen 
Alma 
Virpi Sarasvuo
Niklas Hagman
 
Kokonaisuuteen kuuluu myös nuorille aikuisille suunnattu osa, joka tulee näkymään pääasiassa Instagramissa. Kummallakin osuudella on samat viestit. Nuorten aikuisten kampanjaan on kutsuttu mukaan laaja joukko Suomen keskeisiä somevaikuttajia, vaikuttajataloja, opiskelija- ja nuorisojärjestöjä sekä urheilupuolen organisaatioita. Mukaan on lähtenyt jo lähes 70 yksilöä ja organisaatiota.
 
Kannustamme kaikkia jakamaan #5valttia muistisääntöä eteenpäin sosiaalisessa mediassa ja motivoimaan perheenjäseniä, ystäviä ja läheisiä toimimaan yhdessä koronaa vastaan välittämällä toisistaan.
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Kansallinen metsästrategia käytännössä -tapahtuma käynnisti strategian toimeenpanoa esittelevien webinaarien sarjan

NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) järjesti 17.11.2020 verkkotapahtuman, jossa esiteltiin edustava joukko Kansallista metsästrategiaa (KMS) toteuttavia hankkeita. Tapahtuma käynnisti useamman webinaarin sarjan, jossa kerrotaan käytännön toimista kaksi vuotta sitten päivitetyn metsästrategian toimeenpanossa. Sarjan muut tapahtumat järjestetään keväällä 2021.Kansallista metsästrategiaa toimeenpannaan noin 20 hankkeessa, joilla edistetään kestävyyden eri osa-alueita – sekä taloudellista, ekologista, sosiaalista että kulttuurista kestävyyttä. Strategian keskiössä oleva kokonaiskestävyys edistyy näiden hankkeiden summana.Tapahtuman avasi MMM:n luonnonvaraosaston osastopäällikkö Tuula Packalen, joka kertoi yleisesti KMS:n tavoitteista ja toimenpiteistä kokonaiskestävyyden edistämiseksi. Metsästrategian visio ”Metsien kestävä hoito ja käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde” on näiden kaikkien toimenpiteiden yhteinen tavoite.Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Leena Finér ja johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta kertoivat sen jälkeen kestävyyden eri elementtien yhteensovittamisesta yksittäisissä hankkeissa. Finér vetää Luken johtamaa Kokonaiskestävää ja hyväksyttävää puuntuotantoa turvemailta eli SUO-hanketta ja Saaristo on toinen vetäjistä Suomen metsäkeskuksen ja Tapion yhdessä toteuttamassa Monimetsä-hankkeessa.SUO- ja Monimetsä-hankkeet tarjoavat yksityisille metsänomistajille viimeisimmät tutkimukseen perustuvat tiedot eri metsänhoitotoimien ympäristö- ja kestävyysvaikutuksista. Metsänomistajalla itsellään on päätäntävalta kestävyyden eri elementtien yhteensovittamisesta, hankkeiden avulla heille tarjotaan työkaluja päätöksenteon tueksi.Yrityspalvelujen asiantuntija Marko Ämmälä Suomen metsäkeskuksesta esitteli Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista -hanketta, jonka avulla pyritään muun muassa ratkomaan yritysten raaka-aineiden hankintaketjussa ja verkostoitumisessa ilmeneviä ongelmia. Hankkeen keskeinen viesti metsänomistajille on, että Suomen metsissä on runsaasti käyttämätöntä potentiaalia luonnontuotteiden tuotantoon. Esimerkiksi kuusenkerkkä kiinnostaa ja sen tuotanto voi tarjota metsänomistajalle uusia ansaintamahdollisuuksia.Neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen (MMM) ja Säätyö-hankkeen vetäjä, erikoistutkija Ari Venäläinen Ilmatieteen laitokselta kertoivat kuulijoille ilmastokestävästä metsätaloudesta, joka ottaa huomioon sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmat. Ilmastonmuutoksen ennakoidaan kasvattavan muun muassa kasvitautien, tuholaisten ja metsäpalojen riskiä, ja muutokseen on varauduttava, jotta metsien hiilinielua ja hiilensidontaa voidaan edelleen vahvistaa. Säätyö-hankkeessa tuotetaan yksityiskohtaisia sää- ja ilmastoaineistoja metsäbiotalouden toimijoiden käyttöön.Suomen metsäkeskuksen tieasiantuntija Timo Pisto esitteli Yksityisteiden puuinfra -hankkeen, jossa tuotetaan tietoa muun muassa yksityisteiden siltojen kunnosta ja investointitarpeista. Puusiltojen osuus on viime vuosikymmeninä laskenut voimakkaasti ja yhtenä hankkeen tavoitteena onkin puusiltojen suunnittelu- ja rakennusosaamisen kasvattaminen. Kommenttipuheenvuoron Piston esitykseen piti myyntipäällikkö Jaakko Huotari Versowoodilta. Puurakenteita kannattaisi myös hänen mukaansa hyödyntää laajemmin siltarakentamisessa.MMM:n metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö, metsäneuvos Marja Kokkonen korosti tilaisuuden päätöspuheenvuorossa ilmastonmuutoksen ja monimuotoisuuden tärkeää roolia metsästrategian toteuttamisessa. Strategian kantavana pyrkimyksenä on kuitenkin kokonaiskestävyys, jonka edellytyksenä on ekologisten näkökulmien sovittaminen yhteen talouden ja sosiaalisen kestävyyden vaatimusten kanssa. Strategiaa toimeenpannaan useimmiten konsortiohankkeissa, joissa on mukana useiden eri organisaatioiden edustus ja asiantuntemus.Tallenne webinaarista on katsottavissa 27.11.2020 asti tästä Videosync-linkistä.Webinaariesitykset:Kansallisen metsästrategian tavoitteet ja toimenpiteet kokonaiskestävyyden edistämiseksi, Tuula PackalenMiten eri hankkeissa yhdistyvät kestävyyden eri elementit ja niiden yhteensovittaminen? Leena Finér ja Lauri Saaristo Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista, Marko ÄmmäläIlmastokestävä metsätalous: lisää sopeutumista, terveyttä ja kasvua,
Tatu Torniainen ja Ari Venäläinen
Uudet puupohjaiset tuotteet ja ratkaisut, Timo Pisto ja Jaakko Huotari

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Työryhmä valmistelemaan uusiutuvan teollisuuden strategiaa

NordenBladet — Uusiutuvan teollisuuden strategialla haetaan toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa teollisuuden toimintaedellytyksiä. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan strategiaa.Teollisuutta tukevia toimia ovat muun muassa sähköveron alentaminen EU:n sallimaan minimitasoon, päästökauppakompensaation korvaaminen uudella teollisuuden sähköistymisen ja uudistamisen tuella ja väylämaksujen puolittamisen jatkaminen. Strategia sovitetaan yhteen hallituksen hiilineutraaliustiekartan ja teollisuuden vähähiilitiekarttojen toimeenpanon kanssa.Strategia valmistellaan laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssaHallitus sopi strategian laatimisesta vuoden 2020 budjettiriihessä. Strategia on tarkoitus saada valmiiksi helmikuun 2021 loppuun mennessä ennen hallituksen kehysriihtä, ja sitä toteutetaan yli hallituskausien.Työryhmän kokoonpano on seuraava:Puheenjohtaja: valtiosihteeri Kimmo TiilikainenJäsenet:Veli Auvinen, valtiovarainministeriö
Eleonoora Eilittä, liikenne- ja viestintäministeriö
Outi Honkatukia, ympäristöministeriö
Akseli Koskela, Teknologiateollisuus ry
Antti Malste, Teollisuusliitto ry
Lauri Muranen, SAK ry (Paperiliitto ry:n edustajana)
Sami Nikander, Kemianteollisuus ry
Jyrki Peisa, Metsäteollisuus ry
Timo Ritonummi, työ- ja elinkeinoministeriö
Sanna Selin, ulkoministeriö
Joona Turtiainen, Energiateollisuus ry
Sihteeri: Janne Peltola, työ- ja elinkeinoministeriöTyöryhmän toimikausi on 13.11.2020-28.2.2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Tilastokeskuksen pääjohtajaksi haki 18 henkilöä

NordenBladet — Tilastokeskuksen pääjohtajan virkaan tuli määräaikaan mennessä 18 hakemusta. Virka on tarkoitus täyttää 1.2.2021 alkaen viiden vuoden määräajaksi.Virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Antti AhonenBror DahlstenPasi HenrikssonPäivi HutukkaMarianne HynninenAki JormanainenKirsi KellokangasTimo KoskimäkiJohanna Laiho-KauranneMikko LindholmMika MalirantaMikko MattinenJyrki NummelaIlpo NurminenLiisa RäsänenMarkus SovalaMarkus SyrjänenVille VertanenTilastokeskus on valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto, jonka tehtävänä on yhdistää tieto tilastoiksi ja tietopalveluiksi kansalaisten, yritysten, julkishallinnon ja tutkimustoiminnan käyttöön. Tilastokeskus koordinoi kansallista tilastotointa sekä osallistuu ja koordinoi Suomen kansainvälistä tilastoyhteistyötä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Täydentävä talousarvio turvaa panostukset luonnonsuojeluun

NordenBladet — Täydentävä talousarvio turvaa mittavat panostukset luonnonsuojeluun. 19,5 miljoonan euron lisärahoituksella jatketaan jo käynnistyneitä, luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen tähtääviä hankkeita.”Luontomme köyhtyy, koska elinympäristöt ovat heikentyneet. Käännämme nyt kurssia urakalla ja kunnostamme arvokkaita luontotyyppejä, kuten soita, perinnebiotooppeja, lehtoja, paahdeympäristöjä, pienvesiä ja lintukosteikoita enemmän kuin koskaan ennen. On tärkeää, että hyvin käyntiin lähtenyt työ pysyy vauhdissa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen toteaa.Heikentyneitä elinympäristöjä parantavaan Helmi-ohjelmaan ohjataan seitsemän miljoonan euron lisäys vuonna 2021. Ohjelmassa on vuoden 2020 aikana tehty selvityksiä ja suunnitelmia sekä tarvittavia säädösmuutoksia konkreettisten kunnostustoimien lisäksi. Nyt ohjelma pääsee vauhtiin haastavissakin käytännön kunnostushankkeissa koko maassa. Helmi-ohjelman ennallistamis- ja hoitotoimien lisäännyttyä myös Metsähallituksen työmäärä kasvaa, minkä vuoksi Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin osoitetaan kuuden miljoonan euron lisäys vuonna 2021. Rahaa ohjataan myös luonnonsuojelualueiden kestävyyteen sekä virkistyskäytön rakenteiden ja käytäntöjen kehittämiseen.Luonnonsuojelualueiden hankintaan ohjataan 6,5 miljoonan euron lisäys ensi vuodelle. Ely-keskuksiin on rekrytoitu työvoimaa suojelualueiden toteuttamiseen, ja maanomistajien kasvava kiinnostus on lisännyt suojeltavaksi tarjottavia metsiä ja soita ja siten perustettavien suojelualueiden määrää.Lappeenrannan Green Leaf –hankkeelle tukeaLappeenrannan kaupungin Green Leaf 2021 -vuoden tukemiseen varataan 225 000 euroa. Lappeenranta voitti Euroopan vihreimmän kaupungin eli European Green Leaf 2021 -tittelin Euroopan komission järjestämässä kilpailussa.  Lappeenranta tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Green Leaf –vuodelle on suunniteltu erilaisia tapahtumia, kansainvälisiä webinaareja, luontokohteiden ehostamista ja toimintaa sidosryhmien kanssa.Panostuksia vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisemiseksi jatketaanVuokra-asukkaiden talousongelmia ehkäisevään ASTA-kokeiluhankkeeseen ohjataan 750 000 euroa, mikä mahdollistaa sen, että hanketta jatketaan myös vuonna 2021. Hankkeen tavoitteena on vähentää talouden hallinnan ongelmista kärsivien vuokra-asukkaiden velkoja sekä häätöjä, palauttaa luotto- ja vakuutuskelpoisuus sekä kannustaa kotitalouksia parempaan talouden- ja elämänhallintaan.ASTA-hankkeessa on kehitetty vuokra-asukkaiden talousneuvontaa, jossa talousnäkökulma on nivottu entistä vahvemmin osaksi asumisneuvontaa. Asumisneuvonta on erittäin tehokas keino asunnottomuuden vähentämiseksi. ASTA-hankkeessa kunnat, vuokrataloyhtiöt ja järjestöt kehittävät kokeiluita, joissa luodaan ja vakiinnutetaan paikallisia, moniammatillisia toimintamalleja vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisemiseen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi: Lisärahaa hätäkeskustietojärjestelmän kehittämiseen ja viranomaisten toimitiloihin

NordenBladet — Hallitus on päättänyt vuoden 2021 talousarvioesityksen täydentämisestä torstaina 19. marraskuuta. Hätäkeskuslaitokselle esitetään 0,5 milj. euroa hätäkeskustietojärjestelmä ERICA:n välttämättömään kehittämiseen.Hallitus esittää myös poliisille 1,181 milj. euroa ja Rajavartiolaitokselle 0,290 milj. euroa Senaatin toimitilahankkeiden toimeenpanosta aiheutuviin lisävuokrakustannuksiin vuonna 2021. Poliisilla näitä ovat Lapin poliisilaitoksen tilat Rovaniemellä sekä Poliisihallituksen tilaratkaisu ja Rajavartiolaitoksella Immolan alue. Hybridiosaamiskeskuksen toiminnan jatkaminen ja välttämätön kehittäminen Sisäministeriön toimintamenoihin esitetään 0,170 milj. euroa hybridiosaamiskeskuksen toiminnan jatkamiseen. Sisäministeriön toimintamenoihin on osoitettu määrärahaa hybridiosaamiskeskuksen valmius- ja resilienssiverkoston menoihin vuodesta 2017 vuoteen 2019. Verkoston toimintaa on tarkoitus jatkaa 31.8.2022 asti. Poliisin telekuuntelujärjestelmään lisärahoitustaPoliisin telekuuntelujärjestelmän uusimiseen esitetään 1 milj. euroa. Telekuuntelujärjestelmän uusimisen rahoitukseen esitettiin 6 milj. euroa vuoden 2020 seitsemännessä lisätalousarviossa ja nyt esitetään toista investointirahoitusosuutta vuodelle 2021. Telekuuntelujärjestelmä on keskeinen operatiivisen rikostorjunnan tietojärjestelmä, jota käytetään erityisesti vakavan rikollisuuden alueella. 
Poliisille esitetään myös 0,443 milj. euron määrärahaa SIS – asetusmuutoksen toimeenpanoon.
Hallitus esittää vähennyksiä maahanmuuton momenteilleMaahanmuuton turvapaikkamenoihin esitetään yhteensä 5,7 milj. euron vähennystä. Tämä johtuu koronatilanteen aiheuttamasta turvapaikanhakijoiden vähentyneestä määrästä ja tätä kautta vastaanottotoiminnan vähentyneestä tarpeesta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi