NordenBladet — Poliisi valvoo juhannuksen liikennettä sekä maalla että vesillä.Etelä-Suomesta Lappiin suuntautuva juhannusliikenne on rauhallisempaa kuin muina loma-ajankohtina. Sen sijaan Lapin maakunnan sisäinen liikenne moninkertaistuu. Paluuliikenne ajoittuu sunnuntaille niillä juhannuksen viettäjillä, jotka eivät jatka lomailua.Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtajan komisario Mika Grönroosin mukaan poliisi kohdistaa valvontaa erityisesti kuljettajien ajokuntoon, ajotapaan sekä nopeuksiin. Poliisi suuntaa valvontaa myös mökkiteille, vesille ja huvialuiden läheisyyteen.Liikenteeseen virkeänä ja kiireettäMonet lähtevät ajamaan mökille usein työpäivän jälkeen, jolloin virkeän kuljettajan lisäksi on syytä huomioida maltti ja edetä kiireettä taukoja pitäen. Osalla tienkäyttäjistä kiire näkyy ylinopeuksina ja vaarallisina ohituksina.Eläimistä varoittavat liikennemerkit tulee ottaa tosissaan. Vaikka yöttömän yön aurinko ei laske, porot ja hirvet ovat huomaamattomia paikallaan seistessään. Turvavälin noudattaminen edellä ajoneuvoon antaa aikaa reagoida myös tilanteissa, joissa kohdataan eläin, huomauttaa komisario Grönroos.Suomessa on tyypillisesti tapahtunut juhannuksena vakavia kolareita ja vesiliikenneonnettomuuksia. Juhannuksena myös alkoholin runsas käyttö näkyy liikenteessä.”Jos otat et aja, jos ajat et ota”- vuosikymmenten takaisen liikennekampanjan sanoma pitää edelleen paikkansa. Tämä koskee myös veneilyä, komisario Grönroos tarkentaa.Poliisi valvoo juhannuksena vesiliikennettäVeneily kuuluu juhannukseen. Vesille lähtijöiltä poliisi toivoo malttia ja järkeä.Liikenneryhmän ylikonstaapeli Jarkko Rytilahti korostaa veneillessä pelastusliivien ja vaadittavien varusteiden mukana pitoa. Vesialueen tuntemus ja tietoisuus sen riskeistä on keskeistä. Mikäli ei tunne vesialuetta, on hyvä käyttää navigointilaitteita.Puhelimen akun tulee olla täynnä ja kastumiselta suojattuna, jotta voi tarvittaessa hälyttää apua sekä kertoa lähtiessä läheisille, missä veneilee. Veneellä tai vesijetillä ajo ei saa aiheuttaa vaaraa tai häiriötä muille vesillä liikkujille tai mökkiläisille, ylikonstaapeli Rytilahti painottaa.Lapin poliisi toivottaa kaikille turvallista matkaa juhannusliikenteessä sekä oikein hyvää keskikesän juhlaa.
Poliisi valvoo juhannuksen liikennettä sekä maalla että vesillä.
Etelä-Suomesta Lappiin suuntautuva juhannusliikenne on rauhallisempaa kuin muina loma-ajankohtina. Sen sijaan Lapin maakunnan sisäinen liikenne moninkertaistuu. Paluuliikenne ajoittuu sunnuntaille niillä juhannuksen viettäjillä, jotka eivät jatka lomailua.
Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtajan komisario Mika Grönroosin mukaan poliisi kohdistaa valvontaa erityisesti kuljettajien ajokuntoon, ajotapaan sekä nopeuksiin. Poliisi suuntaa valvontaa myös mökkiteille, vesille ja huvialuiden läheisyyteen.
Liikenteeseen virkeänä ja kiireettä
Monet lähtevät ajamaan mökille usein työpäivän jälkeen, jolloin virkeän kuljettajan lisäksi on syytä huomioida maltti ja edetä kiireettä taukoja pitäen. Osalla tienkäyttäjistä kiire näkyy ylinopeuksina ja vaarallisina ohituksina.
Eläimistä varoittavat liikennemerkit tulee ottaa tosissaan. Vaikka yöttömän yön aurinko ei laske, porot ja hirvet ovat huomaamattomia paikallaan seistessään. Turvavälin noudattaminen edellä ajoneuvoon antaa aikaa reagoida myös tilanteissa, joissa kohdataan eläin, huomauttaa komisario Grönroos.
Suomessa on tyypillisesti tapahtunut juhannuksena vakavia kolareita ja vesiliikenneonnettomuuksia. Juhannuksena myös alkoholin runsas käyttö näkyy liikenteessä.
”Jos otat et aja, jos ajat et ota”- vuosikymmenten takaisen liikennekampanjan sanoma pitää edelleen paikkansa. Tämä koskee myös veneilyä, komisario Grönroos tarkentaa.
Poliisi valvoo juhannuksena vesiliikennettä
Veneily kuuluu juhannukseen. Vesille lähtijöiltä poliisi toivoo malttia ja järkeä.
Liikenneryhmän ylikonstaapeli Jarkko Rytilahti korostaa veneillessä pelastusliivien ja vaadittavien varusteiden mukana pitoa. Vesialueen tuntemus ja tietoisuus sen riskeistä on keskeistä. Mikäli ei tunne vesialuetta, on hyvä käyttää navigointilaitteita.
Puhelimen akun tulee olla täynnä ja kastumiselta suojattuna, jotta voi tarvittaessa hälyttää apua sekä kertoa lähtiessä läheisille, missä veneilee. Veneellä tai vesijetillä ajo ei saa aiheuttaa vaaraa tai häiriötä muille vesillä liikkujille tai mökkiläisille, ylikonstaapeli Rytilahti painottaa.
Lapin poliisi toivottaa kaikille turvallista matkaa juhannusliikenteessä sekä oikein hyvää keskikesän juhlaa.
NordenBladet — Poliisi kehottaa ihmisiä pitämään juhannuksenakin huolta sekä itsestä että toisista. Riskinottoja kannattaa välttää niin liikenteessä kuin juhliessa.Poliisi valvoo siellä, missä ihmisetkin ovat. Juhannuksena moni matkustaa mökille, festareille tai maaseudulle, joten poliisikin partioi myös harvaan asutuilla alueilla.Jotkut lähtevät lomailemaan paikkaan, jota ei ennestään tunne. Missä ikinä oleileekaan, kannattaa selvittää ja muistaa, missä osoitteessa on. Siten varmistaa, että osaa tarpeen vaatiessa ohjata poliisin ja muut avuntuojat ja pelastajat oikeaan paikkaan.– Juhlipa keskikesän juhlaa sitten mökillä, kotona tai festareilla, niin varsinkin päihtyneenä ihmiset tekevät kaikenlaisia ja hyvin ikäviäkin asioita. Hyvä keino välttää surkeita sattumuksia on rajoittaa omaa alkoholin juomista, jottei päihtyisi liikaa ja toimisi ilman mitään estoja, neuvoo ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitoksesta.Monet juhlivat juhannusta porukassa. Poliisi pyytää juhlijoita pitämään huolta paitsi itsestä myös muista.Älä lähde ajamaan päihtyneenä äläkä väsyneenäPäihtymyksensä voimakkuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos on lähitunteina lähdössä ajamaan. Myös väsyneenä ajaminen on kielletty riippumatta siitä, onko veressä alkoholia vai ei. Poliisi valvoo juhannuksen meno- ja paluuliikennettä sekä myös puhalluttaa kuljettajia.Poliisi pitää valitettavana sitä, että monilla kuljettajilla on turhan kova kiire määränpäähänsä. Poliisi muistuttaa kuljettajia myös noudattamaan nopeusrajoituksia.– Toivoisin, että kuljettajat arvostaisivat määränpään lisäksi myös itse matkaa ja jättäisivät kiireen matkasta pois. Ylinopeuden ajaminen ei vähennä matka-aikaa merkittävästi mutta lisää riskejä sitäkin enemmän, ylikomisario Autio huomauttaa.Poliisi valvoo liikennettä myös vesillä, jonne valitettavan usein rohkaistutaan menemään alkoholin vaikutuksen alaisena veneellä tai uimalla. Vesille ja veteen kannattaa mennä vain vesiselvänä.
Poliisi kehottaa ihmisiä pitämään juhannuksenakin huolta sekä itsestä että toisista. Riskinottoja kannattaa välttää niin liikenteessä kuin juhliessa.
Poliisi valvoo siellä, missä ihmisetkin ovat. Juhannuksena moni matkustaa mökille, festareille tai maaseudulle, joten poliisikin partioi myös harvaan asutuilla alueilla.
Jotkut lähtevät lomailemaan paikkaan, jota ei ennestään tunne. Missä ikinä oleileekaan, kannattaa selvittää ja muistaa, missä osoitteessa on. Siten varmistaa, että osaa tarpeen vaatiessa ohjata poliisin ja muut avuntuojat ja pelastajat oikeaan paikkaan.
– Juhlipa keskikesän juhlaa sitten mökillä, kotona tai festareilla, niin varsinkin päihtyneenä ihmiset tekevät kaikenlaisia ja hyvin ikäviäkin asioita. Hyvä keino välttää surkeita sattumuksia on rajoittaa omaa alkoholin juomista, jottei päihtyisi liikaa ja toimisi ilman mitään estoja, neuvoo ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitoksesta.
Monet juhlivat juhannusta porukassa. Poliisi pyytää juhlijoita pitämään huolta paitsi itsestä myös muista.
Älä lähde ajamaan päihtyneenä äläkä väsyneenä
Päihtymyksensä voimakkuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos on lähitunteina lähdössä ajamaan. Myös väsyneenä ajaminen on kielletty riippumatta siitä, onko veressä alkoholia vai ei. Poliisi valvoo juhannuksen meno- ja paluuliikennettä sekä myös puhalluttaa kuljettajia.
Poliisi pitää valitettavana sitä, että monilla kuljettajilla on turhan kova kiire määränpäähänsä. Poliisi muistuttaa kuljettajia myös noudattamaan nopeusrajoituksia.
– Toivoisin, että kuljettajat arvostaisivat määränpään lisäksi myös itse matkaa ja jättäisivät kiireen matkasta pois. Ylinopeuden ajaminen ei vähennä matka-aikaa merkittävästi mutta lisää riskejä sitäkin enemmän, ylikomisario Autio huomauttaa.
Poliisi valvoo liikennettä myös vesillä, jonne valitettavan usein rohkaistutaan menemään alkoholin vaikutuksen alaisena veneellä tai uimalla. Vesille ja veteen kannattaa mennä vain vesiselvänä.
NordenBladet — Sunnuntai-ilta ja maanantain vastainen yö näyttäytyi poliisin silmin silmin varsin rauhalliselta Pohjois-Karjalassa. Joensuussa ruutukaavalla rikottiin ikkuna ja Juuan Nunnanlahdessa kauris jäi henkilöauton alle.Huvilakatu 26 osoitteessa rikottiin ikkuna 19.06.2023 klo 04.33 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu parvekkeen oven lasin rikkomisesta. Tekijä oli paennut paikalta. Poliisipartio tavoitti ikkunan rikkojan läheisyydestä. Häntä epäillään vahingonteosta. Juuassa Joensuuntiellä oli kauris jäänyt auton alle 18.06.2023 klo 23.30 aikaan. Kolari tapahtui Nunnanlahdessa. Kauris oli kaatunut tielle, mutta oli paennut paikalta, auto ei vaurioitunut, eikä henkilövahinkoja tullut. Riistamiehet hälytettiin selvittämään kauriin kohtaloa.
Sunnuntai-ilta ja maanantain vastainen yö näyttäytyi poliisin silmin silmin varsin rauhalliselta Pohjois-Karjalassa. Joensuussa ruutukaavalla rikottiin ikkuna ja Juuan Nunnanlahdessa kauris jäi henkilöauton alle.
Huvilakatu 26 osoitteessa rikottiin ikkuna 19.06.2023 klo 04.33 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu parvekkeen oven lasin rikkomisesta. Tekijä oli paennut paikalta. Poliisipartio tavoitti ikkunan rikkojan läheisyydestä. Häntä epäillään vahingonteosta.
Juuassa Joensuuntiellä oli kauris jäänyt auton alle 18.06.2023 klo 23.30 aikaan. Kolari tapahtui Nunnanlahdessa. Kauris oli kaatunut tielle, mutta oli paennut paikalta, auto ei vaurioitunut, eikä henkilövahinkoja tullut. Riistamiehet hälytettiin selvittämään kauriin kohtaloa.
NordenBladet — Lämmin viikonloppu työllisti poliisia Rovaniemellä. Tehtävät aiheutuivat pääosin liikenteestä ja häiriökäyttäytymisestä eikä väkivalta tehtäviltäkään vältytty.Juopuneita kuljettajia ja liikennevahinkojaPerjantain ja lauantain välisenä yönä ajoi henkilöauton kuljettaja autolla ulos tieltä, katkaisten matkalla valaisinpylvään. Onnettomuus sattui Sinetässä Kantatie 83:lla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä suistui Kittiläntiellä henkilöauto ojaan ja poliisin tullessa paikalle, kuljettaja tavattiin istumasta viereiseltä bussipysäkiltä. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.Pahantuulinen taksiasiakasPohjolankadulla taksi oli ottanut pahantuulisen asiakkaan kyytiin, joka ei ollut valmis maksamaan kyydistään. Matkaa oli ehditty taittaa 100 metriä. Partion saavuttua paikalle, löytyi asiaan kuitenkin sopu.Poliisi esti tappelunLauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pekankadulla oli useamman henkilön suukopu, joka oli äitymässä tappeluksi poliisin saapuessa paikalle. Tapahtuneen johdosta poliisi otti kaksi henkilöä kiinni.Case oravaViikonlopun tiukimmat hetken koettiin kuitenkin lauantain iltapäivän, kun tarkkaavainen konstaapeli huomasi valvontakameroista epämääräistä liikettä poliisiaseman tiloissa. Asiaa tarkastamaan lähteneet poliisivankilan vartijat tapasivat poliisiaseman sisätiloista luvattomasti oleskelevan oravan. Jännittävien käänteiden ja ansiokkaan toiminnan tuloksena orava saatiin houkuteltua takaisin luontoon.
Lämmin viikonloppu työllisti poliisia Rovaniemellä. Tehtävät aiheutuivat pääosin liikenteestä ja häiriökäyttäytymisestä eikä väkivalta tehtäviltäkään vältytty.
Juopuneita kuljettajia ja liikennevahinkoja
Perjantain ja lauantain välisenä yönä ajoi henkilöauton kuljettaja autolla ulos tieltä, katkaisten matkalla valaisinpylvään. Onnettomuus sattui Sinetässä Kantatie 83:lla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä suistui Kittiläntiellä henkilöauto ojaan ja poliisin tullessa paikalle, kuljettaja tavattiin istumasta viereiseltä bussipysäkiltä. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.
Pahantuulinen taksiasiakas
Pohjolankadulla taksi oli ottanut pahantuulisen asiakkaan kyytiin, joka ei ollut valmis maksamaan kyydistään. Matkaa oli ehditty taittaa 100 metriä. Partion saavuttua paikalle, löytyi asiaan kuitenkin sopu.
Poliisi esti tappelun
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pekankadulla oli useamman henkilön suukopu, joka oli äitymässä tappeluksi poliisin saapuessa paikalle. Tapahtuneen johdosta poliisi otti kaksi henkilöä kiinni.
Case orava
Viikonlopun tiukimmat hetken koettiin kuitenkin lauantain iltapäivän, kun tarkkaavainen konstaapeli huomasi valvontakameroista epämääräistä liikettä poliisiaseman tiloissa. Asiaa tarkastamaan lähteneet poliisivankilan vartijat tapasivat poliisiaseman sisätiloista luvattomasti oleskelevan oravan. Jännittävien käänteiden ja ansiokkaan toiminnan tuloksena orava saatiin houkuteltua takaisin luontoon.
NordenBladet — Lämmin sää ja useat yleisötapahtuma pitivät pohjanmaan poliisin kiireisenä läpi koko viikonlopun. Tehtävämäärissä mitattuna vilkkainta oli sunnuntain vastaisena yönä, jonka aikana hätäkeskuksen poliisille välittämiä tehtäviä kirjattiin noin 200 kpl. Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 630 kpl. Rikosepäilyn vuoksi vapautensa menetti 35 henkilöä ja poliisilakiperusteisesti 37 henkilöä.Poliisi tavoitti viikonlopun aikana useita rattijuoppoja eri paikkakunnilla. Osa kiinnijääneistä puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Henkilöauton kuljettaja pakeni Kokkolassa keskusta-alueella pysäytyskäskyä antanutta poliisipartiota ja pysähtyi vasta poliisiauton tönäistessä pakenevan auton tien sivuun. Poliisia paennutta autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi henkilö sai maksettavakseen liikennevirhemaksun poliisin antaman pysäytysmerkin noudattamatta jättämisestä.Kurikassa häiriökäyttäytymisen johdosta kiinniotettu henkilö syyllistyi samalla virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen esittämällä toistuvia uhkauksia kiinniottoa suorittavia poliisimiehiä kohtaan. Kristiinankaupungissa poliisia tarvittiin selvittämään perheväkivaltatilannetta. Miehen epäillään pahoinpidelleen avopuolisoaan pariskunnan yhteisessä kodissa ja hänet otettiin kiinni pahoinpitelyrikoksesta epäiltynä.Kokkolassa mieshenkilö riehui silmittömästi ja rikkoi kadunvarrelle pysäköityjä henkilöautoja heittämällä mm. sähköpotkulaudan erään henkilöauton takaikkunasta läpi. Miestä epäillään vahingonteosta ja hänet otettiin kiinni rikosperusteisesti.Seinäjoella päihtymyksen vuoksi kiinniotettu henkilö sai kuljetuksen aikana mahdollisen sairaskohtauksen. Kuljetusta suorittava poliisipartio hälytti välittömästi paikalle ensihoitoyksikön. Henkilö toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.Lisäksi poliisi paljasti useita huumausainerikoksia / huumausaineen käyttörikoksia, suoritti kuolemansyyntutkintaa, antoi virka-apu muille viranomaisille sekä toimitti muutamia kuolinviestejä.
Lämmin sää ja useat yleisötapahtuma pitivät pohjanmaan poliisin kiireisenä läpi koko viikonlopun. Tehtävämäärissä mitattuna vilkkainta oli sunnuntain vastaisena yönä, jonka aikana hätäkeskuksen poliisille välittämiä tehtäviä kirjattiin noin 200 kpl. Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 630 kpl. Rikosepäilyn vuoksi vapautensa menetti 35 henkilöä ja poliisilakiperusteisesti 37 henkilöä.
Poliisi tavoitti viikonlopun aikana useita rattijuoppoja eri paikkakunnilla. Osa kiinnijääneistä puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan.
Henkilöauton kuljettaja pakeni Kokkolassa keskusta-alueella pysäytyskäskyä antanutta poliisipartiota ja pysähtyi vasta poliisiauton tönäistessä pakenevan auton tien sivuun. Poliisia paennutta autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi henkilö sai maksettavakseen liikennevirhemaksun poliisin antaman pysäytysmerkin noudattamatta jättämisestä.
Kurikassa häiriökäyttäytymisen johdosta kiinniotettu henkilö syyllistyi samalla virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen esittämällä toistuvia uhkauksia kiinniottoa suorittavia poliisimiehiä kohtaan.
Kristiinankaupungissa poliisia tarvittiin selvittämään perheväkivaltatilannetta. Miehen epäillään pahoinpidelleen avopuolisoaan pariskunnan yhteisessä kodissa ja hänet otettiin kiinni pahoinpitelyrikoksesta epäiltynä.
Kokkolassa mieshenkilö riehui silmittömästi ja rikkoi kadunvarrelle pysäköityjä henkilöautoja heittämällä mm. sähköpotkulaudan erään henkilöauton takaikkunasta läpi. Miestä epäillään vahingonteosta ja hänet otettiin kiinni rikosperusteisesti.
Seinäjoella päihtymyksen vuoksi kiinniotettu henkilö sai kuljetuksen aikana mahdollisen sairaskohtauksen. Kuljetusta suorittava poliisipartio hälytti välittömästi paikalle ensihoitoyksikön. Henkilö toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.
Lisäksi poliisi paljasti useita huumausainerikoksia / huumausaineen käyttörikoksia, suoritti kuolemansyyntutkintaa, antoi virka-apu muille viranomaisille sekä toimitti muutamia kuolinviestejä.
NordenBladet — Poliisilla oli perjantain ja lauantain aikana hieman normaalia enemmän hälytystehtäviä. Tehtävät olivat pääasiassa erilaisia järjestyshäiriöitä, joitakin tappalunnujakoita sekä rattijuopumuksia.Mitään erityisen vakavaa ei kuitenkaan aiheutunut Sun Pampas-festivaalista. Lämmin ilma oli saanut ihmiset liikkeelle. Pääsääntöisesti juhlijat käyttäytyivät asiallisesti ja hyvillä mielin. Helteinen sää todellakin helli festivaalin osanottajia.
Poliisilla oli perjantain ja lauantain aikana hieman normaalia enemmän hälytystehtäviä. Tehtävät olivat pääasiassa erilaisia järjestyshäiriöitä, joitakin tappalunnujakoita sekä rattijuopumuksia.
Mitään erityisen vakavaa ei kuitenkaan aiheutunut Sun Pampas-festivaalista. Lämmin ilma oli saanut ihmiset liikkeelle. Pääsääntöisesti juhlijat käyttäytyivät asiallisesti ja hyvillä mielin. Helteinen sää todellakin helli festivaalin osanottajia.
NordenBladet — Lämmin viikonloppu on saanut ihmiset liikkeelle. Missä ihmiset liikkuvat, siellä on tarvittu poliisia. Välillä useamminkin.Viikonlopun aikana Lounais-Suomen poliisi on valvonut yleisötapahtumia. Turun lentoasemalla lentonäytös, Aurajoen suulla Kesärauha-musiikkitapahtuma, ja Laitilassa munamarkkinat ovat olleet poliisin silmien alla.Kesärauhassa kirjattiin toistakymmentä huumausaineen käyttörikosta ja munamarkkinoiden ympäristössä hieman lopuksi nujakoitiin. Ilmailua ihasteltiin selvin päin ja taivaalle katsellen.Lauantaina Kaarinassa sijaitsevassa palveluasumisen laitoksessa syttyi tulipalo, jota poliisi tutkii rikoksena. Laitos jouduttiin sammutus- ja tuuletustöiden ajaksi evakuoimaan. Laitoksen henkilökunta oli toiminut esimerkillisesti ehkäistessään lisävahinkojen syntymisen.Iltaisin ja öisin jotkut viikonlopun viettäjät muuttuivat merkillisen pahantuulisiksi, ja tämän tästä joutui poliisi puuttumaan erilaisiin uhoamisiin, kahakointeihin ja nahisteluihin. Välillä niitä riitti ihan jonoksi asti.Kaikesta selvittiin, mitä nyt jotkut vähän putkareissun kautta vielä selvittelevät asioitaan.Kesä näkyy keikoissa. Se tuntuu yllämme koko voimallaan.
Lämmin viikonloppu on saanut ihmiset liikkeelle. Missä ihmiset liikkuvat, siellä on tarvittu poliisia. Välillä useamminkin.
Viikonlopun aikana Lounais-Suomen poliisi on valvonut yleisötapahtumia. Turun lentoasemalla lentonäytös, Aurajoen suulla Kesärauha-musiikkitapahtuma, ja Laitilassa munamarkkinat ovat olleet poliisin silmien alla.
Kesärauhassa kirjattiin toistakymmentä huumausaineen käyttörikosta ja munamarkkinoiden ympäristössä hieman lopuksi nujakoitiin. Ilmailua ihasteltiin selvin päin ja taivaalle katsellen.
Lauantaina Kaarinassa sijaitsevassa palveluasumisen laitoksessa syttyi tulipalo, jota poliisi tutkii rikoksena. Laitos jouduttiin sammutus- ja tuuletustöiden ajaksi evakuoimaan. Laitoksen henkilökunta oli toiminut esimerkillisesti ehkäistessään lisävahinkojen syntymisen.
Iltaisin ja öisin jotkut viikonlopun viettäjät muuttuivat merkillisen pahantuulisiksi, ja tämän tästä joutui poliisi puuttumaan erilaisiin uhoamisiin, kahakointeihin ja nahisteluihin. Välillä niitä riitti ihan jonoksi asti.
Kaikesta selvittiin, mitä nyt jotkut vähän putkareissun kautta vielä selvittelevät asioitaan.
Kesä näkyy keikoissa. Se tuntuu yllämme koko voimallaan.
NordenBladet — Rattijuopumuksia ja reilua ylinopeutta maantienopeuksilla ja lisäksi Outokummusta alkanut takaa-ajo.Lauantaiaamuna puoli yhdeksän aikaan henkilöautolle mitattiin Kontiolahdella, Kajaanintiellä 80 kilometrin rajoitusalueella 148 kilometrin tuntinopeus. Yksin liikenteessä ollut mies määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Lauantaina puolen päivän aikaan Nurmeksessa, Kuopiontiellä henkilöautolle mitattiin vastaantulevana 168 kilometrin nopeus. Tieosuudella on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Mieskuljettajaa epäillään niin ikään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lauantai-iltana hieman ennen puoli kuutta Kontiolahdella, Kajaanintiellä 80 nopeusrajoitusalueella mitattiin henkilöautolle 152 kilometrin tuntivauhti. Puhallus alkometriin antoi 0,73 promillea, joten kuljettajan matka eteni verikokeisiin. Myönteinen kuljettaja kuulusteltiin ilman kiistoa epäiltynä rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja määrättiin lopuksi ajokieltoon.Lauantai-iltana hieman ennen kello kymmentä Outokummussa alkoi takaa-ajo, kun poliisi pyrki pysäyttämään edellä ajanutta henkilöautoa mutta auton kuljettaja päätti lähteä karkuun ja lisäsi vauhtia. Outokummun ympäristössä tapahtunut takaa-ajo päättyi lopulta Heinäjoentielle. Autossa ei ollut lainkaan rekisterikilpiä. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Alkometripuhallus 0,58 promillea ja huumausaineen pikatesti positiivinen kannabikselle ja amfetamiinille. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin verikokeisiin. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.Sunnuntaiyönä yhden jälkeen Liperissä, Kuoringan kohdalla partio mittasi autolle 138 kilometrin tuntinopeuden vaikka tieosuudella on 100 rajoitus. Pysäytyksen jälkeen kuljettajana toiminut mies kertoi, ettei hänellä ole ajokorttia. Auton omistaja oli matkustajana. Alkometripuhallus oli 2,04 promillea. Kuljettaja toimitettiin verikokeisiin ja myöhemmin hänet kuulusteltiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Auton omistajalta vaaditaan selvityksiä ajokorttirikkomukseen sekä kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.
Rattijuopumuksia ja reilua ylinopeutta maantienopeuksilla ja lisäksi Outokummusta alkanut takaa-ajo.
Lauantaiaamuna puoli yhdeksän aikaan henkilöautolle mitattiin Kontiolahdella, Kajaanintiellä 80 kilometrin rajoitusalueella 148 kilometrin tuntinopeus. Yksin liikenteessä ollut mies määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantaina puolen päivän aikaan Nurmeksessa, Kuopiontiellä henkilöautolle mitattiin vastaantulevana 168 kilometrin nopeus. Tieosuudella on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Mieskuljettajaa epäillään niin ikään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantai-iltana hieman ennen puoli kuutta Kontiolahdella, Kajaanintiellä 80 nopeusrajoitusalueella mitattiin henkilöautolle 152 kilometrin tuntivauhti. Puhallus alkometriin antoi 0,73 promillea, joten kuljettajan matka eteni verikokeisiin. Myönteinen kuljettaja kuulusteltiin ilman kiistoa epäiltynä rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja määrättiin lopuksi ajokieltoon.
Lauantai-iltana hieman ennen kello kymmentä Outokummussa alkoi takaa-ajo, kun poliisi pyrki pysäyttämään edellä ajanutta henkilöautoa mutta auton kuljettaja päätti lähteä karkuun ja lisäsi vauhtia. Outokummun ympäristössä tapahtunut takaa-ajo päättyi lopulta Heinäjoentielle. Autossa ei ollut lainkaan rekisterikilpiä. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Alkometripuhallus 0,58 promillea ja huumausaineen pikatesti positiivinen kannabikselle ja amfetamiinille. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin verikokeisiin. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Sunnuntaiyönä yhden jälkeen Liperissä, Kuoringan kohdalla partio mittasi autolle 138 kilometrin tuntinopeuden vaikka tieosuudella on 100 rajoitus. Pysäytyksen jälkeen kuljettajana toiminut mies kertoi, ettei hänellä ole ajokorttia. Auton omistaja oli matkustajana. Alkometripuhallus oli 2,04 promillea. Kuljettaja toimitettiin verikokeisiin ja myöhemmin hänet kuulusteltiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Auton omistajalta vaaditaan selvityksiä ajokorttirikkomukseen sekä kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.
NordenBladet — Hämeessä kulunutta vuorokautta vietettiin poliisitoiminnallisesti varsin kesäisesti. Tehtäviä oli vuorokauden aikana hieman alle 320, joista ilta- ja yöaikaan niitä osui liki 200. Useimmissa tehtävistä, joista kirjattiin rikosilmoitukset, mukana olivat päihteet.LAHTI. Kymmeniin myymävarkauksiin syyllistynyt 25-vuotias vangittiin Hämeen poliisin esityksestä tänään sunnuntaina päivystävän käräjätuomarin päätöksellä. Miehellä oli tapana käydä samoissa kauppaliikkeissä varastamassa pääasiassa alkoholia lähes päivittäin. Putkasta päästyään myymälävarkaudet jatkuivat samatien.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän epäillystä rattijuoposta lauantaina puolenpäivän aikoihin Lahden Launeelle. Partio sai ilmoitetusta autosta havainnon, kun sen kuljettaja yritti saada ajettua pakettiautoa pysäköintiruutuun kauppaliikkeen pihassa.Autoa kuljettanut nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0,80 mg/l tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin, jonka jälkeen kuljettaja kuulusteltiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.LAHTI. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn lauantaina alkuillasta kauppakeskuksessa Lahden keskustassa. Mies oli retuuttanut hieman häntä nuorempaa miestä pitkin kauppakeskuksen tiloja. Epäilty otettiin kiinni odottamaan esitutkintatoimia.LAHTI. Poliisipartio meni tavoittelemaan etsintäkuulutettua miestä lauantai-iltana kerrostaloasunnosta Lahden Nastolassa. Partio tapasi kyseisen miehen asunnosta ja partio teki samalla havainnon huumausaineista. Yllättäen etsintäkuuluettu mies pinkaisi juoksuun asunnosta, mutta partio tavoitti hänet varsin nopeasti kerrostalon pihalta.Asunnon ulkopuolelta partio tapasi naisen, joka kertoi asustelevan karkuun lähteen miehen kanssa. Hänkin oli etsintäkuulutettu. Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineita.Asuntoon määrätyssä kotietsinnässä löytyi myös huumausaineita. Molempien epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikoksiin. Heidät otettiin kiinni etsintäkuulutuksien perusteella.LAHTI. Nuoren miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja huumausainerikokseen puolenyön aikoihin Lahden keskustassa. Alustavien tietojen mukaan nuorukainen oli haastanut riita toisen nuoren miehen kanssa. Riehujaa yritettiin rauhoitella tilanteessa ja uhriksi joutunut oli poistumassa tilanteessa, kun hän lyötiin päähän.Pahoinpitelijä poistui paikalta, mutta nopeasti paikalle saapunut poliisipartio sai nuorukaisen kiinni. Hänen hallusta ja kiinniottopaikalta löytyi huumausaineita. Nuori mies otettiin kiinni pahoinpitelyyn sekä huumausainerikokseen.LAHTI. Myöhään lauantai-iltana tapahtui kahden henkilöauton kolari Uudenmaan- ja Pohjoisen Liipolankadun risteyksessä. Poliisipartion alustavien tutkimuksien perusteella parikymppinen nainen ajoi henkilöautolla Uudenmaankatua etelän suuntaan oikeanpuoleisinta ajokaistaa, kun ajosuunnastaan vasemmalta tullut henkilöauto törmäsi hänen kuljettamansa auton vasempaan kylkeen.Kyseisessä risteyksessä oli liikennevalot toiminnassa. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena molempien kuljettajien osalta ja pyrkii selvittämään kumpi heistä jätti noudattamatta punaisen liikennevalon.LAHTI. Kolmekymppinen mies kuljetti moottorivenettä alkoholin vaikutuksen alaisena myöhään lauantai-iltana Niemen satamassa. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,08 promillea. Miehen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen.ASIKKALA. Poliisin venepartiot tavoittivat kaksi veneleijää kuljettamassa moottoriveneitä alkoholin vaikutuksen alaisina lauantai-illan vesiliikennevalvonnassa. Nelikymppinen mies kuljetti alusta Päijänteellä Asikkalan selällä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,21 promillea.Parikymppinen mies puolestaan tavattiin Vääksyn kanavassa kuljettamassa moottorivenettä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin hieman yli kahden promillen lukemat. Poliisi tutkii molempia tapauksia vesiliikennejuopumuksina.ORIMATTILA. Poliisipartio päätti pysäyttää sitä vastaan tulleen henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaiyönä yhden aikoihin Orimattilan keskustassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen huumausaineille.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.HATTULA. Poliisipartio suoritti rattijuopumusvalvontaa lauantaiaamuna Tyrvännöntiellä. Partio pysäytti valvontapaikalla ajo-oikeudettoman keski-ikäisen miehen kuljettaman henkilöauton. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin liki 1,8 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuuslakometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,94 mg/l.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.HÄMEENLINNA. Poliisipartio havaitsi nuorisoporukan kyykkimässä Vanajatien ylittävän kymppitien sillan alla myöhään lauantai-iltana. Poliisiauton pysähtyessä kyykkijät lähtivät juoksemaan karkuun spraymaalin haistessa ilmassa. Tehtävälle liittyi myös muita poliisipartioita.Partiot saivat kiinni kolme paikalta poistunutta nuorukaista. Nuoret myönsivät maalanneensa sillan alla tageja. Poliisi ilmoitti tapahtuneesta nuorten vanhemmille sekä sosiaaliviranomaisille. Asiasta laadittiin rikosilmoitus vahingonteosta.HÄMEENLINNA. Seitsemänkymppinen mies joutui poliisipartion pysäyttämäksi sunnuntaiyönä hieman ennen kello kahta Lammin kirkonkylällä. Mies puhalsi seulonta-alkometrin 0,80 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin verikokeisiin. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.Auton haltija oli luovuttanut auton avaimet kuljettajalle ja hän oli mennyt matkustajaksi etupenkille. Auton haltijan epäillään syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.HÄMEENLINNA. Nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin sekä huumausaineen vaikutuksen alaisina sunnuntaiyönä kello yhden aikoihin Nummen kaupunginosassa. Partio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka peruutti takaisin pihaan nähdessään poliisiauton. Kuljettaja puhalsi liki kahden promillen lukemat seulonta-alkometriin ja hänelle tehty huumepikatestikin oli positiivinen.Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.LOPPI. Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa liittyen käynnissä olleeseen Forssa Night Crusing-tapahtumaan lauantai-iltana kantatiellä 54 Kormussa. Mittauspaikkaa lähestyi henkilöauto Lopen suunnasta silminnähden kovalla nopeudella ohitustilanteessa. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 158 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Autoa kuljetti 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla henkilöauton ajo-oikeuden saanut nuori mies. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.FORSSA. Kaksi nuorta miestä selvitteli välejään sunnuntaina puolenyön jälkeen Keitaankadulla. Poliisipartion saamien selvitysten perusteella tilanteessa oli nimitelty, kaadettu olutta toisen päälle, edeten tönimiseen ja lopulta lyömiseen. Toinen osallisista vietiin sairaalan tarkastuksiin. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.
Hämeessä kulunutta vuorokautta vietettiin poliisitoiminnallisesti varsin kesäisesti. Tehtäviä oli vuorokauden aikana hieman alle 320, joista ilta- ja yöaikaan niitä osui liki 200. Useimmissa tehtävistä, joista kirjattiin rikosilmoitukset, mukana olivat päihteet.
LAHTI. Kymmeniin myymävarkauksiin syyllistynyt 25-vuotias vangittiin Hämeen poliisin esityksestä tänään sunnuntaina päivystävän käräjätuomarin päätöksellä. Miehellä oli tapana käydä samoissa kauppaliikkeissä varastamassa pääasiassa alkoholia lähes päivittäin. Putkasta päästyään myymälävarkaudet jatkuivat samatien.
LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän epäillystä rattijuoposta lauantaina puolenpäivän aikoihin Lahden Launeelle. Partio sai ilmoitetusta autosta havainnon, kun sen kuljettaja yritti saada ajettua pakettiautoa pysäköintiruutuun kauppaliikkeen pihassa. Autoa kuljettanut nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0,80 mg/l tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin, jonka jälkeen kuljettaja kuulusteltiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
LAHTI. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn lauantaina alkuillasta kauppakeskuksessa Lahden keskustassa. Mies oli retuuttanut hieman häntä nuorempaa miestä pitkin kauppakeskuksen tiloja. Epäilty otettiin kiinni odottamaan esitutkintatoimia.
LAHTI. Poliisipartio meni tavoittelemaan etsintäkuulutettua miestä lauantai-iltana kerrostaloasunnosta Lahden Nastolassa. Partio tapasi kyseisen miehen asunnosta ja partio teki samalla havainnon huumausaineista. Yllättäen etsintäkuuluettu mies pinkaisi juoksuun asunnosta, mutta partio tavoitti hänet varsin nopeasti kerrostalon pihalta. Asunnon ulkopuolelta partio tapasi naisen, joka kertoi asustelevan karkuun lähteen miehen kanssa. Hänkin oli etsintäkuulutettu. Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineita. Asuntoon määrätyssä kotietsinnässä löytyi myös huumausaineita. Molempien epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikoksiin. Heidät otettiin kiinni etsintäkuulutuksien perusteella.
LAHTI. Nuoren miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja huumausainerikokseen puolenyön aikoihin Lahden keskustassa. Alustavien tietojen mukaan nuorukainen oli haastanut riita toisen nuoren miehen kanssa. Riehujaa yritettiin rauhoitella tilanteessa ja uhriksi joutunut oli poistumassa tilanteessa, kun hän lyötiin päähän. Pahoinpitelijä poistui paikalta, mutta nopeasti paikalle saapunut poliisipartio sai nuorukaisen kiinni. Hänen hallusta ja kiinniottopaikalta löytyi huumausaineita. Nuori mies otettiin kiinni pahoinpitelyyn sekä huumausainerikokseen.
LAHTI. Myöhään lauantai-iltana tapahtui kahden henkilöauton kolari Uudenmaan- ja Pohjoisen Liipolankadun risteyksessä. Poliisipartion alustavien tutkimuksien perusteella parikymppinen nainen ajoi henkilöautolla Uudenmaankatua etelän suuntaan oikeanpuoleisinta ajokaistaa, kun ajosuunnastaan vasemmalta tullut henkilöauto törmäsi hänen kuljettamansa auton vasempaan kylkeen. Kyseisessä risteyksessä oli liikennevalot toiminnassa. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena molempien kuljettajien osalta ja pyrkii selvittämään kumpi heistä jätti noudattamatta punaisen liikennevalon.
LAHTI. Kolmekymppinen mies kuljetti moottorivenettä alkoholin vaikutuksen alaisena myöhään lauantai-iltana Niemen satamassa. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,08 promillea. Miehen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen.
ASIKKALA. Poliisin venepartiot tavoittivat kaksi veneleijää kuljettamassa moottoriveneitä alkoholin vaikutuksen alaisina lauantai-illan vesiliikennevalvonnassa. Nelikymppinen mies kuljetti alusta Päijänteellä Asikkalan selällä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,21 promillea. Parikymppinen mies puolestaan tavattiin Vääksyn kanavassa kuljettamassa moottorivenettä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin hieman yli kahden promillen lukemat. Poliisi tutkii molempia tapauksia vesiliikennejuopumuksina.
ORIMATTILA. Poliisipartio päätti pysäyttää sitä vastaan tulleen henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaiyönä yhden aikoihin Orimattilan keskustassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen huumausaineille. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
HATTULA. Poliisipartio suoritti rattijuopumusvalvontaa lauantaiaamuna Tyrvännöntiellä. Partio pysäytti valvontapaikalla ajo-oikeudettoman keski-ikäisen miehen kuljettaman henkilöauton. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin liki 1,8 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuuslakometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,94 mg/l. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio havaitsi nuorisoporukan kyykkimässä Vanajatien ylittävän kymppitien sillan alla myöhään lauantai-iltana. Poliisiauton pysähtyessä kyykkijät lähtivät juoksemaan karkuun spraymaalin haistessa ilmassa. Tehtävälle liittyi myös muita poliisipartioita. Partiot saivat kiinni kolme paikalta poistunutta nuorukaista. Nuoret myönsivät maalanneensa sillan alla tageja. Poliisi ilmoitti tapahtuneesta nuorten vanhemmille sekä sosiaaliviranomaisille. Asiasta laadittiin rikosilmoitus vahingonteosta.
HÄMEENLINNA. Seitsemänkymppinen mies joutui poliisipartion pysäyttämäksi sunnuntaiyönä hieman ennen kello kahta Lammin kirkonkylällä. Mies puhalsi seulonta-alkometrin 0,80 mg/l tuloksen, joten hänet vietiin verikokeisiin. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Auton haltija oli luovuttanut auton avaimet kuljettajalle ja hän oli mennyt matkustajaksi etupenkille. Auton haltijan epäillään syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.
HÄMEENLINNA. Nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin sekä huumausaineen vaikutuksen alaisina sunnuntaiyönä kello yhden aikoihin Nummen kaupunginosassa. Partio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka peruutti takaisin pihaan nähdessään poliisiauton. Kuljettaja puhalsi liki kahden promillen lukemat seulonta-alkometriin ja hänelle tehty huumepikatestikin oli positiivinen. Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.
LOPPI. Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa liittyen käynnissä olleeseen Forssa Night Crusing-tapahtumaan lauantai-iltana kantatiellä 54 Kormussa. Mittauspaikkaa lähestyi henkilöauto Lopen suunnasta silminnähden kovalla nopeudella ohitustilanteessa. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 158 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Autoa kuljetti 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla henkilöauton ajo-oikeuden saanut nuori mies. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
FORSSA. Kaksi nuorta miestä selvitteli välejään sunnuntaina puolenyön jälkeen Keitaankadulla. Poliisipartion saamien selvitysten perusteella tilanteessa oli nimitelty, kaadettu olutta toisen päälle, edeten tönimiseen ja lopulta lyömiseen. Toinen osallisista vietiin sairaalan tarkastuksiin. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.
NordenBladet — Poliisipartio tavoitti päihtyneen autoilijan Mikkelissä Tuppuralan kaupunginosassa lauantai-iltanaHätäkeskukseen tuli ilmoitus päihtyneen oloisesta auton kuljettajasta Graanin kauppakeskuksen pihalla. Poliisipartio havaitsi ilmoitetun auton ajavan pitkin Ankkurikatua, ja autoa yritettiin pysäyttää, mutta auto kiihdytti vauhtiaan ja lähti ajamaan pakoon pitkin Graanintietä. Poliisipartio tavoitti auton hetken päästä Pohjankaaren pysäköintipaikalta, ja epäillyn kuljettajan auton välittömästä läheisyydestä.Epäilty auton miespuolinen kuljettaja osoittautui ulkomaan kansalaiseksi, ja hänet otettiin kiinni asian selvittämistä varten. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1.17 mg/l.
Poliisipartio tavoitti päihtyneen autoilijan Mikkelissä Tuppuralan kaupunginosassa lauantai-iltana
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus päihtyneen oloisesta auton kuljettajasta Graanin kauppakeskuksen pihalla. Poliisipartio havaitsi ilmoitetun auton ajavan pitkin Ankkurikatua, ja autoa yritettiin pysäyttää, mutta auto kiihdytti vauhtiaan ja lähti ajamaan pakoon pitkin Graanintietä.
Poliisipartio tavoitti auton hetken päästä Pohjankaaren pysäköintipaikalta, ja epäillyn kuljettajan auton välittömästä läheisyydestä.
Epäilty auton miespuolinen kuljettaja osoittautui ulkomaan kansalaiseksi, ja hänet otettiin kiinni asian selvittämistä varten. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1.17 mg/l.