Hämeessä kolareita ja jalankulkijaa väistäneen moottoripyörän kaatumisonnettomuus

NordenBladet — Tehtävämääriltään Hämeen poliisin vuorokausi ei poikennut normaalista. Yhteensä tehtäviä oli alueella 209 kpl vuorokauden aikana.LAHTIKaksi alle 15-vuotiasta nuorta oli näpistänyt kymmeniä tuotteita illalla Lahden keskustan vaatekaupoista. Nuoret olivat käyneet kolmessa eri liikkeessä näpistämässä ja vartijat ottivat heidät kiinni neljännestä. Tuotteita ei saatu myyntikuntoisia takaisin, joten nuorten vanhemmat kävivät liikkeissä maksamassa tuotteet. Asian jälkitoimenpiteet hoitaa sosiaalitoimi.HOLLOLLAPoliisipartio sai ilmoituksen ojaan ajaneesta kuorma-autosta Manskiventiellä kolmen jälkeen iltapäivällä. Autoa kuljettanut 80-luvulla syntynyt mies kertoi ajautuneensa liian lähelle tien oikeaa reunaa ja hän oli yrittänyt tehdä korjausliikkeen, mutta kuorma-auto oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle puolelle ojaan ja kellahtanut kyljelleen. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. HEINOLAViisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Vääksyntiellä Heinolassa puolen päivän aikaan. Miehelle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi 0,36mg/l lukeman. Miehelle kirjoitettiin sakko rattijuopumuksesta.HARTOLA4-tiellä Hartolan pohjoispuolella jäteauto törmäsi edellä ajaneen auton perään kello 10 aikaan aamulla. Kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus on tilapäisesti laskettu 50km/h nopeuteen ja liikenteenohjausta suoritetaan liikennevaloin ja liikenteenohjaajan toimesta. Jäteautoa kuljettanut 80-luvulla syntynyt mies ei ollut havainnut autojonon vauhdin hidastumista riittävän ajoissa ja tämän seurauksena jäteauto törmäsi edellä ajaneeseen autoon. Jäteautoa kuljettanutta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.SYSMÄMoottoripyöräilijä kaatui joutuessaan väistämään jalankulkijaa Luhangantiellä. Poliisipartiolle ilmeni paikalle jääneiden silminnäkijöiden kertomana, että Luhangantiellä levikkeellä on jätteidenkeräyspiste. Pisteen kohdalle oli vasemmalle puolelle tietä pysähtynyt henkilöauto, josta oli tullut nainen, joka oli lähtenyt liikennettä huomioimatta nainen ylittämään tietä kohti keräyspistettä. Nainen oli huomannut tietä ajaneen auton ja oli kääntynyt takaisin omaa autoaan kohti. Auton ohitettua naisen oli hän lähtenyt uudelleen kohti keräyspistettä ja tällöin auton perässä tullut moottoripyörä oli joutunut jarruttamaan voimakkaasti estääkseen törmäykseen. Jarrutuksen seurauksena moottoripyörä oli kaatunut. Jäteastioilla käynyt nainen oli palannut autolleen ja auto oli poistunut paikalta. Poliisilla on paikalta poistuneen auton rekisteritunnus tiedossa.ORIMATTILAYhdentoista aikaan päivällä oli traktorin ja perävaunun yhdistelmä ollut kääntymässä Työsillantien risteyksessä vasemmalle. Orimattilan suunnasta kohti Artjärveä oli traktorin perässä tullut henkilöauto, joka oli lähtenyt ohittamaan kääntymässä ollutta yhdistelmää vasemmalta. Henkilöauto oli törmännyt kääntyvän traktorin vasempaan etuosaan. Molempiin ajoneuvoihin tuli vaurioita. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa. Tapahtumapaikalla on ohittamisen kieltävä keltainen sulkuviiva. Autoa kuljettanutta kuusikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.HÄMEENLINNAPoliisi sai tehtävän katolleen suistuneesta autosta Sääksniementiellä kahden aikaan iltapäivällä. Tapahtumapaikalla autoa kuljettanut kuusikymppinen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,88mg/l. Ilmeni, että mies oli ajanut Sääksniementiellä Rimmiläntien suunnasta ja vasemmalle kääntyvässä mutkassa auto oli lähtenyt heittelehtimään käyden ensin tien oikeassa reunassa, minkä jälkeen se oli ajautunut vasemmalle puolelle ojaan, missä se kääntyi katolleen. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNAPoliisi meni kotihälytystehtävälle metelin vuoksi Jokikulman alueelle kahden aikaan yöllä. Poliisi tapasi asunnosta kolme henkilöä. Ilmeni, että asunnossa olleella pariskunnalla oli ollut illan aikana riitaa ja pariskunnan naisosapuoli oli soittanut paikalle naapurista toisen osapuolen isän. Isän ja pojan välillä oli ollut käsiksi käymistä, minkä seurauksena isälle oli tullut haava, joka vaati paikkausta. Pariskunta sai jäädä asuntoon heidän vakuutettua poliisille menevänsä nukkumaan. Kuitenkin jonkin hetken päästä poliisille tuli uusi tehtävä riidan jatkumisesta. Poliisin ollessa paikalla asunnossa ollut nainen halusi poistua paikalta ja näin lopettaa riidan siltä illalta. Mies kuitenkin yritti fyysisesti estää poistumista ja tämän vuoksi poliisi otti hänet kiinni kotirauhan suojaamiseksi. RIIHIMÄKIPoliisi sai ilmoituksen kahdesta miehestä, jotka olivat potkineet autoja Karankadulla yhden aikaan yöllä. Vartijat olivat ottaneet miehet kiinni. Vaurioita oli tullut kahteen autoon. Toisesta oli oikea sivupeili rikottu ja toisesta autosta rikki oli vasen sivupeili. Poliisi otti vartijoiden kiinniottamat 80-luvulla syntyneet miehet kiinni epäiltyinä vahingonteoista. 

Tehtävämääriltään Hämeen poliisin vuorokausi ei poikennut normaalista. Yhteensä tehtäviä oli alueella 209 kpl vuorokauden aikana.

LAHTI

Kaksi alle 15-vuotiasta nuorta oli näpistänyt kymmeniä tuotteita illalla Lahden keskustan vaatekaupoista. Nuoret olivat käyneet kolmessa eri liikkeessä näpistämässä ja vartijat ottivat heidät kiinni neljännestä. Tuotteita ei saatu myyntikuntoisia takaisin, joten nuorten vanhemmat kävivät liikkeissä maksamassa tuotteet. Asian jälkitoimenpiteet hoitaa sosiaalitoimi.

HOLLOLLA

Poliisipartio sai ilmoituksen ojaan ajaneesta kuorma-autosta Manskiventiellä kolmen jälkeen iltapäivällä. Autoa kuljettanut 80-luvulla syntynyt mies kertoi ajautuneensa liian lähelle tien oikeaa reunaa ja hän oli yrittänyt tehdä korjausliikkeen, mutta kuorma-auto oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle puolelle ojaan ja kellahtanut kyljelleen. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. 

HEINOLA

Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Vääksyntiellä Heinolassa puolen päivän aikaan. Miehelle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi 0,36mg/l lukeman. Miehelle kirjoitettiin sakko rattijuopumuksesta.

HARTOLA

4-tiellä Hartolan pohjoispuolella jäteauto törmäsi edellä ajaneen auton perään kello 10 aikaan aamulla. Kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus on tilapäisesti laskettu 50km/h nopeuteen ja liikenteenohjausta suoritetaan liikennevaloin ja liikenteenohjaajan toimesta. Jäteautoa kuljettanut 80-luvulla syntynyt mies ei ollut havainnut autojonon vauhdin hidastumista riittävän ajoissa ja tämän seurauksena jäteauto törmäsi edellä ajaneeseen autoon. Jäteautoa kuljettanutta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

SYSMÄ

Moottoripyöräilijä kaatui joutuessaan väistämään jalankulkijaa Luhangantiellä. Poliisipartiolle ilmeni paikalle jääneiden silminnäkijöiden kertomana, että Luhangantiellä levikkeellä on jätteidenkeräyspiste. Pisteen kohdalle oli vasemmalle puolelle tietä pysähtynyt henkilöauto, josta oli tullut nainen, joka oli lähtenyt liikennettä huomioimatta nainen ylittämään tietä kohti keräyspistettä. Nainen oli huomannut tietä ajaneen auton ja oli kääntynyt takaisin omaa autoaan kohti. Auton ohitettua naisen oli hän lähtenyt uudelleen kohti keräyspistettä ja tällöin auton perässä tullut moottoripyörä oli joutunut jarruttamaan voimakkaasti estääkseen törmäykseen. Jarrutuksen seurauksena moottoripyörä oli kaatunut. Jäteastioilla käynyt nainen oli palannut autolleen ja auto oli poistunut paikalta. Poliisilla on paikalta poistuneen auton rekisteritunnus tiedossa.

ORIMATTILA

Yhdentoista aikaan päivällä oli traktorin ja perävaunun yhdistelmä ollut kääntymässä Työsillantien risteyksessä vasemmalle. Orimattilan suunnasta kohti Artjärveä oli traktorin perässä tullut henkilöauto, joka oli lähtenyt ohittamaan kääntymässä ollutta yhdistelmää vasemmalta. Henkilöauto oli törmännyt kääntyvän traktorin vasempaan etuosaan. Molempiin ajoneuvoihin tuli vaurioita. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa. Tapahtumapaikalla on ohittamisen kieltävä keltainen sulkuviiva. Autoa kuljettanutta kuusikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

HÄMEENLINNA

Poliisi sai tehtävän katolleen suistuneesta autosta Sääksniementiellä kahden aikaan iltapäivällä. Tapahtumapaikalla autoa kuljettanut kuusikymppinen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,88mg/l. Ilmeni, että mies oli ajanut Sääksniementiellä Rimmiläntien suunnasta ja vasemmalle kääntyvässä mutkassa auto oli lähtenyt heittelehtimään käyden ensin tien oikeassa reunassa, minkä jälkeen se oli ajautunut vasemmalle puolelle ojaan, missä se kääntyi katolleen. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HÄMEENLINNA

Poliisi meni kotihälytystehtävälle metelin vuoksi Jokikulman alueelle kahden aikaan yöllä. Poliisi tapasi asunnosta kolme henkilöä. Ilmeni, että asunnossa olleella pariskunnalla oli ollut illan aikana riitaa ja pariskunnan naisosapuoli oli soittanut paikalle naapurista toisen osapuolen isän. Isän ja pojan välillä oli ollut käsiksi käymistä, minkä seurauksena isälle oli tullut haava, joka vaati paikkausta. Pariskunta sai jäädä asuntoon heidän vakuutettua poliisille menevänsä nukkumaan. Kuitenkin jonkin hetken päästä poliisille tuli uusi tehtävä riidan jatkumisesta. Poliisin ollessa paikalla asunnossa ollut nainen halusi poistua paikalta ja näin lopettaa riidan siltä illalta. Mies kuitenkin yritti fyysisesti estää poistumista ja tämän vuoksi poliisi otti hänet kiinni kotirauhan suojaamiseksi. 

RIIHIMÄKI

Poliisi sai ilmoituksen kahdesta miehestä, jotka olivat potkineet autoja Karankadulla yhden aikaan yöllä. Vartijat olivat ottaneet miehet kiinni. Vaurioita oli tullut kahteen autoon. Toisesta oli oikea sivupeili rikottu ja toisesta autosta rikki oli vasen sivupeili. Poliisi otti vartijoiden kiinniottamat 80-luvulla syntyneet miehet kiinni epäiltyinä vahingonteoista.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää 10-vuotiaan kuolemaa Jakomäessä

NordenBladet — 10-vuotias poika löytyi hukkuneena Helsingin Jakomäessä sijaitsevasta lammesta sunnuntain 23. heinäkuuta ja maanantain 24. heinäkuuta välisenä yönä.Lapsen vanhemmat soittivat sunnuntai-iltana hätäkeskukseen, kun poikaa ei kuulunut kotiin. Poliisi etsi kadonnutta lasta muutaman tunnin ajan. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi pojan kuolleena lammesta. Poika oli ollut leikkimässä sunnuntai-iltana kahden saman ikäisen kaverinsa kanssa lammen rannalla, joutunut syvemmälle veteen ja hävinnyt näkyvistä. Kaverit olivat etsineet kadonnutta poikaa aikansa, jonka jälkeen he olivat lähteneet kotiin. Lapsia oli kielletty menemästä lammelle, mutta he olivat kuitenkin menneet leikkimään sinne. Kuolemansyyn selvittämisen lisäksi tapahtumaa tutkitaan nimikkeillä pelastustoimen laiminlyönti ja kuolemantuottamus. Ketään ei epäillä rikoksesta. Hukkuneen pojan seurassa olleet kaverit ovat alle 15-vuotiaita lapsia, eivätkä he ole rikoksesta epäiltyjä.Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja olosuhteiden selvittämistä muun muassa puhuttamalla ja kuulemalla ihmisiä. Tapahtuma-aikaan paikalla lammen luona oli ollut myös muita seurueita viettämässä aikaa. Paikalla olleita pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin puhelimitse 0295 471 200 klo 08–16 tai sähköpostitse: nuorisoryhma.helsinki@poliisi.fi.

10-vuotias poika löytyi hukkuneena Helsingin Jakomäessä sijaitsevasta lammesta sunnuntain 23. heinäkuuta ja maanantain 24. heinäkuuta välisenä yönä.

Lapsen vanhemmat soittivat sunnuntai-iltana hätäkeskukseen, kun poikaa ei kuulunut kotiin. Poliisi etsi kadonnutta lasta muutaman tunnin ajan. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi pojan kuolleena lammesta. 

Poika oli ollut leikkimässä sunnuntai-iltana kahden saman ikäisen kaverinsa kanssa lammen rannalla, joutunut syvemmälle veteen ja hävinnyt näkyvistä. Kaverit olivat etsineet kadonnutta poikaa aikansa, jonka jälkeen he olivat lähteneet kotiin. 

Lapsia oli kielletty menemästä lammelle, mutta he olivat kuitenkin menneet leikkimään sinne. 

Kuolemansyyn selvittämisen lisäksi tapahtumaa tutkitaan nimikkeillä pelastustoimen laiminlyönti ja kuolemantuottamus. Ketään ei epäillä rikoksesta. Hukkuneen pojan seurassa olleet kaverit ovat alle 15-vuotiaita lapsia, eivätkä he ole rikoksesta epäiltyjä.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja olosuhteiden selvittämistä muun muassa puhuttamalla ja kuulemalla ihmisiä. 

Tapahtuma-aikaan paikalla lammen luona oli ollut myös muita seurueita viettämässä aikaa. Paikalla olleita pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin puhelimitse 0295 471 200 klo 08–16 tai sähköpostitse: nuorisoryhma.helsinki@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Heinävedellä anastettiin moottoripolttoöljyä

NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja Heinävedellä tapahtuneesta varkaudesta.Varkaudentiellä sijainneeseen polttoöljysäiliöön oli murtauduttu ja anastettu moottoripolttoöljyä useita satoja litroja. Teko oli tapahtunut 21.7.2023 kello 18.00 ja 24.7.2023 kello 05.30 välisenä aikana. Asiaan liittyvistä havainnoista ja vihjeistä pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen p. 0295 415 232. 

Poliisi pyytää havaintoja Heinävedellä tapahtuneesta varkaudesta.

Varkaudentiellä sijainneeseen polttoöljysäiliöön oli murtauduttu ja anastettu moottoripolttoöljyä useita satoja litroja. Teko oli tapahtunut 21.7.2023 kello 18.00 ja 24.7.2023 kello 05.30 välisenä aikana. 

Asiaan liittyvistä havainnoista ja vihjeistä pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen p. 0295 415 232.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lahdessa Vasaratien tulipalossa vahinkoa kokeneita pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin

NordenBladet — Lahdessa Vasaratiellä kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo kesäkuun 26. päivä. Tulipalossa vahinkoa kärsineitä pyydetään ottamaan yhteyttä Hämeen poliisiin.Nastolassa Vasaratie 6 C-rapussa paloi kerrostaloasunto 26.6.2023. Tulipalon huomasi sivullinen henkilö, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Tulipalo aiheutti asunnossa mittavia vahinkoja.Tulipalo on saattanut aiheuttaa vahinkoa myös muihin Vasaratie 6:n asuntoihin tai talon asukkaille. Hämeen poliisi pyytää tulipalossa vahinkoa kärsineitä ilmoittamaan yhteystietonsa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi. Poliisi on yhteydessä yhteystietonsa jättäneisiin tarkempien tietojen saamiseksi.

Lahdessa Vasaratiellä kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo kesäkuun 26. päivä. Tulipalossa vahinkoa kärsineitä pyydetään ottamaan yhteyttä Hämeen poliisiin.

Nastolassa Vasaratie 6 C-rapussa paloi kerrostaloasunto 26.6.2023. Tulipalon huomasi sivullinen henkilö, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Tulipalo aiheutti asunnossa mittavia vahinkoja.

Tulipalo on saattanut aiheuttaa vahinkoa myös muihin Vasaratie 6:n asuntoihin tai talon asukkaille. Hämeen poliisi pyytää tulipalossa vahinkoa kärsineitä ilmoittamaan yhteystietonsa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi. Poliisi on yhteydessä yhteystietonsa jättäneisiin tarkempien tietojen saamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisia paenneen auto löytyi kolaroituna – kesäisillä teillä ja vesillä reiluja ylinopeuksia

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi on kohdannut menneellä viikolla lukuisia reilua ylinopeutta ajavia motoristeja. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa takaa-ajosta Espoossa ja Metsähallituksen kanssa toteutetusta vesiliikenne- ja erävalvonnasta.Takaa-ajo EspoonväylälläPoliisipartio havaitsi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 24.7. ylinopeutta ajavan ajoneuvon Espoonväylällä. Poliisin kytkiessä pysäytysvalon päälle kuljettaja kiihdytti yhä auton nopeutta. Partio seurasi ajoneuvoa, joka katosi välillä näkyvistä ja jäi tavoittamatta.Myöhemmin yöllä hätäkeskukselta tuli ilmoitus Mestarintunnelissa tapahtuneesta kolarista. Ajoneuvo oli mennyt ajokelvottomaksi ja kaksi henkilöä oli poistunut paikalta. Poliisi tutkii nyt tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Yhteistyövalvonnassa Metsähallituksen kanssa tavattiin ruorijuoppoLauantaina ja sunnuntaina 22.-23.7. poliisi suoritti vesiliikenne- ja erävalvontaa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Länsi-Uudenmaan poliisilla oli viikonlopun valvonnassa käytössä Helsingin poliisilaitoksen vesiskootteri. Kansalaiset olivat liikkeellä hyvissä ja yhteistyökykyisissä tunnelmissa.Jonkin verran huomautettavaa osassa venekunnista kuitenkin oli. Poliisi kohtasi esimerkiksi joitakin ylinopeuksia, sammutin- ja pelastusliivipuutteita sekä ruorijuoppo.Tieliikenteessä korostuivat kaahaavat motoristitMaanantaista perjantaihin 17.-21.7. poliisi valvoi raskasta liikennettä. Viiden valvontapäivän aikana poliisi joutui kirjoittamaan useita sakkoja erinäisistä puutteista muun muassa ajo- ja lepoaikoihin liittyen.Muun tieliikenteen osalta korostuivat ylinopeudet. Esimerkiksi torstaina Kirkkonummella pakettiauton kuljettaja ajoi Turuntiellä 95 km/h alueella, jonka rajoitus on 50 km/h. Lohjalla valtatie 1:llä toinen kuljettaja osoitti törkeää piittaamattomuutta ajamalla 132 km/h alueella, jonka rajoitus on 80 km/h.Perjantaina moottoripyöräilijä kaahasi päihtyneenä valtatie 1:llä 213 km/h alueella, jonka rajoitus on 120 km/h. Karkkilassa valtatie 2:lla toinen motoristi ajoi 100 km/h nopeusrajoitusalueella 147 km/h tuntivauhtia ja kolmas 165 km/h nopeudella.

Länsi-Uudenmaan poliisi on kohdannut menneellä viikolla lukuisia reilua ylinopeutta ajavia motoristeja. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa takaa-ajosta Espoossa ja Metsähallituksen kanssa toteutetusta vesiliikenne- ja erävalvonnasta.

Takaa-ajo Espoonväylällä

Poliisipartio havaitsi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 24.7. ylinopeutta ajavan ajoneuvon Espoonväylällä. Poliisin kytkiessä pysäytysvalon päälle kuljettaja kiihdytti yhä auton nopeutta. Partio seurasi ajoneuvoa, joka katosi välillä näkyvistä ja jäi tavoittamatta.

Myöhemmin yöllä hätäkeskukselta tuli ilmoitus Mestarintunnelissa tapahtuneesta kolarista. Ajoneuvo oli mennyt ajokelvottomaksi ja kaksi henkilöä oli poistunut paikalta. Poliisi tutkii nyt tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Yhteistyövalvonnassa Metsähallituksen kanssa tavattiin ruorijuoppo

Lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.7. poliisi suoritti vesiliikenne- ja erävalvontaa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Länsi-Uudenmaan poliisilla oli viikonlopun valvonnassa käytössä Helsingin poliisilaitoksen vesiskootteri. Kansalaiset olivat liikkeellä hyvissä ja yhteistyökykyisissä tunnelmissa.

Jonkin verran huomautettavaa osassa venekunnista kuitenkin oli. Poliisi kohtasi esimerkiksi joitakin ylinopeuksia, sammutin- ja pelastusliivipuutteita sekä ruorijuoppo.

Tieliikenteessä korostuivat kaahaavat motoristit

Maanantaista perjantaihin 17.-21.7. poliisi valvoi raskasta liikennettä. Viiden valvontapäivän aikana poliisi joutui kirjoittamaan useita sakkoja erinäisistä puutteista muun muassa ajo- ja lepoaikoihin liittyen.

Muun tieliikenteen osalta korostuivat ylinopeudet. Esimerkiksi torstaina Kirkkonummella pakettiauton kuljettaja ajoi Turuntiellä 95 km/h alueella, jonka rajoitus on 50 km/h. Lohjalla valtatie 1:llä toinen kuljettaja osoitti törkeää piittaamattomuutta ajamalla 132 km/h alueella, jonka rajoitus on 80 km/h.

Perjantaina moottoripyöräilijä kaahasi päihtyneenä valtatie 1:llä 213 km/h alueella, jonka rajoitus on 120 km/h. Karkkilassa valtatie 2:lla toinen motoristi ajoi 100 km/h nopeusrajoitusalueella 147 km/h tuntivauhtia ja kolmas 165 km/h nopeudella.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuun Enossa kadonnut henkilö löytyi menehtyneenä

NordenBladet — Poliisi tiedotti aikaisemmin sosiaalisessa mediassa kadonneen henkilön etsinnästä. Henkilö on löytynyt menehtyneenä.Hätäkeskukseen tuli 24.7.2023 klo 23.50 ilmoitus kadonneesta henkilöstä. 43-vuotias nainen oli ollut vierailulla yksityisasunnossa Enon taajamassa. Hän oli poistunut asunnosta yöllä kevyesti vaatetettuna ja ilmoittamatta lähdöstään. Poliisi käynnisti välittömästi laajat etsinnät alueella yhteistyössä Pohjois-Karjalan Rajavartioston ja Vapepan yksiköiden kanssa. Kadonnut löytyi menehtyneenä tiistaina hieman ennen klo 11. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. Poliisi haluaa kiittää Rajavartiolaitosta ja Vapepaa osallistumisesta etsintään. 

Poliisi tiedotti aikaisemmin sosiaalisessa mediassa kadonneen henkilön etsinnästä. Henkilö on löytynyt menehtyneenä.

Hätäkeskukseen tuli 24.7.2023 klo 23.50 ilmoitus kadonneesta henkilöstä. 43-vuotias nainen oli ollut vierailulla yksityisasunnossa Enon taajamassa. Hän oli poistunut asunnosta yöllä kevyesti vaatetettuna ja ilmoittamatta lähdöstään. Poliisi käynnisti välittömästi laajat etsinnät alueella yhteistyössä Pohjois-Karjalan Rajavartioston ja Vapepan yksiköiden kanssa. Kadonnut löytyi menehtyneenä tiistaina hieman ennen klo 11. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. 

Poliisi haluaa kiittää Rajavartiolaitosta ja Vapepaa osallistumisesta etsintään. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää Oulun Rajakylässä polkupyöräilijän kaatumista todistaneita ilmoittautumaan

NordenBladet — Poliisi tutkii polkupyöräilijän kaatumista Oulun Rajakylässä viime keskiviikkona. Se pyytää tapausta todistaneita ilmoittautumaan.Iäkäs polkupyöräilijä kaatui ja loukkaantui ylittäessään Ratamotietä Oulun Rajakylässä keskiviikkona 19. heinäkuuta 2023 kello 12:n aikaan. Poliisi tutkii kaatumiseen johtaneita syitä.Poliisi kaipaa tapaukselle todistajaa. Poliisin tietojen mukaan tapahtumapaikalle tuli mies polkupyörällä sekä nainen jalkaisin. Jos näit polkupyöräilijän kaatumisen, soita Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194 tai lähetä viesti sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.

Poliisi tutkii polkupyöräilijän kaatumista Oulun Rajakylässä viime keskiviikkona. Se pyytää tapausta todistaneita ilmoittautumaan.

Iäkäs polkupyöräilijä kaatui ja loukkaantui ylittäessään Ratamotietä Oulun Rajakylässä keskiviikkona 19. heinäkuuta 2023 kello 12:n aikaan. Poliisi tutkii kaatumiseen johtaneita syitä.

Poliisi kaipaa tapaukselle todistajaa. Poliisin tietojen mukaan tapahtumapaikalle tuli mies polkupyörällä sekä nainen jalkaisin. Jos näit polkupyöräilijän kaatumisen, soita Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194 tai lähetä viesti sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murtoja yön aikana Etelä-Savossa

NordenBladet — Maanantain ja tiistain (24.-25.7.2023) väliseltä yöltä on ilmennyt murtoja yrityksiin.Mikkeliläisen golfkentän huoltorakennukseen on murtauduttu yön aikana Porrassalmentiellä. Saaliiksi saatu mm.  raivaussahoja sekä käsi-, akku- ja sähkökäyttöisiä työkaluja. Hirvensalmen keskustassa olevaan jäätelökioskiin on yritetty murtautua yön aikana takaoven lukitusta auki leikkaamalla. Sisälle ei kuitenkaan oltu päästy.  

Maanantain ja tiistain (24.-25.7.2023) väliseltä yöltä on ilmennyt murtoja yrityksiin.

Mikkeliläisen golfkentän huoltorakennukseen on murtauduttu yön aikana Porrassalmentiellä. Saaliiksi saatu mm.  raivaussahoja sekä käsi-, akku- ja sähkökäyttöisiä työkaluja. 

Hirvensalmen keskustassa olevaan jäätelökioskiin on yritetty murtautua yön aikana takaoven lukitusta auki leikkaamalla. Sisälle ei kuitenkaan oltu päästy. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Esitutkinnan valmistuminen, kaaharit liikenteessä ja järjestyshäiriöt leimasivat viikkoa Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä korostuivat viime viikolla yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset sekä erilaiset liikenteestä johtuneet tehtävät. Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisi sai valmiiksi Vantaan Kivistössä touko-kesäkuun vaihteessa tapahtuneen ryöstöjen sarjan esitutkinnan.Kivistön ryöstösarjan esitutkinta on valmistunutItä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Vantaan Kivistössä touko-kesäkuun vaihteessa tapahtuneen ryöstöjen sarjan esitutkinnan. Kokonaisuudessa yhteensä kahdeksaa eri henkilöä epäillään osallisuudesta rikoksiin, joita on tehty seitsemällä eri kerralla. Epäillyt ovat iältään 16-20 vuotiaita naisia ja miehiä. Epäillyistä neljä on edelleen vangittuna ja lisäksi kaksi on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon.Kaikissa epäillyissä teoissa päänimikkeenä on törkeä ryöstö tai ryöstö tai niiden yritysOsaan tapahtumista liittyy myös muita rikosnimikkeitä, kuten törkeä pahoinpitely, vapaudenriisto ja yhdessä nimikkeenä on lisäksi seksuaalinen kajoaminen. Useissa teoissa asianomistajia on uhkailtu teräaseilla. Lisäksi osaa uhreista on pahoinpidelty.Yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset ovat tyypillisiä kesäaikaanViime viikonvaihteessa poliisi hoiti yli 700 tehtävää Itä-Uudellamaalla. Tehtävät olivat tavanomaisia poliisin hälytystehtäviä ja erilaisia valvontatehtäviä, kuten liikenne ja yleinen järjestys ja turvallisuus. Näistä reilu 200 tehtävää liittyivät yksilön suojaan eri tavoin. Tähän lukemaan sisältyy myös erilaiset kotihälytystehtävät, joita oli viikonlopun aikana noin 50.Kesällä poliisin kenttätoiminnassa korostuu yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset, joista ihmiset ilmoittavat hätäkeskukseen. Myös poliisin suorittaman valvonnan kautta syntyy tehtäviä ja päästään rikoksiin kiinni. – Tässä työssä poliisilaitoksen ennalta estävä toimita on myös keskeisessä roolissa. Yhteistyötä tarvitaan joka suuntaan, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.Tikkurila-festivaalit sujuivat poliisin näkökulmasta rauhallisestiViime viikolla Vantaan Hiekkaharjussa torstaista lauantaihin järjestetyt Tikkurila-festivaalit sujuivat poliisin näkökulmasta ilman suurempia järjestyshäiriöitä. Festivaalit keräsivät kolmen päivän aikana yhteensä 30 000 kävijää.Kaahareita, rattijuoppoja ja kortittomia kuljettajia liikenteessäItä-Uudenmaan poliisin liikennesektorin partiot tapasivat viime viikonloppuna liikenteestä useita ylinopeutta, päihtyneenä tai ilman vaadittavaa ajo-oikeutta olevia kuljettajia. Poliisi joutui myös viikonvaihteessa poistamaan muutamia rekisterikilpiä epäkuntoisista tai viritetyistä mönkijätraktoreista ja mopoista. 

Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä korostuivat viime viikolla yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset sekä erilaiset liikenteestä johtuneet tehtävät. Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisi sai valmiiksi Vantaan Kivistössä touko-kesäkuun vaihteessa tapahtuneen ryöstöjen sarjan esitutkinnan.

Kivistön ryöstösarjan esitutkinta on valmistunut

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Vantaan Kivistössä touko-kesäkuun vaihteessa tapahtuneen ryöstöjen sarjan esitutkinnan. Kokonaisuudessa yhteensä kahdeksaa eri henkilöä epäillään osallisuudesta rikoksiin, joita on tehty seitsemällä eri kerralla. Epäillyt ovat iältään 16-20 vuotiaita naisia ja miehiä. Epäillyistä neljä on edelleen vangittuna ja lisäksi kaksi on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon.

Poikkeuksellista kokonaisuudessa on se, että siinä pääepäiltyinä on kaksi 18-vuotiasta naista, joita epäillään osallisuudesta lähes kaikkiin tekoihin. Molemmat naiset ovat edelleen vangittuna. Naiset asuvat Kivistössä ja esitutkinnan perusteella naisten asuntoja on käytetty jonkinlaisina kokoontumispaikkoina, joissa on suunniteltu ja tehty epäiltyjä rikoksia sekä tekojen jälkeen mm. jaettu ryöstösaalista. Naisten epäillään myös houkutelleen osan uhreista paikalle sopimalla asianomistajien kanssa mm. puhelin kaupoista. Toisen naisen miesystävää epäillään osallisuudesta neljään tekoon ja muita epäiltyjä osallisuudesta 1-2 tekoon.

Kaikissa epäillyissä teoissa päänimikkeenä on törkeä ryöstö tai ryöstö tai niiden yritys

Osaan tapahtumista liittyy myös muita rikosnimikkeitä, kuten törkeä pahoinpitely, vapaudenriisto ja yhdessä nimikkeenä on lisäksi seksuaalinen kajoaminen. Useissa teoissa asianomistajia on uhkailtu teräaseilla. Lisäksi osaa uhreista on pahoinpidelty.

Törkeimpänä yksittäisenä väkivallantekona kokonaisuudessa on tapahtuma, jossa asianomistaja tönäistiin ensin selkä edellä juna-aseman portaita alas, minkä jälkeen hänen kaaduttuaan häntä potkaistiin päähän. Vapaudenriisto liittyy tapahtumaan, jossa yhtä uhria pidettiin väkisin toisen rikoksista epäillyn naisen asunnolla, jossa häntä pahoinpideltiin ja anastettiin omaisuutta. Sama asianomistaja ryöstettiin uudelleen myöhemmin Helsingissä.

Useita uhreista peloteltiin ja uhkailtiin tekojen yhteydessä kostolla, jos he ilmoittaisivat asiasta poliisille. Nuorin uhreista oli tapahtuma-aikaan vasta 14-vuotias. Muut asianomistajat ovat aikuisia, sekä naisia että miehiä. Poliisi on siirtänyt rikoskokonaisuuden syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle 25.7.2023.

Yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset ovat tyypillisiä kesäaikaan

Viime viikonvaihteessa poliisi hoiti yli 700 tehtävää Itä-Uudellamaalla. Tehtävät olivat tavanomaisia poliisin hälytystehtäviä ja erilaisia valvontatehtäviä, kuten liikenne ja yleinen järjestys ja turvallisuus. Näistä reilu 200 tehtävää liittyivät yksilön suojaan eri tavoin. Tähän lukemaan sisältyy myös erilaiset kotihälytystehtävät, joita oli viikonlopun aikana noin 50.
Kesällä poliisin kenttätoiminnassa korostuu yleisillä paikoilla ja ulkona tapahtuvat häiriöt ja rikokset, joista ihmiset ilmoittavat hätäkeskukseen. Myös poliisin suorittaman valvonnan kautta syntyy tehtäviä ja päästään rikoksiin kiinni. 

– Poliisi pyrkii näkymään erityisesti yleisillä paikoilla, missä ihmisiä liikkuu. Tarkoituksena on osaltaan vähentää häiriöitä ja rikoksia olemalla näkyvillä kansalaisten parissa, toreilla, kauppakeskuksissa ja ravintoloiden läheisyydessä, toteaa rikoskomisario Asko Sartanen. 
Kenttätoiminnassa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella korostuu järjestyspoliisin ja liikennepoliisin tiivis yhteistyö valvonnan sekä erityisesti kiireellisten hälytystehtävien suorittamisessa. 

– Pyrimme näkymään kattavasti poliisilaitoksemme 15 kunnan alueella sekä varmistamaan hälytyspartioiden saatavuuden, lähimmän partion periaatteella, Sartanen jatkaa. . 
Kevään ja kesän yhtenä teemana on nuorisovalvonta ja poliisin ja nuorisotoimen yhteistyön tiivistäminen, erityisesti syksyä ja koulun alkua silmällä pitäen. 

– Tässä työssä poliisilaitoksen ennalta estävä toimita on myös keskeisessä roolissa. Yhteistyötä tarvitaan joka suuntaan, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.

Tikkurila-festivaalit sujuivat poliisin näkökulmasta rauhallisesti

Viime viikolla Vantaan Hiekkaharjussa torstaista lauantaihin järjestetyt Tikkurila-festivaalit sujuivat poliisin näkökulmasta ilman suurempia järjestyshäiriöitä. Festivaalit keräsivät kolmen päivän aikana yhteensä 30 000 kävijää.

– Torstaina jouduimme poistamaan yhden henkilön festivaalialueelta häiriökäyttäytymisen ja virkavallan väkivaltaisen vastustamisen vuoksi. Tikkurila festivaaleilla alkaa olla jo pitkät perinteet ja turvallisuustoimet otetaan jo festareiden suunnitteluvaiheessa hyvin huomioon. Myöskään poikkeukselliset liikennejärjestelyt festarialueen ympärillä eivät aiheuttaneet pahoja liikenneruuhkia, kertoo komisario Asko Sartanen. 

Kaahareita, rattijuoppoja ja kortittomia kuljettajia liikenteessä

Itä-Uudenmaan poliisin liikennesektorin partiot tapasivat viime viikonloppuna liikenteestä useita ylinopeutta, päihtyneenä tai ilman vaadittavaa ajo-oikeutta olevia kuljettajia. Poliisi joutui myös viikonvaihteessa poistamaan muutamia rekisterikilpiä epäkuntoisista tai viritetyistä mönkijätraktoreista ja mopoista. 

– Vantaalla, Kehä kolmosella  tapahtui lauantaina 22.7. peräänajo, kun ohittamaan lähtenyt henkilöauto ajoi toisen auton perään. Vakavammilta vammoilta onneksi vältyttiin, vaikka ajonopeus oli tilanteessa kova, kuvailee komisario Katri Lehti tapahtunutta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Työmaalle matkalla ollut räjähdekuljetus suistui tieltä Sonkajärvellä

NordenBladet — Räjähdekuljetus suistui tieltä Sonkajärvellä varhain tiistaiaamuna. Räjähteet säilyivät onnettomuudessa vaurioitta, eikä ulkopuolisille aiheutunut tilanteesta vaaraa.Tiistaiaamuna kello 05:51 Sonkajärvellä Kajaanintiellä kolme kilometriä Sukevalta Kajaanin suuntaan peräkärryllä varustettu henkilöauto ajoi ulos tieltä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Suistuttuaan tieltä ajoneuvoyhdistelmä jatkoi matkaa ojassa useita kymmeniä metrejä. Auton peräkärryyn oli lastattu runsaasti dynamiittia ja kuljetuksessa oli myös nalleja, jotka oli pakattu henkilöautoon. Poliisi jäi tapahtumapaikalle valvomaan tilannetta kunnes räjähteille järjestettiin korvaava kuljetus kohteeseen. Henkilöauto vaurioitui pahoin, mutta perävaunu lasteineen säilyi törmäyksessä vaurioitta. Räjähteet oli kuormattu peräkärryyn säädösten mukaisesti, eikä onnettomuudesta aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja ensihoitoyksikkö toimitti kuljettajan jatkotutkimuksiin Kajaanin sairaalaan. Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikkomuksesta. 

Räjähdekuljetus suistui tieltä Sonkajärvellä varhain tiistaiaamuna. Räjähteet säilyivät onnettomuudessa vaurioitta, eikä ulkopuolisille aiheutunut tilanteesta vaaraa.

Tiistaiaamuna kello 05:51 Sonkajärvellä Kajaanintiellä kolme kilometriä Sukevalta Kajaanin suuntaan peräkärryllä varustettu henkilöauto ajoi ulos tieltä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Suistuttuaan tieltä ajoneuvoyhdistelmä jatkoi matkaa ojassa useita kymmeniä metrejä. Auton peräkärryyn oli lastattu runsaasti dynamiittia ja kuljetuksessa oli myös nalleja, jotka oli pakattu henkilöautoon. Poliisi jäi tapahtumapaikalle valvomaan tilannetta kunnes räjähteille järjestettiin korvaava kuljetus kohteeseen. Henkilöauto vaurioitui pahoin, mutta perävaunu lasteineen säilyi törmäyksessä vaurioitta. Räjähteet oli kuormattu peräkärryyn säädösten mukaisesti, eikä onnettomuudesta aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja ensihoitoyksikkö toimitti kuljettajan jatkotutkimuksiin Kajaanin sairaalaan. Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikkomuksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi