Yksilön suojaan liittyvät tehtävät, kotihälytykset, päihtyneet ja tappelut työllistivät poliisia Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin partioita työllistivät erityisesti yksilön suojaan liittyvät tehtävät, kotihälytystehtävät, päihtyneet ja tappelut. Lisäksi poliisista muistutetaan, että aselupia voi hakea 1.3.2024 lähtien sähköisesti.Tehtävämäärät talvisella tasolla – yksilön suojaan liittyvät tehtävät keskiössäKokonaistehtävämäärä noudatti viime viikolla edellisviikkojen tasoa. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin viikon aikana hieman alle 1600.- Viikonloppu näyttäytyi tehtävien osalta ajoittain rauhallisena ja ajoittain kiireisenä. Hätäkeskuksen välittämiä tehtäviä hoidettiin perjantai illasta sunnuntai iltapäivään yhteensä 519. Huomionarvoista on se, että näistä yli neljännes, 134 tehtävää, liittyi yksilön suojaan. Myös kotihälytystehtävien määrä suhteutettuna kokonaistehtävämäärään oli korkea. Niitä hoidettiin yhteensä 46, kertoo komisario Kimmo Klemetti.Kaikki hiihtolomalaiset eivät suunnanneet lomallaan pohjoiseen, joten partiot tekivät poliisilaitoksen alueella ihan perinteistä valvontaa. Viikon tehtäviin sisältyi tavanomaisia poliisitehtäviä, kuten rattijuoppoja, tappeluita ja häiriökäyttäytymisiä, lähisuhdeväkivaltaa sekä itsetuhoisuutta.- Kiinnittäisin kansalaisten huomiota edelleen auton sammuttamiseen ja lukitsemiseen poistuttaessa autolta edes lyhyeksikin ajaksi. Kuten vanhassa sanonnassa kerrotaan, ”tilaisuus tekee varkaan”. Näitä ”avoimien ovien päiviä” on nyt lyhyen ajan sisällä ollut useampia ja niihin on tartuttu. Poliisille se on tehtävä muiden joukossa, mutta asianomistajalle, eli autonsa tarjolle jättäneelle, haitta-aste voi olla suurikin, Klemetti neuvoo.Varoittavana esimerkkinä on viime viikon torstaina 22.2. Kivistön asemalla sijaitsevan kauppaliikkeen edustalla sattunut tapaus, missä tilaisuus teki varkaan. Käynnissä olleen auton takapenkillä istui tässä tapauksessa äiti lapsensa kanssa.- Tapahtumalla oli onneksi pari silminnäkijää ja he ilmoittivat asiasta hätäkeskukseen. Teko oli myös tallentunut läheisen kiinteistön valvontakameran nauhalle, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikostarkastaja Krista Vallila.- Huomattuaan auton takapenkillä istuneet matkustajat auton anastanut henkilö oli ottanut naisen matkapuhelimen haltuunsa ja poistunut autosta läheiseen porraskäytävään. Epäiltyä ei poliisin tekemistä etsinnöistä huolimatta tavoitettu. Äiti ja lapsi selvisivät tapahtuneesta säikähdyksellä, Vallila jatkaa.- Jotta tällaisilta ikäviltä tilanteilta vältyttäisiin, niin autosta poistuttaessa, vaikka vain nopealle kauppareissulle, auto tulisi aina sammuttaa tai lukita se vaihtoehtoisesti toisilla avaimilla. En usko, että kukaan meistä kaipaa edellä mainitun kaltaista jännitystä elämäänsä, toteaa Klemetti.Aselupia voi hakea 1.3.2024 lähtien sähköisestiPerjantaista 1.3.2024 alkaen kansalaiset voivat sähköisen asioinnin kautta:•    Tehdä aseisiin, kaasusumuttimiin ja ampumatarvikkeisiin liittyviä lupahakemuksia•    Tehdä rinnakkaislupahakemuksen•    Ilmoittaa aseluvalla hankitun aseen ja sen osan yksilöintitietoja•    Ilmoittaa aseen osan, tehokkaan ilma-aseen tai deaktivoidun aseen hankkimisesta•    Ilmoittaa aseen tai sen osan lainaamisesta, tilapäisestä säilyttämisestä ja palauttamisestaElinkeinonharjoittajille avataan 1.3.2024 Asealan elinkeinolupaan ja luvanhaltijaan liittyvät muutokset -lomake. Pakolliseksi 1.3.2024 tulee ilmoitus kaasusumuttimien luovutuksesta ja vastaanottamisesta, joka on jo otettu käyttöön.Päihtynyt kuljettaja peruutti takana ajaneen auton keulaanHyvinkäällä Seittemänmiehenkadulla tapahtui 24.2. lauantain vastaisena yönä erikoinen liikenneonnettomuus. Poliisi sai tehtävän kohteeseen noin kello 03.40.- Ilmoituksen mukaan pakettiautolla liikenteessä ollut kuljettaja oli peruttanut takanaan ajaneen henkilöauton keulaan. Liikenneonnettomuuden aiheuttanut kuljettaja oli kertonut nauttineensa alkoholia illan aikana, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.Onnettomuuden toinen osapuoli oli kertonut poliisille pakettiauton kuljettajan tehneen äkkijarrutuksen ja lähteneen tämän jälkeen peruttamaan ja törmäten hänen kuljettamansa auton keulaan vaurioseurauksin.- Päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja kuljetettiin Hyvinkään poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, Murto jatkaa.Hiihtolomaliikenteen valvontaa, rattijuoppoja ja kortittomia kuljettajiaLiikennepoliisisektorin partiot tekivät viime viikonloppuna etelään saapuvan hiihtolomaliikenteen valvontaa. Paluuliikenne sujui rauhallisesti ja onnettomuuksilta vältyttiin.- Liikenteessä tehtiin viime viikolla perinteiseen tapaan myös puhallutuksia sekä ajonopeuksien ja ajotapojen valvontaa. Valvonnan kohteena oli myös kuljettajien käyttäytyminen liukkailla tieosuuksilla sekä ajoneuvojen puhdistus ennen ajoon lähtöä, kertoo komisario Katri Lehti.- Ajonopeudet pysyivät viime viikolla kohtalaisen maltillisella tasolla, mutta liikenteestä jäi kiinni taas reilu määrä päihtyneitä sekä kortittomia kuljettajia, Lehti jatkaa. 

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin partioita työllistivät erityisesti yksilön suojaan liittyvät tehtävät, kotihälytystehtävät, päihtyneet ja tappelut. Lisäksi poliisista muistutetaan, että aselupia voi hakea 1.3.2024 lähtien sähköisesti.

Tehtävämäärät talvisella tasolla – yksilön suojaan liittyvät tehtävät keskiössä

Kokonaistehtävämäärä noudatti viime viikolla edellisviikkojen tasoa. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin viikon aikana hieman alle 1600.

– Viikonloppu näyttäytyi tehtävien osalta ajoittain rauhallisena ja ajoittain kiireisenä. Hätäkeskuksen välittämiä tehtäviä hoidettiin perjantai illasta sunnuntai iltapäivään yhteensä 519. Huomionarvoista on se, että näistä yli neljännes, 134 tehtävää, liittyi yksilön suojaan. Myös kotihälytystehtävien määrä suhteutettuna kokonaistehtävämäärään oli korkea. Niitä hoidettiin yhteensä 46, kertoo komisario Kimmo Klemetti.

Kaikki hiihtolomalaiset eivät suunnanneet lomallaan pohjoiseen, joten partiot tekivät poliisilaitoksen alueella ihan perinteistä valvontaa. Viikon tehtäviin sisältyi tavanomaisia poliisitehtäviä, kuten rattijuoppoja, tappeluita ja häiriökäyttäytymisiä, lähisuhdeväkivaltaa sekä itsetuhoisuutta.

– Kiinnittäisin kansalaisten huomiota edelleen auton sammuttamiseen ja lukitsemiseen poistuttaessa autolta edes lyhyeksikin ajaksi. Kuten vanhassa sanonnassa kerrotaan, ”tilaisuus tekee varkaan”. Näitä ”avoimien ovien päiviä” on nyt lyhyen ajan sisällä ollut useampia ja niihin on tartuttu. Poliisille se on tehtävä muiden joukossa, mutta asianomistajalle, eli autonsa tarjolle jättäneelle, haitta-aste voi olla suurikin, Klemetti neuvoo.

Varoittavana esimerkkinä on viime viikon torstaina 22.2. Kivistön asemalla sijaitsevan kauppaliikkeen edustalla sattunut tapaus, missä tilaisuus teki varkaan. Käynnissä olleen auton takapenkillä istui tässä tapauksessa äiti lapsensa kanssa.

– Tapahtumalla oli onneksi pari silminnäkijää ja he ilmoittivat asiasta hätäkeskukseen. Teko oli myös tallentunut läheisen kiinteistön valvontakameran nauhalle, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikostarkastaja Krista Vallila.

– Huomattuaan auton takapenkillä istuneet matkustajat auton anastanut henkilö oli ottanut naisen matkapuhelimen haltuunsa ja poistunut autosta läheiseen porraskäytävään. Epäiltyä ei poliisin tekemistä etsinnöistä huolimatta tavoitettu. Äiti ja lapsi selvisivät tapahtuneesta säikähdyksellä, Vallila jatkaa.

– Jotta tällaisilta ikäviltä tilanteilta vältyttäisiin, niin autosta poistuttaessa, vaikka vain nopealle kauppareissulle, auto tulisi aina sammuttaa tai lukita se vaihtoehtoisesti toisilla avaimilla. En usko, että kukaan meistä kaipaa edellä mainitun kaltaista jännitystä elämäänsä, toteaa Klemetti.

Aselupia voi hakea 1.3.2024 lähtien sähköisesti

Perjantaista 1.3.2024 alkaen kansalaiset voivat sähköisen asioinnin kautta:

•    Tehdä aseisiin, kaasusumuttimiin ja ampumatarvikkeisiin liittyviä lupahakemuksia
•    Tehdä rinnakkaislupahakemuksen
•    Ilmoittaa aseluvalla hankitun aseen ja sen osan yksilöintitietoja
•    Ilmoittaa aseen osan, tehokkaan ilma-aseen tai deaktivoidun aseen hankkimisesta
•    Ilmoittaa aseen tai sen osan lainaamisesta, tilapäisestä säilyttämisestä ja palauttamisesta

Elinkeinonharjoittajille avataan 1.3.2024 Asealan elinkeinolupaan ja luvanhaltijaan liittyvät muutokset -lomake. Pakolliseksi 1.3.2024 tulee ilmoitus kaasusumuttimien luovutuksesta ja vastaanottamisesta, joka on jo otettu käyttöön.

Päihtynyt kuljettaja peruutti takana ajaneen auton keulaan

Hyvinkäällä Seittemänmiehenkadulla tapahtui 24.2. lauantain vastaisena yönä erikoinen liikenneonnettomuus. Poliisi sai tehtävän kohteeseen noin kello 03.40.

– Ilmoituksen mukaan pakettiautolla liikenteessä ollut kuljettaja oli peruttanut takanaan ajaneen henkilöauton keulaan. Liikenneonnettomuuden aiheuttanut kuljettaja oli kertonut nauttineensa alkoholia illan aikana, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.

Onnettomuuden toinen osapuoli oli kertonut poliisille pakettiauton kuljettajan tehneen äkkijarrutuksen ja lähteneen tämän jälkeen peruttamaan ja törmäten hänen kuljettamansa auton keulaan vaurioseurauksin.

– Päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja kuljetettiin Hyvinkään poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, Murto jatkaa.

Hiihtolomaliikenteen valvontaa, rattijuoppoja ja kortittomia kuljettajia

Liikennepoliisisektorin partiot tekivät viime viikonloppuna etelään saapuvan hiihtolomaliikenteen valvontaa. Paluuliikenne sujui rauhallisesti ja onnettomuuksilta vältyttiin.

– Liikenteessä tehtiin viime viikolla perinteiseen tapaan myös puhallutuksia sekä ajonopeuksien ja ajotapojen valvontaa. Valvonnan kohteena oli myös kuljettajien käyttäytyminen liukkailla tieosuuksilla sekä ajoneuvojen puhdistus ennen ajoon lähtöä, kertoo komisario Katri Lehti.

– Ajonopeudet pysyivät viime viikolla kohtalaisen maltillisella tasolla, mutta liikenteestä jäi kiinni taas reilu määrä päihtyneitä sekä kortittomia kuljettajia, Lehti jatkaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni epäiltynä tulipaloista ja vahingonteosta Oulussa

NordenBladet — Oulun keskustassa syttyi maanantai-iltana 26.2. kaksi erillistä tulipaloa sekä aamuyöllä Toppilan alueella yksi tulipalo. Poliisi on ottanut miehen kiinni epäiltynä teoista. Poliisi pyytää vihjeitä tapaukseen liittyen.Poliisi epäilee, että sekä Oulun keskustassa, että Toppilassa sytytetyt tulipalot ovat tahallaan sytytettyjä. Keskustan tulipaloissa oli kaksi erillistä tulipaloa Rantakadulla ja Aleksanterinkadulla. Tämän lisäksi aamuyöllä Toppilan alueella sytytettiin paperinkeräysastia ja rikottiin ikkunoita. Poliisi tapasi tapauksen selvittämisen yhteydessä mieshenkilön, jonka tuntomerkit sopivat sekä keskustan, että Toppilan palojen sytyttäjäksi. Mies on tällä hetkellä pidätettynä ja poliisi jatkaa esitutkintaa kuulusteluilla sekä teknisellä tutkinnalla. Vahinkojen laajuudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Oulun keskustan tekoja tutkitaan tässä vaiheessa kahtena törkeänä tuhotyönä ja Toppilan tapahtumia vahingontekoina. Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista ja epäillyn miehen liikkeistä keskustan alueella kello 20:00 – 22:00 välillä ja Toppilan alueella kello 02:00 – 04:00 välillä. Epäilty mies on 30-40-vuotias ja hänellä oli päällään vihreä hupullinen toppatakki, jonka hupussa oli karvareunus ja siniset farkut. Havainnot voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostitse vihjeet.oulu@poliisi.fi. 

Oulun keskustassa syttyi maanantai-iltana 26.2. kaksi erillistä tulipaloa sekä aamuyöllä Toppilan alueella yksi tulipalo. Poliisi on ottanut miehen kiinni epäiltynä teoista. Poliisi pyytää vihjeitä tapaukseen liittyen.

Poliisi epäilee, että sekä Oulun keskustassa, että Toppilassa sytytetyt tulipalot ovat tahallaan sytytettyjä. 

Keskustan tulipaloissa oli kaksi erillistä tulipaloa Rantakadulla ja Aleksanterinkadulla. Tämän lisäksi aamuyöllä Toppilan alueella sytytettiin paperinkeräysastia ja rikottiin ikkunoita. 

Poliisi tapasi tapauksen selvittämisen yhteydessä mieshenkilön, jonka tuntomerkit sopivat sekä keskustan, että Toppilan palojen sytyttäjäksi. Mies on tällä hetkellä pidätettynä ja poliisi jatkaa esitutkintaa kuulusteluilla sekä teknisellä tutkinnalla. 

Vahinkojen laajuudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Oulun keskustan tekoja tutkitaan tässä vaiheessa kahtena törkeänä tuhotyönä ja Toppilan tapahtumia vahingontekoina. 

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista ja epäillyn miehen liikkeistä keskustan alueella kello 20:00 – 22:00 välillä ja Toppilan alueella kello 02:00 – 04:00 välillä. Epäilty mies on 30-40-vuotias ja hänellä oli päällään vihreä hupullinen toppatakki, jonka hupussa oli karvareunus ja siniset farkut. 

Havainnot voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostitse vihjeet.oulu@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vuosikertomus: Rahanpesun selvittelykeskuksen 25. toimintavuotta leimasivat toimintaympäristön muutokset ja kehityshankkeet

NordenBladet — Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen vuoden 2023 vuosikertomus on julkaistu. Vuoden aikana selvittelykeskusta työllisti ilmoitusmäärien kasvu ja rikoksista erityisesti tietoverkkoavusteiset petokset.Keskusrikospoliisiin 1.3.1998 perustetun Rahanpesun selvittelykeskuksen 25. toimintavuonna epäilyttäviä liiketoimia koskevien ilmoitusten määrä kasvoi edelleen. Vuonna 2023 selvittelykeskus vastaanotti 347 012 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Kasvu edellisvuoteen verrattuna oli huomattava, sillä vuonna 2022 vastaanotettiin 230 171 ilmoitusta. Pankkien tekemät ilmoitukset kasvoivat 49% verrattuna vuoteen 2022. Eniten ilmoituksia tekivät yleistä maksujenvälitystä tarjoavat ilmoitusvelvolliset.Tietoverkkoavusteiset petokset työllistivät selvittelykeskusta myös vuonna 2023. Petosrikosten tekotavat ovat monimuotoistuneet ja petokset ovat usein valtioiden rajat ylittäviä. Rahanpesun selvittelykeskus teki ulkomaille 132 varojen pysäytyspyyntöä 23 eri maahan pääasiassa petosrikoksilla saatujen varojen pysäyttämiseksi. – Virtuaalivaluutalla havaittiin olevan merkittävä rooli yhtenä petosrikollisuuden välineenä. Rahanpesun selvittelykeskuksen petoksia koskevasta selvityksestä ilmenee, että petoksia koskeneiden riskiperusteisten ilmoitusten osuus kaikkien riskiperusteisten ilmoitusten lukumäärästä oli noin neljännes, kertoo Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Jaakko Christensen.Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikutti vuonna 2023 edelleen operatiiviseen toimintaympäristöön. Rahanpesun selvittelykeskus pyrkii viranomaisyhteistyössä paljastamaan EU:n asettamien pakotteiden kiertämistä, ja on perustanut säännöstelyrikoksiin erikoistuneen ryhmän.Vuoden aikana saapuneista ilmoituksista 111 koski terrorismin rahoittamisepäilyä. Lukumäärä kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna.- Ilmoitusmäärän kasvuun pyritään vastaamaan erityisesi tietoteknisellä kehitystyöllä, jossa selvittelykeskuksen pitkäkestoinen panostus digitalisaatioon ja tekoälyn hyödyntämiseen on keskiössä, sanoo Christensen. Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2023

Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen vuoden 2023 vuosikertomus on julkaistu. Vuoden aikana selvittelykeskusta työllisti ilmoitusmäärien kasvu ja rikoksista erityisesti tietoverkkoavusteiset petokset.

Keskusrikospoliisiin 1.3.1998 perustetun Rahanpesun selvittelykeskuksen 25. toimintavuonna epäilyttäviä liiketoimia koskevien ilmoitusten määrä kasvoi edelleen. Vuonna 2023 selvittelykeskus vastaanotti 347 012 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Kasvu edellisvuoteen verrattuna oli huomattava, sillä vuonna 2022 vastaanotettiin 230 171 ilmoitusta. Pankkien tekemät ilmoitukset kasvoivat 49% verrattuna vuoteen 2022. Eniten ilmoituksia tekivät yleistä maksujenvälitystä tarjoavat ilmoitusvelvolliset.

Tietoverkkoavusteiset petokset työllistivät selvittelykeskusta myös vuonna 2023. Petosrikosten tekotavat ovat monimuotoistuneet ja petokset ovat usein valtioiden rajat ylittäviä. Rahanpesun selvittelykeskus teki ulkomaille 132 varojen pysäytyspyyntöä 23 eri maahan pääasiassa petosrikoksilla saatujen varojen pysäyttämiseksi. 

– Virtuaalivaluutalla havaittiin olevan merkittävä rooli yhtenä petosrikollisuuden välineenä. Rahanpesun selvittelykeskuksen petoksia koskevasta selvityksestä ilmenee, että petoksia koskeneiden riskiperusteisten ilmoitusten osuus kaikkien riskiperusteisten ilmoitusten lukumäärästä oli noin neljännes, kertoo Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Jaakko Christensen.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikutti vuonna 2023 edelleen operatiiviseen toimintaympäristöön. Rahanpesun selvittelykeskus pyrkii viranomaisyhteistyössä paljastamaan EU:n asettamien pakotteiden kiertämistä, ja on perustanut säännöstelyrikoksiin erikoistuneen ryhmän.

Vuoden aikana saapuneista ilmoituksista 111 koski terrorismin rahoittamisepäilyä. Lukumäärä kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna.

– Ilmoitusmäärän kasvuun pyritään vastaamaan erityisesi tietoteknisellä kehitystyöllä, jossa selvittelykeskuksen pitkäkestoinen panostus digitalisaatioon ja tekoälyn hyödyntämiseen on keskiössä, sanoo Christensen. 

Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2023

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää edelleen havaintoja Kuopion Hiltulanlahdessa lapseen törmänneestä autoilijasta

NordenBladet — Henkilöautoilija törmäsi alakouluikäiseen lapseen Hiltulanlahden koulun kohdalla keskiviikkona 14.2.2024 noin kello 13.10.Henkilöautoilija oli ajanut Hiltulanlahdenkatua liikenneympyrän suunnasta ja törmännyt suojatielle menossa olevaan lapseen koulun kohdalla. Henkilöautoilija oli poistunut paikalta pysähtymättä ja jatkoi matkaa Hiltulanlahdenkatua mahdollisesti Matkuksen suuntaan. Lapselle tuli törmäyksessä lieviä vammoja.Poliisin tiedossa on seuraavat auton tuntomerkit:väri: sinivihreä/harmaan turkoosi/siniharmaa/sininenkorimalli: 4-ovinen sedanauton renkaat ovat ilmeisimmin mustilla peltivanteillaautossa on vetokoukkuAuto on mahdollisesti merkiltään Toyota Corolla, vuosimallia 1993 – 1999.Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa olemaan poliisiin yhteydessä. Poliisi pyytää myös sivullisten havaintoja tapahtuneesta, auton rekisterinumerosta sekä kuljettajasta. Kaikki havainnot ja tiedot tapaukseen liittyen voi tehdä Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.  

Henkilöautoilija törmäsi alakouluikäiseen lapseen Hiltulanlahden koulun kohdalla keskiviikkona 14.2.2024 noin kello 13.10.

Henkilöautoilija oli ajanut Hiltulanlahdenkatua liikenneympyrän suunnasta ja törmännyt suojatielle menossa olevaan lapseen koulun kohdalla. Henkilöautoilija oli poistunut paikalta pysähtymättä ja jatkoi matkaa Hiltulanlahdenkatua mahdollisesti Matkuksen suuntaan. Lapselle tuli törmäyksessä lieviä vammoja.

Poliisin tiedossa on seuraavat auton tuntomerkit:

  • väri: sinivihreä/harmaan turkoosi/siniharmaa/sininen
  • korimalli: 4-ovinen sedan
  • auton renkaat ovat ilmeisimmin mustilla peltivanteilla
  • autossa on vetokoukku

Auto on mahdollisesti merkiltään Toyota Corolla, vuosimallia 1993 – 1999.

Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa olemaan poliisiin yhteydessä. Poliisi pyytää myös sivullisten havaintoja tapahtuneesta, auton rekisterinumerosta sekä kuljettajasta. Kaikki havainnot ja tiedot tapaukseen liittyen voi tehdä Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hiihtämisen sijaan viikkoa värittivät varkaudet, murrot ja rattijuopumukset

NordenBladet — Kerromme Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa poliisin hiihtolomakuulumiset Hangosta Espooseen.Varkaat iskivät hiihtolomaviikolla kahdesti samalle kadulleKahteen omakotitaloon samalla asuinkadulla Espoon Lintuvaarassa murtauduttiin 19.-23.2. välisenä aikana.Ensimmäisen talon asukkaat huomasivat palatessaan hiihtolomalta, että asuntoon oli menty sisään rikkomalla oven lasi. Tavaroita oli pengottu. Paitsi kodin sisällä, myös varastossa ja autotallissa oli käyty.Toiseen taloon varkaat pääsivät ilmeisesti kuistille piilotetun avaimen avulla. Tämän hetken tietojen mukaan ainakin käteistä rahaa ja pöytähopeoita oli anastettu. Poliisi tutkii nyt tapauksia törkeinä varkauksina.Hangossa murtauduttiin kalastajakoppeihinMyös kalastajien tilat saivat osansa hiihtolomaviikon rikoksista, sillä hankolaisiin kalakoppeihin murtauduttiin 20.-25.2. välisenä aikana. Poliisi sai sunnuntaina 25.2. ilmoituksen, jonka mukaan ainakin kuutta koppia Hangon Telakkatiellä oli vahingoitettu.Muutamaan koppiin oli murtauduttu vahingoittamalla koppeja lukinneita riippulukkoja. Yhteen oli menty sisään seinän läpi laudoitusta rikkomalla. Kaikissa kopeissa oli rakenteellisia vahinkoja ja eri osia oli yritetty väännellä. Poliisi tutkii asiaa muun muassa varkautena ja vahingontekona.34 rattijuoppoa hiihtoloman aikaisessa valvonnassaTyypillisesti lomien aikaan liikenne lisääntyy etenkin meno- ja paluuliikenteen muodossa. Myös Länsi-Uudellamaalla teillä oli hieman rauhattomampaa hiihtoloman aikana kuin normaalisti.Suuria onnettomuuksia alueella ei lomaviikon aikana tapahtunut.Poliisi totesi kuitenkin hiihtolomaviikon aikaisessa liikennevalvonnassa noin sata liikenneturvallisuuden vaarantamista. Näistä neljä oli törkeitä. Lisäksi poliisi tavoitti 34 rattijuoppoa ja näistä 14 täytti törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Nämä lukemat ovat hieman tyypillistä viikkotasoa korkeampia.

Kerromme Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa poliisin hiihtolomakuulumiset Hangosta Espooseen.

Varkaat iskivät hiihtolomaviikolla kahdesti samalle kadulle

Kahteen omakotitaloon samalla asuinkadulla Espoon Lintuvaarassa murtauduttiin 19.-23.2. välisenä aikana.

Ensimmäisen talon asukkaat huomasivat palatessaan hiihtolomalta, että asuntoon oli menty sisään rikkomalla oven lasi. Tavaroita oli pengottu. Paitsi kodin sisällä, myös varastossa ja autotallissa oli käyty.

Toiseen taloon varkaat pääsivät ilmeisesti kuistille piilotetun avaimen avulla. Tämän hetken tietojen mukaan ainakin käteistä rahaa ja pöytähopeoita oli anastettu. Poliisi tutkii nyt tapauksia törkeinä varkauksina.

Hangossa murtauduttiin kalastajakoppeihin

Myös kalastajien tilat saivat osansa hiihtolomaviikon rikoksista, sillä hankolaisiin kalakoppeihin murtauduttiin 20.-25.2. välisenä aikana. Poliisi sai sunnuntaina 25.2. ilmoituksen, jonka mukaan ainakin kuutta koppia Hangon Telakkatiellä oli vahingoitettu.

Muutamaan koppiin oli murtauduttu vahingoittamalla koppeja lukinneita riippulukkoja. Yhteen oli menty sisään seinän läpi laudoitusta rikkomalla. Kaikissa kopeissa oli rakenteellisia vahinkoja ja eri osia oli yritetty väännellä. Poliisi tutkii asiaa muun muassa varkautena ja vahingontekona.

34 rattijuoppoa hiihtoloman aikaisessa valvonnassa

Tyypillisesti lomien aikaan liikenne lisääntyy etenkin meno- ja paluuliikenteen muodossa. Myös Länsi-Uudellamaalla teillä oli hieman rauhattomampaa hiihtoloman aikana kuin normaalisti.

Suuria onnettomuuksia alueella ei lomaviikon aikana tapahtunut.

Poliisi totesi kuitenkin hiihtolomaviikon aikaisessa liikennevalvonnassa noin sata liikenneturvallisuuden vaarantamista. Näistä neljä oli törkeitä. Lisäksi poliisi tavoitti 34 rattijuoppoa ja näistä 14 täytti törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Nämä lukemat ovat hieman tyypillistä viikkotasoa korkeampia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuolonkolari Kruunupyyssä

NordenBladet — Valtatiellä 8 Kruunupyyssä sattui henkilöauton ja yhdistelmäajoneuvon välinen nokkakolari tiistaiaamuna. Onnettomuudessa kuoli henkilöauton kuljettaja, joka oli yksin autossa.Henkilöauton perässä tulleen pakettiauton kuljettaja joutui väistämään ojaan. Poliisin tiedon mukaan yhdistelmäajoneuvon kuljettaja selvisi loukkaantumatta. Pakettiautossa olleet selvisivät osa loukkaantumatta ja osa lievin vahingoin. Liikenne oli poikki onnettomuuspaikan kohdalla useamman tunnin ajan. Tie on nyt avattu liikenteelle. 

Valtatiellä 8 Kruunupyyssä sattui henkilöauton ja yhdistelmäajoneuvon välinen nokkakolari tiistaiaamuna. Onnettomuudessa kuoli henkilöauton kuljettaja, joka oli yksin autossa.

Henkilöauton perässä tulleen pakettiauton kuljettaja joutui väistämään ojaan. Poliisin tiedon mukaan yhdistelmäajoneuvon kuljettaja selvisi loukkaantumatta. Pakettiautossa olleet selvisivät osa loukkaantumatta ja osa lievin vahingoin. Liikenne oli poikki onnettomuuspaikan kohdalla useamman tunnin ajan. Tie on nyt avattu liikenteelle. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty henkirikos Oulun Iskossa

NordenBladet — Oulun käräjäoikeus vangitsi epäillyn tekijän todennäköisin syin epäiltynä taposta maanantainaPerjantaina 23.2 aamulla, noin klo 07.00 aikaan Oulun Iskon asuinalueelta tuli hätäkeskukseen ilmoitus, jonka mukaan iäkäs mies makaa maassa vakavasti loukkaantuneena. Poliisipartion mennessä paikalle, mies vaikutti elottomalta. Partio käynnisti välittömästi elvytyksen. Ensihoidon tultua paikalle elvytystä jatkettiin, mutta siitä huolimatta mies menehtyi tapahtumapaikalle. Poliisin havaintojen mukaan teon yhteydessä rikoksen uhriin oli kohdistettu voimakasta ulkoista väkivaltaa. Poliisi otti teosta epäillyn 32-vuotiaan miehen kiinni yksityisasunnosta heti teon jälkeen. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniottotilanteessa. Epäilty tekijä asui tilapäisesti uhrin asunnossa ja on 89-vuotiaan uhrin sukulainen. Esitutkinta on täysin alussa ja tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää tutkinnallisista syistä. 

Oulun käräjäoikeus vangitsi epäillyn tekijän todennäköisin syin epäiltynä taposta maanantaina

Perjantaina 23.2 aamulla, noin klo 07.00 aikaan Oulun Iskon asuinalueelta tuli hätäkeskukseen ilmoitus, jonka mukaan iäkäs mies makaa maassa vakavasti loukkaantuneena. Poliisipartion mennessä paikalle, mies vaikutti elottomalta. Partio käynnisti välittömästi elvytyksen. Ensihoidon tultua paikalle elvytystä jatkettiin, mutta siitä huolimatta mies menehtyi tapahtumapaikalle. Poliisin havaintojen mukaan teon yhteydessä rikoksen uhriin oli kohdistettu voimakasta ulkoista väkivaltaa. 

Poliisi otti teosta epäillyn 32-vuotiaan miehen kiinni yksityisasunnosta heti teon jälkeen. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniottotilanteessa. Epäilty tekijä asui tilapäisesti uhrin asunnossa ja on 89-vuotiaan uhrin sukulainen. 

Esitutkinta on täysin alussa ja tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää tutkinnallisista syistä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomessa vakinäpistelijöitä uhkaa aiempaa kovemmat seuraamukset

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii yhä useammin toistuvia myymäläanastuksia varkauksina. Aiemmin myymäläanastukset on lähtökohtaisesti kirjattu näpistyksinä. Uusi menettely antaa poliisille aiempaa enemmän toimintavaltaa rikosten selvittämiseen.Poliisin uusi toimintatapa johtuu korkeimman oikeuden (KKO) viimekeväisestä ennakkopäätöksestä, joka koskee toistuvia myymälänäpistyksiä. Viime toukokuussa antamassaan päätöksessä oikeus katsoi, että pitkäjänteisiä ja toisen omaisuudesta piittaamattomalla tavalla tehtyjä useita anastuksia ei voinut pitää kokonaisuutena vähäisinä. Vastaajan syyksi luettiin näpistysten sijaan varkauksia.– Aiemmin poliisi kirjasi lähtökohtaisesti vähäisistä myymäläanastuksista rikosilmoituksen näpistyksestä huolimatta siitä, kuinka usein henkilö on vastaavanlaiseen tekoon ollut epäiltynä. Poliisin uuden toimintatavan mukaisesti toistuvia näpistystapauksia voidaan tutkia nyt myös varkauksina, kertoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Muuttunut oikeuskäytäntö on antanut poliisille enemmän toimivaltaa anastusrikosten selvittämiseen.– Varkauden tutkinta mahdollistaa epäillyn pakkokeinolakiperusteisen kiinniottamisen, pidättämisen ja jopa vangiksi esittämisen. Lounais-Suomen poliisi onkin esittänyt vangiksi useampia epäiltyjä, jotka käräjäoikeus on sittemmin vanginnut, Laakso kertoo.Yhtä henkilöä epäillään jopa 140 myymälävarkaudestaLounais-Suomen poliisin tietoon tulee vuosittain useita tuhansia näpistyksiä. Esimerkiksi vuonna 2023 Lounais-Suomessa näpistyksiä kirjattiin yhteensä noin 8 100. Näistä varkauksina käsiteltäviä sarjatapauksia on vain murto-osa.– Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Lounais-Suomen poliisilla on ollut tutkinnassa noin kymmenen tapausta, joissa myymälöihin kohdistuneet anastukset on arvioitu niin pitkäjänteisiksi ja toisen omaisuudesta piittaamattomiksi, että rikoksia on tutkittu näpistysten sijaan varkauksina, Laakso kertoo.Yleensä näissä tapauksissa samaa henkilöä epäillään kymmenistä – jopa sadoista teoista.– Lounais-Suomen poliisilla on ollut tutkittavana esimerkiksi tapaus, jossa yhtä henkilöä epäillään yhteensä 142 vuoden 2023 aikana tehdystä myymälävarkaudesta. Tässäkin tapauksessa rikoskokonaisuutta tutkitaan varkauksina, Laakso sanoo.

Lounais-Suomen poliisi tutkii yhä useammin toistuvia myymäläanastuksia varkauksina. Aiemmin myymäläanastukset on lähtökohtaisesti kirjattu näpistyksinä. Uusi menettely antaa poliisille aiempaa enemmän toimintavaltaa rikosten selvittämiseen.

Poliisin uusi toimintatapa johtuu korkeimman oikeuden (KKO) viimekeväisestä ennakkopäätöksestä, joka koskee toistuvia myymälänäpistyksiä. Viime toukokuussa antamassaan päätöksessä oikeus katsoi, että pitkäjänteisiä ja toisen omaisuudesta piittaamattomalla tavalla tehtyjä useita anastuksia ei voinut pitää kokonaisuutena vähäisinä. Vastaajan syyksi luettiin näpistysten sijaan varkauksia.

– Aiemmin poliisi kirjasi lähtökohtaisesti vähäisistä myymäläanastuksista rikosilmoituksen näpistyksestä huolimatta siitä, kuinka usein henkilö on vastaavanlaiseen tekoon ollut epäiltynä. Poliisin uuden toimintatavan mukaisesti toistuvia näpistystapauksia voidaan tutkia nyt myös varkauksina, kertoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Muuttunut oikeuskäytäntö on antanut poliisille enemmän toimivaltaa anastusrikosten selvittämiseen.

– Varkauden tutkinta mahdollistaa epäillyn pakkokeinolakiperusteisen kiinniottamisen, pidättämisen ja jopa vangiksi esittämisen. Lounais-Suomen poliisi onkin esittänyt vangiksi useampia epäiltyjä, jotka käräjäoikeus on sittemmin vanginnut, Laakso kertoo.

Yhtä henkilöä epäillään jopa 140 myymälävarkaudesta

Lounais-Suomen poliisin tietoon tulee vuosittain useita tuhansia näpistyksiä. Esimerkiksi vuonna 2023 Lounais-Suomessa näpistyksiä kirjattiin yhteensä noin 8 100. Näistä varkauksina käsiteltäviä sarjatapauksia on vain murto-osa.

– Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Lounais-Suomen poliisilla on ollut tutkinnassa noin kymmenen tapausta, joissa myymälöihin kohdistuneet anastukset on arvioitu niin pitkäjänteisiksi ja toisen omaisuudesta piittaamattomiksi, että rikoksia on tutkittu näpistysten sijaan varkauksina, Laakso kertoo.

Yleensä näissä tapauksissa samaa henkilöä epäillään kymmenistä – jopa sadoista teoista.

– Lounais-Suomen poliisilla on ollut tutkittavana esimerkiksi tapaus, jossa yhtä henkilöä epäillään yhteensä 142 vuoden 2023 aikana tehdystä myymälävarkaudesta. Tässäkin tapauksessa rikoskokonaisuutta tutkitaan varkauksina, Laakso sanoo.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenne on palautunut valtatielle 5

NordenBladet — Liikenneonnettomuuden vuoksi poikki ollut liikenne on palautunut Valtatielle 5. Käytössä on toistaiseksi yksi kaista, ja poliisi ohjaa liikennettä.Tilanteen etenemistä voi seurata päivittyvästä tiedotteesta osoitteessa poliisi.fi 

Liikenneonnettomuuden vuoksi poikki ollut liikenne on palautunut Valtatielle 5. Käytössä on toistaiseksi yksi kaista, ja poliisi ohjaa liikennettä.

Tilanteen etenemistä voi seurata päivittyvästä tiedotteesta osoitteessa poliisi.fi

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus haittaa liikennettä valtatiellä 5 Leppävirralla

NordenBladet — Valtatiellä 5 Leppävirralla, Multisillan kohdalla on hetki sitten sattunut kahden henkilöauton välinen onnettomuus, joka haittaa parhaillaan liikennettä. Liikenne on toistaiseksi poikki onnettomuuspaikan kohdalla.9:28 Pohjoiseen menevä kaista onnettomuuspaikalla on saatu avattua ja poliisi ryhtyy ohjaamaan liikennettä tapahtumapaikan ohi.Kello 9:19 Onnettomuuteen osallisissa autoissa oli kummassakin yksi henkilö, autojen kuljettajat, jotka ovat loukkaantuneet onnettomuudessa. Tie on edelleen poikki raivaustöiden vuoksi, mutta se pyritään avamaan mahdollisimman pian. Kello 9:07 Tapahtumapaikka on Paukarlahden ja Oravikosken välillä.Poliisi ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. Keliolosuhteet paikalla ovat haastavat tien loskaisuuden takia.Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi

Valtatiellä 5 Leppävirralla, Multisillan kohdalla on hetki sitten sattunut kahden henkilöauton välinen onnettomuus, joka haittaa parhaillaan liikennettä. Liikenne on toistaiseksi poikki onnettomuuspaikan kohdalla.

9:28 Pohjoiseen menevä kaista onnettomuuspaikalla on saatu avattua ja poliisi ryhtyy ohjaamaan liikennettä tapahtumapaikan ohi.

Kello 9:19 Onnettomuuteen osallisissa autoissa oli kummassakin yksi henkilö, autojen kuljettajat, jotka ovat loukkaantuneet onnettomuudessa. Tie on edelleen poikki raivaustöiden vuoksi, mutta se pyritään avamaan mahdollisimman pian. 

Kello 9:07 Tapahtumapaikka on Paukarlahden ja Oravikosken välillä.

Poliisi ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. 

Keliolosuhteet paikalla ovat haastavat tien loskaisuuden takia.

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi