Turun Pernon päiväkotirakennuksen palon tutkinta etenee

NordenBladet — Turun Pernon kaupunginosassa sijaitseva, käytöstä poistettu päiväkotirakennus syttyi palamaan perjantai-illalla. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi, ja teosta epäillään kolmea alaikäistä nuorta.Lounais-Suomen poliisi on edennyt Turun Pernossa tapahtuneen päiväkotipalon tutkinnassa. Poliisi sai ilmoituksen tulipalosta puoli yhdeksän aikaan perjantai-illalla.

Turun Pernon kaupunginosassa sijaitseva, käytöstä poistettu päiväkotirakennus syttyi palamaan perjantai-illalla. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi, ja teosta epäillään kolmea alaikäistä nuorta.

Lounais-Suomen poliisi on edennyt Turun Pernossa tapahtuneen päiväkotipalon tutkinnassa. Poliisi sai ilmoituksen tulipalosta puoli yhdeksän aikaan perjantai-illalla.

Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa rikosnimikkeellä tuhotyö, mutta rikosnimike voi vielä muuttua tutkinnan edetessä. Teosta epäillään kolmea alle 18-vuotiasta nuorta.

– Kuulusteluissa on selvinnyt, että tapahtumapaikalla nuoret leikkivät tulella, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnon yksiköstä.

Esitutkinnassa selvitetään muun muassa se, olisiko tulipalo voinut edetä lähistöllä sijaitseviin rakennuksiin. Lisäksi poliisi selvittää tapaukseen liittyvät korvausvaatimukset.

Palokiinteistölle ei saa mennä

Poliisi muistuttaa, että palokiinteistölle ei saa mennä. Kiinteistö on purkukohde ja alueella liikkuminen ei ole turvallista muun muassa palovaurioiden takia. Erityisesti tapahtuma-alueen lähellä sijaitsevissa perheissä huoltajien tulee keskustella asiasta lastensa kanssa.

Poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kirkkonummella

NordenBladet — Täysi-ikäinen mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kirkkonummella maanantaiaamuna 15.4. noin kello 7.Ensitietojen perusteella henkilöauto suistui tieltä Upinniementiellä. Kuljettaja oli autossa yksin. Hän menehtyi tapahtumapaikalla.Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Onnettomuuden esitutkinta on vasta alussa, joten poliisi ei tässä vaiheessa voi avata tapahtunutta yksityiskohtaisemmin.

Täysi-ikäinen mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kirkkonummella maanantaiaamuna 15.4. noin kello 7.

Ensitietojen perusteella henkilöauto suistui tieltä Upinniementiellä. Kuljettaja oli autossa yksin. Hän menehtyi tapahtumapaikalla.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Onnettomuuden esitutkinta on vasta alussa, joten poliisi ei tässä vaiheessa voi avata tapahtunutta yksityiskohtaisemmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vapaa-ajan asuntoihin murtautuja vangittu Pirkanmaalla

NordenBladet — Useat vapaa-ajan asunnot murtojen kohteena. Mökeissä asuttu, saunottu ja ruokailtu.Virtain yleispoliisilla on tutkittavana rikossarja, missä asunnoton mieshenkilö on murtautunut ikkunaruudun irrottamalla / rikkomalla useisiin Ruoveden alueella sijaitsevaan mökkiin huhtikuun alkupäivinä. Mieshenkilö viettää mökissä yleensä yhden yön, minkä jälkeen hän siirtyy seuraavaan mökkiin. Yleensä mökissä on lämmitetty takka, saunottu ja syöty kaapeista löytyviä ruokia. Joissakin tapauksissa mies on myös anastanut omaisuutta.

Useat vapaa-ajan asunnot murtojen kohteena. Mökeissä asuttu, saunottu ja ruokailtu.

Virtain yleispoliisilla on tutkittavana rikossarja, missä asunnoton mieshenkilö on murtautunut ikkunaruudun irrottamalla / rikkomalla useisiin Ruoveden alueella sijaitsevaan mökkiin huhtikuun alkupäivinä. Mieshenkilö viettää mökissä yleensä yhden yön, minkä jälkeen hän siirtyy seuraavaan mökkiin. Yleensä mökissä on lämmitetty takka, saunottu ja syöty kaapeista löytyviä ruokia. Joissakin tapauksissa mies on myös anastanut omaisuutta.

Poliisin tiedossa on ainakin seuraavat vapaa-ajan asuntoihin liittyvät rikokset, joihin miehen epäillään syyllistyneen.  

14. – 15.2.2024 Hattulassa

21.2. – 6.3.2024 Turengissa                           

28.2. – 1.3.2024 Turengissa

29.2. Hämeenlinnassa

2. -3.3.2024 Janakkalassa

6.1. – 5.3.2024 Turengissa

5. – 6.3.2024 Hämeenlinnassa

1.1. – 7.3.2024 Janakkalassa

2. – 5.3.2024 Janakkalassa

17.1 – 10.3.2024 Hattulassa

12. – 14.3.2024 Padasjoella

15.3.2024 Hämeenlinnassa

15.3.2024 Hämeenlinnassa

27.1.2024 Padasjoella

18.3.2024 Mikkelissä

21. – 22.3.2024 Pieksämäellä

25.10.2023 Tampereella

7. – 8.3.2024 Jämsässä

1.9.2023 – 6.3.2024 Jyväskylässä

29.3.2024 Lempäälässä

Mökkikauden alkaessa rikoksia paljastuu todennäköisesti lisää. Mikäli vapaa-asunnollasi on vierailtu talven aikana, pyydetään sinua ottamaan yhteyttä paikallispoliisiin. Pyydämme myös, että mikäli mökissä on tekijän jättämiä esineitä tai esim. tupakan tumppeja, niihin ei koskettaisi, jotta poliisi voi suorittaa paikalla teknistä tutkintaa.

Miestä epäillään useiden varkauksien lisäksi myös moottoriajoneuvojen käyttövarkauksista. Näissä tapauksissa mies ottaa lukitsemattoman ajoneuvon sen omilla avaimilla, mitkä yleensä löytyvät virtalukosta, käyttöönsä ja hylkää sen myöhemmässä vaiheessa.

Nyt tukinnassa olevissa tapauksissa poliisi pitää hyvänä sitä seikkaa, ettei yhdessäkään vapaa-ajan asunnossa ole säilytetty arvokasta omaisuutta tai aseita.

Yllä mainituissa rikoksissa poliisi suorittaa esitutkinnan ja syytteet tulee nostaa 13.6.2024 mennessä

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia Porissa viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisipartiot tavoittivat viikonloppuna vahvasti päihtyneitä autoilijoita PorissaPerjantain ja lauantain välisenä yönä poliisipartio mittasi tutkalla Porissa Mäntyluodontiellä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 112 kilometriä tunnnissa alueella, jossa nopeusrajoituksena on 60 kilometriä tunnissa. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,26 promillen lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Porissa Eteläväylällä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,2 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lounais-Suomen poliisipartiot tavoittivat viikonloppuna vahvasti päihtyneitä autoilijoita Porissa

Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisipartio mittasi tutkalla Porissa Mäntyluodontiellä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 112 kilometriä tunnnissa alueella, jossa nopeusrajoituksena on 60 kilometriä tunnissa. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,26 promillen lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Porissa Eteläväylällä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,2 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö menehtyi raideliikenneonnettomuudessa Vaasassa

NordenBladet — Yksi ihminen on menehtynyt jäätyään junan alle sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Vaasassa.Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta hieman puolen yön jälkeen. Onnettomuudessa ei ollut osallisena junan lisäksi muita ajoneuvoja.  Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää. 

Yksi ihminen on menehtynyt jäätyään junan alle sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Vaasassa.

Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta hieman puolen yön jälkeen. Onnettomuudessa ei ollut osallisena junan lisäksi muita ajoneuvoja.  

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeenlinnassa miehet sunnuntaibrunssilla ilman rahaa.

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 129 tehtävää.Sunnuntai-iltana puoli kuuden aikaan Erkontiellä partio pysäytti pakettiauton, jota kuljetti noin 40-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 129 tehtävää.

Sunnuntai-iltana puoli kuuden aikaan Erkontiellä partio pysäytti pakettiauton, jota kuljetti noin 40-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Forssassa maanantai yönä klo 00 jälkeen partio pysäytti henkilöauton Käsityöläiskadulla. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies ja kyydissä oli noin 60-vuotias mies. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja autosta löytyi huumausainetta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja huumausainerikoksesta. Matkustajana olleella miehellä oli etsintäkuulutus, jonka perusteella hänet vietiin lähimpään vankilaan suorittamaan tuomiota.

Hämeenlinnassa sunnuntai päivänä klo 12 jälkeen, kaksi noin 50-vuotiasta miestä tilasivat keskustassa sijaitsevassa ravintolassa ruokaa ja juomaa yhteensä 81,50 euron edestä. Miehillä ei ollut rahaa maksaa ateriaa. Molempia epäillään petoksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tuulivoimalatyömaalta anastettiin polttoainetta Oulaisissa

NordenBladet — Partio tavoitti liikenteestä tuntomerkkeihin sopivan miehen ja tämän ajoneuvon pari tuntia myöhemmin Ahonperäntieltä.Jokilaaksojen partio sai hätäkeskuksesta ilmoituksen noin kello 01, jonka mukaan Oulaisista tuulivoimalatyömaalta on anastettu polttoainetta nosturikoneesta. Epäilty oli vartijan huomatessaan poistunut autolla paikalta. Partio tavoitti epäillyn tuntomerkkeihin sopivan miehen ja tämän ajoneuvon pari tuntia myöhemmin Ahonperäntieltä. Noin 40-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Koska mies oli ajokiellossa, asiaa tutkitaan myös kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.Oulussa partiot pysäyttivät kaksi huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoillutta. Kiilakiventiellä sunnuntaina noin kello 20.30 partio tapasi ajo-oikeudettoman, noin 25-vuotiaan miehen, jolle tehtiin ajokunnon selvittämiseksi huumausainepikatesti. Testi näytti miehen käyttäneen kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Parkkisenkankaantiellä puolestaan autoili niin ikään ajokiellossa oleva mies partion hyppysiin noin kello 01. Noin 40-vuotiaan miehen ajokuntoa selviteltiin huumausainepikatestillä ja testi antoi positiivisen tuloksen bentsodiatsepiineille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Partio tavoitti liikenteestä tuntomerkkeihin sopivan miehen ja tämän ajoneuvon pari tuntia myöhemmin Ahonperäntieltä.

Jokilaaksojen partio sai hätäkeskuksesta ilmoituksen noin kello 01, jonka mukaan Oulaisista tuulivoimalatyömaalta on anastettu polttoainetta nosturikoneesta. Epäilty oli vartijan huomatessaan poistunut autolla paikalta. Partio tavoitti epäillyn tuntomerkkeihin sopivan miehen ja tämän ajoneuvon pari tuntia myöhemmin Ahonperäntieltä. Noin 40-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Koska mies oli ajokiellossa, asiaa tutkitaan myös kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Oulussa partiot pysäyttivät kaksi huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoillutta. Kiilakiventiellä sunnuntaina noin kello 20.30 partio tapasi ajo-oikeudettoman, noin 25-vuotiaan miehen, jolle tehtiin ajokunnon selvittämiseksi huumausainepikatesti. Testi näytti miehen käyttäneen kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Parkkisenkankaantiellä puolestaan autoili niin ikään ajokiellossa oleva mies partion hyppysiin noin kello 01. Noin 40-vuotiaan miehen ajokuntoa selviteltiin huumausainepikatestillä ja testi antoi positiivisen tuloksen bentsodiatsepiineille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla ollut operaatio Oulunkylässä – yksi henkilö otettu kiinni

NordenBladet — Poliisi sai sunnuntai-iltana 14.4. kello 20.08, että Helsingin Oulunkylässä on ulkona asuinalueella liikkunut mieshenkilö aseen kanssa.Mieshenkilö oli käyttäytynyt myös uhkaavasti ohikulkijoita kohtaan. Paikalle meni useita poliisipartioita ja poliisi otti miehen kiinni.

Poliisi sai sunnuntai-iltana 14.4. kello 20.08, että Helsingin Oulunkylässä on ulkona asuinalueella liikkunut mieshenkilö aseen kanssa.

Mieshenkilö oli käyttäytynyt myös uhkaavasti ohikulkijoita kohtaan. Paikalle meni useita poliisipartioita ja poliisi otti miehen kiinni.

Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kiteellä murtauduttiin autoliikkeeseen

NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja Kiteellä tapahtuneeseen murtoonKiteellä murtauduttiin auto- ja koneliikkeeseen 13.4.2024 – 14.4.2024 välisenä yönä osoitteessa Kiteentie 49.Autoliikkeestä anastettiin kaksi ajoneuvoa, joista toinen on musta Mercedes-Benz S 320 vuosimalliltaan 2002 ja toinen tumman sininen Volvo xc60 vuosimalliltaan 2010.Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisia havaintoja tapahtumiin tai ajoneuvoihin liittyen sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen 0295 415 320 maanantaista perjantaihin kello 08.00-16.00 välisenä aikana.

Poliisi pyytää havaintoja Kiteellä tapahtuneeseen murtoon

Kiteellä murtauduttiin auto- ja koneliikkeeseen 13.4.2024 – 14.4.2024 välisenä yönä osoitteessa Kiteentie 49.

Autoliikkeestä anastettiin kaksi ajoneuvoa, joista toinen on musta Mercedes-Benz S 320 vuosimalliltaan 2002 ja toinen tumman sininen Volvo xc60 vuosimalliltaan 2010.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisia havaintoja tapahtumiin tai ajoneuvoihin liittyen sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen 0295 415 320 maanantaista perjantaihin kello 08.00-16.00 välisenä aikana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisilaitoksen viikonloppu on jatkunut työntäyteisissä merkeissä.

NordenBladet — Viikonloppu jatkui Lapin poliisissa selvittäen riitaisia välejä ja tappeluita, paimentaen ylenmäärin juopuneita suojaan, napaten rattijuoppoja sekä kuulustellen asianomistajia, todistajia ja epäiltyjä.Viikonlopun tehtävistä voisi tehdä lyhyen soittolistan, josta voisi löytyä vaikkapa seuraavat kappaleet:Irwin Goodman: Työmiehen lauantaiRauli Badding Somerjoki: Bensaa suonissaLeevi and the Leavings: Teuvo maanteiden kuningasValonkantajat: Tuomittu elämäänSamuli Edelmann: Ei mitään hätää

Viikonloppu jatkui Lapin poliisissa selvittäen riitaisia välejä ja tappeluita, paimentaen ylenmäärin juopuneita suojaan, napaten rattijuoppoja sekä kuulustellen asianomistajia, todistajia ja epäiltyjä.

Viikonlopun tehtävistä voisi tehdä lyhyen soittolistan, josta voisi löytyä vaikkapa seuraavat kappaleet:
Irwin Goodman: Työmiehen lauantai
Rauli Badding Somerjoki: Bensaa suonissa
Leevi and the Leavings: Teuvo maanteiden kuningas
Valonkantajat: Tuomittu elämään
Samuli Edelmann: Ei mitään hätää

Rattijuopumus Kemissä

Poliisipartio oli lauantain aurinkoisen aamun kunniaksi pitämässä ns. ”käsipystyä”, eli rattijuopumusvalvontaa, Kemissä Etelänväylällä. Kuljettajan kuntotarkastukseen ajoi mies, joka ei läpäissyt alkometritestiä, vaan puhalsi yli rattijuopumuksen rajan. Miehen ajokortti otettiin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Asuntomurto Tervolassa

Asunnon omistaja ilmoitti hätäkeskukseen asuntomurrosta perjantai-lauantaiyönä. Hän kertoi olleensa illanvietossa ja tulleensa sieltä yöllä kotiin. Aamulla herätessään hän huomasi, että ulko-oven lasi oli rikottu ja ovi oli raollaan. Sen jälkeen hän tarkasti paikkoja ja havaitsi, että häneltä oli anastettu omaisuutta ja Toyota-henkilöauto.

Aikaisin lauantaiaamuna noin klo 06.00 hätäkeskukseen tuli ilmoitus hylätystä autosta. Tervolasta anastettu auto löytyi Rovaniemeltä, Kemintien laitaan pysäköitynä. Auton lähettyvillä oli ollut keltaisessa työtakissa mies, joka oli pyytänyt sivulliselta kyytiä bensan loppumisen vuoksi. Miehellä oli ollut ohimossa tatuointi. Ilmoittaja ei ollut ottanut miestä kyytiin.

Mahdollisista havainnoista keltaiseen työtakkiin pukeutuneesta, noin 20-vuotiaasta miehestä, jolla on ohimossa tatuointi, voi ilmoittaa sähköpostitse vihjeet.lappi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 466 259.

Rattijuopumus Torniossa

Poliisipartiota ajoi vastaan Ruotsin kilvissä oleva henkilöauto Torniossa Valtatiellä. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille.

Tappelu Rovaniemellä

Toisilleen ennestään tutut miehet kiivastuivat toisilleen siinä määrin että syntyi tappelu. Paikalla muut olleet miehet yrittivät rauhoittaa tilannetta, mutta lopulta poliisia tarvittiin selvittämään asiaa. Tapahtunutta selvitetäänkin nyt rikospoliisin toimesta.

Kaksi alaikäistä poikaa tunkeutui kiinteistöön Kemissä

Vähähaarankadulla sijaitsevan kiinteistön omistaja ilmoitti hätäkeskukseen, että hänen omistamaansa rakennukseen on mennyt henkilöitä sisälle. Poliisipartio meni paikalle ja käskytti rakennuksessa olevia tulemaan ulos. Rakennuksesta tuli ulos kaksi alaikäistä poikaa, joista toinen oli rikkonut kiinteistön ikkunan sisälle pääsemistä varten. Poliisi ilmoitti asiasta sosiaalityöntekijälle ja poikien vanhemmille.

Rattijuoppo Sodankylässä

Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia keskellä kaistaa seisovasta autosta, jonka sisällä ei ole ihmisiä. Auton kuljettaja tavattiin hortoilemasta jonkin matkan päässä autolta. Poliisi tavoitti hortoilijan, joka täräytti seulonta-alkometriin sellaisen lukeman, että häntä on syytä epäillä mm. törkeästä rattijuopumuksesta. Myös muiden päihteiden käyttöä epäillään. Ennen pysähtymistään kuljettaja oli ohittanut toisen auton hurjaa vauhtia aiheuttaen vakavaa vaaraa paitsi itselleen ja ohitettavalle, myös vastaantulleelle autokunnalle.

Pahoinpitely Torniossa ravintolan edustalla

Poliisille tuli ilmoitus pahoinpitelystä sunnuntaiyönä Tornion keskustassa ravintolan edustalla. Poliisipartion saapuessa paikalle he näkivät paikalla kasvoista verta vuotavan miehen ja järjestyksenvalvoja piti toista miestä maassa. Puhuttaessa paikalla olijoita selvisi, että mies, jolla oli kasvoissa vammoja, oli mennyt sanomaan toiselle miehelle jotain, mistä toinen mies suuttui ja löi. Lyönnistä oli tullut miehelle verta vuotava haava pään alueelle. Tämän jälkeen järjestyksenvalvoja oli tullut tilanteeseen väliin ja ottanut lyöjän hallintaan. Lyöjä tuotiin kiinniotettuna Kemin poliisilaitokselle pahoinpitelyyn epäiltynä.

Pahoinpitely Tornion keskustassa

Mies ja nainen olivat viettäneet iltaa yhdessä Tornion keskustassa. Heille oli kuitenkin tullut riitaa illan aikana ja kävellessään keskustan alueella oli nainen yhtäkkiä lyönyt miestä useita kertoja kasvojen alueelle nyrkillä. Mies oli kaatanut naisen maahan ja nainen oli alkanut huutaa apua, jolloin paikalle oli tullut ulkopuolisia.

Ulkopuoliset olivat soittaneet hätäkeskukseen, jolloin nainen oli lähtenyt juoksemaan paikalta pois. Muut olivat jääneet odottamaan poliisin tuloa. Miehelle oli tullut lieviä vammoja pahoinpitelyn seurauksena. Naista ei tavoitettu enää yön aikana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi