Oulun poliisilaitoksen tiistain tapahtumia

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen alueella vietettiin kohtuullisen rauhallista ja sateista tiistaita sekä keskiviikon vastaista yötä.Hieman kello 21.30 jälkeen Merijärvellä ilmoitettiin iäkkäästä marjastajasta, joka ei ollut palannut kotiinsa. Etsintöihin osallistui useampi poliisipartio sekä poliisikoiria. Muutamien tuntien etsintöjen jälkeen sivullinen ohikulkija oli tehnyt havainnon miehestä, joka käveli tietä pitkin. Mies kertoi kuulleensa ja nähneensä poliisin hälytysvalot ja -äänet, ja lähteneensä suunnistamaan niiden suuntaan. Oulussa autoilija törmäsi pyöräilijään Lintulammentien ja Joutsentien risteyksessä hieman ennen klo 22. Paikan päälle menneelle poliisipartiolle selvisi, että ajoneuvon kuljettaja oli kiertoliittymästä poistuessaan jättänyt väistämättä suojatietä kulkeneen pyöräilijän. Auton kuljettajan epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi syyllistyneen myös rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Oulun poliisilaitoksen tiistain tapahtumia

Lähde: Poliisi.fi

Vedestä löytyi vainaja Helsingissä

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen vedestä löytyneestä vainajasta.Kuollut henkilö löytyi vedestä Reposaaren edustalta tiistai-iltana noin kello 19.45. Vainajan läheisyydessä oli myös tyhjä vene. 

Vedestä löytyi vainaja Helsingissä

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla moottoripyöräilijän takaa-ajotehtävä Nummelassa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilla oli tiistai-iltana hiukan kello 18 jälkeen tehtävä, jossa moottoripyöräilijä lähti pakenemaan poliisia. Tehtävä sai alkunsa Vihdissä. Ylinopeutta ajanut moottoripyöräilijä ajoi poliisia vastaan. Kun poliisi oli kääntynyt moottoripyörän perään, kuljettaja lähti pakenemaan paikalta kovaa ylinopeutta Turuntietä kohti Nummelaa.Poliisin arvion mukaan moottoripyörän nopeus korkeimmillaan jopa yli 200km/h. Reitillä oli ajoittain paljon jalankulkijoita. Poliisi tavoitti moottoripyöräilijän Nummelassa Juhanintien ja Asemantien risteyksessä. Poliisi pysäytti kuljettajan törmäämällä matalalla nopeudella moottoripyörään, joka kaatui törmäyksen vuoksi. Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi. Kuljettaja toimitettiin jatkohoitoon.Poliisi epäilee moottoripyörän kuljettajaa alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tapahtuneen tutkinnan suorittaa Helsingin poliisilaitos. Myös poliisin toiminta tilanteessa tutkitaan.

Poliisilla moottoripyöräilijän takaa-ajotehtävä Nummelassa

Lähde: Poliisi.fi

Vantaalla kateissa ollut kuusivuotias on löytynyt

NordenBladet — Poliisi pyysi havaintoja Vantaalla kateissa olleesta pojasta. Poika on nyt löytynyt.Poliisi kiittää ilmoitusta jakaneita. Lapsi löytyi hyvässä kunnossa. 

Vantaalla kateissa ollut kuusivuotias on löytynyt

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii kuusivuotiasta poikaa Vantaalla

NordenBladet — Poika on kadonnut tänään noin kello 12 matkalla Aurinkokiven koululta kohti Aurinkokiven päiväkodin iltapäiväkerhoa.Kuvassa esiintyvä poika saattaa liikkua samanikäisen tytön kanssa.Poika on noin 123 cm pitkä ja hänellä on tummanruskeat hiukset. Hänellä on yllään sinivihreä t-paita tai harmaa huppari ja harmaat housut.kaikki havainnot pojasta ja hänen tämänhetkisistä olinpaikasta pyydettään ilmoittamaan yleiseen hätänumeroon 112. 

Poliisi etsii kuusivuotiasta poikaa Vantaalla

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin viikossa väkivaltaa, kotikeikkoja ja päihtyneitä kuljettajia

NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin partioille välitettiin yhteensä lähes 2 300 tehtävää.Poliisilaitoksessa pohditaan, lieneekö syynä lämpimät kelit, kun määrä hätyyttelee keksikesän huippulukemia.-Tehtävissä pääosaa näyttelivät väkivallan lisäksi kotihälytystehtävät ja päihtyneet kuljettajat. Kotihälytystehtävien kokonaismäärä 115 tehtävää oli myös kesäisellä tasolla ja lähes puoleen niistä liittyi väkivalta, kertoo komisario Harri Vihola.Erilaisiin rikoksiin epäiltyjä henkilöitä päätyi viime viikolla poliisin suojiin 84. Kiinnioton syitä oli monia. Niistä mainittakoon väkivallanteot, päihtyneet, vahingonteot ja ryöstöt.Liikenteestä kiinni jääneiden, reilua ylinopeutta ajaneiden kuljettajien määrä pysytteli viime viikkoisella tasolla. Sen sijaan rattijuoppojen määrä 36, oli korkea. Kortittomia kuljettajia jäi kiinni reilu 20.Vakava väkivallanteko Vantaalla – epäilty vangittuItä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana tapaus, missä noin kolmekymppiselle miehelle aiheutettiin teräaseella sairaalahoitoa vaativat vammat. Tapausta tutkitan rikosnimikkeillä tapon yritys sekä lievä petos ja pahoinpitely.Tapahtumat saivat alkunsa 4.9 torstaiyönä Vantaan Kuulakujalla sijaitsevan kauppaliikkeen edustalla. Poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän kohteeseen noin kello 01.30. Tehtävän alkutietojen mukaan miestä oli puukotettu kylkeen ja mahdollisten epäiltyjen oli nähty poistuvan paikalta taksilla. Tapahtuman silminnäkijä oli soittanut asiasta välittömästi hätäkeskukseen.-Kyseinen taksi ajoi vain hetkeä myöhemmin poliisin partiota vastaan ja se päästiin pysäyttämään. Autosta otettiin kiinni kolme henkilöä epäiltynä kyseiseen rikokseen. Myös epäilty tekovälinen löytyi autosta ja se otettiin poliisin haltuun, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio.Uhri oli myös ennen epäiltyä väkivallantekoa erehdytetty lainaamaan rahaa tekaistua tarinaa vastaan. Uhri oli siirtänyt 130 euroa epäiltyjen määräämälle tilille. Uhri oli pian tajunnut tulleensa huijatuksi. Uhrin epäillään myös kohdistaneen väkivaltaa epäiltyyn tekijään.Esitutkinnassa on selvinnyt, että uhri ja epäillyt eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Sekä uhri, että epäillyt ovat kaikki aikuisia miehiä.Väkivallantekoon epäilty päätekijä vangittiin sunnuntaina 7.9. Kaksi muuta kiinniotettua henkilöä on vapautettu. Heillä ei näytä olevan aktiivista osuutta epäiltyyn tekoon.Viikonloppuna tapahtuneisiin väkivallantekoihin epäillyt otettu kiinni Viime viikonloppuna Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tapahtui kaksi vakavaa väkivallantekoa. Molempia tapauksia tutkitaan rikosnimikkeillä tapon yritys. Molempiin tapauksiin epäillyt henkilöt on otettu kiinni.Toinen tapauksista sattui 5.9.2025 perjantai-iltana Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa pysäköintihallissa. Tähän tekoon epäiltyä miestä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kertoo rikoskomisario Sanna Rentola.Tapahtuneesta tiedotettiin aiemmin mediassa jo viikonloppuna.Epäilty otettiin kiinni tänään kiinni 9.9.2025.Toinen tapauksista sattui 6.9. lauantain vastaisena yönä noin kello 01.25 niin ikään Vantaan Myyrmäessä. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita ja ensihoidon yksiköitä.-Uhri, 35 – vuotias mies, oli soittanut itse hätäkeskukseen ja kertonut, että tuntematon henkilö oli lähestynyt häntä takaapäin ja puukottanut häntä. Uhri oli ollut matkalla kotiinsa, Rentola jatkaa.Uhrille aiheutui tilanteesta vamma ylävartaloon, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Tähän asiaan epäilty otettiin kiinni eilen 8.9.2025.-Molempien tapausten esitutkinta on alkuvaiheessa ja niihin liittyviä yksityiskohtia ei voida tästä syystä vielä tämän laajemmin lausua julkisuuteen, sanoo tapausten tutkinnanjohtaja Rentola.Poliisi neuvoo valmistautumaan ajoissa veneiden talvisäilytykseen Pimeät ja lämpimät syksyiset illat ovat saapuneet. Pimeän turvin poliisi epäilee myös metalli- ja perämoottorivarkauksien todennäköisesti lisääntyvän.-Vaikka veneilykautta on vielä jäljellä, veneen omistajat voisivat jo hyvissä ajoissa alkaa miettiä minne he laittavat veneensä perämoottoreineen talvisäilytykseen ja olisiko veneeseen hyvä asentaa, vaikka hälytin varkauksien varalle, muistuttaa rikosylikonstaapeli Janne Levälampi.  – Hälytin on kohtalaisen edullinen investointi ja sen hankita ja asennus veneeseen talvikauden ajaksi voi mahdollisesti taata sen, että vuoden 2026 veneilykausi alkaa veneilemällä eikä perämoottorikaupoille menemällä, Levälampi jatkaa.

Poliisin viikossa väkivaltaa, kotikeikkoja ja päihtyneitä kuljettajia

Lähde: Poliisi.fi

Seitsemän epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista ja rahanpesurikoksista pääkaupunkiseudulla

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee järjestäytyneen rikollisorganisaation levittäneen suuria määriä amfetamiinia ja kokaiinia pääkaupunkiseudulla. Poliisi epäilee, että toiminta alkoi kesällä 2024. Esitutkintakokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.Länsi-Uudenmaan poliisi on tutkinut tapausta, jossa organisaation epäillään harjoittaneen laajaa huumausaineiden levitystoimintaa pääkaupunkiseudun alueella kesästä 2024 lähtien. Tämä kokonaisuus osa aiempaa kokonaisuutta, josta tiedotettiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2025. Nyt valmistuva kokonaisuus sijoittuu pääasiassa ajallisesti ennen ja jälkeen aiempaan kokonaisuuteen nähden. Epäillyistä kolme oli epäiltynä jo ensimmäisessä kokonaisuudessa.– Tutkinnan perusteella on syytä epäillä, että henkilöt ovat pitäneet hallussaan ja levittäneet noin 40 kilogrammaa amfetamiinia sekä yli seitsemän kilogrammaa kokaiinia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure.Koko maahantuontierä takavarikoitiinTutkinnassa selvitettyjen ja levitettyjen huumausaineiden lisäksi poliisi onnistui takavarikoimaan koko maahantuontierän huhtikuussa 2025. Saman henkilö epäillään tuoneen maahan myös kesäkuun 2024 erän, jossa epäillään olleen ainakin 20 kiloa amfetamiinia.– Takavarikoitu maahantuontierä sisälsi yli 42,5 kiloa amfetamiinia, lähes kuusi kiloa kokaiinia ja lähes kuusi kiloa ketamiinia, kertoo Kuure.Ammattimaista, kansainvälistä ja järjestäytynyttä toimintaaPoliisin arvion mukaan paljastettu kokonaisuus vastaa tyypillistä nykypäivän järjestäytynyttä rikollisuutta, jossa organisaatiot ovat ammattimaisia, kansainvälisiä ja järjestäytyneitä. Poliisi epäileekin, että jokaisella organisaation jäsenellä on ollut ryhmässä oma, keskeinen roolinsa järjestelijästä jakelijaan asti. Organisaation epäillään toimineen suunnitelmallisesti sekä hajauttaneen toimintansa siten, että huumausaineiden säilyttämiseen ja levittämiseen osallistui samanaikaisesti useampi henkilö. Esitutkinnan perusteella asiakkaat eivät olleet suoraan yhteydessä huumausaineita luovuttaneeseen henkilöön.– Epäilemme, että toimijoita ohjattiin viestinnällä pääosin Signal-sovelluksessa. Tekemistä ohjeistettiin tarkasti, toimintaa varten vuokrattiin lyhytaikaisia majoituksia ja rikoshyöty kuljetettiin päätekijöille. Käsityksemme perusteella organisaatio pyrki toimimaan näin minimoidakseen kiinni jäämisen riskin, sanoo Kuure.Esitutkinnassa on tehty yhteistyötä muun muassa Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Kolme henkilöä on vangittuna epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. Esitutkintakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä.

Lähde: Poliisi.fi

Luvattomat ampuma-aseet ja räjähteet poliisille ilman seuraamuksia -keräys Keski-Suomessa

NordenBladet — Poliisi alkaa ottaa vastaan puheluita noudettavista esineistä maanantaina 15.9. kello 9.Luvattomat ampuma-aseet, niiden osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet voi luovuttaa poliisille ilman seuraamuksia. Poliisi kerää luovutettavat esineet Keski-Suomessa yhdessä puolustusvoimien kanssa. Keräyskampanja alkaa 22.9. ja päättyy 28.9.2025.

Luvattomat ampuma-aseet ja räjähteet poliisille ilman seuraamuksia -keräys Keski-Suomessa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi mukana viranomaisharjoituksessa Jyväskylässä keskiviikkona

NordenBladet — Viranomaiset harjoittelevat 10.9.2025 aamupäivällä Rautpohjan alueella.Poliisi osallistuu viranomaisten yhteistoimintaharjoitukseen keskiviikkona 10.9.2025 Jyväskylässä.Rautpohjan alueella voi näkyä aamupäivän aikana harjoituksen vuoksi paljon viranomaisia erilaisissa varusteissa. Harjoitus on osa viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistä.

Poliisi mukana viranomaisharjoituksessa Jyväskylässä keskiviikkona

Lähde: Poliisi.fi

Kainuussa tarkastettiin marjanpoimijoiden olosuhteita

NordenBladet — Ulkomaalaiset poimivat marjoja Kainuussa kausityöviisumilla, työsuhteisesti, kausityötodistuksella ja itsenäisinä poimijoina perustuen marjalakiin. Marjoja myydään eteenpäin ketjutuksina.Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaisvalvontayksikkö yhdessä Aluehallintoviraston kanssa kohdisti viikolla 34 ja 36 valvontaa Kainuun alueella sijaitseviin marjaleireihin. Valvonnan painopisteenä oli marjanpoiminnassa tavattujen muiden kuin Suomen kansalaisten maassa oleskelun edellytysten selvittäminen ja oikeus työskentelyyn. Lisäksi huomiota kiinnitettiin mahdollisiin esiin nouseviin ihmiskaupparikoksiin ja niiden lähirikoksiin viittaaviin piirteisiin. 

Kainuussa tarkastettiin marjanpoimijoiden olosuhteita

Lähde: Poliisi.fi