Poliisi muistuttaa: Näy liikenteessä myös autoilijana

NordenBladet — Illat pimenevät ja näkyvyys liikenteessä heikkenee. Poliisi muistuttaa ajovalojen oikeaoppimisesta käyttämisestä.Suomen tieliikenteessä oleva autokanta koostuu hyvin monen ikäisistä ajoneuvoista, ja eri-ikäisten sekä erimerkkisten autojen valotoiminnot ovat erilaisia. Kuljettajan on perehdyttävä ajoneuvonsa ominaisuuksiin ennen liikkeelle lähtöä.Valitettavan usein tien päällä näkee autoja, joissa auton etupuolella palavat niin sanotut päivävalot ja auton takapuoli on kokonaan pimeänä, vaikka keliolosuhteet edellyttäisivät ajovalojen käyttämistä. Tämä pääsääntöisesti johtuu auton valokytkimen virheellisestä käytöstä.Auton valoautomatiikka ei aina osaa tehdä oikeita valintoja Suomen vaihtelevassa säässä, ja tästä syystä kuljettajan on osattava kytkeä kuljettamaansa autoon ajovalot. Kuljettajalla on lain mukaan vastuu valojen oikeaoppisesta käytöstä. Jos olet epävarma auton valokytkimen asetuksista, kannattaa pyytää toista henkilöä avuksi kertomaan, mitä juuri kyseisen auton valokytkimen eri asetukset saavat aikaan.Ajovaloasennon käyttäminen on suositeltavaa ympäri vuoden, sillä näin auton etu- ja takavalot lähtökohtaisesti palavat vaihtelevista keliolosuhteista riippumatta. Auton valojen käyttämiseen kuuluu kiinteästi myös auton etu- ja takasumuvalojen oikeaoppinen käyttäminen. Sumuvalojen käyttöä ei kannata arastella silloin, kun näkyvyys heikkenee rankan sumun tai vesi- tai lumisateen takia.Liikenneturvan nettisivuilla on hyviä tietoiskuja autoilijan avuksi. Linkki sivustolle on alla. Näihin tietoiskuihin on hyvä perehtyä. Liikenneturvan sivuilta löytyy tietoa myös valojen oikeaoppisesta käyttämisestä.Etusivu – Liikenne yhdessä turvalliseksi – Liikenneturva

Poliisi muistuttaa: Näy liikenteessä myös autoilijana

Lähde: Poliisi.fi

Pyhtäällä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Keskusrikospoliisi epäilee alaikäistä henkilöä murhasta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Henkirikos tapahtui Kymenlaakson Pyhtäällä 2023.Keskusrikospoliisin esitutkinta Pyhtään henkirikoksesta on valmistunut. Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä murhasta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.– Henkirikosta on tutkittu murhana alusta asti ja epäilty on ollut pidätettynä ja sittemmin tutkintavankeudessa helmikuisesta kiinniotosta lähtien. Teosta ei julkaista yksityiskohtia meneillään olevan syyteharkinnan, teon erityisen raakuuden ja julmuuden sekä epäillyn alaikäisyyden vuoksi, toteaa rikosylikomisario Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista. Syytteen nostamisen määräaika on 25.9.2025.

Lähde: Poliisi.fi

Mies lähetti entiselle puolisolleen tappouhkauksia – vangittiin lähestymiskiellon rikkomisesta

NordenBladet — Epäilty vangittiin maanantaina 8. syyskuuta. Poliisi epäilee, että hän rikkoi lähestymiskieltoa viisi kertaa alle kahden viikon sisällä lähestymiskiellon määräämisestä.Lähestymiskiellon rikkominen voi tapahtua esimerkiksi kasvotusten tai puhelimitse.

Lähde: Poliisi.fi

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa tiistaina tapahtunutta vahingontekotapausta, jossa nuorten epäillään tyhjentäneen autojen päälle useita vaahtosammuttimia Fatabuurinkadulla sijaitsevassa parkkihallissa.Poliisi hälytettiin tiistai-iltana hieman ennen kello 23 Fatabuurinkadulle, jossa hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan nuoret tyhjensivät vaahtosammuttimia autojen päälle parkkihallissa.Monikerroksisen parkkihallin jokaisessa kerroksessa oli tyhjennetty useampi vaahtosammutin, ja kymmenet autot olivat kauttaaltaan tai osin sammutusvaahdossa.Poliisipartiot ottivat tapahtumapaikalta kiinni kolme 16–17-vuotiasta teosta epäiltyä.Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus vahingonteosta. Poliisi kehottaa kaikkia vahingoitettujen autojen omistajia tai haltijoita, joilla on asiassa vaatimuksia, tekemään asiasta sähköisen rikosilmoituksen osoitteessa asiointi.poliisi.fi tai henkilökohtaisesti lähimmällä poliisiasemalla. 

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla Turussa

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi sairaalahoitoon usean henkilön välisen tappelun päätteeksi

NordenBladet — Usean henkilön välisessä tappelun päätteeksi kaksi henkilöä joutui sairaalahoitoon Muoniossa sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi on ottanut kiinni epäillyn tekijän.Varhain sunnuntaiyönä 7.9. Muoniossa syntyi useamman henkilön välinen yhteenotto. Sen yhteydessä on käytetty teräasetta ja kaksi henkilöä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi kiinniotti epäillyn tekijän saman yön aikana.Poliisi tutkii tapahtumakokonaisuutta tällä hetkellä tapon yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelynä. Nimikkeet saattavat muuttua tutkinnan edetessä. Tutkinta on kesken, eikä poliisi tiedota toistaiseksi enempää. 

Kaksi sairaalahoitoon usean henkilön välisen tappelun päätteeksi

Lähde: Poliisi.fi

Koko Suomen tavoittaneet poliisin oppitunnit jatkuvat

NordenBladet — Poliisin valtakunnalliset online-oppitunnit saavat jatkoa. Syys-lokakuun taitteessa poliisin Koulu25-ryhmä pitää jälleen oppitunteja kaikille Suomen ala- ja yläkoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille. Syksyn oppitunneilla aiheena on muassa sosiaalisen median vaarat.Maaliskuussa poliisin online-oppitunneille osallistui livenä Poliisitubessa yli 255 000 lasta ja nuorta yhteensä yli 1 500 eri koulusta ja oppilaitoksesta. Osallistujia oli Ahvenanmaalta aina Utsjoelle asti.Opettajien oppitunneista antama palaute oli erinomaisen hyvää, mutta syksyn oppitunteja on parannettu yhä. Saadun palautteen ansiosta etenkin vuorovaikutteisuutta on pyritty lisäämään.Syksyn online-oppitunneista on toimitettu kutsut kouluille. Tunnit pidetään viikolla 40, 29.9.–2.10.2025.Nykyaikaisten online-oppituntien ansiosta kaikilla koululaisilla ja opiskelijoilla ympäri Suomea on tasapuolinen ja yhdenvertainen mahdollisuus osallistua poliisin laillisuuskasvatukseen.– Syksyn oppitunneilla opitaan tunnistamaan mikä on rikos sekä puhutaan ikätasoisesti muun muassa sosiaalisen median vaaroista, koskemattomuudesta ja seksuaalirikoksista, kertoo Koulu25-ryhmään kuuluva vanhempi konstaapeli Jonna Finell Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Kahdeksan uutta oppituntiaSyksyn oppitunteja on yhteensä kahdeksan. Ne on tarkoitettu kaikille suomalaisille 7–19-vuotiaille aina ykkösluokasta toisen asteen päätösluokkiin saakka – suomeksi ja ruotsiksi. Tunneille on tarkoitus osallistua kouluissa.Oppitunnit pidetään livenä YouTubessa poliisin Poliisitube-kanavalla, missä ne myös myöhemmin ovat katsottavissa tallenteina. Online-oppituntien suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen Koulu25-ryhmä. Valtakunnallinen ryhmä perustettiin sisäministeriön koulupoliisitoimintaan myöntämän lisärahoituksen myötä tämän vuoden alussa.Luottamus kasvaaOppituntien lisäksi ryhmä tekee tunteihin liittyvää tukimateriaalia koulujen hyödynnettäväksi sekä tuottaa aktiivisesti lapsille ja nuorille suunnattua sisältöä poliisin sosiaalisen median kanaviin. Ryhmän tänä vuonna julkaisemat Instagram-reelsit ja TikTokit ovat saaneet yhteensä jo 42 miljoonaa näyttökertaa. Julkaisut liittyvät ajankohtaisiin asioihin, ilmiöihin ja trendeihin. – Tuottamamme sisällön on tarkoitus olla mukaansatempaavaa sekä samaan aikaan informatiivista, sillä julkaisut ovat tärkeä osa rikoksentorjuntaa. Samalla rakennamme niiden välityksellä luottamusta poliisia kohtaan ja vahvistamme nuorten turvallisuuden tunnetta, sometyön tavoitteita kuvailee vanhempi konstaapeli Daniel Kalejaiye Koulu25-ryhmästä.Kun poliisi näkyy somessa, myös poliisin kohtaaminen kadulla ja kasvotusten on helpompaa. – Uskon, että oppituntien sekä samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa vahvistetun läsnäolon myötä poliisista tulee helpommin lähestyttävä. Tavoitteemme on, että nuorten olisi entistä helpompi ottaa yhteyttä poliisin, pyytää apua tai asioida poliisin kanssa, pohtii Koulu25-ryhmää luotsaava komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Tietoa ryhmän jäsenistä ja online-oppitunneista löydät poliisin verkkosivuilta.

Koko Suomen tavoittaneet poliisin oppitunnit jatkuvat

Lähde: Poliisi.fi

Lapsen loukkaantumiseen johtaneen liikenneonnettomuuden esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Kemissä keväällä lapsen loukkaantumiseen johtaneen liikenneonnettomuuden poliisin esitutkinta on valmistunut. Asia eteni syyttäjälle liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lapsen loukkaantumiseen johtaneen liikenneonnettomuuden esitutkinta on valmistunut

Lähde: Poliisi.fi

Murtoja Lohjalla, pahoinpitely Vihdissä ja skuuttiepäselvyyksiä Espoossa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää viikonvaihteen erillisiä murtotapauksia lohjalaisiin myymälöihin. Vihdissä mies uhkasi taloyhtiön asukkaita vasaralla ja on nyt epäiltynä muun muassa pahoinpitelystä. Espoossa havaittiin lähes 100 km/h kulkeva sähköpotkulauta, joka edustaa laajempaa liikenneongelmaa. Lähestyvien syyslomien myötä muistutamme viikkotiedotteessa myös matkustusasiakirjojen uusimisesta.Murtovarkaat liikkeellä eri tapauksissa LohjallaLauantain ja sunnuntain välisenä yönä 7.9. noin kello 4.30 lohjalaisesta ruokakaupasta lähti murtohälytys. Kun poliisi sai tiedon ja partio saapui paikalle, havaittiin lasi-ikkunassa suuri reikä. Vaikutti siltä, että lasi oli rikottu tiilellä ja rikotusta ikkunasta oli menty myymälään sisään. Myös muita laseja lähistöllä oli ilmeisesti yritetty rikkoa. Tapausta tutkitaan varkautena.Toisessa tapauksessa, maanantain ja sunnuntain välisenä yönä 8.9. lohjalaisen myymälän hälytysjärjestelmästä havaittiin, että paikalle kuulumattomia liikkuu myymälän sisällä laukkujen kanssa.Minuutteja hätäkeskusilmoituksen jälkeen paikalle saapui useita poliisin partioita, jotka havaitsivat kahden miehen juoksevan läheiseen metsään. Myöhemmin paikalle saapunut koirapartio lähti heidän peräänsä. Tekijät jäivät toistaiseksi kateisiin, mutta poliisikoiran avulla löydettiin muun muassa välineistöä, jonka poliisi uskoo epäiltyjen jättäneen metsään.Myymälän ulkoseinään oli tehty kaksi reikää ja sisällä oli tehty vahinkoa. Tiloista, myymälän perältä löytyi laukkuja, joihin tekijät olivat pakanneet lukuisia tuotteita, joiden arvo liikkuu arviolta useissa kymmenissä tuhansissa euroissa. Poliisi tutkii tapausta törkeän varkauden yrityksenä.Tarkista matkustusasiakirjat ennen syyslomiaJos luvassa on syyslomamatka, on viimeistään nyt oikea aika tarkistaa passin tai henkilökortin voimassaoloaika. Mikäli uusi passi tai henkilökortti on tarpeen, käy passikuvassa ja laita sen jälkeen sähköinen hakemus vireille vaikka heti sekä varaa asiointiaika ennakoiden pitemmänkin ajan päähän. Palvelu kertoo, mikäli käynti poliisiasemalla on tarpeen.Ota asemalla käydessäsi mukaan aiempi henkilöllisyystodistus, sillä tämä nopeuttaa tunnistautumista. Todistuksesta on hyötyä siinäkin tapauksessa, että se on jo vanhentunut.Sen sijaan vanhasta passikuvasta ei ole hyötyä. Varmista siis, että käytössäsi on maksimissaan kuusi kuukautta vanha passikuva.- Muista myös, että voit asioida millä poliisiasemalla tahansa. Espoon pääpoliisiaseman lisäksi onkin hyvä tarkistaa vapaat ajat myös Lohjan ja Raaseporin poliisiasemille, mikäli niille kulkeminen on mahdollista. Lisäksi lupapalveluita tarjotaan Kirkkonummella maanantaisin ja torstaisin, kertoo lupaesimies Piia Näsänen.Epäilty laiton uhkaus ja pahoinpitely vasaralla VihdissäLauantai-iltapäivänä 6.9. hätäkeskukseen tuli Vihdistä ilmoitus, jonka mukaan mies riehuu vasara kädessä taloyhtiön pihalla. Alkutietojen mukaan mies oli osunut ainakin yhteen taloyhtiön asukkaaseen vasaralla ja hakannut yhden asunnon ulko-ovea.Paikalle saapui poliisipartio, joka havaitsikin miehen piha-alueella. Partio otti miehen kiinni rikoksesta epäiltynä ja puhutti asukkaita.Tämän hetken tietojen mukaan tilanne oli alkanut siten, että mies oli hakannut huoneiston ovea ulkopuolelta vasaralla. Kun eräs asukkaista tuli pyytämään tätä lopettamaan, oli epäilty mies lähestynyt häntä vasaran kanssa. Epäilty oli huitaissut asukasta vasaralla ja potkaissut asukasta polven alueelle.Asukkaan peräännyttyä asuntoonsa oli epäilty hetkeä myöhemmin huudellut uhkauksia toiselle asukkaalle piha-alueella. Toiminta oli jatkunut siihen asti, kun poliisi saapui paikalle.Mies otettiin kiinni Lohjan poliisivankilaan ja tapausta tutkitaan pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja vahingontekona.Skuutti kiihtyi lähes sataseen – esimerkki laajemmasta ongelmastaEspoossa todettiin 8.9. poikkeuksellisen kova nopeus sähköpotkulaudalle. Sallittu nopeus olisi ollut 25 km/h, mutta poliisin koeajamana nopeus oli lähes 100 km/h. Kyseinen potkulauta rinnastetaan valvonnassa moottoripyörään, johon vaadittaisiin muun muassa A-luokan ajo-oikeus, rekisteröinti ja vakuutus.- Tapaus on kuitenkin vain jäävuoren huippu ja kertoo yleisemmin tällä hetkellä nousevasta liikenneturvallisuushaasteesta, toteaa komisario Hannu Kontola.Kyse on erilaisten kevyiden sähköajoneuvojen nopeuksista ja niiden hankkimisesta tiellä ajattaviksi. Nykyään kaupoista voi tilata jo valmiiksi esimerkiksi 70 km/h kulkevan, rekisteröimättömän sähköpotkulaudan.- Virheellisenä kuvitelmana tuntuu olevan esimerkiksi se, että liikenteessä saisi ajaa laillisesti käyttämällä ainoastaan laitteen pienintä tehoasetusta ja se, että laitetta ei tarvitsisi rekisteröidä, mikäli sitä kuljettaa ainoastaan hiljaisella nopeudella. Näin ei kuitenkaan ole, ja kyseisen laitteen käyttäminen tieliikenteessä on kielletty, kertoo Kontola.

Lähde: Poliisi.fi

Useita asuntomurtoja Mäntsälässä – poliisi tutkii

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana seitsemää asuntomurtoa sisältävä asuntomurtosarja. Kaikki asuntomurrot ovat tapahtuneet Mäntsälän keskustan alueella tämän vuoden heinä-elokuun vaihteessa. Asuntomurrot ovat kohdistuneet omakotitaloihin.-Itä-Uudenmaan poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkimustulostensa avulla. Tutkittavana olevat rikokset sarjoittuvat toisiinsa jalkineenjäljillä, tekotavalla sekä tapahtuma-ajalla- ja paikalla. Asunnoista on anastettu muun muassa koruja, mitaleita, televisio ja muuta elektroniikkaa sekä käteistä rahaa, kertoo tapausten tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.Epäilty saatiin kiinniotettua torstaina 4.9.2025 Lahdesta. Kiinnioton yhteydessä epäillyn majapaikkana toimineeseen hylättyyn taloon tehtiin kiinnioton jälkeen etsintä. Etsinnällä epäillyn majapaikasta takavarikoitiin muun muassa reppu, joka sisälsi erilaisia murtautumisvälineitä, kuten sorkkaraudan, kulmahiomakoneen teriä sekä muita murtautumiseen soveltuvia työkaluja.-Poliisi esitti epäiltyä vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa maanantaina 8.9.2025, jonka päätteeksi epäilty vangittiin todennäköisin syin epäiltynä seitsemästä törkeästä varkaudesta, Jämsä jatkaa.Asuntomurtosarjan esitutkinta on vielä kesken ja sitä jatketaan. Epäilty on ensimmäisissä kuulusteluissa toistaiseksi kiistänyt häneen kohdistuvat rikosepäilyt. 

Useita asuntomurtoja Mäntsälässä – poliisi tutkii

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisilaitoksen tiistain tapahtumia

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen alueella vietettiin kohtuullisen rauhallista ja sateista tiistaita sekä keskiviikon vastaista yötä.Hieman kello 21.30 jälkeen Merijärvellä ilmoitettiin iäkkäästä marjastajasta, joka ei ollut palannut kotiinsa. Etsintöihin osallistui useampi poliisipartio sekä poliisikoiria. Muutamien tuntien etsintöjen jälkeen sivullinen ohikulkija oli tehnyt havainnon miehestä, joka käveli tietä pitkin. Mies kertoi kuulleensa ja nähneensä poliisin hälytysvalot ja -äänet, ja lähteneensä suunnistamaan niiden suuntaan. Oulussa autoilija törmäsi pyöräilijään Lintulammentien ja Joutsentien risteyksessä hieman ennen klo 22. Paikan päälle menneelle poliisipartiolle selvisi, että ajoneuvon kuljettaja oli kiertoliittymästä poistuessaan jättänyt väistämättä suojatietä kulkeneen pyöräilijän. Auton kuljettajan epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi syyllistyneen myös rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Oulun poliisilaitoksen tiistain tapahtumia

Lähde: Poliisi.fi