Virroilla 2 menehtynyttä liikenneonnettomuudessa

NordenBladet — Torisevantiellä, Virroilla menehtynyt kaksi henkilöäHätäkeskus on saanut n 04.40 puhelimen lähettämän automaattihälytyksen liikenneonnettomuudesta. Tapahtumapaikka on pystytty paikantamaan 05.20 aikaan, jonka jälkeen voitiin todeta liikenneonnettomuudessa menehtyneen kaksi henkilöä. Alustavien tietojen mukaan auto on tullut Virtojen suunnasta etelään. Kuljettaja on menettänyt, Hauhuuntien risteyksen jälkeen, ajoneuvon hallinnan ja törmännyt tien vasemmalla puolella oleviin puihin. Autossa olleet mies ja nainen ovat menehtyneet tapahtumapaikalle.Tapahtuma-aikaan on tie on ollut kuiva, eikä asiassa ole syytä epäillä kelin vakuttaneen tieltäsuistumiseen. Poliisi jatkaa asian selvittämistä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuoleman tuottamisena sekä kahtena kuolemansyyn selvittämisenä. Polisii ei tiedota asiasta tämän jälkeen

Virroilla 2 menehtynyttä liikenneonnettomuudessa

Lähde: Poliisi.fi

Viikonloppu alkoi Oulun poliisilaitoksen toiminta-alueella

NordenBladet — Tavanomaisia tehtäviä oli laidasta laitaan.Perjantai-ilta ja sitä seurannut yö ei tarjonnut poliisityön kannalta mitään erikoista. Oulun poliisilaitoksen 38 kunnan alueella oli reilu parikymmentä kotihälytystä, lukuisia liikenneaiheisia tehtäviä, erilaisia virka-aputehtäviä esimerkiksi terveys- ja sosiaaliviranomaisille, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseen liittyviä tehtäviä, vahingontekoja sekä näpistys- ja varkausrikoksiin liittyviä tehtäviä.

Viikonloppu alkoi Oulun poliisilaitoksen toiminta-alueella

Lähde: Poliisi.fi

Hälytysajossa ollut poliisiauto ja henkilöauto kolaroivat Seinäjoella

NordenBladet — Liikenneonnettomuus tapahtui perjantaina 17. lokakuuta 2025 hieman viiden jälkeen iltapäivällä.Matkalla poliisitehtävälle ollut Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisiauto ja henkilöauto kolaroivat perjantaina 17. lokakuuta viiden jälkeen iltapäivällä Seinäjoella Keponkadulla.Alustavan tiedon mukaan kummassakaan ajoneuvossa olleet henkilöt eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Hälytysajossa ollut poliisiauto ja henkilöauto kolaroivat Seinäjoella

Lähde: Poliisi.fi

Yksi kuoli liikenneonnettomuudessa Lapualla

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen traktorin ja henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta perjantaina 17. lokakuuta kello 16.52.Traktori ja henkilöauto kolaroivat Lapualla Siiriläntien ja Arorannantien risteyksessä perjantaina 17. lokakuuta. Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kaksi henkilöä, joista toinen loukkaantui onnettomuudessa ja on viety saamaan hoitoa sairaalaan. Traktorissa matkusti vain sen kuljettaja, joka menehtyi liikenneonnettomuuden seurauksena.Poliisi on tapahtumapaikalla ja selvittää onnettomuuteen johtaneita tapahtumia.

Yksi kuoli liikenneonnettomuudessa Lapualla

Lähde: Poliisi.fi

Outokummussa henkilöauton ja jalankulkijan välinen liikenneonnettomuus 

NordenBladet — Suojatietä ylittämässä ollut jalankulkija jäi henkilöauton alle OutokummussaOutokummussa Polvijärventien ja Louhelankadun risteyksessä sattui perjantaina klo 14 jälkeen henkilöauton ja jalankulkijan välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauto oli tullut Polvijärventietä Outokummun suuntaan ja törmännyt kulkusuunnassaan vasemmalta tulleeseen suojatietä ylittävään jalankulkijaan. Jalankulkija loukkaantui onnettomuudessa vakavasti ja hänet toimitettiin hoidettavaksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Osalliset ovat paikallisia.Tapahtumapaikalla on 40 km/h nopeusrajoitus. Henkilöauton kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä vamman tuottamuksesta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. 

Outokummussa henkilöauton ja jalankulkijan välinen liikenneonnettomuus 

Lähde: Poliisi.fi

Espoossa kateissa 18-vuotias nainen, jolla Downin syndrooma

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja kateissa olevasta 18-vuotiaasta naisesta, jolla Downin syndrooma.Kateissa oleva on lähtenyt liikkeelle tänään päivällä Espoon Soukasta. Tuntomerkit: vaaleanpunainen takki, vaaleanpunainen pipo, mustat paksut letit ja otsatukka. Kuva liitteenä. Havainnoista soitto 112!

Espoossa kateissa 18-vuotias nainen, jolla Downin syndrooma

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla ja pelastuslaitoksella tehtävä Jyväskylässä Palanderinkadulla

NordenBladet — Poliisi sai hälytyksen keskiviikkona 17.10.2025 kello 14:15 tulipalosta Palanderinkadulla. Paikalle hälytettiin useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä.

Poliisilla ja pelastuslaitoksella tehtävä Jyväskylässä Palanderinkadulla

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin poliisi pyytää havaintoja kadonneesta miehestä

NordenBladet — Helsingin poliisi kaipaa tietoja kadonneen henkilön liikkeistä.Edellinen havainto kadonneesta on Helsingin Töölöstä aamuyöltä 16. lokakuuta 2025. Kadonnut liikkuu todennäköisesti pääkaupunkiseudulla.Kadonnut on noin 175 senttimetriä pitkä ja vartaloltaan tukeva. Hänellä on päällään mahdollisesti punaruskea takki, beiget housut, henkselit, musta huppari, lippalakki ja mustat Vans-merkkiset kengät. Kadonneella on sänkiparta ja lyhyehkö tukka.Poliisi ei epäile, että katoamiseen liittyisi rikosta.Kiireettömät tiedot miehestä pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse kadonneet.helsinki@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 562 5433. Numeroon voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Akuutit havainnot miehen liikkeistä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

Helsingin poliisi pyytää havaintoja kadonneesta miehestä

Lähde: Poliisi.fi

Porvoon keskiviikkoiseen ampumiseen epäilty vangittu

NordenBladet — Porvoon Kevätkummussa keskiviikkona 15.10.2025. aamulla tapahtuneen henkirikoksen tutkinta etenee. Tapausta tutkitaan poliisissa tappona.-Tapaukseen liittyvät henkilöt on saatu kuulusteltua ja meillä on hyvä käsitys kerrostaloasunnossa tapahtuneiden asioiden kulusta. Kuulusteluissa on selvinnyt, että epäiltyä tekoa edelsi uhrin ja epäillyn välinen riitatilanne, mikä päättyi kohtalokkain seurauksin, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.-Poliisi esitti tänään iltapäivällä epäiltyä vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Epäilty, noin viisikymppinen mies, vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta, Jämsä jatkaa. 

Porvoon keskiviikkoiseen ampumiseen epäilty vangittu

Lähde: Poliisi.fi

Vantaan Tammistosta lähtenyt takaa-ajo päättyi Honkanummelle

NordenBladet — Poliisin partioilla oli hetki sitten käynnissä takaa-ajotehtävä, joka alkoi Vantaan Tammistosta ja päättyi Helsingin kautta poliisin piikkimattoon Vantaan Honkanummen hautausmaalle.Takaa-ajotilanteeseen osallistui useita Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitoksen partiota.Kyseessä oli partion liikenteestä havaitsema anastetuksi ilmoitettu pakettiauto. Takaa-ajo lähti Vantaan Tammistosta, josta se jatkui Kehä I:tä pitkin Malmille ja sieltä takaisin Vantaalle monimutkaista reittiä. Kuljettaja ajoi pakomatkansa aikana muun muassa useita kertoja pitkin kevyeen liikenteen väyliä sekä vastaantulevan liikenteen kaistoja.Kuljettaja käytti pakomatkan aikana huomattavaa ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita. Takaa-ajo tapahtui keskellä kirkasta päivää, jolloin liikkeellä oli paljon muita ajoneuvoja sekä jalankulkijoita.Takaa-ajotilanteessa myös ainakin yhteen poliisin ajoneuvoon tuli vaurioita. Tapaus siirtyy nyt poliisin tutkintaan ja asiasta ei ole tällä hetkellä muuta tiedotettavaa. Kuljettajan epäillään syyllistyneen ainakin varkauteen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

Vantaan Tammistosta lähtenyt takaa-ajo päättyi Honkanummelle

Lähde: Poliisi.fi