NordenBladet — Poliisipartio pysäytti 13.1.2020 kello 13.30 Turussa Kristiinankadulla henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Kuljettaja oli viimeisen vuoden aikana jäänyt kuusi aiempaa kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Asiaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Poliisipartio pysäytti 13.1.2020 kello 15.55 Turussa Pläkkisepänkadulla henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille, eikä kuljettajalla ollut ajokorttia. Kuljettaja oli viimeisen vuoden aikana jäänyt kolme aiempaa kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksena.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali arkivuorokausi. Tehtäviä oli alueella 152, joista yövuoron partiot hoitivat 48 tehtävää. Vuorokauden tehtävät liittyivät lähinnä liikenteeseen ja varkausrikoksiin.
Lahti. Partio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantaina iltapäivällä mahdollisesta rattijuoposta tiellä 140. Partio tapasi ilmoituksessa mainitun auton Pyhäntaassa. Autoa kuljetti 36-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Hänet vietiin verikokeeseen veren alkoholipitoisuuden toteamiseksi.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahti. Näpistelijä sai kymmen anastusrikosta täyteen maanantaina Aleksanterinkadun tavaratalossa. 23-vuotias nainen oli mennyt tavaratalossa hajuvesihyllylle ja hän oli ottanut hyllystä 74 euron arvoisen hajuvesipullon. Nainen ei maksanut tuotetta vaan poistui liikkeestä maksamatta sitä. Vartija otti näpistelijän kiinni.
Hämeenlinna. Remontissa olevaan grilli-kahvilaan oli murtauduttu Ruutikellarintiellä maanantaiyön aikana oven lasi rikkomalla. Rakennuksen sisältä oli anastettu ainakin työkaluja.
Poliisi tutkii asiaa varkautena.
14.01.2020 klo 09.15Lounais-Suomi
Marttilassa Vt10:llä tapahtui eilen 13.1.2020 klo 20.43 liikenneonnettomuus, jossa traktorin kuljettaja menehtyi. Ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltiä rullina, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan. Onnettomuus tapahtui Turkuun päin menevällä kaistalla.
Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ehtinyt tehdä pienen väistöliikkeen, mutta ei ollut pystynyt estämään törmäystä. Traktorin kuljettaja oli törmäyksen voimasta lentänyt traktorista ulos ja menehtyi tapahtumapaikalle. Yhdistelmän kuljettaja ei jostain syystä ollut havainnut ajoissa edellä ajavaa traktoria. Kuljettajaa ei vielä ole päästy kuulustelemaan tarkemmin. Alkoholilla ei tämän hetkisen tiedon mukaan epäillä olevan osuutta asiaan.
Onnettomuudessa menehtyi vuonna -72 syntynyt mies Loimaan seutukuntalainen mies.
NordenBladet — Poliisi etsii Kuopiolaisesta hoitolaitoksesta kateissa olevaa 60 -vuotiasta miestä. Kuvassa olevasta miehestä on viimeiset havainnot tältä aamulta noin klo 9:00 aikaan.Kateissa oleva mies on vartalotyypiltään normaali, pituudeltaan 170 – 180 senttiä, hänellä on harmaat hiukset, silmälasit ja yllään sinertävä toppatakki sekä tummat housut.Kaikki havainnot miehestä tulee ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen numeroon 112.
Kuopiossa_kateissa_oleva_mies_13.1.2020png, 122,2 kB
NordenBladet — Kouvolassa 12.1.2020 paikkakuntalainen 64-vuotias mies kuljetti pakettiautoa juopuneena Kuusaantiellä noin kello 15.00. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton ja tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Pakettiauton kuljettaja puhalsi alkometriin 0.90mg/l ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti jäi poliisin haltuun.
Iitissä VT12 13.1.2020 noin kello 01.00 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton tarkastusta varten. Poliisipartion huomattuaan pakettiauton kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja pakeni partiota. Mies ajoi mm Kymiringin rampeilla ja ajon aikana törmäsi liikennemerkkiin kaataen sen, miehen epäillään käyttäneen huomattavaa ylinopeutta 100km/h alueella. Lyhyen takaa-ajon jälkeen mies jalkautui ja partio juoksi epäillyn kiinni maasto-olosuhteissa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Henkilövahingoilta vältyttiin.
13.01.2020 klo 16.09Häme
Hämeen poliisilaitoksen hallinto- ja esikuntapalvelut -linjan apulaispoliisipäälliköksi on nimitetty oikeustieteen kandidaatti, EMBA, varatuomari Heidi Nuoritalo. Nuoritalo siirtyy Hämeeseen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen poliisilakimiehen tehtävästä. Hän aloittaa apulaispoliisipäällikkönä 1.2.2020. Apulaispoliisipäällikön virka on määräaikainen ja päättyy 31.5.2020. Tehtävään oli kaikkiaan 16 hakijaa.
Kuva: eOppiva
Heidi Nuoritalojpg, 295,3 kB
13.01.2020 klo 15.17Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos pyysi perjantaina 10.1. havaintoja Oittaan Angry Birds -puiston törkeään vahingontekoon liittyen. Vahingonteon ajankohdaksi on saatujen vihjeiden perusteella varmistunut 1.1. klo 17 – 2.1. klo 10.15 välinen aika.
Poliisi kiittää tähän asti saaduista hyvistä havainnoista, mutta pyytää edelleen ilmoittamaan aiheeseen liittyvistä havainnoista sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 413 031.
NordenBladet — 20- vuotias nuori kajaanilaisnainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan Kajaanin Sokajärventiellä, sillä seurauksella että auto ajautui liikenteenjakajaan ja törmäsi valopylvääseen. Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Valopylväs sekä auto vaurioituivat. Alkoholilla ei ollut osuutta maanantaina ennen kahdeksaa sattuneeseen ulosajoon.
NordenBladet — Oulun käräjäoikeus vangitsi tänään 13.1.2020 kalajokiset 35- vuotiaan miehen ja 34- vuotiaan naisen todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Syytteennoston määräpäiväksi käräjäoikeus määräsi 16.4.2020.
Vangitsemisvaatimuksen mukaan epäillyt olivat surmanneet yksissä tuumin pe 10.1.2020 illalla 62- vuotiaan naisen teräaseella. Uhri kuoli tapahtumapaikalla (kotonaan) saamiinsa vammoihin.
Uhri oli liikuntarajoitteinen ja lähes kyvytön puolustamaan itseään. Vangitsemisvaatimuksessa rikos on perusteltu murhaksi mm. teon raakuuden ja em. uhrin henkilökohtaisten olosuhteiden johdosta.
Tekijöiden epäillään olleen alkoholin ja mahdollisesti lääkkeiden/huumeiden vaikutuksen alaisia.
Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa paljasta, mitä epäillyt ovat itse rikosepäilystä kertoneet. Teon motiivia selvitetään.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Tutkinnanjohtaja
Rikosylikomisario Ilkka Piispanen
Ylivieskassa 13.1.2020
13.01.2020 klo 13.41Itä-Uusimaa
Vantaan Tikkurilassa sijaitseva poliisin rikosilmoitusten vastaanotto löytyy jatkossa Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeesta osoitteesta Rahtitie 1. Toimipiste on lyhyen kävelymatkan päässä Terminaali 1:stä, eli paikan päälle pääsee julkisilla liikennevälineillä – lähijunilla ja paikallisliikenteen linja-autoilla. Rahtitiellä on myös yksittäisiä parkkipaikkoja autolla paikan päälle saapuville.Asiakkaiden kannattaa ottaa huomioon, että rikosilmoitusten vastaanotto on eri rakennuksessa kuin pikapassien toimipiste, joka sijaitsee taasen osoitteessa Lentäjäntie 1 B.Rikosilmoitusten vastaanotto on sijainnut Vantaan osalta tähän saakka Kielotiellä Tikkurilassa. Kielotiellä sijaitsevat poliisin toiminnot ja henkilöstö siirtyvät kuitenkin portaittain väistötiloihin Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeeseen sisäilmaongelmien takia.– Kielotie 21:ssä tehdään tällä hetkellä ainoastaan asetarkastuksia ja nekin siirtyvät kevään aikana Rahtitien toimipisteeseen eli Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen, kertoo rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Vantaalaisten lupapalvelut sijaitsevat edelleen Tikkurilassa kauppakeskus Dixin rakennuksessa osoitteessa Ratatie 11 C. Pikapasseja taas voi hakea edelleen entiseen tapaan lentoasemalla osoitteessa Lentäjäntie 1 B (4. krs). Rikosilmoituksen kirjaamisen tai passin hakemisen osalta kätevintä on tehdä ne netin kautta osoitteessa www.poliisi.fi.– Paitsi että rikosilmoitus on kätevintä tehdä netissä, voi rikosilmoituksen tehdä muissakin toimipisteissä kuin oman kunnan toimipisteessä. Kannattaa katsoa kartalta mikä toimipiste on mahdollisesti itseä lähimpänä, Eronen muistuttaa.Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on 15 kuntaa. Itä-Uudellamaalla rikosilmoitusten vastaanotto löytyy yhteensä kuudelta paikkakunnalta: Vantaalta, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Loviisasta Nurmijärveltä ja Porvoosta. Poliisiasemien tarkemmat yhteystiedot löytyvät nettisivulta www.poliisi.fi.