Loimaalla yöllä 18.8. epäilty törkeä ryöstö ja vapaudenriisto

NordenBladet —

18.08.2020 klo 10.51Lounais-Suomi
Loimaan poliisipartio sai 18.8. klo 03.29 aikaan ilmoituksen, että mieshenkilö oli ryöstetty aseella uhaten Loimaan keskustassa ja pakotettu tämän jälkeen ryöstäjien mukaan.
Kaksi ulkopaikkakuntalaista nuorta miestä oli ollut viettämässä iltaa Loimaan keskustassa baarissa. Baarissa he olivat tehneet tuttavuutta heille entuudestaan tuntemattoman kolmen hengen seurueen kanssa. Ilmeisesti jo baarissa seurueille oli tullut riitaa. Baarista oli kuitenkin poistuttu yhtä matkaa.
Ulkona yksi kolmen hengen seurueeseen kuuluneista miehistä oli ottanut esille aseen ja sillä uhaten pakottanut toisen ulkopaikkakuntalaisista luovuttamaan lompakossaan olevat käteisvarat. Toinen ulkopaikkakuntalaisista oli pakotettu aseella uhaten ottoautomaatille. Automaatille pakotettu oli ollut kateissa useamman tunnin, ennen kuin oli ilmestynyt hotellille takaisin. Hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia tapahtumista. Häntä oli vammoista päätellen pahoinpidelty astaloa käyttäen.
Epäillyt ovat toistaiseksi kateissa.
Poliisi tutkii asiaa nimikkeillä törkeä ryöstä ja vapaudenriisto
Tilanteesta ei ainakaan tämän hetkisen tiedon mukaan ole aiheutunut vaaraa sivullisille.
Esitutkinnan ollessa alkuvaiheessa ja tapahtumien kulkua osallisia vasta selvitellään, ei poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauto paloi Oulun Allitiellä

NordenBladet — Oulun poliisin partiot saivat maanantaina 17.8. hieman ennen klo 23:a tehtävän Oulun Allitielle, missä ilmoituksen mukaan palaa henkilöauto.
Pelastuslaitos oli jo sammuttanut palon poliisipartioiden saapuessa paikalle.
Poliisipartioiden tapahtumapaikalla saamien tietojen perusteella paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Tapahtumapaikalta oli sivullisten kertoman mukaan poistunut henkilö, jolla epäillään olevan osuutta palon syttymiseen.
Poliisi tutkii tapahtunutta tässä vaiheessa vahingontekona.

Lähde: Poliisi.fi

Inarilais nuoret kaahasivat korttinsa hyllylle

NordenBladet — Lapin poliisilaitoksen partiot valvoivat liikennettä Ylä-lapin alueella perjantaista maanantaihin. Valvonnassa paljastui huomattava määrä erilaisia liikennerikkomuksia. Partiot kirjoittivat yhteensä 112 sakkoa ja liikennevihemaksua. Suurin osa rikkomuksista oli ylinopeuksia.Lisäksi tavattiin katsastamattomia ja epäkuntoisia ajoneuvoja. Valvonnassa todettiin myös useita suuria ylikuormia henkilöautojen perässä olevissa venekuljetuksissa. Useissa perävaunu kuljetuksissa kuljettajalla ei riittänyt ajo-oikeus kyseisen yhdistelmän kuljettamiseen. Viisi kuljettajaa määrättiin ajokieltoon suurten ylinopeuksien vuoksi . Kahta kuljetajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmea kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Erityisesti poliisin huomio kiinnittyi näihin törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin. Molemmissa tapauksissa kuljettajana oli 17-vuotias nuorimies. Toinen ajoi 100 km/h nopeusrajoitusalueella 160 km/h ja toinen 80 km/h nopeusrajoitusalueella 142 km/h. Molemmat ovat saaneet ajokortin ikäpoikkeusluvalla. Toinen nuori kuljettaja oli saanut ajokortin kolme päivää ennen tapahtumaa ja toinen nuori oli saanut ajokortin vasta takaisin edellisen ajokiellon jälkeen.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii riitatilannetta ja epäiltyä ampuma-aseen käyttöä Espoon Siikajärvellä

NordenBladet —

17.08.2020 klo 19.33Länsi-Uusimaa
Poliisi sai kello 16:40 aikaan maanantai-iltana ilmoituksen kovaäänisestä riitelystä ja mahdollisesta aseella ammutusta laukauksesta Espoon Siikajärvellä.
Tapahtumapaikalle meni 20 poliisia poliisikoirineen selvittämään tilannetta. Käytössä oli myös panssariajoneuvoja.
Poliisi suoritti etsintää rakennuksissa ja maastossa. Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä tapahtumaan liittyen.
Tapahtuneesta ei ole tällä hetkellä muuta tiedotettavaa.

Lähde: Poliisi.fi

Kajaanissa 14.8.2020 kadonnut 25-vuotias nainen löytynyt menehtynenä.

NordenBladet —

17.08.2020 klo 15.53Oulu
Kajaanissa perjantaina 14.8.2020 kadonnut 25-vuotias nainen on löydetty 17.8.2020 iltapäivällä menehtyneenä katoamispaikan lähimaastosta. Kajaanin poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä asiasta tiedoteta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Puukotus ravintolassa Malmilla – poliisi tutkii tapon yrityksenä

NordenBladet —

17.08.2020 klo 15.19Helsinki
Lucky Lady -ravintolassa Kirkkokylänteillä Malmilla tapahtui 14.8.2020 noin klo 04.00 puukotus. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan miestä oli puukotettu kaulaan.
Poliisi antoi uhrille ensiapua ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisi oikaisee somessa olleita vääriä tietoja siitä, että uhri olisi kuollut. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.
– Pian tapahtuman jälkeen poliisit ottivat ravintolan läheisyydestä kiinni mieshenkilön, jolla oli kiinniotettaessa kädessään verinen puukko, jolla puukotuksen epäillään tapahtuneen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Rainiala Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi tulee esittämään epäiltyä lähiaikoina vangittavaksi.

Lähde: Poliisi.fi

Varkaus Kajaanissa 13. – 15.8.2020

NordenBladet —

17.08.2020 klo 15.13Oulu
Kajaanissa Purolan kaupunginosassa Viilarinkadulla anastettiin omakotitalon pihalla olevasta henkilöautosta Tom Tom-merkkinen navigaattori, 3 kpl CD-levyjä, puhelinlaturi, tupakansytyttimen jakaja ja USP-adapteri. Mahdolliset havainnot teosta voi ilmoittaa numeroon 0295416520 tai sähköpostiin tutkinta.kainuu@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Vahingontekoja ja liikennerikoksia Kouvolassa

NordenBladet — Autoja vahingoitettu Kouvolan keskustassa 12. – 13.8.2020
Ainakin kahta pysäköitynä ollutta henkilöautoa vahingoitettiin keskiviikon 12.8. ja torstain 13.8. välisenä yönä Torikadulla, Kouvolan keskustassa. Jäljistä päätellen autojen päällä on kävelty.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai p. 050 4479 574.
Viikonlopun liikennerikoksia Kouvolassa
Poliisi tavoitti viikonlopun aikana Kouvolassa, Korialla ja Valkealassa yhteensä kahdeksan henkilöä, joita epäillään rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta.
Perjantaina ja lauantaina poliisi tapasi henkilöauton ja mopon kuljettajat, joita epäillään rattijuopumuksesta sekä kaksi pakettiauton kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena. Lisäksi lauantaina poliisi tavoitti kuljettajan, jonka epäillään ajaneen alkoholin sekä huumaavien aineiden alaisena ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Sunnuntai-illan sekä sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana poliisi tavoitti kolme henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettajista yhtä epäillään lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Yhdellä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen sunnuntaina aamuyöllä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Kouvolan Lehtomäessä ajamalla 112 km/h alueella, jossa on 60 km/h nopeusrajoitus.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii sunnuntaista Polvijärven väkivaltarikosta murhan yrityksenä

NordenBladet —

17.08.2020 klo 13.42Itä-Suomi
Poliisi sai sunnuntaina 16.8.2020 klo 17.58 ilmoituksen Polvijärvellä taajaman keskustasta yksityisasunnosta. Ilmoitustietojen mukaan asunnossa oli tapahtunut puukotus.
Tapahtumapaikalla ilmeni, että noin 60-vuotiasta naista oli lyöty useita kertoja teräaseella eri puolille kehoa. Nainen sai teossa hengenvaarallisia vammoja ja on sairaalahoidossa. Poliisin tiedon mukaan naisen tila on kriittinen.
Poliisi on eilen illalla ottanut Polvijärven taajamasta kiinni kaksi miestä asian selvittämiseksi. Toinen miehistä, noin 60-vuotias tavattiin kuljettamasta henkilöautoa. Toinen noin 50-vuotias mies otettiin kiinni tapahtumapaikan lähistöltä. Molemmat ovat tällä hetkellä pidätettynä.
Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä, koska tämän hetkisten tietojen perusteella tekotapa on ollut erityisen raaka ja julma. Lisäksi autolla liikkunutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tapahtumien yksityiskohtien selvittämistä jatketaan kuulustelujen ja puhutusten sekä teknisen rikospaikkatutkinnan keinoin.

Lähde: Poliisi.fi

Nuori nainen kadonnut Kajaanissa 14.8.2020

NordenBladet —
Kajaanissa etsitään edelleen perjantaina 14.8.2020 aamupäivällä kadonnutta 25-vuotiasta Sara Nissistä. Sara Nissisen havaittiin poistuneen 14.8.2020 kello 10.30 aikaan Nuottijärven taukopaikalta etelän suuntaan kävellen. Tämän jälkeen Sara Nissisestä ei laajoista etsinnöistä huolimatta ole saatu havaintoa.
Poliisin saamien tietojen mukaan Sara Nissinen on 160 cm pituinen, hentorakenteinen ja hänellä on ruskea lyhyt tukka. Katoamishetkellä Sara Nissisellä on ollut yllään todennäköisesti mustat vaatteet, päässään sininen päähine ja selässä on mahdollisesti ollut tumma reppu.
Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja ja mahdollisia tietoja liittyen Sara Nissiseen. Tiedot voi ilmoittaa asian tukijalle rikosylikonstaapeli Taneli Niemelle p. 0295464081 tai poliisin vihjepuhelimeen p. 0295416194.

Lähde: Poliisi.fi