NordenBladet — Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Iittalassa eilen kadonneesta 26-vuotiaasta miehestä, jonka tuntomerkit julkaistiin lauantaina tiedotteessa. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista hätänumeroon 112.
Riihimäki
Kolmekymppisen naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa Tienhaarantiellä huumaavan aineen vaikutuksen alaisena lauantaina aamupäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Forssa
Parikymppisen miehen epäillään kuljettaneen pakettiautoa Keitaankadulla alkoholin vaikutuksen alaisena aikaisin sunnuntain puolella. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hämeenlinna
Viisikymppisen miehen epäillään suistuneen ojaan henkilöautolla Tuittulantiellä alkoholin vaikutuksen alaisena aikaisin sunnuntaina aamulla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Lahti
Nuoren miehen epäillään kuljettaneen mopoa Liipolassa alkoholin vaikutuksen alaisena myöhään lauantaina illalla. Mopoilija oli kaatunut mopolla ajettuaan lenkkipolulla. Kuljettaja ei loukkaantunut. Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.
NordenBladet — Limingassa Raahentiellä poliisipartio pysäytti tarkastusta varten Limingasta kotoisin olevan noin 50-vuotiaan miehen kuljettaman auton. Puhalluskokeessa tulokseksi tuli 0.33 mg/l, joka promilleiksi muutettuna vastaa tulosta 0.66 promillea. Tämän perusteella asiasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta.
Miestä käytettiin verikokeessa lopullisen tuloksen varmistamiseksi ja hänet määrättiin ajokieltoon. Asian käsittely jatkuu, kun verikokeen tulokset ovat käytettävissä.
Oulun Martinniemessä lauantaina iltapäivällä kello 14 aikaan tapahtuneen lievän liikennevahingon selvittelyn yhteydessä pollisi tarkasti autoa kuljettaneen Oululaisen noin 60-vuotiaan miehen ajokunnon. Kävi ilmi, etä mies oli nauttinut alkoholia ennen ajoa.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin tasalukeman 2 promillea. Asian selvittämiseksi hänet käytettiin verikokeessa verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Poliisi kirjasti tapahtumasta rikosilmoituksen törkeästä rattijuopmuksesta.
Illalla kello 18.30 aikaan hätäkeskukselle tuli ilmoitus Nuottasaarentien ja Jääsalontien risteyksen lähellä keskikorokkeeseen törmänneestä autosta.
Paikalle mennyt poliisipartio puhallutti ulkomaalaisen 30-vuotiaan mieskuljettajan. Hän puhalsi 1.5 promillen lukemat. Paikalla kävi myös sairaankuljetuksen yksikkö, joka tarkasti miehen. Hän ei ollut loukkaantunut. Miehen käyttämä auto vaurioitui.
Mies otettiin säilöön asian selvittämiseksi perusteena törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Illalla hieman ennen kello 22 Ratamotien ja Hakkuritien risteyksessä Oulun Pateniemessä tapahtui henkilöauton ja kahden mopoilijan välinen liikenneonnettomuus.Tapahtuma-aikaan oli jo hämärää, jolla saattoi olla vaikutusta onnettomuuteen.
Auton ollessä kääntymässä Hakkuritielle olivat vastakkaisesta suunnasta tulleet mopoilijat törmänneet yhteen auton kanssa. Kaikki kolme osallista kuljetettiin sairaankuljetuksen toimesta OYS:aan hoidettavaksi. Poliisilla ei ole tietoja vammojen laadusta.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kello 23.15 aikaan Arkalassa suistui auto katolleen ojaan. Autossa oli yhteensä 5 nuorta. Sairaankuljetus tarkasti heidät kaiken varalta, heillä ei ollut mainittavia vammoja.
Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Miestä epäillään tämän lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Muhoksella, Muhostiellä hieman ennen klo 01 yöllä henkilöauto törmäsi liikneteenjakajaan. Auto oli poistunut paikalta, mutta poliisipartio löysi sen hetkistä myöhemmin. Auto oli kärsinyt vaurioita, mutta kuljettaja oli vahingoittumaton. Liikenteenjakajassa oli liikennemerkki vaurioitunut. Myös auto oli kärsinyt lievi vaurioita.
Kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies antoi huumausainepikatestissä positiivisen tuloksen. Hänet käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Oulun poliisilaitos
Johtokeskus
NordenBladet — HÄMEENLINNA
Poliisi etsii Iittalan alueella 26-vuotiasta miestä, joka on lähtenyt kotoaan alkuillasta. Miehen tuntomerkit: pituus 175 cm, hoikka vartalo, vaaleat lyhyet hiukset, harmaa takki, mustat verkkarit. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista hätänumeroon 112.
29.08.2020 klo 17.49Pohjanmaa
Alavudella keskiviikkona loukkaantunutta karhua ei ole löydetty. Karhua on aktiivisesti jäljestetty metsästäjien ja karhukoirien toimesta keskiviikosta lähtien Alavuden ja Virtain rajamailla. Viimeiset jälkihavainnot karhusta ovat Virtain puolelta. Karhu on tuolloin ollut isolla metsäalueella, eikä edelleenkään ole liikkunut asutuksen lähellä.
Usean päivän aikana suoritettujen jäljestysten aikana karhu on liikkunut useita kymmeniä kilometrejä. Karhun liikkumisen ja karhun pitkäaikaisessa jäljestyksessä tehtyjen havaintojen perusteella karhu ei mitä ilmeisimmin ole vakavasti loukkaantunut. Karhun aktiiviset laajamittaiset etsinnät lopetetaan toistaiseksi.
NordenBladet — Lahti
Perjantaina aamupäivällä Lahdenkadulla noin 45-vuotias mies kuljetti henkilöautoa kovalla ylinopeudella matkallaan keskustasta kohti Holmaa. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 106 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Yksin autossa ollut kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hämeenlinna
Perjantaina iltapäivällä Iittalassa henkilöauto ja polkupyörä kolaroivat. Henkilöautoa kuljettanut noin 80-vuotias mies oli ollut kääntymässä risteyksessä vasemmalle, kun vastakkaisesta suunnasta oli tullut noin 80-vuotias mies pyörätietä pitkin polkupyörällä. Auto törmäsi polkupyöräilijään suojatiellä. Aurinko oli häikäissyt autoilijaa eikä hän ollut havainnut polkupyöräilijää. Törmäyksessä loukkaantunut pyöräilijä vietiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
NordenBladet — Tavarajuna oli törmännyt karhuun Joensuu – Kontiomäki rataosuudella Joensuun Ukkolassa perjantai-iltana. Paikalle hälytetyt SRVA:n henkilöt löytäneet menehtyneen karhun radan varresta.
Autoilija oli törmännyt tielle tulleeseen hirveen Joensuun Reijolassa vt 6:lla perjantaina hieman ennen puoltayötä.. Onnettomuudessa ei henkilövahinkoja. Auto vaurioitui törmäyskohdastaan. Paikalle tullut poliisipartio oli lopettanut kituvan hirven.
Lauantaina aamyöllä oli hirvi jäänyt puutavara rekan alle Lieksassa Viensuuntiellä. Onnettomuudessa ei henkilövahinkoja. Rekan etuosaan lieviä vaurioita. Hirvi oli menehtynyt onnettomuuspaikalle.
NordenBladet — Pakettiautomallinen henkilöauto jäi Seinäjoelle matkalla olleen tavarajunan alle Ilmajoella Peuralan tasoristeyksessä. Onnettomuus tapahtui n. klo 15.37. Henkilöauto oli ajanut Kurikan suunnasta kohti Seinäjokea ja kääntynyt Kurikantieltä vasemmalle Kullaanmäentielle, tarkoituksenaan ylittää tasoristeys. Tasoristeys on vartioimaton. Alustavien tietojen mukaan auton kuljettaja ei ollut havainnut Kurikan suunasta kohti Seinäjokea kulkenutta tavarajunaa. Juna oli törmännyt tasoristeyksessä auton vasempaan etukulmaan. Autossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ja heidät on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.
28.08.2020 klo 17.06Pohjanmaa
Pakettiautomallinen henkilöauto jäi Seinäjoelle matkalla olleen tavarajunan alle Ilmajoella Peuralan tasoristeyksessä. Onnettomuus tapahtui n. klo 15.37. Henkilöauto oli ajanut Kurikan suunnasta kohti Seinäjokea ja kääntynyt Kurikantieltä vasemmalle Kullaanmäentielle, tarkoituksenaan ylittää tasoristeys. Tasoristeys on vartioimaton. Alustavien tietojen mukaan auton kuljettaja ei ollut havainnut Kurikan suunasta kohti Seinäjokea kulkenutta tavarajunaa. Juna oli törmännyt tasoristeyksessä auton vasempaan etukulmaan. Autossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ja heidät on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.
28.08.2020 klo 15.00Keskusrikospoliisi
Poliisin tietoon on viime aikoina tullut tapauksia, joissa erityisesti vanhuksille on soiteltu eri pankkien nimissä ja kalasteltu puhelimessa verkkopankkitunnuksia. Tapaukset ovat voimakkaassa kasvussa.
– Toimintatapa on näissä tapauksissa noudattanut samaa kaavaa: tunnuksia kalasteleva huijari soittaa tuntemattomasta tai prepaid-numerosta ja esiintyy esimerkiksi pankin turvayksikön edustajana tai keskuspankin tarkastajana. Sen jälkeen soittaja kysyy, onko korttia käytetty ja väittää, että tililtä on yritetty hiljattain nostaa rahaa, kertoo rikostarkastaja Mikko Rauhamaa Keskusrikospoliisista.
Tämän jälkeen soittaja ehdottaa pankkitiliä suljettavaksi, ja yrittää sitä varten vaatia vastaajan verkkopankkitunnuksia. Tunnusten saamisen jälkeen huijarit ovat tehneet rahasiirtoja ja nostaneet varat käteisenä.
– Painotamme, että verkkopankkitunnuksia tai korttitietoja ei pidä koskaan antaa ulkopuoliselle. Toivomme, että ihmiset muistuttaisivat tästä erityisesti lähipiiriinsä kuuluvia vanhuksia, sillä pahimmillaan heiltä on huijattu tuhansia euroja tällaisilla tietojenkalasteluilla, Rauhamaa sanoo.
Huijauksesta tai sen yrityksestä on syytä tehdä sähköinen rikosilmoitus poliisin sivuilla. Rikoksen uhriksi joutuneen tulee lisäksi olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiinsa.
28.08.2020 klo 14.55Häme
Tiistaina 18.8.2020 illalla Lahden torilla tapahtuneen alaikäiseen kohdistuneen rikoksen tutkinta on edennyt ja tapahtumat ovat pääpiirteittäin selvitetty. Tapahtumaa on tutkittu nimikkeillä pakottaminen, laiton uhkaus ja pahoinpitely.
Uhri oli 14-vuotias poika ja varsinainen aktiivinen toimija 18-vuotias.
Tämän tapahtuman seurauksena kaksi nuorta miestä päättivät lähteä kostoretkelle. Seuraavana päivänä lahtelainen 17-vuotias ja orimattilalainen 18-vuotias onnistuivat löytämään 14-vuotiaaseen kohdistuneiden rikosten epäillyn 18-vuotiaan ja kohdistivat häneen väkivaltaa ja anastivat häneltä omaisuutta. Tätä tapahtumaa on tutkittu törkeänä pahoinpitelynä ja ryöstönä.
Näiden molempien rikoskokonaisuuksien tutkinta on edennyt ripeästi ja muutamien lisäkuulustelujen jälkeen esitutkintapöytäkirjojen uskotaan valmistuvan ja siirtyvän syyteharkintaan.
Hämeen poliisilaitos muistuttaa tämän tapauksen johdosta siitä, että vaikka onkin tapahtunut omasta mielestä epäoikeudenmukaista kohtelua tai jopa pahoinpitelyä tai kiusaamista, ei kosto ja oman käden oikeus ole näissä tilanteissa oikea tapa toimia. Vaan aina tulee ottaa yhteys poliisiin. Samoin tapahtumista kuvattujen videoiden levittäminen sosiaalisessa mediassa voi videolla nähdyistä henkilöistä olla hyvinkin traumatisoivaa ja tekee kiusaamistilanteen vielä pahemmaksi.
Periaate kaikkien kuvien ja videoiden jakamisessa sosiaalisessa mediassa on se, että voi miettiä haluaisitko, että sinusta itsestäsi jaettaisiin vastaavanlaista materiaalia. Jos näet tai saat epäilyttävän videon itsellesi, älä jaa sitä eteenpäin vaan sen voi lähettää poliisille katsottavaksi esimerkiksi sähköpostilla: vihjeet.hame@poliisi.fi tai jos asiassa on rikokseen viittaavaa materiaalista voi myös tehdä rikosilmoituksen.