Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 3.9.2020

NordenBladet —

03.09.2020 klo 10.53Lounais-Suomi
Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 3.9.2020
Ylinopeutta Raisiossa
Keskiviikkona 2.9.2020 klo 22.10 aikaan poliisipartio mittasi ylinopeutta henkilöautolle Raisiossa Ohitustiellä. Vuonna 1997 syntyneen miehen kuljettamalle ajoneuvolle mitattiin nopeudeksi 184 km/h alueelle, missä nopeusrajoitus on 100 km/h. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rattijuopumus Kaarinassa
Keskiviikkona 2.9.2020 klo 22.20 aikaan poliisipartiolle ilmoitettiin epäillystä rattijuopumuksesta Kaarinassa Kuskinkadulla. Poliisi tapasikin sille ilmoitetun henkilöauton ja kuljettajan paikalta vuonna 1998 syntyneen miehen. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinin, betsodiatsepiinin ja kannabiksen osalta. Mies kertoi käyttäneensä huumausaineita edellisenä päivänä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi lisää näkyvää valvontaa Kauppojen yössä Ylivieskassa perjantaina 4.9.2020

NordenBladet —

03.09.2020 klo 10.47Oulu
Poliisi on näkyvästi mukana perinteisessä Kauppojen yö -tapahtumassa Ylivieskassa 4.9.2020. Aiempina vuosina tehtäviä on ollut tapahtumailtana noin puolet enemmän normaaliin perjantai-iltaan verrattuna. Hälytykset ovat koskeneet erityisesti liikenne- ja häiriötehtäviä.
Paikalliset ja naapurikuntien nuoret ovat osallistuneet aktiivisesti tapahtumaan. Lieveilmiöitä ovat aiheuttaneet nuorten päihteiden käyttö ja mopoiluun liittyvät häiriöt. Näkyvän valvonnan myötä poliisilla on parempi mahdollisuus ennalta estää häiriöitä aiheuttavaa toimintaa.
Tapahtuman aikana liikkeet ovat avoinna puolille öin ja paikalla oli viime vuonna arvioiden mukaan jopa 20 000 osallistujaa. Poliisi toivoo paikalle saapuville malttia liikenteeseen ja pyytää vanhempia huolehtimaan tapahtumaan osallistuvasta nuorisostaan.

Lähde: Poliisi.fi

Torniosta anastettu kuorma-auto löytyi Kemistä

NordenBladet — Aikaisemmin Teollisuuskatu 5 osoiteesta anastetuksi ilmoitettu Mercedes Benz merkkinen kuorma-auto XMT-592 löytyi 2.9.2020 iltapäivällä Kemistä Hepolan kaupunginosasta.
Poliisi suoritti autoon teknistä tutkintaa ja rikoksen selvittäminen jatkuu. Auto on oikealla omistajalla taas ja enää auton liikkeistä ei ole tarvetta saada vihjeitä.
Meri-Lapin poliisi kiittää asiasta ilmoittaneita siitä, että anastettu kuorma-auto löytyi pikaisesti.

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauton ja pakettiauton välinen kolari Vaasantiellä Porissa

NordenBladet —

03.09.2020 klo 08.58Lounais-Suomi
Keskiviikkona 2.9.2020 klo 15.34 Porin suunnasta tullut koululaisia kyydinnyt taksi kääntyi Vaasantieltä vasemmalle Everstengintielle ja törmäsi samanaikaisesti Vaasan suunnasta tulleeseen pakettiautoon. Taksin kyydissä oli kaksi koululaista. Alustavien tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö menehtynyt liikenneonnettomuudessa Rantasalmella

NordenBladet —

03.09.2020 klo 06.51Itä-Suomi
Poliisi, pelastuslaitos ja ensihoito saivat torstaina klo 04.04 ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Rantasalmella Rantasalmentiellä, noin 1 km Juvan ja Rantasalmen kunnanrajasta länteen.Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä ja syttynyt palamaan.
Viranomaisten tullessa paikalle henkilöauto oli täyden palon vaiheessa. Sammutustöiden jälkeen ajoneuvosta löydettiin yksi menehtynyt henkilö.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa ja uhrin henkilöllisyyden selvittämistä. Tässä vaiheessa onnettomuudesta ei voida antaa lisätietoja.

Lähde: Poliisi.fi

Alkuvuoden kuolemantapauksiin ei liity rikosta

NordenBladet — Pohjanmaan poliisi varoitti alkuvuodesta mahdollisista liikkeillä olevista vaarallisista huumeista. https://www.poliisi.fi/pohjanmaa/tiedotteet/1/0/poliisi_varoittaa_huumeista_pohjanmaalla_ja_etela_pohjanmaalla_87494
Kaikkien tapausten näytteet on nyt analysoitu, muita tutkintatoimenpiteitä tehty ja tutkinta päätetty. Ilmi ei ole tullut seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että mitään erityisen vaarallista ainetta olisi ollut liikkeellä. Se että useita henkilöitä kuoli ja useita joutui sairaalahoitoon samantyyppisten oireiden takia, ja että tapaukset tapahtuivat lyhyen ajan sisällä pienellä maantieteellisellä alueella, on ollut pelkkää sattumaa.

Lähde: Poliisi.fi

Kuorma-auto varastettu Torniossa

NordenBladet — Tornion Torpissa Teollisuuskatu 5 pihasta anastettu 2.9.2020 yöllä valkoinen Mercedes Benz kuorma-auto, rekisteri XMT-592.
Teko tapahtunut klo 2.55 aikaan.
Auto on etsintäkuulutettu. Auton havaitessa pyydetään soittamaan 112:een.
Mikäli tekoon liittyen on muita havaintoja, niin niistä voi ilmoittaa arkisin klo 10-14 Meri-Lapin tutkinnan numeroon 0295466156 tai sähköpostiin
meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä hirven salakaatoa Inarissa

NordenBladet — Poliisi sai 1.9.2020 ilmoituksen kuolleesta hirvestä Ivalon Matin Fattijängän alueella Inarissa. Tapahtumapaikkatutkinnan perusteella on syytä epäillä, että hirvi on ammuttu ilmoitusta edeltävinä päivinä. Hirvenmetsästyskausi alkoi 1.9.2020.
Tapaukseen liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan puhelimitse numeroon 0295 466 650 tai sähköpostitse osoitteeseen rta.lappi@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii: Miestä ammuttiin ilma-aseella käteen Kontulassa

NordenBladet —

02.09.2020 klo 14.54Helsinki
Poliisi epäilee, että mies ampui toista miestä ilma-aseella käteen ravintolan edustalla Kontolan ostoskeskuksessa.
Epäilty rikos tapahtui tiistaina 1.9.2020 noin kello 21.30, ja sitä edelsi näiden kahden miehen välinen tappelu. Mies, jota ammuttiin käteen, on syntynyt 1970-luvulla.
Poliisi otti kiinni rikoksesta epäillyn ja sai haltuunsa tekovälineen eli ilma-aseen. Asiasta ei ole muuta tiedotettavaa.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Keltakankaalta anastetusta generaattorista

NordenBladet —

02.09.2020 klo 14.20Kaakkois-Suomi
Kouvolan Keltakankaalta VT 15:n varressa sijaitsevalta työmaalta anastettiin perjantaina 28.8.2020 isokokoinen generaattori. Anastettu oranssi Kubota-generaattori sijaitsi työmaalla Kotkan suunnasta tultaessa VT 15 oikealla puolella, Matarojantien liittymän kohdalla. Useita satoja kiloja painavan generaattorin liikuttamiseen tarvitaan nostin. Viimeinen varma havainto generaattorista omalla paikallaan on perjantaina klo 18.
Poliisin saamien tietojen mukaan anastuksessa mahdollisesti käytetty ajoneuvo on liikkunut perjantaina klo 23 jälkeen VT 15:tä Kotkan suuntaan ja edelleen tietä 170 kohti Pyhtäätä.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai p. 0504479574.
Anastettu Kubota-generaattorijpg, 4,6 MB

Lähde: Poliisi.fi