perjantai, 5 joulukuun, 2025

Poliisiuutiset

Vainaja löytyi vedestä Kiteellä

NordenBladet — Poliisi sai perjantaina klo 18.15 ilmoituksen vedessä olevasta kuolleesta henkilöstä Kiteen Villalassa. Miespuolinen vainaja löydettiin Puruveden Hummonlahdella mantereen ja Ketolansaaren välistä ja tuotiin rantaan veneellä.
Poliisi tutkii asiaa tapahtumapaikalta saatujen tietojen perusteella kuolemansyyn selvittämisenä ja pyrkii aluksi varmistamaan pitkään vedessä olleen miehen henkilöllisyyden.
Poliisi on etsinyt tammikuusta alkaen Ketolansaaresta kadonnutta 65-vuotiasta kiteeläismiestä. Muita henkilöitä ei ole ilmoitettu kadonneeksi vainajan löytöpaikan lähialueella.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran vainajan henkilöllisyyden varmistuttua.

Lähde: Poliisi.fi

Jatkotiedote Joensuun Pyhäselän etsintään

NordenBladet — Poliisi tiedotti aiemmin perjantaina Joensuun Pyhäselältä Ison Saunasaren lähistöltä railosta löytyneestä repusta. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät railosta päivän aikana potkukelkan ja jääkairan.
Vedestä löytyneet tavarat liittyvät torstaina tapahtuneeseen veden varaan joutumiseen. Paikkakuntalainen mies oli pudonnut railoon, mutta onnistunut pelastautumaan omatoimisesti ja päässyt kotiinsa. Miehen lähiomainen oli ilmoittanut asiasta oikeaoppisesti myös hätäkeskukseen. Tämän hetken tietojen mukaan railoon ovat edelleen jääneet miehellä olleet kumisaappaat.
Poliisi toivoo, että jäällä liikkumista vältetään.

Lähde: Poliisi.fi

Kaupan kassa ryöstettiin Kuopion Linnanpellolla

NordenBladet —
Poliisille ilmoitettiin 10.4. klo 15.45, että Kuopin Linnanpellolla Juhani Ahon kadulla sijaitseva pieni kauppa on ryöstetty. Paikan päällä selvisi, että nuori mies oli ryöstänyt kaupan kassan. Ryöstön yhteydessä mies oli uhannut kassalla työskennellyttä henkilöä käsiaseella.
Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut epäiltyä. Epäillyllä oli yllään tumma hupullinen takki tai pusero ja vaaleat housut sekä mustat kengät, joissa valkoisia raitoja sekä valkoiset pohjat.
Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyviä havaintoja. Havainnot voi ilmoittaa sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai hätäkeskukseen numeroon 112. Hätäkeskukseen pyydetään soittamaan, mikäli tuntomerkkeihin sopiva henkilö havaitaan jossain tai hänen olinpaikkansa on muutoin tiedossa.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Joensuussa jäihin mahdollisesti vajonneeseen henkilöön liittyen

NordenBladet —

10.04.2020 klo 15.36Itä-Suomi
Hätäkeskukseen ilmoitettiin 10.4. klo 13 aikaan, että Joensuussa Pyhäselän järveltä oli löydetty isosta railosta reppu. Tarkempi paikka on Ison Saunasaaren koillispuolella. Paikalle menneet pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät paikalta railossa olleen repun . Sukeltajat löysivät lisäksi potkukelkan sekä jääkairan, jotka olivat vajonneet järven pohjaan. Sukeltajat tarkastivat esineiden löytöpaikan läheisyyden ja etsinnässä ei löytynyt railoon mahdollisesti vajonnutta ihmistä.
Poliisi pyytää havaintoja tapaukseen liittyen varmistaakseen sen, että onko railoon mahdollisesti vajonnut henkilö päässyt sieltä ylös ja turvaan vai onko joku tapaukseen liittyen kateissa.
Havainnot pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 10.4.2020

NordenBladet —

10.04.2020 klo 14.57Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Nainen näpisteli limuviinoja
Vantaa, Asematie, 9.4.2020 klo 8 – 8.15
Vantaalla kaupan henkilökunta otti kiinni naisen, joka oli anastanut kaupasta lonkeroa ja erilaisia maustettuja alkoholijuomia. Nainen oli ottanut hyllystä juomatölkkejä ja laittanut ne kassiinsa. Tämän jälkeen hän käveli ulos kaupasta maksamatta tuotteista. Henkilökunta otti hänet kiinni. Anastetun omaisuuden arvo oli hieman yli 30 euroa. Vuonna 1980 syntynyttä naista epäillään näpistyksestä. Hän on kuulustelussa myöntänyt teon.
Pariskunnan kovaääninen riitely havahdutti naapurit toimimaan
Vantaa, Tikkurila, 9.4.2020
Parikymppisen pariskunnan keskinäinen riitely äityi torstaina päivällä sen verran kovaääniseksi meteliksi, että naapurit hälyttivät paikalle poliisin tarkistamaan tilannetta. Asunnosta tavattiin pariskunta, jonka osapuolet kertoivat tilanteen kärjistyneen molemminpuoliseksi aggressiiviseksi käyttäytymiseksi. Riidan aikana nainen oli lyönyt miestä hedelmäveitsellä olkapäähän. Molemmat osapuolet lähtivät sairaalaan tarkistuttamaan vammansa ja heidän epäillään pahoinpidelleen toisiaan.
Kaksi miestä jäi kiinni anastettuaan kultasepän liikkeestä arvokkaan kaulaketjun
Vantaa, Pakkala, 9.4.2020
Kaksi kauppakeskuksen kultasepänliikkeessä varkaissa ollutta miestä jäi kiinni Vantaalla torstaina illalla. Miehet olivat tulleet liikkeeseen ja pyytäneet nähdäkseen kultaketjuja. He olivat keskustelleet myyjän kanssa ja siinä sivussa toinen miehistä oli siepannut yhden, usean tuhannen euron arvoisin kaulaketjun, myyjän huomaamatta.
Hetken kuluttua miehet olivat poistuneet kaupasta. Teko huomattiin kuitenkin nopeasti ja vartijat ottivat miehet kiinni pysäköintihallista. Kolmikymppisiä miehiä epäillään varkaudesta. Anastettu omaisuus saatiin takaisin vahingoittumattomana.
Omien sanojensa mukaan erittäin humalassa oleva mies suistui henkilöautolla ojaan
Vantaa, Kehä 3, 10.4.2020 klo 3.30
Poliisille tehtiin ilmoitus henkilöautosta, joka oli ajautunut ojaan kulkusuunnastaan katsoen ajoradan oikealle puolelle ja törmännyt liikennemerkkiin. Asiasta ilmoituksen tehnyt henkilö kertoi nähneensä auton jo aikaisemmin. Tällöin se oli ohittanut todistajan reilua ylinopeutta, epävarmasti ajaen.
Autosta kuljettajan paikalta tavattiin nelikymppinen mies. Hän ilmoitti poliisille olevansa erittäin humalassa ja ajautuneensa ojaan, koska oli sammunut rattiin.
Mies otettiin kiinni ja käytettiin verikokeissa Oikeuslääketieteen laitoksella. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin saman tien ajokieltoon. Kieltoa ei tosin saatu heti annettua hänelle tiedoksi, koska hän nukahti.

Lähde: Poliisi.fi

Mikkelissä Tuppuralan uimarannan rakennuksen palo

NordenBladet —

10.04.2020 klo 14.55Itä-Suomi
Mikkelissä Talaskadun päässä olevalla Tuppuralan uimarannalla paloi torstaina 9.4.2020 kello 20:n aikoihin noin 1,2m x 1,2m kokoinen pieni rakennus, jota epäillään tahallaan sytytetyksi.
Poliisi tutkii paloa vahingonteko rikosnimikkeellä.
Poliisi pyytää asiasta jotakin tietäviä soittamaan havaintonsa tai tietonsa numeroon 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Rauman poliisiaseman päivittäistiedote 10.4.2020

NordenBladet —

10.04.2020 klo 14.44Lounais-Suomi
Poliisipartio havaitsivat varhain perjantaiaamuna 10.4.2020 klo 04.30 aikaan vastaantulevan henkilöauton lähestyvän huomattavaa ylinopeutta Raumalla Auto Palinin kohdalla Porintiellä. Nopeudeksi mitattiin 89km/h ja kyseisellä tieosuudella suurin sallittu nopeus oli 60km/h. Poliisipartio lähti seuraamaan kyseistä henkilöautoa, joka jatkoi eritasoliittymän kautta liittyen VT8:lle jatkaen kohti Turkua. Auto saatiin pysähtymään Koilahdentien risteyksen kohdalle. Auton kuljettajaksi osoittautui nuori mies ja auton kyydissä oli kaksi matkustajaa. Kuljettaja kieltäytyi puhaltamasta seulonta-alkometriin. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja hänet otettiin kiinni epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Kuljettaja toimitettiin Rauman poliisiasemalle verikokeita varten. Hänet määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin viranomaisten haltuun.
Poliisipartio sai varhain perjantaiaamuna 10.4.2020 klo 03.00 aikaan tehtäväksi mennä Raumalla Hitsaajantielle, missä pakettiauto oli törmännyt päin lyhtypylvästä, jonka jälkeen ajoneuvo oli törmännyt vielä läheisen kiinteistön seinään. Pakettiauton kuljettajan puoleinen turvatyynyt oli lauennut, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Partio pääsi puhuttamaan tapahtumapaikalla nuorta naispuolista kuljettajaa, jonka epäillään nukahtaneen rattiin. Vaurioituneesta valopylväästä tehtiin asiamukaiset ilmoitukset päivystävälle sähköyhtiön edustajalle pelastuslaitoksen toimesta. Asiaa tutkintaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti vakavista väkivaltarikoksista epäillyt miehet kiinni Kotkassa

NordenBladet —

10.04.2020 klo 12.54Kaakkois-Suomi
Poliisi on ottanut kiinni vuonna 1975 ja 1993 syntyneet etsintäkuulutetut miehet, joita epäillään ampumistapauksista Kotkassa ja Pyhtäällä viime viikolla. Kiinniotto tapahtui perjantaina 10.4.2020 aamulla Kotkan Juurikorvessa torstai-iltana alkaneen operatiivisen tilanteen päätteeksi.
Poliisiyksiköt tekivät miesten tavoittamiseksi tiivistä yhteistyötä, jonka ansiosta miesten jäljille päästiin. Kaakkois-Suomen poliisilaitos johti operatiivista toimintaa miesten etsinnässä ja vastuu esitutkinnasta on Keskusrikospoliisilla.
‒Tunteja jatkunut operatiivinen tilanne johti siihen, että epäillyt otettiin turvallisesti kiinni. Kukaan ei loukkaantunut kiinniotossa, eikä siinä jouduttu käyttämään ampuma-asetta. Asia jatkuu nyt teknisen ja taktisen tutkinnan keinoin, kertoo rikoskomisario Tuomas Pöyhönen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, olivatko miehet aseistautuneita kiinniottohetkellä.
Miehiä alettiin etsiä 3.4.2020 liittyen ammuskeluun Kotkan Saksalassa sijaitsevan Helvetin enkelit -rikollisjärjestön kerhotilojen ulkopuolella. Poliisi etsi miehiä useista eri kohteista, kunnes etsinnät viimeisessä kohteessa Pyhtäällä johtivat ensin piiritystilanteeseen ja sen jälkeen miesten pakenemiseen. Pakenemisesta alkoi yöllä useita tunteja kestänyt laaja poliisioperaatio. Operaation vaativuutta ja vakavuutta lisäsi yöllä, kun etsintöjen aikana metsässä etsittävien henkilöiden suunnalta kuului laukauksia.
Miesten tavoittamiseksi poliisi julkaisi poikkeuksellisesti epäiltyjen nimet ja kuvat. Poliisi kiittää kaikista saamistaan lukuisista yleisövihjeistä, jotka Pöyhösen mukaan auttoivat suuntaamaan poliisin toimintaa.
‒ Aseistautuneiden henkilöiden pakeneminen ja kiinniotto on aina vakava tilanne. Kyseessä oli koko poliisin yhteinen tehtävä, jossa kaikki poliisin yksiköt olivat mukana ja kiitämme hyvästä yhteistyöstä. Poliisit tekivät asian ratkaisemiseksi ympäripyöreitä päiviä, Pöyhönen sanoo.
Rikosnimikkeenä tutkinnassa on murhan yritys Pyhtään tapahtumien osalta, ja jengitilojen ulkopuolella tapahtunutta ammuskelua tutkitaan tapon yrityksenä.
‒Tutkinta jatkuu muun muassa epäiltyjen kuulusteluilla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Thomas Elfgren Keskusrikospoliisista.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti vakavista väkivaltarikoksista epäillyt miehet kiinni Kotkassa

NordenBladet —

10.04.2020 klo 12.54Keskusrikospoliisi

Tampereella kadonnut henkilö on löytynyt

NordenBladet — 3.4.2020 kadonneeksi ilmoitettu henkilö on löytynyt.
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu osallistui etsintöihin kahden päivän aikana kymmenien henkilöiden, useiden koirien, lennokkien sekä yli kymmenen sukeltajan voimin. Pelastuslaitokselta esintöihin osallistui useita sukeltajia. Tällä kertaa ratkaisevan havainnon teki etsintöihin osallistumaton henkilö.
Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä sekä VAPEPA:n vapaaehtoisia, että pelastuslaitosta etsintöihin osallistumisesta.
Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta ja asian selvittäminen jatkuu kuolemansyyntutkintana. Kuolemansyyntutkinta on salaista, eikä asiasta tiedoteta enempää.

Lähde: Poliisi.fi