perjantai, 5 joulukuun, 2025

Poliisiuutiset

Kokemäen poliisiaseman tiedote 12.4.2020

NordenBladet — Kokemäen poliisiaseman tiedote 12.4.2020:
Vuonna 1998 syntynyt mieshenkilön epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Kokemäellä Peipohjassa. Poliisipartio pysäytti lauantaina noin kahdeksan aikaan illalla henkilöauton ja selvisi, että ajokiellossa olevalla miehellä oli runsaasti kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä tapahtumahetkestä. Asia etenee poliisin suorittaman esitutkinnan jälkeen syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi.fi

Muutamia rattijuoppoja poliisin haaviin Lappeenrannassa pääsiäisen pyhinä

NordenBladet —

12.04.2020 klo 13.54Kaakkois-Suomi
Poliisipartio pysäytti Lappeenrannan Joutsenon Markkinatorilla lauantaipäivänä 11.4.2020 henkilöautoa kuljettaneen miehen. Autossa oli kyydissä kaksi muuta matkustajaa. Kuljettajalle tehdyn puhalluskokeen tulos oli 0 o/oo, mutta kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Kuljettajalle tehty huumetesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi tutkii asiaa mm. rattijuopumuksena.
Hetken kuluttua tuosta poliisi pysäytti saman ajoneuvon uudelleen Joutsenossa kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Koska tämäkin kuljettaja vaikutti päihtyneeltä, hänelle suoritettiin puhalluskoe. Puhalluskokeen tulos osoitti nollaa, mutta huumetestin tulos positiivista. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lappeenrannassa launtaina 11.4.2020 alkuillasta mies ajeli henkilöautolla päihtyneenä Helsingintiellä. Poliisi pysäytti kuljettajan ja hänelle tehtiin puhalluskoe. Puhalluskokeen tulos oli 0 o/oo. Koska kuljettaja tuoksui kannabikselle, hänelle tehtiin huumetesti. Testin tulos osoitti positiivista tulosta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Imatralla parikymppiset naapurukset riitautuivat toistensa kanssa perjantai-iltana 10.4.2020. Naapurukset olivat viettämässä aikaa yhdessä, kunnes erimielisyydet äityivät lopulta molemminpuoliseksi käsirysyksi, jossa osapuolet saivat pieniä ruhjeita. Poliisi tutkii asiaa molempien osapuolten osalta lievänä pahoinpitelynä.

Lähde: Poliisi.fi

Ylinopeuksia Pohjois-Savossa

NordenBladet — Poliisipartio mittasi Suonenjoella vt 9 Lyytilänmäen kohdalla henkilöautolle keskinopeudeksi 173 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Poliisi epäilee auton kuljettajana toiminutta vuonna 1995 syntynyttä keravalaista miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisipartio mittasi Siilinjärvellä tiellä 75 Kuuslahden kohdalla henkilöautolle keskinopeudeksi 136 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Poliisi epäilee auton kuljettajana toiminutta vuonna 1994 syntynyttä kuopiolaista miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Uudenmaan maakuntarajan ylittäminen pysyi suunnilleen samoissa lukemissa kuin pitkäperjantaina – sakotukset johtuneet piittaamattomuudesta

NordenBladet —

12.04.2020 klo 11.22Helsinki
Lauantaina 11.4. Uudenmaan maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille yhteensä 10 123. Poliisi joutui ohjaamaan takaisin 277 ajoneuvoa ja sakottamaan 17 henkilöä valmiuslain rikkomisesta.
Junissa poliisi tarkisti lauantain aikana 310 henkilön matkan syyn. Kaksikymmentäyksi matkustajaa ohjattiin palaamaan ja kolmelle matkustajalle kirjoitettiin sakkoja.
– Huomattavaa on se, että takaisin ohjaamiset ja sakotukset on tehty pääasiassa ilta- ja yöaikaan. Tämä kertoo piittaamattomuudesta. Maakuntarajan ylittäminen on ollut huviajelua, ja sitä on perusteltu muun muassa kavereiden tapaamisella. Uudenmaan maakuntarajalle on ajettu pitkänkin matkan päästä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että halutaan tulla käännytetyksi, kuvaa operaation johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.
Poliisin mukaan sama ilmiö on ollut havaittavissa myös aiempina iltoina ja öinä pääsiäisenä. Poliisi toivoo ihmisiltä jatkossa pitkäjänteisyyttä ja parempaa harkintaa, sillä liikkumisrajoituksilla tavoitellaan koronavirusepidemian leviämisen estämistä.
Poliisi valvoo liikennettä pääsiäisenä tehostetusti Uudenmaan maakuntarajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja aktiivisella liikkuvalla valvonnalla.
Uudenmaan maakuntarajan ylityskiellon valvonnan tilastot eivät ole verrannollisia 29.3.–4.4. ajanjakson vastaavien lukujen kanssa.

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi autoa sytytettiin tuleen Joensuussa.

NordenBladet — Noljakankaari 10:ssä pysäköintialueella Joensuussa sytytettiin kaksi henkilöautoa tuleen sekä polkupyöräkatoksessa olleita polkupyöriä lauantai-iltana 11.04. klo 23.00 jälkeen. Palolaitoksen yksiköt sammuttivat palot, eikä tuli päässyt leviämään. Autoihin palovaurioita takapuskureihin ja korin maalipintoihin. Polkupyöriin palovaurioita. Poliisi tutkii tekoa vahingonteko -rikoksena.
Mahdollisia havaintoja tapahtumaan pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen: vihjeet.ita-suomi.fi, vihjepuhelimeen p.0295415232 tai poliisipäivystykseen p.0295415320 ma-pe klo 08-16.15.

Lähde: Poliisi.fi

Meri-Lapissa huumeratteja, moottorikelkkaonnettomuus ja pahoinpitely

NordenBladet —

12.04.2020 klo 10.25Lappi
Kemi 11.4.2020 kello 17.00 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Siviilipoliisipartio suoritti partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Oinaankadulla henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli oululainen 25-vuotias mies. Miehellä oli hallussaan ruisku, jossa sisällä ollut aine paljastui testerissä amfetamiiniksi. Mies kieltäytyi huumepikatestistä ja hänet vietiin LPKS:ään verikokeeseen . Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Tornio 11.4.2020 kello 10.10 rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Rajavartiolaitoksen partio pysäytti Suomeen tulossa olevan pakettiauton ja kuljettajana ollut ruotsalainen 43-vuotias mies vaikutti humaltuneelta. Rajalaitoksen partio puhallutti miehen ja tulos oli nolla. Paikalle tuli poliisipartio ja miehelle tehtiin myös huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Tornio 11.4.2020 kello 03.10 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja liikennerikkomus
Poliisipartio suoritti normaalia valvontaa Tornion alueella, jolloin he päättivät pysäyttää Torpinkadulla ajavan auton kuljettajan tämän ajokunnon tarkistamiseksi. Kuljettajana oli torniolainen 26-vuotias nainen. Nainen kertoi käyttäneensä paria päivää aiemmin huumeita. Nainen kieltäytyi huumepikatestistä ja hänet vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Naisella on vuoden sisällä 14 kpl kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta.
Tornio 11.4.2020 kello 18.00 – 19.00 liikennerikkomus
Jyröjärven jäällä moottorikelkalla liikenteessä olleen 24-vuotiaan torniolaisen miehen kelkka kaatui ja mies lensi kelkasta jäälle loukaten pään. Miehellä ei ollut ajaessa kypärää päässä. Ensihoito kävi tutkimassa miehen.
Tornio 9.4.2020 kello 08.00 pahoinpitely
Jossakin uimahallin ja Aarnintien välisellä kävelyreitillä joutui torniolainen 23-vuotias nainen pahoinpitelyn uhriksi ollessaan menossa kävellen työpaikalleen torstai aamuna kello 08.00 aikoihin. Nainen sai vammoja päähän eikä hänellä ole tarkempia havaintoja tapahtumasta.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot näistä asioista sähköpostitse osoitteeseen meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai arkisin puhelimitse numeroon 0295466156

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi katkaisi nuoren miehen rikoskierteen

NordenBladet — Lahti
Kolmekymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa Ahtialantiellä lauantaina iltapäivällä huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Hartola
Ajo-oikeudeton parikymppinen mies yritti erehdyttää poliisipartiota antamalla väärät tiedot ajettuaan 103 km/h valtatiellä 4 lauantaina illalla nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Poliisipartio osasi epäillä henkilöauton kuljettajan antamia tietoja ja nyt asiaa tutkitaan nimikkeillä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, liikennerikkomus ja väärän henkilötiedon antaminen.
Orimattila
Kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kuljetettuaan henkilöautoa myöhään lauantaina illalla Lahdentiellä 167km/h nopeusrajoituksen ollessa 80km/h.
Janakkala
Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen luvatta käyttöön ottamaansa henkilöautoa lauantaina illalla Hausjärventiellä alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuljettaja oli poliisin havaittuaan kaasuttanut karkuun ylittäen asetetut nopeusrajoitukset. Pako jäi kuitenkin lyhyeksi ja mies päätti luovuttaa. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja luvattomana käyttönä.
Hämeenlinna
Parikymppinen mies yritti anastaa kosmetiikkatuotteita lauantaina aamulla Hämeenlinnan keskustassa sijainneesta kauppakeskuksesta. Mies oli paennut paikalta juosten vartijan huomattuaan. Vartijan saavutettua miehen liikkeen ulkopuolella kiinniotettava oli alkanut väkivaltaiseksi vartijaa kohtaan. Vartija sai kuitenkin henkilön taltutettua ja poliisi nouti miehen säilöön. Asiasta kirjattu ilmoitus pahoinpitely, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen ja näpistyksen yritys. Putkasta päästyään samainen mies oli myöhään illalla käynyt käsiksi taksinkuljettajaan ja potkinut taksia Linnaniemenkadulla. Poliisin saavuttua paikalle mies harasi fyysisesti vastaan myös poliisille. Miehen matka päättyi jälleen poliisin suojiin. Jälkimmäisestä tapauksesta kirjattu ilmoitus nimikkeillä pahoinpitely, vahingonteko ja virkamiehen vastustaminen.

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisilaitoksen alueella poikkeuksellisen paljon liikenteessä onnettomuuksia

NordenBladet —

11.04.2020 klo 19.16Lappi
Lapin poliisilaitos pyytää ihmisiä huomioimaan maastossa ja tiellä liikuttaessa muut liikenteessä olijat. Pääsiäisen aikana Lapin poliisilaitoksen alueella on tapahtunut useita vakaviin henkilövahinkoihin johtaneita onnettomuuksia. Liekö syynä korona-aikana kasvanut turhautuminen, joka purkautuu vauhdikkaasti tiellä ja maastossa? Vai onko hyvät kelit saaneet ihmiset nauttimaan vapaudesta liikkua? Joka tapauksessa Lapin poliisilaitos pyytää alueen kansalaisia malttamaan mielensä liikenteessä, jotta loppu pääsiäinen saataisiin viettää hyvällä mielellä läheisten seurassa.
Turvallista Pääsiäistä
Toivottaa Lapin poliisilaitos

Lähde: Poliisi.fi

Kahden henkilön hengen vaatinut liikenneonnettomuus Sodankylässä

NordenBladet —

11.04.2020 klo 16.35Lappi
Sodankylän eteläpuolella Rovaniementiellä 11.4.2020 aamupäivällä olleessa onnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä. Sodankylän suunnasta tullut henkilöauto suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä kulkusuunnassaan oikealle puolelle ulos tieltä ja molemmat autossa olleet henkilöt menehtyivät. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. Asiasta tiedotetaan poliisin toimesta tarpeen mukaan myöhemmin.

Lähde: Poliisi.fi

Jatkotiedote: Linnanpellon Salen ryöstö

NordenBladet —
Linnanpellon Salen ryöstö
Poliisi jatkaa 10.4.2020 noin kello 15.45 tehdyn ryöstön tutkintaa. Linnanpellon Sale ryöstettiin aseella uhaten iltapäivällä, saaliiksi tekijä sai kassasta rahaa. Tekijän epäillään olevan nuori, noin 17-25-vuotias suomalainen mies. Liikkeen valvontakameroista ilmenee, että hän oli pukeutunut tummaan takkiin, vaaleisiin housuihin ja johonkin päähineeseen. Miehellä oli päässään aurinkolasit. Mies on noin 170-180 cm pitkä ja vartalon rakenteeltaan hän on hoikka.
Tapahtuman aikaan liikkeessä ei ollut asiakkaita, eikä tapahtumasta koitunut vaaraa sivullisille
Poliisi on saanut lisää valvontakameran tallennuskuvaa ja julkaisee epäillystä uuden kuvan. Poliisi toivoo lisävihjeitä tapaukseen liittyen. Vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin. Hätäkeskukseen pyydetään soittamaan mikäli tuntomerkkeihin sopiva henkilö havaitaan jossain tai hänen olinpaikkansa on muutoin tiedossa.
Antti Aamuvuori
Rikosylikonstaapeli
Itä-Suomen poliisilaitos
Rikostutkinta
Suokatu 44 B,
70101 KUOPIO
p. 029 545 6844
antti.aamuvuori@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi