perjantai, 5 joulukuun, 2025

Poliisiuutiset

Liikennejuopumustilastot 2019: Huumeiden määrä liikennejuopumustutkimuksissa kasvaa edelleen

NordenBladet —

15.04.2020 klo 08.59Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi on julkaissut tilastot vuonna 2019 Rikostekniseen laboratorioon toimitetuista verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumausaine- ja lääkeainetutkimuksista. Kokonaiskuvan muodostamiseksi osaan kuvaajista on sisällytetty myös tietoja poliisin tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista. Tarkkuusalkometrimittaukset ovat yhtä luotettavia kuin tutkimukset verestä. Huumaus- ja lääkeaineita tutkitaan vain verestä.
Vuonna 2019 poliisissa tehtiin tarkkuusalkometritutkimukset mukaan lukien noin 20 500 liikennejuopumustutkimusta, mikä on noin 500 tutkimusta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Verinäytteistä tehtävien tutkimusten määrät olivat kasvussa, koska huumaus- ja lääkeainetutkimuspyyntöjä tehtiin edellisvuotta enemmän. Hengitysilmasta tehtyjä tarkkuusalkometrimittauksia tehtiin viime vuonna noin 6 500, kun edellisenä vuonna niitä tehtiin noin 7 500.
Tarkastelujaksolla 2010–2019 alkoholitutkimusten määrä on ollut laskussa, kun taas huumaus- ja lääkeainetutkimusten määrä on kasvanut. Alkoholitutkimusten yhteismäärä vuonna 2019 (noin 13 200) on kuitenkin edelleen selkeästi suurempi kuin huumaus- ja lääkeainetutkimusten (noin 9 200).
Verinäytteistä tehdyt liikennejuopumustutkimukset vuonna 2019
Vuonna 2019 tutkittiin kaikkiaan 14 033 verinäytettä (2018: 13 457). Verenalkoholi tutkittiin 6 662 näytteestä (2018: 6 598). Huumaus- ja lääkeaineet tutkittiin 9 236 näytteestä (2018: 8 708). Osasta näytteistä tutkittiin sekä alkoholi että huumaus- ja lääkeaineet. Alkoholin sekä huumaus- tai lääkeaineen sekakäyttöä todettiin 1 865 näytteestä (2018: 1 849)
Verenalkoholitutkimuksista 86 %:ssa tulos ylitti rangaistavuuden rajan (0,5 ‰). Huumaus- ja lääkeainetutkimusten osalta 93 %:ssa näytteistä todettiin vähintään yksi huumaus- tai lääkeaine.
Tyypillistä on, että positiiviseksi todetusta verinäytteestä todetaan useita eri aineita. Erilaisia huumaus- ja lääkeaineita löydettiin tutkituista verinäytteistä näytteiden määrään verrattuna noin kolminkertainen määrä, yhteensä 27 997.
Yleisimmät verinäytteissä todetut huumausaineet kuuluivat edelleen amfetamiinien ryhmään. Amfetamiinilöydöksiä oli 5 640 näytteessä (2018: 5 107) ja metamfetamiinilöydöksiä 798 näytteessä (2018: 1 027). Seuraavaksi yleisin löydös oli kannabis, jota oli 1 806 näytteessä (2018: 1 784).
Yleisimmin todetut lääkeaineet kuuluivat bentsodiatsepiinien ryhmään. Niitä todettiin yhteensä 13 384 näytteestä (2018: 12 645).
– Lääkeainetapausten osalta on huomioitava, että kaikki positiivisiksi todetut tapaukset eivät ole liikennejuopumuksia, sillä lääkettä on voitu nauttia lääkärin määräämänä ja hoito-ohjeiden mukaisesti. Tilastoihin sisältyvät myös eräät varsinaisen vaikuttavan aineen aineenvaihduntatuotteet. Aiempien vuosien tilastoista poiketen, vuoden 2019 tilastoista on kuitenkin poistettu kannabiksen ja kokaiinin aineenvaihduntatuotteet (karboksitetrahydrokannabinoli ja bentsoyyliekgoniini), koska kyseiset yhdisteet eivät ole biologisesti aktiivisia eli eivät vaikuta toimintakykyyn, kertoo rikosinsinööri Petri Varjos Keskusrikospoliisin Rikosteknisestä laboratoriosta.
Tilastot:
Tarkemmat tilastot löytyvät liitteestä. Tarkkuusalkometreihin liittyvät tilastot on saatu Polstatista. Tilastoihin eivät sisälly liikennevalvonnan seulontapuhallukset.
Liikennejuopumustilastot 2019pdf, 634,4 kB (pdf)
Edellisten vuosien tiedotteet ja tilastot:
Liikennejuopumustutkimusten vuositilasto 2018
Liikennejuopumustutkimusten vuositilasto 2017

Lähde: Poliisi.fi

Nainen ryösti veitsellä uhkaamalla alkoholijuomia Kuopion Inkilänmäellä

NordenBladet —

15.04.2020 klo 08.36Itä-Suomi
Tiistaina kello 16.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen kaupan ryöstöstä Kuopion Inkilänmäen K-Marketista. Nainen näpisti alkoholijuomia puukolla uhkaamalla ja poistui tämän jälkeen kaupasta. Kaupan asiakas ja myyjä olivat seuranneet tekijää ja saaneet tekijän kiinni kaupan lähistöltä ennen poliisin saapumista paikalle. Poliisi otti epäillyn tekijän kiinni. Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä ryöstönä.
Tapahtumassa ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Lähde: Poliisi.fi

Murtoja Kaavilla ja Rautalammilla

NordenBladet — Rautalammilla murto vapaa-ajan kiinteistöön
Rautalammilla Saikarintiellä oli murtauduttu 7.4.-14.4. välisenä vapaa-ajan kiinteistöön. Mökin omistaja teki asiasta ilmoituksen poliisille. Mökin sisällä oli sotkettu paikkoja ja anastettu vähäinen määrä omaisuutta. Poliisilla ei ole tekijöistä tietoja.
Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa soittamalla poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai lähettämällä tiedot sähköpostin kautta vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Huoltoaseman varastorakennukseen murto Nilsiässä
Nilsiässä murtauduttiin huoltoaseman varastorakennukseen 13.-14.4. välisenä yönä. Varastorakennuksen ovenlukko oli rikottu ja näin päästy sisälle varastoon. Varastosta oli anastettu huoltoasemalla myytäviä tavaroita. Poliisi ei ole tavoittanut tekijöitä.
Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa soittamalla poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai lähettämällä tiedot sähköpostin kautta vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Moottoripyörän kuljettaja pakeni poliisia Oulussa

NordenBladet — Oulun poliisin partio suoritti tiistaina 14.4. n. klo 17:n aikaan liikenteen valvontaa Oulun Haapalehdossa.
Partio havaitsi Vaalantiellä kevytmoottoripyörän, jolla ei ollut rekisterikilpeä. Poliisin havaittuaan moottoripyörän kuljettaja lähti hetken kuluttua ajamaan kovalla vauhdilla kohti Parkkisenkankaantietä ja sitä kautta Erkkolan sillalle. Sillan jälkeen kuljettaja ajoi Kasarmintielle, jonka päässä hän jatkoi pakoaan kevyen liikenteen väylälle. Poliisipartio kadotti hänet tuolloin näkyvistä.
Moottoripyörälle mitattiin seurannan aikana keskinopeudeksi enimmillään yli 100 km/h nopeusrajoituksen ollessa mm. Kasarmintiellä alimmillaan 40 km/h.
Partio sai hetkeä myöhemmin selvitettyä kuljettajan henkilöllisyyden, ja hänet tavoitettiin kotoaan. Kuljettajaksi todettiin oululainen 16- vuotias poika.
Partio totesi kevytmoottoripyörää tutkiessaan, että sitä oli viritetty laittomasti tehojen lisäämiseksi. Lisäksi kyseinen kevytmoottoripyörä oli liikennekäytöstä poiston vuoksi käyttökiellossa.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta tehojen lisäyksen aiheuttaman ajoneuvoluokan muuttumisen vuoksi, ja ajoneuvorikkomuksesta kuljetettuaan liikennekäytöstä poistettua ja rekisterikilvetöntä ajoneuvoa.

Lähde: Poliisi.fi

KRP aloittanut esiselvityksen suojainkaupoista Huoltovarmuuskeskuksen ja eri toimijoiden välillä

NordenBladet —

14.04.2020 klo 19.53Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi on vastaanottanut tutkintapyyntöjä liittyen Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) tekemiin hengityssuojainkauppoihin eri toimijoiden kanssa. KRP on aloittanut asiassa esitutkintalain mukaisen esiselvityksen.
– Asiaa selvitetään ja sen perusteella katsotaan, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Selvityksen keskiössä on HVK:n ja tavarantoimittajien tekemien sopimusten sisältö ja se, vastaako toimitus näiden sopimusten sisältöä, sanoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho Keskusrikospoliisista.
Ennen tutkintapyyntöjen vastaanottamista Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskus on jo viime viikolla tehnyt epäilyttäviin liiketoimiin liittyviä jäädytyksiä Suomessa olevaan varallisuuteen reilun kahden miljoonan euron edestä.
Esiselvityksen valmistuminen vie vähintään muutaman päivän. Mahdollinen rikosnimike ja mahdollisten epäiltyjen määrä tarkentuvat sen aikana.
Keskusrikospoliisi tiedottaa erikseen esiselvityksen valmistumisesta.

Lähde: Poliisi.fi

Useamman poliisipartion tehtävä Kangasniemellä

NordenBladet — Poliisilla oli useamman partion operaatio Kangasniemellä tiistaina iltapäivällä. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan mies oli käyttäytynyt yksityisasunnossa uhkaavasti toista henkilöä kohtaan, ase oli ollut esillä. Uhkaavan henkilön kiinniotto sujui rauhallisesti, ulkopuolisille ei tapahtumasta aiheutunut vaaraa. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikoksena.

Lähde: Poliisi.fi

Nainen menehtyi moottorikelkkaonnettomuudessa Rovaniemellä pääsiäisenä

NordenBladet —

14.04.2020 klo 16.05Lappi
Naishenkilö menehtyi moottorikelkkaonnettomuudessa Rovaniemen pohjoispuolelta lauantaina 11.4.2020. Moottorikelkan kyydissä istunut henkilö menehtyi saamiinsa vammoihin.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä. Tarpeen vaatiessa poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin lisää.

Lähde: Poliisi.fi

Koillismaalla kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt

NordenBladet —

Lähde: Poliisi.fi

K-Market Pirtinportin myymälän kassa ryöstettiin 12.4.2020 Kuopion Petosella

NordenBladet —

14.04.2020 klo 14.16Itä-Suomi
Poliisi sai ilmoituksen ryöstöstä 12.4.2020 klo 20.27. Ilmoituksen mukaan tekijä oli uhannut myyjää teräaseella ja sai kassasta saaliiksi vähäisen summan rahaa, jonka jälkeen poistui nopeasti paikalta.
Tekijää ei tavoitettu heti tapahtuman jälkeen verekseltään mutta myöhemmin illalla poliisi sai selvitetyksi tekijän henkilöllisyyden ja suoritti epäillyn kiinnioton saman illan aikana. Kiinnioton yhteydessä poliisi takavarikoi osan ryöstösaaliista. Poliisi on saanut haltuunsa myös ryöstössä käytetyn tekovälineen.
Epäilty on kuopiolainen 24-vuotias mieshenkilöä, jolla on hieman rikostaustaa. Epäilty on myöntänyt kuulustelussa teon. Poliisi jatkaa esitutkintaa ja selvittää mm. rikoksen motiivia ja onko epäillyllä ollut rikoskumppaneita. Poliisi tulee esittämään epäillyn vangitsemista käräjäoikeudelle.

Lähde: Poliisi.fi

Uusia muutoksia valintakokeisiin ja opintojen alkamiseen

NordenBladet —

14.04.2020 klo 12.52Poliisiammattikorkeakoulu

Poliisi (AMK) -koulutuksen valintakokeisiin ja opintojen alkamiseen tulee muutoksia koronavirustilanteen takia.
– Neljän suomenkielisen opiskelijaryhmän sijaan tänä vuonna aloittaa kolme suomenkielistä opiskelijaryhmää. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että kevään aloitus siirtyy elokuulle. Tämän takia osa elokuun koulutukseen hakeneista aloittaa opinnot vasta lokakuussa, sanoo opintoasiainpäällikkö Jyrki Haapala.
Jokaiselle poliisi (AMK) -koulutukseen hakeneelle ilmoitetaan näistä ja mahdollisista myöhemmin tulevista tarkennuksista sähköpostitse ja nettihaun hakijapalvelussa.
Hakujaksokohtaiset muutokset:
Amk20202: Ryhmän opinnot alkavat elokuussa 2020.
Amk20203: Valintakokeen toinen vaihe siirtyy toukokuulle. Osa koulutukseen valituista aloittaa opintonsa elokuussa ja osa lokakuussa 2020.
Amk20204: Valintakokeen ensimmäinen vaihe siirtyy toukokuulle ja toinen vaihe järjestetään elokuussa. Koulutus alkaa lokakuussa 2020.
Amk20211: Hakujakso järjestetään 5.5. – 2.6.2020.
» Hakujaksot ja aikataulut

Lähde: Poliisi.fi