NordenBladet — Joensuun Rantakylässä tehtiin tiistaina noin klo 21.30 ryöstön yritys, jossa kaksi henkilöä yritti väkivaltaa käyttäen saada kolmannen henkilön auton käyttöönsä.Auton omistaja oli auton sisällä, kun toiset henkilöt pyrkivät saamaan auton itselleen. Poliisin paikalle lähtenyt toinen partio tavoitti epäillyt ja heidät otettiin kiinni rikoksesta epäiltyinä. Asian selvittely jatkuu poliisin toimitiloissa.
NordenBladet — Joensuun Rantakylässä tehtiin keskiviikkona noin klo 21.30 ryöstön yritys, jossa kaksi henkilöä yritti väkivaltaa käyttäen saada kolmannen henkilön auton käyttöönsä.Auton omistaja oli auton sisällä, kun toiset henkilöt pyrkivät saamaan auton itselleen. Poliisin paikalle lähtenyt toinen partio tavoitti epäillyt ja heidät otettiin kiinni rikoksesta epäiltyinä. Asian selvittely jatkuu poliisin toimitiloissa.
24.09.2020 klo 09.11Lounais-Suomi
Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 24.09.2020
Ylinopeutta Paimiossa
Keskiviikkona 23.09.2020 klo 08.10 aikaan poliisipartio mittasi ylinopeutta Paimiossa VT1:llä. Salon suunnasta tulleelle moottoripyörälle mitattiin nopeudeksi 177 km/h alueella missä oli 120 km/h nopeusrajoitus. Vuonna 1978 syntynyt motoristi määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ylinopeutta Liedossa
Keskiviikkona 23.09.2020 klo 22.00 poliisipartio oli valvomassa liikennettä Liedossa Tampereen Valtatiellä. Turun suunnasta tulevalle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 202 km/h alueella, missä oli 120 km/h nopeusrajoitus. Auton kuljettaja toiminut vuonna 1971 syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rattijuopumus Turussa
Keskiviikkona 23.09.2020 klo 23.30 aikaan poliisipartio päätti pysäyttää tarkastukseen henkilöauton Turun Sorakadulla. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 1983 syntynyt mies, joka oli ajokiellossa. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli 0 promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kyseinen kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli miehelle 20. kerta vuoden sisällä.
24.09.2020 klo 09.08Itä-Suomi
Poliisi järjestää tänään 24.9.2020 klo 16.00 hirvihuutokaupan Sonkajärvellä osoitteessa Matomäentie 100.
Myytävänä on poliisin haltuun saaman aikuisen uroshirven puolikas ruho (hirven takaosa), joka myydään kokonaisena sekä kyseisen hirven seitsemänpiikkinen pää. Myytävä ruho ei ole eläinlääkärin tarkastama ja hirvi on kuollut 17.9.2020.
Huutokaupassa käy vain käteismaksu.
NordenBladet — Poliisipartio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä tiistaina aamupäivällä Varkauden kaupunkialueella liikkeellä olleen auton, jonka kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin rattijuopumusta osoittavan lukeman 0,44 mg/l alkoholia uloshengitysilmassa. Kuljettajalle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
23.09.2020 klo 15.11Pohjanmaa
Eilen illalla kello 23-aikaan oli hopeanharmaa Nissan Almera henkilöauto suistunut ojaan kasitiellä Bäcklidenin kohdalla Närpiössä. Kuljettaja oli poistunut paikalta ennen pelastuslaitoksen ja poliisien saapumista. Henkilöauton takaosassa oli lieviä vaurioita ojaanajon johdosta.
Henkilöauto oli illan aikana otettu luvatta käyttöön muutaman kilometrin päässä olevasta Westerbackin autoliikkeestä (osoite Terminalvägen 14)
Poliisi kaipaa vihjeitä tai havaintoja asiassa ja vihjeet voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi
23.09.2020 klo 14.49Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on huolestuttu lasten ja nuorten keskuudessa leviävistä raakaa väkivaltaa sisältäviä videopätkistä. Videoissa on kuvattu tilanteita, joissa henkilöä pahoinpidellään tai käynnissä on tappelu. Videoita tulee Itä-Uudenmaan poliisin tietoon toistuvasti. Poliisi pyrkii selvittämään videolla esiintyvät henkilöt viipymättä ja aloittaa omat toimensa asiassa, esimerkiksi tarvittaessa kirjataan rikosilmoitus.
– Lähes kaikilla lapsilla ja nuorilla on nykyään kännykkäkamerat joka paikassa mukana, joten näitäkin tilanteita valitettavasti kuvataan ja jaetaan eteenpäin erilaisilla somealustoilla kuten Snapchatissa, TikTokissa taiWhat’sAppissa. Lapset harvoin tietävät, että väkivaltaa tai jotakin henkilöä muutoin loukkaavaa materiaalia ei saa levittää eteenpäin, koska silloin voi itse syyllistyä rikokseen, rikoskomisario Simo Kauppinen muistuttaa.Aikuisilla on erityisen tärkeä rooli seurata lasten ja nuorten kokemuksia somesta.
– Huoltajien olisi hyvä olla tietoisia ja kiinnostuneita siitä, millaista sisältöä lapset netistä katsovat. Mikäli lapsi törmää sosiaalisen median kautta leviäviin väkivaltavideoihin, hänen pitäisi ilmoittaa asiasta aikuiselle ja yksinkertaisesti olla katsomatta videota ja varsinkaan jakamatta videoita eteenpäin, Kauppinen neuvoo.
Lasten keskuudessa leviävästä väkivaltavideosta on hyvä ilmoittaa poliisille ja mahdollisuuksien mukaan toimittaa poliisille video tai linkki, josta video löytyy. Koska videot voivat olla kooltaan melko suuria, kannattaa videon toimittamistavasta sopia tarkemmin esimerkiksi ennalta estävän poliisitoiminnan kanssa.- Ja tietysti, jos näkee tai kuvaa tällaista tapahtumaa, niin saman tien soitto hätänumeroon 112, Kauppinen toteaa.
Somekanavien ylläpitoon kannattaa myös aina ilmoittaa sopimattomasta materiaalista, jotta se voidaan poistaa alustalta.
– Huoltajien olisi hyvä keskustella säännöllisesti lasten kanssa kännykän käytöstä, sopia pelisäännöistä ja tarvittaessa olla lasten tukena, jos lasten puhelimeen ilmaantuu häiritseviä videoita, Kauppinen summaa lopuksi.
23.09.2020 klo 13.14Helsinki
Poliisi julkaisi heinäkuun lopussa kuvat viidestä henkilöstä, joiden epäillään liittyvän Helsingin Kaivopuistossa ravintolan edustalla varhain aamuyöllä sunnuntaina 5.7.2020 tapahtuneeseen väkivallantekoon. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena, koska yksi pahoinpitelyn uhreista menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana yönä.
Poliisin julkaisemissa kuvissa esiintyneet henkilöt on tunnistettu ja heidän osuutta pahoinpitelyihin selvitellään edelleen. Poliisi on tavoittanut näistä tunnistetuista miehistä neljä, viidettä epäiltyä ei ole toistaiseksi tavoitettu. Esitutkinnan aikana osa henkilöistä on ollut pidätettynä.
Tutkinta on kesken, eikä poliisilla ole siitä tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa.
23.09.2020 klo 13.04Poliisihallitus
Poliisilla on tarve kehittää oikeutta rikostiedusteluun eli rikollisuutta koskevan tiedon hankintaan sekä hankitun tiedon analysointiin rikostorjuntaa varten.
– Rikostiedustelulla ei tavoitella ainoastaan yksittäisten rikosten estämistä tai paljastamista, vaan myös kattavaa ymmärrystä rikostorjunnan toimintaympäristöstä strategisen ja operatiivisen päätöksenteon pohjaksi, poliisin verkkosivulla tänään julkaistussa sisäministeriön poliisiosaston ylijohtajan Tero Kurenmaan ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen yhteisessä blogissa todetaan.
Rikostiedustelutoimivaltuuksien mahdollisuuksia olisi hyvä selvittää, sillä kansallisen kokonaisturvallisuuden ei pidä jäädä kiinni toimivaltuuskapeikoista.
Blogissa pohditaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavaan tuomioon liittyen Suomen aselakien kehitystä Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Tuolloin aselakeja kiristettiin tuntuvasta.
– Näkemyksen voi tiivistä muotoon: Kenenkään harrastus ei ole tärkeämpi kuin toisen henki ja terveys. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta saada asetta.
Blogin poliisin verkkosivulla osoitteessa https://blogi.poliisi.fi/eit-oikeus-elamaan-ei-aseisiin/
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali arkivuorokausi. Tehtäviä oli vuorokauden aikana 180, joista yövuorossa hoidettiin 54 tehtävää. Kymmenkunta päihtynyttä henkilöä otettiin selviämään putkaan ja muutama rikoksentekijä otettiin kiinni odottamaan kuulusteluja.
FORSSA. Hätäkeskus ilmoitti nuoresta miehestä, joka välittää alkoholia alaikäisille tiistaina iltapäivällä kaupan pihassa Helsingintiellä. Partiolle selvisi, että kaupan vartija oli seurannut valvontakameroista nuoren miehen ostavan olutta ja lonkeroa kaupasta. Vartija havaitsi nuorukaisen luovuttavan alkoholijuomat kahdelle alaikäiselle pojalle. Muovipussissa oli 21 tölkkiä olutta ja kuusi tölkkiä lonkeroa. Juomat välittänyt nuorukainen sai paria euroa välityspalkkiota.
Poliisi tutkii asiaa lievänä alkoholirikoksena ja alkoholijuomat otettiin takavarikkoon.
JANAKKALA. Partio pysäytti tiistaina iltapäivällä henkilöauton Turengintiellä. Autoa kuljetti 24-vuotias ajo-oikeudeton mies. Hän on ajokiellossa ja hänellä on yhdeksän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
RIIHIMÄKI. 27-vuotias mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena tiistai-iltana Kinturintiellä. Hänen hallusta ja autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi huumausaineita huumausaineen käyttörikoksen verran. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
HÄMEENLINNA. Partio tapasi 43-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana huumausaineiden vaikutuksen alaisena Valtatiellä 3. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
LAHTI. Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen lievään petokseen tiistai-iltana Lahden keskustassa. Hän oli ajellut taksilla 40 euron edestä, jota hänellä ei ollut maksaa päätepisteessä. Rahaa oli etsitty niin kuljetettavan kotoa kuin pankkiautomaatiltakin. Mies oli siinä määrin päihtynyt, että hänet vietiin putkaan selviämään.
LAHTI. Partio yritti pysäyttää keskiviikon vastaisena yönä henkilöauton Lahden Möysässä. Kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut partion antamaa pysäytysmerkkiä tehden U-käännöksen Karjalankadulla ja hän jatkoi pakoa kovalla nopeudella Viipurintielle. Auton nopeus oli Viipurintiellä kovimmillaan 123 km/h nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Viipurintieltä matka jatkui Nastolan suuntaan ja sieltä edelleen moottoritielle pohjoisen suuntaan. Moottoritiellä pakenevan auton nopeus oli yli 180 km/h. Auto jäi yöllä kateisiin, mutta poliisi tunnisti autoa kuljettaneen henkilön. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
ASIKKALA. Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tiistai-iltana Pulkkilantiellä. Hän oli suistunut kuljettamallaan henkilöautolla ojan yli pellolle. Ensihoito toimitti kuljettajan sairaalaan tutkimuksiin. Autosta laukesivat molemmat etuistuimen turvatyynyt.