NordenBladet —
23.09.2020 klo 13.04Poliisihallitus
Poliisilla on tarve kehittää oikeutta rikostiedusteluun eli rikollisuutta koskevan tiedon hankintaan sekä hankitun tiedon analysointiin rikostorjuntaa varten.
– Rikostiedustelulla ei tavoitella ainoastaan yksittäisten rikosten estämistä tai paljastamista, vaan myös kattavaa ymmärrystä rikostorjunnan toimintaympäristöstä strategisen ja operatiivisen päätöksenteon pohjaksi, poliisin verkkosivulla tänään julkaistussa sisäministeriön poliisiosaston ylijohtajan Tero Kurenmaan ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen yhteisessä blogissa todetaan.
Rikostiedustelutoimivaltuuksien mahdollisuuksia olisi hyvä selvittää, sillä kansallisen kokonaisturvallisuuden ei pidä jäädä kiinni toimivaltuuskapeikoista.
Blogissa pohditaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavaan tuomioon liittyen Suomen aselakien kehitystä Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Tuolloin aselakeja kiristettiin tuntuvasta.
– Näkemyksen voi tiivistä muotoon: Kenenkään harrastus ei ole tärkeämpi kuin toisen henki ja terveys. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta saada asetta.
Blogin poliisin verkkosivulla osoitteessa https://blogi.poliisi.fi/eit-oikeus-elamaan-ei-aseisiin/
Lähde: Poliisi.fi