perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Hämeessä jäi kiinni kortittomia kuskeja

NordenBladet — Hämeenlinna
Torstaina iltapäivällä Kalvolassa noin 20-vuotias mies ajoi henkilöauton ulos tieltä. Auto oli pyörinyt katon kautta ympäri ja oli ajautunut ulos ajosuunnassaan vasemmalle pellolle. Autosta poistuneet kaksi henkilöä poliisi tavoitti tapahtumapaikan lähistöltä. Ilman turvavyötä autoa kuljettanut mies sai ulosajossa lieviä vammoja. Hänet ja kyydissä ollut matkustaja toimitettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin. Kuljettaja oli määrätty ajokieltoon kesäkuussa ja hän oli jäänyt kiinni kortitta ajosta kolme kertaa sen jälkeen. Auto oli katsastamaton ja siitä oli omistajanvaihdosilmoitus tekemättä. Kantahämäläistä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Perjantaina aamuyöllä Turuntiellä Rengossa noin 35-vuotias mies kuljetti kuorma-autoa päihtyneenä. Poliisi seurasi kuorma-autoa noin kilometrin verran ja auto oli seilannut kaistan reunasta toiseen. Kuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Verikokeen jälkeen mies vietiin Hämeenlinnan poliisiasemalle säilöön. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Jokioinen
Perjantaina heti puolen yön jälkeen Kehätiellä poliisin partioautoa vastaan tuli henkilöauto, jolla oli aiemmin illalla Forssassa syyllistytty törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja silloin autoa poliisi ei tavoittanut. Auton nopeudeksi oli mitattu Jokioistentiellä 163 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Nyt Jokioisilla poliisin kytkettyä pysäytysvalot auto oli jatkanut matkaansa kohti Ypäjää huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi auton nopeudeksi yli 100 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies yritti tehdä u-käännöstä päättyvän tien päässä. Poliisi sai pakenemisen estettyä ajamalla poliisiauton eteen. Autoa kuljettanut mies oli määrätty ajokieltoon viime vuoden lopussa ja hän oli jäänyt kiinni kortitta ajosta neljä kertaa sen jälkeen. Kyydissä oli yksi matkustaja. Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Loukkaantunut karhu Pieksämäellä

NordenBladet — Poliisi etsii yhdessä SRVA-toimijoiden kanssa mahdollisesti loukkaantunutta karhua Pieksämäellä
Poliisi sai perjantaiaamuna hieman kahdeksan jälkeen tiedon verisistä eläimenjäljistä Partaharjuntiellä Kukkaromäen eteläpuolella. Poliisi on pyytänyt suurriistavirka-apuhenkilöstöä avustamaan eläimen jäljityksessä, tunnistamisessa sekä havainnoinnista mahdolliseen loukkaantumiseen liittyen. Poliisi kehottaa välttämään tarpeetonta liikkumista Kukkaromäen eteläpuolisella alueella.
Jyrki Koskinen
Komisario
Itä-Suomen poliisilaitos
Valvonta- ja hälytystoiminta
Joensuun poliisiasema
Pykäläkuja 1
80100 JOENSUU
0295 456 201

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi vaatii kahta vangittavaksi Espoon Suurpellon henkirikokseen liittyen

NordenBladet —

09.07.2020 klo 17.45Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi vaatii vangittavaksi kahta miestä Espoon Suurpellossa 7.7.2020 tapahtuneeseen henkirikokseen liittyen.
Vuonna 1980 syntyneitä miehiä vaaditaan vangittaviksi murhasta todennäköisin syin epäiltynä. Vangitsemista käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa perjantaina 10.7.
Henkirikoksen uhri on 1995 syntynyt mies. Häntä ammuttiin Suurpellon Klariksentiellä tiistaina noin kello 21 aikaan. Mies kuoli myöhemmin ampumisessa saamiinsa vammoihin.
Teon motiivia selvitetään. Poliisin tiedon mukaan rikoksesta epäillyillä on vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
– Tapahtumiin liittyen on kuultu useita henkilöitä ja meille on muodostunut käsitys tapahtumien kulusta. Kiitämme kaikista saamistamme vihjeistä ja tiedoista asiaan liittyen, ja pyydämme kaikkia asiasta tietäviä olemaan meihin yhteydessä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.
Tietoja ja havaintoja voi toimittaa osoitteeseen vihjeet.espoo(a)poliisi.fi tai numeroon 050 598 0057. Numeroon voi toimittaa myös mahdollista kuva- tai videomateriaalia WhatsAppin kautta.
Esitutkinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa.

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Kiteellä

NordenBladet — Torstaina klo 11.30 oli Kiteellä Kurenrinteentiellä tapahtunut liikenneonnetomuus, jossa henkilöauto oli suistunut ulos tieltä päätyen n.150 metrin päähän kyljelleen. Pelastuslaitoksen miehistö oli joutunut irrottamaan autoon jumiin jääneen kuljettajan ja toimittanut hänet jatkotutkimuksiin keskussairaalaan. Henkilöautoa kuljettaneen kiteeläismiehen vammoista ei toistaiseksi ole tietoa. Kuljettaja oli autossa yksin. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.

Lähde: Poliisi.fi

Asehuutokauppa 24.8.2020 perutaan

NordenBladet — Poliisihallituksen asehallinto on koronaviruksen vuoksi päättänyt perua asehuutokaupan, joka oli tarkoitus järjestää Riihimäellä maanantaina 24.8.2020.
Vaikka koronavirusepidemia on laantumassa rajoitustoimien ja hygieniakäyttäytymisen vuoksi, uhka epidemian kiihtymisestä on edelleen olemassa.
Asehuutokauppa on yleisötilaisuus, jossa tulee valtioneuvoston ja aluehallintovirastojen suositusten mukaan noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamia ohjeita osallistujien turvallisuuden varmistamiseksi.
Asehallinnon arvion mukaan asehuutokaupan järjestäminen ei tällä hetkellä ole mahdollista voimassaolevien ohjeiden mukaisesti, vaan tilaisuuden järjestäminen muodostaisi riskin sekä osallistujille että viraston toiminnalle.
Asehallinto seuraa tilannetta ja tiedottaa syyskuun alussa 5.10.2020 päivälle suunnitellun asehuutokaupan järjestämisestä.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja rattijuopumus Kajaanissa.

NordenBladet —

09.07.2020 klo 15.19Oulu
Vuonna 1987 syntynyt kajaanilaismies kuljetti henkilöautoa 154 km/h tien kohdassa, jossa on 100 km/h rajoitus. Kun mies pysäytettiin ja puhallutettiin hönkäisi hän rattijuopumukseen viittaavan 0.28 milligramman tuloksen. Yksin autossa ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Lähde: Poliisi.fi

Tiedote Lahden poliisivankilan voimankäyttötilanteesta

NordenBladet —

09.07.2020 klo 15.11Häme
Lahden pääpoliisiaseman kiinniotettujen säilytystilassa tapahtui helmikuun alussa 2019 voimankäyttötilanne, josta on nostettu syyte Hämeen poliisilaitoksen kolmea työntekijää kohtaan. Kahta vartijaa ja yhtä poliisia epäillään kiinniotetun henkilön törkeästä pahoinpitelystä.
Voimankäyttötilanteen johdosta Hämeen poliisilaitoksessa on jo heti tapahtuman jälkeen tehty virkamiesoikeudellinen harkinta kahden vartijan ja yhden poliisin osalta. Heitä on kuultu virkamiesoikeudellisessa menettelyssä. Poliisilaitos on pidättänyt poliisin virantoimituksesta ja kahden vartijan osalta on jääty odottamaan syyteharkintaa.
Syyttäjän nyt nostettua syytteen, aiemmin virasta pidätetyn poliisin lisäksi myös kaksi vartijaa on pidätetty virastaan.
Tapaukseen puututtiin aluksi Hämeen poliisilaitoksen oman toiminnan ja laillisuusvalvonnan kautta. Asia siirrettiin valtakunnan syyttäjän toimistoon helmikuun lopussa 2019.

Lähde: Poliisi.fi

Älä kuljeta räjähteitä itse poliisiasemalle – muistilista

NordenBladet —

09.07.2020 klo 14.44Länsi-Uusimaa
Avulias asukas oli löytänyt räjähteen kotoaan ja toimitti sen eilen poliisiasemalle. Räjähde osoittautui kranaatinheittimen kranaatiksi ja poliisiaseman päivystys jouduttiin tyhjentämään ja eristämään useaksi tunniksi. Puolustusvoimien henkilökunta kävi myöhemmin noutamassa kranaatin.
Räjähteen käsittely aiheuttaa aina vaaratilanteen löytäjälle ja hänen ympärillään oleville henkilöille. Räjähteen kuljettaminen lisää vaaraa ja vaarassa olevien ihmisten määrää entisestään.
Jos löydät räjähteitä tai esineitä, joiden epäilet olevan räjähteitä;

älä kuljeta räjähteitä tai esineitä itse poliisiasemalle
soita hätäkeskukseen 112, josta sinulle annetaan tarkempia toimintaohjeita
hätäkeskus antaa tehtävän erikoiskoulutetulle poliisipartiolle
poliisipartio tulee paikalle tai voi tunnistaa esineen jopa etänä esimerkiksi valokuvasta, jonka lähetät partiolle
poliisi hoitaa räjähteen kuljetuksen tai raivauksen paikan päällä, usein yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa
kuljetus ja muut toimenpiteet räjähteiden hävittämiseksi ovat maksuttomia
räjähteitä ja ammuksia voi luovuttaa poliisille ilman rangaistuksen pelkoa https://www.poliisi.fi/luvat/luvattomat_ampuma-aseet_ja_rajahteet
vain varmuudella tunnistettuja vaarattomia patruunoita ja esimerkiksi hätäraketteja voi kuljettaa itse hävitettäväksi

Lähde: Poliisi.fi

Varkaus Suonenjoella

NordenBladet — Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä murtauduttiin Mansikkaraitti 8 liikekiinteistöön rikkomalla liikkeen nosto- oven lasi. Paikalla on havaittu noin klo 23.00 aikaan liikkuvan harmaan farmariauton, josta pyydetään havaintotietoja poliisille. Liikkeestä on alustavan tarkastuksen mukaan anastettu ainakin hitsauslaite.
Iisalmessa tapahtui kahden henkilöauton välinen kylkikosketus keskiviikkona klo 17.00, josta pyydetään silminnäkijähavaintoja. Henkilöauto ajoi Satamakatua Riistakadun suunnasta ja kääntyi ajosuuntaansa nähden oikealle Pohjolankadulle tarkoituksin jatkaa etelän suuntaan. Kyseinen henkilöauto ajoi kääntyviille tarkoitetuista kaistoista vasemmanpuoleista kaistaa. Samanaikaisesti ajoi Satamakatua toinen henkilöauto oikeanpuoleista kääntyville tarkoitettua kaistaa. Pohjolankadulla henkilöautot osuivat toisiinsa. Oikeanpuoleista kaistaa pitkin ajanut harmaa sedan – mallin henkilöauto ei pysähtynyt paikalle selvittämään tapahtunutta.
Poliisi pyytää ilmoittamaan molempiin tapahtumiin liittyvät mahdolliset havainnot vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 029 545 5068.

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisiuutisia

NordenBladet — LAHTI
Poliisille ilmoitettiin keskiviikkona illalla Nastolan liikekeskuksessa epäillystä rattijuoposta, joka törmäilee autollaan toisiin pysäköityihin ajoneuvoihin. Poliisipartio tavoitti ilmoitetun auton liikenteestä lähialueelta. Kuljettajana toiminut kuusikymppinen mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Asiaa tutkittaessa ilmeni, että mies oli törmännyt vain yhteen autoon. Asiaa tutkitaan törkeän rattijuopumuksen ohella liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
JANAKKALA
Poliisipartio pysäytti keskiviikkona illalla vastaan tulleen henkilöauton Vähikkälässä. Auton kuljettajana toiminut viisikymppinen mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Lukemat vahvistettiin Riihimäen poliisiasemalla suoritetussa tarkkuusalkometripuhalluksessa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä kuulustellaan aikanaan törkeään rattijuopumukseen epäiltynä.
LAHTI
Torstaina aamuyöstä tapahtui Launeella henkilöauton tieltä suistuminen. Poliisipartio tapasi onnettomuuspaikalta autoa kuljettaneen miehen sekä kaksi tämän kyydissä ollutta matkustajaa. He saivat järkytykseltään kerrottua partiolle, että kuljettaja oli väistänyt ajoradalle juossutta eläintä, jolloin auto oli ajautunut tietä reunustaneen matalan betoniaidan päälle. Lopulta auto oli pysähtynyt ajokaistalle. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta auton etuakselin ripustukset kärsivät vaurioita. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi