keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Liikenneonnettomuus Savonlinnassa

NordenBladet — Savonlinnassa, Moinsalmentiellä tapahtui kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus tänään 3.8.2020 n. klo 09.52 aikaan.
Moinsalmentietä ajanut paikkakuntalaisen mieshenkilön kuljettama henkilöauto oli kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle pienemmälle sivutielle, jolloin takana ajanut 27-vuotias mieskuljettaja ajoi hänen peräänsä.
Molemmat ajoneuvot romuttuivat onnettomuudessa liikennekelvottomiksi. Peräänajetun ajoneuvon kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi.
Kyseessä oli varsin tavanomainen liikenneonnettomuus, syyllisyys oli selvä, eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Peräänajanutta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Erikoiseksi tapahtuman teki se, että peräänajaneesta ajoneuvosta pakeni neljä matkustajaa metsään saatuaan tietää poliisin olevan tulossa paikalle. Marjasankot jäivät autoon, joten marjastamaankaan paikalta poistuneet eivät menneet.
Poliisilta paikalla tehtävää oli hoitamassa kaksi partiota ja lisäksi paikalle oli tulossa koirapartiot Kuopiosta ja Rajavartiolaitokselta. 4 matkustajaa tulivat kuitenkin puhelimitse houkuttelemalla pois metsästä ennen koirapartioiden paikalle saapumista oltuaan jo pienen hetken eksyksissäkin.
Pakenemisen syyksi paljastui papereiden mukana pitämättömyys. Matkustajat pelkäsivät joutuvansa hankaluuksiin oltuaan liikenteessä ilman passejaan. Henkilöllisyydet käytiin tarkistamassa majapaikassa matkustusasiakirjoista, eikä niissä ollut huomautettavaa.
Tiedossa ei ole, tuottiko onnettomuuspaikan ympäristön tiedustelu tulosta, eli löytyikö iltapäiväksi hyvä mustikkapaikka.

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä hälytystehtävissä kasvua poikkeuksellisena keväänä

NordenBladet —

03.08.2020 klo 12.30Häme
Poikkeuksellinen kevät oli sisäisen turvallisuuden muutosten tarkastelun kannalta ainutlaatuinen ajanjakso myös poliisin näkökulmasta. Rikoslukuihin ja poliisitehtävämääriin vaikuttavat nopeimmin muutokset ihmisten käyttäytymisessä ja käytettävissä olevissa poliisin resursseissa. Koronapandemia ei tehnyt selkeää poikkeamaa rikoslakirikosten kokonaismääriin 2019 alkuvuoteen nähden, vaikka kevään aikana oli rajujakin vaihteluja viikkotasolla.
Tammi-kesäkuussa Hämeen poliisin tietoon tuli 24 551 rikosta, mikä on lähes 13 prosenttia vähemmän kuin alkuvuodesta 2019 (28 213). Rikoslakirikosten määrä kuitenkin kasvoi lähes neljä prosenttia. Sen sijaan poliisin hälytystehtävät Hämeessä on ollut viime vuotta korkeammalla tasolla koko koronapandemian ajan. Hälytystehtävissä erottuvat erityisesti häiriö- ja metelikeikat. Sen sijaan kotihälytyksissä, joihin liittyy perheväkivaltaa, ei ole viime vuoteen verrattuna selvää kasvusuuntausta. Hämeen poliisille ilmoitettuja perheväkivaltatapauksia oli 122, joka on vähemmän kuin alkuvuonna 2019 (176).
Kiireellisissä tehtävissä poliisi ehti paikalle keskimäärin alle 11 minuutissa.
Poliisin tavanomaisiin tehtäviin käytettävissä oleviin resursseihin ovat Hämeessä vaikuttaneet erilaiset koronasidonnaisuudet, kuten Uudenmaan sulkenut Puomi -operaatio. Toisaalta koulutusten peruminen ja kokousten määrän vähentyminen on mahdollistanut kattavampaa valvontaa kentällä.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisissa huomattavaa kasvua
Eniten laskua tapahtui liikennerikkomuksissa, yli 36 prosenttia. Liikennerikkomusten määrän väheneminen oli seurausta tienkäyttäjien- ja valvonnan vähentymisestä koronarajoitusten takia. Poliisin työpanosta suunnattiin liikennevalvonnasta muualle koronapandemian aikana.
Liikennerikkomusten vähentymisestä huolimatta liikennekäyttäytymisessä on selvästi parantamisen varaa. Liikenneturvallisuuden vaarantamisia oli huomattavasti enemmän kuin alkuvuodesta 2019. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tehtiin ilmoituksia 214, mikä on yli 50 % enemmän kuin alkuvuonna 2019 (142). Vaikka koronarajoitusten aikana ei tehty massapuhallutuksia, rattijuopumuksesta epäiltyjä jäi kiinni 726, mikä noin 8 % enemmän alkuvuoteen 2019 nähden (671).
Törkeiden pahoinpitelyjen määrässä kasvua
Alkuvuodesta poliisin tietoon tuli kaikkiaan 861 pahoinpitelyrikosta, joka viime vuoteen nähden lähes 10 % vähemmän (956). Törkeitä pahoinpitelyjä kirjattiin 24 ilmoitusta enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Näin ollen törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi yli 30 %. Nousua on tapahtunut erityisesti Päijät-Hämeen puolella, missä törkeitä pahoinpitelyjä kirjattiin viime vuoteen nähden 20 tapausta enemmän, kun taas Kanta-Hämeen puolella määrä laski kuudella.
Tapon yrityksistä kirjattiin 10 ilmoitusta, mikä on kaksi tapausta enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Näistä kuusi on Päijät-Hämeessä ja neljä Kanta-Hämeessä.
Yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt vähenivät noin viidenneksellä ja yleisten paikkojen vahingonteot reilulla kahdeksalla prosentilla. Koronapandemian myötä tulleet rajoitukset muun muassa ravintolasulkemisineen vähensivät kansalaisten liikkumista, ja tämä näkyi selvästi myönteisenä vaikutuksena edellä mainittujen rikosten ilmenemiseen. Yksityisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyitä kirjattiin lähes sama määrä (549) kuin vuotta aikaisemmin (557).
Rikosten selvitysastetta voidaan pitää hyvänä
Rikoslakirikokset (pl. liikenne) selvitysaste oli 51,8 %. Selvitysastetta voidaan pitää olosuhteisiin nähden hyvänä, vaikka se on hieman alhaisempi kuin viime vuonna samalla tarkastelujaksolla. Tutkinnan työpanosta siirrettiin jonkin verran koronaepidemiasta aiheutuneisiin poliisille tulleisiin lisätehtäviin. Väkivaltarikosten selvitysaste oli 92,9 %, mitä voidaan taas pitää erittäin korkeana tasona.
Rikoslakirikosten (pl. liikenne) määrä lisääntyi lähes neljä prosenttia. Rikosten määrä nousi alkuvuodesta ja koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten aikana se hetkellisesti laski, mutta nousi taas entiselle tasolleen, kun rajoituksia alettiin purkaa.
Omaisuusrikokset lisääntyivät noin kuusi prosenttia, kun taas asuntomurtoja tehtiin reilu seitsemän prosenttia vähemmän. Alkuvuoden aikana tehtiin enemmän perinteisiä varkausrikoksia, näistä esimerkkinä mm. vene- ja perämoottoririkokset, joita tehtiin paljon. Lieviä petoksia tuli poliisin tietoon alkuvuonna 571, kun samalla tarkastelujaksolla viime vuonna ilmoituksia tehtiin 212. Lähes kaikki ilmoitukset lievistä petoksista on liittynyt netissä tehtyihin ostoksiin tai lahjoituksiin.
Huumausainerikokset jatkoivat kasvuaan (+25.6 %). Eniten korostui huumausaineiden käyttörikokset ja perusmuotoiset huumausainerikokset. Tätä selittää osaltaan muun muassa huumerattijuopumusten määrän nousu, ja sitä kautta ajoneuvoista tehtyjen huumausainetakavarikoiden määrä nousi. Myös muun liikkumisen vähentyessä huumausainekauppaa tehneet jatkoivat liikkumistaan, jolloin heidän tekemiseen liittyviä havaintoja oli helpompi tehdä.
Lupia haettiin aiempaa vähemmän
Kaikki Hämeen poliisin käsittelemät lupa-asiat vähenivät yli 40 %. Laskun voidaan katsoa tulleen koronapandemian mukana tulleista matkustuskielloista ja -rajoituksista, ihmisten eristäytymisestä ja yleisötilaisuuksien loppumisesta. Lisäksi Hämeen poliisilaitoksen kolmen pienemmän poliisiaseman lupapalvelupisteet suljettiin 2,5 kuukaudeksi.
Alkuvuonna ja erityisesti koronapandemian aikana korostettiin sähköisen asioinnin ensisijaisuutta lupapalveluissa kaikessa viestinnässä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Sähköistä asiointipalvelua käytettiin aiempaa ahkerammin sen käyttöasteen ollessa reilu 3 % viime vuotta korkeampi. Sähköisen asioinnin käyttöaste on nyt 77,1 %, kun viime vuoden vastaavana ajankohtana se oli 73,7%
Hämeen poliisilaitoksen alueen tilastot: www.poliisi.fi/hame/tilastot

Lähde: Poliisi.fi

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tilastokatsaus vuoden 2020 tammi-kesäkuu toiminnasta

NordenBladet —

03.08.2020 klo 12.18Länsi-Uusimaa
Tässä katsauksessa tarkastellaan poliisin toiminnallisten tulosten kehitystä tammi-kesäkuun aikana ja tuloksia verrataan viime vuoden vastaavaan aikaan.
Rikoslakirikosten ja hälytystehtävien määrä kasvoi
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle ilmoitettiin vuoden 2020 ensimmäisen puolen vuoden aikana 17 248 rikoslakirikosta. Määrä nousi yli 11 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Rikoslakirikosten (pois lukien liikennerikokset) määrä kasvoi yli 15 prosenttia.
Rikosten selvitystaso on pysynyt samana ja oli noin 51 prosenttia. Samoin rikoslakirikosten tutkinta-aika on pysynyt samassa eli 156 vuorokaudessa.
Poliisipartioiden suorittamien hälytystehtävien kokonaismäärä kasvoi 14,5 prosenttia eli 5 051 tehtävää.
– Kesä on ollut hätäkeskuksen välittämien tehtävien osalta varsin kiireinen. Touko – heinäkuun aikana on hätäkeskus välittänyt poliisipartioillemme 2 188 tehtävää enemmän kuin edellisenä kesänä. Häiriökäyttäytymiseen liittyvien tehtävien määrä verrattuna edellisen vuoden kesään on noussut Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella 644 tehtävää eli 31 %. Espoossa häiriökäyttäytymisten määrän nousu oli kesällä 462 tehtävää eli 36 %, kertoo poliisipäällikkö Timo Saarinen.
Omaisuusrikokset ovat lisääntyneet. Ryöstöjen määrän kasvu jatkuu, petosrikosten määrä kasvaa ja asuntomurtojen määrä vähentynyt edelleen
Omaisuusrikosten kokonaismäärä on kasvanut 19 prosenttia. Omaisuusrikoksia on kirjattu 8 525 kappaletta, joka on 1 364 rikosta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Ryöstöjen määrä on kasvanut noin 24 prosenttia. Poliisille on ilmoitettu tänä vuonna ryöstöjä yhteensä 73 kappaletta.
– Nuorten, alle 18 -vuotiaiden, tekemien ryöstöjen määrä on vähentynyt Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Toivomme tämän suuntauksen jatkuvan myös syksyllä, toteaa Saarinen.
Petosrikosten määrä on kasvanut noin 7 %. Erilaisia petoksia ja huijauksia tehdään paljon nettiympäristössä.
– Erilaisista huijauksista on poliisi aktiivisesti tiedottanut, mutta valitettavan paljon näitä tapahtuu, toteaa Saarinen.
Asuntomurtojen määrä laski Länsi-Uudenmaan alueella noin 27 prosenttia. Tänä vuonna on kirjattu asuntomurtoja 82 kappaletta, kun viime vuonna niitä oli kirjattu tähän aikaan 112 kappaletta. Koronatilanteen matkustusrajoituksilla on ollut suora vaikutus liikkuvan rikollisuuden vähentymiseen. Koronan aikana lisääntynyt etätyö ja kotona oleminen on myös vaikuttanut asuntomurtojen määrän vähentymiseen.
Väkivaltarikosten kokonaismäärä on pysynyt samana, henkirikokset yrityksineen nousussa
Väkivaltarikosten määrä on pysynyt samana viime vuoteen verrattuna. Tänä vuonna on kirjattu 1 355 väkivaltarikosta.
Henkirikokset yrityksineen ovat lisääntyneet 57 prosenttia eli 8 rikosta. Tänä vuonna niitä on kirjattu 22 kappaletta, viime vuonna vastaavaan aikaan 14 kappaletta. Henkirikoksia on vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla ollut neljä, jotka kaikki on selvitetty.
Törkeät pahoinpitelyt ovat lisääntyneet myös noin 19 prosenttia eli 47 rikoksesta 56 rikokseen.
Yksityisellä paikalla tapahtuneiden pahoinpitelyrikosten määrä on noussut hieman eli noin 4 %. Rikosilmoitukset perheväkivallasta ovat vähentyneet lähes 36 prosenttia. Kotihälytystehtävät ovat nousseet 34 prosenttia. Keväällä koronan aikana ihmisten ollessa kotona oli kotihälytystehtävien suurin määrällinen kasvu erityisesti häiritsevään meteliin liittyvissä tehtävissä.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen katutuvallisuusindeksi on valtakunnallisesti hyvällä tasolla, mutta on heikentynyt 5 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Katuturvallisuusindeksi on 113, kun se viime vuonna oli 118. Katuturvallisuusindeksin laskennassa huomioidaan poliisin tiedossa olevien ryöstöt, pahoinpitelyt, vahingonteot sekä ratti- ja liikennejuopumukset.
Seksuaalirikosten kokonaismäärä on vähentynyt hieman, koronan vaikutuksia tulee arvioida
Poliisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on tilastollisesti vähentynyt noin 8 prosenttia. Lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöilmoitusten kokonaismäärä on pysynyt samana. Suurimmat muutokset ovat Espoossa ja Raaseporissa. Espoossa laskua on noin 65 %, johon on todennäköisesti vaikuttanut rajoitukset koulujen ja päiväkotien toiminnoissa. Raaseporissa oli aiemmin rikostutkinnassa iso kokonaisuus, joka sisälsi noin 80 tapausta.
Poliisille ilmoitettujen raiskausrikosten määrä laski poliisilaitoksen alueella 9 ilmoitusta eli lähes 14 prosenttia, mutta nousi Espoon alueella 12 ilmoitusta.
Talousrikosten määrä suunnilleen samoissa, huumausainerikosten määrä kasvanut
Vuoden 2020 aikana poliisille on ilmoitettu yhteensä 110 talousrikokseksi luokiteltua rikosta. Viime vuonna vastaavaan aikaan niitä kirjattiin 115 kappaletta.
Huumausainerikosten määrä on kasvanut noin 28 prosenttia. Tänä vuonna niitä on kirjattu 1 117 kappaletta ja viime vuonna 874 kappaletta. Törkeiden huumausainerikosten määrä on kasvanut lähes 9 prosenttia.
Törkeiden liikennerikosten määrä kasvanut voimakkaasti
Liikennerikoksia kirjattiin poliisilaitoksen alueella yhteensä 3 984 ilmoitusta. Määrä on sama kuin viime vuonna. Törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä on puolestaan noussut noin 28 prosenttia ja niitä on tänä vuonna kirjattu jo 300 kappaletta.
Rattijuopumusten määrä on kasvanut yli 10 %.
– Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset lisääntyivät merkittävästi jo vuonna 2019. Sama kehitys on edelleen todettavissa. Rattijuopumusrikoksissa muun huumaavaan aineen kuin alkoholin osuus on poliisilaitoksemme alueella 46 %, toteaa poliisipäällikkö Saarinen huolestuneena.
Hälytystehtävien määrä on kasvanut, toimintavalmiusaika on parantunut kiireellisissä hälytystehtävissä
Hälytystehtävien määrä on noussut 14,5 prosenttia eli yli 5 000 tehtävää. Määrä on kasvanut ei kiireellisissä tehtävissä, A -tehtävien määrän ollessa samalla tasolla ja A+B -tehtävien vähentyessä vajaa 3 %.
A -tehtävien toimintavalmiusaika on parantunut Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella 8,7 minuuttiin ja A+B -tehtävien toimintavalmiusaika on parantunut 2,9 minuuttia eli lähes 18 %.
– A -tehtävissä lyhyin toimintavalmiusaikamme oli Kauniaisissa 6,3 ja pisin Inkoossa 17,6. A+B -tehtävissä lyhyin toimintavalmiusaikamme oli Kauniaisissa 11,7 ja pisin Hangossa 23,8 minuuttia, kuvailee poliisipäällikkö Saarinen asukkaille toteutettuja kiireellisiä hälytyspalveluita.
Henkilökortteja ja passeja on haettu koronatilanteen vuoksi vähemmän
Länsi-Uudenmaan alueella henkilökortteja on haettu tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Henkilökortteja on haettu 39 prosenttia vähemmän, passeja 42 prosenttia vähemmän ja kaikkia lupia 40 prosenttia vähemmän.
LUPLpdf, 251,3 kB
Espoopdf, 123,3 kB
Kauniainenpdf, 123,8 kB
Kirkkonummipdf, 123,3 kB
Lohjapdf, 123,3 kB
Siuntiopdf, 123,5 kB
Inkoopdf, 123,4 kB
Karkkilapdf, 122,7 kB
Raaseporipdf, 123,1 kB
Hankopdf, 122,6 kB
Vihtipdf, 123,1 kB
LUPL Excelxlsx, 34,2 kB
Espoo Excelxlsx, 31,5 kB
Kauniainen Excelxlsx, 30,9 kB
Kirkkonummi Excelxlsx, 31,2 kB
Lohja Excelxlsx, 31,2 kB
Siuntio Excelxlsx, 30,7 kB
Inkoo Excelxlsx, 30,8 kB
Karkkila Excelxlsx, 31 kB
Raasepori Excelxlsx, 31,1 kB
Hanko Excelxlsx, 31 kB
Vihti Excelxlsx, 31,1 kB
Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessapdf, 127,6 kB

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilaitoksen mediatilastoja

NordenBladet — Liitteissä Sisä-Suomen poliisilaitoksen yhteenvetoa tilastoista tammi-kesäkuulta.
Mediatilastoista_tekstiädocx, 28,3 kB
Mediatilastot_Sisä-Suomipdf, 251,7 kB
Ulkomaan_kansalaisten_osuus_rikollisuudestapdf, 127,7 kB
Kunta-ja maakuntakohtaiset tilastot julkaistaan tänään tai viimeistään huomenna.

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisilaitoksen tammi-kesäkuun 2020 tilastot

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta toteaa: ”Kulunut kevät ja alkukesä osoittivat, että poliisin kyky sopeutua ennakoimattomiin tilanteisiin on varsin hyvällä tasolla. Koronasta aiheutuneissa poikkeusoloissakin poliisille kuuluvat tehtävät kyettiin hoitamaan hyvin. Henkilöstö oli terveenä, koulutuksia ei juurikaan järjestetty, joten resurssitilanne oli jopa tavanomaista parempi. Nyt poikkeusolojen päätyttyä ollaan palautumassa toiminnallisesti hiljalleen kohti normaalia. Ihmiset liikkuvat jälleen, liikenne lisääntyy ja ravitsemisliikkeet ovat avoinna. Hyvä näin, mutta tilanteella on myös varjopuolensa sillä samaan aikaan poliisin tehtävät lisääntyvät, rikosten määrä kasvaa ja häiriöiden määrä lisääntyy.”
Kaikkien Oulun poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä viimevuotista pienempi – huumerikoksia ja rattijuopumuksia puolestaan selvästi enemmän
Kaikkien Oulun poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä oli lähes 14 prosenttia vuoden 2019 tammi-kesäkuuta pienempi. Yhtenä selityksenä määrän tilastolliselle laskulle on se, että liikennerikkomusten suoritteet tilastoituvat noin 3 kk viiveellä minkä vuoksi osa suoritteista puuttuu. Ilman liikenteeseen liittyviä rikoksia tarkasteltaessa määrä oli jokseenkin edellisvuoden tasolla.
Omaisuusrikoksia poliisin tietoon tuli runsaat 300 kappaletta vähemmän kuin samaan aikaan edellisvuonna (-4,2 %). Suurin osa myönteisestä kehityksestä selittyy erilaisten varkausrikosten vähenemisellä. Koronakevään aikana erilaisten petosrikosten kokonaismäärä oli viimevuotista pienempi – myös nettipetoksia Oulun poliisin tietoon tuli reilu kymmenys vähemmän. Kehitys ei kuitenkaan ollut yhteneväistä – niin maksuvälinepetoksia kuin lieviä petoksia Oulun poliisille ilmoitettiin kymmeniä prosentteja enemmän kuin alkuvuonna 2019. Leimallista alkuvuodelle ovat olleet luotettavaksi koettujen tahojen nimissä lähetetyt huijausviestit, joihin vastaamalla on tullut luovuttaneeksi maksukorttitietonsa rikollisille. Näiden ohella uutena ilmiönä ovat nousseet erilaiset sijoitushuijaukset ja ns. toimitusjohtajapetokset – vaikuttaa kuitenkin sille, että valistuksella ja ennalta estävällä työllä on kyetty vaikuttamaan siten, että teot ovat valtaosin jääneet yrityksen asteelle.
Poliisille ilmoitettu väkivaltarikollisuus on kokonaisuudessaan pienempi kuin vuonna 2019 tammi-kesäkuussa. Pahoinpitelyrikoksia Oulun poliisin tietoon tuli 59 kappaletta vähemmän kuin viime vuonna – todennäköisesti koronarajoituksista johtuen yleisillä paikoilla tapahtuneita pahoinpitelyjä oli merkittävästi viimevuotista vähemmän. Ilahduttavasti myöskään yksityisillä paikoilla tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrässä ei ollut merkittävää kasvua (+29 kpl).
Huumausainerikosten määrän kasvu osoittaa selkeästi toisaalta sen, että poliisi on kyennyt kohdistamaan valvontaansa ja toimiansa tehokkaammin ja sen, että koronarajoitukset eivät vähentäneet huumausainemarkkinoita. Törkeitä huumausainerikoksia Oulun poliisi paljasti kaksinkertaisen määrän alkuvuoteen 2019 verrattuna – myös muiden huumausainerikosten määrä kasvoi huomattavasti.
Omaisuusrikosten määrä vähentynyt lähes ”kautta linjan”
Suuri osa niin Oulun poliisilaitoksen kuin yleensäkin poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta kohdistuu omaisuuteen. Kuluvana vuonna Oulun poliisin tietoon on tullut yhteensä noin 7 500 omaisuusrikosta – edellisenä vuonna määrä oli yli 300 kappaletta suurempi. Kehitys oli varsin yhtenäistä – ainoastaan ryöstöjä ilmoitettiin kaksi kappaletta enemmän. Asunto-, mökki-, liike- ja kellarivarastomurtoja Oulun poliisin tietoon tuli merkittävästi edellisvuotta vähemmän. Todennäköisesti etätöiden tekeminen merkitsi sitä, että tyhjillään olevia rikoskohteita oli vähemmän. Useamman vuoden ajan vähentyneet automurrot jatkoivat alkuvuonna selvää vähenemistä (-37%). Erilaisia petoksia Oulun poliisin tietoon tuli 70 kappaletta vähemmän kuin vuonna 2019. Netissä tapahtuneiden määrän lasku oli vielä suurempaa – yli kymmenen prosenttia alkuvuoteen 2019 verrattuna. Omaisuusrikosten selvitysaste koheni vuoden 2019 tammi-kesäkuuhun verrattuna viisi prosenttiyksikköä.
Ulkomaalaisten osuus Oulun poliisin tietoon tulleista omaisuusrikoksista vähentyi verrattuna alkuvuoteen 2019. Törkeissä varkauksissa – joiksi esimerkiksi asuntomurrot luokitellaan – ulkomaalaisten osuus putosi suurelta osin matkustusrajoituksista johtuen nollaan.
Väkivalta on kokonaisuudessaan vähentynyt
Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna 2020 erilaisia väkivaltarikoksia noin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna tammi-kesäkuussa. Väkivaltarikoksista suurin osa on pahoinpitelyrikoksia joko yleisellä tai yksityisellä paikalla, ensin mainitut vähenivät merkittävästi, jälkimmäisten osalta ei ole tapahtunut merkittävää muutosta (+29 kpl).
Poliisin tietoon tulleen väkivallan kokonaismäärä on siis kuluvana vuonna ollut pienempi – törkeimpien väkivaltarikosten määrä ei kuitenkaan noudattanut muuta kehitystä. Yleisimmin näiden taustalla on ollut erityisesti huumausainekauppaan liittyvä väkivaltainen velanperintä ja vaikuttaa sille, että koronatilanne on edelleen kiristänyt tilannetta. Henkirikoksia yrityksineen Oulun poliisilaitoksen alueella tapahtui tammi-kesäkuussa 15 kun määrä oli edellisvuonna vastaavana ajankohtana 18. Toteutuneita henkirikoksia tapahtui neljä, kun määrä vuoden 2019 tammi-kesäkuussa oli kaksi. Törkeitä pahoinpitelyjä Oulun poliisin tietoon tuli kaksi kappaletta enemmän.
Pahoinpitelyrikoksia kaikkiaan Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna hieman alle 1 300 kappaletta, joissa rikoksesta epäilty on tiedossa noin 1 140 tapauksessa. Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyrikosten määrä väheni kolmanneksella.
Kaikkien seksuaalirikosten määrä väheni huomattavasti vuoden 2019 tammi-kesäkuuhun verrattuna, ulkomaalaisten osuus rikoksesta epäillyistä 70 prosenttia pienempi
Erilaisia seksuaalirikoksia Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 171 kappaletta kun edellisvuonna määrä oli 221 (-22,6 %). Raiskausrikoksia kaikkiaan poliisin tietoon tuli 15 kappaletta vähemmän (-17,9 %) ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä 27 kappaletta vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana (-28,4 %). Seksuaalisia ahdisteluja Oulun poliisin tietoon tuli runsas neljännes vähemmän kuin tammi-kesäkuussa 2019. Poliisin tietoon tulleissa seksuaalirikoksissa tekijä oli tiedossa 131 tapauksessa – ulkomaan kansalaisia näistä oli 19. Vuoden 2019 tammi -kesäkuussa määrät olivat 173 ja 65.
Kaikkien huumausainerikosten määrä selvästi edellisvuotta suurempi – törkeitä huumausainerikoksia kaksinkertainen määrä
Oulun poliisin tietoon tuli tammi-kesäkuussa huumausainerikoksia yhteensä noin 1 250 kappaletta, jossa on edellisvuoteen verrattuna kasvua 40 prosenttia. Törkeitä huumausainerikoksia Oulun poliisi on saanut paljastettua alkuvuonna 22 kappaletta kun määrä vuotta aiemmin oli puolet tästä. Oulun poliisin tavoitteena on ollut päästä entistä suurempien organisaatioiden ja rikollisten voimatoimijoiden jäljille. Ammattimaisen huumausainekaupan seurannaisvaikutuksena on ollut erilainen liitännäisrikollisuus – alustavien tietojen mukaan vaikuttaa sille, että tehokkaalla valvonnalla ja oikein kohdistetuilla toimenpiteillä on kyetty vaikuttamaan siihen, että piilossa ollutta rikollisuutta on saatu näkyville.
Rattijuopumusten määrä kasvoi pitkästä aikaa – ja huomattavan paljon
Kaikkien liikennerikosten määrä lisääntyi Oulun poliisilaitoksen alueella 865 kappaleella (+17,4 %). Usean vuoden ajan vähentyneiden rattijuopumusten määrä kääntyi merkittävään kasvuun – niin törkeitä kuin tavallisia rattijuopumuksia poliisi kohtasi viidenneksen enemmän kuin 2019 alkuvuonna. Koronakevään kielteisiä puolia on ollut se, että tavallista tyhjemmät tiet ovat yllyttäneet huimiin ylinopeuksiin. Oulun poliisi on kirjannut kuluvana vuonna törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia lähes 30 prosenttia enemmän kuin tammi-kesäkuussa 2019.
Liikennerikkomusten osalta vuosivertailu on ongelmallista, kun automaattisen liikennevalvonnan kirjaamistavassa on tapahtunut muutos. Aikaisemmin ilmoituspäiväksi kirjattiin se ajankohta, kun tapaus kirjattiin Poliisiasiain tietojärjestelmään – käytännössä ehdollisissa rikesakoissa noin 3 kuukauden päästä siitä, kun rike oli tapahtunut. Uudistuksen jälkeen ilmoituspäiväksi on laitettu tapahtumapäivää seuraava päivä. Esimerkiksi kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä järjestelmään kirjatun ilmoituspäivä voi olla 2019 syys-lokakuussa.
Hälytystehtävien määrä lisääntyi – toimintavalmius kiireellisimmissä tehtävissä koheni
Oulun poliisi hoiti alkuvuonna 2020 noin 44 600 tehtävää (+8,6 %), joista kiireellisesti tai viipymättä hoidettavia (hälytystehtäviä) oli 21 000 kappaletta. Edellisenä vuonna määrät olivat tammi-kesäkuussa 41 100 ja 20 800. A-luokan (kiireellisesti hoidettavien) tehtävien määrä väheni noin 870 kappaleella (-18,3%) viime vuoden alkuvuoteen verrattuna. Kotihälytystehtävien määrä kokonaisuudessaan lisääntyi 30 prosentilla (+1 043 kpl), perheväkivallaksi luokiteltujen tehtävien määrä runsaat kymmenen prosenttia. Suurin osa kotihälytyksistä johtui häiritseväksi koetusta metelistä tai muusta häiriöstä. Koteihin poliisi hälytettiin kuitenkin 4 400 kertaa erilaisista syistä. Näistä 200 tapauksessa epäilys perheväkivallasta johti rikostutkintaan.
Kiireellisimpien (A-luokan) tehtävien toimintavalmius koheni merkittävästi edellisvuoteen verrattuna – poliisi oli paikalla keskimäärin hieman alle minuuttia vuoden 2019 alkuvuotta nopeammin. Kaikkien hälytystehtävien osalta toimintavalmius oli runsaat 20 sekuntia hitaampi.
Korona kuritti poliisin lupamyyntiä – aselupia haettiin hieman edellisvuotta enemmän
Oulun poliisilaitokselta myönnettiin tammi-kesäkuussa 2020 noin 18 600 passia ja runsaat 11 000 henkilökorttia. Passihakemuksissa vähennystä oli yli 50 prosenttia – henkilökortteja puolestaan haettiin 45 prosenttia vähemmän.
Aseluvat muodostavat myös ison kokonaisuuden myönnetyistä luvista. Niitä myönnettiin alkuvuonna 2020 noin 3 200 kappaletta (+5,9 %).
Kuntakohtaiset tilastot löytyvät osoitteesta: https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tietopalvelut
Oulun poliisin mediatilasto 1.1.-30.6.2020 (taulukko)xlsx, 34,1 kB
Oulun poliisin mediatilasto 1.1.-30.6.2020 (pdf)pdf, 251,3 kB
Oulun poliisin mediatilasto 1.1.-30.6.2020, ulkomaan kansalaisten osuus (pdf)pdf, 127,6 kB
Oulun poliisin mediatilasto 1.1.-30.6.2020, ulkomaan kansalaisten osuus (taulukko)xlsx, 34,4 kB

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää mahdollisia valvontatallenteita Liipolan ryöstöön liittyen

NordenBladet —

03.08.2020 klo 11.21Häme
Poliisi on selvittänyt Lahden Liipolan kaupunginosassa Luhtikadun parkkipaikalla 27.7.2020 aamusta tehtyä väkivaltaista ryöstöä. Tekijän tuntomerkeiksi on varmistunut noin 180 com pitkä normaalivartaloinen mies, joka oli pukeutunut tummiin ja puhui suomea.
Tutkinnassa on selvinnyt, että Liipolassa on mahdollisesti yksityisten henkilöiden valvontakameroita ja poliisia kiinnostaa kaikki heinäkuun lopun (24.-27.7.2020) aikana ko. valvontatallenteisiin tallentuneet henkilöt ja pyytää valvontatallenteiden omistajia ottamaan yhteyttä poliisiin.
Lisäksi edelleen pyydetään näkö- ja kuulohavaintoja Liipolasta maanantaiaamulta.
Poliisiin voi ottaa yhteyttä tai ilmoittaa havainnoista numeroon 0295 414 222 tai sähköpostitse vihjeet.hame@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa havaintotietoja Kouvolasta anastettuihin traileeriin ja veneeseen liittyen

NordenBladet —

03.08.2020 klo 11.11Kaakkois-Suomi
Kouvola, Oravala Palojärvenkujan veneenlaskupaikka Lintukymessä.
27.7. – 1.8.2020 anastettu Majava-merkkinen venetraileri WKM-310.
Parin kilometrin päästä täältä, on 30. – 31.7.2020 aikavälillä ilmoitettu anastetun harmaa/oranssi Buster RS -merkkisen veneen mökin laiturista. Veneessä kiinni Yamaha -merkkinen 50 hv moottori. Veneen tunnus A8725.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja numeroon 0504479574 tai rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Suomen poliisilaitoksen tilastotiedote tammi-kesäkuulta 2020

NordenBladet —

03.08.2020 klo 11.08Itä-Suomi
Korona -pandemiasta johtuva poikkeuksellinen aika näkyy poliisin tilastoissa Itä-Suomessa
Vuoden ensimmäisistä kuudesta kuukaudesta elettiin suuri osa ennen kokemattomissa poikkeusoloissa Korona -pandemian vuoksi ja se näkyy myös monella tavoin tässä tilastokatsauksessa. Korona -pandemian vuoksi asetettu poikkeustila muun muassa vähensi ihmisten liikkumista julkisilla paikoilla ja lisäsi kotona vietettyä aikaa.
Poliisin tietoon tulleiden rikoslakirikosten määrä Itä-Suomessa lisääntyi reippaasti ensimmäisellä vuosipuoliskolla
Itä-Suomessa tuli tammi-kesäkuun aikana poliisin tietoon 21 512 rikoslakirikosta, joka on yli kolme tuhatta rikosta enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2019 (+ 17,03 %). Määrällisesti eniten on ollut nousua omaisuusrikoksissa sekä huumausainerikoksissa ja tämä sama kehityssuunta on nähtävissä myös valtakunnallisesti.
Omaisuusrikosten määrä lisääntyi yli 17 prosenttia
Lukumäärällisesti Itä-Suomessa poliisin tietoon tuli tämän vuoden tammi-kesäkuun aikana 8 884 omaisuusrikosta, mikä on 1 300 omaisuusrikosta enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Koronaepidemialla on oletettavasti ollut oma osuutensa lukujen taustalla. Koronan vuoksi ihmisiä pyydettiin olemaan kotona, joka selittänee ainakin osittain asuntomurtojen vähenemisen sekä vapaa-ajanasuntoihin kohdistuneiden murtojen lisääntymisen. Asuntomurrot vähenivät alkuvuonna 17 prosentilla, kun vastaavasti mökkimurrot lisääntyivät yli 116 prosentilla.
Myös petosrikokset lähtivät taas nousuun ja alkuvuonna niitä tuli poliisin tietoon liki 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, joka lukumäärällisenä on 634 petosrikosta enemmän kuin edellisen vuoden tammi-kesäkuussa. Samoin liikemurrot lisääntyivät vähän reilulla 50 prosentilla ja niitä poliisin tietoon alkuvuodesta tuli 115 tapausta. Myös valtakunnallisesti tarkasteltuna petosrikosten määrä on lisääntynyt edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Väkivaltarikosten ja seksuaalirikosten lukumäärä väheni Itä-Suomessa
Poliisin tietoon tulleen väkivaltarikollisuuden määrä laski Itä-Suomessa vuoden alkupuoliskolla vähän reilun 10 prosentin verran edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Lukumäärällisesti vähennystä oli 180 rikoksen verran.
Pahoinpitelyrikosten määrä väheni yleisillä paikoilla reilulla 26 prosentilla, sen sijaan yksityisten paikkojen pahoinpitelyjen määrä pysyi ennallaan. Tosin perheväkivaltaan liittyvien juttujen määrä väheni alku vuonna yli 33 prosentilla.
Vaikka väkivallan määrä kokonaisuutena väheni, niin henkirikosten ja henkirikosten yritysten määrä lisääntyi. Myös valtakunnallisesti tarkasteltuna väkivaltarikosten määrä on vähentynyt, mutta henkirikosten ja niiden yritysten määrä on lisääntynyt.
Itä-Suomessa poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä väheni alkuvuonna kaikkiaan yli 15 prosentilla, joka lukumäärällisesti on 26 seksuaalirikosta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lukumäärällisesti seksuaalirikosten väheneminen sisältyy normaaliin kausivaihteluun.
Huumausainerikosten lukumäärä on lisääntynyt edellisvuodesta yli 100 prosenttia
Itä-Suomessa poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä on vuoden alkupuoliskolla tuplaantunut vuoteen 2019 verrattuna. Lukujen taustalla on pitkälti Tullin paljastama Tor-verkossa toimineen Silkkitie -myyntisivuston palvelimen takavarikointi ja tästä materiaalista paljastuneiden huumausainerikosten tutkinta. Eli nuo rikokset ovat tapahtuneet jo aiemmin kuin nyt tarkasteltavana olevana ajanjaksona, mutta niistä suurin osa on kirjattu tutkintaan tällä ajanjaksolla. Itä-Suomen poliisilaitoksen tutkittavaksi tuosta Tullin paljastamasta rikoskokonaisuudesta tuli kaikkiaan yli 400 eri asteista huumausiainerikosta.
Tosiasia on, että huumausaineiden ja niiden käyttäjien määrä on huolestuttavasti lisääntynyt. Huumeiden hankkiminen on nykyisin helppoa ja sen vuoksi etenkin nuorten käyttäjien määrä on ikävä kyllä lisääntynyt.
Huumausaineiden käyttäjäkunnan lisääntyminen on johtanut kasvaneeseen syrjäytyneiden määrään. Tämä on erityisen huolestuttava kehityssuunta yhteiskunnassa varsinkin, kun yhteiskunnan kelkasta putoajat ovat enenevässä määrin nuoria. Lisääntynyt huumausaineiden käyttö näkyy myös liikenteessä, jossa rattijuopumustapauksissa yli kolmanneksessa päihtymys on aiheutettu muulla kuin alkoholilla.
Talousrikosten määrä hieman lisääntyi
Itä-Suomessa poliisin tietoon tuli tämän vuoden tammi-kesäkuussa 84 talousrikosta, joka on 12 tapausta enemmän kuin vuotta aiemmin. Talousrikostutkinnassa on tämän vuoden aikana saatu rikoshyötyä haltuun yhteensä 54 424 €.
Liikennerikosten ja etenkin törkeiden liikennerikosten määrä kasvussa
Liikennerikosten määrä on vuoden alkupuoliskoa tarkasteltaessa synkkä. Liikennerikosten määrä on noussut kaikilla osa-alueilla ja huolestuttavinta on, että törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamistapaukset sekä rattijuopumukset ovat lisääntyneet.
Törkeät ylinopeudet ovat olleet kevään ja kesän aikana ilmiönä koko maassa ja Itä-Suomessa törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamistapaukset ovat lisääntyneet yli 68 prosentilla ensimmäisen kuuden kuukauden aikana edellisvuoteen verrattuna. Koko maata tarkasteltaessa törkeät tapaukset ovat reilun 50 prosentin kasvussa.
Törkeiden ylinopeuksien taustalla voi olla Korona -rajoituksista johtuen vähentyneet liikennemäärät eli tyhjät tiet ovat houkuttaneet ajamaan kovemmin.
Rattijuopumustapausten lisääntyminen on niin ikään valtakunnallinen ilmiö. Itä-Suomen osalta voidaan todeta, että törkeiden rattijuopumusten lukumäärän nousu (+ 6,36%) sisältyy normaaliin kausivaihteluun. Perusmuotoisten rattijuopumusten vuoden alkupuoliskolla tapahtunut yli 16 prosentin kasvu selittyy pitkälti sillä, että huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen on lisääntynyt merkittävästi.
Huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisen osalta nimenomaan tapauskerrat ovat kasvaneet, ei niinkään niihin syyllistyneiden henkilöiden määrä. Sama henkilö on syyllistynyt samaan tekoon useampaan kertaan. Myös tähän asiaan Korona -rajoitteet vaikuttivat siten, että poliisi pystyi harvemmasta liikennemäärästä huomaamaan paremmin entuudestaan tunnetut autot ja niiden kuljettajat.
Itä-Suomen alueella liikenteessä menehtyi tämän vuoden tammi-kesäkuussa 11, kun vastaavana ajanjaksona vuonna 2019 menehtyneitä oli 12. Liikenteessä loukkaantuneita oli alkuvuodesta Itä-Suomen alueella 187 ja vastaavasti edeltävänä vuonna loukkaantuneita oli samalla ajanjaksolla 241. Näillä mittareilla tarkasteltuna Itä-Suomessa liikenneturvallisuuden kehitys on ollut oikeansuuntaista.
Rikostorjunnan tulosten arviointia
Rikostorjunnan osalta on nähtävissä, että alkuvuonna lisääntynyt rikoslakirikosten määrä näkyy myös heikentyneenä rikosten selvitysprosenttina. Mitään romahdusmaista heikennystä ei kuitenkaan ole tapahtunut ja on odotettavissa, että rikosten selvittämisen osalta tilanne tasaantuu loppuvuoden aikana jonkin verran. Rikoslakirikokset selvisivät alkuvuonna 50,2 prosenttisesti, kun ne vastaavana aikana vuotta aiemmin selvisivät 56,2 prosenttisesti.
Hyvänä asiana voidaan todeta, että henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten osalta olemme onnistuneet selvittämään niitä edellisvuotta paremmin. Tammi-kesäkuussa väkivaltarikokset selvisivät Itä-Suomessa 73,7 prosenttisesti, kun luku vuotta aiemmin oli 65,8 prosenttia. Tosin väkivaltarikosten lukumääräkin on hivenen vähentynyt edellisvuoteen verrattuna.
Yleinen tutkinta-aikakehitys ei edelleenkään ole ollut tavoitteen mukaista, keskimääräinen tutkinta-aika rikoslakirikosten osalta piteni 14 vuorokaudella ja on nyt 167 vuorokautta eli viisi ja puoli kuukautta. Vaikka tämä suuntaus on valtakunnallinen, Itä-Suomen poliisilaitoksessa negatiivisen kehityksen keskeisin selittävä tekijä oli erityisesti päivittäistutkintaryhmien suuri iäkkään työn varanto, joka oli syntynyt jo aikaisempien vuosien aikana.
Kotihälytystehtävien määrä lisääntyi
Itä-Suomessa poliisi hoiti vuoden alkupuoliskolla 55 581 hälytystehtävää, joka on reilut
3 400 tehtävää enemmän kuin samalla tarkastelu jaksolla vuotta aiemmin. Kun tarkastellaan A -kiireellisyysluokan tehtäviä, niin niiden määrä laski edellisvuodesta liki tuhannella tehtävällä. Näin suuren tehtävämäärän pudotuksen takana on varmaan Korona -viruksen myötä vähentynyt ihmisten liikkuvuus. Tämä näkyy myös lisääntyneinä kotihälytystehtävinä, joita Itä-Suomessa oli tuhat edellisvuotta enemmän.
Alku vuoden aikana Itä-Suomessa poliisi oli A -kiireellisyysluokan tehtävissä paikalla keskimäärin 13,4 minuutissa tehtävän hätäkeskukselta saatuaan. Kun tarkastellaan A- ja B -kiireellisyysluokan tehtäviä yhdessä niin paikalle tulo kesti keskimäärin 17,9 minuuttia. Toimintavalmiuden osalta voidaan todeta, että olemme pysyneet vuoden ensimmäisellä puoliskolla tulostavoitteissa. Toimintavalmiusaika Itä-Suomessa on hyvä ottaen huomioon alueen maantieteellinen laajuus ja vesistöistä johtuvat pitkät välimatkat.
Itä-Suomen poliisilaitoksen myöntämien lupien määrä laski merkittävästi – vähennystä 45 prosenttia
Vuoden 2019 tammi – kesäkuun aikana myönnettiin poliisilaitoksen lupapalveluissa yhteensä 74 031 lupaa ja vuonna 2020 vastaavana ajanjaksona 40 923 lupaa. Lupamäärissä on siten vähennystä 33 108 kpl.
Lupamäärien merkittävä vähentyminen on johtunut kahdesta syystä:
1. Vuonna 2019 myönnettiin poikkeuksellisen paljon passeja ja henkilökortteja. Passien ja henkilökorttien merkittävä kysynnän lisäys johtui ennen kaikkea pankkien kiristyneestä käytännöstä henkilöllisyyttä osoittavien asiakirjojen suhteen.
2. Vuoden 2020 osalta Korona -pandemian rajoitukset matkustamiseen ja yleisötapahtumiin liittyen ovat vastaavasti näkyneet passien, henkilökorttien ja yleisötapahtumia koskevien lupa-asioiden merkittävänä vähentymisenä.
Vuonna 2020 tammi – kesäkuun aikana passeja on myönnetty 48,6 prosenttia (-20 755 kpl) vähemmän ja henkilökortteja 44,4 prosenttia (-11 221 kpl) vähemmän kuin vuonna 2019 vastaavana ajanjaksolla. Myönnettyjen aselupien määrässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta (-3,6 %). Turvallisuusalan (esim. vartijakortti ja järjestyksenvalvojakortti) lupia myönnettiin 36,3 prosenttia vähemmän. Kysynnän vähentyminen tältä osin johtuu suurelta osin siitä, ettei erilaisia yleisötapahtumia maaliskuun jälkeen ole juurikaan järjestetty.
Passien ja henkilökorttien kysyntä on viimeisten viikkojen aikana kuitenkin lisääntynyt johtuen matkustukseen liittyvien Korona -rajoitusten lieventämisestä. Samasta syystä myös yleisötapahtumailmoitukset ovat lisääntyneet.
Lupavalvonnan osalta aselupiin liittyvät seuraamuspäätökset (aseiden väliaikaiset haltuunottopäätökset, aselupien peruuttamiset tai luvanhaltijalle annettavat varoitukset) ovat lisääntyneet 7,9 prosenttia. Vuoden 2019 tammi – kesäkuun aikana näitä päätöksiä oli tehty yhteensä 331 kpl ja nyt vuonna 2020 vastaavana ajanjaksona 357 kpl. Tältä osin ei päätösmäärissä ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta.
Ajo-oikeuteen liittyvien päätösten osalta ei ole saatavissa luotettavia vertailutietoja vuosien 2019 ja 2020 välillä. Tilastot ovat kesällä 2019 tapahtuneen ajokorttien tietojärjestelmäuudistuksen johdosta puutteellisia ja poliisilaitosten kirjaamat ajo-oikeuspäätökset eivät siirry kattavasti tilastoihin, vaan osa päätöksistä jää kokonaan tilastojen ulkopuolelle.
Poliisi.fi-sivujen tietopalveluosiosta on löydettävissä tarkemmat tilastot kaikista poliisille ilmoitetuista rikoksista viimeisen viiden vuoden ajalta. Tilastoja on mahdollista tarkastella valtakunnallisesti, poliisilaitoskohtaisesti sekä kuntatasolla. Erillisistä tilastoista rikostilannetta voi tarkastella myös rikoksesta epäiltyjen ja asianomistajien näkökulmasta esimerkiksi sukupuoli- ja ikäjakaumittain. Linkki: https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tietopalvelut
Itä-Suomen poliisilaitoksen tilastot tammi – kesäkuu 2020pdf, 251,5 kB (PDF)
Itä-Suomen poliisilaitoksen tilastot tammi – kesäkuu 2020 (exel)xlsx, 36,7 kB
Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessa Itä-Suomipdf, 127,6 kB (PDF)
Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessa Itä-Suomi (exel)xlsx, 35 kB
Itä-Suomen alueen tilastot maakunnittain ja kunnittain (PDF -muodossa) löydät Itä-Suomen poliisin internet -sivulta

Lähde: Poliisi.fi

Kovia nopeuksia Porissa VT 2:lla Helsingintiellä

NordenBladet —

03.08.2020 klo 08.33Lounais-Suomi
VT 2:lla Honkaluodon kohdalla tehdään tietöitä ja tieosuudella on uusi päällyste. Alueella on tilapäinen nopeusrajoitus 80 km/h:ssa. Kohdassa on kaksikaistaa molempiin suuntiin. Sunnuntaina 2.8.2020 klo 20.50 poliisipartio mittasi Ulvilan suunnasta Porin suuntaan tulleelle henkilöautolla nopeudeksi 152 km/h:ssa. Henkilöauto ohitti edellään menneitä ajoneuvoja. Kuljettaja, vuonna 1996 syntynyt mieshenkilö määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Myöhemmin saman päivänä klo 22.01 poliisipartio mittasi samalla tieosuudella Ulvilan suunnasta tulleen toisen henkilöauton nopeudeksi 157 km/h:ssa. Kuljettaja, vuonna 2002 syntynyt mieshenkilö, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Molempia tapauksia tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Kankaanpään poliisiasemalta: Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

NordenBladet —

03.08.2020 klo 08.14Lounais-Suomi
2.8.2020 klo 16.20 Laviantiellä Kankaanpään Vihteljärvellä poliisipartiota vastaan tuli moottoripyörä huomattavaa ylinopeutta. Moottoripyörälle mitattiin nopeudeksi 139 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Moottoripyörällä oli liikkeellä v. -84 syntynyt kankaanpääläismies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen -rikoksesta.

Lähde: Poliisi.fi