Poliisi selvitti huoltoasemamurron Eurassa

NordenBladet — Eurassa ja Eurajoella viime viikolla murtopuuhissa ollut kaksikko on saatu kiinni. Poliisi tavoitti viikonloppuna Raumalla ja Eurassa liikenteestä useita päihtyneitä kuljettajia.Eurassa murtauduttiin keskiviikkoyönä huoltoasemalle ja tiloista anastettiin huomattava määrä tupakkatuotteita. Poliisi pidätti viikonloppuna varkaudesta epäiltynä kaksi miestä.Miesten epäillään syyllistyneen samana yönä myös kupariputkien anastamiseen Eurassa. Eurajoella samojen tekijöiden epäillään murtautuneen torstaiyönä elintarvikemyymälän tiloihin ja anastaneen sieltä omaisuutta. Miehet on vapautettu kuulustelujen jälkeen. Raumalla ja Eurassa jäi kiinni useita rattijuoppoja viikonloppuna Poliisi pysäytti Raumalla Huittistentiellä lauantaina päivällä ajoneuvon, jonka kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tulokseksi noin 1,6 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Seuraavana yönä poliisi pysäytti Äyhönjärventiellä miehen, jonka todettiin kuljettavan ajoneuvoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kortitta ajosta. Eurassa Kauppatiellä sunnuntaina aamuyöllä ajoneuvoa kuljettivat humalassa ensin vanhempi mies ja sen jälkeen nuorempi mies. Molemmat kuljettajat puhalsivat poliisin seulonta-alkometriin noin 1,6 promillen lukemat. Kumpaakin epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja nuorempaa kuljettajaa lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Eurassa Luvalahdentiellä poliisi pysäytti henkilöautoa kuljettaneen naisen. Puhalluskokeen tuloksena oli noin 1,3 promillea, jonka perusteella naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Eurassa ja Eurajoella viime viikolla murtopuuhissa ollut kaksikko on saatu kiinni. Poliisi tavoitti viikonloppuna Raumalla ja Eurassa liikenteestä useita päihtyneitä kuljettajia.

Eurassa murtauduttiin keskiviikkoyönä huoltoasemalle ja tiloista anastettiin huomattava määrä tupakkatuotteita. Poliisi pidätti viikonloppuna varkaudesta epäiltynä kaksi miestä.

Miesten epäillään syyllistyneen samana yönä myös kupariputkien anastamiseen Eurassa. Eurajoella samojen tekijöiden epäillään murtautuneen torstaiyönä elintarvikemyymälän tiloihin ja anastaneen sieltä omaisuutta. Miehet on vapautettu kuulustelujen jälkeen. 

Raumalla ja Eurassa jäi kiinni useita rattijuoppoja viikonloppuna 

Poliisi pysäytti Raumalla Huittistentiellä lauantaina päivällä ajoneuvon, jonka kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tulokseksi noin 1,6 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Seuraavana yönä poliisi pysäytti Äyhönjärventiellä miehen, jonka todettiin kuljettavan ajoneuvoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kortitta ajosta. 

Eurassa Kauppatiellä sunnuntaina aamuyöllä ajoneuvoa kuljettivat humalassa ensin vanhempi mies ja sen jälkeen nuorempi mies. Molemmat kuljettajat puhalsivat poliisin seulonta-alkometriin noin 1,6 promillen lukemat. Kumpaakin epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja nuorempaa kuljettajaa lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Eurassa Luvalahdentiellä poliisi pysäytti henkilöautoa kuljettaneen naisen. Puhalluskokeen tuloksena oli noin 1,3 promillea, jonka perusteella naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Varkauksia ja rattijuopumuksia Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni varkausrikoksista epäiltynä.Imatralla yritettiin murtautua liikekiinteistöön Vuoksenniskan kaupunginosassa 29.5. illalla. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä.Lappeenrannan keskustassa murtauduttiin liikekiinteistöön 28.5. aamulla. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi tutkii asiaa varkautena.Poliisi tavoitti viikonlopun aikana kaksi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Etelä-Karjalassa. Kahden kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Toista tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta. 

Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni varkausrikoksista epäiltynä.

Imatralla yritettiin murtautua liikekiinteistöön Vuoksenniskan kaupunginosassa 29.5. illalla. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä.

Lappeenrannan keskustassa murtauduttiin liikekiinteistöön 28.5. aamulla. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Poliisi tavoitti viikonlopun aikana kaksi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Etelä-Karjalassa. Kahden kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Toista tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helsingissä MM-kultajuhlinta sujui pääosin rauhallisesti

NordenBladet — Helsingin keskustaan saapui sunnuntai-iltana tuhansia ihmisiä juhlimaan jääkiekon mestaruutta. Juhlinta sujui suurimmaksi osin rauhallisesti, mutta myös järjestyshäiriöitä ilmeni jonkin verran.Helsingin keskustaan saapui sunnuntai-iltana useita tuhansia ihmisiä juhlistamaan jääkiekon maailmanmestaruutta. Ihmiset juhlivat pitkälti Kauppatorin ja Havis Amanda -patsaan läheisyydessä. – Ilta sujui pääosin rauhallisesti juhlijoiden suureen määrään nähden. Joitain järjestyshäiriöitä ilmeni, ja poliisi joutui puuttumaan niihin. Osan juhlijoista kesken oli välienselvittelyitä. Muutama juhlija otettiin paikalta kiinni yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi, sanoo yleisjohtaja, komisario Mikko Värri.Myös tänään maanantaina Helsingin keskustan alueella on odotettavissa liikennehaittaa mahdollisten juhlijoiden takia. Poliisi suosittelee välttämään tarpeetonta autolla liikkumista Helsingin ydinkeskustassa. – Toivomme, että kaikki noudattavat liikennesääntöjä, ja jalankulkijat liikkuvat vain jalankulkijoille tarkoitetuilla alueilla. Poliisi onnittelee maailman parasta jääkiekkojoukkuetta. 

Helsingin keskustaan saapui sunnuntai-iltana tuhansia ihmisiä juhlimaan jääkiekon mestaruutta. Juhlinta sujui suurimmaksi osin rauhallisesti, mutta myös järjestyshäiriöitä ilmeni jonkin verran.

Helsingin keskustaan saapui sunnuntai-iltana useita tuhansia ihmisiä juhlistamaan jääkiekon maailmanmestaruutta. Ihmiset juhlivat pitkälti Kauppatorin ja Havis Amanda -patsaan läheisyydessä. 

– Ilta sujui pääosin rauhallisesti juhlijoiden suureen määrään nähden. Joitain järjestyshäiriöitä ilmeni, ja poliisi joutui puuttumaan niihin. Osan juhlijoista kesken oli välienselvittelyitä. Muutama juhlija otettiin paikalta kiinni yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi, sanoo yleisjohtaja, komisario Mikko Värri.

Myös tänään maanantaina Helsingin keskustan alueella on odotettavissa liikennehaittaa mahdollisten juhlijoiden takia. Poliisi suosittelee välttämään tarpeetonta autolla liikkumista Helsingin ydinkeskustassa. 

– Toivomme, että kaikki noudattavat liikennesääntöjä, ja jalankulkijat liikkuvat vain jalankulkijoille tarkoitetuilla alueilla. 

Poliisi onnittelee maailman parasta jääkiekkojoukkuetta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Suomen MM-kulta ei aiheuttanut isompia häiriöitä Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana hiukan alle 200 tehtävää, joista noin puolet ajoittui ilta ja yöaikaan. Kummallakin kenttäjohtoalueella otettiin Suomen MM-kulta riehakkaasti vastaan, mutta ylilyönneiltä selvittiin. Partioiden aktiivinen keskustavalvonta rauhoitti riehakkaimpia juhlijoita. Poliisin tiloihin ei päätynyt kuin 3 juhlijaa ja rikosperusteisesti otettiin kiinni 7 henkilöä erinäisistä syistä johtuen.Päijät-HämeKello 10.00 aikaan pysäytti partio Orimattilassa Päärniläntiellä nuoren miehen kuljettaman moottoripyörän tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänet oli etsintäkuulutettu Puolustusvoimien pyynnöstä.Noin kello 13.50 aikaan pysäytti partio Asikkalassa Meijeritiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Tulos varmistettiin vielä tarkkuusalkometrikokeella.Kello 14.30 aikaan aiheutti keski-ikäinen mies häiriötä Lahdessa Petsamonkadulla sijaitsevassa kaupassa. Poliisin ottaessa miehen kiinni ja suorittaessa hänelle turvallisuustarkastusta, löytyi miehen hallusta puukko.Kello 20.45 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Sysmään VT4:lle, jossa Onkiniemen kohdalla oli suistunut auto ulos tieltä. auto oli ensin suistunut pientareen puolelle ja katkaissut mennessään kaksi valotolppaa, jonka jälkeen auto oli palannut tielle ja osunut vielä ohituskaistalla olevaan keskikaiteeseen. Keski-ikäinen autoa kuljettanut mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen useita eri huumausaineita ennen ajoaan lähtöä. Kuljettaja ja saman ikäiset kolme miespuolista matkustajaa kertoivat ajaneensa ulkomaan matkalta kotiansa kohti Jyväskylään, kun auto oli lähtenyt kuljettajan hallinnasta. Kukaan osallisista ei loukkaantunut ulosajon seurauksena.Kanta-HämeKello 12 aikoihin pysäytti partio Hämeenlinnassa Alvettulantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut nuori mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies käytettiin verikokeessa epäilyn varmistamiseksi.Kello 13.00 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Hauhontiellä moottoripyörän tarkastusta varten. Moottoripyörää kuljettaneelle nuorelle miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka näytti nolla tulosta. Miehelle tehtiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään moottoripyörän kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.Kello 19.00 aikaan sai partio kotihälytystehtävän Hämeenlinnaan Katumantielle. Päästyään kohteeseen, selvisi partiolle, että nuorehkolle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa ulkona. Riidan seurauksena oli mies ottanut kirveen ja tehostanut sanomisiaan lyömällä kirveellä bussipysäkin rakenteisiin. Tämän jälkeen hän oli heittänyt kirveen metsään. Mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle rauhoittumaan.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana hiukan alle 200 tehtävää, joista noin puolet ajoittui ilta ja yöaikaan. Kummallakin kenttäjohtoalueella otettiin Suomen MM-kulta riehakkaasti vastaan, mutta ylilyönneiltä selvittiin. Partioiden aktiivinen keskustavalvonta rauhoitti riehakkaimpia juhlijoita. Poliisin tiloihin ei päätynyt kuin 3 juhlijaa ja rikosperusteisesti otettiin kiinni 7 henkilöä erinäisistä syistä johtuen.

Päijät-Häme

Kello 10.00 aikaan pysäytti partio Orimattilassa Päärniläntiellä nuoren miehen kuljettaman moottoripyörän tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänet oli etsintäkuulutettu Puolustusvoimien pyynnöstä.

Noin kello 13.50 aikaan pysäytti partio Asikkalassa Meijeritiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Tulos varmistettiin vielä tarkkuusalkometrikokeella.

Kello 14.30 aikaan aiheutti keski-ikäinen mies häiriötä Lahdessa Petsamonkadulla sijaitsevassa kaupassa. Poliisin ottaessa miehen kiinni ja suorittaessa hänelle turvallisuustarkastusta, löytyi miehen hallusta puukko.

Kello 20.45 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Sysmään VT4:lle, jossa Onkiniemen kohdalla oli suistunut auto ulos tieltä. auto oli ensin suistunut pientareen puolelle ja katkaissut mennessään kaksi valotolppaa, jonka jälkeen auto oli palannut tielle ja osunut vielä ohituskaistalla olevaan keskikaiteeseen. Keski-ikäinen autoa kuljettanut mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen useita eri huumausaineita ennen ajoaan lähtöä. Kuljettaja ja saman ikäiset kolme miespuolista matkustajaa kertoivat ajaneensa ulkomaan matkalta kotiansa kohti Jyväskylään, kun auto oli lähtenyt kuljettajan hallinnasta. Kukaan osallisista ei loukkaantunut ulosajon seurauksena.

Kanta-Häme

Kello 12 aikoihin pysäytti partio Hämeenlinnassa Alvettulantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut nuori mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies käytettiin verikokeessa epäilyn varmistamiseksi.

Kello 13.00 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Hauhontiellä moottoripyörän tarkastusta varten. Moottoripyörää kuljettaneelle nuorelle miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka näytti nolla tulosta. Miehelle tehtiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään moottoripyörän kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

Kello 19.00 aikaan sai partio kotihälytystehtävän Hämeenlinnaan Katumantielle. Päästyään kohteeseen, selvisi partiolle, että nuorehkolle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa ulkona. Riidan seurauksena oli mies ottanut kirveen ja tehostanut sanomisiaan lyömällä kirveellä bussipysäkin rakenteisiin. Tämän jälkeen hän oli heittänyt kirveen metsään. Mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle rauhoittumaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia Porissa ja Ulvilassa

NordenBladet — Porissa ja Ulvilassa jäi kiinni useita päihtyneitä kuljettajia lauantaina ja sunnuntaina.Lauantaina kello kolmen jälkeen yöllä poliisipartio pysäytti Ulvilassa Siltatiellä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Partio pysäytti lauantaina Porissa Säästäjänkadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 1.6 promillen lukeman. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.  Sunnuntaina noin kello 9 aikaan partio tavoitti Ulvilassa Tampereentiellä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Partio otti sunnuntaina kello 21 aikaan kiinni henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi noin 2 promillen lukeman. Lisäksi hän vastusti kiinniottoa ja verikokeelle viemistä.  Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja virkamiehen vastustamisesta.

Porissa ja Ulvilassa jäi kiinni useita päihtyneitä kuljettajia lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantaina kello kolmen jälkeen yöllä poliisipartio pysäytti Ulvilassa Siltatiellä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

 

Partio pysäytti lauantaina Porissa Säästäjänkadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 1.6 promillen lukeman. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

 

Sunnuntaina noin kello 9 aikaan partio tavoitti Ulvilassa Tampereentiellä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

 

Partio otti sunnuntaina kello 21 aikaan kiinni henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi noin 2 promillen lukeman. Lisäksi hän vastusti kiinniottoa ja verikokeelle viemistä.  Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja virkamiehen vastustamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kultamitalia juhlittiin Tampereella rauhallisesti

NordenBladet — Tampereella juhlittiin Leijonien MM-jääkiekon voittoa iloisissa merkeissä.Juhlijoita oli Tampereen keskustassa tuhansia. Poliisin tehtävämäärissä klo 20-08 välisenä aikana se näkyi normaalia maanantain vastaista yötä vilkkaampana. Poliisia työllistivät lähinnä liian päihtyneet henkilöt, jotka eivät päihtymyksensä takia kyenneet huolehtimaan itsestään.Illalla Hakametsän jäähallin parkkialueella järjestettävään juhlaan poliisi on varautunut riittävin resurssein. 

Tampereella juhlittiin Leijonien MM-jääkiekon voittoa iloisissa merkeissä.

Juhlijoita oli Tampereen keskustassa tuhansia. Poliisin tehtävämäärissä klo 20-08 välisenä aikana se näkyi normaalia maanantain vastaista yötä vilkkaampana. Poliisia työllistivät lähinnä liian päihtyneet henkilöt, jotka eivät päihtymyksensä takia kyenneet huolehtimaan itsestään.

Illalla Hakametsän jäähallin parkkialueella järjestettävään juhlaan poliisi on varautunut riittävin resurssein.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisin tiedote lasten ja nuorten väkivaltarikoksista ja niihin liittyvistä somevideoista

NordenBladet — Lapin poliisi on huolestunut lasten ja nuorten keskuudessa sosiaalisessa mediassa leviävistä väkivaltaa sisältävistä videotallenteista. Videoissa on kuvattu tilanteita, joissa henkilöä pahoinpidellään tai käynnissä on tappelu. Paraikaa Lapin poliisilaitos tutkii nuorten tekemäksi epäiltyä väkivaltarikosta, joka tapahtui Rovaniemellä huhtikuun lopussa.Tapauksessa usean nuoren epäillään pahoinpitelemällä aiheuttaneen nuorelle uhrille vammoja, ja aiheutuneet vammat ovat vaatineet sairaalahoitoa. – Nyt tutkittavaan pahoinpitelyyn liittyy tapahtumasta sosiaalisessa mediassa levinnyt tallenne. Tapauksesta on kirjattu Lapin poliisilaitokselle rikosilmoitus pahoinpitelystä ja sen osalta esitutkinta jatkuu. Tapahtumien kulku ja pahoinpitelyn osapuolet ovat poliisin tiedossa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ossi Granat.Nuorten tekemiksi epäiltyihin väkivaltarikoksiin liittyy yhä useammin rikoksen tallentaminen kuvaamalla ja videon levittäminen sosiaalisessa mediassa. Lapin poliisin tutkimaan pahoinpitelyyn liittyvän tapahtuman tallentaminen ja videon jakaminen somessa ei siten ole vain paikallinen ilmiö. Väkivaltaisten videoiden levittäminen sosiaalisessa mediassa ei ole poliisin mukaan kuitenkaan hyväksyttävää. – Netissä tai somessa leviäviä väkivaltavideoita ei pidä jakaa netissä, Granat sanoo ja jatkaa: Paitsi, että väkivaltaisten videoiden jakamisessa saattaa syyllistyä itse rikokseen, voi videoiden jakaminen vaikuttaa negatiivisesti ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Somessa jakamisen sijaan pahoinpitelyyn liittyvistä videoista on syytä aina ilmoittaa poliisille, koska niistä voi olla suuri hyöty poliisin suorittamassa esitutkinnassa.Poliisi myös korostaa, että aikuisten tulisi seurata lasten ja nuorten kokemuksia sosiaalisesta mediasta. – Huoltajien olisi hyvä olla tietoisia ja kiinnostuneita millaista sisältöä lapset netistä katsovat. Lasten ei tule edes katsoa somessa leviäviä väkivaltaisia videoita, niiden jakamisesta puhumattakaan, muistuttaa tutkinnanjohtaja Ossi Granat. Myös some-kanavien ylläpitäjille on hyvä ilmoittaa epäasiallisista videoista, jotta ne voidaan poistaa alustoilta. Poliisi haluaa vielä yleisesti muistuttaa, että toisen pahoinpitely on rikos, joita poliisi tutkii väkivaltatapauksesta riippuen yleensä joko lievinä, tavanomaisina tai törkeinä pahoinpitelyrikoksina. – Vaikka tekoon syyllistynyt olisi alle 15-vuotias, eikä siten rikosoikeudellisesti vastuussa teosta, on alle 15-vuotias kuitenkin vahingonkorvausvelvollinen. Vahingonkorvausasioihin liittyvät velvollisuudet voivat seurata nuoria ja näiden huoltajia pitkään, muistuttaa rikoskomisario Ossi Granat.  

Lapin poliisi on huolestunut lasten ja nuorten keskuudessa sosiaalisessa mediassa leviävistä väkivaltaa sisältävistä videotallenteista. Videoissa on kuvattu tilanteita, joissa henkilöä pahoinpidellään tai käynnissä on tappelu. Paraikaa Lapin poliisilaitos tutkii nuorten tekemäksi epäiltyä väkivaltarikosta, joka tapahtui Rovaniemellä huhtikuun lopussa.

Tapauksessa usean nuoren epäillään pahoinpitelemällä aiheuttaneen nuorelle uhrille vammoja, ja aiheutuneet vammat ovat vaatineet sairaalahoitoa. 

– Nyt tutkittavaan pahoinpitelyyn liittyy tapahtumasta sosiaalisessa mediassa levinnyt tallenne. Tapauksesta on kirjattu Lapin poliisilaitokselle rikosilmoitus pahoinpitelystä ja sen osalta esitutkinta jatkuu. Tapahtumien kulku ja pahoinpitelyn osapuolet ovat poliisin tiedossa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ossi Granat.

Nuorten tekemiksi epäiltyihin väkivaltarikoksiin liittyy yhä useammin rikoksen tallentaminen kuvaamalla ja videon levittäminen sosiaalisessa mediassa. Lapin poliisin tutkimaan pahoinpitelyyn liittyvän tapahtuman tallentaminen ja videon jakaminen somessa ei siten ole vain paikallinen ilmiö. Väkivaltaisten videoiden levittäminen sosiaalisessa mediassa ei ole poliisin mukaan kuitenkaan hyväksyttävää. 

– Netissä tai somessa leviäviä väkivaltavideoita ei pidä jakaa netissä, Granat sanoo ja jatkaa: Paitsi, että väkivaltaisten videoiden jakamisessa saattaa syyllistyä itse rikokseen, voi videoiden jakaminen vaikuttaa negatiivisesti ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Somessa jakamisen sijaan pahoinpitelyyn liittyvistä videoista on syytä aina ilmoittaa poliisille, koska niistä voi olla suuri hyöty poliisin suorittamassa esitutkinnassa.

Poliisi myös korostaa, että aikuisten tulisi seurata lasten ja nuorten kokemuksia sosiaalisesta mediasta. 

– Huoltajien olisi hyvä olla tietoisia ja kiinnostuneita millaista sisältöä lapset netistä katsovat. Lasten ei tule edes katsoa somessa leviäviä väkivaltaisia videoita, niiden jakamisesta puhumattakaan, muistuttaa tutkinnanjohtaja Ossi Granat. 

Myös some-kanavien ylläpitäjille on hyvä ilmoittaa epäasiallisista videoista, jotta ne voidaan poistaa alustoilta. Poliisi haluaa vielä yleisesti muistuttaa, että toisen pahoinpitely on rikos, joita poliisi tutkii väkivaltatapauksesta riippuen yleensä joko lievinä, tavanomaisina tai törkeinä pahoinpitelyrikoksina. 

– Vaikka tekoon syyllistynyt olisi alle 15-vuotias, eikä siten rikosoikeudellisesti vastuussa teosta, on alle 15-vuotias kuitenkin vahingonkorvausvelvollinen. Vahingonkorvausasioihin liittyvät velvollisuudet voivat seurata nuoria ja näiden huoltajia pitkään, muistuttaa rikoskomisario Ossi Granat. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jääkiekon MM-kilpailuiden viimeinen päivä Tampereella

NordenBladet — Tampereella oli sunnuntaina runsaasti kiekkokansaa liikkeellä ja se aiheutti poliisille normaalia sunnuntaina enemmän tehtäviä.Tampereella pelattiin jääkiekon MM-kilpailuiden mitalipelit. Kyseiset pelit toivat runsaasti väkeä Tampereen keskusta-alueelle. Normaalisti sunnuntait ovat rauhallisia päiviä, mutta tänään oli poikkeuksellisen paljon tehtäviä. Tehtävät olivat normaaleita viikonlopputehtäviä eli häiriökäyttäytymisiä ja päihtyneitä henkilöitä.Suomen voitettua maailmanmestaruuden jääkiekossa on poliisilla odotettavissa vilkas yö. Poliisi on kuitenkin varautunut juhlintaan riittävällä valmiudella. Poliisi toivoo kiekkokansan juhlivan rauhallisesti.Sisä-Suomen poliisilaitos onnittelee Leijonia maailmanmestaruudesta! 

Tampereella oli sunnuntaina runsaasti kiekkokansaa liikkeellä ja se aiheutti poliisille normaalia sunnuntaina enemmän tehtäviä.

Tampereella pelattiin jääkiekon MM-kilpailuiden mitalipelit. Kyseiset pelit toivat runsaasti väkeä Tampereen keskusta-alueelle. Normaalisti sunnuntait ovat rauhallisia päiviä, mutta tänään oli poikkeuksellisen paljon tehtäviä. Tehtävät olivat normaaleita viikonlopputehtäviä eli häiriökäyttäytymisiä ja päihtyneitä henkilöitä.
Suomen voitettua maailmanmestaruuden jääkiekossa on poliisilla odotettavissa vilkas yö. Poliisi on kuitenkin varautunut juhlintaan riittävällä valmiudella. Poliisi toivoo kiekkokansan juhlivan rauhallisesti.
Sisä-Suomen poliisilaitos onnittelee Leijonia maailmanmestaruudesta!
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulussa liikenneottemuus

NordenBladet — Oulussa Kiimingissä on tapahtunut henkilöauton ja moottoripyörän välinen onnettomuus.Onnettomuuden seurauksena moottoripyöränkuljettaja on kuollut. Tapahtumaa tutkitaan alustavasti liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemansyyntutkintana ja kuolemantuottamuksena. Asiasta ei tiedoteta enempää.

Oulussa Kiimingissä on tapahtunut henkilöauton ja moottoripyörän välinen onnettomuus.

Onnettomuuden seurauksena moottoripyöränkuljettaja on kuollut. Tapahtumaa tutkitaan alustavasti liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemansyyntutkintana ja kuolemantuottamuksena. Asiasta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla tavanomaisen vilkas lauantai Sisä-Suomessa

NordenBladet — Tampereella pelattiin jääkiekon MM-kisojen välieriä lauantainaMM-kisojen välierät sujuivat poliisin silmin rauhallisesti, kisayleisö käyttäytyi mallikkaasti.Muutoin Sisä-Suomessa lauantai oli tavanomaisen vilkas, Pirkanmaalla poliisille hälytystehtäviä kertyi 358 kappaletta ja Keski-Suomessa 202 kappaletta vuorokauden aikana. Pirkanmaalla poliisin säilöön päätyi 19 ja Keski-Suomessa 7 päihtynyttä häiriökäyttäytyjää.Poliisi odottaa MM-kisojen finaalin saavan ihmisiä liikkeelle sunnuntai-iltana, hetkellisiä ruuhkia odotettavissa Tampereella finaalin alla. 

Tampereella pelattiin jääkiekon MM-kisojen välieriä lauantaina

MM-kisojen välierät sujuivat poliisin silmin rauhallisesti, kisayleisö käyttäytyi mallikkaasti.

Muutoin Sisä-Suomessa lauantai oli tavanomaisen vilkas, Pirkanmaalla poliisille hälytystehtäviä kertyi 358 kappaletta ja Keski-Suomessa 202 kappaletta vuorokauden aikana. Pirkanmaalla poliisin säilöön päätyi 19 ja Keski-Suomessa 7 päihtynyttä häiriökäyttäytyjää.

Poliisi odottaa MM-kisojen finaalin saavan ihmisiä liikkeelle sunnuntai-iltana, hetkellisiä ruuhkia odotettavissa Tampereella finaalin alla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi