19.08.2020 klo 13.45Helsinki
Helsingin poliisi on jatkanut heinäkuun viimeisellä viikolla tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa. Henkirikoksen uhri oli aikuinen mies. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen Helsingin Metsälässä sijaitsevan moottoripyöräkerho Apache MC:n tiloissa.
Henkirikosta tutkitaan edelleen murhana.
Poikkeuksellisen rikoksen tutkinta on kesken ja tutkinnan kestoa on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida. Esitutkinnasta ja tapahtumien yksityiskohdista tiedottaminen julkisuuteen ei ole tässä vaiheessa mahdollista vaarantamatta esitutkintaa ja rikoksen selvittämistä.
Poliisi ymmärtää tiedotusvälineiden tarpeen saada lisätietoja tapahtuneesta, mutta koska rikoksen selvittämisintressi on erittäin korkea, ei henkirikoksen selvittämistä voida vaarantaa tiedottamisella esitutkinnan tässä vaiheessa.
Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan kahden viikon kuluttua ja silloinkin edellä oleva huomioiden.
NordenBladet — Oulun poliisi turvasi koulutietä valvomalla tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä. Ensimmäisen tehovalvontaviikon aikana seuraamuksia annettiin lähes 200 kpl, joista suurin osa oli autoilijoiden ylinopeuksista. Valvontaa jatketaan lähiviikkoina ja pitkin syksyä.
Näkyvän valvonnan tarkoituksena on herättää kaikki tiellä liikkujat huomioimaan, että koulut ovat alkaneet. Kouluteillä on syytä terästää havaintoaistit äärimmilleen ja noudattaa varovaisuutta niin koululaisten kuin muidenkin tienkäyttäjien.
Autoilijoiden on höllennettävä kaasujalkaaOulun poliisi valvoi liikennettä näissä paikoissa: Pateniemi, Haukipudas, Ii alueen koulujen läheisyys, Oulunsalo, Kempele, Liminka, Tyrnävä koulujen läheisyys, Kuusamon ympäristön koulujen läheisyys, Oulujoen pohjoispuoli koulujen läheisyys (Oulu), Pikkarala, Muhos, Utajärvi, Ylikiiminki, Vaala koulujen läheisyys, Oulujoen eteläpuoli koulujen läheisyys (Oulu), Sotkamon koulujen läheisyys, Korvenkylä, Jääli, Kiiminki, Alakylä, Haukipudas koulujen läheisyys, Linnakangas, Metsokangas, Kaakkuri, koulujen läheisyys, Lumijoki, Raahe koulujen läheisyys, Oulunsalo, Kempele, Liminka, Tupos, Tyrnävä, Ylivieska, Ritaharju, Linnanmaa, Toppila, Koskela, Rajakylä koulujen läheisyys.
Näkyvästä valvonnasta huolimatta Oulun poliisin partiot joutuivat kirjoittamaan seuraamuksia lähes 200 kpl, joista suurin osa koski nimenomaan autoilijoiden ylinopeuksia.
Uuteen kesäkuun alussa voimaan astuneeseen tieliikennelakiin on kirjattu erillinen ennakointivelvoite. Se on periaate, joka tukee muita liikennesääntöjä.
”Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi”- Se velvoittaa erityisesti meitä aikuisia huolellisuuteen ja varovaisuuteen, kun liikumme alueella, jossa lapsetkin liikkuvat. Muiden tienkäyttäjien on suhtauduttava heihin erityistä varovaisuutta noudattaen. Ennakoidaan ja höllennetään siis kaasujalkaa! Etenkin suojateiden ja koulujen läheisyyteen tulee kiinnittää huomioita. Komisario Pasi Rissanen liikenneyksiköstä.Valvontaviikon aikana seuraamuksia jouduttiin antamaan myös matkapuhelimen käytöstä ajon aikana, punaista päin ajamisesta ja suojatien huomioimatta jättämisestä. Valvonnan yhteydessä paljastui myös huumausaine- ja ampuma-aserikoksia sekä saatiin etsintäkuulutettu kiinni.
Valvontateemana oli koulujen alun liikenne ja nopeusvalvontaa koulujen lähistöillä sekä ROADPOL SPEED, joten osa tuloksista on seuraamuksia myös muualta kuin koulujen läheisyydestä.
huomautuksia 38
liikennevirhemaksuja ylinopeudesta 47
rangaistusvaatimuksia ylinopeudesta 72
väliaikaisia ajokieltoja 13
turvalaiteiden käyttämättömyydestä liikennevirhemaksuja 12
matkapuhelimen käytöstä ajon aikana liikennevirhemaksuja 6
punaisen liikennevalon noudattamatta jättäminen 1
pakollinen pysäyttäminen liikennemerkin noudattamatta jättäminen 2
ei esteetöntä kulkua suojatiellä olevalle 1
Koulutien ja liikennesääntöjen kertausta
Koululaisten vanhempia pyydetään kävelemään lapsen kanssa koulutie riittävän usein, jotta lapsi osaa kulkea sen turvallisesti yksin. Liikennesäännöt ja erityisesti eri risteykset koulumatkan varrella kannattaa käydä läpi.Risteyksissä tulee muistaa ennen tien ylittämistä katsoa molempiin suuntiin ja pyrkiä varmistumaan siitä, että risteystä lähestyvä autoilija on varmasti huomannut pienen koululaisen.
Olipa koululainen liikkeellä polkupyörällä tai jalan, ei katsetta saa pitää suunnattuna kännykän ruudulle, vaan huomio tulee kiinnittää ympäröivään liikenteeseen. Jos puhelinta on tarpeen käyttää, tulee ensin ajaa tai kulkea turvalliseen paikkaan ja pysähtyä, vasta sitten voi käyttää puhelinta. Tästä asiasta kannattaa muistuttaa niin kotona kuin koulussakin.Positiivisena havaintona valvonnasta Oulun poliisi antaa palautetta koululaisille siitä, että ilahduttavan monella oli pyöräilykypärä käytössä. Jatkakaa samaan malliin.
Suojellaan yhdessä turvallista koulutietä!
19.08.2020 klo 10.52Sisä-Suomi
Mänttä-Vilppulassa tapahtui 18.8.2020 klo 18.49 Kitusuontien tasoristeyksessä henkilöauton ja junan yhteentörmäys.
Onnettomuudessa loukkaantui kolme, henkilöauton kyydissä ollutta, matkustajaa ja heidät toimitettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa.
Ajoneuvon kuljettaja, keski-suomalainen mieshenkilö, tarkastettiin paikalla lääkintähenkilöstön toimesta, jonka jälkeen hänet on toimitettu kiinniotettuna poliisin tiloihin.
Junan matkustajia, jotka ovat mahdollisesti loukkaantuneet tai heillä on muita korvausvaateita, pyydetään ottamaan yhteyttä Keuruun poliisiin puh. 0295 448 176 tai sähköpostitse Keuruu.Sisa-Suomi@poliisi.fi.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena ja vammantuottamuksena.
NordenBladet — Karhun metsästys alkaa tämän viikon torstaina 20.8.2020 ja poliisi valvoo metsästystä Itä-Suomen alueella yhdessä Rajavartiolaitoksen sekä Metsähallituksen erätarkastajien kanssa.
Rajavartiolaitoksen valvonta painottuu enemmän raja-alueille sekä niiden läheisyyteen. Poliisin ja Metsähallituksen erävalvojien yhteispartiot valvovat muilla yksityisten ja valtion alueilla. Metsästyksen tavoitteena on säädellä kannan kasvua ja pitää karhu riittävän ihmisarkana.
– Valvonnalla pyritään ennalta ehkäisemään metsästysrikoksia sekä turvaamaan metsästyksen turvallinen ja laillinen toteutuminen. Valvonnan painotuksena ovat turvallinen metsästys, kaatojen laillisuus, aseiden laillinen kuljetus ajoneuvoissa, metsästäjien lupa-asiat sekä liikennevalvonta, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisilaitoksesta.
Itä-Suomen alueelle on karhun kannanhoidollisia poikkeuslupia myönnetty seuraavasti: Pohjois-Karjalan alueelle 163 lupaa, Etelä-Savon alueelle 42 lupaa ja Pohjois-Savon alueelle 13 lupaa. Pohjois-Karjalaan myönnettiin tiheän karhukannan perusteella 49 viime vuotta enemmän poikkeuslupia.
– Karhun metsästys on haastava laji, ja se vaatii metsästäjiltä sekä taitoa että tarkkuutta. Tärkeintä on turvallinen ja tarkka riistalaukaus, Pohjolainen kiteyttää.
19.08.2020 klo 08.56Häme
Hämeenlinna
Kolmekymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Helsinki-Tampere valtatiellä aikaisin keskiviikkona aamulla. Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.
Hattula
Kolmekymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Ihalemmentiellä tiistaina iltapäivällä. Ajoneuvo oli liikennekäytöstä poistettu ja se oli katsastamaton. Lisäksi siitä oli luovutusilmoitus tekemättä. Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksena.
Lahti
Henkilöauto törmäsi pyöräilijään Ruukinkadun ja Vanhan Ahtialantien risteyksessä tiistaina iltapäivällä. Henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut pyörätien jatkeena olevalla suojatiellä kulkenutta pyöräilijää. Nuori pyöräilijä loukkasi itseään jonkin verran törmäyksessä. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Orimattila
Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta kuljetettuaan henkilöautoa Tiilentiellä tiistaina illalla alkoholin vaikutuksen alaisena.
NordenBladet — Under morgonen hade polisen en hastighetskontroll på Idrottsgatan. En MC-förare stoppades efter att ha kört i en hastighet om 74 km/h, tillåtet 50 km/h. Föraren delgavs en böteslapp som misstänkt för trafikförseelse.En förare är misstänkt för en trafikförseelse efter att ha framfört sitt fordon i en hastighet om 86 km/h, tillåtet 70 km/h. Detta skedde på Hammarlandsvägen i Näfsby. Föraren delgavs böter.
En olovlig körning uppdagades på Sundsvägen i Sund. En person framförde sitt fordon utan att inneha giltigt körkort. Föraren delgavs böter.
I korsningen Södersundavägen x Nya Godbyvägen stannade en förare inte vid stoppskylten innan fortsatt färd. Föraren är misstänkt för äventyrande av trafiksäkerheten och delgavs böter.
Ytterligare en olovlig körning uppdagades efter att en förare framförde moped på en GC-bana längs Bolstavägen. Föraren delgavs böter.På Storagatan i Mariehamn stannade en förare inte vid rödljuset. Föraren misstänks för äventyrande av trafiksäkerheten och delgavs böter.
18.08.2020 klo 15.45Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisi käynnistää rikostutkinnan Vartiolaiva Turvan partioveneen karille ajoon ja uppoamiseen liittyen.Partiovene upposi pohjakosketuksen jälkeen Loviisan edustalla olevalla merialueella perjantaina 20.6.2020. Uppoamisessa kuoli yksi partioveneen miehistön jäsenistä. Kaksi muuta veneessä ollutta onnistuivat pelastautumaan.Poliisi käynnisti tapahtuman johdosta asiassa esiselvityksen. Esiselvityksessä on kuultu henkilöitä ja hankittu selvityksiä tapahtumiin liittyen.- Esiselvitys tehtiin yhteistyössä asiaan nimetyn syyttäjän kanssa. Esiselvityksen perusteella kävi ilmi, että tapauksesta on syytä käynnistää rikostutkinta, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.- Tässä vaiheessa tutkittavana rikosnimikkeenä on palvelusrikos. Tutkittava rikosnimike tai nimikkeet voivat vielä tarkentua esitutkinnan aikana, Minkkinen jatkaa.
Aiempi tiedote aiheesta
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitoksella on tutkinnassa Tampereella sattunut kuolemantapaus, johon liittyen poliisi kaipaa havaintoja kuvan miehestä. Havaintoja pyydetään erityisesti lauantailta 8.8. ja sunnuntailta 9.8.2020. Mies on liikkunut todennäköisesti Hervannan alueella tai sen lähettyvillä.
Miehellä on ollut yllään todennäköisesti kuvan vaatetus: vaalea t-paita, tumma takki, farkut, mustat kengät, tumma lippalakki ja selässä reppu. Hän on voinut liikkua myös ilman takkia kuvassa näkyvässä vaaleassa t-paidassa. Mies käyttää silmälaseja ja hänen puheensa on epäselvä.
Havaintoja otetaan vastaan sähköpostitse keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295445317
Tästä miehestä poliisi kaipaa havaintojajpg, 169,9 kB
18.08.2020 klo 14.56Sisä-Suomi
Poliisi on saanut valmiiksi varkaussarjan esitutkinnan, jossa selvitettiin yhteensä viisi erillistä varkautta ja yksi varkauden yritys. Teot on tapahtuneet 19.7.-22.7.2020.
Poliisi otti 22.7. kiinni kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä, joista oli ilmoitettu poliisille edellisenä yönä Urjalassa yksityisasunnon autotalliin tapahtuneeseen varkauteen liittyen. Poliisi pidätti epäillyt tekijät ja pian alkoi selvitä myös muita alueella tapahtuneita varkauksia.
Poliisin tutkintatoimenpiteiden perusteella henkilöitä on syytä epäillä mm. Urjalan urheilukentälle, Urjalan Nesteelle, toiseen yksityisasunnon varastoon ja Lempäälässä sijaitsevaan liikehuoneistoon tehdyistä rikoksista. Osa anastetusta omaisuudesta saatiin palautettua asianomistajille esitutkinnan aikana.
Hyvät valvontakameran tallenteet ja asianomistajien toimittamat tarkat tiedot anastetusta omaisuudesta auttoivat rikosten selvittämisessä.