keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Kadonneen etsinnät Heinolassa työllistivä poliisia ja Vapepaa

NordenBladet —

27.08.2020 klo 08.54Häme
Hämeen poliisilaitoksen alueella on keskiviikon ja torstain välinen yö alkuillan kiireiden jälkeen sujunut varsin rauhallisesti. Tehtäviä oli kaikkiaan 72 kappaletta. Poliisia työllisti mm, Heinolassa kateissa olleen vanhuksen etsinnät. Etsintään osallistui useampi poliisipartio sekä vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa. Etsintä jatkui torstain puolelle aina kello 01.30 asti jolloin Vapepan väki löysi kadonneen Laaksotien ja Niemelänkadun risteyksen luota. Vanhus oli löydettäessä hyvävointinen ja toimitettiin kotiin.
HEINOLA
Keskiviikkona kello 13.30 aikaan poliisipartio pysäytti Virtakadulla moottoripyörän tarkistusta varten. Moottoripyörää kuljettanut noin 25-vuotias mies oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
HÄMEENLINNA
Keskiviikkona iltapäivällä kello 13.55 aikaan poliisipartio pysäytti Sappeentiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuuslakometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
VT3:lla Iittalassa poliisipartio pysäytti kello 21.00 aikaan henkilöautosta ja perävaunusta koostuvan yhdistelmän tarkistusta varten. Yhdistelmää kuljettanut vuonna 1989 syntynyt mies oli liikkeellä selvin päin mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Lisäksi ilmeni, että perävaunu ei ollut asianmukaisessa kunnossa ja siinä kyydissä oleva henkilöauto oli puutteellisesti sidottu. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
ORIMATTILA
Keskiviikkoiltana kello 21:47 aikaan poliisipartio tapasi Vanhalla Helsingintiellä pakettiauton joka oli ilmoitettu anastetuksi ja josta oli tullut hätäkeskukseen ilmoituksia epävarmasta ajosta. Poliisipartio tapasi auton luota kaksi selvästi päihtynyttä miestä. Molemmat miehet puhalsivat alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Molempia miehiä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sillä kummallakaan ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehet kuljetettiin Lahden poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.
FORSSA
Torstain puolella 00.15 aikaan liikennevalvontaa Turuntiellä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin 45-vuotias mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kortittomaksikin osoittautunut mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Alavudella liikkuu karhu

NordenBladet —

Lähde: Poliisi.fi

Mies löytyi menehtyneenä vedestä

NordenBladet —

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 26.8.2020

NordenBladet —

26.08.2020 klo 17.05Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Nälkäinen varas söi koululaisten eväät
Vantaa, Peltoniemenkuja, 24.8. – 25.8.2020
Poliisi hälytettiin paikalle tutkimaan koulun tiloissa ollutta murtoa. Koululta oli tullut maanantain ja tiistain välisenä yönä kaksi murtohälytystä vartiointiliikkeeseen. Paikan yöllä tarkastanut vartija ei tuolloin ollut havainnut mitään erikoista. Myöhemmin oli kuitenkin havaittu, että maanantaina seuraavaksi päiväksi tehdyistä retkieväspusseista yksitoista oli syöty kokonaan. Eväspusseissa oli ollut mm. pillimehuja ja sämpylöitä.
Perhe näpisteli vaatteita
Vantaa, Vantaanportinkatu, 25.8.2020 klo 16.40
Pariskunta jäi kiinni näpisteltyään tuotteita lähes 400 euron arvosta ostoskeskuksen päivittäistavaraliikkeestä. Vartijat olivat huomanneet, miten perheenjäsenet olivat keräilleet vaatteita kaupasta ja laittaneet ne lastenrattaissa oleviin pusseihin. Perheen isä vaihtoi kaupassa myynnissä olleet kengät omiin kenkiinsä ja perheen tyttärelle puettiin myymälässä kaupan huppari ylleen. Pariskunnan mukana olleista lapsista toinen oli kouluikäinen, toinen tätä nuorempi. Vanhempia epäillään näpistyksestä.

Lähde: Poliisi.fi

Viisi miestä vangittu viime lauantain ampumisvälikohtauksesta Joensuussa

NordenBladet —

26.08.2020 klo 16.27Itä-Suomi
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään viisi, noin 30-40 vuotiasta miestä liittyen Joensuussa 22.8.2020 tapahtuneeseen ampumavälikohtaukseen.
Neljän miehen vangitsemisen perusteena olivat murhan yritys, vaaran aiheuttaminen ja ampuma-aserikos. Miesten epäillään menneen Parrutie 14 kiinteistöön aseistautuneina. Heidän epäillään aloittaneen ammuskelun kohti The Chosen Ones (TCO) moottoripyöräkerhon kerhotilaa.
Kaikilla neljällä, nyt vangitulla, on poliisin tiedon mukaan yhteyksiä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi todettuun moottoripyöräkerhoon. Vangituista kolme on kotoisin Joensuun seudulta ja yksi Seinäjoelta. Yksi vangituista loukkaantui ampumavälikohtauksessa.
Viidennen miehen vangitsemisen perusteena oli tapon yritys. Häntä epäillään osallisuudesta TCO:n kerhotiloista ammuttuihin laukauksiin. Mies asuu Joensuun seudulla.
Poliisi jatkaa kokonaisuuden esitutkintaa. Poliisi pyytää edelleen tapaukseen mahdollisesti liittyviä havaintoja tapahtumapaikan lähistöltä. Havainnot ja vihjeet pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 0295 415 455 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Edelliset aiheeseen liittyvät poliisin tiedotteet:
23.8.2020
24.8.2020

Lähde: Poliisi.fi

Räyrinistä löytynyt ruumis

NordenBladet — Pohjanmaan Poliisilaitos on jatkanut epäillyn henkirikoksen tutkintaa ja tänään on Vetelin Räyringistä löytynyt maastosta vesialueelta ihmisen ruumis. Poliisi uskoo, että kyseessä on Kaustisella kesäkuussa kadonneeksi ilmoitetun Jami Klemolan ruumis. Vainajan henkilöllisyys varmistuu myöhemmin tällä viikolla suoritettavassa oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.
Alueella on suoritettu laajoja etsintöjä maastossa sekä vesialueella jossa apuna on ollut mm. Pelastuslaitos sekä Puolustusvoimien Maavoimien sukeltajia. Poliisi kiittää myös yleisöä lukuisista vihjeistä jotka on tullut esitutkinnan aikana.
Esitutkinnallisissa syistä poliisi ei kerro tässä vaiheessa tarkemmin vainajan löytöpaikkaa eikä suoritettuja teknisiä tutkimuksia tai epäillyn rikoksen yksityiskohtia ja toivoo asiassa tutkintarauhaa.
Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa tiedota asiasta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Räyringistä löytynyt ruumis

NordenBladet — Pohjanmaan Poliisilaitos on jatkanut epäillyn henkirikoksen tutkintaa ja tänään on Vetelin Räyringistä löytynyt maastosta vesialueelta ihmisen ruumis. Poliisi uskoo, että kyseessä on Kaustisella kesäkuussa kadonneeksi ilmoitetun Jami Klemolan ruumis. Vainajan henkilöllisyys varmistuu myöhemmin tällä viikolla suoritettavassa oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.
Alueella on suoritettu laajoja etsintöjä maastossa sekä vesialueella jossa apuna on ollut mm. Pelastuslaitos sekä Puolustusvoimien Maavoimien sukeltajia. Poliisi kiittää myös yleisöä lukuisista vihjeistä jotka on tullut esitutkinnan aikana.
Esitutkinnallisissa syistä poliisi ei kerro tässä vaiheessa tarkemmin vainajan löytöpaikkaa eikä suoritettuja teknisiä tutkimuksia tai epäillyn rikoksen yksityiskohtia ja toivoo asiassa tutkintarauhaa.
Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa tiedota asiasta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Keminmaassa 25.8. tapahtuneeseen liikenneottomuuteen liittyen

NordenBladet —

26.08.2020 klo 15.33Lappi
Poliisi pyytää Isohaaran patosillan tiistaina 25.8. noin klo 12:40 Keminmaasta Kemin suuntaan ylittäneen, kuorma-auton perässä ajaneen pienen henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille havaintojen antamista varten.
Lisäksi poliisi pyytää edelleen muitakin Torniontien ja Rovaniementien risteyksessä tapahtuneen liikenneonnettomuuden mahdollisesti nähneitä henkilöitä ilmoittamaan havainnostaan p. 0295 466 156 arkena 10-14 tai sähköpostitse meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Tapon yritys Äänekosken Suolahdessa 25.8.2020

NordenBladet — Poliisi tutkii Äänekosken Suolahdessa os. Niemelänkatu 2 A -tapahtunutta tapon yritystä. Epäilty teko on tapahtunut eilen tiistaina 25.8.2020 n. klo 20:30 aikaan. Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä ja havaintoja tehneitä henkilöitä ilmoittamaan tietonsa poliisin numeroon 050-456 0471.
Poliisi on ottanut kiinni tekoon epäiltyinä kaksi henkilöä. Poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan uhri on saanut vakavia vammoja teon seurauksena, mutta hänellä ei ole tällä hetkellä hengenvaaraa.
Tutkinnallisista syistä poliisi ei voi tällä hetkellä tiedottaa asiasta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Liperissä oli törmätty kaiteeseen

NordenBladet — Liperin Jyrinkylässä, Patteristontiellä, oli törmätty juuri rakennettuun kaiteeseen tiistain kello 21 ja keskiviikon kello 7 välisenä aikana. Kaide oli vaurioitunut.
Ilomantsin keskustassa Asematiellä, oli yrityksen parkkipaikalla pysäköidystä anastettu henkilöautosta Purelux-merkkiset lisävalot telineineen ja tukineen sekä rekisterikilpi tiistain kello 14.30 ja keskiviikon kello 0.20 välisenä aikana.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.

Lähde: Poliisi.fi