keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Ulosajo Jokirannantiellä

NordenBladet — Torstaina noin klo 23 Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen ulosajosta, joka oli sattunut Lehmossa Jokirannantiellä.Henkilöauto oli suistunut vasemmalle kääntyvässä kaarteessa kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle.
Yksin autoilemassa ollut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 0.67 promillea. Miehellä ei ole ajo-oikeutta autolle.Tässä vaiheessa esitutkintaa miestä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 28.8.2020

NordenBladet —

28.08.2020 klo 10.14Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Näpistys
Vantaa, Myyrmäki, 27.8.2020 klo 11.50
Myyrmäessä elintarvikeliikkeessä vuonna 1989 syntynyt mies anasti kaksi lonkeroa piilottamalla ne housujen lahkeisiin. Mies otettiin kiinni kassalinjojen jälkeen ja lonkerot saatiin myyntikuntoisina takaisin. Miehellä oli tilillään 55 aiempaa omaisuusrikosta vuoden aikana.
Näpistys
Vantaa, Pakkala, 27.7.2020 klo 21.10
Kauppakeskus Jumbossa päivittäistavaraliikkeessä vuonna 1987 syntynyt mies anasti sorkkaraudan piilottamalla sen hihaansa. Mies otettiin kiinni kassalinjojen jälkeen ja sorkkarauta saatiin myyntikuntoisena takaisin. Miehellä oli tilillään 13 aiempaa näpistystä vuoden aikana.
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vantaa, Viertola, 28.8.2020 klo 00.05
Läntisen Valkoisenlähteentietä lännen suuntaan Teboilin kohdalla vuonna 2002 syntynyt nainen ajoi henkilöautolla 104 km/h nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Nainen tunnusti ylinopeuden ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Kokemäen poliisiaseman tiedote 28.8.2020:

NordenBladet — Kokemäen poliisiaseman tiedote 28.8.2020:
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä, torstaina 27.8.2020 anastettiin BMW-henkilöauto omistajan kotipihasta Kokemäeltä.Auton omistaja huomasi auton anastetuksi klo 07 aamulla ja ilmoitti siitä poliisille. Ajoneuvo etsintäkuulutettiin
Puolen päivän aikoihin asianomistaja oli nähnyt autonsa menevän valtatietä 2 pitkin Kokemäeltä Huittisten suuntaan. Autoa lähti tavoittamaan useita poliisipartioita ja se satiin pysähtymään Huittisissa.
Autoa kuljettaneelle mieshenkilölle suoritettiin Drugwipe -testi, joka antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies otettiin rikosperusteisesti kiinni ja kuljetettiin Porin poliisivankilaan asian selvittämiseksi.

Lähde: Poliisi.fi

Peltolankadulla rikottu postilaatikoita.

NordenBladet — Poliisi kaipaa vihjeitä tekijöistä, jotka rikkoivat Peltolankadun varressa olleita postilaatikoita.Seitsemästä postilaatikoista oli revitty väkivalloin kannet irti. Vahinkoa taloyhtiölle on arvioitu tulleen noin 250 euroa.Rikos on tehty lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 22.8. – 23.8.2020.Havaintoja tekijästä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295415232 tai poliisipäivystykseen p. 0295415320 ma-pe klo 8-16:15.

Lähde: Poliisi.fi

Oulussa Pohjantiellä nuori nainen menehtyi yliajon seurauksena

NordenBladet —

28.08.2020 klo 05.46Oulu
Pohjantieltä Kaukovainion kohdalta tuli hieman puolenyön jälkeen useita ilmoituksia moottoritiellä jalkaisin liikkuvasta henkilöstä. Poliisipartio tapasi klo 00.28 Pohjantiellä etelään menevällä kaistalla useita pysähtyneitä ajoneuvoja ja kaistalla makaavan loukkaantuneen jalankulkijan. Tilanne oli ollut siinä määrin yllättävä, etteivät kahden jalankulkijaan törmänneet kuljettajat olleet kerenneet tehdä tilanteessa mitään estääkseen törmäyksen. Paikalle tulleet ensihoitajat totesivat uhrin menehtyneeksi. Toinen törmänneistä ajoneuvoista vaurioitui niin pahoin, että paikalle jouduttiin tilaamaan hinausauto. Ajoneuvoissa olleet eivät saaneet vammoja. Poliisi suorittaa tapauksesta kuolemansyyn tutkinnan.

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut henkilö Vaasassa

NordenBladet —
Poliisi pyytää havaintoja vaasalaisesta Erolf Wiitalasta. Wiitala on poistunut Vanhan Vaasan alueella sijaitsevasta kodistaan 27.8.2020 noin kello 19 aikaan eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa.
Wiitalan tuntomerkit:
-iältään 76 –vuotias
-katoamishetkellä ollut pukeutuneena vaaleanharmaisiin housuihin ja tumman siniseen fleece –takkiin.
-jalkineina todennäköisesti mustat Crocs -kengät
-pituudeltaan noin 170 cm
-katoamishetkellä käyttänyt silmälaseja ja mahdollisesti mustaa lippalakkia
Kaikki mahdolliset havainnot Wiitalasta pyydetään ilmoittamaan Pohjanmaan poliisilaitokselle numeroon 0295 440 513.

Lähde: Poliisi.fi

Havaintoja kaivataan Joensuussa ratapihalla töhrityistä junavaunuista sekä crossimopon anastuksesta Iiksenvaaralta

NordenBladet —

27.08.2020 klo 16.10Itä-Suomi
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä oli Joensuussa VR:n ratapihalla olleita venäläisiä propaanivaunuja töherrelty harmaalla maalilla. Vaunujen venäläjänkieliset tekstit oli peitetty maalilla.
Havaintoja töhräämisestä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 -16.15.
____________
Elokuun alussa (5 – 8.8) oli Joensuun Iiksenvaaralla anastettu hallista oranssi/musta/valkoinen 50 cc Samurai-crossimopo. Mopo on rekisteröimätön.
Havaintoja anastuksesta tai mopon mahdollisesta olinpaikasta pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 -16.15.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeitä nopeuksia jälleen liikenteessä

NordenBladet — Keskiviikkoaamuna 26.8. kuuden aikaan poliisipartio oli valvomassa nopeuksia Lempääläntiellä Viinikasta kohti etelää. Kohti Helsinkiä lähti kovalla nopeudella moottoripyörä. Poliisimoottoripyörä mittasi moottoripyörän nopeudeksi 177 km/h 80 km/h nopeusrajoitusalueella. Poliisi pysäytti moottoripyöräilijän ja hänet määrättiin ajokieltoon törkeästä llikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Keskiviikkona 26.8. puolen päivän aikaan moottoritiellä Lempäälässä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, joka ohitteli oikean kaistan kautta ja ajoi 150 km/h nopeudella. Nopeusrajoitus oli 120 km/h. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska hän ei noudattanut nopeusrajoitusta ja hän ohitti edellä ajavia ajoneuvoja siten, että se oli omiaan aiheuttamaan vaaraa muille autoilijoille.
Jyväskylässä Schaumannin puistotiellä poliisi pysäytti keskiviikkona iltayhdeksältä henkilöauton kuljettajan, joka ajoi 40 km/h nopeusrajoitusalueella 75 km/h nopeudella. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sastamalassa poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan Marttilankadulla 26.8. yöllä kahden maissa ajokunnon tarkastamista varten. Ei ollut kunnossa – kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Pirkkalassa keskiviikkoaamuna seitsemän aikaan poliisia vastaan tuli moottoripyöräilijä 160 km/h nopeudella. Varuskunnantiellä oli 70 km/h nopeusrajoitus. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Äänekoskelta Koulumäenkadulta anastettiin keskiviikkona aamuyhdeksän ja iltapäiväkolmen välillä lukossa ollut 400 euron arvoinen maastopyörä. Se oli Nakamura Active series -merkkinen, musta/kelta/turkoosi. Havainnot tekoon tai pyörään liittyen voi laittaa sähköpostiin vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Etelä-Kymenlaaksossa rattijuopumuksia ja vahingontekoja

NordenBladet —

27.08.2020 klo 12.09Kaakkois-Suomi
Rattijuopumuksia Kotkassa 25.-26.8.2020
Poliisi pysäytti Käpylän kaupunginosassa tiistai iltapäivällä henkilöautonkuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ja ajo-oikeudetta.
Keskiviikko iltapäivällä poliisi pysäytti lähellä Leikaria kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja ajoneuvon kuljettamiseen ajo-oikeudetta.
Poliisi pysäytti Kotkansaarella keskiviikko illalla kuljettajan, joka ajoi huumaantuneena henkilöautoa. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta, kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Poliisi pysäytti Hallan kaupunginosassa keskiviikko illalla pakettiautonkuljettajan. Paikalle saapunut poliisipartio tavoitti kuljettajan, joka ajoi huumaantuneena ja ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.
Anastuksia, murtoja ja vahingontekoja 25.-26.8.2020
Poliisi on saanut useita anastusilmoituksia Kotkan-Hamina-Virolahti alueella. Varkaiden matkaan on lähtenyt muun muassa veneen ja maansiirtokoneiden akkuja, polkupyöriä, polttoainetta ja kalastusvälineitä.
Kolkkalassa anastettiin tiistai-iltana kokonainen konttimallinen perävaunu. Kontissa oli polttoainetta ja muuta omaisuutta. Haminassa on anastettu maanantaina valkoinen Husqvarna moottoripyörä.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse: 0295 414 559.
Tiistain ja keskiviikon aikana on lisäksi ilmoitettu usea ajoneuvoihin kohdistunut vahingonteko. Autoista on rikottu sivupeilejä, naarmutettu kylkiä ja rikottu ikkunoita.
Lisätietoja:
Pasi Hämäläinen, rikosylikonstaapeli p. 0295 435 747

Lähde: Poliisi.fi

Jatkotiedote koskien Alavuden haavoittuneen karhun metsästykseen liittyen

NordenBladet —

27.08.2020 klo 11.13Pohjanmaa
Poliisi on ottanut asiassa johtovastuun. Kun poliisi on ottanut johtovastuun, niin karhun jäljestämisessä ja lopettamisessa sovelletaan poliisilakia, jonka mukaan eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmiselle tai terveydelle voidaan lopettaa. Lisäksi eläin saadaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Poliisi johtaa toimintaa, mutta jäljestämis- ja lopettamistoimet suorittaa metsästäjät.
Karhu on paikannettu Alavuden ja Virtojen kuntarajan läheisyyteen. Karhu on maastossa sellaisella alueella, että se ei tällä hetkellä aiheuta vaaraa sivullisille. Tässä vaiheessa poliisi ei tiedota tarkemmin karhun sijaintia.

Lähde: Poliisi.fi