NordenBladet — Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Porissa.Mieshenkilö oli kuljettanut perjantaina kello 21 aikaan henkilöautoa Konepajanrannassa ja seilannut vastaantulijoiden kaistalla aiheuttaen vaaraa muulle liikenteelle. Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajana toimineen miehen hetkeä myöhemmin Ruosniemestä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea. Kuljettaja oli sekavan oloinen ja hänelle tehtiin myös huumepikatesti, joka osoitti positiivista bentsodiatsepiinin osalta. Auton kyydissä oli tapahtumahetkellä alaikäinen lapsi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Porissa.
Mieshenkilö oli kuljettanut perjantaina kello 21 aikaan henkilöautoa Konepajanrannassa ja seilannut vastaantulijoiden kaistalla aiheuttaen vaaraa muulle liikenteelle. Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajana toimineen miehen hetkeä myöhemmin Ruosniemestä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea. Kuljettaja oli sekavan oloinen ja hänelle tehtiin myös huumepikatesti, joka osoitti positiivista bentsodiatsepiinin osalta. Auton kyydissä oli tapahtumahetkellä alaikäinen lapsi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön partiot tekivät valvontaa Länsi-Lapin ja Käsivarren alueilla torstaista 11.8. sunnuntaihin 14.8. asti. Valvonnassa kirjattiin yhteensä 196 sakkoa ja liikennevirhemaksua.Suurin osa rikkomuksista oli ylinopeuksia. Seuraamuksia kirjattiin lisäksi virheellisistä tavarakuormauksista, epäkuntoisista ja varusteiltaan määräysten vastaisista ajoneuvoista, suojakypärän ja turvavyön käyttämättä jättämisestä sekä matkapuhelimen virheellisestä käytöstä ajon aikana. Rattijuopumuksesta epäillään kahta henkilöä. Toinen näistä puhalsi tavallisen rattijuopumuksen lukeman ja toinen noin kahden promillen lukeman. Tämä törkeästä rattijuopumuksesta epäilty ajoi lisäksi 132 km/h nopeudella satasen rajoitusalueella. Yhteensä 19 kuljettajaa määrättiin ajokieltoon. Näistä 17 suuren ylinopeuden ja kaksi rattijuopumuksen vuoksi.
Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön partiot tekivät valvontaa Länsi-Lapin ja Käsivarren alueilla torstaista 11.8. sunnuntaihin 14.8. asti. Valvonnassa kirjattiin yhteensä 196 sakkoa ja liikennevirhemaksua.
Suurin osa rikkomuksista oli ylinopeuksia. Seuraamuksia kirjattiin lisäksi virheellisistä tavarakuormauksista, epäkuntoisista ja varusteiltaan määräysten vastaisista ajoneuvoista, suojakypärän ja turvavyön käyttämättä jättämisestä sekä matkapuhelimen virheellisestä käytöstä ajon aikana.
Rattijuopumuksesta epäillään kahta henkilöä. Toinen näistä puhalsi tavallisen rattijuopumuksen lukeman ja toinen noin kahden promillen lukeman. Tämä törkeästä rattijuopumuksesta epäilty ajoi lisäksi 132 km/h nopeudella satasen rajoitusalueella.
Yhteensä 19 kuljettajaa määrättiin ajokieltoon. Näistä 17 suuren ylinopeuden ja kaksi rattijuopumuksen vuoksi.
NordenBladet — Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta henkilöautolla Huittisissa.Mieshenkilö oli kuljettanut ajoneuvoa Kangastietä pitkin ja pysähtynyt autollaan tien sivuun. Ohikulkijat olivat kiinnittäneet asiaan huomion ja hätäkeskuksen ilmoituksen perusteella poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin epäillyn rattijuopon. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.69mg/l ja hänet toimitettiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.
Mieshenkilö oli kuljettanut ajoneuvoa Kangastietä pitkin ja pysähtynyt autollaan tien sivuun. Ohikulkijat olivat kiinnittäneet asiaan huomion ja hätäkeskuksen ilmoituksen perusteella poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin epäillyn rattijuopon. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.69mg/l ja hänet toimitettiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.
NordenBladet — Sunnuntain aikaan Oulun alueella tavattiin poikkeuksellisen paljon maistissa autoilevia kansalaisia.Aamulla hieman ennen kello kymmentä partiot olivat Kemintiellä pitämässä puhallusratsiaa. Paikalle saapunut auto jätti noudattamatta pysäytysmerkkiä ja pyrki pakoon. Seuranneessa takaa-ajossa autoilija pakeni poliisipartiota käyttäen huomattavaa ylinopeutta sekä ajamalla mm. kevyen liikenteen väylää pitkin. Tilanne päättyi lopulta Kynsilehdossa, jossa autoilija törmäsi talon pihalla olleeseen grillikatokseen. Poliisi otti paikalta kiinni autoa kuljettaneen nuorehkon Oululaismiehen. Henkilövahinkoja ei tilanteessa onneksi syntynyt, vaikka vaaratilanteita oli. Auto ja grillikatos kärsivät vaurioita törmäyksessä. Auton kuljettaja saa aikanaan syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.Noin kello 08.30 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastusta varten auton Alakyläntiellä. Kuljettaja puhalsi alkometriin hieman yli kahden promillen lukemat. Myös huumausainepikatesti näytti hänen kayttäneen huumaavia aineita. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäillyn törkeän rattijuopumuksen ja huumausaineen käyttörikoksen vuoksi.Iltapäivällä kello 17.10 aikaan Paljetiellä poliisipartio tarkasti autoilijan ajokunnon. Kuljettajan olemuksen perusteella voitiin olettaa hänen olevan huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Pikatesti antoikin aiheen epäillä hänen käyttäneen kokaiinia. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Sunnuntaina illalla kello 23 jälkeen poliisipartio pysäytti ajoneuvon Limingassa lähellä Haaransillan liikenneympyrää. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin tasan kolmen promillen lukemat. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Hänen osaltaan kirjattiin rikosilmoitus törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Yöllä maanantain puolella kello 03.45 aikaan Raitotiellä poliisi tavoitti nuoren miehen autoilemasta. Puhalluskokeessa löytyi lukemia, minkä vuoksi miestä käytettiin tarkkuusalkometrillä. Hän sai siellä tulokseksi 0.42 milligrammaa litrassa hengitysilmaa, joka vastaa promilleina lukemaa 0.84. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tapahtuman seurauksena hänelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Sunnuntain aikaan Oulun alueella tavattiin poikkeuksellisen paljon maistissa autoilevia kansalaisia.
Aamulla hieman ennen kello kymmentä partiot olivat Kemintiellä pitämässä puhallusratsiaa. Paikalle saapunut auto jätti noudattamatta pysäytysmerkkiä ja pyrki pakoon. Seuranneessa takaa-ajossa autoilija pakeni poliisipartiota käyttäen huomattavaa ylinopeutta sekä ajamalla mm. kevyen liikenteen väylää pitkin.
Tilanne päättyi lopulta Kynsilehdossa, jossa autoilija törmäsi talon pihalla olleeseen grillikatokseen. Poliisi otti paikalta kiinni autoa kuljettaneen nuorehkon Oululaismiehen.
Henkilövahinkoja ei tilanteessa onneksi syntynyt, vaikka vaaratilanteita oli. Auto ja grillikatos kärsivät vaurioita törmäyksessä. Auton kuljettaja saa aikanaan syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
Noin kello 08.30 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastusta varten auton Alakyläntiellä. Kuljettaja puhalsi alkometriin hieman yli kahden promillen lukemat. Myös huumausainepikatesti näytti hänen kayttäneen huumaavia aineita.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäillyn törkeän rattijuopumuksen ja huumausaineen käyttörikoksen vuoksi.
Iltapäivällä kello 17.10 aikaan Paljetiellä poliisipartio tarkasti autoilijan ajokunnon. Kuljettajan olemuksen perusteella voitiin olettaa hänen olevan huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Pikatesti antoikin aiheen epäillä hänen käyttäneen kokaiinia. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Sunnuntaina illalla kello 23 jälkeen poliisipartio pysäytti ajoneuvon Limingassa lähellä Haaransillan liikenneympyrää. Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin tasan kolmen promillen lukemat. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Hänen osaltaan kirjattiin rikosilmoitus törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Yöllä maanantain puolella kello 03.45 aikaan Raitotiellä poliisi tavoitti nuoren miehen autoilemasta. Puhalluskokeessa löytyi lukemia, minkä vuoksi miestä käytettiin tarkkuusalkometrillä. Hän sai siellä tulokseksi 0.42 milligrammaa litrassa hengitysilmaa, joka vastaa promilleina lukemaa 0.84.
Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tapahtuman seurauksena hänelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Kuopion Juankoskella kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.Kuopion Juankoskella aamulla kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.
Kuopion Juankoskella kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.
Kuopion Juankoskella aamulla kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.
NordenBladet — Mies jäi kiinni rattijuopumuksestaPoliisipartio pysäytti perjantai-iltana Eurassa henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Miehelle tehty alkometripuhalluskoe näytti lukemaksi 1,54 promillea. Mies kuljetettiin verikokeisiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Mies jäi kiinni rattijuopumuksesta
Poliisipartio pysäytti perjantai-iltana Eurassa henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Miehelle tehty alkometripuhalluskoe näytti lukemaksi 1,54 promillea. Mies kuljetettiin verikokeisiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Rovaniemen poliisia työllistivät viikonlopun aikana mm. muutamat perheväkivaltatehtävät sekä liikennetehtävät, mutta kokonaisuutena viikonloppu oli varsin rauhallinen.Lauantai-iltana poliisipartio tavoitti kumia polttavan alaikäisen mopoilijan. Mopoilija puhalsi seulonta-alkometriin lukeman, jonka vuoksi häntä epäillään rattijuopumuksesta. Mopoilija määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
Rovaniemen poliisia työllistivät viikonlopun aikana mm. muutamat perheväkivaltatehtävät sekä liikennetehtävät, mutta kokonaisuutena viikonloppu oli varsin rauhallinen.
Lauantai-iltana poliisipartio tavoitti kumia polttavan alaikäisen mopoilijan. Mopoilija puhalsi seulonta-alkometriin lukeman, jonka vuoksi häntä epäillään rattijuopumuksesta. Mopoilija määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Viikonloppuna poliisia työllisti Salossa useta liikennetehtävät.Perjantaina moottoritiellä Muurlan liittymän kohdilla pakettiauton kuljettaja törmäsi niittotyöstä varoittavaan liikenneopasteeseen, joka toimi liikenteen jakajana ja ohjasi ohittamaan kyseisen paikan. Liikenneopaste oli perävaunussa, joka oli kiinnitetty traktoriin. Yhdistelmä oli pysähtyneenä törmäyshetkellä. Pakettiauton kuljettaja ja traktorin kuljettaja eivät loukkaantuneet törmäyksessä. Ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä. Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Perjantai-iltana Salon keskustassa Hämeenkadulla poliisipartiota vastaan ajoi traktorimönkijä kovalla nopeudella. Poliisipartio mittasi 40 km/h nopeusrajoitusalueella traktorimönkijälle nopeudeksi 89 km/h. Kuljettajana toimi nuori mieshenkilö, jolla ei ole traktorimönkijään ajoon vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.Poliisipartio pysäytti lauantaina Halikossa Vaskiontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajana toimi mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Lisäksi huumepikatesti näytti positiivista kannabikselle ja amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, humausaineen käyttörikoksena sekä kulkuneuvon kuljettamisensa oikeudetta.Sunnuntai aamuna tuli useita ilmoituksia poliisille Turku-Helsinki moottoritieltä henkilöautosta, joka ajoi kovalla nopeudella Helsingin suuntaan Turkuun menevillä kaistoilla. Yhden ilmoituksen mukaan kyseinen auto oli osunut yhden auton kuljettajan puoleiseen sivupeiliin rikkoen sen. Poliisipartio sai auton pysäytettyä ja henkilöautoa kuljettaneelle naishenkilölle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.
Perjantaina moottoritiellä Muurlan liittymän kohdilla pakettiauton kuljettaja törmäsi niittotyöstä varoittavaan liikenneopasteeseen, joka toimi liikenteen jakajana ja ohjasi ohittamaan kyseisen paikan. Liikenneopaste oli perävaunussa, joka oli kiinnitetty traktoriin. Yhdistelmä oli pysähtyneenä törmäyshetkellä. Pakettiauton kuljettaja ja traktorin kuljettaja eivät loukkaantuneet törmäyksessä. Ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä. Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Perjantai-iltana Salon keskustassa Hämeenkadulla poliisipartiota vastaan ajoi traktorimönkijä kovalla nopeudella. Poliisipartio mittasi 40 km/h nopeusrajoitusalueella traktorimönkijälle nopeudeksi 89 km/h. Kuljettajana toimi nuori mieshenkilö, jolla ei ole traktorimönkijään ajoon vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Poliisipartio pysäytti lauantaina Halikossa Vaskiontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajana toimi mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Lisäksi huumepikatesti näytti positiivista kannabikselle ja amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, humausaineen käyttörikoksena sekä kulkuneuvon kuljettamisensa oikeudetta.
Sunnuntai aamuna tuli useita ilmoituksia poliisille Turku-Helsinki moottoritieltä henkilöautosta, joka ajoi kovalla nopeudella Helsingin suuntaan Turkuun menevillä kaistoilla. Yhden ilmoituksen mukaan kyseinen auto oli osunut yhden auton kuljettajan puoleiseen sivupeiliin rikkoen sen. Poliisipartio sai auton pysäytettyä ja henkilöautoa kuljettaneelle naishenkilölle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.
NordenBladet — Poliisi etsii Kuopion Juankoskella 46-vuotiasta naista.Kuopion Juankoskella on kadonnut 46-vuotias, harmaissa sairaalavaatteissa liikkuva nainen. Hän on noin 160 cm pitkä, ruumiinrakenteeltaan tukeva, ja ruskeahiuksinen. Nainen liikkuu kävellen, ja viimeisin havainto hänestä on tältä aamulta noin klo 09.00 aikaan Juankosken terveyskeskuksen läheisyydestä. Mahdolliset havainnot naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
Poliisi etsii Kuopion Juankoskella 46-vuotiasta naista.
Kuopion Juankoskella on kadonnut 46-vuotias, harmaissa sairaalavaatteissa liikkuva nainen. Hän on noin 160 cm pitkä, ruumiinrakenteeltaan tukeva, ja ruskeahiuksinen. Nainen liikkuu kävellen, ja viimeisin havainto hänestä on tältä aamulta noin klo 09.00 aikaan Juankosken terveyskeskuksen läheisyydestä. Mahdolliset havainnot naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
NordenBladet — Kolmen ulkomaalaisen miehen epäillään syyllistyneen ryöstöön Keminmaassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Simossa mies ajoi päihtyneenä.Törkeä rattijuopumus SimossaHätäkeskukseen tuli ilmoitus lauantaina päivällä miehestä, jonka epäiltiin olevan päihtynyt ja hän oli lähtenyt ajamaan henkilöautolla Simon keskustasta Simonkylän suuntaan. Poliisipartio tavoitti miehen ja kuljettajan ajokunto tarkastettiin. Mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Ryöstö KeminmaassaHätäkeskukseen tuli kaupan vartijalta ilmoitus lauantaina iltapäivällä kolmesta ulkomaalaisesta miehestä, jotka olivat näpistelleet kauppakeskuksessa Keminmaassa. Vartijan asioidessa heidän kanssaan olivat miehet kohdistaneet väkivaltaa vartijaan ja paenneet paikalta anastetun omaisuuden kanssa. Poliisi teki lähietsintää kauppakeskuksen lähialueella ja löysi yhden ulkomaalaisista miehistä. Mies otettiin kiinni ryöstöön epäiltynä.Poliisi tavoitti kaksi muuta miestä sunnuntaina päivällä ja heidät on myös otettu kiinni ryöstöön epäiltyinä.
Kolmen ulkomaalaisen miehen epäillään syyllistyneen ryöstöön Keminmaassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Simossa mies ajoi päihtyneenä.
Törkeä rattijuopumus Simossa
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus lauantaina päivällä miehestä, jonka epäiltiin olevan päihtynyt ja hän oli lähtenyt ajamaan henkilöautolla Simon keskustasta Simonkylän suuntaan. Poliisipartio tavoitti miehen ja kuljettajan ajokunto tarkastettiin. Mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ryöstö Keminmaassa
Hätäkeskukseen tuli kaupan vartijalta ilmoitus lauantaina iltapäivällä kolmesta ulkomaalaisesta miehestä, jotka olivat näpistelleet kauppakeskuksessa Keminmaassa. Vartijan asioidessa heidän kanssaan olivat miehet kohdistaneet väkivaltaa vartijaan ja paenneet paikalta anastetun omaisuuden kanssa. Poliisi teki lähietsintää kauppakeskuksen lähialueella ja löysi yhden ulkomaalaisista miehistä. Mies otettiin kiinni ryöstöön epäiltynä. Poliisi tavoitti kaksi muuta miestä sunnuntaina päivällä ja heidät on myös otettu kiinni ryöstöön epäiltyinä.